en jaksaisi enää elää :'(

[yönpimeättunnit]

muistan tarkasti sen päivän kun mulle viimeksi tapahtui jotain hyvää.. se oli päivä kun kuopuksemme syntyi.

sen jälkeen kaikki, KAIKKI, on mennyt pieleen... olimme juuri ostaneet talon ja meille syntyi ihana vauva. mutta lähes sillä samalla hetkellä minulle todella läheinen ihminen kuoli... talostamme löytyi paha vika ja jouduimme oikeustaisteluun.. ja sitten se pahin, kun lapsemme sairastuivat. taloudellisten vaikeuksien takia jouduimme luopumaan kodistamme... kaiken sen kestimme mutta kun lasten sairaudet vain jatkuivat ja jatkuivat ja pahenivat niin parisuhteemme alkoi rakoilla ja ajautui todella pahaan kriisiin.. ja lumipalloefekti jatkui niin että me molemmat, mieheni ja minä, myös sairastuimme, ihan pelkästä stressistä, ikävä kyllä minun vaivani jäävät kroonisiksi ja vaikuttavat työkykyyni loppuelämän.... jouduin siis luopumaan työstäni. mutta jotenkin sieltäkin noustiin ja lähdettiin rakentamaan uutta elämää pienessä vuokra-asunnossa eläen kädestä suuhun ja suuren osan arjesta sairaalaelämää.. mutta sitten kun tärkein tukiverkkomme hajosi, vakavan sairauden takia... sen jälkeen olen ollut aivan hukassa.. ei ole enää ketään, ei mitään mihin kääntyä...

lääkäri kertoi tällä viikolla että täytyy etsiä uusi koti... tässä vuokra-asunnossa on nähtävästi hometta, minun pitäisi päästä täältä pois EILEN, koska en enää saa kunnolla henkeä enkä pärjää päivääkään ilman kovia kipulääkkeitä.... no sekin ajallaan järjestyy, en tiedä vielä miten, huomenna en pysty asiaa hoitamaan koska täytyy olla sairaalassa....mutta taas kerätä jostain voimat ja siirtää tämä perhe, jotenkin pitää lapsetkin koossa kun on muutettu jo tuhat kertaa, jotenkin auttaa heitä käsittelemään taas tämäkin tilanne.. nytkin pitäisi nukkua että huomenna jaksaisi istua siellä sairaalassa ja olla lohtuna ja vahvana.. kun koko maailmankaikkeus sanoo minulle, että enkö jo tajua hypätä sillalta tai kävellä rekan alle.. että vaikka kuinka yritän niin jokaisen oven takana on uusi vastoinkäyminen...


makaan tässä hemmetin kylmäpakkauksen päällä ja nyt on aikaa itkeä noin neljä tuntia.. sitten pitää kerätä itsensä taas.

 

[Tam]

:hug:

 

[tytsi-89]

:hug:

 

[Tam]

Voi, mitä tuohon nyt osais sanoa, muutakun että on ihmislasta koeteltu, toivottavasti jaksatte miehesi kanssa puhaltaa yhteen hiileen vaikka vaikeuksia onkin, ja itselle nyt ei mitään kannata tehdä, mitäs sitten kun muulla perheelläsi sama "soppa" ja jätät ne yksin ja kaiken lisäksi suremaan rakasta äitiä ja puolisoa...

 

[Tapiontytär]

Melkoisesti on elämä teitäkin koitellut (teitä, ei vain sinua).
Olet kuitenkin lapsillesi se kantava voima. He jaksavat kyllä kaiken tuon niin kauan kun vanhemmatkin jaksavat.

Jonain päivänä helpottaa, vaikka se ei nyt siltä tunnukkaan. Toivotan teille paljon voimia, että kestätte siihen saakka.

 

[a.p.]

joo en aio tehdä itselleni mitään... olen todellakin se joka nyt voi tilanteen ratkaista ja lapset taas luotsata jotenkin eteenpäin.. joka ilta nukkumaan käydessä sanon itselleni että kyllä se tästä.. mutta näin on ollut jo yli 6 vuotta... 6 vuotta vastoinkäymistä toisen jälkeen. on hirmu vaikea enää uskoa siihen parempaan aikaan... isäni sanoi mulle äskettäin, että meidän koko suku taitaa olla kirottu, kun tänä aikana kaikille on käynyt jotain todella pahaa... sattumaahan se on, mutta vois pikkuhiljaa tulla joku hyväkin sattuma siihen väliin... ja todellakin, olo on ihan kuin meidät olis kirottu...

 

[rampa]

Minäkin olen joskus ajatellut kävelykykyni menettämisen ym. elämän ongelmien johtuvan siitä, että olisin kirottu. Minusta on parempi ajatella valoisampaa puolta:
Jokaiselle annetaan vain sen verran kuin se jaksaa kantaa. Herra myös koittelee ja kouluttaa ihmislapsiaan kuten maanpäällisetkin vanhemmat omiaan. Se on rakkautta.

Voimia. Se koittelemus ei kestä ikuisesti. On myös sanottu, että toiset ihmiset toimivat monine murheineen tietynlaisina sillan rakentajina. He rakentavat ja kannattelevat jotta muilla ihmisillä menisi kohtalaisesti. Jos niin on, varmasti siitä rakentamisesta ja kannattelemisesta jossakin vaiheessa vihdoin palkitaan paremmalla elämällä. Tarkoitan ainakin vaikeuksien loppumista.

Näistä puhuminen on minulle vaikeaa. Itku meinaa tulla silmään nytkin, mutta jokin syvältä vaikuttavassa kurjuudessasi sai minut nyt näin puhumaan. Ikävää jos olet enemmän ateismiin pyrkiväinen. Silloin sanoillani ei olisi merkitystä sinulle. Minä en henkilökohtaisesti ole osannut nähdä minkään muunlaisen katsomuksen olevan ratkaisun tapainen ongelmiini. Opin sietämään kurjuudet ja olemaan kiitollinen vähästäkin. Usein niitä vähiä onnenmurusia ei huomaa jos mielessään on jokin isompi harmi.