Alkuperäinen kirjoittaja joo:
Sinulle, toinen näkökulma. Sinä hyväksyt toisten kanssa olemisen ja olet siihen tavallaan miehellesi luvankin antanut, mutta moni meistä ei ja meidän ajattelussamme se on pettämistä. Sinähän hyväksyt sen eikä se edes silloin ole pettämistä...
Tuo se mun poitti olikin. Ihminen on vapaa olento, kuka minä olen antamaan kellekään mitään lupia? Ja keneltä mun pitää kysyä lupa yhtään mihinkään? Ihminen hakee itselleen rajoja (useimmiten tiedostamatta), mutta mitä varten? Haluatko tuntea olevasi rajoittunut? Että et saa tehdä sitä mitä haluat ja mitä koet tarvitsevasi vain sen takia, että joku toinen ei anna sulle lupaa? Kuka on niin sanonut, että aikuisen ihmisen kuuluu kysyä lupaa tai edes mielipidettä toiselta ihmiseltä? Etkö luota itseesi sen vertaa, että uskaltaisit elää elämäsi juuri niin kuin haluat kysymättä keneltäkään lupaa? Etkö luota omaan päättelykykyysi, jotta itse tekisit omat päätöksesi? Jos annat toisen vaikuttaa sun päätökseen, silloin se ei enää ole sinun oma päätös. Etkö rakasta itseäsi sen vertaa, että antaisit itsellesi luvan elää oma elämäsi? En kannusta täällä nyt ketään pettämiseen (ja totta puhuit, "joo", minulle se ei ole pettämistä), vaan kannustan antamaan sille olennolle joka sisimmässänne elää rakkauden ja vapauden valita. Jos mielestänne ei ole oikein olla toisten kanssa, niin älkää olko. Mutta täytyy muistaa, että se toinen ihminen on myös vapaa olento.
Loppupeleissä ainut todellinen Ystävä, ainut ihminen joka on ikuisesti kanssasi olet sinä itse. Ainut ihminen, kuka luottaa teihin täysin ja johon te luotatte täysin olet sinä itse. Huomenna voi tapahtua mitä vain mies -- mies, johon luotat 100%-sti voi pettää (tai vaimo, mistä tuorein esimerkki on tämän keskustelun avaaja) ja se voi sattua jokaisen kohdalle, te petätte tai teitä tullaan pettämään. Älkää ajatelko, että "minähän en petä", jos ei ole vielä sattunut kohdalle, niin ei sitä voi näin etukäteen tietää. Vai luuletteko, että monikin pettäjä on ennen pettämistään ajatellut että "minä tulen pettämään"? Jos ette tuota tiedä, niin useimmiten asia on juuri niin, että alttarilla vannotaan ikuista rakkautta ihan tosissaan ja ihan vakavissaan ollaan sitä mieltä, että tässä suhteessa ei petetä. Mutta toisin käy.
Pitää olla sen verran selkärankaa, että pystyy antamaan toiselle anteeksi ja rakastamaan häntä niin kuin ei mitään olis tapahtunutkaan. Jos näin ei suhteessa ole, niin vika on omissa asenteissa. Ihminen, joka on tehnyt mielestään teitä kohtaan väärin ja tulee nöyrästi pyytämään anteeksi on ihan varmasti sen anteeksiannon ansainnut jo pelkästään sen takia, että tulee myöntämään tietäen mahdollisista seurauksista ja silti haluaa olla rehellinen. Se on todella arvokasta, ei kovin moni siihen pysty, sitä tarkoitin, kun sanoin, että "Kyllä miehesi nyt kelpaa olla tyytyväinen, kun sai niin rehellisen vaimon kuin sinä. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.". Eikä niin kuin
vaimo/äiti (vierailija) kirjoitti:
"Ai että pitäisi olla itsetyytyväinen siitä, että on niin hyvä ja paras että mies ei heti jätä pettämisen jälkeen. Kyllä se mies vaan on tuossa se paras puoli! Jaksaa vielä ajatella jatkoa vaimonsa kanssa..(mikä ei kylläkään ollut vielä 100% varmaa) Toki huononpiakin vaimoja olisi voinut löytyä, mutta niin löytyy myös parempiakin. Mielestäni on väärin upolustella tuota tekoa sillä, että miehen pitäis vaan olla tyytyväinen ettei nainen mennyt kokonaan. "
Ja nimimerkille vaimo/äiti vielä:
Minä en koe olevani valtuutettu asettamaan toisia ihmisiä minkäänlaiseen arvojärjestykseen enkä harrasta ihmisten lokerointia oman mielipiteni (tai kenenkään muunkaan mielipiteen) mukaan kuten esim "hyvä-huono"-asettelu. Luuletko, että sinä voit näyttää oikean tavan lokeroida ihmisiä ja asettaa niitä vastakkain? Esim. tässä tapauksessa me emme tiedä kirjoittajasta yhtään mitään muuta kuin sen, että hän on kerran mennyt pettämään miestään ja tunnusti sen. Jos kerran otit esille "hyvä vaimo-huono vaimo" vastakkain asettelun, niin leikitäänpäs vähän mielikuvituksellamme. Jos vaimo laittaa päivittäin maukasta ja terveellistä ruokaa, leipoo, pitää hyvää huolta lapsista ja miehestä, silittää miehen paidat, pitää kodin puhtaana, on koko ajan tekemässä jotain perheen hyväksi, niin olettaisin hänen olevan hyvä vaimo, vai mitä mieltä olet? Toinen ääriesimerkki olisi vaikka nainen, joka ei pidä huolta itsestään, perheestään, jonka koti on kuin sikoläti, ja jonka perheessä syödään mikroruokaa, jos sitäkään, joka nukkuu päivät pitkät, huutaa lapsille ja haukkuu miestään.. tätä vois jatkaa loputtomiin.. niin hän on varmaan huono vaimo. Ja nyt tullaan siihen parhaimpaan kohtaan. Jälkimmäinen tapaus on ollut koko elämänsä ajan uskollinen miehelleen (hänhän ei pidä ees ittestään huolta, kenen kanssa hän ois ees voinut miestään pettää?). Ja ensimmäinen esimerkkivaimo meni vahingossa pettämään miestään ja katui sitä jälkikäteen kovasti ja pyysi nöyrästi anteeksi. Muuttuiko nyt yhtäkkiä hyvä vaimo huonoksi? Entä tekikö uskollisuus miehelle huonosta vaimosta hyvän?