En ymmärrä teitä, jotka syyllistätte keskustelun avaajaa. Ihastumisia tulee ja menee ja yli 70% ihmisistä pettää toisiaan jossain elämänsä vaiheessa. Suurin osa jättää sen kertomatta, toiset kertovat rehellisesti. Ei ole kenenkään PAKKO kertoa, ja siitäkin voi olla monta eri mieltä, että onko kertominen oikein vai ei, riippuu täysin ihmisistä ja tilanteesta. Kuitenkin kaikki me ollaan vapaita tekemään omat päätöksemme, kaikki ollaan aikuisia ihmisiä ja JOKAIKISELLÄ ihmisellä on täysi oikeus ja vapaus yksityisyyteen (mikä pitää sisällään myös sen, että on jokaisen ihmisen itsensä päätettävissä mitä pitää omana yksityisasianaan, josta ei kellekään puhu ja kellään ei pitäis olla siihen mitään sanomista). Niin ja siitä vielä, että onko kertomatta jättäminen joskus oikeutettua, voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, että on. 18-vuotiaana (eli nuorempana ja tyhmempänä kuin nyt oon) raskaana ollessani sain exäni (silloisen aviomieheni) tunnustamaan, että hän on pettänyt mua kahdesti raskaana ollessani. Siitä aiheutui paljon stressiä (mikä ei ole koskaan raskaana olevalle hyväksi) ja kaiken kukkuraksi vaivuin vakavaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen heti synnytyksen jälkeen (mihin oli osasyynä se, että kelasin liikaa päässäni sitä miehen tunnustusta). Jälkikäteen oon tullut siihen tulokseen, että ei hänen ois kannattanut tunnustaa yhtään mitään. Se, mitä ei tiedä, ei tosiaankaan voi satuttaa. No eihän meidän suhde sen jälkeen kauaa kestänyt. Koin tarvetta kostaa miehelleni ja menin pettämään häntä itse sillä seurauksella, että rakastuin ja muutin uuden rakkauteni luokse asumaan. Mies jäi siis yksin. Nykyiselle oon heti alusta asti sanonut, että hänellä on täys oikeus elää elämäänsä niin kuin itse parhaakseen näkee, koska se on hänen elämänsä. Jos menee kännipäissään panemaan jotain typykkää, josta ei seuraavana päivänä ees muista kunnolla, että kuka oli ja mitä oikein oli tapahtunut, niin en halua sitä tietää. Ihminen on vapaa tekemään mitä haluaa, kunhan ei vahingoita muita (joku voi toki sanoa tähän, että vahingoittaahan pettäminen toista osapuolta -- ja paskat! Ei vahingoita tippaakaan, ainut juttu mikä siinä toista ärsyttää on se, että toinen on pitänyt hauskaa sillä aikaa, kun toinen on ollut kiltisti kotona lasten kanssa -- eli helvetinmoista itsekkyyttä tyyliin "jos ei mulle, niin ei kellekään toisellekaan"). Mua ei oikeesti kiinnostais, mitä toinen on puuhaillut mun poissaollessa, luotan ihmiseen sen verran, että tiedän, että hän on fiksu aikuinen ihminen, ja käyttää kortsua jos tulee jotain. Ja tiedän, että mitä ikinä hän tekeekään, niin viimeistään aamulla on taas mun vieressä rakastamassa mua. Rakkaus on meissä itsessämme, ei sitä voi toiselta vaatia (kuten ei mitään muutakaan), ja sitä on PALJON, kunhan sen tajuaa. Sitä on niinkin paljon, että sitä riittää jokaiselle, kenelle sä haluat sitä antaa. Se on loppumaton voimavara, kunhan sen ensin löytää itsestään. Ja sitten kun sen itsestään löytää, niin sen jälkeen ei oo enää mitään tarvetta vaatia sitä tai sen osoituksia toisilta, vaan antaa toiselle/toisille rakkautta muuten vain vaatimatta mitään takaisin.
Keskustelun avaajalle hatunnosto, kun löysit voimia ja halun kertoa asiasta miehellesi. Toivon oikein sydämeni pohjasta, että miehesi ymmärtää ja antaa sulle anteeksi.
Ja tämä kommentti jäi soimaan päähän:
Mietippä sitä. (vierailija)
"ap:
tiedän että voi lähteä lopullisesti.olisi pitännyt ajatella mitä tekee.mieheni laittoi viestiä että soittelee illalla kun pojat nukahtaneet ja haluaa jutella.
Miehesi kuulostaa vähän paremmalta tapaukselta kuin mitä sinä olisit ansainnut."
Niin ei todellakaan ole näin, vaan just toisinpäin. Kyllä miehesi nyt kelpaa olla tyytyväinen, kun sai niin rehellisen vaimon kuin sinä. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Voimia teille molemmille, ja iso hali.
