V
vierailija
Vieras
Havahduin tähän tunteeseen vasta äskettäin, että minä en ole ollutkaan koskaan tärkeä kellekään, varsinkaan omana itsenäni tai sinä kuka olen. Itselleni taas en ole yhtään mitään, kun koen, että jos haluan kuvitteellista tunnetta siitä, että olen tärkeä, minun on elettävä siten, että muilla on kivaa, ja aivan sama miltä minusta itsestäni tuntuu.
Hankin lapsiakin varmaan (tiedostamattani) tunteakseni itseni tärkeäksi, vaikka sitä en siis mielestäni lapsillenikaan ole ollut, kiitos mieheni suhtautumisen. Miehelle lapset ovat olleet kaikki minun edellänikin, lastenkaan ei le tarvinnut minua kunnioittaa, koska enhän nyt toki ole yhtä tarkeä kuin lapsemme!
Joten en koe olevani tärkeä heillekään.
Vaikea tietää, mitä tässä pitäisi oikein tehdä... että alkaisi edes joskus tuntua sille, että on jollekin tärkeä, tai edes itselleen.
Vanhemmillenikaan en ollut tärkeä, tajuan senkin nyt, vaikka olenkin jo kauan ajatellut, että he olivat ihan paskoja omalla tavallaan kumpikin. Äiti varsinkin, koska hän teeskenteli, että hänelle olen tärkeä, ja myös siksi, että hän valehteli siitäkin, että olen isälleni tärkwämpi, kuin oikeasti olenkaan, ja kun "totuus" alkoi valjeta, suhtautui suruuni vain tyyliin, että "mitäs sitten odptit"? No, just sitä, mistä sä mulle valehtelit, saatanan bitch, jne.
Hankin lapsiakin varmaan (tiedostamattani) tunteakseni itseni tärkeäksi, vaikka sitä en siis mielestäni lapsillenikaan ole ollut, kiitos mieheni suhtautumisen. Miehelle lapset ovat olleet kaikki minun edellänikin, lastenkaan ei le tarvinnut minua kunnioittaa, koska enhän nyt toki ole yhtä tarkeä kuin lapsemme!
Joten en koe olevani tärkeä heillekään.
Vaikea tietää, mitä tässä pitäisi oikein tehdä... että alkaisi edes joskus tuntua sille, että on jollekin tärkeä, tai edes itselleen.
Vanhemmillenikaan en ollut tärkeä, tajuan senkin nyt, vaikka olenkin jo kauan ajatellut, että he olivat ihan paskoja omalla tavallaan kumpikin. Äiti varsinkin, koska hän teeskenteli, että hänelle olen tärkeä, ja myös siksi, että hän valehteli siitäkin, että olen isälleni tärkwämpi, kuin oikeasti olenkaan, ja kun "totuus" alkoi valjeta, suhtautui suruuni vain tyyliin, että "mitäs sitten odptit"? No, just sitä, mistä sä mulle valehtelit, saatanan bitch, jne.