Ensimmäistä lastaan odottavat yli 35v

Dreamer74 toivottavasti meni keisarinleikkaus hyvin!!!!!

 

Hei! Mielelläni myös omasta puolestani tulisin mukaan keskusteluun, jos se vain passaa. Täällä onkin jo mukavasti sekä vanhoja että uusia tuttavuuksia Myös allekirjoittanut on rantautunut tänne lapsettomien 35+ -ekakertalaisten ketjun plussataifuunin saattelemana Kaikki on niin kovin alussa (laskujeni mukaan 4 +2...), että melkein ihan hirvittää kirjoitella tälle puolella näin varhaisessa vaiheessa. Kuitenkin tuntuu tärkeältä saada vaihdettua ajatuksia muiden vastaavassa tilanteessa olevin kanssa - kävi miten kävi.

Lyhykäisesti omasta tilanteestani eli tämä vielä niin kovin hauras matkani alkoi 2. ivf:n 2 pas:ista. Takana on monenmoisia tutkimuksia (+ endo-diagnoosi), pitkän pitkää odotusta sekä kaikenlaisia käänteitä hoitojen eri vaiheissa. Lisäksi taustalla on myös hyvin raskas keskenmeno/kohtukuolema alkuvuodesta, jolloin raskaus yllättäen päättyi huonotuurisen infektion johdosta raskausviikoilla 20 +. Toivottavasti tästä raskaudesta vihdoinkin saisimme vauvamme kotiin saakka.

Pitkälle edenneen raskauden ja keskenmenon johdosta alkanut raskaus sekä tulevat ultrat kovin jännittävät. Mikäli kaikki menee hyvin, todennäköisesti vasta rv 24:n jälkeen uskallan hieman jo hengähtää eli vielä on kovin pitkä matka...

Seuraavaksi käynkin lukemassa ketjua vähän taaksepäin, niin olen paremmin tilanteen tasalla: mukava tietää, mitä tähän ketjuun kuuluu

 

Mahtavaa nähdä sinutkin kata täällä!! varmaan monella meistä on ollut näissä asioissa enemmän tai vähemmän kivinen taival, ja siksi ainakin minusta on kivempi kirjoitella täällä kuin jossain "Toukokuun Toukissa", auh... Nyt vaan toivotaan ja uskotaan, että tällä kertaa me kaikki saamme nyytit elävänä kotiin saakka!!

Toistan jo itseäni, mutta mitään oireita ei oikein ole vieläkään. Väsyttää vähän ja rinnat ei enää oikein tunnu omilta Ajoittain mahassa on tuntunut kaikenlaisia koviakin repäisyjä toispuoleisesti ja niitä oon vähän pelästynytkin, mutta käsittääkseni ne voi kaikki olla ihan asiaankuuluviakin (?). Digitestissä on kuitenkin viikot nousseet, eilen näyttöön pamahti ihan muutamassa sekunnissa Raskaana 3+, joten uskottava kai on ainakin sen verran, että jotain kropassa tapahtuu. Onnneksi ar-ultraan on enää 1,5 viikkoa...mua varmaan helpottaa sen jälkeen jo vähäsen - tai sitten ei, ainahan sitä sitten tulee uutta panikoitavaa.

T: Scarleth ja eka virallinen poksuminen: 6+0 POKS!

 

Voi kun ihana kuulla plussista!!! Onnea hirmuisesti kaikille :flower:. Ja Kata, todella surullista mitä teille tapahtui, mutta ei tuollaista voi tapahtua kahta kertaa samalle henkilölle, joten ihan varmasti kaikki meneen nyt hyvin :heart:.

Vähän olen vielä käynyt kurkkimassa siellä lapsettomuuspuolella, ja olen teidän plussia huomannutkin, mutta ei oikein uskalla/viitsi kommentoida mitään kun ei halua ärsyttää ketää kun itselle on käynyt onnekkaasti. Jotenkin sitä on erityisen iloinen kun vähän vanemmat piinailijat plussaa, toki kaikki plussat on upeita, mutta näin vanhemmiten kun se kello tikittää, eikä aikaa oikeasti ole samalla tavalla kuin nuoremmilla. Ja tiedän että joitakin nuorempia tuokin kommentti ärsyttää, mutta mitenkään pahalla en sitä sano. Vaan sillä, että itselläni yritys alkoi kun olin 35, ja plussa tuli paria päivää ennen kuin täytin 40. Että ihan "huh, viime tipassa hikeä" sai pyyhkiä otsalta.

Paljon onnea vielä teille kaikille, ja onnellista odotusta :heart:!

Susrouva ja sudenpentu 37+2

..ja henkeä pidätellen on tännekin asti tultu. Se piina vaan jatkuu ja jatkuu kun niin vaivalla on raskaaksi tullut. Koko ajan pelkää jotain...edelleen...

 

Kata76 ei muutakun mukaan vaan!
Niinkuin Scarlethkin kirjoitteli, minustakin on vaan niin mukava samansieluisten kanssa vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia. Tuntuu vaan siltä, että sitä 20kesäisenä ajatteli asioista kuitenkin sitten ihan toisella tavalla. No ainakin minä! Silloin osasis elämään käydä käsiksi huomattavasti löysemmin rantein kuin mitä nyt "kalkkiksena". Ehkä se johtuu siitä, että sitä on niitä vastoinkäymisiä tullut jo taisteltua niin monella saralla, että niitä unelmia ja toiveita -niinkuin lapsen saamista- hoivaa ja palvoo vähän erilailla. Viellä senkin lisäksi, että biologinen tosiasia "nyt tai ei koskaan" nyt vaan on se biologinen tosiasia.

Ihmettelen tässä itsekkin tuolta massun sisältä tuntuvaa vienon vienoa koputtelua ja pidän sitä maailman suurimpana ihmeenä

Mielenkiinnolla kuulumisia odotellen cynde & mukula 20+4

 

Mielummin täällä kun toisessa ketjussa jutskaamassa jonkun äippä93:n kanssa.. Anteeksi nyt vaan mutta kaikkien vastoinkäymisten jälkeen jotenkin tuntuu, että mielummin pysyy täällä "omiensa joukossa". Niinkuin tonne lapsettomien pinoon jo laitoinkin että ei uskalla tuuletella koko raskausasiaa vielä pitkään, kun on käynyt ennen huonosti. Jotenkin on olo että ei usko ennen kuin pää näkyy. Tämä mun toinen raskaus on toistaiseksi ollut aivan erilainen kuin eka; silloin oli vahvat oireet koko ajan ja ei ollut epäilystäkään ettenkö olisi ollut raskaana. No, kuinkas sitten kävikään. Nyt on ollut viikko ilman oireita, viikko pahoinvointia ja nyt pahoinvointi on alkanut hiipua. Pelottaa aivan hirveesti että onko jo mennyt kesken.. Ei millään malttaisi oottaa maanantaihin, jolloin on varhaisultra. Pääseekö tästä itsensä ja oireidensa kyttäämisestä ikinä ja voiko jossain vaiheessa relata?

Tällä hetkellä pitäisi siis olla 7+1.

 

susirouva, onpas sinullakin jo h-hetki lähellä!! Muistan hyvin kun plussasit. Joku ilta selailin tätä ketjua taaksepäin ja muistaisin sieltä lukeneeni, että sullakin olisi ihan alkuraskaus ollut aika oireeton? Itse kun jaksan hämmästellä että plussat testeissä vaan vahvistuu, vaikka oireita ei ole oikein nimeksikään.

Eliette, mä niin tiedän nuo pelot. Itse asiassa huomaan olevani tosi pessimistisesti asennoitunut ja ihan varma, että palautus maan pinnalle on tiedssa heti ar-ultrassa. Toivottavasti olen väärässä... joskus on päiviä jolloin hetkellisesti uskon olevani oikeasti raskaana - niinkuin eilen kun tein vielä noita testejä ja plussat oli selvästi vahvistuneet. Mutta tänään taas tosi vähäoireinen päivä, ja tuntuu että ne kaikki plussatestit on olleet unta tai viallisia testiyksilöitä Voi kumpa kaikki menisi hyvin, ja jossain vaiheessa tulisi sekin aika kun uskaltaa edes vähän nauttia raskaudesta. Olen kyllä nyt yrittänyt uskoa niihin lukuisiin tarinoihin, joiden mukaan oireiden vähäisyys tai vaihtelu tässä alkuviikkoina on ihan tavallista. Vähän muuten repeilin täällä tuolle sun "äippä93:lle" Juuri samasta syystä mua ei saisi sinne toukotoukkiin... kirjoittelemaan suurin piirtein, että "mä oonkin aina halunnu että mun seuraava lapsi syntyis just toukokuussa", jep jep Tällä historialla ne huolenaiheet on vaan vähän erilaisia kuin se, syntyykö lapsi oikeana kuukautena tms.

 

Iltaa kaikille.

Meidän pieni prinsessa syntyi viikolla 36 ja keisarinleikkauksella. Paino 2540g ja pituus 46,9cm. Tyttö joutui alku shokin seurauksena vastasyntyneitten teholle toipumaan ja sai ylipaine happihoitoa ja tippaa vuorokauden. Hän kuitenkin tsemppasi hyvin ja pääsi eroon "letkuista" seuraavana päivänä. Sen jälkeen onkin sitten harjoiteltu syömistä viisi päivää sairaalassa. Hän on ollut vähän "laiska" syömään, ja jo alun pienen painon vuoksi ei ole haluttu painon tippuvan liikaa ja pidetty tarkkaa kirjaa paljonko on syönyt ja missä ajassa ja mitä on tullut valpassa ulos. Nyt alkaa pikkuhiljaa sujua ja tyttö on suloinen kuin mikä... Äiti ja isi ovat umpi rakastuneita!

Keisarinleikkaus meni myös muuten hyvin. Spinaali puudutuksen sivuoireena tuli voimakas olkapää kipu, joka onneksi helpotti parissa päivässä. Muuten ei ole ollut valittamista.

Kaikille tsemppiä tähän ketjuun ja raskauden jatkumiseen. Helppoa ei varmasti ole meistä kellään, mutta kyllä lopussa kaikki on sen arvoista!!

Dreamer ja pakkastyttö

 

Scarleth, todella oireeton oli alkuraskauteni. Ihan oikeastaan tänne loppuun asti. Puolen välin paikkeilla alkoi tulla turvotusta jalkoihin ja käsiin, ja ne sitten ovat olleet siitä asti kipeät. Ihan näillä loppumetreillä on tullut liitoskipuja ja niitä öisiä vaivoja kuten suonenveto, lonkkakivut, wc:ssä ravaaminen, närästys. Mutta Ensimmäisen puolen vuoden aikana en olisi tiennyt olevani raskaana muusta kuin vatsan kasvusta. Eli olkaa ihan huoletta (ihan niinkuin se olisi mahdollista ), hyvin olette raskaana kun testit niin sanovat, ja kyllä ne vauvat siellä masuissa pysyy ja kasvaa :heart:.

Se on kyllä niin erilaista olla raskaana pitkien hoitojen jälkeen kuin että luomusti olisi tullut. Katsoin kiinteistökuningatar Kaisaakin tuossa alkuviikosta (vai koska tuli) kun oli ison mahansa kanssa itsepuolustuskurssilla. Ei olisi tullut kuuuuuuuloonkaan että olisin uskaltanut mitään sellaista tehdä siinä vaiheessa. Vaikka varmasti olisi hyvin voinutkin.

Sellaista sanoisin, että jos nyt näillä tiedoilla aloittelisin tätä raskautta, niin liikkuisin enemmän siellä alkuvaiheessa. Ainakin nyt tuntuu, että alkuvaiheen passiivisuuteni (jämähdin vähän pelostakin paikalleni) kostautuu nyt niin, että kunto on aika huono, ja parin tunnin ostosreissu uuvuttaa ihan "henkihieveriin". Vatsaa alkaa ihan särkeä siitä kun sitä "kantaa" pitkiä matkoja, ja jalatkaan eivät illalla enää tahdo kantaa. Samoin liitoskivut pahenee niin että taaperran illalla kuin ankka, vaikka päivällä jalka vielä nouseekin lähes normaalisti.

Myös sellaista sanoisin, että vaikka siinä alkuvaiheessa tuntuu hölmöltä tehdä mitään vauvan tuloa varten, niin silti kannattaa mielestäni tehdä. Itse aloin ostelemaan sänkyä, hoitopöytää, turvakaukaloa, vaunuja, ja vaatteita jo viimeistään rv 20 paikkeilla, osittain ennenkin, ja nyt huomaan että oli kyllä hyvä päätös. Sitä ostettavaa on oikeasti niin paljon, ja kun kaikki pitää vielä pestä (ja itse vielä silitänkin vaatteet), eikä tässä loppuvaiheessa ole niin paljoa enegiaa kuin muissa kohdin. Joka päivä olen jotain ostellut, järjestellyt tai pessyt, tai tavannut kavereita, enkä vieläkään ole ns. valmis. Sairaalakassi on pakkaamatta, vauvan amme ostamatta, ja pitää ostaa vielä lisää lakakanoitakin pinnasänkyyn ja pestä ne ja silittää ja ja....

On myös ollut mukava kun kulut jakaantuu vähän, ettei kaikki tule kerralla ostettavaksi. Kaikkeahan ei tarvitse ostaakaan, meillä ei esim. vieläkään ole sitteriä, mutta ihan niistä perus "pakollisistakin" tulee pitkä lista. Meillä lista kyllä on vähän pidempi senkin vuoksi ettei otettu ä-pakkausta, joten piti itse hankkia kaikki harjat ja kynsisakset, muovitetut froteet ja sideharsot (tosin ne on vieläkin hankkimatta).

Jokainen tietysti tekee miten parhaakseen näkee, tuossa vaan vähän omia ajatuksia. Sitä kun monesti ajattelee ettei alkuraskaudessa voisi tehdä vielä hankintoja. Itse olen kyllä sitä mieltä, että viikon 12 jälkeen voi hyvinkin, ja sillon vielä innostustakin riittää energian lisäksi.

Mukavia odotushetkiä teille kaikille :heart:.

Susirouva ja sudenpentu 37+3

 

Voi susirouva, kiitos tsemppaavista sanoista! Mun suurin huolenaiheeni kun tällä hetkellä on tämä oireettomuus/lieväoireisuus. Pelkään koko ajan, että jospa ne testit vaan näyttää plussaa ja oikeasti tämä on tuulimuna tms. Mutta ei kai ne oireetkaan silti sitä tarkoita että kaikki olisi hyvin. Jos ekassa ultrassa näkyy elämää niin ehkä sitten pystyn hetkeksi relaamaan - tärkeintä mulle olisi saada vahvistus siihen että oireettomastikin voi alkuraskautta viettää. Sinulla oli myös ihania ja kullanarvoisia vinkkejä hankinnoista ym, niitä palaan varmasti täältä lukemaan vielä moneen kertaan.

Dreameria en ole vielä tainnut onnitella, joten oikein paljon onnea! Ihanaa, että hankalan taipaleen jälkeen teillä on vihdoin vauva sylissä.

Raskausoire kai tämäkin, että teidän muiden ihanat uutiset tai kannustavat sanat saa kovin helposti kyyneleet silmiin

 

Teidän juttuja lukiessani olen entistä vakuuttuneempi että olen oikeassa porukassa mitkään toukokuun toukat eivät saa multa myöskään sympatiaa..

Onnea Dreamer74! Varmasti aivan mieletön tunne saada se vauva pitkän odottelun jälkeen syliin tuhisemaan!

Viikonloppu varmaan matelee odotellessa sitä maanantain ultraa.. Mäkään en ole uskaltanut/jaksanut lähteä minnekään jumpalle nyt pomppimaan. Bodypumpissa olen käynyt ennen säännöllisesti mutta nyt on sekin jäänyt. Palaan sinne toivottavasti jos saadaan hyviä uutisia. Jotenkin tuntuu että kun on päivän töissä niin illalla on niin puhti poissa että jaksaa vaan maata kotisohvalla ja iltapisulla koiran kanssa. Tuntuu ettei jaksa miehellekään muuta kuin kiukutella ja tiuskia..

Viikonloppuja kaikille! Scarleth, yritetään keksiä jotain muuta mietittävää kuin tämä oireiden tarkkailu..

Ps. Niin, ja viikkoja oli vasta 6+2. Lyhyt matikka..

 

Ihanaa luettavaa Dreamer74! Paljon, paljon onnea koko teidän porukalle!

Eliette & Scarleth, kuulun ehdottomasti raskaudestani mitääntietämättömien joukkoon. Tai no, miten sen nyt ottaa... jos lääkäri kertoo vuositarkastuksessa että olet nyt sit viikolla 5+1.... Oli arkikiire ottanut yliotteen raskaaksitulemisen jännäämisestä. Ja koska en tosiaankaan ollut asiasta varma (vaikka ultrattiinkin samantien) niin oli ihan pakko tehdä raskaustesti, että siippakin näki ihan sinistä valkoisella

Ja eilen katsottiin ihan alkuraskauden mahakuvia ja hymyilytti kuinka ylpeänä esittelin "uimarengastani". Ihmeellistä tämä on. Ja olin ihan ihmeissäni kun joku kertoi jo viikolla 12 tunteneensa massuasujan liikkeitä. öööö minä en ainakaan tuntenut. Nyt vasta kutitteluja.

Eniveis - nauttikaa ultrareissusta!

terkuin cynde & mukula 20+5

 

Kiitokset kaikille lämpimästä vastaanotosta ja kannustuksesta: tuli ihanan tervetullut olo

Dreamer, onnittelut ihanan perhetapahtuman johdosta :flower: Hyvä, että kaikki on sekä vauvalla että äidillä hyvin Tuntuu varmasti uskomattomalta pitää omaa vauvaa sylissä kaiken taivaltamisen ja erilaisten vaiheiden jälkeen!

Susirouva, onneksi kohta ei enää tarvitse kantaa huolia ja murheita mukana: sinulla on jo ihanan paljon viikkoja kasassa! Hienoa, että olet uskaltanut jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa tehdä kaikenlaisia tarpeellisia hankintoja. Itse olen tuumaillut, että vasta vähän ennen syntymää uskallan hankkia tarvikkeita. Ehkä voisin kaikesta huolimatta miettiä asiaa hieman uudelleen - ainakin siinä vaiheessa kuin itselleni maaginen raja eli 20 rv on selkeästi ylittynyt. Mikäli raskaudessa pääsen eteenpäin, ehkä voisin tosiaan yrittää luottaa siihen, että on epätodennäköistä (myös lääkärien mukaan), että sama kohtalo toistuisi uudelleen ja että oman vauvan saaminen kotiin voi tosiaan olla mahdollista. Kiitos myös liikunnan tärkeydestä muistuttamisesta! Itse en ole pas:n jälkeen juurikaan urheillut: toisaalta en ole uskaltanut, toisaalta ei ole ollut aikaa tai väsymyksen takia jaksamista. Pitäisi yrittää rohkaista itseään liikkumaan edes kohtuullisesti, sillä sitten kun raskaus etenee, niin tod.näk. sitä uskaltaa entistä vähemmän liikkua ja urheilla, kun vatsa alkaa painaa: sittenhän sitä vasta stressaa ja alkaa miettiä kaikenlaista! Lisäksi raitis ilma ja liikkuminen tekee vauvalle ihan hyvää.

Scarleth ja Eliette, itsellänikin on vielä varsin epätodellinen olo. (Toisaalta tekisi mieli tarkistaa, tuleeko digitestiin viikkoja 3 +, toisaalta vähän pelottaa testata: entä jos...? Ymmärrän kyllä myös halun nähdä mahdollisen tuplaviivan vahvistumisen - uudelleen, uudelleen ja uudelleen ) Välillä on luottavainen olo, välillä taasen nousee tuttua paniikkia pintaan. Oireita on jonkin verran, mutta ne eivät ole valtavan voimakkaita: väsymystä, vatsan turvotusta (maha pömpöttää jo jonkin verran - tosin viime raskaudessakin turvotus tuli aika nopeasti esiin), ajoittaista ummetusta, joskus lievää huonovointisuutta (mutta ei juurikaan enää viime päivinä - tosin viime raskaudessakaan pahoinvointisuus ei ollut mitään mahdotonta, vaikkakin voimallisempaa kuin nyt: ehkä ajan pitää vielä kulua tai sitten tämä on vain erilainen raskaus), rinnat hieman turvoksissa (ehkä niiden pitäisi olla vielä enemmän tässä vaiheessa? - tai sitten ei), pientä vessassa ramppausta (ei kuitenkaan mitää rallia). Itselläni on ultra vasta lokakuun puolivälissä (!), joten voi olla, että joudun käymään yksityisellä ennen sitä. Mitä lähemmäs ultran ajankohta tulee, sitä enemmän se pelottaa: taustalla on kaikenlaisia ahdistavia ultraustilanteita ja niiden johdosta kaikenlaisia pelkoja. Voi olla hyvä idea keksiä jotain mukavaa tekemistä, jotta aika kuluisi nopeammin ja jotta oma pää pysyisi paremmin kasassa. Cynde: sinä vältyitkin hauskalla tavalla 1. ultran stressaamiselta Mukavaa, että liikkeet jo tuntuvat, niin voit nauttia raskaudesta vielä lisää sekä saada mahdolliset huolet hetkeksi pois. Elietelle tsemppiä maanantain ultraan!

 

Pikaisesti täältä hyvää viikonloppua kaikille! Halusin tulla toivottamaan Eliettelle supertsempit ultraan. Tulethan sitten heti kertomaan kuulumiset!!

Kata: se lisätestaileminen on kyllä kaikkien viisaiden neuvojen vastaista, mutta kyllä mua ainakin helpotti suuresti nähdä sen digin viikkolukeman kasvavan. Eihän se ole vielä tae yhtään mistään ja siitä huolimatta menen ekaan ultraan todella epäilevin mielin, mutta kyllä se on pitänyt yllä edes pientä uskon kipinää siihen, että saatan olla oikeasti raskaana vaikkei siltä tunnukaan. Mutta jos teet digin, niin anna aikaa kulua riittävästi, ei sitten tarvi suotta huolehtia vain sen takia että olet tehnyt testin liian aikaisin. Mä tein 3+ - tulosta odotellen vasta 5+6, jolloin se pamahtikin sitten ruutuun jo ihan saman tien.

T. Scarleth 6+2

 

Lauantai-iltaa!

Uusi yritys tän viestin kirjoittamisen suhteen; kirjoitin jo eilisiltana pitkän sepustuksen tähän ketjuun ja jotenkin ihmeellisesti onnistuin deletoimaan viestin just ennen lähetystä... Silloin kyllä ketutti niin paljon ja kellokin kävi jo puolta yötä, etten millään jaksanut uutta kirjoittaa....

Kata: onneks olkoon plussasta ja tervetuloa ketjuun:flower: Uusi plussa on uusi alku; tsemppiä vaan jokaiseen päivään bd

Dreamer: onnea hurjasti kotiutumisen johdosta! Ihanaa, kun "arki" on lähtenyt sujumaan tytön kanssa! Itseä tuntuu tällä hetkellä jännittävän eniten just toi kotiutuminen....


Scarleth+ muut oireettomat/vähän oireilevat: mäkin ilmoittaudun tuohon oireettomien klaaniin...Ei ollut pahoinvointia oikeastaan missään vaiheessa, ei supistuksia (edelleenkään), ei mitään ruoka-aineinhokkeja, ei mitään erityisiä himoja; paitsi nyt kaikenlaiset makeat. Mut mä olen aina ollut perso makealle, joten senkään suhteen ei mitään radikaalia muutosta...Liitoskivutkin tulivat mukaan vasta 8.kuukauden alussa, joten vaikka tytteliä on ultrattu säännöllisesti ja tiesin kaiken olevan kunnossa, niin tuskastuttavan myöhään alkoi olla ns. "raskas" olo. Kaiken lisäksi oon tuntenut sikiön liikkeitä tosi huonosti, osin etisen istukan takia...ekan kerran tunsin kunnolla liikkeitä, olisko ollu joskus 22.vkon kieppeillä. Senkään jälkeen ei päivittäin. Jotenkin en oo tässä viimeisillä viikoilla jaksanu edes liikelaskentaa tehdä, koska ultrassa kaikki on ollu ok ja jotenkin ihmeellisesti oon ollu luottavaisin mielin. Omalla kohdalla toi raskausajan piinailu tuntui helpottavan sitten viimeisellä kolmanneksella.Eihän toi oireettomuus tosiaan yhtään helpota sitä piinailua, joten symppaan kyllä teitä kakkosaaltolaisia ihan täysillä; hengessä mukana ollaan:hug: (Niin, ja kun ne ultrat ainakin omalla kohdalla kerta kerralta rauhoitti mieltä, niin sinne vaan, vaikka meniskin ylimääräisiä euroja. Mielenrauhasta se on pieni hinta....)


Susirouva: Myöskin omalla kohdalla harmittaa toi liikunnan vähäisyys niin hoitojen kuin raskaudenkin aikana. Musta ainakin tuntu, ettei ollu oman henkisen hyvinvoinnin kannalta muuta vaihtoehtoa. Näissä jutuissa kun on niin paljon pelissä.. Eli ensin siirtojen jälkeen ei uskaltanu rasittaa itseään ja sitten kun plussa viimein pamahti, niin ei uskaltanu enää aloittaa uudestaan sitä kuntoliikuntaa, kun kaikkialla ohjeistetaan, että raskauden aikana ei pitäisi muuttaa liikuntatottumuksia suuntaan tai toiseen. Eli siinä vaiheessa pelkäsin järkyttäväni jotenkin kroppaani, kun olin aika iisisti ottanut jo pidemmän aikaa. Mutta mä olen varma, että sektiosta toivuttuani pääsen kyllä taas liikunnan makuun...
Rauhaisaa loppuodotusta sullekin! On se vaan niin ainutlaatuista, että tänne asti ollaan jo päästy....

Enää kaksi yötä h-hetkeen....tyynen odottavaisella mielellä tässä ollaan; olen jopa itsenikin yllättänyt rauhallisuudellani. Aika pitkä matka, noin 4 vuotta tässä on kuljettu siitä, kun ekaa kertaa hiljaisesti annettiin perheenlisäykselle lupa ilmoittaa itsestään...

Mangu & Pingu 39+0

 

Mangunkin hienon viestin pohjalta alkaa jo hiljalleen tuntua siltä, että ehkä tämä vähäoireisuus on paremminkin sääntö kuin poikkeus! Ehkä me vähäoireiset emme vaan pidä asiasta niin kovaa meteliä, ja siksi yleinen käsitys / odotus on, että kaikkien pitäisi oksentaa viimeistään 5-viikolla...

Paljon tsemppiä Mangulle suureen päivään, toivottavasti täältä vielä perässä tullaan!!

Liikunnasta; mäkin lopetin oikeastaan kaiken liikkumisen muutamaa päivää ennen punktiota, jolloin lääkäri jo kielsikin kaiken kävelyä rankemman liikunnan. Toisella piinaviikolla aloin varovasti taas kävellä, ja nyt plussaamisen jälkeen oon käynyt kävelylenkeillä ja jo pari kertaa kuntosalillakin (ennen plussaa siis juoksin ja kävin puntilla säännöllisesti, 4-5 kertaa viikossa yhteensä). Oon ihan alusta asti hengästynyt tosi helposti, joten juokseminen ei ole oikein tuntunut mukavalta ajatukselta. Tarkoitus on sitäkin silti tässä joku päivä kokeilla, jos tuo väsymys tästä vähän väistyy. Joo ja lisäksi käyn kerran viikossa yhdellä rauhallisella tanssitunnilla, sitä aion myöskin ihan tuntemusten mukaan jatkaa, koska se tekee tosi hyvää keskivartalon lihaksille, tasapainolle jne. Nyt oon ajatellut ottaa myös uinnin ohjelmaan. Kuntosalilla olen tosin tehnyt todella kevennettyä treeniä eli painot ehkä 50-60 prosenttia normaalista... jotenkin sitä on kuitenkin vähän yliherkkä ja haluaisi ottaa aika varman päälle, joten olen ajatellut että katselen nyt miten tää raskaus tässä menee, treenailen fiiliksen mukaan ja muistutan himoliikkuja-itseäni, että kevytkin treeni on sata kertaa parempi kuin ei treeniä ollenkaan. Oon ihan tyytyväinen, että sain jollain tavalla liikkumisen päästä kiinni eikä taukoa tullut kuin pari kuukautta. Ja noin juuri olin ajatellutkin, että ehkä huono kunto kostautuu sitten rankemman kautta loppuraskaudessa.

Eilen eksyin fiilistelemään masukuva-ketjuun ja oikein säikähdin, että noinko aikaisin se maha tulee näkyviin!!?! Siis monella näköjään on jo 14-15 -viikkojen huitteilla ihan selvästi erottuva vauvavatsa. Shocking!! Siis ihanahan se maha olisi ja mitä nopeammin se tulisi näkyviin, sitä helpompi ehkä olisi uskoakin olevansa raskaana, mutta jotenkin näissä keskenmenopeloissaan on vähän orientoitunut siten, että kenellekään en kerro ennen kuin ns. pää näkyy, Elietteä lainatakseni. Mutta että jo puolentoista - parin kuukauden päästä voisi olla masu näkyvissä, huikeaa!!

Kävi tässä jo hieman etunojaisesti mielessäni, että jos ja kun meidän kaikkien alkumetreillä (tai miksei pidemmälläkin) olevien raskaus jatkuu ihan onnellisesti, niin olisiko muut kiinostuneita suljetun Facebook-ryhmän perustamisesta, siis sitten kun porukka on tässä hieman tutustunut ja luottamusta syntynyt sen verran, että oikean henkilöllisyytensä olisi valmis paljastamaan? Jätetäänpä idea hautumaan

Mites muuten teillä muilla, onko alkuraskaudessa väsyttänyt? Mä jaksan kyllä jotenkuten olla töissä ja päikkäreitäkään ei tarvi nukkua ihan joka päivä, tosin viikonloppuisin oon kyllä nukkunut joka päivä ja arkisin sitten taas uni tulee illalla melko ajoissa. Mutta oon jatkuvasti sellainen epämääräisen nuutunut, en jaksaisi oikein tahdä mitään ylimääräistä, kotonakin kohta pyykkivuori tulee ulos kodinhoitohuoneesta jne. Eli sellainen tasainen, jäytävä vetämättömyys kyllä on.

Odotan täällä jo tosi innolla Elieten huomisia ultrakuulumisia! Oletettavasti kaikki on paremmin kuin hyvin, ja se tuo sitten taas uskoa, että näin mitä todennäköisemmin on meillä muillakin alun piinaavia viikkoja elävillä.

 

Arvatkaapa pelottaako huominen?! En tiedä saanko nukutuksi tulevana yönä. Viime yönäkin heräsin neljältä (no joo, toisen kerran jo kävin yöllä vessassa, näin se on nyt jo useampana yönä mennyt) enkä saanut sen jälkeen unta. Mietityttää se ultra..

Juu, mulle sopii se Facebook-porukka, mutta olisko vasta sitten kun/jos 12 viikkoa on täynnä? Olen niin taikauskoinen, en uskalla tällä kertaa revitellä yhtään ennen sitä, vaikka huomenna tuliskin puhtaat paperit.

Pitäkäähän meille peukkuja huomiselle! Kiitos tsemppauksista

 

Onnea Eliette huomiseen ultraan! Toivottavasti saat nukuttua! Kertonet huomenna kuulumiset.

Niin, meille kaikille on varmaan elokuvista ja tv:stä tullut vahva mielikuva, että raskaana olo on yhtä oksentamista ja etomista. Tuttavapiirikin on saattanut näitä tarinoita kertoa, mutta ei kaikilla todellakaan ole niin. Itsekin kuulun näköjään ns. oireettomiin/vähäoireisiin odottajiin. Kertaakaan en ole oksentanut nyt raskauden aikana, toisaalta minulla ei ole ollut koskaan aikuisena oksennustautiakaan. Omat oireeni ovat olleet hillitön väsymys ja heti alkuraskaudesta nopea hengästyminen. Olen tottunut päivittäin liikkumaan koirien kanssa ja olen aiemmassa elämässäni juossut maratoneja sekä puolikkaita, joten tämä tällainen hengästyminen oli itselle uutta ja outoa. Mutta se on helpottanut nyt. Plussasin heinäkuun alussa ja heinäkuun jaksoin vielä käydä hyvin pyörälenkeillä (sitten nukuinkin kunnon unet lenkin jälkeen), mutta koko elokuun ja syyskuun puoliväliin asti oli kyllä ihan uskomatonta väsymystä, olo on ollut kuin koomassa. Juuri ja juri olen selvinnyt työpäivästä, ja sitten töiden jälkeen olen nukkunut keskimäärin tunnin-kahden päikkärit ja siinä se ilta onkin ollut. Nyt olen reilun viikon iloinut siitä, että väsymys ei enää ole noin totaalista!

Liikunnasta olette puhuneet. Itse lopetin ratsastuksen hoitojen alkaessa kesäkuun alussa - toki olisihan sitä voinut siirron jälkeen ratsastaa, mutta kun kyseessä oli jo 4. hoitokierros ja 5. siirto, niin mitään en halunnut riskeerata. Ystävät ovat ratsastaneet lähes raskauden puoliväliin asti. Pyöräilen yhä työmatkat ja pyrin käymään viikottain vesijuoksemassa (olen sitä aiemminkin harrastanut) sekä kävelemässä/sauvakävelemässä. Ystäväni kävi pumpissa ihan raskauden lopuun ja teki normipainoilla, mutta se ei ehkä hoitotaustan kanssa sovi yhteen. Toiselle ystävälle oli personal trainer sanonut, että raskaana ollessa pitäisi välttää keskivartalon kiertoliikkeitä. En enää muista perusteluita, kun siitä on jo joitakin vuosia aikaa. Itse ajattelen, että kun tämä raskaaksi tuleminen oli niin hankalaa ja vei kauan aikaa, niin jaksan nyt tämän ajan elää näin. Toki hyvää fysistä kuntoa tarvitaan raskauden aikana, synnytyksessä sekä vauva-arjessa, mutta ehkä itse voin ylläpitää kuntoani nyt "pehmeämmillä" tavoilla.

Hyviä liikuntatuokiota jokaiselle oman jaksamisen rajoissa ja kroppaansa kuunnellen!

Mangulle rauhallista mieltä lähestyvään leikkaukseen!

pepponen 16+3

 

:wave: kaikille!

Minäkin ajattelin palailla tänne palstalle, kun näkyy keskustelu vilkastuneen. =)
Olen kirjoitellut Maaliskuun mussukat 2013 -nimisessä ryhmässä.

Minulla on seuraava neuvola 2.10.
Jotenkin pelonsekaisin tuntein aina odottaa seuraavaa neuvolaa...
Nyt kun sikiön liikkeet eivät vielä tunnu, niin on koko ajan epäluulo siitä vieläkö pikkuinen on hengissä.
Neuvolassa kun sydänäänet kuuluvat, saa taas rauhan... joksikin aikaa.

Rakenneultra olisi 22.10.
Ajattelimme ottaa sukupuolen selville... minulla on vain sellainen tunne, että tyttö sieltä olisi tulossa.
Mieheni toivoisi enemmän poikaa. Sanoin hänelle, että kun vihdoin ollaan tähän vaiheeseen päästy, että odotamme vauvaa, niin kumpi vain on tervetullut, kunhan on terve.
Mieheni sanoi, että jos tyttö tulee, niin pitää ostaa haulikko. Ihmettelin hänen kommenttiaan suuresti, kunnes hän jatkoi: "Täytyyhän tytön kilpakosijat pitää aisoissa".

Painoni ei ole noussut yhtään siitä mitä oli ennen raskautta. Pahointi ja ruokahaluttomuus ovat tähän syyllisiä. Onneksi on tuota "vararavintoa" omasta takaa sen verran, että pikkuinen kyllä huolehtii ravinnonsaannistaan.
Saas nähdä mitä neuvolassa sanotaan, kun ei paino ole noussut yhtään.

Ensimmäisessä neuvolassa hemoglobiinini oli 126. Toisessa neuvolassa sitä ei mitattukaan. Epäilen, että arvo on laskenut entisestään.
Onneksi verenpaine on ok.

Ehdin jo sairastaa ensimmäisen, oireettoman pissatulehduksen.
Onneksi neuvolan eka käynnillä rutiininomaisesti tarkistivat ja söin antibioottikuurin joka tepsi. Olen alkanut juomaan karpalomehua lasillisen päivässä, uusien tulehduksien ehkäisemiseksi.

Rinnat ovat kasvaneet B:stä C-kuppiin. Kipuilu on vähentynyt ja välillä rintani eivät ole ollenkaan arat.

Vatsan kivuista: välillä on todella repiviä kipuja kohdun kohdalla, jopa maatessa. Epäilen kipujen syyksi kohdun kasvamisesta johtuvan venymisen ja koska minulla on leikkausarpia, niin luultavasti kiinnikkeetkin venyvät. Myöskin se, että endometrioosin vuoksi kohtuni on kiinnittynyt takaa ohutsuoleen, aiheuttaa sekin kipua, koska kohtu nousee vatsan etupuolelle, se kiskoo ohutsuolta mukanaan. Auts!

Meillähän siis tämä lapsi jää ainokaiseksemme. Jo silloin kun minulta endon vuoksi leikattiin toinen munasarja ja molemmat munatorvet, lääkäri sanoi että voimme kenties koeputkihedelmöityksellä saada lapsen.
Kun synnytyksen aika tulee, minulle tehdään keisarinleikkaus, jolloin poistetaan kohtu ja toinen, jäljellä oleva munasarja, sekä ilmeisesti osa ohutsuoltakin joka on kiinnittyneenä kohdun taakse... eli mikään pieni leikkaus ei ole kyseessä. :|

Ensimmäiset, sopivat, äitiysfarkut tuli ostettua alkuviikosta Anton & Ninasta.
H&M:n housut eivät mahtuneet ensinkään. Millaisille "pillikintuille", ne housut on suunniteltu? Minulla ne kirrasivat joko polvien tai lantion kohdalta.
Töissä olen pitänyt joustavia housuja tai collegehousuja.

Hankinnoista. Vaunut, pinnasänky ja hoitopöytä, sekä turvakaukalo, ollaan saamassa sukulaisilta... mutta sitä ennen olisi tiedossa muutto isompaan kotiin, viimeistään joulukuussa. Vaatteita hankitaan sitten sen mukaan kun tiedetään varmasti kumpi on tulossa.

Sintu74 & masukki 16+4

 

Hienosti teidän kaikkien raskaudet tuntuu etenevän! Mulla se oli ihan tuota samaa, testiä ja oireiden vähyyden ihmettelyä. Ultra tai sydänäänten kuuntelu kantoi aina n. viikon, kunnes taas iski paniikki. Sitä kun on tavallaan vieläkin vaikea uskoa että on todellakin niin onnekas että saa oman lapsen :heart: !!!

Sitten vasta kun liikkeitä alkoi tuntumaan oikein kunnolla ja usein, ei enää "tarvinnut" ultria tai sydänäänien kuuntelua paniikin poistamiseksi. Tosin vieläkin aamulla ennen ylösnousua mun on pakko tuntea vauvan liikkeet. Nyt kun pelkää että hänet rusentaa yön aikana : /. Nukkuminenkin on ainan niin levotonta, ja näen tosi paljon unia. Viimeyönä olin "sillä siisti" porukan mukana muiden tosi likaisia koteja siivoilemassa :|. Ei kyllä yhtään huvittaut .

Liikunnasta vielä sen verran, että kyllä se kevyempikin liikunta nyt raskauden aikana varmasti riittää, eikä mitään kovaa taideta suositellakaan. Itse kyllä kävin kävelyillä, mutta liian harvoin. Sitä kuntoa olisi pitänyt pitää vähän paremmin yllä, mutta voihan se olla että ikä ja ensimmäinen raskaus näin myöhäisellä iällä muutenkin olisi vaatinut veronsa. Kyllä terveydenhoitajakin "käskee" nyt tässä vaiheessa ottamaan vähän rauhallisemmin. Että ei sitä kai kuulukaan jaksaa ihan niin paljoa tässä vaiheessa. On vaan outoa (ja ärsyttävääkin) väsyä niin totaalisesti esim. parin tunnin kaupparseissusta tai tunnin kävelystä.

Mangu wow, onnea yhden etapin saavuttamisesta :flower:. Sinne pääsyä odotan itse kovasti. Vielä pari viikkoa.

Sintu, voi että, onpa sulla hurjat leikkaukset edessä :hug:! Mulla muuten tuo hb ei koskaan laskenut sille tasolle että lisärautaa olisin joutunut syömään. Että ei se välttämättä. Ja pyh sulla mitään läskiä, olen nähnyt sun masukuivista . Mutta kyllä se pikkuinen tosiaan ravintonsa saa vaikka äiti onkin pahoinvoiva eikä syö. Äiti sitten on se joka kärsii niistä vitamiinin yms. puutteista. Syötkö muuten jotain lisävitamiinia tms tuon karpalolmehun lisäksi? Saattepa muuten tosi hyvin tavaroita muilta.

Meillä alkaa kaikki olemaan valmista vauvaa varten. Oma olo on myös ajoittain vähän ärtynyt näiden loppuraskauden vaivojen kanssa. Jännästi se luonto hoitaa senkin, että nainen on ihan valmis synnytyskoitokseen. Jokainen nouseminen ja tavaroiden nostaminen sattuu tai vähintään puristaa alavatsaa ja/tai rintalastaa.

Mutta siis aivan mahtavaa että on raskaana ja saa sen vauvan, tätä en mihinkään vaihtaisi vaikka tuleekin tuotua esille myös näitä hankaliakin puolia raskaudessa. Ne kuin on kuitenkin olemassa, niin niistä tulee myös mainittua.

Ja eniten tuossa nousemisessa ja niissä kivuissa häiritseekin se, että taas pelkää vahingoittavansa vauvaa jotenkin. Sitä kun miettii miten sen pikkuisen pää on tuolla alavatsalla, ja sitten kun laittaa vaikka kenkiä jalkaan, niin miettii että puristuuko sen pää siellä jotenkin kun itsellä tekee kipeää ja puristaa. Ja samaa miettii istuessa, tai siinä miten housujen vyötärön kohta painaa tai kiristää vauvan pään kohdalta, vaikka nyt onkin ihan alhaalla. Juu, ei ne huolet lopu eikä vähene......

Se on muuten vähän jännä miten sitä tuntee vauvan raajoja vatsan läpi. Itse kuvittelin aina että se on sitten vaan se pyöreä maha mikä näkyy ja tuntuu, mutta tuosta vatsan päältä voi usein selvästi silitellä vauvan jalkaa tai peppua. Ne ääriviivat tuntee selvästi. Joskus työntää siihen kantapäänsä tms. terävän, niin että se tuntuu jo vähän spookyltä .

Mahtavaa että tämäkin ketju on saanut uutta puhtia! Kirjoitelkaa paljon, niitä teidän kokemuksia on tosi kiva lukea! Kiva "tutustua" teihin muihinkin keiden kanssa ei tullut oltua tuolla lapsettomuusketjussa samaan aikaan.

Susirouva ja sudenpentu 37+6

 

Hienosti teidän kaikkien raskaudet tuntuu etenevän! Mulla se oli ihan tuota samaa, testiä ja oireiden vähyyden ihmettelyä. Ultra tai sydänäänten kuuntelu kantoi aina n. viikon, kunnes taas iski paniikki. Sitä kun on tavallaan vieläkin vaikea uskoa että on todellakin niin onnekas että saa oman lapsen :heart: !!!

Ihanaa kuulla tämä Sitä kun on koko ajan jo ajatellut, että MINÄ olen maailman ainoa huono-onninen sekopää joka vouhottaa oireettomuuksineen ja ihan syystäkin, ja kaikkien muiden raskaudet etenee normaalisti ja oireillen ja muut osaa suhtautua siihen sopivan rennosti jnejne.. jotenkin ajatus raskaana olemisesta kuulostaa yhä edelleen siltä, kuin koko ajan puhuisin jonkun muun elämästä. Niin käsittämättömän tottunut sitä on kuulemaan vain pelkkiä huonoja uutisia ja kohtaamaan "itku pitkästä ilosta" -tyyppisiä tilanteita heti kun vähänkin on ajatellut että josko nyt näkyisi valoa tunnelin päässä... koko ajan tuntuu, että kyllä mua taas kohta rangaistaan, jos sekunninkaan uskallan iloita tästä raskaudesta ja olla niin TYPERÄ että oikeasti kuvittelin olevani raskaana Voin vaan kuvitella mitkä on tunnelmat Eliettellä nyt ja mitkä on tunnelmat itselläni tasan viikon päästä; panikoin ultraa takuulla niin paljon, että hyvä jos saan koko viikonloppuna nukuttua. Pitää varmaan yrittää keksiä mahdollisimman paljon mukavaa tekemistä viikonloppuun.

Huomaan, että olen jo puolitiedostamattani pääsääntöisesti jättänyt tiukimmat pillifarkut kaappiin ja pukeutunut joustaviin vaatteisiin jotka ei purista mahaa. Mahassa on kuitenkin sellainen pienenpieni pömpötyksen / epämukavuuden tunne aina ajoittain. Painoa ei ole tullut yhtään eikä tietysti vielä kuuluisikaan, mutta kun suolainen on maistunut selvästi normaalia enemmän, olin aika vakuuttunut että onnistuisin ennen ekaa ultraa kerryttämään pari kiloa ihan vaan syömällä

Viikonloppuna säikähdin vähäsen menkkamaista jomotusta, jota mulla oli ihan alussa plussaamisen aikaan mutta joka sitten jo vähän katosi. Lauantaina se selvästi palasi ja jatkui koko sunnuntainkin, eikä oo ihan poissa vieläkään. Siis ihan selkeä samanlainen tunne, kuin menkkojen aikaan, pieni jäytävä jomotus ja paineentunne mahassa. Ravasin vessassa tarkistelemassa joko vuotaa, mutta ainakaan vielä toistaiseksi ei.

Eliette, tuo on ihan hyvä että haudutellaan ideaa esim. Facebook-ryhmästä siihen saakka, kun me alkumatkalaisetkin ollaan vähän turvallisemmilla vesillä. Ja siinä ajassa ehditään varmaan täällä vähän sopivasti tutustua toisiimme.

Kovin eri aikaan noita ar-ultria muuten tehdään; ilmeisesti meillä on Elietten kanssa menkoista laskien eroa vain päivä tai pari, mutta mulle eivät sairaalasta suostuneet antamaan aikaa vielä tälle viikolle - aikaisintaan perjantaille, mutta se ei sopinut miehelle joten siirtyy sitten viikonlopun yli. Onhan siinä sitten se puoli, että todennäköisesti sykkeen pitäisi jo silloin ihan varmasti kuulua, jos ylipäätään on kuuluakseen.

Hassulta tuntuu, että viikot tässä päivä päivältä etenee, kohta poksahtaa "jo" seitsemän viikkoa täyteen Näin pitkälle en ole päässyt koskaan, joten tuntuuhan jokainen päivä tässä jo pieneltä voitolta.

Ihanaa uuden viikon alkua jokaiselle!

Scarleth 6+4

 

Valtakunnassa kaikki hyvin! Toistaiseksi. Ultrassa sykki pieni sydän ja viikkoja oli vähintään tuo 6+5, voi olla jopa 7+1. Niin tai näin, laskettu aika pysyy samana. Uskomattoman hieno tunne kaiken sen jännityksen jälkeen.. Sovittiin, että käyn muutaman viikon välein tarkastamassa tilanteen tämän keskenmenotaustani vuoksi.

Kävin siis yksityisellä ultrassa ja ajanvarauksessa sanottiin että varhaisultra tehdään kuutosella alkavalla viikolla. Voihan se olla että yksityisellä tehdään niitä vähän aiemmin kuin julkisella puolella.

No, nyt ehkä tämän illan uskallan nauttia hyvistä uutisista kahden viikon päästä sitten uusiksi tämä sama ruljanssi..

 

Eliette, ihan mahtavaa!!! Onnea! Varmaan ihan mieletön tunne, kovasti kyllä odotan ensi maanantaita ja sitä että TOIVOTTAVASTI siellä saataisiin mekin mieltä huojentavia uutisia. Näin olen itsekin päätellyt, että julkisella ottavat ajoituksen kanssa varman päälle - ei sitten tarvitse suotta tehdä julkisin varoin kahta ultraa, jos yhdelläkin olisi selvitty. Olin tänäänkin jo käsi luurilla aikeissa varata vielä tälle viikolle yksityiseltä ultran, mutta yritän nyt jotenkin malttaa mieleni. Nautiskele nyt täysin rinnoin, eiköhän se vauva siellä nyt tällä kertaa pysy

 

Lääkärin mukaan tämä meidän plussa oli ihan luomukamaa, kuulemma ne meidän kuukautis- ja lääkesekoilut juuri kierron alussa eivät todennäköisesti vaikuttaneet mitenkään.. Hyvä niin, että luomustikin siis voi onnistua.

Luulen että tuuletan ekan kerran ihan pienesti jos/kun nään sydämen sykkeen sen maagisen 9+4-päivän jälkeen, kun meidän edellinen meni kesken. Siihen asti tuskin osaan olla jännäämättä. Ja mies sanoisi että tuskinpa sen jälkeenkään..

Kovasti tsemppiä Scarleth viikon päähän! Pidän peukut pystyssä!

 

Iltaa vain kaikille!!

Kiva kun tämäkin ketju on aktivoitunut. Itse oon plussannut 1. IVFn jälkeen samoihin aikoihin kuin Sintu ja Pepponen ja Kataa ja Scarlethia ainakin tsemppailtiin eteen päin ja todella kiva nähdä teidät tällä puolella (ja tietysti muutkin, vaikka ei "tunnetakaan"!).

Itse oon siis 16+5 viikkoa tänään ka kaikki on ollut ihan ok. Seula päästiin läpi rimaa hipoen, mutta päästiin kuitenkin

Mulla tulee edelleen epäuskon fiiliksiä melkein päivittäin, mutta yllättävän luottavaisesti oon kuitenkin ollut (takana keskenmenoja). Alussa itsekin tuskailin oireettoomuuden kanssa, mutta viikolla 9 se sitten alkoi ja sitä onkin sitten kestänyt ihan näihin päiviin asti. Nyt oksu tulee noin joka 3. päivä ja ja on siis helpottamaan päin. Päivinän jolloin ei ole huonoa oloa, esim tänään huolestun, että kaikki ei olekaan hyvin... Ylihuomenna on onneksi neuvola ja varmaankin sydänäänet kuunnellaan

Kiva myös kuulla odottajista, jotka on jo melkein "perillä"! Antaa aina uskoa!

Painon nousu on mulla ollut huimaa- nyt jo tullut 8kg. Ihan pelottaa mitä se sitten muutaman kuukauden päästä tulee olemaan. Asia harmittaa tosi paljon, mutta ihan vasta viime aikoina on tuo syöminen normalisoitunut. Mulla siis paha olo johti jatkuvaan syömiseen (ja oksukin tuli "vain" kerran päivässä) ja ennen raskautta liikun tosi paljon ja se jäi silloin just ennen punktio ja sitten en uskaltanut ja sen jälkeen tuli väsymys ja huono olo. Nyt oon taas aloitellut uudelleen, mutta on aika tuskaa näin pitkän tauon jälkeen ja tuo hengästyminen on ihan uskomatonta... Mutta näillä mennään...

Kivaa illan jatkoa vain kaikille!

Rena ja tyyppi 16+5