En oikein jaksa kehitysvammasia

  • Viestiketjun aloittaja saakeli mikä iltapäivä
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Tohtori Lecter:
Ei herranjestas taas teitä |O

Ei ihmisestä tarvitse pitää vain siksi että hän on vammainen. Eikä vammaiselta tarvitse sietää huonoa käytöstä siksi että hän on vammainen. Jos kehitysvammainen ihminen päättää laittaa julkisesti kädet jalkojen väliin, se ei liene kenestäkään ole söpöä ja herttaista käytöstä?
Toki vammaisella saattaa olla rajoitteita joiden vuoksi kaikkea ei ymmärrä eikä osaa välttämättä käyttäytyä normien mukaisesti, mutta se ei tarkoita että ympäristön pitäisi sellainen käytös hyväksyä saatika sitten pitää siitä. Ei kenenkään tarvitse pitää ap:n kuvaamasta käytöksestä edes silloin kun niin käyttäytyy vammainen henkilö, kyllä sellaisessa tilanteessa lähes kenelle tahansa tulee hiukan epämukava olo. Ja saakin tulla, ei siinä ole mitään väärää.
Niinpä. Tämä kyseinen nainen on käyttäytynyt ihan ok kun on muitakin paikalla ollut, (ollaan nyt parin viikon aikana muutaman kerran samalla linkalla matkattu).
Olis voinut ne piirakan kaivelut ja kikatukset jättää jollekin muulle. :x
Jospa teki ton tahallaan jos tää on huomannut sun negatiivisen suhtautumises!?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Armiliina:
Eihän se mitään haukumista ole, jos ei voi jotain kyseistä henkilöä sietää. Itselläkin ottaa välillä aivoon miehen down veli, enkä voi sille mitään. Vaikka onkin 'lapsen tasolla' henkisesti, niin kyllä ÄRSYTTÄÄ ja ILJETTÄÄ kun se on (23v) koko ajan taputelemassa meidän pikkutyttöjä takamuksille ja vetelee niiltä housuja alas. Selittelee, että ne on muka hoppareita.

Monta kymmentä kertaa olen sanonut sille, että sinä et saa taputella niiden takamuksia yms. Mutta kun ei mene perille. Tai sitten vain käyttää hyväkseen sitä, että on kehitysvammainen, eikä muka ymmärrä.....

Kuitenkin on sen verran lievästi vammainen, että pitää tyttökaveria yms. Ällöttää kun ajattelee, miten se joskus noita pikkusia kattelee.. Nykyään oon kyllä aika tarkka, etten päästä lapsia ollenkaan sen kanssa silmiltäni piloon.
Hyvä kun valvot tilannetta. Lapsillesi tuollainen käytös voi olla myöhemmin erittäin epämiellyttävää. Heillä on oikeus koskemattomuuteen. Jos down ei sitä ymmärrä, hän ei ehkä voi tavata lapsia. Hänenkin teoillaan on seuraamukset.

Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Tohtori Lecter:
Ei herranjestas taas teitä |O

Ei ihmisestä tarvitse pitää vain siksi että hän on vammainen. Eikä vammaiselta tarvitse sietää huonoa käytöstä siksi että hän on vammainen. Jos kehitysvammainen ihminen päättää laittaa julkisesti kädet jalkojen väliin, se ei liene kenestäkään ole söpöä ja herttaista käytöstä?
Toki vammaisella saattaa olla rajoitteita joiden vuoksi kaikkea ei ymmärrä eikä osaa välttämättä käyttäytyä normien mukaisesti, mutta se ei tarkoita että ympäristön pitäisi sellainen käytös hyväksyä saatika sitten pitää siitä. Ei kenenkään tarvitse pitää ap:n kuvaamasta käytöksestä edes silloin kun niin käyttäytyy vammainen henkilö, kyllä sellaisessa tilanteessa lähes kenelle tahansa tulee hiukan epämukava olo. Ja saakin tulla, ei siinä ole mitään väärää.
Niinpä. Tämä kyseinen nainen on käyttäytynyt ihan ok kun on muitakin paikalla ollut, (ollaan nyt parin viikon aikana muutaman kerran samalla linkalla matkattu).
Olis voinut ne piirakan kaivelut ja kikatukset jättää jollekin muulle. :x
Jospa teki ton tahallaan jos tää on huomannut sun negatiivisen suhtautumises!?
Samaa teoriaa oisin veikannut itse, mutta näin ei todellakaan ole. Olen hymyillyt naiselle ja jopa jutellut oma-alotteisesti.
Mutta mieluummin pysyn kaukana, suoraansanoen ääliö. :/

Siis täh, nyt mä putosin kärrylöiltä..oliks tää sun alotus, L.? Etkös sä just tos männä viikolla puolustanut henkeen ja vereen eräänkin 'herrasmiehen' kintuille kuseskelua???? Ja nyt sitten nipotat jonkun kehitysvammasen naisen väärästä käytöksestä.... :whistle: :whistle: :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Alkuperäinen kirjoittaja Minä vaan:
Alkuperäinen kirjoittaja Hömppä:
Mä voin myöntää et pahasti kehitysvammaisia mä jopa pelkään. Luulen, että se johtuu siitä kun en ikinä tiedä miten heidän kanssaan pitäisi olla :/

Olet ihan omaitsesi. Älä esitä mitään. Juttelet ihan tavallisesti kuten aikuiselle ihmiselle puhutaan jos kyseessä jo aikuinen kehitysvammainen.
Kiitti vinkistä.. Yritän muistaa. Joudun jotenkin "paniikkiin" kun pelkään sanovani jotain tyhmää
:ashamed:
mäkin joskus nuorempana pelkäsin, mut ihan siks et ala-asteella yksi kehitysvammainen tarttui minusta kovaa kiinni eikä päästänyt irti vaik itkin ja huusin :ashamed:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Tohtori Lecter:
Ei herranjestas taas teitä |O

Ei ihmisestä tarvitse pitää vain siksi että hän on vammainen. Eikä vammaiselta tarvitse sietää huonoa käytöstä siksi että hän on vammainen. Jos kehitysvammainen ihminen päättää laittaa julkisesti kädet jalkojen väliin, se ei liene kenestäkään ole söpöä ja herttaista käytöstä?
Toki vammaisella saattaa olla rajoitteita joiden vuoksi kaikkea ei ymmärrä eikä osaa välttämättä käyttäytyä normien mukaisesti, mutta se ei tarkoita että ympäristön pitäisi sellainen käytös hyväksyä saatika sitten pitää siitä. Ei kenenkään tarvitse pitää ap:n kuvaamasta käytöksestä edes silloin kun niin käyttäytyy vammainen henkilö, kyllä sellaisessa tilanteessa lähes kenelle tahansa tulee hiukan epämukava olo. Ja saakin tulla, ei siinä ole mitään väärää.
Niinpä. Tämä kyseinen nainen on käyttäytynyt ihan ok kun on muitakin paikalla ollut, (ollaan nyt parin viikon aikana muutaman kerran samalla linkalla matkattu).
Olis voinut ne piirakan kaivelut ja kikatukset jättää jollekin muulle. :x
Jospa teki ton tahallaan jos tää on huomannut sun negatiivisen suhtautumises!?
Samaa teoriaa oisin veikannut itse, mutta näin ei todellakaan ole. Olen hymyillyt naiselle ja jopa jutellut oma-alotteisesti.
Mutta mieluummin pysyn kaukana, suoraansanoen ääliö. :/
Ihmiset vaistoo kyllä teeskentelyn!
Oli sit ns, normaali tai ei!
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Tohtori Lecter:
Ei herranjestas taas teitä |O

Ei ihmisestä tarvitse pitää vain siksi että hän on vammainen. Eikä vammaiselta tarvitse sietää huonoa käytöstä siksi että hän on vammainen. Jos kehitysvammainen ihminen päättää laittaa julkisesti kädet jalkojen väliin, se ei liene kenestäkään ole söpöä ja herttaista käytöstä?
Toki vammaisella saattaa olla rajoitteita joiden vuoksi kaikkea ei ymmärrä eikä osaa välttämättä käyttäytyä normien mukaisesti, mutta se ei tarkoita että ympäristön pitäisi sellainen käytös hyväksyä saatika sitten pitää siitä. Ei kenenkään tarvitse pitää ap:n kuvaamasta käytöksestä edes silloin kun niin käyttäytyy vammainen henkilö, kyllä sellaisessa tilanteessa lähes kenelle tahansa tulee hiukan epämukava olo. Ja saakin tulla, ei siinä ole mitään väärää.
Niinpä. Tämä kyseinen nainen on käyttäytynyt ihan ok kun on muitakin paikalla ollut, (ollaan nyt parin viikon aikana muutaman kerran samalla linkalla matkattu).
Olis voinut ne piirakan kaivelut ja kikatukset jättää jollekin muulle. :x
Siis täh, nyt mä putosin kärrylöiltä..oliks tää sun alotus, L.? Etkös sä just tos männä viikolla puolustanut henkeen ja vereen eräänkin 'herrasmiehen' kintuille kuseskelua???? Ja nyt sitten nipotat jonkun kehitysvammasen naisen väärästä käytöksestä.... :whistle: :whistle: :whistle:
En vihaa kehitysvammasia, mutta en kyllä jaksa tota yhtä akkaa yhtään enempää. Täytyy toivoa että huomenna on eri bussivuorot.
Eriarvosuutta ja syrjintää kartan ylikaiken, mutta kai ihminen saa inhota ketä haluaa.

Nibblerin sisko
No nii ihmiset! Eri henkilöt kokee maailmaa eri tavalla. Yhet ei jaksa kattella vammasia, toiset ei jaksa kuunnella vammasia ja jotku ei niitä ees huomaa. Ite kuulun keskimmäiseen ryhmään. Se nyt vaan on nii.
Kyllä me kaikki tiedetään että ne ei oikeen tajuu mitä ne tekee, koska ne on vammasia. Mut voi se vituttaa silti! Esimerkiks istut junassa ja sun takana on kymmenpäinen vammaslauma luokkaretkellä ja saat kuulla koko 2,5 tuntia mitä sitä matkaa kestää tällasia kommentteja: "sulla on varmaan kostee pillu, saanko mä kokeilla", "Hei eikkookki tolla varmasti iso pillu" "öööö..." vastaa toinen... jne. Ja ku mä oon ihan 100 varma että monet niistä vammasista huutelijoista tajuaa kyllä mitä ne sanoo ja että se ei oo soveliasta, mutta että ne voi, koska ne on vammasia.

Ja mulla ei rajotu vammasiin, vaan myös metelöiviin spurguihin ja lapsiin. Viimeks tänään mulle huudettiin (10-12v pojat) että tienaanko mä hyvin seksillä. Ja tämä tapahtu kylässä jossa 98% on vahvasti uskovia ihmisiä! Ja se ei oo ensimmäinen kerta tänä kesänä.
Ja jätkäporukat mölisee kans. Ei vaan jaksa kuunnella.

Mua ei haittaa nähä vammasia, en edes kiinnitä niihin huomiota (jos ne nyt ei satu seisomaan keskellä tietä niinku usein on käyny kun naapurissa on vammaisten työpaja), ennenku ääni alkaa kuulumaan...

Toisaalta tunnen henkilökohtaisesti yhden iki-ihanan esikoulunsa aloittaneen CP-vammaisen tytön joka on ihanin eskari-ikäinen jonka tunnen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Tohtori Lecter:
Ei herranjestas taas teitä |O

Ei ihmisestä tarvitse pitää vain siksi että hän on vammainen. Eikä vammaiselta tarvitse sietää huonoa käytöstä siksi että hän on vammainen. Jos kehitysvammainen ihminen päättää laittaa julkisesti kädet jalkojen väliin, se ei liene kenestäkään ole söpöä ja herttaista käytöstä?
Toki vammaisella saattaa olla rajoitteita joiden vuoksi kaikkea ei ymmärrä eikä osaa välttämättä käyttäytyä normien mukaisesti, mutta se ei tarkoita että ympäristön pitäisi sellainen käytös hyväksyä saatika sitten pitää siitä. Ei kenenkään tarvitse pitää ap:n kuvaamasta käytöksestä edes silloin kun niin käyttäytyy vammainen henkilö, kyllä sellaisessa tilanteessa lähes kenelle tahansa tulee hiukan epämukava olo. Ja saakin tulla, ei siinä ole mitään väärää.
Niinpä. Tämä kyseinen nainen on käyttäytynyt ihan ok kun on muitakin paikalla ollut, (ollaan nyt parin viikon aikana muutaman kerran samalla linkalla matkattu).
Olis voinut ne piirakan kaivelut ja kikatukset jättää jollekin muulle. :x
Siis täh, nyt mä putosin kärrylöiltä..oliks tää sun alotus, L.? Etkös sä just tos männä viikolla puolustanut henkeen ja vereen eräänkin 'herrasmiehen' kintuille kuseskelua???? Ja nyt sitten nipotat jonkun kehitysvammasen naisen väärästä käytöksestä.... :whistle: :whistle: :whistle:
En vihaa kehitysvammasia, mutta en kyllä jaksa tota yhtä akkaa yhtään enempää. Täytyy toivoa että huomenna on eri bussivuorot.
Eriarvosuutta ja syrjintää inhoan ylikaiken, mutta kai ihminen saa inhota ketä haluaa.
No jos sä saat ni kai me muutkin saadaan..vai???? :saint: :saint: :saint:
Eiku mä vaan kelasin et nyt logiikka tökkii ja pahasti.
 
vieras
No jos nyt yhtään oon perillä olet lunatic tehnyt tän aloituksen harmaana ilman nimimerkkiä ja nyt kuiten olet täällä jauhamassa tota omalla nimimerkillä!? Jos olet tekemisissä työssäs kehareitten kanssa ni säälin vaan heitä ja toivottavasti älyäisit mennä muihin töihin!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Tohtori Lecter:
Ei herranjestas taas teitä |O
No jos sä saat ni kai me muutkin saadaan..vai???? :saint: :saint: :saint:

Tehkää mitäs tykkäätte!
No kiitos! Mä tykkään nyt lopettaa tän typerän keskustelun ja mennä koisaan. Toki se on mukavampaa kun sain siihen oikein luvan! :wave:
 
Buena notte sitten vaan. B)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Nibblerin sisko:
No nii ihmiset! Eri henkilöt kokee maailmaa eri tavalla. Yhet ei jaksa kattella vammasia, toiset ei jaksa kuunnella vammasia ja jotku ei niitä ees huomaa. Ite kuulun keskimmäiseen ryhmään. Se nyt vaan on nii.
Kyllä me kaikki tiedetään että ne ei oikeen tajuu mitä ne tekee, koska ne on vammasia. Mut voi se vituttaa silti! Esimerkiks istut junassa ja sun takana on kymmenpäinen vammaslauma luokkaretkellä ja saat kuulla koko 2,5 tuntia mitä sitä matkaa kestää tällasia kommentteja: "sulla on varmaan kostee pillu, saanko mä kokeilla", "Hei eikkookki tolla varmasti iso pillu" "öööö..." vastaa toinen... jne. Ja ku mä oon ihan 100 varma että monet niistä vammasista huutelijoista tajuaa kyllä mitä ne sanoo ja että se ei oo soveliasta, mutta että ne voi, koska ne on vammasia.

Ja mulla ei rajotu vammasiin, vaan myös metelöiviin spurguihin ja lapsiin. Viimeks tänään mulle huudettiin (10-12v pojat) että tienaanko mä hyvin

seksillä. Ja tämä tapahtu kylässä jossa 98% on vahvasti uskovia ihmisiä! Ja

se ei oo ensimmäinen kerta tänä kesänä.
Ja jätkäporukat mölisee kans. Ei vaan jaksa kuunnella.

Mua ei haittaa nähä vammasia, en edes kiinnitä niihin huomiota (jos ne nyt ei satu seisomaan keskellä tietä niinku usein on käyny kun naapurissa on vammaisten työpaja), ennenku ääni alkaa kuulumaan...

Toisaalta tunnen henkilökohtaisesti yhden iki-ihanan esikoulunsa aloittaneen CP-vammaisen tytön joka on ihanin eskari-ikäinen jonka tunnen.
Vammaiset ei ole ite voineet asialle mitään ja siis en tässä tarkoita sitä että kun jossain seuloíssa jotain löytyy ni heti tarvis tehdä aportti ku on vammainen. Mulla siis siten vammainen että näissä seuloissa sitä ei oltas nähty. Todettiin vasta 6v tämä. Oltais aikasemmin jos ois ollu ammattitaitoinen terkkari silloin pienenä!
 
Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No jos nyt yhtään oon perillä olet lunatic tehnyt tän aloituksen harmaana ilman nimimerkkiä ja nyt kuiten olet täällä jauhamassa tota omalla nimimerkillä!? Jos olet tekemisissä työssäs kehareitten kanssa ni säälin vaan heitä ja toivottavasti älyäisit mennä muihin töihin!!!
En todellakaan ole hoitoalalla, voi pyhä jysäys!!!!!!!!!!!!
Se oli joku muu joka tässä ketjussa kirjotti olevansa töissä kehitysvammasten parissa, en minä.

:headwall: :headwall: :headwall:
 
Mutta kuitenkin aloitit tämän keskustelunKo????!!!!
 
kehitysvammaisen äiti kysyy?
Alkuperäinen kirjoittaja tytönjapojanmamma:
Aikani kattelin eikä tunnu putoavan tää ketju...(no nyt sitä itsekin nostan) Mutta missäs ne modet on? Poistettavaksi tämmönen ketju äkkiä
Niin noita modeja täällä ei ole ollut moneen päivään. Mutta kumman puolella olet tässä?
 
tytönjapojanmamma
Niin tässä ketjussa kirjoitetaan halventavasti kehitysvammaisista ihmisistä. En hyväksy minkään ihmisryhmän aliarvioimista. Keskustelu ei ole lähellekään asiallista ja toisaalta koko alotus on täysin tarpeeton, ainoa tarkoitus loukata. sillä selväähän on, ettei tuommoinen kuvatunlainen käytös tietenkään kivaa ole.
 
kehitysvammaisen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja tytönjapojanmamma:
Niin tässä ketjussa kirjoitetaan halventavasti kehitysvammaisista ihmisistä. En hyväksy minkään ihmisryhmän aliarvioimista. Keskustelu ei ole lähellekään asiallista ja toisaalta koko alotus on täysin tarpeeton, ainoa tarkoitus loukata. sillä selväähän on, ettei tuommoinen kuvatunlainen käytös tietenkään kivaa ole.
Mä edellinen kysyjä ja mulla on siis 1 kehitysvammainen lapsi. Ja ottaa kyllä päähän tommoset ihmiset jotka tolleen puhuu. Ja varsinkin kun sain käsityksen että L alkava kirjautunut on tän aloittanut harmaana!
 
harmaa
Jep. Mua kans otti aluksi aivoon ap, mutta kun selvisi että se oli Lunatic niin eipä ota enää. Ei ole hänellä kaikki ruuvit tallella, yritetään ymmärtää ja koittaa suhtautua rauhallisesti.
 
vieras
Niin, aloitus on varmasti tunnekohun kielissä kirjoitettu, joten mielipide lienee saanut lisäsärmää siitä. Mutta lunatic korjaa mielipiteensä myöhemmissä kirjoituksissaan, ettei siedä tätä yhtä naista, jonka kokee häiritsevän juuri häntä itseään. Ehkä otsikkoa pitäisi muokata, jotta aloituksessa tiedettäisiin kyseessä olevan yksittäinen tapaus, eikä teilata yksittäistä ryhmää.
Minkä takia tämä aloitus pitäisi poistaa, kun kyseessä on kehitysvammainen? Eikö heistä saa sanoa pahaa sanaa. Siis onko kehitysvammaisten käytös tabu? Tunnen erään down-miehen äidin, joka kyllä piti ja pitää samanlaista kuria down, lapselleen kun muillekin on pitänyt. Ei hän hyväksy mitään erikoisempaa käytöstä, vain sen takia että mies on kehitysvammainen. Eihän tämä mies välttämättä tajua tekevänsä väärin jotakin, mutta ei sitä kyllä jätetä silti mainitsematta, että tämä ei ollut soveliasta jne.
 
edelleen kehitysvammaisen äiti.

no mun mielestä täs on muut asiat ku toi kyseessä!

L

Tunnekuohussa tuli päästeltyä juu. Otsikko meni vähän vikaan, mutta olin täynnä kiukkua kun kirjotin.
Nyt meen nukkumaan ja toivon, etten ko.naisen kanssa huomenna jousu tekemisiin.

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja edelleen kehitysvammaisen äiti.:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Niin, aloitus on varmasti tunnekohun kielissä kirjoitettu, joten mielipide lienee saanut lisäsärmää siitä. Mutta lunatic korjaa mielipiteensä myöhemmissä kirjoituksissaan, ettei siedä tätä yhtä naista, jonka kokee häiritsevän juuri häntä itseään. Ehkä otsikkoa pitäisi muokata, jotta aloituksessa tiedettäisiin kyseessä olevan yksittäinen tapaus, eikä teilata yksittäistä ryhmää.
Minkä takia tämä aloitus pitäisi poistaa, kun kyseessä on kehitysvammainen? Eikö heistä saa sanoa pahaa sanaa. Siis onko kehitysvammaisten käytös tabu? Tunnen erään down-miehen äidin, joka kyllä piti ja pitää samanlaista kuria down, lapselleen kun muillekin on pitänyt. Ei hän hyväksy mitään erikoisempaa käytöstä, vain sen takia että mies on kehitysvammainen. Eihän tämä mies välttämättä tajua tekevänsä väärin jotakin, mutta ei sitä kyllä jätetä silti mainitsematta, että tämä ei ollut soveliasta jne.
no mun mielestä täs on muut asiat ku toi kyseessä!
Luultavasti sinä koit, tämän kehitysvammaisten hoitajan tekstin loukkaavana ja henk.koht. hyökkäyksenä ja ei niin hienotunteisena, kun hän kertoo ettei jaksa kehitysvammaisia enää työpäivän jälkeen. Johtuen omasta elämänkokemuksestasi.
Kun lukee pelkät lunaticin tekstit, niin mielestäni hän harvinaislaatuisesti itselleen, kumoaa aikaisempaa jyrkkää mielipidettään ja tekee selväksi, ettei halua toisin kun otsikko antaa ymmärtää, kaikkia teilata vaan pelkästään tämän yhden.
Sinulle siis liian henkilökohtainen aihe, jotta voisit antaa objektiivisen näkökulman ja varsinkin, kun saat sellaista tietoa (viittaan edelleenkin tuohon kehitysvammaistenhoitajan tekstiin) joka normaalisti ei kantaudu omaisten korviin, muuttuu kykysi vastata entistä puoleellisemmaksi.
 
Yhteistyössä