En tunne itseäni enää lainkaan haluttavaksi :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vivienn
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä olin pitkässä suhteessa, jossa miehenpuolella ei ollut mitään halua koskettaa seksin ulkopuolella. Kyllä se rupes syömään naista, alkoi tuntua, että "kelpaa" toiselle vain seksissä, mutta muuten ei kestä koskea. Joten n40, ihan yhtä pahoja fiiliksiä se hipelöimättä jättäminen voi aiheuttaa, ja minusta otat kamalan isosti jotkut ohimennen taputtelut tms. Eihän se koskija sulta mitään vaadi tai omistusleimoja lätki, koskettaminen on lähinnä tapa pitää yhteyttä yllä - samanlainen ilmiö, kun jos puhelimessa sanoo toisen selostuksen väliin "aha", "hm" osoittaakseen kuuntelevansa. Mulle satunnainen koskettaminen on merkki siitä, että toinen huomaa mun läsnäoloni. En ole hälle mikään näkymätön huonekalu, joka havaitaan vasta kun alkaa panettaa.

Samainen mies tokaisi rakastamisesta "kyllä mä sit sanon, jos en enää rakasta". Eli kerran sanoi rakastavansa, sitten vuosiin ei mitään. Ei pienintäkään ilmausta siitä, että on kiva olla yhdessä, että arvostaa mua tai jopa rakastais. Sitten yhtenä kauniina päivänä tokaisi, ettei rakasta enää, on kuulemma toinen nainen. Otti ja pakkasi kassinsa.

Minusta jonkinmoista tunnepuhetta on vähän pakko harrastaa, jos haluaa tulla ymmärretyksi. Mä jäin erossa suu auki katsomaan ja pällistelemään. Ja sen olen päättänyt, etten koskaan enää lähde tunteista puhumisesta panttaavan ja kosketushaluttoman miehen kanssa suhteeseen. Eihän sinne toisen pään sisälle pääse, ja jos toinen on umpimielinen "älä koske" -tyyppi, niin yhtä hyvin voisi olla suhteessa mielikuvitusolennon kanssa. Mielikuvitusta siitä suhteesta tuleekin, kun väkisinkin tulee tehtyä tulkintoja toisen sanomatta jättämisistä ja eleistä.
 
Kyllä minulle on tärkeää tietää missä mennään siksi kysyn, jos se ei muulla käyttäytymisestä ilmene.
Esimerkiksi, jos hän tulee koskettelemaan, niin ei minun silloin tarvitse kysyä, kun se selviää muutenkin.
Muutoin on pakko kysyä, mutta jotenkin humoristisen lapsekkaasti, jotta hänen on helpompi vastata, vaikkapa humoristisen lapsekkaasti.
Ja se voi olla vaikka tuo klassinen sanonta, ilmoitan kun tilanne muuttuu.
Parempi, jos keksii jotain omaperäistä.

Kyllä muista asioista keskustelemme ihan järkevästi.

Ilmeisesti minua harhautettiin siinä suhteessa, kun joskus nuorena alkoi kiinnostaa asia, miten naisen kanssa voisi elää sovussa ja järkevästi.
Yksi sanonta iskostui mieleen, ettei mies puhu eikä pussaa.
Päätin toimia toisin, ehkä se oli virhe.
 

Yhteistyössä