Ensimmäistä lastaan yrittävät yli 35v

Onnea Moto, tuohan kuulostaa hyvältä saldolta! Ja eikun jännittämään...
Osaako joku sanoa, mikä on keskimääräinen alkioiden selviämisprosentti sulatuksesta?

Mithril, ei minulla ole mitään kompetenssia arvostella tällä kokemuksella kotimaista systeemiä, mutta ainahan voi spekuloida ;) Suattaa olla, että Jenkeissä otetaan suurempia riskejä sekä äidin että lapsen/lapsien kannalta.

Tämä paremmin tuntemani tuttava kertoi, että Californialaisella yksityisklinikalla oli Väestöliittoon nähden enemmän se asenne, että nyt sitä lapsi pistetään alulle. Hänelle tehtiin jotain kohdun siivousta kudoksista (mitä lie?) ja hormonimäärät nostettiin eri tasolle. Tämä onnistui ekalla yrityksellä, mutta mistä sen tietää mikä vaikutti - sattuma tai onnellinen elämäntilanne Californian auringon alla?

Minullakaan ei ole yhtään raskaana oleva olo, vaikka en tiedä ihan just mikä se sellainen on. Rinnat tosin turvoksissa, mutta se nyt ei kerro mistään mitään.

Mietityttää tosin myös parantumiseni lievästä hyperistä, alkionsiirrossa havaittiin nestettä olikohan se kohdun takana...ei voi muistaa kaikkea. Olisikohan sen "tilan" pitänyt pahentua, jos olisin raskaana. Tähän on varmasti mahdoton sanoa juuta tai jaata, mutta kunhan pohdiskelen "ääneen".
 
ICSItar muistaakseni selviämisprosentti on noin 70-80 % tilastollisesti. Mutta lääkäri sanoi meille, kun viimeksi selviytyi vain 17 %, että eri hoitokerroilla voivat todellakin vaihdella, kuten meillä juuri kävi.
 
Mithril ja ICSItar, kiitos lämpimästä osanotostanne. Täytyy sanoa, että keskenmeno on ollut aikuisiän yksi rankimmista kokemuksistani. En osannut ennen hoitoja (ja varmasti hyvä niin) edes ajatella, mitä kaikkea vielä oman matkani varrelle tulisi, vaikka olinkin henkisesti varautunut hoitojen raskauteen. Vaikka olin aikaisemmin ajatellut, että en luovuta ja olen valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven, niin keskenmenokokemuksen jälkeen en olekaan enää niin varma, kuinka monta keskenmenoa henkisesti jaksan. Tosin pitää yrittää ajatella positiivisesti, että jos ja kun seuraavan kerran tulen raskaaksi, niin uutta keskenmenoa ei tarvitse enää kokea. (Ainakaan lääkärien mielestä mitään syytä km:n uusiutumiseen ei ole.) Mitä tulee henkiseen toipumiseen, niin vaikka mikään tai kukaan ei koskaan voikaan korvata menettämäämme rakasta vauvaamme, niin itseäni helpottaa suuresti, että pääsen jatkamaan mahdollisimman pian hoitoja.

Mithril, hyvä, että vuoto on pysynyt poissa ja pysyköötkin :stick: Pidän peukkuja pystyssä lauantaista testausta ajatellen! Ja ICSItarille myös tsemppiä piinailuun!

Lumi, ystäväni ivf:stä alkanut raskaus alkoi ja jatkui todella pitkään oireettomasti – jopa siinä määrin, että plussasta ja raskauden normaalista etenemisestä huolimatta se huolestutti ystävääni – tosin turhaan: kaikki sujui mainiosti loppuun saakka :) Eli oireettomuus varsinkin erittäin varhaisessa vaiheessa ei ole mikään huono merkki!

Moto, mahtavaa, että siirto onnistui ja vielä niin erinomaisesti, että sait kyytiin kaksi matkalaista :heart: :heart: Toivottavasti voit vähän nauttia tilanteesta ennen seuraavan etapin pohtimista!
 
Kiitos kaikille kannustuksista...=)

Mutta nyt en aio edes ajatella työpaikkaani, kyllä töitä tekevä aina jotain töitä löytää...
Olin tänään ekassa ja vikassa (ilmeisesti) uä:ssä ja sieltä löytyikin yhteensä noin 15 follikkelia (koko n. 11-15) ja olin tästä jo niin innoissani että unohdin täysin että joudunodottamaan yli tunnin ennen kuin pääsin vastaanotolle ja lääkkeitä hakiessani houmasin että taisivat unohtaa orgalutranin reseptin laittaa mulle mukaan...
Tai ei mulla ole ainakaan tähän mennessä yksikään hoito ollut ilman sitä.:confused:
No täyypi soittaa aamusella ja kysäistä...
Mut ihania uutisia, jotain toivoa siis ehkä olis...
28.päivä olis sit punktio ja 31. päivä siirto.

Hui taas rupee jännittään...

Ei ole kuitenkaan joka kiertoon saanu noin paljon folleja edes lähtöön ja 2/3 yleensä ei hedelmöity mutta jos se nyt olisikin suurin vika ollut miehen siitiöissä ja luovutetuilla sit nyt onnistais!!!

Yhden alkion siirto olis suunnitelmissa kun mulla on tuollainen kaksiosainen kohtu...

Nyt vaan niin intona mutta pian täytyy taas rauhottua ettei sit tipahda niin kovaa ja korkealta...
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74 ja Lumi72
Burma, aikamoinen follikkelikokoelma! Syystäkin voit olla täpinöissäsi :) Kyllä hyvistä etapeista kannattaa nauttia ja fiilistellä: tärkeitä pieniä suuria iloja. Ja mitä tulee yhden alkion siirtoon, niin raskaaksi tulemiseen yksi alkio on ihan riittävästi :)
 
Kata_76 Jokin merkitys näillä vastoinkäymisillä on pakko olla: muuten tämä olisi liian julmaa. Mutta eteenpäin on hyvä suunta :heart:

Onnittelu Burma! Tuohan kuulostaa tosi lupaavalta. Ja intoilla pitää, koska jokaisesta onnistumisesta pitää ottaa kaikki irti :)

ICSitar Spekulointi on sallittua, jopa suotavaa ;) Hienoa, että ystävälläsi onnistui noin nopeasti. Olen itse lueskellut aika paljon jenkkien keskustelupalstoja ja kyllä se asenne siellä tuntuu olevan juuri tuo kuvaamasi "Nyt onnistutaan!", kun taas täällä meillä pikemminkin toppuutellaan olettamasta oikein minkään perusteella yhtään mitään. Mene ja tiedä onko sitten kyse kulttuurierosta vai oikeasta onnistumisprosenttiin perustuvasta erosta, mutta ihailtavaa tuollainen positiivisuus.

Olen jo kerran tässä ketjussa hehkuttanut henkilökohtaista ennätystä ja teen sen nyt sitten toiseen kertaan: kaikissa aikaisemmissa siirroissa tulos on ollut tässä vaiheessa jo päivän selvä, mutta nyt näyttäisi piinailu jatkuvan. Tänään on kierron päivä 25 (normaali kierron pituus 26–27) eli taas on luvassa hermoille käyvä päivä...

Hyvää päivää kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Lumi72
Kiitokset kannustuksesta, mimmit! Sen verran suomalainen olen, ;) että yritän vähän toppuutella innostustani, mutta voi kun, voi kun, voi kun nää menkkaoireitten puutteet nyt sit tarkoittaisivat, että joku siellä kohdussa vielä on hengissä!! No, perjantaina on tuomiopäivä.

Moto ja Burma - erinomaisia tuloksia, onneksi olkoon! Peukutan, että kaikki sujuu jatkossakin loistavasti.

Burma - millainen on kaksiosainen kohtu? Yhdellä tutulla on kuulemma kaksi kohtua (ja hän tuli silti normaalisti raskaaksi - on nää niin ihmejuttuja), mutta tuosta en ole kuullut.

Mithril - pysyköön noita poissa ja olosi erinomaisena!!

Kata - myötätuulia!! Toivottavasti jaksat yrittää taas pian. Km on ihan varmasti niitten kauheimpien joukossa, mitä voi ihmiselle sattua... :hug:

Jaa Suomessa ei tehdä paljon blastosiirtoja, vai? Musta tuntuu, että täällä Brittilässä niihin pyritään melkein aina, jos vain on valinnanvaraa. Arvioisin, että nyt seuraamallani tämän kuun hoitolistalla ainakin 60 - 70% sai blastokystan. Mä en, koska meillä hedelmöittyi vain yksi ainoa munasolu, joten se haluttiin pistää takas hetimiten, jo 2-päiväisenä. Mutta monet klinikat suostuvat laittamaan vain yhden blaston, vaikka useampiakin olisi tarjolla. Täällä säännöt antavat laittaa max. 2 alkiota alle nelikymppisiin, max. 3 yli nelikymppisiin ja kai vain yhden alle kolmevitosiin.

Aurinkoista päivää koko porukalle!
 
Sinullakin alkaa Lumi käymään päivät vähiin :) Kuinka monta päivää siirrosta sielä Briteissä testataan?

Minä en ole ollut hoidossa kuin yhdessä paikassa, joten en tietty tiedä miten muualla, mutta ilmeisesti kolmea päivää pidemmät viljelyt ovat tosiaan harvinaisempia. Syytä tähän en osaa edes arvailla.

Tämä näyttäisi olevan taas pahalugepäivä :/ Mulla vaihtelee oireet päivittäin: yhtenä ei mitään, toisena kaikkea mahdollista. Onko kukaan kokenut tällaista samaa? Minulla on välillä niin paha olo, että ei meinaa jaksaa olla jalkeilla - ja en tosiaan ole mitenkään herkästi sairastamaan asettuvaa sorttia.
 
Tervehdys jälleen,

täällä aika peruspäivä, mitä nyt uutena oireena ollut parina päivänä sellaista pulputusta alavatsalla, elohiiri tavallaan. Luin netistä, että se liittynee turvotukseen, ja niinhän se taitaa olla. Vai tietääkö joku enemmän tästä oireesta?

Minä taidan olla päässyt proge-oireissa (Lutinus 3x100) suhteellisen vähällä, mitä nyt luen täältä ja muualta naisten kuvauksia. Oireinä lähinnä väsymys ja turvotus - erit. rinnoissa.

Mithril, kiinnostava tosiaan tuo kulttuuriero, lieneekö eroa sitten myös tuloksissa vai vain puhetyylissä, mene ja tiedä. Ja ystävästäni vielä, että hän yritti lasta kai kaikkiaan noin kuusi vuotta ensin Suomessa, joten kokonaisuudessaan se ei käynyt äkkiä.

Ja hienoa molemmat Lumi ja Mithril, että teidän olonne on toiveita herättelevä - pidetään peukkuja. Minullakin se tuomiopäivä lähestyy. Onneksi ollut niin paljon töissä kiirettä ja aika mukavaakin tekemistä, että ajatukset välillä päässet vähänkin muihinkin asioihin.

Onkohan mahdollisuus plussaan enään minkäänlainen, jos sieltä nega ylihuomenna lävähtää? Tiedättekö tapauksia, ja kuinkahan yleisiä ne ovat, jos verikoe tuottaa toisen tuloksen?
 
Täällä uusi ihminen koko ketjuun, ikää 37 vee... Pikaisesti luin noita teidän turinoitanne ja kerron tässä omasta tilanteestani jotain. Eli sairastan endometrioosia joka vaivaa välillä enemmän ja välillä vähemmän? En oikein itsekkään tiedä tilannetta. Olin laparotomiassa kesällä 2010 ja siinä poistettiin toinen munasarja kokonaan ja toistakin operoitiin. Sen jälkeen ohjattiin suoraan lapsettomuushoitoihin ja olen ollut julkisella ivf:ssä nyt yhteensä neljä kertaa. Kaksi ensimmäistä meni harakoille ja kolmannesta saatiin yksi tuoresiirto, josta nega. Neljäs punktio tuotti saalista jo pakkaseen ja ensin tuoesiirto, sitten kaksi passia perään ja kaikki negoja. Nyt tilanne se, että yksi pas tulossa ja käynti lääkärillä, että tähänkö7siihenkö kaikki sitten mahdollisesti loppuu ainakin julkisella puolella. Mutta odotellessa ja elämää ihmetellessä... Onnea ja jaksamista kovasti kaikille hoidoissa oleville!
 
Tervetuloa, Juuli! Huhhuh, on sullakin ollut pitka ja rankka tie jo takana. Toivottavasti tama PAS nyt sitten tuottaisi ilotuloksen! Tiedatko viela aikatauluasi?

Ma tuolla aiemmin taisin ihmetella, miksei Suomessa testata immuniteettiongelmia, varsinkin jos on monia negoja tai keskenmenoja takana... Taalla Enkkulassa parhaat yksityisklinikat niita testailee jo aika rutiinilla, kun niista voi hyvinkin loytya syy, miksi alkio ei kiinnity tai lakkaa kasvamasta. Fertility Friendsien nettifoorumissa (fertilityfriends.co.uk) siita ainakin voi lukea, jos kiinnostaa.

Mithril - taalla klinikoitten kaytannot nayttavat vaihtelevan aika paljon, mutta omallani testataan 14 paivaa punktiosta eli hedelmoittymispaivasta. Jotkut muut kaskevat testata vasta viikon myohemmin, huu!:O

ICSItar, ma olen juuri lukenut yhden kohtalotoverin tarinan taalla, joka sai kolmesta kaupan testista kaikista eri tuloksen! (Yksi nega, toinen vahva plussa, kolmas hailakka sinne-pain.) Meni ymmarrettavasti hermot, joten osti 12 testia lisaa ja marssi sitten verikokeisiin! :D Ja sai plussan. Eli mita tahansa voinee kayda, vaikka noi kaupan testitkin taitaa nykyaan olla aika luotettavia. Tsemppia ja peukkuja!!
 
Hei Juuli75! Aika hurjat pari vuotta teillä takana. En voi kuin ihailla jaksamistasi. Eräs ystäväni kävi läpi hyvin samanlaisen hoitohistorian (useita leikkauksia ja monta IVF:a), syynä endometrioosi, ja hoidot ehdittiin jo kerran lopettaakin tuloksettomina. Nyt hän on kaksosten äiti. Hänen tarinansa on aina antanut minulle uskoa onnistumiseen :)

Hienoa ICSitar_76, jos vointi on pysynyt hyvänä ja proge-oireet poissa (en tiedä oletko musiikki-diggari, mutta minua tuo termi ilahdutti kun luin sen tekstistäsi :) )

Lumi_72 Piti hetki ihan laskea miten tuo testaus menee, mutta sulla on siis testi aikaisemmin. Meillä on kaksi viikkoa siirrosta = minulla nyt 17 vrk punktiosta.

Nyt kun testipäivä lähenee ja alkaa pikku hiljaa näyttää siltä, että oikeasti sen testin joutuu myös tekemään, niin minulla ei olekaan enää yhtään kiire lopettaa piinailuja. Taidankin odotella tuon teillä päin käytössä olevat 3 viikkoa :) Näin jo töiden jälkeen päikkäreillä untakin, että testi oli negatiivinen. Otin sitten jostain syystä siitä testitikusta kuvan ja latasin sen vahingossa Facebookiin, julkisesti näkyväksi. Kaikki alkoivat kommentoida ihan paniikissa, että "mitä tämä tarkoittaa"...
 
Viimeksi muokattu:
Täällä uusi ihminen koko ketjuun, ikää 37 vee... Pikaisesti luin noita teidän turinoitanne ja kerron tässä omasta tilanteestani jotain. Eli sairastan endometrioosia joka vaivaa välillä enemmän ja välillä vähemmän? En oikein itsekkään tiedä tilannetta. Olin laparotomiassa kesällä 2010 ja siinä poistettiin toinen munasarja kokonaan ja toistakin operoitiin. Sen jälkeen ohjattiin suoraan lapsettomuushoitoihin ja olen ollut julkisella ivf:ssä nyt yhteensä neljä kertaa. Kaksi ensimmäistä meni harakoille ja kolmannesta saatiin yksi tuoresiirto, josta nega. Neljäs punktio tuotti saalista jo pakkaseen ja ensin tuoesiirto, sitten kaksi passia perään ja kaikki negoja. Nyt tilanne se, että yksi pas tulossa ja käynti lääkärillä, että tähänkö7siihenkö kaikki sitten mahdollisesti loppuu ainakin julkisella puolella. Mutta odotellessa ja elämää ihmetellessä... Onnea ja jaksamista kovasti kaikille hoidoissa oleville!
Tervetuloa juuli75!
Olemmekin kohtalotovereita. Minullakin paha endometrioosi...
2009 tehdyssä leikkauksessa poistettiin vasen munasarja, oikeatakin operoitiin, sekä molemmat munatorvet poistettiin. Mitään mahdollisuuksia raskautua luomusti, ei siis ole.
3.-4.IVF-hoidossa, jäljellä oleva oikea munasarja on tuottanut vain 4 munasolua/ hoito. Ne ovat kyllä aina kaikki hedelmöittyneet, mutta jostain syystä vain 2 on joka kerta lähtenyt jakaantumaan. Näissä hoidoissa on aina siirretty 2 alkiota.
Viime kesänä minulla oli tuulimunaraskaus ja tämän vuoden tammikuussa kemiallinen.

Tämä alkanut 5.IVF-hoito jää luultavasti viimeiseksemme, koska lääkärin mukaan munasarjani toiminta on jo nyt heikohkoa. Ihan tästä hoidosta on nyt kiinni, onko enää mitään syytä jatkaa hoitoja.
Siispä odotukset ovat korkealla, että tämä hoito, vihdoin ja viimein, toisi sen toivotun lopputuloksen. :)

Milloin sinun PAS:sisi ajoittuu, jotta voin merkata listaan?
Tsemppiä hoitoihin! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa minunkin puolestani Juuli, itsekin tosin olen uusi täällä. Tietysti varmaan itse kukin toivoo, ettei ihan kantajengiläiseksi jäisikään, niin fiksulta vaikuttavaa porukkaa kuin täällä onkin.

Mithril, Huomioin kyllä tämä proge-oire sanan yhteyden musiikkiin, vaikka proge ei minussa kovin suuria intohimoja herätäkään suuntaan tai toiseen! Luge-oireista en voi kuitenkaan omalla kohdallani puhua, kun käytössä on ilmeisesti harvinaisempi Lutinus.

Omissa oireissani pinnalla taitavat nyt olla allergiaoireet, jotka riistäytyivät käsistä, kun eilen oli töissä eräänlainen ulkoilupäivä. Olen välttänyt lääkkeitä, vaikka saisihan niitä syödä. Tähän asti olen kuitenkin pärjännyt suht ok. Lähinnä mietityttää, että toivottavasti flunssa ja allergia eivät vaikuttaneen kiinnittymiseen.

No niin, nyt lähdenkin kotiin kaivelemaan aamua varten esille raskaustestiä!
 
Mithril, kiitos myötätunnostasi sekä tsemppiä loppusuoran piinailuun ja itse h-hetkeen, silloin kun sen aika on hyvä! Mikäli viikonloppuna et maltakaan olla testailematta, niin pidän lipun korkealla! :) Mitä tulee lugeihin, niin itselleni niistä ei tullut erityisen voimallisia oireita, mutta se on varmasti hyvin yksilöllistä, miten kroppa reagoi. (Omalla kohdallani Puregon olikin sitten asia erikseen.) Ja mitä tulee eteenpäin menemiseen, niin pas-kuvioitten käynnistymisen pitäisi olla jo aika lähellä eli jos kierto on kohdillaan, niin ensi viikolla pitäisi päästä varailemaan ultra-aikaa :)

Lumi, kaunis kiitos myös sinulle tuestasi. Huomenna on sekä sinulla että ICSItarilla jännittävä päivä, joten toivon molemmille kaikkea hyvää huomiseen testaukseen: toivottavasti saatte viettää viikonlopun hyvissä fiiliksissä!

Juuli, tervetuloa myös minun puolestani :) Elämä ei ole kyllä helpolla päästänyt: sinulla on todella raskas taival takana. Toivon sinulle voimia ja jaksamista tulevaan pas:iin sekä uskoa siihen, että myös sinun kohdallasi on mahdollista kaikista vastoinkäymisistä huolimatta päästä vihdoinkin eteenpäin.

Sintu, sinullakin on aikamoinen matka tehtynä. Toivottavasti raskas taivallus ja sinnikkyys palkitaan ja viides kerta toden sanoo!
 
  • Tykkää
Reactions: Lumi72
Heippa taas...

Melkoisen pulska olo alkaa olemaan, huomenna olis viimeinen satsi menopuria... Hirvittää kyllä valmiiksi se kipeys mikä siitä seuraa... jostain syystä tulen ihan älyttömän kipeäksi punktiosta, ilman mietsä ei tarvitse edes vessaan yrittään.:(

Lumi kysyit siitä kaksiosaisesta kohdusta. Eli on siis minulla sellainen että on puhtaasti kaksi täysin erillistä kohtua mutta yksi kohdunsuu. Mulla kohdut hieman erikokoiset tilavuudeltaan eikä pitäisi vaikuttaa raskautumiseen mutta saattaa vaikuttaa raskauden kestoon. Eli mahdollisuus että lapsi syntyisi ennenaikaisena on vain suurempi. Joissain tapauksissa saattaa väliseinämä olla rakenteeltaan erillainen kuin muu kohtu ja saattaa vaikuttaa kiinnittymiseen mutta mulla ei ilmeisesti näin ole.

Positiivisia tuulia sekä testaajille ja piinailijoille!:heart:
 
Burma: vau. Kyllä voi ihmisruumis olla ihmeellinen. :) Onneksi ilmeisesti siis kaksiosaisen kohdun ei pitäisi vaikeuttaa raskaaksitulemista? Vaikka totta kai tuo ennenaikaisuuden riski varmasti pelottaa... Hurjasti onnea matkaan, ja toivottavasti tällä kertaa ois ennätyskivuton punktio! Ei ole enää monta yötä sullakaan jäljellä...

ICSItar: peukkuja ja rauhallista yötä, testaustoverini!!! Kolme testiä on rivissä vessanpöydällä, jos vaikka muka aamulla unohtaisin. ;)

Mä olen nyt muuten päättänyt, että pallomahani on raskausoire ja siispä tuloksen on huomisaamuna oltava positiivinen! Ei vain ole muuta mahista, näin se menee. :LOL:

Mithril, sullakin alkaa aamukammasta piikit olla harvassa - voimaa ja kärrrrsivällisyyttä viime päiviin!

...ja tietysti hyvää yötä ja kaikkea parasta kaikille nimeltämainitsemattomillekin. Pitäkää meille vähäsen nyt peukkuja, jänskättää nimittäin jonniinverran..! : /
 
Aamuyötä,

heräsin tietenkin yöllä, ja jännitys iski, joten lähdin testaamaan.

Ja hailakka plussahan sieltä pärähti!!! Nyt yritän vähän vielä toppuutella itseäni, että en vielä ihan liikaa innostuisi, jos se on vaikka jo mennyt kesken tai jotain. Clearbluen testi on selvästi oikein tehty, kun tarkistusviiva on todella skarppi.

Mulla on kyllä pitkä kierto, yleensä 31 päivää, ja nyt on päivä 28. Toivottavasti haileus johtuu vain siitä.

Mutta aika innoissani tässä kieltämättä olen! Onnea myös sulle Lumi, pidän peukkuja!
 
Aamuyötä,

heräsin tietenkin yöllä, ja jännitys iski, joten lähdin testaamaan.

Ja hailakka plussahan sieltä pärähti!!! Nyt yritän vähän vielä toppuutella itseäni, että en vielä ihan liikaa innostuisi, jos se on vaikka jo mennyt kesken tai jotain. Clearbluen testi on selvästi oikein tehty, kun tarkistusviiva on todella skarppi.

Mulla on kyllä pitkä kierto, yleensä 31 päivää, ja nyt on päivä 28. Toivottavasti haileus johtuu vain siitä.

Mutta aika innoissani tässä kieltämättä olen! Onnea myös sulle Lumi, pidän peukkuja!
Onnittelut plussasta!
Toivotaan ettei kyseessä olisi kemiallinen ja viiva rupeaisi vain vahvistumaan. :heart:

Onnea testaukseen myös sinulle Lumi72! :heart:
 
Täällä testattu selkeä nega. :'(

No, mitä mä muka odotin? Ei ensimmäistäkään raskausoiretta. Olis ollut ihan liian hyvä tsägä, että ensimmäinen IVF ja yksi ainoa hedelmöittynyt munasolu ois voinut johtaa onnistumiseen.

Tietääkö kukaan, miten nopeasti negan jälkeen voi alkaa uuden IVF-kierron? Tajuan, että kai tässä jokin tauko on pidettävä, mutta en haluais jäädä tuleen makaamaan... En ole vielä jaksanut soittaa klinikalle, sieltähän sen vastauksen tietysti sais - mutta nyt tekee mieli vain sulkea maailma oman sängynpeiton ulkopuolelle. Paitsi tietysti te.

ICSItar - ihanaa että sä näytät onnistuvan. Peukutan että viiva vahvistuu päivien myötä ja kaikki menee nyt tosi hyvin. :heart:
 
Voi Lumi! Olen niin pahoillani :( Nuo tunteet ovat niin tuttuja minullekin. Mikään ei kyllä toisaalta ole yhtä tehokas lääke, ainakaan minulle ollut, kun vaan ryhtyä ripeästi suunnittelemaan jatkoa. Voimia voimia voimia :hug:
 
Hei,

ja voi harmi Lumi, sinällään yksikin munasolu olisi kyllä voinut riittää. Pahoittelut! Parempaa onnea jatkoon, sillä kyllä kai ekasta plussaaminen sitä onneakin vaatii.

Omalla kohdallani olo nyt tosi hyvä. Annan itseni nyt vähän jo iloita tästä, että kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Kyllä, olen vahvasti raskaana, verikoe sen jo osoitti. Itse asiassa siinä raskaushormoni oli niinkin korkealla, että hoitaja kysyi siirrettiinkö minulle kaksi...ei kyllä siirretty.

Toki tässä on isot riskit vielä mennä vikaan, mutta annan itseni nyt vähän leijuakin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Terv. Ehkä pian entinen ICSItar
 

Yhteistyössä