En uskalla kysyä mieheltä...

[Mimosa86~]

... haluaako hän tulevaisuudessa lapsia. Minä (25v) olen nimittäin melko varma, etten itse halua lapsia. Tai se on ainakin tämänhetkinen tunteeni, ollut jo lukioajoista asti. Voihan se toki muuttua, mutta en voi mennä siitä takuuseen.

Olemme seurustelleet hieman yli puoli vuotta, rakastamme toisiamme aivan älyttömästi ja arki luistaa naurun, uusien elämysten, yhteisten harrastusten ja ilon lomassa, mutta jotenkin olen pystynyt välttelemään lapsikeskustelua ihan vain siksi koska pelkään hänen vastausta enkä ole ottanut sitä puheeksi tai olen peloissani muuttanut keskustelun kulkua jos se on liikkunut vaarallisen lähellä ko. aihetta

Pian en enää pysty välttelemään tätä asiaa.

Mitä teen, jos hän pohtii minulle ääneen haluavansa ehdottomasti lapsia? Vaikka se olisikin "sitten jossain vaiheessa". Kuinka voisin elää hänen rinnallansa, jos aina taustalla on tuo pelottava ajatus, että mitä jos omat tunteeni lastensaantiin eivät muutukaan? Ja mitä hän tekee kun kuulee oman kantani? Mitä meidän välillämme tapahtuu?

Tiedän, että hänelle on elämässä tärkeää mm. perhe (vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset hyvin rakkaita/läheisiä hänelle), mutta en tiedä päteekö tämä myös hänen omaan tulevaisuuteensa, siitä hän ei ole puhunut. Tiedän, että hän pitää lapsista. Esim. useasti telmii siskoni lasten kanssa kun olemme heillä kylässä ja hymähtelee asioille/huomioi mitä esim. lapset sanovat telkkarissa/leffoissa jne.

Välillä pelkään tuota keskustelua niin paljon, että on mentävä kylpyhuoneeseen itkemään. En voisi jatkaa elämääni hänen kanssaan, jos tietäisin, että hän miettii minun vielä muuttavani mielipidettäni lähitulevaisuudessa. Sillä sitä en voi hänelle taata.

Mitä enemmän tätä pitkitän, sitä vaikeammaksi hänen vastauksen kuuleminen käy. Yleensä olen rohkea, mutta nyt pelkään enemmän kuin koskaan ennen.

 

[Olet hassu]

Tietenkin kysyt, voihan olla ettei asialla ole edes miehelle olennaista merkitystä.

 

[K Westerlund]

Minunkin mielestäni kannattaa ilman muuta ottaa asia puheeksi, sillä nytkin se on siinä välillänne, vaikkei ehkä miehesi sitä vielä tiedostakaan. Voi toki olla, että tämänhetkinen haluttomuutesi lastenteon suhteen olisi miehellesi ongelma, mutta sitä se olisi myös sillon, kun asia joskus kuitenkin tulee ilmi. Silloin se saattaisi kuitenkin olla isompikin ongelma ihan siitä syystä, että miehesi ihmettelisi, miksi et ole sitä aikaisemmin hänelle kertonut.

Avoimuus on rehellisyyttä, ja lasten teko tai tekemättä jättäminen on ilman muuta myös miehellesi kuuluva asia.

Tietenkin voisit odottaa, että hän itse ottaa asian joskus puheeksi. Tämä asia on kuitenkin selvästi sinulle ongelma jo nyt. Se vaikuttaa sinuun vahvasti, ja mahdollisesti myös siihen, miten vapaasti ja luontevasti voit miehesi kanssa viettää jokapäiväistä elämääsi.

Siksi tuntuisi järkevämmältä ottaa asia omaehtoisesti puheeksi jonakin sopivana hetkenä, vaikka kahden kesken siskosi lasten kanssa telmittyänne.

Eihän sinun tarvitse mojauttaa häntä suoraan kasvoille sanomalla: "en aio koskaan hankkia lapsia", vaan kertomalla hänelle tunteistasi ja ajatuksistasi asiaa koskien. Että jostakin syystä olet epävarma siitä, haluaisitko koskaan omia lapsia, tai jotakin sellaista.

Tiedätkö itse, miksi suhtaudut asiaan niinkuin teet? Omien tunteiden ja ajatusten pohdiskelu etukäteen kannattaa varmasti, jotta paremmin voisitte asiasta keskustella miehesikin kanssa.

Pelkäät ehkä, että asian ilmi tuleminen vaikuttaisi suhteeseesi sinun ja miehesi välillä. Tämä riski sinun on kuitenkin jossakin vaiheessa kohdattava, joten aina parempi, mitä aiemmin se tapahtuu. Kuten itsekin tiedostat, asia vain kasvaa aikaa myöden.

Jotenkin minusta tuntuu, että on parempi ottaa asia puheeksi, ennenkuin miehesi itse tunnustaisi sinulle, että hän haluaa ehdottomasti lapsia - mikäli nyt edes haluaa. Niin päin hänen pudotuksensa olisi varmasti kovempi, kun siinä vaiheessa saisi kielteisen palautteen julkituomalleen innostukselleen.

Voit myös ajatella, että kertomalla hänelle mitä asiasta ajattelet annat hänelle mahdollisuuden ottaa kantaa ja jopa vaikuttaa mielipiteeseesi. Silloin olet luomassa avointa ja rehellistä vuorovaikutusta välillenne. Ellet kerro, se on alati kasvava virtahepo teidän yhteisessä elämässänne, jota ainakin sinä joudut jatkuvasti väistelemään. Jossakin vaiheessa miehesikin tulee tämän väistämättä huomaamaan - eikö siinä vaiheessa tuntuisi mukavammalta, että asia olisi jo ollut yhteisessä käsittelyssänne?

Toivotan rohkeutta ja onnea, että asia selviäisi kaikkia tyydyttävällä tavalla!

 

[Ei lapsia]

Tämä on yksi niistä asioita, josta olisi hyvä keskustella ihan hyvissä ajoin! Eipähän tule myöhemmin pettymyksiä ja liikoja luuloja siitä mitä toinen mahdollisesti haluaa/ei halua. Itselläni on ollut vastaava tilanne kuin sinulla. Kerroin miehelleni suhteemme alussa, etten tiedä haluanko koskaan lapsia ja jos haluan, niin luultavasti vain yhden. Tämä oli siis ihan alussa, olin silloin aika nuori (19 v.). Nyt tällä hetkellä olen sinua vuoden vanhempi ja edelleen saman miehen kanssa. Viime talvena lapsiasia sitten nousi uudelleen esiin ja kerroin, että on sellainen tunne, etten tule koskaan haluamaan lapsia. Mieheni oli tietysti vähän ihmeissään, kun ajatteli, että haluaisin sen yhden, mistä olin joskus maininnut. Hän kuitenkin tuumasi, ettei hänelle ole niin väliä tuleeko lapsia vai ei. Hän joka tapauksessa rakastaa minua ja haluaa olla kanssasi kahdestaan tai sitten pienen perheen muodossa. Hän ei asettanut minulle paineita tai mitään aikarajoja, eletään elämää vain eteenpäin ja katsotaan miten käy.

Minusta tämä on sen verran tärkeä asia, että siitä on hyvä puhua, jotta toinen tietää missä mennään. Itse olen sanonut miehelleni, etten halua riistää häneltä mahdollisuutta olla isä, jos hän sitä joskus tahtoo. Mieheni on tosin sanonut monet kerrat, ettei hän tule elämänsä rakkautta hylkäämään tämän asian takia. Olemme sitoutuneita toisiimme ja parisuhteeseemme ja meillä on haaveita ja unelmia, joita voimme toteuttaa siinä missä jotkut toteuttavat unelmansa omista lapsista!

 

[3 lasta]

Mitä pikemmin sen parempi. Itse taisin puhua asiasta jo muutaman tapaamisen jälkeen. En olisi aloittanut suhdetta jos asiasta olisi ollut vankasti eri mielipiteet.

 

[Just joo......]

Siis rakastatte toisianne, ymmärsin, rakastelette tietysti että rytinä käy. Silti et pysty puhumaan noin tärkeästä asiasta? Entäpä jos tuletkin raskaaksi? Herran tähden, onhan teidän pakko puhua mahdollisesti tulevasta lapsestakin.
Juu, juu, tiedän että teillä on ehkäisy kunnossa, mutta tapahtuu sitä siitä huolimatta kaikenlaista.
Sanoisin että melkoisen epävarman varman päälle pelailette.

 

[Aborttilääkäri]

Siis rakastatte toisianne, ymmärsin, rakastelette tietysti että rytinä käy. Silti et pysty puhumaan noin tärkeästä asiasta? Entäpä jos tuletkin raskaaksi? Herran tähden, onhan teidän pakko puhua mahdollisesti tulevasta lapsestakin.
Juu, juu, tiedän että teillä on ehkäisy kunnossa, mutta tapahtuu sitä siitä huolimatta kaikenlaista.
Sanoisin että melkoisen epävarman varman päälle pelailette.

Et sitten vissiin ole koskaan abortista kuullut? Sen saamiseksi kun ei miehen suostumusta tarvita. Noin muutenkin ihmetyttää joidenkin "vahinkolasten" äitien jutut siitä, että ylensä jos seksiä harrastetaan, niin lapsiakin siunaantuu. Kokemuksesta sanon, ettei niitä väkisin siunaannu vaikka naitaisiin kuin kanit konsanaan. Monelle ei edes yrityksestä huolimatta.

 

[Oho]

Et sitten vissiin ole koskaan abortista kuullut? Sen saamiseksi kun ei miehen suostumusta tarvita. Noin muutenkin ihmetyttää joidenkin "vahinkolasten" äitien jutut siitä, että ylensä jos seksiä harrastetaan, niin lapsiakin siunaantuu. Kokemuksesta sanon, ettei niitä väkisin siunaannu vaikka naitaisiin kuin kanit konsanaan. Monelle ei edes yrityksestä huolimatta.

Ettäkö abortti on helpompi kuin asioista keskustelu etukäteen?
Että oikein sellainen mielipide?

 

[Kyllä]

Et sitten vissiin ole koskaan abortista kuullut? Sen saamiseksi kun ei miehen suostumusta tarvita. Noin muutenkin ihmetyttää joidenkin "vahinkolasten" äitien jutut siitä, että ylensä jos seksiä harrastetaan, niin lapsiakin siunaantuu. Kokemuksesta sanon, ettei niitä väkisin siunaannu vaikka naitaisiin kuin kanit konsanaan. Monelle ei edes yrityksestä huolimatta.

muuten sattuu. Tiedän yhdenkin perheen, jolle syntyi ensi yksi ropeli päässä ja toinen, kun oli vaimolta narut poikki. Kondomienkin ehkäisyvarmuus on oikeinkäytettynä vain 98%.

Aborttiko ratkaisu. Ennemmin pitäisi tuollaisilta kieltää nainti kokonaan, jolla ei ole kanttia hoitaa aloittamaansa lasta.

 

[Sikiö ei ole lapsi]

muuten sattuu. Tiedän yhdenkin perheen, jolle syntyi ensi yksi ropeli päässä ja toinen, kun oli vaimolta narut poikki. Kondomienkin ehkäisyvarmuus on oikeinkäytettynä vain 98%.

Aborttiko ratkaisu. Ennemmin pitäisi tuollaisilta kieltää nainti kokonaan, jolla ei ole kanttia hoitaa aloittamaansa lasta.

Miksei abortti ole ratkaisu, jos ehkäisy pettää?

 

[edelliselle]

minusta sikiö on lapsi.

 

[Mites tää nyt on]

Jotenkin koko ketjusta jää outo tunne. Nimittäin ap ei uskalla keskustella miehensä kanssa mahdollisuudesta että syntyis lapsi. Silti hän on valmis ottamaan pöksyt pois ja rakastelemaan.
Asioiden, tapahtumien järjestys jotenkin nyt mättää pahasti.

 

[Ap]

Tämä on yksi niistä asioita, josta olisi hyvä keskustella ihan hyvissä ajoin! Eipähän tule myöhemmin pettymyksiä ja liikoja luuloja siitä mitä toinen mahdollisesti haluaa/ei halua. Itselläni on ollut vastaava tilanne kuin sinulla. Kerroin miehelleni suhteemme alussa, etten tiedä haluanko koskaan lapsia ja jos haluan, niin luultavasti vain yhden. Tämä oli siis ihan alussa, olin silloin aika nuori (19 v.). Nyt tällä hetkellä olen sinua vuoden vanhempi ja edelleen saman miehen kanssa. Viime talvena lapsiasia sitten nousi uudelleen esiin ja kerroin, että on sellainen tunne, etten tule koskaan haluamaan lapsia. Mieheni oli tietysti vähän ihmeissään, kun ajatteli, että haluaisin sen yhden, mistä olin joskus maininnut. Hän kuitenkin tuumasi, ettei hänelle ole niin väliä tuleeko lapsia vai ei. Hän joka tapauksessa rakastaa minua ja haluaa olla kanssasi kahdestaan tai sitten pienen perheen muodossa. Hän ei asettanut minulle paineita tai mitään aikarajoja, eletään elämää vain eteenpäin ja katsotaan miten käy.

Minusta tämä on sen verran tärkeä asia, että siitä on hyvä puhua, jotta toinen tietää missä mennään. Itse olen sanonut miehelleni, etten halua riistää häneltä mahdollisuutta olla isä, jos hän sitä joskus tahtoo. Mieheni on tosin sanonut monet kerrat, ettei hän tule elämänsä rakkautta hylkäämään tämän asian takia. Olemme sitoutuneita toisiimme ja parisuhteeseemme ja meillä on haaveita ja unelmia, joita voimme toteuttaa siinä missä jotkut toteuttavat unelmansa omista lapsista!

Kiitos kun kerroit omista kokemuksistasi, on huomattavasti helpottuneempi olo nyt. Huomaan, että luultavasti aliarvioin miestäni ja hänen tunteitaan minua kohtaan, ja jos osaisin tarkastella tätä toiselta kannalta ilman omia pelkoja ja mitäjossittelua niin loppujen lopuksi olisi melko epätodennäköistä, että mies päättäisi suhteemme tämän asian takia. Uskoisin mieheni reagoivan aika samalla tavalla kuin sinun. Tuntuu, että välillemme on kasvanut ja kasvaa edelleen syvä luottamus, kerromme toisillemme mielipiteistämme ja ajatuksistamme, luonteidemme vuoksi olemme onneksi välttyneet isoilta riidoilta ja jokainen päivä tuntuu tuovan jotakin uutta; kunnioitan häntä hyvin paljon. Mies itse asiassa eilen lempeästi tokaisi, että en varmasti edes ymmärrä kuinka tärkeä olen hänelle.

Tämän pohtiminen ja myös K Westerlundin avartava vastaus ovat rohkaisseet minua ja aioin ottaa asian puheeksi lähiaikoina. Loppujen lopuksi tämä on ainoa ajatuksissani liikkuva asia, josta en ole hänelle kertonut, mutta toisaalta hänkään ei ole kysynyt. Itse asiassa se myös ehkä kielii siitä, ettei asia ole hänelle äärimmäisen sydäntä lähellä, muutoin hän olisi varmasti itse ottanut asian puheeksi jo suhteemme alkuvaiheilla? Vai olettavatkohan useimmat miehet, että naiset haluavat lapsia jossain vaiheessa, joten siitä kysyminen on samantekevää (tai siten - joissain tilanteissa - laittaa ennemmin kysyjän selkä seinää vasten, eikä niinkään naisen?)

Kiitos vastauksista!

Ja kyllä, mikäli nyt tulisin ehkäisystä huolimatta raskaaksi olisi abortti ainoa vaihtoehto, sen ainakin tiedän. Vaikka haluaisinkin lapsia, ei nykyiseen elämäntilanteeseeni vielä sopisi lapsia. En myöskään usko, että mies olisi vastakkaisella kannalla, vaikka haluaisikin joskus tulevaisuudessa lapsia. Hän on minua puolitoista vuotta nuorempi ja on pari kertaa kommentoinut (esim. ikäisestään kaveristaan, joka tuli isäksi) siihen suuntaan, ettei isyys ole vielä ajankohtaista hänelle.
Tätä ketjua on nyt muutenkin hieman outoa muuttaa aborttiväittelyksi, joten mielestäni voidaan jättää se aspekti sikseen, kiitos.

 

[Ei lapsia]

Miehesi on vielä niin nuori, ettei hänelle lapsiasiat varmastikaan ole ajankohtaisia vielä pitkään aikaan ja uskoisin hänen haluavan jatkaa kanssasi uutisesta huolimatta (vaikken häntä tunnekaan sen paremmin). Oma mieheni on 3-kymppinen tällä hetkellä ja oli ja on edelleenkin siinä iässä, milloin lapsia aletaan normaalisti hankkia. Ainakin oma mieheni on aika hetkessä eläjä, eikä osaa miettiä näitä lapsiasioita niin syvällisesti kuin itse. Toisaalta, eihän meillä naisilla ole aikaakaan koko loppuelämää, kun taas miehet voivat siittää lapsen vielä vanhemmallakin iällä. Siksi näin naisena asiaa tulee ja on tullut ajateltua paljon ja monelta kantilta. Olen myös painottanut miehelleni sitä, että tarvitsen hänen tukeaan tässä asiassa, koska kyselyitä/uteluita satelee milloin mistäkin, kun lähipiirin ihmiset lisääntyvät kuin kanit. Käsitys lapsettomasta elämästä osittain tämä myötä on vain vahvistunut, lapsiperheen elämä ei ole minua varten! Olen myös sikäli huokein mielin, koska mieheni tietää kantani ja näin ollen ei voi tulevaisuudessa syyttää minua siitä, etten olisi asiasta hänelle kertonut, jos hän siis joskus alkaisikin haluamaan lapsia. Tosin minulla on vähän sellainen kutina, ettei miehille välttämättä nuo lapsiasiat ole niin tärkeitä kuin naisille. Harvemmin mies on se, joka haluaa perustaa perheen ja hankkia ison lapsikatraan. Ainakin omassa lähipiirissä naiset ovat määränneet hyvin pitkälti lasten määrän ja tahdin jolla niitä tehdään, miehellä ei ole ollut kauheasti vaihtoehtoja. Eihän mies toki mikään siittäjä pelkästään ole, mutta yleensä näissä asioissa nainen määrää homman suunnan ja tahdin.

Ja jos nyt itsekin tota aborttiasiaa kommentoin, niin omallakin kohdalla abortti olisi ainoa vaihtoehto, jos raskaaksi tulisin. Tosin se pelko ei ole kovin aiheellinen, koska yleensä ihmiset jotka eivät missään nimessä halua lapsia, myös hoitavat ehkäisyn todella malliikkaasti ja niin, ettei vahinkoja pääse tapahtumaan! Mutta jos sellainen vahinko nyt pääsisi jostain syystä kuitenkin käymään, niin tiedän mitä tekisin! Täällä pallolla on jo aivan tarpeeksi ei-toivottuja lapsia, itse en aio sellaista tänne saattaa! Lapsen tulee olla haluttu, toivottu ja rakastettu!

Mutta kiva juttu, jos kirjoituksestani oli sinulle apua! Voin kertoa, että olosi tulee olemaan todella paljon parempi, kun pääset juttelemaan asiasta miehesi kanssa =) Samalla myös teidän välinen suhteenne pääsee kehittymään ja luottamus syvenee. Onnea matkaan!

 

[Tittidii]

Hei!

Kerroitkin jo, että aiot ottaa asian esille poikaystäväsi kanssa. Minusta on hyvä niin. On hyvä keskustella tulevaisuuden suunnitelmista ja toiveista, myös epäilyistä ja peloista tulevaisuutta kohtaan.

Muistutan vielä, että keskusteluun kannattaa suhtautua avoimin mielin. Vaikka poikaystäväsi sanoisi ajattelevansa, että haluaa joskus tulevaisuudessa lapsia, ei se tarkoita sitä, että suhteenne tässä ja nyt tarvitsisi loppua. Sinun ei myöskään pidä ottaa sitä minkäänlaisena painostuksena - se on poikaystäväsi tulevaisuudentoive ja aivan yhtä oikea kuin sinun ajatukset tulevaisuudesta ilman lapsia.

Kerron oman tarinani, jonka ei myöskään ole tarkoitus painostaa. Olin lukioikäisenä ja aikuisiän alussa +/- 20 hyvin varma siitä, etten halua lapsia. Minulla ei ollut nuorempia sisaruksia tai muita kokemuksia lapsista, joten en nähnyt pikkulapsien kuuluvan elämääni missään vaiheessa. Aloitin 23-vuotiaana suhteen minua 6 vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla ei ollut lapsia, mutta joka sanoi ajattelevansa, että lapsia joskus hänelle tulee. Hän ei painostanut minua, sanoi vain, että meillä on aikaa, suhteemme on alussa ja lapsiasia on ajankohtainen joskus myöhemmin tai sitten ei koskaan. Se ajatus tuntui turvalliselta. Vuosi sitten, 29-vuotiaana minusta tuli parhaan ystäväni lapsen kummitäti ja ovi pikkuihmisten maailmaan avautui oikeastaan ensimmäistä kertaa. Varsinaista vauvakuumetta en tunnusta, mutta ajatus oman perheen perustamisesta ei tunnu enää utopialta. Minulla on ammatti ja työ, silloisesta poikaystävästä on tullut puolisoni ja olemme nähneet elämää mielestäni tarpeeksi ja tunnemme toisemme tarpeeksi hyvin... asiasta ei ole puhuttu vielä, mutta minäkin taidan ottaa lapsiasian pian puheeksi, tosin eri kantilta kuin sinä.

En halua sanoa, ettetkö voisi olla varma siitä, ettet halua lapsia. Kerron vain, että joskus vahvatkin näkemykset muuttuvat vuosien kuluessa.

Onnea teille yhteiselle tielle!

 

[abortista]

ap:lle ja muillekin abortin nimeen vannojille..vaikkei tästä nyt saanutkaan puhua.. niin siitä huolimatta sanon tämän verran.

jos teillä on jo tässä vaiheessa noin kristallinkirkkaana selvillä se, että teette abortin jos vahinko sattuu, niin minusta on enemmän kuin tarpeen heti selvittää miehenkin mielipide tähän asiaan.

Tai viimeistään siinä vaiheessa ennenkuin seuraavan kerran hyppäätte panolle.

Näet tositilanteessa voi ollakin, että miehenne haluaakin saada sen kersan.

Ja on turha luvata kaverille, että joo joo kyllä me (ehkä) myöhemmin voidaan sitten joskus tehdä se yksi lapsi jos sinä niin kovin haluat ja siltä tuntuu. Näet abortin jälkeen voi käydäkin niin ettei ikinä enää yhtään kersaa maailmaan pukata. Vaikka haluttaisiinkin.

On todella, todella typerää kuvitella mielessään sitä ja tätä toisen puolesta ja tuudittautua siihen uskoon, että kyllä se mies rakastaa, tekee ja haluaa juuri samoja asioita.

 

[Ei lapsia]

ap:lle ja muillekin abortin nimeen vannojille..vaikkei tästä nyt saanutkaan puhua.. niin siitä huolimatta sanon tämän verran.

jos teillä on jo tässä vaiheessa noin kristallinkirkkaana selvillä se, että teette abortin jos vahinko sattuu, niin minusta on enemmän kuin tarpeen heti selvittää miehenkin mielipide tähän asiaan.

Mistä teit päätelmän, ettei miehen mielipidettä asiaan ole kysytty? En tiedä onko joku muu aiemmin ketjussa sanonut, ettei kuuntele miehensä mielipidettä, mutta meillä asiasta on ainakin keskusteltu sen verran, että molempien kanta asiaan on selvillä. Joka tapauksessa nainen tekee viime kädessä päätöksen abortin suhteen, koska hän lasta kohdussaan kantaa. Monesti myös nainen on se, joka kantaa päävastuun lapsesta ja viettää sen kanssa vauva-ajan kotona jne.

Ja on turha luvata kaverille, että joo joo kyllä me (ehkä) myöhemmin voidaan sitten joskus tehdä se yksi lapsi jos sinä niin kovin haluat ja siltä tuntuu. Näet abortin jälkeen voi käydäkin niin ettei ikinä enää yhtään kersaa maailmaan pukata. Vaikka haluttaisiinkin.

On todella, todella typerää kuvitella mielessään sitä ja tätä toisen puolesta ja tuudittautua siihen uskoon, että kyllä se mies rakastaa, tekee ja haluaa juuri samoja asioita.

Taidat pitää meitä abortin kannalla olevia ihmisiä ihan idiootteina, jotka eivät ole näitä asioita miettineet?! Kyllähän se on nykypäivänä nähty, ettei se lapsen hankkiminen ole aina niin helposti sanottu kuin tehty, vaikkei taustalla olisikaan aborttia! Omassa suvussani on esiintynyt lapsettomuutta naisilla (sairauden takia), joten en todellakaan pidä itsestään selvyytenä, että tulisin raskaaksi, jos sitä lasta nyt jostain syystä alkaisinkin haluamaan!

Varmasti jokainen aikuinen ihminen puhuu näinkin tärkeästä asiasta kumppaninsa kanssa, kun aika on kypsä. En usko, että täällä kukaan on tuudittautumassa yhtään mihinkään, vai oliko jossakin siihen viittaava kommentti? Ehkä olen lukenut viestit sitten vähän huonosti....

En nyt tiedä oliko tämä viestisi osoitettu kenelle, mutta minun karvat se ainakin nosti pystyyn! Tulee vain mieleen, että olet hirveän katkera jostakin, kun pitää tulla tänne tilittämään tuolla tavalla. Luuletko, että tulevaisuudessa lisääntyminen välttämättä edes kiinnostaa, jos abortin tekee sen juuri sen takia, ettei halua lasta?

 

[abortista]

Ei lapsia nikille.
ap:hän on seurustellut vasta puoli vuotta.. eikä uskalla puhua asiasta miehen kanssa haluaako tämä lapsia vai, eikä omista tunteistaan.

Koska sinun mielestäsi on oikea aika??

Minusta tällaiset asiat vaan pitää keskustella pois heti seurustelun alkuvaiheessa, siis jo ennenkuin ryhtyy vakavaan suhteeseen.

On aika kornia, että joku voi seurustella pitkään ja sitten kun vahinko käy, toteaa miehelle,
"mä meen nyt tekemään abortin, mut ei tää meidän suhteisiin millään tapaa vaikuta".
Jos toinen yrittää, että miks, voitaishan me pitää tää lapsi, niin toinen, ei ei kun mä en vaan halua lapsia!

Joo, tosi on, jostain syystä pidän joitakin abortin kannattajia erittäin, erittäin yksinkertaisina ihmisinä.

 

[Ei lapsia]

Ei lapsia nikille.
ap:hän on seurustellut vasta puoli vuotta.. eikä uskalla puhua asiasta miehen kanssa haluaako tämä lapsia vai, eikä omista tunteistaan.

Koska sinun mielestäsi on oikea aika??

Minusta tällaiset asiat vaan pitää keskustella pois heti seurustelun alkuvaiheessa, siis jo ennenkuin ryhtyy vakavaan suhteeseen.

Parempi myöhään kun ei milloinkaan, kerta AP ei ole asiasta pystynyt kertomaan aiemmin, niin nyt alkaisi varmastikin olla hyvä hetki siihen. Onneksi "vahinkoa" ei ole sattunut ja vaikka olisikin, se ei ole sinun päänsärkysi.

On aika kornia, että joku voi seurustella pitkään ja sitten kun vahinko käy, toteaa miehelle,
"mä meen nyt tekemään abortin, mut ei tää meidän suhteisiin millään tapaa vaikuta".
Jos toinen yrittää, että miks, voitaishan me pitää tää lapsi, niin toinen, ei ei kun mä en vaan halua lapsia!

Joo, tosi on, jostain syystä pidän joitakin abortin kannattajia erittäin, erittäin yksinkertaisina ihmisinä.

Onko sinusta sitten parempi kasvattaa "vahinkolapsi" ihmisen kanssa, jota ei edes välttämättä tunne kunnolla? Jos siis "vahinko" sattuu ihan seurustelun alkupuolella? Pidemmässä suhteessahan tämä lapsiasiakin tulee käsiteltäväksi jossakin vaiheessa. Itse pitäisin fiksuna sitä, että asiasta keskusteltaisiin ennen kuin muutetaan saman katon alle ja/tai mennään naimisiin. Itse en vielä luokittelisi 1/2 v. seurustelua pitkäksi. Tämä lapsi-/aborttiasia ei ole niin musta-valkoinen, kun annat ymmärtää. Itselläkään kyse ei ole siitä, että en halua lapsia. Lähinnä kyse on nyt siitä, että lapset tuovat todella paljon elämää muuttavia asioita mukanaan, joita en halua sisällyttää omaan elämääni. Olet myös lapsessa kiinni koko lopun ikäsi. Etkö todellakaan pysty ymmärtämään, että kaikilla ei ole välttämättä samat haaveet ja tavoitteet elämässä kuin sinulla? Tai enhän minä tiedä onko sinulla lapsia. Jos on, niin toivottavasti et tartuta heihin yhtä putkinäköistä asennetta tämän asian tiimoilta.

Tuo sinun viimeinen lauseesi kertoo sinusta jo todella paljon, asenteesi on todella kuvottava. Olet varmasti todella paljon muita ihmisiä fiksumpi ja parempi!

Sen verran vielä, että en itse ole abortin kannattaja varsinaisesti, mutta työssäkin näitä kurjia ihmiskohtaloita nähneenä voin sanoa, että se vaihtoehto on hyvä olla olemassa. Fiksu ihminen tietää, milloin kannattaa ottaa järki käteen!

 

[Mites tää nyt on]

Ei lapsia nikille.
ap:hän on seurustellut vasta puoli vuotta.. eikä uskalla puhua asiasta miehen kanssa haluaako tämä lapsia vai, eikä omista tunteistaan.

Koska sinun mielestäsi on oikea aika??

Minusta tällaiset asiat vaan pitää keskustella pois heti seurustelun alkuvaiheessa, siis jo ennenkuin ryhtyy vakavaan suhteeseen.

On aika kornia, että joku voi seurustella pitkään ja sitten kun vahinko käy, toteaa miehelle,
"mä meen nyt tekemään abortin, mut ei tää meidän suhteisiin millään tapaa vaikuta".
Jos toinen yrittää, että miks, voitaishan me pitää tää lapsi, niin toinen, ei ei kun mä en vaan halua lapsia!

Joo, tosi on, jostain syystä pidän joitakin abortin kannattajia erittäin, erittäin yksinkertaisina ihmisinä.

Olen kanssasi niin samaa mieltä.

 

[abortista]

kuule ihan sama vaikka olisin sun mielestä millanen ihminen tahansa.

Kun mies rakastaa naista, asutaan yhdessä eikä nainen ei sano juuta eikä jaata lapsiin.
Sitten kun sellanen on tulossa, vaikka ehkäisyä on viimeisen päälle harjoitettu, hän toteaakin, että minä teen abortin, ei tää sovi mun nykyiseen elämään, mutta älä huoli, ei tää meihin vaikuta millään lailla. Eletään kaksisteen eteenpäin niinkuin ennenkin.

Mietipä asiaa omalle kohdallesi.
Eikö se sinusta todellakaan vaikuta parisuhteeseen millään lailla!!!

Se muksun alku on kuitenkin puoliksi miehenkin lapsi. Olisi kiva jos edes kysyttäisiin mieheltä mitä mieltä sä olet ja mietittäisiin yhdessä onko sitä yhteistä elämää perheenä olemassa vai ei.
Ja sen jälkeen vasta päätettäisiin mitä tehdään.

Eikä tämä asia mun mielessä miksikään muuksi muutu vaikka vääntäisit sitä millä sanoilla tahansa.

Mulle on ihan sama kuvottaako sinua vai ei.

 

[abortista]

täsmennän vielä, että mun kommenttini siis oli Ei lapsia nikille.

Lisään vielä Ei lapsia, voit oikein hyvin myös miettiä mistähän mun asenteeni voisi johtua.

Olisko niin, että on omalle kohdalle sattunut juuri tuollainen nainen jolle asia oli huiskaistu pois päiväjärjestyksestä yhdellä toteamuksella.. mä vaan en nyt haluu...mun kropassa se kasvaa ja mä päätän!!! Eihän tää meihin vaikuta millään lailla!!

Vaikka takana oli useampi yhdessä asuttu vuosi, niin en minäkään halunnut, nimittäin enää jatkaa hänen kanssaan yhdessä asumista.

Näet jos noin tärkeessä asiassa kuin yhteinen lapsi, miehellä ei ole minkäänlaista sananvaltaa, niin en näe, että parisuhteessa on enää mitään muutakaan keskusteltavaa.

 

[Ei lapsia]

täsmennän vielä, että mun kommenttini siis oli Ei lapsia nikille.

Lisään vielä Ei lapsia, voit oikein hyvin myös miettiä mistähän mun asenteeni voisi johtua.

Olisko niin, että on omalle kohdalle sattunut juuri tuollainen nainen jolle asia oli huiskaistu pois päiväjärjestyksestä yhdellä toteamuksella.. mä vaan en nyt haluu...mun kropassa se kasvaa ja mä päätän!!! Eihän tää meihin vaikuta millään lailla!!

Vaikka takana oli useampi yhdessä asuttu vuosi, niin en minäkään halunnut, nimittäin enää jatkaa hänen kanssaan yhdessä asumista.

Näet jos noin tärkeessä asiassa kuin yhteinen lapsi, miehellä ei ole minkäänlaista sananvaltaa, niin en näe, että parisuhteessa on enää mitään muutakaan keskusteltavaa.

Eli tämä saman asian jauhanta johtuu siis katkeruudesta! Näin vähän ajattelinkin.

Mutta oli miten oli, olet pikkasen nyt eksynyt hakoteille. Paasaat koko ajan vain omista paskoista kokemuksista, kun ne eivät nyt liity tähän asiaan mitenkään! AP ei edelleenkään ole PITKÄSSÄ parisuhteessa ja saman katon alla asumisesta ei ole ollut mitään puhetta, mutta olettaisin, että he eivät asu avoliitossa, koska seurustelua on takana vasta 1/2 v.! Tilanteenne eivät siis ole millään tavalla rinnastettavissa!

Olitko itse puhunut ex-avopuolisosi kanssa, että miten edetään jos raskautuminen tapahtuisi? Jos ette puhuneet, niin se oli ihan oma moka ja jos puhuitte ja sovitte että lapsi pidetään jos raskautuminen tapahtuu, niin ex-avopuolisosi teki siinä kohti väärin ja sinun tulisi käsitellä asia jollakin tapaa loppuun, koska se vaivaa sinua noin hirveästi! Totta kai miehen mielipiteellä on merkitystä, mutta se ei valitettavasti ole niin painava kuin naisen, te ette edelleenkään kanna lasta sisällänne 9 kk ja synnytä sitä! Se ei todellakaan ole mikään piece of cake -homma! Hieman epäilen, että miten rakastava suhde teillä oikeasti oli ex-avopuolisosi kanssa. Tuosta asiasta olisi pitänyt keskustella kunnolla ennen ja jälkeen abortin ja vaikka lapsen saanti ajankohta oli ex-avokillesi juuri silloin huono, niin olisitte voineet yrittää kenties vähän myöhemmin? Toisaalta taas, jos se homma tuohon kurahti, niin luultavasti niin olisi käynyt jossain vaiheessa myöhemmin, oli lapsia tai ei.

Joten tähän loppuun nyt sanon vielä kerran sen, että jos lapsi ei ole haluttu tai se saa alkunsa epävakaassa tilanteessa, joka vielä jatkuu syntymän jälkeenkin, niin abortti on varmasti hyvä vaihtoehto. Ja turha tulla paasaamaan siitä, että kyllä omaa lasta rakastaa.... Niin ei todellakaan aina valitettavasti ole!

 

[abortista]

Ei lapsia nikille..

Pidätkö minua niin tyhmänä, etten tiedä mitä lapsen saaminen vaatii naiselta?
Siitä huolimatta monet naiset niitä tekee ja rakastaa lapsiaan koko elämänsä.

Me puhuttiin lapsista epäsäännöllisen säännöllisesti. Vaimo sanoi aina, että joo joo, sitten joskus... Ei todellakaan puhuttu abortista kertaakaan, eihän vaimoa kiinnostanut lapsista puhuminen millään lailla.
Minä sopeuduin 8 vuotta siihen, että vaimon työt ja menot olivat parisuhteemme tärkein asia. Minä tulin sitten jossain siellä kaukana takana. Vaikka minä käytännössä maksoin kaikki meidän menot ja vaimo käytti tienaamansa rahat 90% itseensä.

Sen vuoksi mä sanoinkin, että lapsien hankinnasta/hankkimattomuudesta pitää puhua jo parisuhteen alkumetreillä. Paljon ennen kuin muutetaan yhteen asumaan. Ja oikeesti puhua, eikä vaan väistellen todeta, että.. ehkä mä haluun sitten joskus...

Sun mielestä siis voidaan hyvällä omalla tunnolla tappaa parisuhteen ensimmäinen vahinko-lapsi tuosta noin vaan, kun 32 v naisella on töissä tosi tärkee homma menossa (niitähän hänellä oli aina) ja tehdä sitten joskus myöhemmin kersa kun naisen tärkeet jutut on ohi!

Ei hyvää päivää, voiko joku aikunen ihminen (ja vielä joka sanoo olevansa hoitoalalla) ajatella noin. Mun mielestä parisuhteessa joka ikisellä alulle lähteneellä lapsella on helvetin suuri merkitys.

Meidän suhteessa ei enää ollut mitään keskusteltavaa, kun vaimo varasi aborttiajan minua kuulematta eikä edes halunnut miettiä lapsen pitämistä. Jos joku työ on paljon tärkeempää kuin meidän yhteinen lapsi, niin eipä siinä mitään. Sitten on.

Parisuhteemme oli siinä. Muutin pois samana iltana. Avioeropaperit pistin seuraavana päivänä vetämään. Omakotitalomme myyntiin myös samana päivänä. Omistin siitä 2/3 joten se oli mahdollista. Talo meni kaupaksi 2:ssa viikossa. Avioeron sain vajaan 8 kk kuluttua.

Joku toinen nainen pystyy rakastamaan jopa täysin vieraiden ihmisten lapsia. Se mua ihmetyttä miten joku ei pysty rakastamaan edes omaansa. Miten sellanen ihminen pystyy rakastamaan ketään aikuistakaan?

Jos ihminen ei halua saada lapsia, niin hoitakoon itse asiansa siihen malliin, että niitä ei koskaan myöskään tule. Eli olkoon ilman parisuhdetta tai menköön yhteen samanhenkisen ihmisen kanssa.

Näet ei nämäkään haavat ihan heti parane mitä eksä mulle aiheutti.
Luuletko, että mulla on kovin suurta luottamusta parisuhteeseen tai yleensäkään naisiin?

 

[Ei lapsia]

Pidätkö minua niin tyhmänä, etten tiedä mitä lapsen saaminen vaatii naiselta?
Siitä huolimatta monet naiset niitä tekee ja rakastaa lapsiaan koko elämänsä.

Varmasti tiedät, muttet tunnu välittävän siitä. Lisääntyminen on geeneissä ja yleensä naiset haluavat lapsia jossain vaiheessa elämäänsä. Näin ei kuitenkaan kaikille käy, ihmisillä on eri tavoitteita ja unelmia elämässä, kuten varmasti tiedät. Myös lapsettomuus tuntuu olevan entistä isompi ongelma monille ihmisille. Yleensä äiti tuntee omaa lastaan kohtaan suurinta mahdollista rakkautta, mutta näin ei valitettavasti aina ole.

Me puhuttiin lapsista epäsäännöllisen säännöllisesti. Vaimo sanoi aina, että joo joo, sitten joskus... Ei todellakaan puhuttu abortista kertaakaan, eihän vaimoa kiinnostanut lapsista puhuminen millään lailla.
Minä sopeuduin 8 vuotta siihen, että vaimon työt ja menot olivat parisuhteemme tärkein asia. Minä tulin sitten jossain siellä kaukana takana. Vaikka minä käytännössä maksoin kaikki meidän menot ja vaimo käytti tienaamansa rahat 90% itseensä.

Minusta tuo ex-vaimosi kanta asiaan käy harvinaisen selväksi. Vaikka abortista ette suoranaisesti koskaan puhuneetkaan, tuo "joo joo sitten joskus" viestii ainakin minulle aika paljon, nimittäin ei hän tuolla kommentilla järin innostuneelta lapsen hankkimis -asiasta vaikuttanut. Sinun olisi pitänyt vaatia jokaiseen kysymykseesi suora ja rehellinen vastaus, kerta sinulla oli selvä näkemys siitä, miten olisitte menetelleet! Hankala perustaa yhteistä tulevaisuutta ja elämää ihmisen kanssa, jonka näkemykset näinkin tärkeästä asiasta ovat toiset kuin omat!

Itse en olisi ensinnäkään suostunut maksumieheksi ja perässä hiihtäjäksi. Tulee vain mieleen, että mitä edes sait tuollaisesta parisuhteesta ja miten ihmeessä jumiuduit tuollaisen ihmisen kanssa parisuhteeseen noin pitkäksi aikaa?

Sen vuoksi mä sanoinkin, että lapsien hankinnasta/hankkimattomuudesta pitää puhua jo parisuhteen alkumetreillä. Paljon ennen kuin muutetaan yhteen asumaan. Ja oikeesti puhua, eikä vaan väistellen todeta, että.. ehkä mä haluun sitten joskus...

Niin, mutta aloit silti paasaamaan abortista ja omista kokemuksistasi, jotka eivät oikeastaan olleet millään tavalla liitettävissä AP:n tilanteeseen....

Sun mielestä siis voidaan hyvällä omalla tunnolla tappaa parisuhteen ensimmäinen vahinko-lapsi tuosta noin vaan, kun 32 v naisella on töissä tosi tärkee homma menossa (niitähän hänellä oli aina) ja tehdä sitten joskus myöhemmin kersa kun naisen tärkeet jutut on ohi!

Ne työhommat olivat hänelle tärkeitä, luulisi nyt, että olisit ko. asian huomannut! Hänellä ei siis ollut samat unelmat kuin sinulla. Et voi syyttää ex-vaimoasi siitä, vaan itseäsi, ettet lähtenyt parisuhteesta pois aiemmin! Minusta tuo on nimenomaan fiksua, että tehdään lapsi vasta sitten, kun se oikeasti tuntuu itsestä hyvältä ajatukselta ja sitä haluaa! Ja en nyt menisi sanomaan abortin tekoa lapsen tappamiseksi, minusta tuo on aika kärjistetysti sanottua. Mutta samapa tuo minulle, miten sinä asian näet.

Ei hyvää päivää, voiko joku aikunen ihminen (ja vielä joka sanoo olevansa hoitoalalla) ajatella noin. Mun mielestä parisuhteessa joka ikisellä alulle lähteneellä lapsella on helvetin suuri merkitys.

Meidän suhteessa ei enää ollut mitään keskusteltavaa, kun vaimo varasi aborttiajan minua kuulematta eikä edes halunnut miettiä lapsen pitämistä. Jos joku työ on paljon tärkeempää kuin meidän yhteinen lapsi, niin eipä siinä mitään. Sitten on.

Sillä varmasti oli/on sinulle merkitystä, mutta ei ex-vaimollesi kaikesta päätellen. Ihan varmasti hän asiaa mietti, vaikkei sinulle siitä puhunutkaan. Ei tuollaisia ratkaisuja ihan hepposin perustein tehdä ja asiastahan täytyy neuvotella hoitoalan ihmisen kanssa. En ole varma miten kaava menee näissä aborttiasioissa, kun ei ole kokemusta.

Joku toinen nainen pystyy rakastamaan jopa täysin vieraiden ihmisten lapsia. Se mua ihmetyttä miten joku ei pysty rakastamaan edes omaansa. Miten sellanen ihminen pystyy rakastamaan ketään aikuistakaan?

Joku pystyy, toinen taas ei. Nämä asiat eivät oikeasti ole niin musta-valkoisia, kun annat ymmärtää. Itse olen tavannut ihmisiä, jotka eivät rakasta lastaan, mutta rakastavat puolisoaan/itseään. Syystä tai toisesta on kuitenkin päätynyt pitämään lapsen, jota katuu jälkeenpäin. Tämä asiahan on tabu, josta ei juurikaan puhuta. Silti sitä tapahtuu. Onhan ihmisiä, jotka ovat surmanneetkin oman lapsensa. Silloin tuskin oli kyse rakkaudesta?

Jos ihminen ei halua saada lapsia, niin hoitakoon itse asiansa siihen malliin, että niitä ei koskaan myöskään tule. Eli olkoon ilman parisuhdetta tai menköön yhteen samanhenkisen ihmisen kanssa.

Niin, mutta mitäs sitten, kun se "vahinko" sattuu? Kyllähän näitä tuntuu tapahtuvan, vaikken itse oikein ymmärrä, että miten, kerta jos ehkäisypuoli on oikeasti kunnossa. Ja voihan parisuhteessa olla, vaikkei lasta haluaisikaan. En ymmärrä miten parisuhde ja lapsi mukamas kävelevät käsikädessä ja liitetään automaattisesti yhteen! Nykypäivänä lapsenkin voi saada ilman parisuhdetta, niin miksei toisinpäin?

Näet ei nämäkään haavat ihan heti parane mitä eksä mulle aiheutti.
Luuletko, että mulla on kovin suurta luottamusta parisuhteeseen tai yleensäkään naisiin?

No eivät varmasti parane, mutta se asia ei liity _edelleenkään_ millään tavalla AP:n tilanteeseen. Minusta tätä asiaa on turha enää meidän kesken täällä ruotia. Olemme asiasta täysin eri mieltä ja toisekseen tämä ketju ei käsittele aborttiasiaa, joten itse en tämän enempää tätä asiaa kommentoi.