En ymmärrä oikein

[Lou]

Huhtikuussa 26:n vuoden yhteiselon jälkeen mies oli ottanut
henkilökohtaiset tavaransa ja muuttanut pois kodistamme
etäisyyttä ottamaan.

Paha burn out, tyhjä pesä, miesten vaihdevuodet eli 50-
villitys. Kaikki tämä yhtäaikaa päällä.

Syyttää kaikesta minua, vaimoaan. On katkera, ei tunne
mitään. Huutaa, raivoaa ja itkee kun tunneasioista puhutaan.

Ei astu jalallaankaan kotiimme.

Kesäkuussa ilmoitti että on jättänyt minut ja pani avioeron
vireille asianajajien avulla.

Heinäkuussa ilmoittaa ettei vielä ole jättänyt minua vaan
harkitsee harkita-aikana. Tulee kotiimme fiilistelemään, yöpyykin pari kertaa.

Pistää välit poikki ystäviinsä ja antaa potkut työntekijöillensä.
Haluaa kaataa kaiken mitä on elämässään rakentanut,
sanoo ettei ole mitään väliä millään ja pitää kaikkia muita ihmisiä idiootteina paitsi itseään. Sanoo kuitenkin että hänen päänsä on sekaisin.

Kiusaa vaimoaan kaikin tavoin, odotuttaa kun on luvannut soittaa tai tavata. Ilmoittaa että naistarjontaa olisi kovastikin, mutta ettei pysty fyysiseen kontaktiin.

Tapailee tuttavanaista kahvilassa omien puheidensa mukaan.
(ilmeisesti nainen kiinnostunut miehestäni ja aloittanut jo aikaisemmin keväällä soittamisen ja tekstittelyn jota mies ei tietenkään halua vastustaa vaan on otettu ja imarreltu sekä varmaankin innostunut.)

Nyt syksymmällä haluaa yhtäkkiä jakaa omaisuuden, mutta
seuraavana päivänä sanoo että pitää kotiinpaluuta mahdollisena vaihtoehtona, mikäli saa päänsä kuntoon ja
pystyy poistamaan katkeruutensa vaimoaan kohtaan.

Nyt on alkanut tulla kotiimme milloin aamukahville, milloin syömaan tai pienelle kävelylle, saunomaan. Ei koskaan
viivy kauaa eikä yön yli.

Ärsyyntyy heti jos kysyn jotakin, muuten kaikki sujuu kivasti
kun puhelemme niitä näitä. On taas pitkän tauon jälkeen
alkanut kosketella minua. Sovimme että noutaa tarvitsemansa tavaran yöllä, tulikin noutamaan ja samalla
tuli vuoteeseeni eli seksikin taas kelpasi.

Siis yhtenä päivänä tätä ja toisena päivänä sitä.

Tuntuu että sekoan kokonaan tässä meiningissä, mutta en halua raivokohtauksia, en riitoja enkä tuoda pahuutta tähän
tilanteeseen omalta osaltani.

Jos jaksoitte lukea sekavan stoorini, niin viisaat Ellit, kommentoikaa, neuvokaa jos osaatte elämänkokemuksen perusteella tai muuten. Auttakaa minua.

 

[minä]

Huh, kuulostaa kauhealta että pitkäaikanen
mies voi tehdä noin, itse elän suhteeni ensimmäistä vuotta
ja tunnen tuskaa puolestasi... Voisitko itse lähteä joksikin aikaa pois,
lomalle tai ystävän luo, olla pois kotoa, niin että hän saisi vierailla
sielä rauhassa fiilistelemässä. Etkä sinä odottaisi joka kerta
toiveikkaana parannusta ja ratkaisua. Ehkä mies heräisi kun
tajuaisi, että et ehkä odotakaan itsestäänselvänä tutussa kodissa.

 

[jai]

Kuulostaa siltä, ettei miehesi taida itsekään tietää mitä elämältään nyt haluaa. Ehkä viisikymppiä pisti hormoonit sekaisin ja olisi lääkityksen aika... Masennusta? Mutta oikeuttaako hormoonihäiriö tai masennus tuollaiseen käytökseen? Miehesi jojottaa sua kympillä, koska annat hänen tehdä niin.

Itse en katsoisi tuollaista enää päivääkään. Rajansa kaikella. Ilman raivoa tai riitaa ilmoittaisin, että nyt tämä neiti/rouva jatkaa omaa elämäänsä tai miehen olisi syytä koota itsensä ja päättää missä mennään...

Yksi keskustelu/kysymys: ""Mitä sinä haluat suhteeltamme/elämältä?"" Vastauksen pohjalta tekisin omat johtopäätökseni, joiden perusteella toimisin.

Mutta me ihmiset olemme erilaisia. Toiset jaksavat enemmän kuin toiset. Itse en pidä kissa ja hiiri -leikeistä. Ne ovat mielestäni lapsellisia.

 

[alma]

Kun kerran avioero on vireillä, niin ota avaimet pois ja ala selvittämään ositusta. Vaikka ihmisellä on kuinka paha kriisi, ei se oikeuta käyttäytymään läheisiään kohtaan noin.

Älä suotta tunne sääliä miestä kohtaan, hän ei ole sitä ansainnut. Jos ei arvostusta ansaitse, ei sitä myöskään saa!

Huolehdi itsestäsi, kukaan ei ansaitse moista kohtelua!
Voimia sinulle!

 

[???]

Kirjoitat kaiken tämän päälle, että ""muuten meillä sujuu kivasti"". Siis voisitko hieman tarkentaa sekä itsellesi että meille muille, että mikä teillä oikein sujuu ""kivasti"". Kirjoituksestasi saa ennemminkin sellaisen kuvan, ettei mikään oikein suju mitenkään.

Mies on tosi vaikeuksissa - sano tiukasti, että hoitoon, terapiaan tai lopullinen pesäero. Ei kai ketään voi vaatia sietämään kuvatunlaista avioelämää.

 

[Fy 17]

Älä missään nimessä anna sille. Se vaan pahentaa asiaa.

Mieti onko ovesi todellakin avoinna tälle miehelle? Ehkäpä sinulle tuli loistava tilaisuus kääntää uusi lehti elämässäsi. Mies teki puolestasi ratkaisun.

Onnea Sinulle ja heitä tollanen sika pellolle ja äkkiä!

 

[ap]

Kiitos vastauksista,

ymmärrän että ettette ymmärrä, kertomus ja tilanne ovat senverran sekavia.

Voin vain selventää asioita omalta kannaltani, mieshän on
sekaisin jollakin lailla, mutta myös tosi törkeä minua kohtaan.

Ajattelen näin : katson parhaillaan ""yhdenmiehenshowta""
aitiopaikalta. Pahaa tekee sekä sielussa että sydämessä.

Avioliittomme on ollut keskitasoa paljon onnellisempi ja perustunut rakastumiseen ja syvenevään rakkauteen.
Olemme myös olleet hyviä kumppaneita ja parhaimpia
ystäviä . Tähän kaikkeen nojauten olemme yhdessä luoneet
molemmille työpaikat, asunnot etc. Siis kaikki asiat ovat
yhdessä vyyhdessä sikinsokin.

Avioliitosta ja siitä että olemme olleet onnellisia toistemme kanssa olemme yhtä mieltä, se ei ole vain minun keksintöäni.

Koska meillä olisi taustalla paljon hyviä asioita minkä päälle
voisi kriisistä huolimatta tulevaisuutta rakentaa olen ollut kärsivällisesti valmis antamaan riehujalle tilaa riehua ja hakea sitä jotakin ihmeellistä mitä hän nyt hakeekaan itselleen maailmasta.
Ajattelen ettei hän itsekään tiedä missä menee eikä ymmärrä ettei hänen olonsa parane syyttämällä pahasta olostaan muita ja ennenkaikkea kaatamalla kaiken loskan minun päälleni.
Mietin itsekseni että missä kohtaa mahtaa seinä tulla häntä vastaan. Minä en aio asettua seinäksi, enkä halua auttaa ja palvella häntä ratkaisunteossa. Hän on itse lähtenyt viemään asioita rajulla tavalla eteenpäin ja saa vastata niistä itselleen. ( mahdattekohan ymmärtää mitä tarkoitan )

Toivon hänen rauhoittuvan ja tulevan tolkkuihinsa. Ymmärrän kyllä ,ettei hän enää palaa entisekseen, enkä
minäkään.

Kuitenkin olen näkevinäni hänellä myös pientä halua
kääntyä kotiinpäin, vai onko se vain turhaa toiveikkuutta - en enää tiedä.

Välillämme on tunteita, ystävyyttä mutta myös pelkoa.
Ihmisestä jonka kanssa olen jakanut kaiken elämässäni on tullut pahin viholliseni jossain mielessä.

Haluaisin itse olla rakentava enkä hajoittava ja yritän kaksin käsin pitää itseäni tolkuissa ettei minusta tulisi
raivoavaa katkeraa akkaa - ihan oman itsekunnioitukseni takia.

Olen surullinen ja ahdistunut enkä itseasiassa tiedä mitä muuta tehdä kuin antaa ajan kulua ja elämänvirran viedä minua eteenpäin.

Mahdoinkoha sotkea lisää vai selventää ?

 

[ap]

Vielä kysyisin teiltä Hyvät Ellit

Eikö teillä ole kellään itsellä kokemusta hormonihöyryissään,
teini-ikäisen tavoin kapinoivan keski-ikäisen miehen
touhuista.

Kapakathan ovat täynnä näitä vihikoiran näköisiä miehiä
jotka sanovat että ensin meni terveys, sitten tuli konkurssi
ja sitten lähti perhe. Missä ovat ne joita vaimo ei potkaissut takamukseen. Kabinetin puolellako ?

 

[kokemusta on]

Tee selvä pesäero mieheesi,älä ymmärrä yms. Suunnittele omaa eläämäsi eteenpäin. Parasta on laittaa miehesi heti ""seinää vasten"" muuten se on loppumaton suo.

 

[vihikoiran ex]

Minä tein kyllä toisenlaisen ratkaisun kuin sinä: katselin kyllä aikani miehen touhuja, mutta sitten totesin itselleni, että olen kyllä liian arvokas ihminen tuolle miehelle.

Mies teki mitä tykkäsi. Kuulemma hänen elämänsä, johon minulla ei ole mitään puuttumista. Ei muuttanut kokonaan kotoa pois, mutta järjesti itsensä ulkomaille töihin kuukausiksi kerrallaan. Kotona ollessaan harrasti, lomaili, kävi vieraissa naisissa ja vihikoiran vainulla löysi kuitenkin aina takaisin kotiin. Mutta sehän oli hänenkin kotinsa, tottakai hän saa siellä olla, ja hänen elämäänsä en saa puuttua, se ei kuulu avioliittoon. Vapaus pitää olla miehellä!

Häipyi välillä pitkiksi ajoiksi jonnekin pohtimaan, vieläkö haluaa olla meidän kanssa, vai jättääkö meidät. Tuli takaisin vonkaamaan ja sai mitä vonkasi.

Oli kuulemma kamalassa kriisissä, töissä hiillosti pomo ja kotona muija, eihän sellaista kukaan mies kestä, hänen elämänsä pitää olla hänen elämänsä, hän tarvitsee vapauden.

Samalla minun vapauteni oli mennyttä. Tai sitä ei ikinä ollutkaan. Mies ei antanut samoja oikeuksia minulle, vaikka samassa liitossa muka elettiin.

27 vuotta katseltuani ja odoteltuani, josko siitä ameebasta vielä mies kehittyisi, luovutin ja kerroin, että nyt on minun vuoroni ottaa vapaus itselleni. Otin vapauden ja eron. Otin ne avaimetkin pois, josta mies oli erittäin katkera. Koti meni aikanaan ositukseen ja minä lähdin. Kun ei mies osannut päättää, minä päätin hänenkin puolestaan. Nyt se vasta kriisissä tuntuu olevankin, mutta eipä ole enää minun asiani hoitaa aikuisen (iältään) miehen asioita.

 

[pauline]

Miehesi on psyykkisesti sairas ja sinun kuuluu suhtautua siihen sillä vakavuudella , eikä alkaa touhuta mitään ""tyhmää"". Sinun itsesi on syytä hakeutua ammattiauttajalle ja häneltä saamasi avun turvin pystyt järjestämään oman elämäsi parhain päin. Niin riipaisevaa kuin se onkin, niin sinun on repäistävä itsesi irti miehesi vaikutuspiiristä. Samalla teet hyvän palveluksen myös hänelle. Sillä silloin hänen on myös alettava ottaa vastuuta terveydestään ja kuntoutumisestaan, eikä syyttää kaikesta sinua. Nyt hän pitää sinua takapiruna, johon turvautua kun ei yksin selviydy. Kuvio tulee sairastuttamaan jollakin tavalla myös sinut itsesi, ellet sitä katkaise. Olet aikuinen ihminen, joten toimi aikuisen tavoin. Onnea uudelle alulle!!

 

[Hope]

Ymmärrän kyllä, että asiat eivät ole mustavalkoisia, kun yhteistä taivalta on pitkälti takana ja yhteisen elämän varrella on tullut koettua sekä ""rakennettua"" yhtä sun toista.

Mies on kuitenkin sekaisin, kuten sanot, kun yhden äkkiä lähtee kotoa, lemppaa työntekijänsä jne... jne.. ja on törkeä sinua kohtaan eli eikös se tarkoita, että on ihan oikeesti sairastunut? Ja kun on sairas, niin eikös silloin pitäis mennä ammattiauttajalle?

Sinusta tuntuu, että hänellä on halua pikkuihiljaa kääntyä kotiinpäin ja sinä olet jopa toiveikas, että kaikki kääntyy parhain päin. Mietippä kuitenkin, että oletko valmis jatkamaan sairaan ihmisen kanssa kaiken tapahtuneen jälkeen?

Hän syyttää pahasta olostaan muita, kuten moni juoppo ei tunnusta olevansa alkoholisti eli ei huomaa vikaa itsessään. Siinä on jo mielestäni tarpeeksi syytä hakeutua ammattiauttajan pakeille ja muista, että sinä vaimona olet liian läheinen, että voisit olla se auttaja!

On täysin ymmärrettävää, että et oikein ymmärrä häntä, kun ei hän ymmärrä itsekään, mutta siihen on vain ulkopuolinen ammattiauttaja oikea vaihtoehto.

 

[ap]

Kiitos vastauksista,
niin sairas on , mutta on siinä muutakin.

Kovasti mies""itsenäistyy"" siirtänyt henkilökohtaisen postinsa eri osoitteeseen. Hommaa itselleen henk.kohtaista internetliittymää omine ""salaisine"" sähköposteineen. Ei siedä
mitään kyselyjä ajankäytöstä.

Kovasti tekee töitä. Tiedän sen koska olemme samassa työpaikassa. Kai hän tällä hetkellä katsoo minun olevan
hänen ainoa alaisensa (!)
Ilmeisesti kohta alkaa työpaikkakiusaaminen, uskoisin.

Niinkuin Hope kirjoittaa asiat eivät ole mustavalkoisia varsinkaan kun kummankin koko elämä on samassa vyyhdessä.

Ammattiapua ei mies ota vastaan misään muodossa koska
ei kuulema ole mieleltään sairas , ainoastaan työsta ja elämästä väsyksissä.

Olet aivan oikeassa, vaimona olen aivan liian läheinen henkilö auttajaksi varsinkin nyt kun olemassaoloni on suurin ongelma hänen elämässään. Ei pysty tekemään taloudellisia
päätöksiä eikä realisoimaan omaisuutta. Ei yrityksessä eikä
yksityiselämässä. Riuhtoja ja repijä joutuu nyhräämään paikallaan.

En osaa oikein nähdä mihinpäin suunnistaisin elämässä.
Toimintakykyä ei ole kovinkaan paljon koska olen aika loppuun rääkätty. Keskeltä vireää ja täynnä toimintaa
olevasta perhe ja työelämästä olen pudonnut kuoppaan,
yksinäisyys, tuen puute ja se etten voi jakaa arkielämääni
kenenkään kanssa. Tunne on kovin outo ja itken myös sitä ettei kukaan rakasta minua. Kuulostaa surkealta, mitä tallaista on elämäni tällä hetkellä. En edes muista minkalainen ihminen olin ja mitä halusin ja toivoin ennen
kuin tämä kaikki alkoi.
Ehkä olen sairastumassa tai jo sairastunut.

Ymmärrän sen verran että ainakin henkistä etäisyyttä
pitäisi hetipaikalla saada, muuten romahdan.

Pelko on uusi asia mikä on tämän kaiken myötä tullut ensimmäistä kertaa vastaan elämässäni.
Pelkään mitä suunnitelmia selkäni takana tehdään, pelkään
postiluukun kolahtamista - tuleeko asianajajalta taas uusi kirje.Pelkään petollisuutta, pelkään että minua huijataan oikein kunnolla ja puukotetaan selkään. Pelkään ihan oikeasti etten jaksa tätä elämää.

Kun taas toisaalta ajattelen että voisimme selvitä yhdessä
eteenpäin kunhan mies rauhoittuu ja saa päätänsä parempaan kuntoon. En tietenkään tiedä itsestäni miten
itse muutun ja olen muuttunut tänä aikana.

En haluaisi vielä kaataa kaikkea sitä hyvää, en tarkoita
taloudellista puolta, olemme elämämme aikana välillemme
rakentaneet. Ajattelen myös lastamme joka kärsii tavattomasti tässä tilanteessa.

 

[jai]

Ehkä se, että sinä hakisitkin avioeroa tai jatkaisit prosessia, voisi herättää miehesi. Ehkä ero tekisikin hyvää.

Ymmärrän, että vuosikymmenet kestänyt rakkaus ja kumppanuus ei ole helppoa heittää noin vain menemään, mutta itsesi vuoksi olisi aika ottaa kovat keinot käyttöön.

Ehkä eron jälkeen voisit olla miehellesi ""vain ystävä"". Voisit tukea häntä, muttei sinun tarvitsisi sietää kaikkea sontaa mitä hän osallesi suoltaa.

Tiedän pareja, joilla vastaavissa kriiseissä nainen on lopulta ottanut eron, mutta ystävyys on säilynyt (nyt vaan naisen ehdoilla). Pisimmillään kymmenen vuoden ""tauon"" jälkeen, on tullut aika, jolloin välit ovat uudelleen lämmenneet ja yhteiseloa on jatkettu siitä mihin silloin aikoinaan jäätiin... tai ainakin melkein siitä Halusin vain kertoa, että niinkin voi käydä.

Faktahan kuitenkin on, ettei ketään voi omistaa, vaikka papereissa niin lukisikin. Rakkaus ei aina riitä kaikkeen. Elämä heittelee. Tulee vain aikoja, jolloin kannattaa tunnustella tuulen suuntaa ja suunnata oma purje niille hyville rannoille. Sieltä voi sitten kalastella sitä toistakin samaan suuntaan, mutta vain jos tämä itse antaa siihen mahdollisuuden.

 

[ap]

Kiitos kauniista sanoistasi. Ne lohduttavat

Yksi peloistani ja ajatuksistani:
tammikuussa on deadline harkinta-ajalle. Voi käydä niin että
mies hakee välittömästi toista vaihetta ja kaikki on sillä selvää.
Ilmeisestikin toimintasuunnitelma on laadittu parinkin
asianajaliittoon kuulumattoman asianajajan kanssa.

Ohjeena on kohdella minua ystävällisesti etten rupeaisi
turhia temppuilemaan tässä vaiheessa.

Näen kyllä että miehen mieli harhailee kotimme ja sen ulkopuolisen elämaän välillä ja tietysti on myös naisesta
( naisista )kyse.

Tässä vaiheessa en enää voi hakea eroa, sitähän mies jo yksipuolisesti kiivaasti hakee. Sanoo itsekin että kiivastuksissaan pisti sen alulle ja asianajat ovat ottaneet vallan mellastaa. Sanoi että avioerohakemusta hän ei peru vaan haluaa pitää sitä takaporttina !?

 

[Raaka totuus]

Sillä on nainen, ollut jo jonkin aikaa. Nainen ei ole vielä varmistettu (ehkä aviossa, ehkä pähkäilee) ja siksi mies yrittää pitää ovea sinuunkin pikkuisen raollaan, varmuuden vuoksi. Ei sen päässä mitään vikaa ole, jos kerran töihin pystyy. Esittää vain kaikenlaista että sinulla pysyisi pasmat sekaisin.
Lähdepä tarkkailemaan miestä ihan eri kulmasta niin huomaat että sen touhuissa on selvä logiikka. Tutkipas että missä se nainen luuraa ja kuka hän on. Siitä se alkaa avautua ja näet miehesi aivan eri valossa.
Nyt sinulla on hoivaavan äidillinen rooli ja mies käyttää sitä hyväkseen.

 

[ap]

On tietysti nainen ainakin jollakin tasolla.

Käytöksestä päättelen että nainen alkaa kyllästyttää jatkuvine vaatimuksineen. Miehellä ei ole nimittäin kovinkaan paljon aikaa tälle ihastukselleen työnteosta
johtuen, viikonloppuisin ei myöskään vietä aikaa kenekään kanssa. Seksipuolella myös epävarmuutta. Jatkuvaan tekstari tai puhelinpommitukseen hän myöskin ärsyyntyy
kovin nopeasti.

Tämä kiinnostuksen kohteeksi joutuminen on yksi osatekijöistä joka on miehen saanutkin hormonihäiriöön.

Aikaa myöten selviää kyllä naisen henkilöllisyys, ajattelen hänen olevan lähipiiristäni.

 

[Pera]

Kuulostaa, että ukolla on toinen nainen.

Toinen nainen ei ole varma, haluaako ukkoa itselleen oikeaan suhteeseen ja arkeen vakituisesti.

Ukko ei uskalla/halua jäädä yksin ja on alkanut lämmitellä suhdetta sinuun, ettet kokonaan häntä pihalle heitä.

Nyt on sinun aika päättää, haluatko tälläisen ukon vai et.

 

[ap]

Kyllä, kyllä.
Uskon teitä että naisesta on kysymys, sehän kuuluu itsestäänselvyytenä tähän villityspuoleen. Ei kai hän muuten haluaisi niin kiihkeästi pesäeroa.

Kysymys on myös siitä koska tämä kiinnostunut nainen hyytyy, koska mies ei ole kovinkaan hyvässä turnajaiskunnossa psyykisesti eikä myöskään fyysisesti.

On muutakin kuin pelkästä ajatus uudesta paremmasta naisesta. Vapaudenhalusta, itsenäisyydestä ja aivojen
kemiasta.

Pitkässä suhteessa monenlaisia asioita läpikäyneenä
mietin kuinkahan paljon painoarvoa kannattaa antaa tällaiselle naiselle joka tietoisesti yrittää rakentaa omaa
onneaan toisten onnettomuudelle ?

Näen epävarmuutta miehessäni.

Itselleni tapahtuu kokoajan korvien välissä. Olen kyllä aika onneton mutta katsotaan minkälaisiksi asetelmat muokkaantuvat.

Kiitos kun jaksatte kommentoida. ap

 

[mies]

Kyllä nyt on viisasta sinun alkaa pitää omia puoliasi ja olla tekemättä ositussopimusta ilman, että tarkistutat sen ammatti-ihmisellä. Tee hyvin selväksi se, että omaisuus jaetaan tasan ja rahalla mitaten. Kannattaa myös estää miehen pääsy sinun yksityisyyteen, edes kahville. Raha ja totaalinen kielto tulemisesta kotiisi puree parhaiten. Näytä hänelle, että sinä määräät elämästäsi ja ole luja. Pyyntöihin ei saa suostua. Ero on ero ja sen jälkeen tavataan vain yhteistä asioista johtuen.

Se on selvää, että miehesi on sairas. Masentunut. Mutta sinä et voi olla hänen lääkärinsä. Hakekoon itse apua ja katso sitten muuttuuko mies. Nyt on viisainta pistää välit kylmäksi.

 

[Raaka totuus]

Ei se sairas ole mutta miettii uskaltaako hypätä uuteen, vanha mies. Siksi on levoton ja yrittää selvästi itsekin sinua äidin rooliin. Uusi nainen voi olla vielä aviossa tai epävarma muuten, siellä voi olla sama tilanne kuin teillä. Eikä se nainen sinun tuttusi ole, voi olla läheltäkin mutta aivan erilainen kuin kuvittelet.
Mies pelkää muutosta, on menossa mutta kauhistunut. Ota selvää siitä naisesta, kysy mieheltä suoraan, esitä että tiedät jo, silloin hän tulee yllätetyksi ja avautuu.
Miehet ovat näissä tilanteissa niin ovelia, kieroja ja hankalia että heidät täytyy nähdä niinkuin vieraina. Mies ei ole enää sama kuin ennen.

 

[Ainokainen]

Mä sanoisin, että mies on maanisdepressiivinen. Kaikki täsmää siihen.

Mielestäni kenenkään ei tarvitse sietää tuollaista kohtelua. En tajua, miten voit haluta vielä korjata välejäsi mokoman kanssa.

 

[ap]

Diagnoosi ei ehkä kuitenkaan olisi maanisdepressiivinen,
vaan paha loppuunpalaminen työssä, jossa hän kuitenkin sinnittelee parhaansa mukaan kun ei muutakaan voi.

Ikäkriisiä myös, luopumista mutta myös itse hajottaa ja repii kaiken ympäriltään, jonkinlainen hormonaalinen vaihdevuosi
homma.

Ja sitten myös joku varmaankin viehättävä ja aktiivinen nainen osoittaa kovasti kiinnostusta.

Kaikki tämä sekoittaa kyllä pään. Törkeää on käytös minua kohtaan. Lastaan myös vihaa. Eli vihoittelee kaikkea sellaista
kohtaan jota on itse ollut rakentamassa.

Meillä on takana pitkä ja onnellinen yhteinen taival tähän asti. Tuolla ylempänä ketjussa kirjoitinkin etten ole vielä valmis heittämään kaikkea pois mitä yhdessä olemme rakentaneet - tarkoitan henkistä puolta - en mammonaa.

Mies ei selvästi tiedä itsekään miten ratkaisisi asiansa. Toivon tietenkin että ihailijatar hyytyy ja mies rauhottuu
ja saa nuppinsa parempaan kuntoon.

Eikö kenelläkään teistä ole kokemusta miesten vaihdevuosista joko itsellä tai puolisolla ja mitä sitten tapahtui ?

 

[ap]

n

 

[mamu]

Burn out ei ole leikin asia,miehesi ihan selvästi tekee tilinpäätöstä elämästään,hakee arvoja jotka antaisivat henkistä sisältöä elämään...on vaan varmaan niin kovin tuuliajolla vielä tässä vaiheessa.

Viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä,muistathan...sinulle voimia toivottaisin tässä tilanteessa,ole vahva mutta toimi sen mukaan mitä syvällä itsessäsi tunnet,koska se on yleensä oikea tie.

Vaihdevuosista tässä ei ole kokemusta muuten kuin satunnaisena sivustaseuraajana,mutta ohihan ne yleensä menee ja sen jälkeen on suuri ilo jos yli on kunnialla päästy ja jos ei,niin uusi mahdollisuus joka tapauksessa,elämähän jatkuu...