En haluaisi itkeä lasten aikaan,vinkkejä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mei"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mei"

Vieras
Tänään lähtee rakas lemmikkimme vihreille niityille.
Tämä on ollut tiedossa jo kauan ja on suorastaan helpotus ettei tarvitse enää kärsiä.
Ja oma terveydentila tämän myös vaatii (olen viimeisilläni raskaana, pitäisi olla levossa jne......)



Mutta rakashan se on, en haluaisi kuitenkaan itkeä ja surra lasten aikaan. Tässä on meillä ollut surua nyt vähälle aikaa ihan tarpeeksi.
 
Että äiti pitää tunteet sisällä raskaan menetyksenkin aikana. Mitä lapset tästä saa?ei mitään. Ihmisen pitää itkeä kun itkettää ja surra kun on surun aika. Voin kertoa, että olen tavannut ihmisiä joiden lapsuuden perheessä kaikki tunteet salattiin lapsilta ja siitä ei ole seurannut mitään hyvää!!!!
 
  • Tykkää
Reactions: Minni:)
Jos mä olisin sun lapsesi, mä ihmettelisin, että eikö äiti välittänytkään koirasta, kun ei yhtään sure? Lapsille pitää opettaa, että tunteita saa ja pitää näyttää, eikä padota niitä sisäänsä. Tuskin sä lapsillekaan sanot, että nyt ei ole oikea paikka itkeä, hys hiljaa ja itke sitten kun olet yksinäsi.

Jos lapset ihmettelevät, mitä äiti itkee (jos siis ovat niin pieniä etteivät oikein ymmärrä koiran poislähtöä), niin sitten sanot, että äidillä on surullinen olo ja paha mieli, siksi itkettää.
 
Tää on kyllä sanottu jo niin monella tavalla...mutta pahinta mitä voit lapsillesi tehdä, on että opetat heille, ettei tunteita saa näyttää. Kokemuksella voin sanoa, että ei ole kovin kivaa yli 3-kymppisenä vuoasikausien yleistyneen ahdistuneisuushäiriön jälkeen alkaa opetella tunteiden tunnistamista ja nimeämistä. Ahdistus joka aiheutti paniikkikohtauksia johtui mm siitä, että tunteiden käsittely oli mahdotonta, koska ei niille ollut sanoja joilla käsitellä ne ja kotona oli oppinut, että vaan heikot ihmiset näyttää tunteita.
 
Mun mielestä lasten edessä saa ja pitääkin näyttää kaikki tunteensa, siten hekin oppivat että on ok surra, on ok iloita ja on ok olla myös vihainen.
Itse itken silloin kun itkettää ja ihan lapsenkin nähden.
 
Kateeksi käy te jotka osaatte/pystytte näyttämään tunteenne lastenne edessä. Minä en siihen pysty. Sairastan bipolaarihäiriötä ja tälläkin hetkellä on menossa vaikea masennusjakso. Itken suurimman osan päivästä, mutta aina yksi...milloin vessassa, milloin yöllä ja milloin missäkin. Lapseni eivät ole koskaan nähneet minun itkevän eikä mieskään. Pari vuotta takaperin koin todellisen pohjan tässä sairaudessa ja yritin itsemurhaa jonka jälkeen jouduin pitkäksi aikaa suljetulle osastolle ja koskaan en silloinkaan itkenyt lapseni nähden....yksin sitten sitäkin enemmän. Raskasta tämä elämä kyllä on :(
 
Mä en ole halunnut itkeä lasteni - enkä muidenkaan - nähden silloin, kun syy itkulleni on ollut sellainen, etten ole halunnut siitä puhua lapsilleni tai muille. Lemmikeistä luopuminen sen sijaan ei ole kuulunut niihin syihin vaan meillä on itketty lemmikkien kuolemaa koko perheen voimin. Itse asiassa myös siskoni ja siskoni tytär itkivät, kun meidän koira reilu vuosi sitten täytyi päästää sateenkaarisillalle. Itkeminen tällaisesta "hyväksyttävästä syystä" voi helpottaa myös muista syistä aiheutunutta pahaa oloa. Eli samalla itkulla saa puretuksi useammankin murheen ja huolen.
 
[QUOTE="aapee";27589728]No joo :/ Meillä on vanhin lapsi vaan niin samperin herkkä,että ei välttämättä saa nukuttua pitkään aikaan kun murehtii..[/QUOTE]
No eiköhän se sen lemmikin poistumisen huomaa vaikka sinä näyttäisitkin surusi? Voisko olla, että lapsi pääsis nopeammin yli ja sisi nopeammin nukuttua, jos saisi mallin että katso näin surraan ja tämä on oikein ja luvallista, ei tarvitse aina olla reipas!
 

Yhteistyössä