En jaksa enään lastani

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt äippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="emu";22646043]Peesi tälle. Veikkaan ettei näillä peilin tarjoajilla ole kokemuksia minkäänlaisen erityislapsen kasvatuksesta.[/QUOTE]

Kaikki nyt vastaakin kykyjensä mukaan. Ap esitti kysymyksensä täällä. Jos haluaa ammatti apua, niin tuskin sitä kukaan täältä 2+ sivuilta kuvittelee löytävänsä. Ja itse ainakin ehdotan asiantuntijan puheille hakeutumista juuri siitä syystä, että omat keinot eivät riitä, enkä itsekään osaa neuvoa.
 
[QUOTE="Kenguru";22646031]:D
Sori, ei tiedetty että se oletkin sinä, joka osaat antaa ne oikeat neuvot..
Vastattiin vahingossa ap:n kysymykseen omien näkemystemme perusteilla.[/QUOTE]

Sori sanoin tuossa, että ap on varmaan kokeillutkin tuota asiaa, että sinänsä ei ollut mikään neuvo vaan ihan vaan toteamus.
Ap tuskin tarvitsee kenenkään omia näkemyksiä kasvatustaidoistaan, hän ei mielestäni sitä kysynyt, vaikkakin jokainen vanhempi jossain vaiheessa omansa kyseenalaistaa, ainakin itse olen niin tehnyt.
 
En osaa hirveästi antaa vinkkejä, mutta kovasti jaksamista kuitenkin toivon tuohon tilanteeseen. Minusta on ihan normaalia että välillä menee se hermo ihan täysin, etenkin kun on tuollainen tilanne kuin sinulla.. Ja mikäs sen parempaa kuin purkaa se täällä, anonyymisti.

Mä muistan sen kun itse lapsena kinusin äidiltäni tekemistä ja tosiaankaan mikään äidin ehdotus ei kelvannut.. kunhan rankutin =) Varmaan parhaiten sai hiljaiseksi sillä että äiti kysyi suoraan että mitä sinä haluaisit tehdä, kun ei siihen itsellä ollut mitään vastausta niin tuntui tosi tyhmältä enää jatkaa äidiltäkään sitä kyselyä.. Ja itsellänikin varmasti tuo äidille valittaminen ja vaatiminen milloin mitäkin johtui siitä ettei ollut kavereita tai niillä kavereilla oli jotain muuta ja tunsin itseni yksinäiseksi tai onnettomaksi.
 
Onko lapsen isä kuvioissa? Jos ei, löytyisikö muualta lähipiiristä hyvä, roolimalliksi sopiva äijä, jonka seurassa poika voisi tehdä asioita ja jonka vuoksi hänellä olisi motivaatio opetella itsehillintää? Se ehkä auttaisi tuohon vanhempien "huonojen" poikien seurassa roikkumiseenkin...
 
vastaat sä mitään tai puhutko kun lapsi rupee riehumaan ja vaatimaan asioita? Kommunikoitteko keskenänne vain lähdetkö vaan kaverillesi kahville mitään sanomatta?

Lapselle pitää asettaa rajoja.

tietenkin puhun, mutta jos poika aloittaa jankuttamisen ja kiukuttelun, niin hän ei vastaanota puhetta tai mitään. Sulkeutuu vain omaan maailmaansa ja siihen mikä juuri sillä hetkellä mättää.

Meillä siis lähtee nämä raivarit ihan tyhjästä ja pikkuasioista. Esim. 2 päivää sitten tein makaroonilaatikkoa. Poika sai siitä ihan hirveen hepulin "paskaa ruokaa, sä oot piilottanu siihen sipulia". reilun tunnin taas kiukutteli ja makasi. Sitten *plim* ja poika taas oli normaali ja tuli syömään.

Kyllä... joka paikassa syytetään kasvatusta ja niin myös syyttää koulu ja perheneuvola. Ja kaippa nuo tuolla psyk.polillakin sitten syyttää. Mulla on ihan tarpeeksi huono olla, kun en osaa auttaa lastani ja nuo syyttelyt ei auta yhtään. Poika oli kouluikään asti ku enkeli. Pienenä ei edes ollut uhmaa tai mitään. Nyt sitten uhmaa senkin edestä.

Tuolla joku kyseli siitä sylihoidosta. Ei onnistu enään. Minun voimat ei riitä pitämään aloillaan.

Poika taas muuttui kuin taikaiskusta normaaliksi ja iloiseksi pojaksi. Nyt ei enään rankuta edes. Onneksi edes ilta on rauhallinen.
 
kuulostaapa arkenne raskaalta. Ihme, että hermosi menee toisinaan.
Rajat ja rakkaus, helpot sanat, vaikea käytännössä pitää kun lapsi on vaativa luonteeltaan.

oletko katsonut telkkarista teineistä jotka menevät noin 2 viikoksi asumaan toiseen perheeseen, missä kova kuri? onnistuisiko sellainen täällä ?
 
Jankutus todennäköisesti loppuu kunhan ilmoitata lapsellesi, että tienaa itse ne omat rahansa ja ansaitsee ne huvituksensa työllä.
Ei aikuisetkaan saa mitään ilmaiseksi.

Tosin alkuun voi tehdä vähän tiukkaa lapselle ymmärtää asia jos on 12 vuotta saanut kaiken tahtomansa tekemättä asioiden eteen mitään.
 
Oma 5-vuotiaani käyttäytyy vastaavanlaisesti tuon tahtomisasian suhteen ja saan kyllä syyttää itseäni osittain. Lapsella on voimakastahtoinen luonne ja temperamentti ja minä en ole osannut olla tarpeeksi selkärankainen joka asiassa. Kun alkoi tuntua siltä, että jokainen päivä on yhtä vääntöä, niin otin yhteyttä lasten tukiyksikköön. Ei ne ongelmat ole mihinkään kadonneet, mutta olen saanut tukea ja opastusta/ohjausta ongelmatilanteiden suhteen. Lisäksi olen oppinut ettei lapsi mene rikki, jos hänelle sanoo napakasti EI ja antaa lapsen rauhassa kiukuta turvallisessa ympäristössä.

En ole siis ollenkaan paras neuvomaan, mutta tuntuisi siltä, että jonkinlaiset rajat olisivat tuon kiukkuamisen suhteen nyt viimeistään asetettava. Eli kiukulla ja jankkaamisella ei saa mitään. Jos laitettu ruoka ei kelpaa, niin muuta ei ole tulossa kuin seuraavalla ruoka-ajalla jne.
Lisäksi aktiviteettia ja pois pelien ja tietsikoiden äärestä energiaa kuluttumaan. Mikä häntä itseään mahtaisi kiinnostaa?
 

Yhteistyössä