En pidä lapsestani :(

[vieras]

Ja kyllä, minua kauhistuttavat ne lukemattomat ajattelemattomat vanhemmat, jotka eivät tunnista lapsiensa tarpeita ja tunteita. Sitten ajatellaan, että kun se lapsi on niin kamala.

On minullakin erittäin änkyrä, voimakastahtoinen ja kovaääninen tyttö, joka protestoi kaikkea vastaan, mutta siltikään hän ei ole minulle vastenmielinen. Olen ylpeä hänestä ja haluan ohjata hänen vahvuuksiaan oikeaan suuntaan ja opettaa tulemaan toimeen niiden heikkouksien kanssa.

Sitähän se vanhemmuus on!

Joo, mutta jos luit sen alotuksen tarkkaan, niin siinä puhuttiin jaksamisesta, eikä sen totaalisella puutteella ole enää mitään tekemistä ajattelemattomuuden ja sokeuden kanssa - kun ei vaan enää yksinkertaisesti JAKSA edes ajatella.. Uupumus, tuttu sana??

Noidankehä on valmis.Äiti ei jaksa ja lapsi kerjää yhä enemmän
huomiota. Aikuisen tehtävä on katkaista tämä noidankehä muuttamalla ensin omaa käytöstään.

Juuri näin. Vastuu on vanhemmalla ja apua on haettava, jos omat voimat ja näkemys eivät riitä tai auta.

Aivan, mutta olisit sanonut sen saman tien. Kauhistelu ei ainakaan auta asiaa.
Sitäpaitsi, avun hakeminen on helpommin sanottu kuin tehty.

Tuskin palstakauhistelu ketään satuttaa tai jos se satuttaa, niin ehkä sitten on aihettakin.

Mistä tiedät? Ja siis ilmeisesti et tiedä yhtään mitään edellämainitsemistani sairauksista, kunhan toitotat nyt vain omaa mielipidettäsi eteenpäin. Sekin on jo tullut selväksi. Ja kerropa vielä, mitä aihetta on masentuneella tulla satutetuksi? Oletko kenties joku piilevä sadisti, jolla ei ole loppuviimein mitään kykyä asettua toisen ihmisen asemaan?

Tulipas tulikivenkatkuista tekstiä.

Vaikka olisit masentunut, ei vastuu vuorovaikutuksesta ole lapsellasi, vaan sinulla, hänen vanhemmallaan. Jos tietää olevansa masentunut, on velvoitettu hakemaan apua, koska sitä on masentuneelle saatavilla. Vanhemmuus on vastuuta ja se vastuu on lapsesi hyvinvointi.

Masentunut ei ehkä kykene ajattelemaan, että pikkulapsiaika kuitenkin loppuu aikanaan ja väsymyskin helpottuu. Henkinen väsymys on varmasti kuluttavaa ja saa elämän näyttämään näköalattomalta, mutta kyllä jokaisen elämässä on hyviäkin asioita. Se lapsikin voi olla syy taistella oman hyvinvoinnin puolesta, tällaisiakin taistelijaäitejä tiedän.

No nyt et sanonut mitään uutta, kun halusin nimenomaan tietää, että jos kysymyksessä olisi vaikka masennukesta kärsivä äiti, niin mitä luulet, auttaisiko satuttaminen häntä avun hakemisessa vai kannustavat sanat? Osaat korulauseita lasten kasvatuksesta ja kerrot aikuisen vastuullisuudesta tunteiden kanssa, mutta itse heität aika vastuuttomasti "on aihettakin satuttaa.." Tuo tuskin auttaa ketään.

 

[vieras]

Ja lisään vielä, että on tarpeellista tunnistaa, onko väsynyt fyysisesti vai psyykkisesti tai sitten niitä molempia.

Kynnys hakea apua on korkea, mutta toivottavasti jokainen tarvitseva saa sitä.

Joo, ja mie olenkin nyyt puhunut ite enemmän tästä henkisestä väsymisestä. Siihen ei satuttavat sanat auta.

 

[vieras]

Ja jatkuva fyysinen väsymys onkyllä oikotie psyykiseen.

 

[Voi itku]

Ja lisään vielä, että on tarpeellista tunnistaa, onko väsynyt fyysisesti vai psyykkisesti tai sitten niitä molempia.

Kynnys hakea apua on korkea, mutta toivottavasti jokainen tarvitseva saa sitä.

Toivottavasti kukaan ei ole niin huonossa jamassa, että loukkaantuu jonkun tuntemattoman palstalaisen tekstistä.

Toisekseen vastuu avun hakemisesta on jokaisella itsellään. Jos et ole näkyväksi vaaraksi kenellekään, ei sinua voida pakottaa hakemaan apua.

Kolmanneksi, jos kasvatusaiheinen teksti satuttaa, on sen sisältö todennäköisesti kolahtanut sellaiseen kohtaan toimissasi, jossa sitä parantamisen varaa sitten onkin.

Ei ole tarkoitus loukata, vaan herättää ajatuksia. Ihmeen puolustelevalla kannalla olet? Onko sinulla vieras kenties syyllisyydentunteita? Kannattaa miettiä, miksi aggressiot nousevat pintaan ihan yleisestä kasvatuskeskustelusta.

On voimaa ja rohkeutta myöntää virheensä sekä oppia niistä. Niin meidän jokaisen vanhemman kuuluisi tehdä.

 

[vieras]

Ja lisään vielä, että on tarpeellista tunnistaa, onko väsynyt fyysisesti vai psyykkisesti tai sitten niitä molempia.

Kynnys hakea apua on korkea, mutta toivottavasti jokainen tarvitseva saa sitä.

Joo, ja mie olenkin nyyt puhunut ite enemmän tästä henkisestä väsymisestä. Siihen ei satuttavat sanat auta.

Oletko noidankehässä? Mikä realistisesti voisi auttaa? Ts. millaista helpotusta voisit saada?

 

[Voi itku]

Ja lisään vielä, että on tarpeellista tunnistaa, onko väsynyt fyysisesti vai psyykkisesti tai sitten niitä molempia.

Kynnys hakea apua on korkea, mutta toivottavasti jokainen tarvitseva saa sitä.

Joo, ja mie olenkin nyyt puhunut ite enemmän tästä henkisestä väsymisestä. Siihen ei satuttavat sanat auta.

Oletko noidankehässä? Mikä realistisesti voisi auttaa? Ts. millaista helpotusta voisit saada?

Mikä sinua kuormittaa henkisesti liikaa? Tuskin se on pelkkä lapsi?

Monesti voimat kasvattajana ja vanhempana ovat koetuksella, jos oma lapsuus on ollut traumaattinen, on kokenut väkivaltaa, suhde puolisoon ei toimi, on rahavaikeuksia jne.

Kannattaa miettiä näitä syitä ja sitä, menisikö keventämään mieltään jollekin ammattiauttajalle, tarvitsisiko parisuhdeterapiaa, kodinhoitoapuan jne. Tässäpä näitä muutamia tukimuotoja hyvinvoinnin parantamiseen.

 

[vieras]

Ja lisään vielä, että on tarpeellista tunnistaa, onko väsynyt fyysisesti vai psyykkisesti tai sitten niitä molempia.

Kynnys hakea apua on korkea, mutta toivottavasti jokainen tarvitseva saa sitä.

Toivottavasti kukaan ei ole niin huonossa jamassa, että loukkaantuu jonkun tuntemattoman palstalaisen tekstistä.

Toisekseen vastuu avun hakemisesta on jokaisella itsellään. Jos et ole näkyväksi vaaraksi kenellekään, ei sinua voida pakottaa hakemaan apua.

Kolmanneksi, jos kasvatusaiheinen teksti satuttaa, on sen sisältö todennäköisesti kolahtanut sellaiseen kohtaan toimissasi, jossa sitä parantamisen varaa sitten onkin.

Ei ole tarkoitus loukata, vaan herättää ajatuksia. Ihmeen puolustelevalla kannalla olet? Onko sinulla vieras kenties syyllisyydentunteita? Kannattaa miettiä, miksi aggressiot nousevat pintaan ihan yleisestä kasvatuskeskustelusta.

On voimaa ja rohkeutta myöntää virheensä sekä oppia niistä. Niin meidän jokaisen vanhemman kuuluisi tehdä.

Voi että. Siis: se, että toivot kauhistelusi, et kasvatusneuvojesi satuttavan, on minusta jotenkin.. Tökeröä avun tarjoamista/ohjeistamista. Eikä minun kannata sen kummemmin enää aggressioitani tutkiskella: minulla on todettu keskivaikea synnytyksen jälkeinen masennus, johon olen nyt hitaasti mutta varmasti saamassa avun. Enhän ole missään vaiheessa kieltänyt mitään, mutta tosiaan, on pakko vähän puolustella kun tuntuu ettei kukaan oikein ymmärrä ihmisen henkisistä haaksirikoista mitään tällä hetkellä.
Niin että jos nyt kuvittelit jotenkin nasevast napauttaa, niin ei sekään oikein onnistunut. Diagnoosit on jo tehty. Joskus suunta on vielä ylöspäin.

 

[vieras]

Nii ja korostaisin vielä etten ole ap, mutta halusin tehdä noista kauhisteluista ja tuomioista lopun.

 

[Voi itku]

Ja lisään vielä, että on tarpeellista tunnistaa, onko väsynyt fyysisesti vai psyykkisesti tai sitten niitä molempia.

Kynnys hakea apua on korkea, mutta toivottavasti jokainen tarvitseva saa sitä.

Toivottavasti kukaan ei ole niin huonossa jamassa, että loukkaantuu jonkun tuntemattoman palstalaisen tekstistä.

Toisekseen vastuu avun hakemisesta on jokaisella itsellään. Jos et ole näkyväksi vaaraksi kenellekään, ei sinua voida pakottaa hakemaan apua.

Kolmanneksi, jos kasvatusaiheinen teksti satuttaa, on sen sisältö todennäköisesti kolahtanut sellaiseen kohtaan toimissasi, jossa sitä parantamisen varaa sitten onkin.

Ei ole tarkoitus loukata, vaan herättää ajatuksia. Ihmeen puolustelevalla kannalla olet? Onko sinulla vieras kenties syyllisyydentunteita? Kannattaa miettiä, miksi aggressiot nousevat pintaan ihan yleisestä kasvatuskeskustelusta.

On voimaa ja rohkeutta myöntää virheensä sekä oppia niistä. Niin meidän jokaisen vanhemman kuuluisi tehdä.

Voi että. Siis: se, että toivot kauhistelusi, et kasvatusneuvojesi satuttavan, on minusta jotenkin.. Tökeröä avun tarjoamista/ohjeistamista. Eikä minun kannata sen kummemmin enää aggressioitani tutkiskella: minulla on todettu keskivaikea synnytyksen jälkeinen masennus, johon olen nyt hitaasti mutta varmasti saamassa avun. Enhän ole missään vaiheessa kieltänyt mitään, mutta tosiaan, on pakko vähän puolustella kun tuntuu ettei kukaan oikein ymmärrä ihmisen henkisistä haaksirikoista mitään tällä hetkellä.
Niin että jos nyt kuvittelit jotenkin nasevast napauttaa, niin ei sekään oikein onnistunut. Diagnoosit on jo tehty. Joskus suunta on vielä ylöspäin.

Äläpä ota liian henkilökohtaisesti.

Täällä puhutaan yleisellä tasolla kasvatusvastuusta, vastuusta hakea apua ja kasvatuskeinoista näin ylipäätään.

Me keskustelijat emme voi tietää elämäntilanteestasi tai diagnooseistasi mitään, ennen kuin niistä itse katsot hyväksi kertoa. Emme ole puhuneet kenenkään henkisestä haaksirikosta, kuten asian ilmaiset, enkä siksi siihen ole voinut tukea antaakaan.

Itse en enemmälti ala jankkaamaan, koska aihe alkaa mennä raiteeltaan ja olen sanottavani sanonut.

Hyvä, jos olet apua saanut ja varmasti selviät omasta vaikeasta ajastasi ja osaat nauttia lapsestasi ja hänen hoitamisestaan. Mikäpä onkaan ihanampaa ja palkitsevampaa, kuin oma lapsi? Kumpa osaisimme kasvattaa ja ohjata häntä omille elämänpoluilleen mahdollisimman oikealla tavalla!!

Kaikkea hyvää sinulle ja voimia tuleviin päiviin!!

 

[vieras]

Ja lisään vielä, että on tarpeellista tunnistaa, onko väsynyt fyysisesti vai psyykkisesti tai sitten niitä molempia.

Kynnys hakea apua on korkea, mutta toivottavasti jokainen tarvitseva saa sitä.

Joo, ja mie olenkin nyyt puhunut ite enemmän tästä henkisestä väsymisestä. Siihen ei satuttavat sanat auta.

Oletko noidankehässä? Mikä realistisesti voisi auttaa? Ts. millaista helpotusta voisit saada?

Mikä sinua kuormittaa henkisesti liikaa? Tuskin se on pelkkä lapsi?

Monesti voimat kasvattajana ja vanhempana ovat koetuksella, jos oma lapsuus on ollut traumaattinen, on kokenut väkivaltaa, suhde puolisoon ei toimi, on rahavaikeuksia jne.

Kannattaa miettiä näitä syitä ja sitä, menisikö keventämään mieltään jollekin ammattiauttajalle, tarvitsisiko parisuhdeterapiaa, kodinhoitoapuan jne. Tässäpä näitä muutamia tukimuotoja hyvinvoinnin parantamiseen.

Terapiat ja kodinhoidonavut on monien mielestä "helppo" keino.Mutta monille se on kustannuskysymys. Keeskituloinenkin saa lapsiperheenä elellä niukasti ja aina ei voi vain nipistää. Eli,siivousapua ei saa tai kahdenkeskistä aikaa tai harrastuksia.

 

[narinat nyt pois]

Ja lisään vielä, että on tarpeellista tunnistaa, onko väsynyt fyysisesti vai psyykkisesti tai sitten niitä molempia.

Kynnys hakea apua on korkea, mutta toivottavasti jokainen tarvitseva saa sitä.

Joo, ja mie olenkin nyyt puhunut ite enemmän tästä henkisestä väsymisestä. Siihen ei satuttavat sanat auta.

Oletko noidankehässä? Mikä realistisesti voisi auttaa? Ts. millaista helpotusta voisit saada?

Mikä sinua kuormittaa henkisesti liikaa? Tuskin se on pelkkä lapsi?

Monesti voimat kasvattajana ja vanhempana ovat koetuksella, jos oma lapsuus on ollut traumaattinen, on kokenut väkivaltaa, suhde puolisoon ei toimi, on rahavaikeuksia jne.

Kannattaa miettiä näitä syitä ja sitä, menisikö keventämään mieltään jollekin ammattiauttajalle, tarvitsisiko parisuhdeterapiaa, kodinhoitoapuan jne. Tässäpä näitä muutamia tukimuotoja hyvinvoinnin parantamiseen.

Terapiat ja kodinhoidonavut on monien mielestä "helppo" keino.Mutta monille se on kustannuskysymys. Keeskituloinenkin saa lapsiperheenä elellä niukasti ja aina ei voi vain nipistää. Eli,siivousapua ei saa tai kahdenkeskistä aikaa tai harrastuksia.

eikös terapia ole ihan ilmaista? kyllä ne muutkin ovat sinnitelleet pikkulapsivaiheen yli ilman erityisiä tukimuotoja, lapset vaan mukaan lomareissulle, kauppaan ja lenkille. pitää olla sitä asennettakin eikä luovuttaa niin helpolla ja narista.

 

[vieras]

Ja lisään vielä, että on tarpeellista tunnistaa, onko väsynyt fyysisesti vai psyykkisesti tai sitten niitä molempia.

Kynnys hakea apua on korkea, mutta toivottavasti jokainen tarvitseva saa sitä.

Toivottavasti kukaan ei ole niin huonossa jamassa, että loukkaantuu jonkun tuntemattoman palstalaisen tekstistä.

Toisekseen vastuu avun hakemisesta on jokaisella itsellään. Jos et ole näkyväksi vaaraksi kenellekään, ei sinua voida pakottaa hakemaan apua.

Kolmanneksi, jos kasvatusaiheinen teksti satuttaa, on sen sisältö todennäköisesti kolahtanut sellaiseen kohtaan toimissasi, jossa sitä parantamisen varaa sitten onkin.

Ei ole tarkoitus loukata, vaan herättää ajatuksia. Ihmeen puolustelevalla kannalla olet? Onko sinulla vieras kenties syyllisyydentunteita? Kannattaa miettiä, miksi aggressiot nousevat pintaan ihan yleisestä kasvatuskeskustelusta.

On voimaa ja rohkeutta myöntää virheensä sekä oppia niistä. Niin meidän jokaisen vanhemman kuuluisi tehdä.

Voi että. Siis: se, että toivot kauhistelusi, et kasvatusneuvojesi satuttavan, on minusta jotenkin.. Tökeröä avun tarjoamista/ohjeistamista. Eikä minun kannata sen kummemmin enää aggressioitani tutkiskella: minulla on todettu keskivaikea synnytyksen jälkeinen masennus, johon olen nyt hitaasti mutta varmasti saamassa avun. Enhän ole missään vaiheessa kieltänyt mitään, mutta tosiaan, on pakko vähän puolustella kun tuntuu ettei kukaan oikein ymmärrä ihmisen henkisistä haaksirikoista mitään tällä hetkellä.
Niin että jos nyt kuvittelit jotenkin nasevast napauttaa, niin ei sekään oikein onnistunut. Diagnoosit on jo tehty. Joskus suunta on vielä ylöspäin.

Äläpä ota liian henkilökohtaisesti.

Täällä puhutaan yleisellä tasolla kasvatusvastuusta, vastuusta hakea apua ja kasvatuskeinoista näin ylipäätään.

Me keskustelijat emme voi tietää elämäntilanteestasi tai diagnooseistasi mitään, ennen kuin niistä itse katsot hyväksi kertoa. Emme ole puhuneet kenenkään henkisestä haaksirikosta, kuten asian ilmaiset, enkä siksi siihen ole voinut tukea antaakaan.

Itse en enemmälti ala jankkaamaan, koska aihe alkaa mennä raiteeltaan ja olen sanottavani sanonut.

Hyvä, jos olet apua saanut ja varmasti selviät omasta vaikeasta ajastasi ja osaat nauttia lapsestasi ja hänen hoitamisestaan. Mikäpä onkaan ihanampaa ja palkitsevampaa, kuin oma lapsi? Kumpa osaisimme kasvattaa ja ohjata häntä omille elämänpoluilleen mahdollisimman oikealla tavalla!!

Kaikkea hyvää sinulle ja voimia tuleviin päiviin!!

Niin, no, kun kerran ensiksi kyselit syyllisyydentunteista ym. ja tosiaan, itse tilanteessa elävänä koin jotenki pölhönä aiemmat sanasi joista olenki jo kiitettävästi jauhanut. Valitettavasti saatoin ottaa hieman hlökohtaisesti nämä asiat.

Kiitos voimaintoivotuksesta ja kaikkea hyvää samoin sinne!

 

[vieras]

Ja sen verran vielä, että aivan, ettehän olekaan kenenkään haaksirikoista mitään puhuneetkaan, mutta toisaalta, myös ainakin alussa lahjakkaasti jättäneet haaksirikon mahdollisuuden kokonaan huomiotta.

No, nyt oon jo puhunut ihan tarpeeksi. Kiitos.

 

[Nuorena nukkunut]

Mielestäni sydämen täyttävä äidin rakkaus tai toisaalta inhon tunteminen omaa lastaan kohtaan ovat molemmat tunteita. Tunteita ihmistä kohtaan jolla on merkitystä.
Jos äiti sanoisi ettei tunne mitään lastaan kohtaan, olisi se minusta kamalaa.

Se että on huolissaan omista negatiivisista tunteista lastaan kohtaan, on merkki siitä että välittää lapsestaan. Haluaa antaa hänelle enemmän, kuin tällä hetkellä pystyy antamaan. Rakkaus, myös äidinrakkaus, on välillä älyttömän vaikeaa.
Voimia arkeen. :hug:

 

[vieras]

Mielestäni sydämen täyttävä äidin rakkaus tai toisaalta inhon tunteminen omaa lastaan kohtaan ovat molemmat tunteita. Tunteita ihmistä kohtaan jolla on merkitystä.
Jos äiti sanoisi ettei tunne mitään lastaan kohtaan, olisi se minusta kamalaa.

Se että on huolissaan omista negatiivisista tunteista lastaan kohtaan, on merkki siitä että välittää lapsestaan. Haluaa antaa hänelle enemmän, kuin tällä hetkellä pystyy antamaan. Rakkaus, myös äidinrakkaus, on välillä älyttömän vaikeaa.
Voimia arkeen. :hug: [/quote

Kiitos!! Nyt käyn paremmin nukkumaan.. Hyvää yötä!

 

[Nuorena nukkunut]

Yötä! :wave:

 

[meillä]

on 5 vuotias ihan samanlainen! En kuitenkaan vois kuvitellakaan luopuvani lapsestani enkä tunne mitään vastenmielisyyttä tms. välillä tietysti tykkää vähän vähemmän mutta menee kyllä ohi.

 

[minä]

Mulla on useita lapsia ja edes umpiväsyneenä ja valvoneena ei onneksi tunteet ole olleet noin kaameita, kuin aapeellä.

Lapsella voi olla uhmaa ja veikkaisin, että AIVAN ÄLYTÖN SYLIN, HALIN JA HUOMIONKAIPUU. Lapsella ei ole muuta keinoa herättää vanhempiensa huomiota.

Kokeileppa viikon ajan huomioida lasta kovasti, lue satuja, sylittele, juttele, peittele hellästi sänkyyn. Saatpa nähdä, että muutosta alkaa tulla!

Kauhistuttaa ajatella, miten ihminen voi olla noin sokea. Säälittää pikkuraukka!

JA SIINÄ PUHUU TAAS ÄITI TÄYDELLINEN..Tuskimpa sinäkään umpiväsyneenä jaksat aina niin ihana olla.

 

[Micosa]

Meillä samanlainen meininki.Uhmaa ja sekoittamaan sitäkin vielä tuli pikkuveli.
Hermot välillä kireällä,mutta kaipa se tuosta joskus loppuu.
Olen jo yhden todella uhmakkaan saanut aikuiseksi,enkä seonnut niin kaipa tuo toinenkin.

 

[en ymmärrä tuollaista!]

En kertakaikkiaan ymmärrä miten jaksan toisen lapseni kanssa. Hän on 5 v. ja NIIN ärsyttävä, että antaisin hänet ilolla pariksi kuukaudeksi jonkun toisen vaivoiksi. Tai vaikka pitemmäksikin aikaa.

Mikään mitä teemme ei ikinä ole hyvin. Jos kävelemme, hän haluaa pyöräillä. Jos pyöräilemme, hän haluaa kävellä. Ymmärsitte varmaan. Mikään ruoka ei kelpaa, ei vaikka olisi itse kaupassa sanonut mitä haluaa syödä. Aina on liian kuuma, kylmä, pimeä, valoisa, ihan mitä vaan. Joka asiasta valitetaan ja huudetaan. Itkua väännetään sata kertaa päivässä.

Olen aivan täysi lasta. Kunpa olisin kuunnellut miestä, hän kun oli sitä mieltä että yksi lapsi riittää. Jos olisin nähnyt tulevaisuuteen, olisin ollut ihan samaa mieltä!

En jaksaisi edes hoitaa häntä. Olkoon syömättä, ajattelen, kun mikään ei kuitenkaan kelpaa. Onneksi saan edes töissä olla hänestä erossa, tulisin hulluksi jos olisin työtön! Aika lähellä tuntuu olevan nytkin...

Mitä voin tehdä? Vastenmielisyyteni lasta kohtaan senkun lisääntyy päivä päivältä, ja kyllä hän sen varmaan huomaa. Kuinka voi inhota omaa lastaan???

Oletkos ap koskaan kuullut sanaa uhmaikä? Kerran sinulla jo aikaisemmin on yksi lapsi niin lienee tuttu sana?????Kannattaa äitin kyllä muutaman kerran karroa kunnolla peiliin ja miettiä miltä mahtaakaan lapsestasi tuntua kun sinä tuollaisia ajattelet!!Ettei vain mammalla itsellään olisi uhmis...aika naurettavaa tekstiä. EI muuta kuin lapset oikeasti muualle asumaan!!!

 

[vieras]

IHan tähän alkuun sellasta että tätä ja muutakin juttua on ärsyttävä lukea koska on niin paljon lainattuja tekstejä seassa. - niinpä, on mullaki ongelma

Mutta ap, mitä jos juttelisit asiasta neuvolassa, taikka soittaisit jonnekin, LAinaa kirjastosta kirjoja, esim tulistuva lapsi. JA se aikuisen oma aika on tosi tärkeetä, on sitä sitten tunti viikossa taikka päivässä mutta kuitenkin -tietää että sitä kuitenkin joskus on. Ja tietenkin tääll-ä palstan mammat urputtaa siitäkin, osahan on niin täydellisiä että..... Mutta sinun kertomuksestasi päättelen että kyllä sinä kuitenkin sitälastasi rakastat, tarvitsette nyt hieman apua tuohon tilanteeseen.

Tsemppiä tulevaisuuteen!

 

[aisiis]

Lapsi varmaan tekee kaiken ei toivotulla tavalla sen takia, että saisi sitä positiivista huomiota. Mitä ilmeisemmin lapsi tuntee sen, ettet pidä hänestä. Lapsen itsetunto kärsii siitä ja varmasti tuntee itsensä huonoksi. Varmasti itselläsi on jostain stressiä joka tavallaan purkautuu lapseen ja lapsi purkaa edelleen omaan toimintaansa. Otappa ensinnäkin itelles toisenlainen asenne ja rauhotu lapsen kanssa keskustelemaan ja viettämään hetki ihan vaan sen lapsen kanssa. Näin me ollaan tehty kun olen huomannut, että kaikki ei taas ole kohillaan, helpottaa kummasti, ainakin joksikin aikaa. Ja ehdottomasti täytyy sanoa ja näyttää, että lastaan rakastaa. Että näin täällä.

 

[Viipale]

Perheneuvolaan ehdotan soittoa ja käyntiä :hug: Sieltä saa apua kuin apua :hug:

Asun Tampereella, ja en voisi suositella perheneuvolaa kenellekään. Kävimme siellä yli vuoden hyvin tiiviisti, ja mistään ei tullut mitään. Tyhjänpäiväistä läpinää; ja sitten tein rohkean päätöksen, itse, sanoin asiakassuhteemme irti. Kerralla, kiitos näkemiin.

Ongelmat loppuivat siihen. Vuoden aikana yksikään ei sosiaalityöntekijä, psykologi eikä lastenpsykiatri tajunnut sanaakaan meidän tilanteesta. Kaikki kääntyi päälaelleen, ja asiaan, johon apua haettiin, ei puututtu koko vuoden aikana sanallakaan. Kauheaa verovarojen haaskausta.

Eli mieti vielä, ainakin se vuosi teki meidän pesueelle kaiken entistä vaikeammaksi. En voi suositella todellakaan. Ikävää sanoa näin.

Toivottavasti löydät voiman ja huumorin itsestäsi!

 

[heh]

eiköhän tuo ap:n tilanne ole jo johonkin suuntaan mennyt heinäkuun jälkeen ; ) turha enää meuhkata

 

[Jaajana]

Meillä erittäin hankala 6-vuotias uhmaikäinen. Mikään ei ole toisinaan hyvä pojan mielestä ja kaikki asiat pitää tehdä juuri niinkuin on kielletty, rajoja kokeillaan joka-asiassa ja välillä saadaan hirveitä raivareita jos asiat eivät mene niin kuin pikkuherra tahtoo.
Mitä tehdä kun kun 6- vuotias raivopää hyökkää kimppuun itkien, potkien, löyden ja purren?
On kokeiltu kiinnipitämistä ja rauhoittelua, uhkailua ja kiristystä, lahjontaa ja ymmärrystä. Välillä jopa olen sortunut tukkapöllyyn. (tosin itselleni tulee jälkikäteen epäonnistunut ja pahamieli). Koska kummassa tämä uhma ja rajojen kokeilu oikeen helpottaa?
Tätä kestänyt nyt 2 kuukautta ja poika on kuin riiviö. Hän on aina ollut voimakastahtoinen ja temperamenttinen (oinas horoskoopissa).
Välillä tunteet heilahtelee itsellänikin ihan laidasta laitaan , tuntuu että miksi tuli yleensä edes hankittua lapsia? sitten taas tulee hyvä hetki ja omat rakkaat lapset tuntuvat parhaalta maailmassa
Voimia kaikille iseille ja äideille jotka kamppailevat pienten hurjapäidensä kanssa.