entinen ihastus

[äitskäläinen]

eilen illalla kun menin nukkumaan rupesin miettimään yhtä yläaste aikaista ihastustani. Hän on nykyään töissä ulkomailla enkä ole nähnyt tyyppiä moneen vuoteen mutta jostakin se yhtäkkiä vaa putkahti mieleen. Mä olin tosi pihkassa häneen, meillä oli jotain säätöjä, kumpikin vilkuili aina salaa toisiaan ja pari viestiääkin "peräti" läheteltiin. Mut eime koskaan päästy sen pidämmälle. Kummatkin oli tosi ujoja. Silti meidän välillä oli jotain, kumpikin tiesi sen. Tyypin ytäviltäkin aina kuuli että se on taas puhunu susta kok päivän jne... Tuntu että aina kun meillä olisi voinut olla tilaisuus vaikka keskustella ihan kunnolla toisten kanssa, niin jostain joku aina pölähti ja vei toisen mukanaan. Tuntu tavallaan että joku kohtalonkoura vei toisen aina tilanteesta pois.
Mä olenkin miettinyt tässä että oiskohan meistä joskus voinu tulla jotain..jos mä olisin ollut vähän rohkeempi ja oisin menny juttusille tai jotain..miten tämä tunne tuli näin yhtäkkiä ja voimakkaana...? meillä nykysen mieheno kanssa menee ihan hyvin....periaatteessa. tai siis miehen mielestä menee, mun mielestä taas..no..paremminki vois olla. must tuntuu että oon kyllästyny meidän suhteeseen.samaa arkea aina..
tämä nyt oli tämmönen vuodatus..kiitti jos joku jaksoi lukea.

 

[no name]

Niin kyllähän sitä yks sun toinen ajattelee et mitä jos olisi tehnytkin toisin ja millaista olisi!!On se jännä miten kaikki tulee mieleen mut muistoina ne onkin hyvä säilyttää

 

[töttöröttö]

Minullakin oli aivan samanlainen tarina, joka jatkui teinivuosista 25-vuotiaaseen asti. Meillä oli/on yhteinen ystäväpiiri ja aina kun oli juhlat tms missä nähtiin, hakeuduimme aina toistemme seuraan. Aina jäimme juhlien viimeisiksi juhlijoiksi. Salaa kosketeltiin ja oltiin lähekkäin. Kumpikin tiesi toisen tunteista ja voi niitä ihania katseita ja silmäyksiä...Olin varma että meidät oli luotu toisillemme, mutta ajoitus oli aina vaan väärä. Mutta tiesin että jonain päivänä saisimme mahdollisuuden alkaa seurustelemaan. Koskaan ei kuitenkaan tullut sopivaa hetkeä. Aloin miettimään että onko hän minulle pakkomielle tai joku fantasia vaan, että vielä me saamme toisemme. Ja niinhän se oli, kun mietin oliko hän se jonka kanssa halusin lapsia? Ei. Oliko hän se jonka kanssa voin elää läpi elämän? Ei. Se vaan oli niin kihelmöivää ajatella että vielä joskus saan sinut. Ja se salamyhkäisyys oli niin kiehtovaa. Siinä oli jotain dramatiikkaa, niin kuin elokuvissa. Tarina ei vaan loppunut romanttisesti niin kuin elokuvissa, vaan järjen käyttöön.. Silti joskus voin ajatella että ehkä me sitten eläkeläisinä kun puolisomme ovat kuolleet, tiemme kulkeutuvat yhteen. Täytyy ihmisellä olla jotain fantasioita pahan päivän varalle...

 

[Kohtalo]

Aivan samoja tunteita olen läpikäynyt. Ne oikeen tulee pintaan, kun näen jopa unia, joissa vihdoin pääseen esim. ravintolassa kertomaan, että kaikki nämä vuodet olen ajatelllut sinua. Ja tietenkin saan myös vastakaikua. Hereillä ilmeisesti tukahdutan nämä jutut....Se oli jo meilläkin tosiaan yläasteella, että aina jossain kännäämisjuhlissa sitten hakeuduttiin kiehnaamaan ....seurustelin silloin ja halusin heti lopettaa sen siihen iltaan. Koskaan en lakannut tuntemasta sitä kihelmöintiä....jalat löi loukkua kun kaupassa tai jossain törmättiin. Aikojen kuluessa saatoin olla jopa mustis, jos hänellä oli vakituinen kumppani, tuksin enää kuitenkaan kunnolla edes tunnistettiin toisiamme, mutta sitten taas .....kohtalo puuttui peliin ja ravintolassa tosiaan hän istui viereeni. Hän muisti ja minä muistin! En voinut silloinkaan jatkaa siitä, mutta se tunne!!!!!! Vain koulukaverit-palstalta voin seurata, missäpäin maailmaa hän liikkuu. Ei meistä olisi voinut tulla pidemmän päälle mitään, olen niin erilainen ja tarviin vakautta ja rauhaa...hän taas jatkuvasti menee, mutta toki ajattelen joskus, että miksi tämä tunne säilyy ja olisko hän jäänyt kanssani aloilleen. En tiedä, liittyykö nämä ajatukset siihen, etä välillä koen tarvistevani paljon enemmän huomiota mieheltäni, kuin mitä saan. miksi johonkin ihmikseen voi niin ihastua että jo nyt melkeiin 10 vuotta hän saa mahan mahan täyteen perhosia....

 

[Sanna80]

Mulla on kanssa yksi entinen ihastus, joka saa jalat pettämään alta vieläkin!! Meillä oli lyhyt mutta sitäkin kiihkeämpi suhde ja vasta vajaa vuosi sitten kuulin yhdeltä yhteiseltä ystävältä, että tämä mies oli muistellut minua haikeudella... Mä oikeesti melkein oksensin (onnesta!) siihen paikkaan. Siis edelleen kun se kävelee kadulla vastaan tai mä näen sen nimen (siis pelkkä etu- tai sukunimikin riittää) jossain jutussa tms. niin vatsanpohjaa kouraisee. Onneksi järki sanelee sen verran, että mä en mitenkään hakeudu sen seuraan, sillä en ihan todella tiedä mitä tekisin. Lopulta kun ajattelee, niin se mies on ainoastaan jumalaisen hyvännäköinen ja pirun hyvä sängyssä, mutta ei se todellakaan ole semmoinen tyyppi, jonka vierestä haluaisin herätä joka aamu, saada yhteisiä lapsia ja vanheta yhdessä.. Sen ystäväpiiri, harrastukset, elämän arvot, rahan käyttö, ruokailutavat... Kaikki ärsyttää ihan älyttömästi enkä todellakaan voisi häntä päivittäin katsella...Olisihan se komea ilmestys marssimassa kirkon käytävää alttarille mun vierellä, mutta se on vaan päiväuni, joka koskaan ei tule toteutumaan... Pitäähän niitä olla unelmia!!

 

[NeitiNasu]

\

Mulla on kanssa yksi entinen ihastus, joka saa jalat pettämään alta vieläkin!! Meillä oli lyhyt mutta sitäkin kiihkeämpi suhde ja vasta vajaa vuosi sitten kuulin yhdeltä yhteiseltä ystävältä, että tämä mies oli muistellut minua haikeudella... Mä oikeesti melkein oksensin (onnesta!) siihen paikkaan. Siis edelleen kun se kävelee kadulla vastaan tai mä näen sen nimen (siis pelkkä etu- tai sukunimikin riittää) jossain jutussa tms. niin vatsanpohjaa kouraisee. Onneksi järki sanelee sen verran, että mä en mitenkään hakeudu sen seuraan, sillä en ihan todella tiedä mitä tekisin. Lopulta kun ajattelee, niin se mies on ainoastaan jumalaisen hyvännäköinen ja pirun hyvä sängyssä, mutta ei se todellakaan ole semmoinen tyyppi, jonka vierestä haluaisin herätä joka aamu, saada yhteisiä lapsia ja vanheta yhdessä.. Sen ystäväpiiri, harrastukset, elämän arvot, rahan käyttö, ruokailutavat... Kaikki ärsyttää ihan älyttömästi enkä todellakaan voisi häntä päivittäin katsella...Olisihan se komea ilmestys marssimassa kirkon käytävää alttarille mun vierellä, mutta se on vaan päiväuni, joka koskaan ei tule toteutumaan... Pitäähän niitä olla unelmia!!

Sama meininki, kiitos että säästit kirjottamisen vaivalta. Tosin mua ei tyypissä sinällään mikään ärsytä, mutta elämänarvot ja ystäväpiiri on jotain... niin käsittämätöntä että ei kykenis ei. Siis mä en pystyisi niin elämään ja siihense taru lopahtikin lopulta.

 

[hermoheikko]

Voi täälläkin painiskellaan samojen tuntemusten kourissa!
Juuri viikonloppuna tapasin muutaman vuoden jälkeen miehen,keneen olen ollut ihastunut jo ylä-asteen alusta asti. Pahinta ja toisaalta ihaninta oli nyt kuulla että niin hänkin on ollut minuun ihastunut kaikki nämä vuodet.
Nyt tuntuu todella pahalta kaivata häntä,koska minulla on ihana mies ja lapsi.
Miksi ei silloin ennen nykyistä miestäni voinut jotain tapahtua meidän välillä..? Nyt tekisi niin kauheasti mieli vaan olla tämän ihastuksen kanssa,mutta en voi ajatellakaan elämääni silti ilman nykyistä avokkiani,enkä halua loukata lastani eroamalla miehestä.
Koko ajan haluaisin lähettää vaikka jonkun tekstarin sille ihanalle tyypille,mutta omatunto sanoo että ei.Mitä tehdä...

 

[Meikku]

On ihana lukea miten muillakin on näitä samoja "oireita" ihastukseen.On se kyl kumma miten yks ihminen saa pään sekaisin vaik kotipuolessa kaikki hyvin.On ihana mies ja ihanat lapset.Nyt vain olen asiaa järjellä ajatellut ja pidän pintani.Ei tekstareita ei mitään yhteydenottoa ja toivottavasti en näkiskään missään tätä tyyppiä.Kätken se sydämmen sopukoihin tuskin sitä sieltä pystyn häätämäänkään.Näin on paras ja sydän itkee mut ei auta,elämä jatkuu normaaleita raiteita eteenpäin.Tulevasta ei tiedä mut täl hetkel näin on paras meille kaikille.

 

[hermoheikko]

Kunpa voiskin noin asian järkeillä pois mielestä...
Tää on paha tilanne sille toiselle miehellekin,koska hänellä on mua ollut kova ikävä ja nyt kun nähtiin niin tuli vielä lisää,molemmille.
Kai täällä näin saa sanoa,että paska tilanne ja kyllä v_tuttaa,että asiat on näin hankalasti.

 

[mimmu]

moi! kiva lukea, et muillakin on samanlaisia ajatuksia, kun mullaki. Mul on mies ja 2 lasta (2v. ja 1v. ) mä näin mun ex- miehen kaupassa pitkästä pitkästä aikaa ja mun sydän pysähtyi hänet nähdessäni. Kaupasta kotiin palattuani mä olin taivaassa, muistelin mennyttä aikaa hänen kanssaan..sen kauppareissun jälkeen mulle ei oo seksi maistunut oman miehen kanssa. Mies on jo huomannut mun haluttomuuden ja rupesi tinkaamaan mikä mulla on.Välillä yököttää oma mies..mä käyn pelaileen salibandya ja nyt tää ex-kumppani on alkanut pelaileen kanssa, käy ennen mun vuoroa salilla.Nyt mä järkkään hommat aina niin,et varmasti pääsen ajoissa salille, jotta näkisin hänet.Mä rakastan mun miestäni ja lapsiani, mut seksiä en vaan oman miehen kanssa tahtois. Säälistä joskus annan, kun hän oikein vonkaa, mut mä en tunne mitään. Parisuhteeseen pitäis kuulua ihanaa sänky elämää, mut mun halut on kadonnut. Unia nään exästä ja siitä mitä ollaan tehty.AARGGG!!

 

[mimmu]

silti me ei olla lähetelty viestejä ei mitään, vaikka mun tekis ihan pirusti mieli. moikattu tosillemme ollaan ja se sähköinen lataus on meidän välissä, sen tuntee. mä tahtoisin tietää tunteeko hän mitään mua kohtaan enää, mut ei luonne anna laitta viestiä (onneks) .Mä lohduttlen itteeni et tää menee kyl joskus ohi

 

[sädetikku]

\

Minullakin oli aivan samanlainen tarina, joka jatkui teinivuosista 25-vuotiaaseen asti. Meillä oli/on yhteinen ystäväpiiri ja aina kun oli juhlat tms missä nähtiin, hakeuduimme aina toistemme seuraan. Aina jäimme juhlien viimeisiksi juhlijoiksi. Salaa kosketeltiin ja oltiin lähekkäin. Kumpikin tiesi toisen tunteista ja voi niitä ihania katseita ja silmäyksiä...Olin varma että meidät oli luotu toisillemme, mutta ajoitus oli aina vaan väärä. Mutta tiesin että jonain päivänä saisimme mahdollisuuden alkaa seurustelemaan. Koskaan ei kuitenkaan tullut sopivaa hetkeä. Aloin miettimään että onko hän minulle pakkomielle tai joku fantasia vaan, että vielä me saamme toisemme. Ja niinhän se oli, kun mietin oliko hän se jonka kanssa halusin lapsia? Ei. Oliko hän se jonka kanssa voin elää läpi elämän? Ei. Se vaan oli niin kihelmöivää ajatella että vielä joskus saan sinut. Ja se salamyhkäisyys oli niin kiehtovaa. Siinä oli jotain dramatiikkaa, niin kuin elokuvissa. Tarina ei vaan loppunut romanttisesti niin kuin elokuvissa, vaan järjen käyttöön.. Silti joskus voin ajatella että ehkä me sitten eläkeläisinä kun puolisomme ovat kuolleet, tiemme kulkeutuvat yhteen. Täytyy ihmisellä olla jotain fantasioita pahan päivän varalle...

voi vitsi, mulla aivan samanlainen tarina!!!!!! voisi olla mun elämästä. onkohan nama niitä "salaisia fantasioita"? kuka tietää....

 

[lilja1976]

Ihanaa, en ole ainut...minä asun pienellä paikkakunnalla ja nään entistä ihastustani suht usein...silti niin harvoin ja aina joistain jutuista hän muistuu mieleeni!!!