En jaksa enää lastani :(

[todella väsynyt äiti]

Mitä mä teen tuon 3 vuotiaan kans kun se repii mun hermot hajalle satoja kertoja päivässä? Olen yh ja mulla on myös 4 vuotias lapsi. Esikoinen on kiltti ja rauhallinen. Mutta tuo 3 vuotias!! Vaikka rakastankin sitä niin paljon niin en vaan jaksa enää. Olen niin väsynyt sen raivokohtauksiin ettei tosikaan Kohtaukset on kaikkea muuta kuin normaalia uhmaa. Saa koko ajan, siis vähän väliä, kamalia raivokohtauksia joka asiasta. Pieni juttu niin alkaa raivoamaan, heittelemään tavaroita, kirkuu, kiusaa siskoaan, laittaa tavarat säpäleiksi Ja sitä ei saa rauhoitettua sitten millään, vaikka päällään seisois.

Olen koittanut ottaa tiukkaan syliin, antanut raivota itsekseen, mennä sohvalle istumaan sen kans, keksiä tekemistä, saada huomion muualle...kaikkea.
Mutta mikään ei tehoa. Ei mikään. En vaan jaksa enää Olen niin loppu. odotan niin huomista päivää kun arki taas alkaa. Ja pääsee töihin! Ihanaa. Tämä viikko ollaan oltu sisällä koko porukka kun lapset on olleet kipeinä. Mutta tämä 3 v on parantunut jo monta päivää sitten, kun taas siskonsa on ollut kuumeessa edelleen.

Tukiverkkoja ei ole ja lasten isä pitää huolen, ettei lapsia tarvi hoitaa ainakaan enempää kuin mitä sopimus sanoo. En ole ikinä ollut näin väsynyt. Lapsi vie mun kaikki voimat, niin kauheaaa kuin se onkin. Onko kellään mitään ideoita miten saan lapsen käyttäytymään taas normaalin uhmaikäisen tavoin? Että käytös olisi taas normaalin rajoissa? Tai muuten vaan kokemuksia, ihan mitä vaan.

 

["mama"]

Ihan ensin lopetat huomioimasta millään muotoa kuopuksen raivokohtaukset, päin vastoin annat silloin huomiota esikoiselle. Näin kuopus huomaa ettei saa huomiotasi raivoamalla.

 

["piu"]

Jos ei tukiverkkoja omasta takaa ole, niin mitä kunnallanne / kaupungillanne on tarjota? Pk-seudulla on mahdollista saada perhetyöntekijä tai sos.ohjaaja keskustelemaan ja auttamaan, muualla voi ainakin neuvolaan ottaa yhteyttä ja mahd. perheneuvolaan. Entä päivähoito, onko hoidossa tai olisiko osapäivähoidosta apua jaksamiseen?

Ihanaa, että uskalsit nyt tunnustaa, että voimat ovat vähissä, ennen kuin ne loppuvat totaalisesti. Mutta muista, kun otat yhteyttä johonkin tahoon, älä kaunistele! Pikemminkin päinvastoin.

 

["Vieras"]

Sulla toinen lapsi on todella voimakastahtoinen ja olet siksi ihmeissäsi, kun toinen on kiltti. Meillä on todella voimakastahtoinen tyttö ja on ainokainen. Kun on tuommoinen siksi jäi ainokaiseksi. Mut et voi, kun kestää. Meillä on jo 10v mut samanlaista menoa on mut osaa kertoa asioista eli vähän helpompaa ja ollaan jo totuttu asiaan. Jaksamista....

 

["miina"]

[QUOTE="Vieras";26122919]Sulla toinen lapsi on todella voimakastahtoinen ja olet siksi ihmeissäsi, kun toinen on kiltti. Meillä on todella voimakastahtoinen tyttö ja on ainokainen. Kun on tuommoinen siksi jäi ainokaiseksi. Mut et voi, kun kestää. Meillä on jo 10v mut samanlaista menoa on mut osaa kertoa asioista eli vähän helpompaa ja ollaan jo totuttu asiaan. Jaksamista....[/QUOTE]






No ei oo normaalia 10-vuotiaan käytöstä, oletko vienyt lasta mihinkään tutkimuksiin? Hänellä voi olla joku vaiva, johon voisi saada apua. Hoitamattomana voi johtaa vaikka syrjäytymiskierteeseen
Ap:lle hae pikaisesti apua tilanteeseesi. Ennen kuin 10 vuotta ehtii kulua.

 

[natasja]

[QUOTE="miina";26123051]No ei oo normaalia 10-vuotiaan käytöstä, oletko vienyt lasta mihinkään tutkimuksiin? Hänellä voi olla joku vaiva, johon voisi saada apua. Hoitamattomana voi johtaa vaikka syrjäytymiskierteeseen
Ap:lle hae pikaisesti apua tilanteeseesi. Ennen kuin 10 vuotta ehtii kulua.[/QUOTE]

Tuota Tiedätkö mitä, vaikka sitä apua hakee, niin se voikin olla sellaista että lapsen käytös ei muutu mihinkään! Meillä on toinen lapsista ollut aina hyvin haastava, hänellä on mm. AD/HD. Kaikki apu mitä meille ont arjottu on ollut meidän sopeuttamista tilanteeseen, ei sitä millä lapsi muuttuisi. Minäkin aina ajattelin että kun me päästään neurologille saadaan ohjeet millä lapsi muuttuu helpommaksi, No eh,joo o vuosia kestäbä urakka se,että paras vaan sopeutua ja ymmärtää lasta. Niin lasta pitää ymmärtää. Jep no ei ihan sitä mitä ite toivoi,mutta näillähän nyt on mentävä.

Aloittajalle, Mulle saa kirjoittaa jos haluaa. Voin myös olla hoitoavuksi. Antaa neuvoja yms.

Ymmärrän että yh:na on vaikea jaksaa,varsinkin jos on ollut pitkään rankkaa. Ensimmäiset 2 asiaa mitä em. perheneuvolassa kehoitetaan tekemään on runsaan positiivisen huomion lisääminen(eli ihan pikkujutuistakin kehutaan), sit lapsen kanssa pitäs touhuu kaksinkin, puhelimet äänettömällä ja keskittyä vain lapseen. Pieniä ikäviä juttuja pitää katsoa läpi sormien. Näin saadaan negatiivisuuden kehä katki.

Heh tai siis pitäis saada, meidän poikaanhan ei oo tositaseks tehonnut mikään. Tai no johdonmukaisuus ja aika, Eli siis se että tulee vuosia kaverille lisää niin se on helpottanut.

 

["vieras"]

Selvittäisin, onko lapsella ruoka-aineallergiaa. Aluksi selvittäisin keliakian ja laktoosi-intoleranssin. Ärtynyt suolisto tekee ihmisestä kiukkuisen.

 

[alkuperäinen]

Kiitos vastauksista! Olen koittanut etten huomioi lapsen raivokohtauksia, mutta se on hankalaa kun alkaa kiusaan siskoa tai paiskomaan tavaroita. Siihen on pakko puuttua, jolloin kiukustuu vielä enemmän. Olisi mukava, jos voisimme viettää joskus kahdenkeskistä aikaa mutta toista lasta en saa mihinkään siksi ajaksi. Olen yrittänyt antaa paljon poitiivista huomiota ja kehunut kun joku asia menee hyvin. En tiedä, mutta alkaa mennä kaikki voimat tähän touhuun.

 

["vieras"]

Voimia! tietty voi olla tärkeää selvittää onko lapsella jotain vaivaa mutta kyse voi olla täysin normaalisti kehittyneestä lapsesta jolla kiukut ja uhmat vaan menee yli, ne joille ei ole tällaisia lapsia sattunut ei tiedä mistä puhuu. Usein aika auttaa ja johdonmukaisuus kyllä tosi tärkeää. Muista kuitenkin osoittaa myös rakkautta!

 

[Silja.S]

Tiedän, tiedän: aina kehoitetaan ottamaan yhteyttä perheneuvolaan - ja niinhän se on, ettei sieltäkään aina sitä apua saa. Mutta kannattaisi ehkä kuitenkin yrittää. Meille oli esikoisen neurologisissa ongelmissa perheneuvolasta sen verran hyötyä, että sieltä ohjattiin tarkempiin tutkimuksiin. Suosittelen kysymään neuvoa. Ehkä käytökselle löytyykin jokin aivan yllättävä ja arkinen syy. Tsemppiä sinulle! Itsekin kahden lapsen yksinhuoltajana tiedän, että ihan normaali arkikin voi olla koettelemus, saati sitten arki erityistä huomiota kaipaavan lapsen kanssa.