Eloveenojen 2007 isot kesäkuumassut:)

Mua oksettaa koko päivän ja nyt kunnei enää edes mehukeitot ja mehut pysy sisällä niin menen lääkäriin..alkaa olla jo aikast heikko olo ja pelottaa ettei vaavikaan saa tarpeeks ravintoa. Katsotaan mitä lääkäri sanoo. Ilmoittelen sitten kun tuun sieltä.
 
Oieka neuvolapäivä ollut tänään!Minäkin siellä piipahdin ja hb oli 114 eli ihan hyvä minuksi.Turvotusta ei juurikaan,pissa puhdas,sf-mitta 29 ja vauva oli kuulemma jo aika alhaalla.....hmmm :/ Sydänäänetkin olivat poikkeuksellisen hitaat,eli yleensä on ollut noin 150 ja nyt oli 135.Liekö nukkunut vauva tällä kertaa.

Sitten pääsin kaksistaan doulani kanssa kahville juttelemaan tulevasta synnytyksestä.Oli kivaa saada asiat selväksi ihmisen kanssa joka kuitenkin tulee tukemaan minua synnytyssaliin!Puhuttiin siitä,millainen yleensä olen salissa ollut ja haluanko että minuun kosketaan/ei kosketa tai haluanko että hän on vain "taustalla" vaiko aktiivisena mukana koko ajan jne.Puudutuksista puhuimme myös kun en ole aiemmin koskaan mitään kivunlievitystä saanut.En periaatteessa ole vastaan mutta ilman yritetään ensin.


Sellaisia pilvipävään:)


Kassu ja Alma
 
Hellou!

Parin päivän ajan oon yrittänyt käydä tänne juttuja kertomassa, mutta aina joku on keskeyttänyt mun kirjoittelut, ja on pitänyt jättää seuraavaan kertaan. Nyt asiaa on ehtinyt tulla niin paljon, että saas nähdä kuinka pitkä juttu tästä sitten tuleekan. ;)

Aloitetaanpas viikonlopusta: Kiertelimme viikonloppuna miehen kanssa vauvakaupppoja. Nyt on sitten hankittu pinnasänky ja turvakaukalo. Autossamme ei ole isofix -kiinnitysjärjestelmää, joten päädyimme malliin jossa tuli mukana turvavöillä kiinnitettävä isofix -alusta, johon saa sitten kaukalon kiinnitettyä kätevästi napsauttamalla. Samalla ostosreissulla käytiin sitten kummitätini luona, joka on kätilö/terv.hoitaja ammatiltaan. Kokeili vauvaa ja epäili että olisi kääntynyt perätilaan :eek:. Ensi viikolla kuulee sitten omalta neuvolatätiltä että miten päin hänen mielestään on. Nyt on kyllä taas liikkeet tuntunut niin kuin olisi oikein päin, mutta saas nähdä. Voihan se vielä siellä kääntyilläkin näillä viikoilla.

Nyt on täälläkin sitten kaikki vauvanvaatteet pesty, silitetty ja viikattu paikoilleen :heart:. Paljonhan noita on jo tullut haalittuakin, mutta en siltikään osaa yhtään arvioida että onkohan niitä nyt tarpeeksi. Ajattelin että tässä vaiheessa en hanki enää lisää, sitten pikkuhiljaa vauvan synnytyä voi ostella jos näyttää että jotain puuttuu. Ja mistä tuon tietää että kuin iso veijari sieltä on tulossa, tiedä vaikka 50/56cm vaatteet eivät mahdukaan päälle! ?

Valkovuodosta: Runsasta on ollut täälläkin. En tykkää käyttää pikkuhousunsuojia, ja yleensä vaihdankin sitten alkkareita pari kertaa päivässä.

Kummeista: joku oli jo kertonutkin, mutta kertokaapas muutkin että missä viheessa kysytte kummeja? Minä olen kuvitellut että kummit on tapana kysyä vasta vauvan syntymän jälkeen, mutta nyt olenkin huomannut että monet kysyvät jo raskausaikana. Niin että miten päin teillä muilla? Itse nyt sitten pähkäilen kahden vaiheilla että joko nyt kysyisin vaiko vasta sitten kun vauva on syntynyt.


Uusia oli taas tullu joukkoomme useampia, tervetuloa vaan paisuvaan joukkoomme ;) nauravamamma ja Tea84!

OmituinenOtus: Kovasti tsemppiä makoiluun :hug: Muistahan tulla ilmoittelemaan voinnistasi. Kovasti pidän peukkuja että vauva pysyisi visusti vielä massussa!

Pauzia, Edietä, bebesiä, Ricaa oli ainakin jo supistellut ihan oikeasti. Toivottavasti ei vauva olisi tulossa liian aikaisin ulos!

zamppa: Miten selvisit ampiaisen pistosta?

Lillielli: Minä haen äp-rahaa nimenomaan 6kk palkkatulojen perusteella. Tämä kesäkuun palkka lasketaan vielä siihen kuuteen kuukauteen, ja työnantajalta menee palkkatiedot suoraan sinne Kelaan.

NuuNuu80: Millaista siellä KYS:in synnytysvalmennuksessa oli? Meidän th perhevalmennuksessa mainitsi vaan ajat jolloin siellä voi käydä, eikä sen kummemmin "mainostanut" koko juttua. Jotenkin sain sellaisen käsityksen että ilman sitäkin valmennusta selviää hyvin. Meiltä kun Kuopioon on toistasataa kilsaa matkaa, niin ei huvittaisi ihan varta vasten sinne valmennukseen lähteä.

kassu: No voi sun *#&%# sitä sun miehesi työnantajaa! :kieh: Voisi kyllä pikkusen miettiä näitä asioita työntekijöiden perheidenkin kannalta! Oliko miehesi yrittänyt neuvotella asiasta? Luulisi että tällaiset jutut on järjestelykysymyksiä.

Pauzi: Meillä ei ole neuvolassa puhuttu turvotuksesta halaistua sanaa. Kortissa ei näy minkäänlaista merkintää, ei plussaa eikä miinusta :/.

Pellava: Täällä vähän samanlaisia vaivoja kuin sinullakin: selkä vaivaa. Yleensä aamulla sa päivällä selkä on ihan ok, mutta iltaa kohden sitten pistävänoloinen kipu yleensä ilmestyy. Tietysti kun on koko päivän touhuillut ja könöttänyt vaikka vähän minkälaisessa asennossa. No mies sitten aina illalla hieroo ja lämpimällä kauratyynyllä helpottaa oloa.

Vielä on purkauduttava hieman ahdistavasta aiheesta. Viimeksi perhevalmennuksessa puhuttiin synnytyksestä. Mieheni, joka on aikas herkkä kaikille pistämisille jne, tuumi jo ennen valmennukseen lähtöä, että jännittää tuonne valmennukseen menemistä, jos vaikka hyvinkin ronskisti siellä asiasta puhutaan. No niinhän siinä sitten kävi että ei ehditty kuunnella kätilön juttuja kuin n. 10 minuutin ajan kun miestäni rupesi huimaamaan ja pyörryttämään kesken kaiken. Niinpä joutui lähtemään valmennuksesta pois ja minä jäin sinne yksin istumaan sekavin tuntein :'( ?. Vesi kiersi silmissä kun toisaalta ajattelin että selvisiköhän mieheni sairaalasta ulos pyörtymättä ja toisaalta sitten sitä että todennäköisesti joudun synnyttämään ilman mieheni tukea :'( . Aika epätoivoiselta tuo miehen osallistuminen synnytykseen nyt kyllä näyttää. Kovasti haluaisi olla mukana, mutta mitäs mahdat kun pelkkä aiheesta puhuminenkin saa pyörrytysreaktion käyntiin. Ja minua kieltämättä ahdistaa ajatus että joutuisin yksin synnyttämään. Toisaalta en kyllä halua ketään muutakaan lähimmäistäni enkä ketään ulkopuolista tukihenkilökseni sairaalan henkilökunnan lisäksi. No, nyt vaan katsellaan ja mietitään että mihin ratkaisuun päädytään.

Tällaisia kuulumisia tällä erää. Jaksamisia teille kaikille masujenne kanssa! :heart:




inom 32+3
 
Pikaiset tunnelmat täältäkin päin... =) Olo on ollu yllättävän virkeä vaikka tuntui ettei yöllä oikeen uni tullut.. Aluksi tuntui ettei vauva liikkunut niitä normaaleja ilta ryminöitään ja sitten kun se liikkuminen alkoi.... huokaus... :whistle: Muutenkin on tuntunut ettei oikein missään asennossa ole hyvä nukkua, niin kokeilin sitten sitä tyynyä polvien välissä!! Ja sanon vaan että olipa hyvä että tulin kokeilleeksi- en nuku enää ilman sitä!!! Suraava neuvola on vasta 20 päivä, mietinkin tuossa että missä vaiheessa ne yleensä tihenee? Mulla on ollut kokoajan sen 4vko:n välein...

Tea ja PoikaniTarmo 31+3
 
eli siis neuvolasta. Kaikki oli muuten kunnossa, mutta Minimi on perätilassa. Tätä se parin päivän takainen alytön mylläys mahassa siis tiesi ja viime päivinä potkut onkin tuntunut oudosti sisäänpäin. Edellisellä kerralla neuvolassa kaveri oli poikittain, joten mahtuu siis komeasti mylläämään kun on selkeästi tässä välillä ollut pää alaspäinkin. Pitää vaan toivoa että kääntyy vielä raivotarjontaan. Sf-mitta oli kolmessa viikossa noussut 23 sentistä 29:ään tuon masuasukin asennonmuutoksen takia, aika paljon siis. Terkkari sanoi että jos ensi kerrallakin (viikolla 34) on perätilassa niin saan lähetteen Koksiin arvioitavaksi. Epäilen etteivät edes alkaisi kääntämään kun istukka on edessä ja lapsivettä kuulemma juuri ja juuri tarpeeksi. Toivottavasti tilanne vielä tästä muuttuu ettei tarvitse alkaa pohdintaa alatiesynnytyksen ja sektion välillä. Toissynnyttäjää kun ei kuitenkaan automaattisesti sektioon laiteta. Niin ja muuten tulokset neuvolassa siis painoa +433/viikko, turvotus +/-, rr 111/70, oma syke 68 ja Minimin noin 140.

77mm ja Minimi rv 30+5
 
Jonna82 En ole vielä varannut tutustumis aikaa kun meillä on tänä ilatna vasta ensimmäinen valmennus niin ajattelin siellä ensin käydä ja sitten sen jälkeen soitella. :)
Täällä on nyt sairaslomaa sitten äitiysloman alkuun saakka joten ei tarvitse juosta 2viikon välein neuvolalääkärillä. Vaikka toisaalta kai ne neuvola käynnit tihentyy kohta. Kaikki muuten ok.

Jonz & Topi 30+4
 
Tulin just lääkäristä. Hän määräsi mulle peräpuikkoja pahoinvointiin..joo ja sitten jos kauan vielä jatkuu niin sitten käski ottaa uudelleen yhteyttä. Supistusten takia pyysin tarkistamaan myös kohdunsuun tilanteen. Oli edelleen vaan pehmentynyt ja lyhentynyt. Ei oikein sanonut mitään mihinkään joten soitin sitten vielä äippäpolille. Sieltä sanottiin että pahoinvointi voi johtua siitä että sikiö painaa mahalaukkua ja toisaalta taas siitä että närästää. No omasta mielestäni mua ei kyllä ole närästänyt. Sitten kysyin tosta kohdunsuun tilanteesta..Enää ei kuulemma sitten estellä jos vaavi on tullakseen. Tuntuu vaan itsestä että viikkoja vielä aivan liian vähän. 26.6 seuraava neuvola ja sieltä sitten saan lähetteen polille jos vauva ei oo kääntynyt. Synnytystapa-arvio tehdään kuulemma rv25-26 eli täytyy ootella siihen pääsyä sitten vielä kolmisen viikkoa. Ellei mitään ihmeellistä tapahdu.
 
Jonz: Ilmottele kun tiedät päivän, jos satuttas samaan aikaan =) Saas nähdä ollaanko yhtä aikaa elokuussa synnyttämässä... Asutko muutes Lahdessa vai jossain lähialueella?

Ai niin unohtu aikasemmin sanoa että mulla sokerirasituskokeen tulos oli normaali. Onneksi ei mitään raskaus diabetestä ollu...
 
Jonna82: Jep, mä kerron kunhan olen sen varaillut. :)
Heinolassa asun. Mä oon kovasti yrittäny kertoa tälle masukille että se saa tulla mielellään maailmaan heti 38viikon jälkeen. Katsotaan kuunteliko se. ;)
 
Hei vaan!
Minäkin kävin sitten tänään lääkärineuvolassa, kun olen halunnut tämän lapsen jälkeen sterilisaation. Lääkäri kysyi vain että mitenkäs olet tähän päätökseen tullut ja sen jälkeen totesi että johan nämä kolme on ihan riittävästi. Pisti papereihin merkinnän; terve. Tuntui aika kylmäkiskoiselta ja melkein peruin koko asian, mutta sitten jälkeenpäin ajattelin että kun se kerran näin helposti irtosi ( olen kuullut että jotkut lääkärit haluavat äidin käyvän jopa psukologin juttusilla) niin kai se sitten on ihan ok että teen sen lopullisen päätöksen... Sanoi vain että se on sitten peruuttamaton, siinäkin tapauksessa että löydät jossain vaiheessa uuden miehen :eek:
Mullehan on tulossa sektio, joten tämä operaatio tehdään kuulemma kivuttomasti siinä yhteydessä.
Onneksi teille voi jutella tästäkin asiasta, se kun tuntuu olevan sellainen puheenaihe, ettei kovin usean kanssa siitä haluaisi jutella. Varsinkin kun tuntuu joskus että olenko tekemässä oikeaa ratkaisua...
Mutta terveydellisistä syistähän olen sen tekemässä, joten täytyy nyt asennoitua siihen että se on ainut ja paras ratkaisu.
Nyt siis olen yrittänyt nauttia tästä raskaudesta kuten viimeisestä täytyy nauttia, mutta sehän on hankalaa kun kivut on ihan mahdottomia. Yöllä en nuku juuri ollenkaan, selkään pistää tai kylkeen tai alapäähän ja välillä supistaa. Ja nyt on alkanut se yöllä nälän tunne! Viime yönäkin oli vessareissun yhteydessä pakko käydä syömässä banaani!

Minulla myös valkovuoto on aika runsasta. Välillä lirahtaa housuihin niin ettei tulisi elämästä mitään ilman pikkuhousunsuojaa. Kerran kyykistelin pihalla kukkien seassa ja lirahti housuun oiikein kunnolla. Säikähdin ja juoksin vessaan mutta kai se oli valkovuotoa kun ei se touksunut oikein milleen. Lapsivesihän tuoksuu makealle...?

Paha olo on tosiaan hiipinyt täälläkin kuvioihin mukaan. Tänään kaupassa kaikki ruoka näytti pahalta, mietin siinä että lapsiraukat jäävät kohta ilman ruokaa kun äiti ei voi ostaa mitään kaupasta. En voi pistää enään kuumuudenkaan piikkiin kun meillä on +6 astetta lämmintä ja vettä tihuuttelee koko ajan :(

Mutta nyt täytyy lähteä katsomaan meidän toista tulevaa vauvaa =) eli koiravauvaa. Se tulee meille heinäkuun alkupuolella ettei vain aika kävisi pitkäksi!! :LOL:

Seriina ja poju 30 poks

Huomenna äitipoli Roissa, kertoilen taas kuulumisia...
 
Heips kaikille,

ja lämmin kiitos ku ootta niin lämpimästi ottanu vastaa, toivotellu tervetulleeks jutusteleen jne :heart:

Kassu ei kai ne voi siun miehen töissä olla noin p-reikiä et oikiasti pakottaa lähtee työkomennukselle just sillo?! Eikö sitä voi mitenkää siirtää tai perua tms? Tosi inhaa,höh.

77mm Mejän vauveli oli kans kääntyny raivotarjonnasta perätilaan, mut onneks on aikaa (ja vaavilla tilaa masus) kääntyillä nii toivotaa et kääntyis itestää toisinpäin =)

Oli tosissaa neuvola tännää taas:

-painoa oli tullu 262g/vko (yhteensä raskauden aikana nyt n.9kg)
-verenpaine 112/85
-sf-mitta 30cm
-syke 140
-hb 116 (eli aika alhanen,varsinki ku miulla on normaalisti korkia hemppa ja raskauden aluski vielä 142,mut toisaalta ei oo väsymystä tms anemian oireita tuntunu...)

niin ja vauveli tosiaa oli perätilas, ens kerralla kuulema ultrataan jos tuntuu vieläki olevan perätilas ja sit katellaa sitä etiäpäin...

Mie taijjanki olla vastarannankiiski mut miusta on iha KAMALAA ku helteet loppu,eikä saa ennää paistatella ulkona auringonotos tai maata rannalla tai uijja tms. Ei tää harmaa/vesisaje ja tosi kolea ilma oo mistää kotosin
:LOL: Tahon takas kunnon kesäkelit!

nyt aletaa kokkailee miehen kans tortilloja ruuaks ja sit pitäs vähä perjantain tenttiin kertailla,puuh motivaatio vähä hukas ;)

jaksamista kaikille,

ilona rv 31+2
 
Inom: Kys:n valmennus oli minusta ja miehestäni tosi hyvä lisä meidän oman tk:n valmennukseen. Kätilö piti sen (powerpoint-esitys) ja kertoi kuinka sairaalaan saavutaan mihinkin vuorokauden aikaan, mille ovelle mennään soittamaan kelloa ja mitä äidille aluksi tehdään. Isän käski ottaa evästä mukaan, äiti saa murkinaa sairaalan puolesta. Sitten hän kävi läpi kaikki kivunlievitysmahdollisuudet ja synnytysasennot. Kysymyksiä sai esittää koko ajan. Lopuksi katsoimme dvd:n synnytyksestä jossa näytettiin ihan alusta loppuun kun äiti tuli sairaalaan ja lapsi syntyi (mitään sensuroimatta). Tämän videon aikana meikäläinen (ja moni muukin) itkeä pillitti kun jotenkin alkoi vetää mieltä herkäksi. Rupesin jo kuvittelemaan itseäni synnyttämässä ja isää pesemässä vauvaa. Kyynelehdin vielä kotimatkallakin (osittain ehkä onnesta ja osittain järkytyksestä/pelosta). Olen tyytyväinen että kävin siellä. Näkipähän ainakin kuvista esim minkälainen synnytyshuone on yms. ja tietysti sai tietoa miten juuri KYS:ssä toimitaan. Käy kattomassa netistä KYS:n synnytys tutuksi sivut http://www.synnytystutuksi.fi/tutukspalvelu.html
Noilta sivuilta selviää myös kaikenlaista tarpeellista ja näkee kuvia ja videonpätkää.

-NuuNuu-
 
Tässä on jonki aikaa menny ku oon viimeks käyny olipa kiva lueskella kaikkien raskauden etenemistä ja miten nyt menee.
Muutto pitäis tässä vielä tehdä perjantaina ja sit pääsen vihdoin sitä lastenhuonetta laittamaan, ja pinnasänkyki pitäis käydä ehtimässä jostai. Vaatteita ei pikkuiselle ole tullu ostettua juuri yhtään ku kolme äitiyspakkauksellista tutuilta tullu plus se oma pakkaus, pitää vaa pestä ja laitella paikoilleen.

Vaavi on kiitettävän aktiivisesti liikkunu ja painooki jo huikeet 1,6kg :)
Muita arvoja en nyt muista ku viime neuvola käynnistä aikaa ja korttikin tuolla jossain, mut kaikki ok..

Wolferiina ja Veikko 29+6
 
Täällä on iskenyt jälleen pesänrakentamisvimma. Olen pessyt ja silitellyt jälleen vauvan vaatteita. Niitä tuntuu olevan aivan tuhottomasti. Eilen palautui jälleen lainaamiani vauvan vaatteita korkojen kera. En varmaan ennätä käyttää kaikkia vaatteita mutta hyvä etteivät ainakaan lopu kesken. Lisäksi olemme valmistellet mieheni kanssa kuopuksen muuttoa omaan huoneeseen. Makkarissa vaihdoimme kokonaan järjestystä, jotta saadaa enemmän tilaa. Meidän piti mm. tietokone siirtää makkariin. Kuopus muuttaa omaan huoneeseen ehkä juhannuksen jälkeen. Täytyy itsensäkin totutella ajatukseen että meidän pikkuinen muuttaa eri huoneeseen. Miehellä ottaa varmaan vielä kovemmalle kuin minulla. Varmaan ottaa patjan ja menee tytön huoneeseen lattialle nukkumaan. ;)

Seriina kertoilit sterilisaatioleikkauksesta. Meillä kanssa ollut mietinnässä mutta yllättäen mieheni yllätti että josko hänelle se tehtäisiin. Kyselin eräällä käynnillä neuvolassa ja sieltä sanoivat että miehelle se on huomattavasti yksinkertaisempi toimenpide kuin naiselle. Sinun kohdalla tietysti loogista jos olet sektioon menossa. Meillä varmaan sujuvammin käy, jos mies menee toimenpiteeseen. Saa siitä pari päivää saikkuakin :whistle: Minuakin hieman mietityttänyt että tehdäänkö liian lopullinen päätös. Toisaalta kuitenkin meidän molempien mielestä lapsiluku on nyt täynnä kun kolmas tulee. Onhan se niin helppo ehkäisykeino. Pillerit ovat aina aiheuttaneet mulle jonkin näköisiä mielialamuutoksia. Nyt ei tarvitse ainakaan siitä murehtia.

Mulla on alkanut pikkuhiljaa kääntyä ajatukset synnytystä kohti. Itse koen että on hyvä lukea asiasta ja mietiskellä. En mitenkään suunnittele synnytystä etukäteen mutta suuntaan ajatukset sitä kohti ja olen toivottavasti henkisesti valmis siihen kun se aika tulee. Kuopusta synnyttäessä siitä oli apua. Nyt muutenkin ajatukset alkaneet kääntyä jo sinne synnytyksen jälkeiseenkiin aikaan. Se on hyvä sillä siten valmistaudun siihen vauvan tuloon. Teen tilaa vauvalle. Ajatuksissani. :heart: Olen yrittänyt jättää muita asioita vähemmälle. Siis näitä harrastuksia. Pakostakin joudun mukana niissä olemaan mutta aion olla sivuroolissa.

Vauva myllää paljon mahassa. Varmaan alkaa olla tilan ahtaus. Venyttelee paljon. Toivottavasti on edelleen raivotarjonnassa. Liikkeet tuntuvat enimmäkseen ylöspäin, joten uskoisin että oikein päin on.

Nyt alkaa olla tytön nukkumaanmenoaika, joten täytynee lopetella.
Hyvää yötä itse kullekin!
 
Kyllä tuntuu ihanalle!!! :D Ei enään kauan kun vauva tulee ja se vauvan tuoksuinen arki taas alkaa :heart: Toivottavasti vain vauva suostuu pysymään masussa ainakin sen viisi viikkoa!!! Sitten saisi jo syntyä. Kahden viikon päästä aika taas koksiin katsomaan tilanne!!!
Selkä on aivan älyttömän kipeä ja hengästyn pienistäkin asioista!!! Ahistaa suoraan sanottuna....vauvakin tuntuu painavan itseään koko ajan mitä ihmeellisempiin asentoihin!!! Tuntuu ikävältä...Vali vali lista tuli :whistle:

Kauan teillä meni kun saitte päätöksen äippä rahasta? Minulla ollut kohta kuukauden paperit sisällä ja vieläkään ei ole kuulunut mitään?
Pakkauksen kun otin rahana niin se on tullut mutta muita päätöksiä ei?
Mikäköhän siellä kestää? :/

Toivon niin että mies jo kohta tulisi kotiin ja hieroisi tätä minun selkääni mikä on todella kipeä :'( Koko päivän särkenyt taas....
Onko muilla tullut kipuja / supistuksia?
Uskomatonta että meidänkin pinoon voi jo syntyä vauvoja :heart:
Ja kaikki ollaan kumminkin jo niin sanotusti voiton puolella ainakin viikoissa :)

Bebes & Tytsy 30 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja bebes:
Kauan teillä meni kun saitte päätöksen äippä rahasta? Minulla ollut kohta kuukauden paperit sisällä ja vieläkään ei ole kuulunut mitään?
Pakkauksen kun otin rahana niin se on tullut mutta muita päätöksiä ei?
Mikäköhän siellä kestää? :/
Vein hakemukset 23.5. ja päätökset oli tehty 8.6.

Miksi muuten alkuun tulee äitiyspäiväraha korotettuna?

 
huomenta taasen!

alkuun varoituksen sana lukijoille, viesti sisältää v****tutuksen purkua.

kassu et ole ainoa, jolla taas käryää hihat isännän töitten takia. meillä oli pääsiäisen jälkeen hieman rauhallisempi jakso, mutta nyt on isäntä mennyt taas toista kuukautta hullun lailla. ja kesä aikaan heillä pitäisi olla 7,5h työpäiviä, siksi yksi kesälomaviikkokin otettiin heiltä pois (ennen 5vkoa). päivät venyy tosi pitkiksi, aamu seiskasta ilta kymppiin ja nyt "ilokseni" on myös vaihteeksi viikonloppukin töitä. kesälomansa joutuu aloittamaan 1-2 vkoa myöhemmin suunnitellusta ja pahasti pelkään, että isyysloman kanssakin on vähän niin ja näin. ehkä pitää, mutta pikkupätkissä. alan olla aika kypsä jatkuvaan joustamiseen ja omien asioitten siirtämiseen tai väliin jättämiseen. ymmärrän kyllä, että mun työpaikka on kotona ja itse olen valintani tehnyt, mutta se, että viikossa ei ole vapaahetkeä (en puhu edes päivästä)miksi hymiö?), että sais hengähtää ja hetken keskittyä omiin tarpeisiinsa, käy ainakin minulla pidemmän päälle raskaaksi. nykymaailman työntekokulttuuriin olen suorastaan raivona. ihmisiä potkitaan jatkuvasti pihalle ja ne jotka työelämään jää joutuu tekeen hullunlailla töitä. mistään ei tietenkään parane valittaa, koska silloin saattaa olla seuraava, jolla on kengän kuva persumuksessa.

muutenkin olen tän viikon ollu jotenkin hermoheikkona. räjähtelen lapsukaisille milloin mistäkin. yleensä kyllä ihan aiheesta, tuntuu että molemmat taas kokeilee kaikki rajansa uudelleen, mutta voisi kai sitä pinnaa taas koittaa pidentää. oloa ei ainakaan paranna syyllisyys lapsille huutamisesta. kaipa se on vaan stressiä ja jonkin sortin pelkoa tulevasta.

mulla ei ajatukset ole vielä kääntyneet synnytykseen. musta tuntuu, että panikoin vaan sitä sen jälkeistä elämää. mulla on pahin väsymyskausi tullut aiemminkin siinä 4kk synnytyksen jälkeen ja sitä osaan oottaa nytkin. ja kun se sopivasti osuu vuoden pimeimpään ajankohtaan, niin kieltämättä hirvittää, kuinka sitä pärjää, jos ja kun saan pääosin yksikseen tätä hullunmyllyä pyörittää. ei pitäis murehtia vielä, kyllä asioilla on tapana järjestyä, mutta ei sitä kokonaan saa mielestäänkään pois.

kai tässä vois istua ja valittaa vaikka iltaan asti. anteeksi tunteiden kuohahdus heti aamusta, älkää vaan pilatko sillä omaa päiväänne. joskus vaan alkaa niin kovin keittää. toivottavasti kassun miehen työnantaja tulee järkiinsä ja voisi hieman joustaa asiassa.

heh, meidän tyttö heräsi. on kuulema tänä aamuna mandariinisorsa ja kysyi heti kärkeen, että nukkuiko jari-maija hyvin. mieliala kohosi heti huomattavasti... ai miten niin olen ailahtelevaa tyyppiä!

mukavaa päivänjatkoa kaikille, koitetaan kestää kaiken jännityksen, huolen ja stressin keskellä!

jari-maija 32+4
 
Pietu Äitiyspäivärahaan tuli 1.1.2007 uusi laki jonka mukaan ensimmäiset 56 päivää maksetaan 95 prosenttisesti palkkaan nähden. Eli ennen oli heti alusta alkaen vain sen 70 prosenttia. Niille ei kuulu 95 prossan korotusta jotka on jääny äitiyslomalle esim. paria päivää ennen vuoden vaihdetta. Täytyyhän siihenkin raja vetää.

Tietääkös kukaan sitä et tuliko samaan aikaan tää isäkuukausi vai onko sekin ollu pitempään saatavilla? Meidän isäntä aikoo sen pitää ens keväänä.

Viime yö oli vähän uneton... kuuma ja hiki ja vaikka ikkuna oli auki niin silti ihan hanurista.
Odotan juhannusta aivan mielettömästi kun me lähdetään kotipaikkakunnalle tuonne punkaharjulle, jossa on kaikki mun sisarukset ja vanhemmat...

Pietu etkös sinäkin ollu jostain savosta????


No nyt mie lähen syömään aamupallaa...

rv 30+1
 
mirjamic: :hug: Koita kestää. Meillä kanssa mies tekee hommia hullun lailla. Välillä tuntuu, ettei käy kotona kuin nukkumassa. Mutta toisaalta jonkunhan se on tienatta, varsinkin kun itsellä tulot tippuu. Toivottavasti kuitenkin vähän tilanne rauhoittuu kun vauva syntyy. Onneksi ainakin kesäloman (tekee kyl toista duuniaan kesälomalla) ja isyysloman ajan saan pitää miehen kotona.

Mulla on kanssa ollut hermo tiukalla. Tulee tiuskittua tytölle välillä turhan paljon, mikä ei ole mun tapausta. Luulen että mulla asiaan vaikuttaan hb:n alhaisuus, mikä väsyttää ja sitten taas väsyneenä tiuskii. Pitää vastaavasti parempina hetkinä muistaa hellitellä ja kertoa miksi äippää väsyttää.
 
zamppa
inom, eipä siitä ampparin pistosta mitään suurempia ongelmia tullut. Punottaa ja kutisee mutta eipä oikein muuta voi tehdä kuin kortisonia laittaa. Soitin tiistaina päivystykseen ja sanoivat että jos menee pahemmaksi niin sitten täytyy katsoa josko antibiootille joutuisi.

tea84, mulla oli viikko sitten ma neuvola ja seuraava onkin jo ensi ke. Kyllä ne käynnit siitä tihenee. Sitten viimeisenä kuuna kuulemma viikottain.

Kyllä on ankea ilma ulkona :( . Onneksi duunissa on lämpimämpi kuin ulkona vaikka muuten on viime päivinä ollut toisinpäin.
Nyt takaisin töiden pariin.

zamppa 31+1
 
Kivi putosi sydämeltä! Tulin juuri synnytystapa-arviosta ja sain kun sainkin sektion, eikä tarvinnut edes asiasta "vääntää". Lääkäri oli ihan samaa mieltä ja suositteli sektiota. Olen todella helpottunut, sillä olen koko raskauden ajan pelännyt, että minut pakotetaan synnyttämään alakautta!

Sektiopäiväksi sovittiin 31.7. joten tästä pikkuisesta tuleekin heinäkuinen kuten isoveljestäänkin. En kuitenkaan usko olevani ensimmäinen elokuisista, joka saa nyytin syliinsä. Eiköhän ensimmäiset ala poksahtelemaan jo tuossa heinäkuun alkupuolella... Hui! :)

Samalla ultrattiinkin ja painoarvioksi tuli 1,9 kg. Kuulemma hieman keskikäyrän alapuolella mennään. Varmistuipas vielä sekin, että pikkuinen pojanjässikkä siellä köllötteli. :heart:

Pellava kyseli pikkuhousunsuojista... Mun tietääkseni niitä ei suositella jatkuvaan käyttöön kenellekään, sillä ne eivät oikein "hengitä" ja hautovat näin alapäätä ja altistavat kaiken maailman tulehduksille. Välillä ainakin pitäisi olla ilman, mielellään kokonaan ilman housuja. ;)

Mirjamic: Täällä on vähän samanlaiset tunnelmat... Mies tekee tosi paljon töitä ja on usein reissussa. Esikoisella (2 v) on paha uhma ja välillä tuntuu, että en kertakaikkiaan jaksa. Tulee huudettua hänelle ihan liikaa ja sitten on huono omatunto. :ashamed: Pelottaa aika paljon, miten pärjään sitten kun vauvakin on kuvioissa. Ajateltiin kyllä, että esikoinen saa mennä parina päivänä viikossa päiväkotiin, että saan välillä huilia.. tai en nyt tiedä voiko sitä huilimiseksi kutsua, mutta olla vauvan kanssa kaksistaankin.

Nyt lähden pihalle nyppimään voikukkia nurmikosta. Ne on vallannu meidän koko pihan!

T. PihlajanMaria rv 32+3
 
Pihlajanmaria: Onko sulla synnytyspelko vai miksi haluat sektion? Mullakin on vähän pelkoa ja kun lapsi vielä perätilassa niin toivoisin sektiota. Synnytystapa-arvio tehdään vasta noin 3 vkon päästä eli siihen saakka nyt odottelen. Mun kaikki kaverit arvostelee mua kun haluaisin sektion. Mulla on todella alhainen kipukynnys ja pelkään etten kestä niitä kipuja ja että en suostu ponnistamaan jos liikaa sattuu.
 
Nöyhtänapa
Mä taas pelkään sektioon joutumista enemmän kuin mitään muuta. Toivon ihan täysillä että saisin normaalin alatiesynnytyksen.

Ensinnäkin sektiohan tehdään kai yleensä epiduraalipuudutuksessa, ja mua se epiduraalipiikki pelottaa enemmän kuin koko synnytys. :eek:

Toisekseen pelkään sitä, miten se leikkaushaava paranis. Jotenkin luulisin, että alapäärepeämät kuitenkin paranis nopeemmin kuin se haava. Meillä on vielä iso koira, joka on varmasti innoissaan kun tulen sieltä sairaalasta - voi apua jos se hyppäis leikkaushaavaa päin. :eek:

Hassua et nää pahimmat pelot / se mitä ei ainakaan toivo tapahtuvaksi voi olla eri ihmisillä niin erilaisia. =) No, senhän sit näkee miten asia menee. Jos lapsi on esim. perätilassa niin kyllä varmaan siinä tapauksessa päätyisin sektioon.
 
Hei, onko kellään tietoa, missä myydään turvakaukaloita + rattaita? Olen nähnyt paljon sellaisia yhdistelmiä liikkeellä, joissa siis turvakaukalo ikään kuin matkarattaissa kiinni?

Onkos teillä ollut aiemmissa synnytyksissä kamera mukana? Meillä on käyty keskustelua siitä, missä vaiheessa saa kuvata. Mies onneksi uskoi, kun sanoin, ettei siellä nyt ihan heti tarvitse kuvia räpsiä.
Ja mitenkäs teidän miehet on "selvinneet" synnytyksistä, jos ovat mukana olleet?

Meillä on kans ollut puhetta sterilisaatiosta jossain vaiheessa, miehelle se sitten joskus tehdään. Meillähän on vasta eka tulossa, joten toinen saapi tulla, jos on tullakseen. Mitään hormoniehkäisyä mä en enää suostu aloittamaan, joten sitten kun on lapset tehty, mieheltä laitetaan piuhat poikki.

Inom: Sama juttu mulla, erityisesti illalla juimii selkää. Ja uniasennon löytäminen on haastavaa. Kauratyynyä en ole vielä hankkinut, saattaisi olla kokeilemisen arvoinen juttu. Mies onneksi hieroo, se vähän jeesaa kipuihin.

Zamppa: Nukkuminen on varsin haasteellista tän selän kanssa, tiedän tunteen. Mulla oksettava olo ajoittuu kans enemmän iltaan. En tiedä, johtuisko sitten siitä, kun on vatsalaukku täynnä ja ruuansulatus on hitaampaa?

Hyviä vointeja, elomasut!!!

t. Pellava
 
Uudet: TERVETULOA!

Valkovuotoasia: Minulla vuoto on ollut jo pitkän aikaa runsasta. Välillä tuntuu kuin olis kuset housussa. Siihen vielä hiki päälle niin onpahan ainakin kosteat oltavat :D Hiivan pelossa en käytä mitään pikkuhousunsuojia tms.

Kummit: Meillä ¾ kummeista kysyttiin jo hyvissä ajoin. Ihan sen vuoksi, että saavat varan valita alkavatko kummeiksi vai eivät. Neljäs tuli vasta nyt toukokuulla. Meillä siis 2 miestä ja 2 naista kummeina. Yhteisiä tuttuja jokainen eikä pariskuntia.

Valmennuksista:
Meillä tehtiin minun toimesta nyt päätös, että ei mennä kuin sairaalan synnytysvalmennukseen. Sen verran oli huono tuo neuvolan homma, ettei jaksa kiinnostaa juosta kilometrien päähän "turhan" takia. Ei meinaan ole nyt kylällä tuo valmennus.

Liikkeistä: Monellako muuten on seurantalappu annettu? Minulle sanoivat, että ei taida olla tarpeen.. Ihmeteltiin vain tuossa tuttavan kanssa, kun hänellä oli vilkas asukki ja silti seurantalapun olivat antaneet.

Jo aiemmin synnyttäneet: Milloin muksu muuten lähtee laskeutumaan ja missä vaiheessa keskimäärin tapahtuu kiinnittyminen? Tuli mieleen, että

bebes:
Pääsinpäs eilen sanomasta.. tänään tuli lappu ja saan käydä hakemassa pakkauksen :D

TinniPinni: Kiitos tiedosta. Mikä tää isäkuukausi on käytännössä? Eri asia ku isyysloma? En ihan savosta ole.. Tästä Joensuun kupeesta =)

Peloista:
Minulla koko ajan ollut pelko siitä, ettei vauva mahdu alakautta ja sen takia sattuu jotain. Sektioon en halua :(

Ja juuh.. Tänään vähän kärtty päivä. Ummettaa ihan pirusti ja tuntuu, että ei uskalla nyt hirveästi syödä mitään vehnästä tms. Täytyy koittaa saada p'aska irtoamaan helpommin. Onneks on serkkupoika käymässä niin on isännälle kaveria. Varmaan muuten olis ollu yhtä taistelua pari päivää. Jostain syystä toisella loman alku ja minulla sit tämä olo niin eipähän mikään maailman paras yhdistelmä..

pietu- 32+6
 

Yhteistyössä