En halua antaa lasta exälle jouluaattona

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Exä tuossa että voisi ottaa tuon esikoisen ensi viikoksi tai siiten jouluksi, niin mielummin annan ensi viikoksi ja silloin lapselta jää kerhon joulujuhlat väliin, kuin että lapsi olisi jouluaattona siellä. Joulupäivänä lapsi tietysti voisi lähteä, mutta aaton haluan viettää lasten kanssa.
 
ap.
Kyllä isälläkin on oikeus viettää joulu lapsensa kanssa!!
No onhan sillä tietty, mutta itse se ensin ehdotti tuota ensi viikkoa ja kun sanoin, että sitten jää joulujuhla väliin, niin sanoi, että voi ottaa kyl lapsen jouluksi ja joulun välipäiviksi. Tuo nuorempi lapsi kyllä jää mulle se ei siis isälleen menisi. Suurin osa tuon lapsen lahjoista olisi sitten täällä ja se saisi ne vasta uutena vuotena jos joulun olisi poissa.
 
"minna"
Niinpä, sä kun et voi päättää kaikkea vain kuten itse haluat. Mieti myös mihin lapsella on oikeus. Kun vanhemmilla ero tulee, ei voi kuvitella saavansa viettää kaikkia haluamiansa hetkiä lapsen kanssa. Toisekseen mä en nyt tiedä onko niin järisyttävän kamalaa jos lapsi ei pääse kerhon joulujuhlaan jos pääsee isänsä luokse. Ei kauhean hyviä perusteluita olla laittamatta lasta omalle isälleen.
 
ap.
[QUOTE="ei ole totta";25122632]Niin ja voisko joku kysyä siltä lapselta, mitä se haluaa?[/QUOTE]

Lapsi haluaa vaikka mitä, haluaa joulujuhlaan, haluaa isälleen ja haluaa olla äidin kanssa.
 
ap.
[QUOTE="minna";25122648]Niinpä, sä kun et voi päättää kaikkea vain kuten itse haluat. Mieti myös mihin lapsella on oikeus. Kun vanhemmilla ero tulee, ei voi kuvitella saavansa viettää kaikkia haluamiansa hetkiä lapsen kanssa. Toisekseen mä en nyt tiedä onko niin järisyttävän kamalaa jos lapsi ei pääse kerhon joulujuhlaan jos pääsee isänsä luokse. Ei kauhean hyviä perusteluita olla laittamatta lasta omalle isälleen.[/QUOTE]

Siis lapsihan on nyt jättämässä sen kerhon joulujuhlan väliin, että pääsee isälleen nyt, niin sitten on joulun mun ja veljensä kanssa.
 
"Vieras"
Meillä on toiminut monta vuotta jo sossussa ehdotettu systeemi eli lapsi joka toinen joulu äitillä ja joka toinen vuosi exällä. Ei tarvitse joka vuosi tapella ja nahistella asian tiimoilta ja lapsikin saa viettää joulua vuoron perään äitin tai isän kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: idunnor
hitto näitä vastauksia (osaa..)

Anna sit ensi viikoksi, vaikka se juhla jääkin väliin?

Minä annan lapset isälleen joulupäivänä, en suostuisi että lapset aaton siellä. Onneksi eksäkin tajuaa ettei kykene lapsille kunnon joulua tekemään.
 
No onhan sillä tietty, mutta itse se ensin ehdotti tuota ensi viikkoa ja kun sanoin, että sitten jää joulujuhla väliin, niin sanoi, että voi ottaa kyl lapsen jouluksi ja joulun välipäiviksi. Tuo nuorempi lapsi kyllä jää mulle se ei siis isälleen menisi. Suurin osa tuon lapsen lahjoista olisi sitten täällä ja se saisi ne vasta uutena vuotena jos joulun olisi poissa.
Näetkö mitä kirjoitat? Itsekkäältä vaikutat. Miksei lapset voi olla joka toinen joulu sinulla, joka toinen isällään?
Mikset haluaisi isän antaa viettää aikaa lapsiensa kanssa?
 
hitto näitä vastauksia (osaa..)

Anna sit ensi viikoksi, vaikka se juhla jääkin väliin?

Minä annan lapset isälleen joulupäivänä, en suostuisi että lapset aaton siellä. Onneksi eksäkin tajuaa ettei kykene lapsille kunnon joulua tekemään.
Surulliselta kuulostaa tämäkin.
Miksei ex kykenesi antamaan lapselle joulua? Joulussa tärkeintä on läsnäolo!
 
  • Tykkää
Reactions: MorbidMama
ap.
Näetkö mitä kirjoitat? Itsekkäältä vaikutat. Miksei lapset voi olla joka toinen joulu sinulla, joka toinen isällään?
Mikset haluaisi isän antaa viettää aikaa lapsiensa kanssa?
Mulle joulu on aina ollut tärkeä ja exälle sillä ei ole ollut mitään merkitystä, etenkin se jouluaatto on mulle tärkeä päivä. Joulupäivänä voisi kyllä tuon lapsen hakea, mutta en tiedä haluaako se silloin tänne ajaa lasta hakemaan. Nuorempi lapsista on niin nuori, ettei sitä voi isälleen ainakaan tällä hetkellä antaa, kun eivät edes toisiaan oikeastaan tunne, eikä isää taida kauheasti tuo nuorempi edes kiinnostaa.
Minä olen tähän asti antanut tuon isomman isälleen aina kun on halunnut.
 
hitto näitä vastauksia (osaa..)

Anna sit ensi viikoksi, vaikka se juhla jääkin väliin?

Minä annan lapset isälleen joulupäivänä, en suostuisi että lapset aaton siellä. Onneksi eksäkin tajuaa ettei kykene lapsille kunnon joulua tekemään.
Eli joulu on sellainen kuin lasten äiti sen määrittelee. isän viettämä joulu ei ole joulu...just.
 
  • Tykkää
Reactions: MorbidMama
Surulliselta kuulostaa tämäkin.
Miksei ex kykenesi antamaan lapselle joulua? Joulussa tärkeintä on läsnäolo!
Mitä surullista siinä on jos lapset menee joulupäivänä isälleen? Jos eksä on itse sanonut että ei kykene lapsia aattoa pitämään?
Lapsen jouluun kuuluu minusta tietyt asiat, sen läsnäolon lisäsi. Tai voisi kai itsekin apsien kanssa vaan käpylehmiä askarrella ja syödä näkkäriä mutta ei se minulle riitä, enkä jaksa uskoa että lapsillekaan, näin kärjistettynä.
Jos vastakkain on joulu kotona tai isänsä luona, lapset valitsee kodin. Ja oho, on kysyttykin :D
 
  • Tykkää
Reactions: Hiikka

Yhteistyössä