Minulla ei epiduraali auttanut kuin hetkeksi ja puudute meni ilmeisesti muualle kuin piti. Eka annos auttoi puoli tuntia niin että vei kivun supistuksen alusta ja lopusta, mutta kipuhuippu pysyi samana. Toisesta annoksesta ei ollut mitään hyötyä. Kätilöt yrittivät seuraavat tunnit saada anestesialääkäriä paikalle uudestaan, mutta oli hävinnyt jonnekin, eikä ollut tavoitettavissa. Sattui olemaan vielä sunnuntai niin oli ainoa tuon sortin lääkäri koko talossa!llmaantui paikalle 20 minuuttia ennen pojan syntymää, joten eipä siitä enää paljon hyötyä ollut! Puudute meni ilmeisesti toispuoleisesti ja liian alas, koska ainoa mikä puutui oli toinen reisi ja se olikin sitten ihan kunnolla puuduksissa vielä 8 tuntia jälkimmäisen puuduteannoksen jälkeen!
Kovin pahoillaan kätilöt olivat ja ihmettelivät kun en alkanut asiasta räyhäämään, mutta itse hoitajana tiedän, että jos lääkäri ei tule niin se ei tule vaikka hoitaja seisoisi päällään! Tiukkaa palautetta olivat kuulemma asiasta laittaneet, kyseistä lääkäriä en sen koommin nähnyt. Mun kivunlievitys jäikin sitten siihen että puristin miehen kättä ja huusin tyynyyn-ponnistusvaihe ei sitten sattunutkaan oikeastaan ollenkaan ja oli 10 minuutissa ohi. Sen verran kammo tästä kuitenkin jäi, että jos meille joskus toinen lapsi suodaan, niin en missään nimessä halua epiduraalia. Pahinta ei kuitenkaan ollut itse kipu, vaan se että epiduraalin laitto ja lisäannos sitoi paikoilleen sänkyyn ilman että se olisi auttanut, pystyssä olisi nimittäin ollut helpompi olla. Ja siinä vaiheessa kun olisin saanut nousta, olin jo niin kipeä etten enää siihen pystynyt. Että näinkin voi siis käydä jos on huono tuuri, epiduraalin onnistuminen on kuitenkin pitkälti tekijästä kiinni...