Elotaaperot 2007

Noppis
Heissulivei!

Meidän tytteli täyttää huomenna 1 vuotta, joskin juhlitaan vasta vähän myöhemmin, kun näin keskellä viikkoa on, ja ensi viikonloppuna ollaan Roomassa. =) Yksi vuotta jo täyttäneille paljon onnea!

Kaikille odottaville paljon onnea! *kade* Olis se niin ihanaa itsekin odottaa pikkusisarusta... Mekin yritettiin hetken aikaa, mutta kun ei alkanut kuulua, niin laitettiin yrittäminen jäähylle siksi aikaa, että ehdin taas saada toisen opiskeluvuoden pakettiin. Tytöllä alkaa siis ensi viikolla päiväkotiharjoittelu, ja siitä viikon päästä hoito. Onneksi kuitenkin opiskelupäiväni ovat lyhyitä, joten yleensä tyttö joutuu olemaan hoidossa 3-5 h päivässä.

Aluksi otti todella paljon päähän, ettei sitä vauvaa kuulunut, enkä "saanut" jäädä enää kotiin, mutta kyllä nyt olen onnellinen tästäkin vaihtoehdosta. Ihanaa saada taas opiskella. Ja eiköhän se tyttö pärjää ihan hyvin siellä hoidossa, on niin reipas.

Tänään oli 1-v neuvola, ja pituus oli 74 ja painoa 9010 g. Ei vielä kävele ilman tukea, mut taaperokärryn kanssa lyhyitä matkoja. Puhuu omaa tätä-kieltään, ja kaikki on "KA!" ja sit nyt on alkanut sanoa silleen rahisten hassusti uro tai roo, luulen et hän tarkoittaa meidän Urho-koiraa kun usein sinne päin kontatessa huutaa noin. :D

Leikkii koiran kanssa, antaa lelua koiralle ja vetääkin sitä. :D

Tosiaan torstaina lähdetään matkalle Roomaan, saas nähdä miten tän ikäisen kanssa reissaaminen sujuu. =)
 
Ihana kakku JoannaH! Ja onnea raskautuneille ja Saheiko se oli joka naimisiin meni! :flower: Näillä unilla ei enään mikään pysy päässä, edes sen aikaa kun tulee toiselle sivulle. :ashamed: Meillä siis yötissittely jatkuu. Varmasti siihen saakka kun lopetan imetyksen. Nyt Oskar saa tavis maitoa puuron seassa ja piakkoin rupean antamaan mukista. Jotta pääsisi siirtymään pikkuhiljaa imetyksestä tavalliseen maitoon.

Mulla oli tänään np-ulta ja voi ihanuus sentään! :heart: Ja samaten esikoinen aloitti koulun! Paljon jänniä juttuja yhdelle päivälle, niinpä iskikin taas järkky väsy iltapäivällä ja piti päikkärit nukkua! Toivottavasti parin viikon päästä väsy hellittää, kun harrastuksetkin pyörähtää käyntiin. Tänään ilmoitin Oskarin ja itseni minilattareihin (onneksi päästiin 1-3v ryhmään, vaikka aivan järjettömän pitkiä matkoja herra ei kävele, mutta siinä pystyy pitämään kiinni) ja esikoisen baila tinoon. =) Lisäksi olen käynyt esikoisen kanssa uimassa, vesijuoksuakin kokeilin ja ainakin kerta viikkoon sauvakävelemässä. Ja toki joka päivä koirien kanssa lenkillä. Nuista huolimatta taas samat raskausvaivat kuin Oskarista.. iskias ja järjetön paisuminen. :kieh: Onneksi nyt jo tietää että kilot lähtevät multa tosi nopsaa, niin ei turhaa stressiä revi paitsi etsiessä sopivia vaatteita. :D

Hampaista oli kyselty. Oskarilla on kokonaiset kaksi alhaalla. Ylös on jonkun aikaan ollut tulossa yksi lisää, muttei vielä ole puhjennut! Eiköhän ne kaikille aikanaan.

-Capri ja Oskar 11kk-
 
Heippa!!

Täällä käyty tänään 1-vuotis neuvolassa, vaikka ens viikolla vasta synttärit onkin. Minean mitat on 8530g ja 73,5cm :heart: Kaikki muutenkin kunnossa :)

Lauantaina juhlitaan Minean synttäreitä. Pidetään juhlat etukäteen kun lähdetään juuri synttäripäivänä etelään, muuten synttärit venyisivät syyskuun puolelle.

Hampaista: Meillä yksi hammas tällä hetkellä. Eiköhän ne kaikki sieltä aikanaan tule..

Nyt täytyy taas mennä...

jonna ja Minea
 
heippa

Tänään on 1v syntymäpäivää vietetty lääkärissä....korvatulehdus taas :( Nikols sai korvapolille lähetteen ja harkitaan korvien putkittamista.
Nikolaksella on 7 hammasta edessä ja 1 puruhammaskin on jo noussut, toinen pullottelee. Kävely alkaa jo sujua eikä konttaaminen enää kovin maita.
Mulla alkoi eilen työt, mutta nyt olenkin loppuviikon poitsun kanssa kotona kun pitää toipua tuosta flunssasta pikkuisen.
Ihanaa matkaa teille, jotka olette lähdössä..oispa kivaa itsekin päästä! Tiedossa ei ole kuin joulumatka Kuusamoon Rukalle, johon olemme varanneet ison mökin jouluksi.
Upea kakku Joannah!

Pilkettä ja Nikolas tänään 1v :heart:
 
Niin ne meijän vaavit on kasvaneet isoiksi, mites se aika näin äkkiä on mennyt =)
Onnea uusille masuasukeille :flower:
Meillä kävelty jo 10kk asti, kiire ollu isonsikkon perään... kupsuja tullut, mutta ei kai se kuppa kommeessa;)
Hampaita ei ole vielä kahta enempää.
Oikeeta purkki maitoa on hörpätty (tankkimaito on kuitenki herkkua, mitä harvon saa) onneksi ei ole tullut masuvaivoja.
Ruoka maistuu, yö nukutaan n.10 tuntia putkeen ja joskus aamusella klo 7 velliä, jonka jälkeen pikku torkut ja teppaseen :heart:
Isosisko alotti eskarin joten päiväunet tulee nyt nukuttua pidemmät kuin ennen. Ekat päikkärit joskus 11-13 ja toiset joskus 17-18, tietenkin liukuvalla aikataululla :whistle:
Vuosi tulee täyteen viikon päästä, saas nähä maistuuko kakku. JohannaH oli tenhyt ihanan kakun, pitää ottaa mallia ja tehä samantyylinen, mutta vaalean punanen...
Tämmöstä meille. Kiva lueskella toisista elokuisista-07 vielä.

 
Heipähei taas!

Olen käynyt päivittäin piipahtamassa lukemassa teidän viestejä mutta en viitsi alkaa kirjoittelemaan töissä, varsinkin kuin nämä mun viestit aina venyy ja venyy.

Maidosta:
Me aloitettiin maidon juonti niin että lisättiin korvikkeen joukkoon maitoa. Sitten alettiin tekemään iltapuuro maitoon korvikkeen sijaan. Ruoan mukana sai juoda maitoa. Tätä nykyä tavallista maitoa menee n. ½ litraa päivässä ja korviketta max. 2 dl iltajuomana. Niin, ja tuossa 8-9 kk tienoilla aloitettiin. Taisi olla 8 kk kun sai ensikerran piimää ja raejuustoa.

Tuttipullottelusta: Jätettiin unipullot pois kun Nella aloitti päivähoidon, ainoastaan yöunipullo jäi ja sillä sitten tankkaakin hyvin. Ei ollut ongelmia noissa päiväunipulloissa, vaikka joikin aina useamman desin kerralla. Vähän tulee huutelua mutta sitten nukahtaa pian.
Nokkamuki (Nuby - Fisher Price) vietiin päiväkotiin, sillä pk:n oma nokkis ei ole venttiilillä ja Nella tykkää viskellä mukia ympäriinsä ja hakata pöytään niin että juomat lentää. Nyt on sitten sellainen muki hoidossa että ei haittaa.

Tutit: Nella ei ole syönyt tuttia enää kuukausiin. Silloin vastasyntyneenä maistui, oli parin kuukauden tauko ja kolmikuisena maistui taas. Tuossa puolivuotiaana tutista tuli lelu ja se ei enää suuhun päätynyt.

Hampaat: Kahdeksan hammasta on ja poskista tuloillaan, kuolaa on kamalasti. Olen yrittänyt (varsinkin iltaisin) pestä hampaita neukkatädiltä saamallani harjalla (Jordanin ensiharja) mutta Nella on aika vastahankainen. Nyt kun poskarit tulee, niin ajattelin käydä apteekista ostamassa R.O.C -merkkistä hammastahnaa, 0-3-vuotiaille. Taisi olla mansikan tai appelsiinin makuista. Täytyy vain opettaa tyttö sylkemään ensin.

Syöminen
on nykyään loistavaa, kyllä ne vaan kummasti tarhassa saavat lapsen energiat nolliin :D . Hoidossa menee kuulemma aamulla kolme desiä puuroa ja juomat päälle. Lounaalla samat 3 dl ruokaa ja leipä lisänä, välipalalla reilu annos mitä ikinä sitten onkaan tarjolla. Kotona 16-17 syödään iltaruokaa, sitä menee iso 12 kk:n purkin verran ja 2 dl jogurtti päälle. Myöhemmin toisilta päikkäreilta herätessä maistuu n. 2,5 dl puuroa ja nukkumaan mentäessä 2 dl korviketta. Jättimääriä mielestäni, mutta todella hyvä näin. Olin jo huolestunut yhdessä vaiheessa kun ei maistunut mikään ruoka.

Taaperokärryllä mennä huristellaan, köllitään lattialla ison tyynyn päällä ja tehdään niin paljon kaikkea kiellettyä. Naureskellaan ja kikatellaan. Ei edelleenkään sanota sanoja, yritys on kyllä kova.

Huomenna Nella on 11 kk vanha, joten vasta kuukauden kuluttua meillä juhlitaan synttäreitä. Ajattelin kummit ja iso(iso)vanhemmat kutsua edeltävänä viikonloppuna kylään, kun Nellan varsinainen syntymäpäivä osuu maanantaille tänä vuonna. Onhan siinäkin jo, yhteensä yhdeksän vierasta plus me.

Tein tänään äidilleni synttärikakun (täytti 52 vuotta), kokeilin ensikertaa marsipaanikuorrutusta ja vadelmamoussea kakun väliin ja tuli kyllä loistavaa. Ajattelin Nellan synttäreille sitten kyhätä samantyylisen, joskin suklaakoristelun korvaan elintarvikeväreillä tekemääni Nalle Puhin kuvaan. Tai ainakin tarkoitus olisi.

Helsingin Työväenopistolle houkuttaisi mennä harrastaman jotain, ilmoittautuminen alkaa ensi maanantaina, eikä ole mitään tietoa että mitä alkaisi tekemään. Siinä oli todella edullinen muskari 1-2-vuotialle lapsille ja vanhemmille, taisi olla 12h / 24 euroa jos muistan oikein. Ongelmana ainakin mulle osoittautui se että lähellä olevat muskarit järjestettiin aamupäivällä, ainoa illalla oleva muskari on toisella puolella Helsinkiä ja meillä ei ole autoa. En näe mitään järkeä lähteä Nellan kanssa tarha/työpäivän jälkeen matkustamaan tunnin päähän ollakseni 45 min muskarissa ja toinen tunti takaisin kotiin. Siinä olisi väsynyttä äitiä ja lasta tiedossa. Siispä mietin että itse aloittaisin jonkun harrastuksen. Lähinnä kädentaidot tai kielet mielessä, viittomakielen kertauskurssi voisi olla kova.

Töissä päivät menee, illalla Nellan kanssa touhutessa ja viikonloput tehden milloin mitäkin. Mun elämä on mitä parhammillaan :heart:

Niin, ja kyllä mä sen toisen lapsen tahtoisin, ollaan miehen kanssa puhuttu ihan vakavasti asiasta. Vielä on tosi hyvässä harkinnassa. Mutta jo paljon lähempänä toteutusta.


Kirvash ja Nella 11 kk (miinus yksi päivä )
 
Hei kaikille! Kaisan yksvuotispäivä vietetty kunnialla! Juhlat kesti kaksi päivää ja kolme kermakakkua kului. Sellaista tää on täällä maaseudulla, jossa nää vähät lapsukaiset saa kovin paljon huomiota. Kun ei kovin hemmoteltu tytöstä tulisi. Sapuskaa menee aina vain huonosti, desi kerralla, vaikka lisäisi puuroon voita tai hilloa. Punaista maitoa juotan, jotta sais energiaa. Kaisa konttaa tosi paljon päivän aikana ja seisoo tukea vasten. Jostain kumman syystä osaa "soittaa" puhelimella. Kaverikin hämmästyi, kun tyttö otti luurin käteen ja näppäili numeroita ja höpötteli omiaan. Taitaa tässä talossa naisväki olla liikaa puhelimessa. Lapsi oppii yllättäviä asioita. Sammuttaa valot sillä aikaa, kun olen illalla hampaita pesemässä. Raskaus muuten mennyt hyvin, ainakin tähän asti. Jaksan paremmin, kuin Kaisan aikoihin. Ehkä siksi, kun ei pysty oikein mässäilemään.
Hyviä vointeja elokuisille ja äideille!
 
Lara83
Neuvolakuulumisia: painoa typyllä oli 9770g ja pituutta 78,5cm :heart:
Hampaita on 6. Vauhdilla kävellään mutta vielä muksahdellaan vähän väliä :)

Mulla on kesätöitä jäljellä enää 3 viikkoa, saan sitten jatkaa osa-aikaisena loppuvuoden. Odotan jo innolla kotona oloa, vaikka ei meillä mitään ongelmia ole ollut kun isukki on ollut tytön kanssa kotona. Ja pakko sanoa, että se on tehnyt meille tosi hyvää... Vaikka meillä mies on osallistunut tosi hyvin tytön hoitoon ennenkin, on ollut virkistävää nähdä mitä kaikkea kivaa ne ovat kahdestaan puuhanneet :heart: ja mies on ymmärtänyt, että ei se kotona olo ole vain sitä lapsen kanssa leikkimistä.. pyykit ei itsestään pese itseään ja siivotakin pitäis joskus (ja heti sen jälkeen on taas se sama kaaos) ;)

Viime viikonloppuna meillä oli tupatäynnä juhlavieraita ja voi sitä hulinaa :) Emma oli ihan innoissaan lapsivieraista! :) ja simahtikin heti kun viimeiset vieraat lähti ennen seitsemää..

Lara, Emma 1v ja masuasukki :heart:
 
Minä PLUSSASIN!!!! :D :D :D :D :D :D :D :D Ihan äsken.. mammaksin testit tipahti luukusta ja ihan tahalleen koitin.. tuli paljo selkeämpi plussa kun tuosta meiän pojasta vaikka testasin siitä kp42 ja nyt on kp36. Kädet tärisee enkä tiedä miten päin olisin.. nyt menossa rv6 ja LA 17.4.09. Toivotaan nyt että kaikki sujuu hyvin!!! Oon ihan onnesta ymmyrkäisenä! Haluaisin kertoa pian kaikille!!!! Miehelle laitoin kuvaviestin testistä.. on vielä töissä.. toivottavasti ei menny pasmat ihan sekaisin.. Ihan uskomatonta!!!! :heart: :heart: :heart: :heart: Luoja KIITOS KIITOS KIITOS!

Pakko laittaa "testikuvat", alempi on pojasta, yllä tämä tuore tapaus!

 
Muita uutisia, Veetu oppi tänään seisomaan montamontamonta sekuntia! Ja siitä hallitusti laskeutui istualteen. Varmaan pian lähtee kävelemään. Niin ja tänään oppi myös juomaan tavallisesta mukista. Ennen meni aina henkeen kun otti liian isoja hörppyjä.
 
Aivan ihana synttärikakku JoannaH!! Ja onnittelinkin jo sinua raskautumisesta tuolla odotuspuolella, mutta laitetaanpas vielä tännekin: onnea paljon! Aika moni elotaaperon äiti odottaa seuraavaa lastaan syntyväksi tulevana huhtikuuna :heart:
 
Onnea JoannaH!
Tankki:Teillähän syödään hienosti ;) ,täällä syädään 1tl jos sitäkään täys ruoka lakko ollut jo viikon verran,aika epätoivoinen olo alkaa olemaan,neiti vaihteeksi kovas flunssas johan viikko terveenä olikin et ehkä puolen vuoden päästä sit taas kunnos :/
Muuten arki sujuu normaali malliin isommat aamut poissa ja neidin kans yritetään kuluttaa aikaa,viikonloput menee töissä,mut pikaisesti nyt neiti roikkuu jalois
 
Meillä juhlittiin tänään 1-v synttäreitä, oikea päivä on ensi torstai, mutta tänään oli juhlat. Tehtiin mun siskon kanssa Minealle hieno koiranpentukakku. Neiti nautti täysillä vierailta saamastaan huomiosta ja lahjoista. Tuli tässä illalla oikein haikea mieli, kun mietin että 1-vuotis synttärit pidetty.Meillä on jo iso tyttö.. :'(

Onnea minun puolesta kaikille plussanneille!! :flower: Te saatte kohta taas syliinne pikkuisen vauvan.

Minea lähtee varmaan kohtapuolin kävelemään. Ottaa välillä muutamia askelia ja seisoo pitkään ilman tukea. Ois ihan hyvä jos oppisi vielä ennen etelän matkaa kävelemään, niin tarttis konttailla altaalla yms.

Tankki: meillä myös tuttua tuo puhelimeen puhuminen. Mistä lie oppinut... :whistle:

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!!
 
Noppis
Jaa taas uusia masuasukkeja... onnea Usvametsän neito!

Alkaa tuntua siltä, että minä olen kohta ainoa, joka EI odota lasta... :'( Vaikka nythän meillä on yritys tauollakin, mutta se vauvan kaipuu iskee kamalana kun lukee näitä uutisia... No, kukaties plussaan piankin sitten kun yritys taas alkaa, eihän sitä tiedä.

Meidän neiti kävi tänään ekaa kertaa leikkimässä päiväkodissa ja kivaa oli. Hän oli hirmuisen reipas eikä edes katsellut missä isi ja äiti menee. Mutta minusta tuntuu, että hän ei ole vielä edes tajunnut, että me voimme hävitä jonnekin. Varmaan se sitten jossain vaiheessa iskee tajuntaan. Toivottavasti sillä tulisi mua ikävä edes vähäsen... :xmas:

Oltiin Rooman matkalla ja meni ihan hyvin, vaikka oli kuuma, ja ruokakauppoja vaikea löytää. Neiti juo tavallista maitoa kyllä, ja ihan hyvin meni Italiankin maito. Meillä vaihdettiin maito ensin Nan2:sta Nan3:een kertalaakista, ja sitten tavalliseen kertalaakista myös, kun se korvike loppui ja kaupat oli kiinni. Ei mitään ongelmia kummassakaan.

Meidän neiti ei osaa juoda venttiilittömästä nokkamukista eikä tavallisesta mukista, puree vaan niin pirusti, eikä tajua niellä kun tulee suuhun, valuu suupielestä vaan. Pillistä osaa juoda, mut siinäkin nieleminen välillä unohtuu.

Hampaita on 5 ja kuudes varmaan piakkoin tulossa koska yöt taas huonona. Ei kävele edelleenkään eikä puhu vielä mitään järkevää, paitsi koiran nimeä tuntuis yrittävän sanoa yhä paremmin.
 
Tervehdys pitkästä aikaa. Olen aloittanut töihin paluun ja aikaa ei tunnu jäävän mihinkään. Pojat ei mene vielä hoitoon vaan olen kotiäitinä ja teen töitä pääasiassa iltaisin. Muutenkin meidän suvussa tuntuu nyt tapahtuvan kaikkea, mikä pitää ajatukset kiireisinä, mm. mummoni kuoli viime viikolla.

Milo täyttää sunnuntaina vuoden ja lähisuku sekä kummit on kutsuttu kakkukahveille. Tutista luovuttiin onnistuneesti viime viikolla, mitä nyt nukahtaminen vie enemmän aikaa. Milo juo tavallista maitoa ja syö (sovellettuna) samaa ruokaa kuin muukin perhe. Saipa poika Meripäivillä jo metrilakuakin, kun isoveli (reiluna kaverina) ehti kouraan antaa ja Milo mutusti jo onnellisena ennen kuin asiaa huomattiin.

Hienoin viime viikkoina opituista uusista taidoista Milolla on ehdottomasti jalat edellä sohvalta/sängyltä alas tuleminen sekä portaiden alastuleminen peruuttaen. Kyllä helpotti elämää kun ei tarvi koko ajan kytätä ettei putoa.
 
Noppis
Nyt ollaan käyty jo kolmena päivänä päiväkodissa. Tänään syötiin jo aamupuuro ja lounaskin siellä, hyvin maistui. Tyttö ei ole vieläkään mitenkään mun perään, reipas on ja touhukas. Saas nähdä jääkö se mua kaipaamaan ollenkaan kunhan jää yksin, olenkohan lapselleni ihan yhdentekevä? :'( No tietenkin toivon, että hänellä on mukavaa siellä. :saint: Ja onneksi ei joudu pitkiä päiviä olemaan vielä pitkään aikaan.

IHANAA saada pian taas opiskella. :heart:
 
Onnea JoannaH / Usvametsän neito! :flower: Kuinka tämä pino näin hiljaisena on????

Oskarin 1v synttäreitä juhlitaan sunnuntaina, vaikka ovat vasta 28pv. Miehellä sattuu olemaan nyt vapaaviikonloppu, niin helpottaa kummasti järjestelyjä. Pikku-herra on niin pitkään tyytyväinen kun leikin hänen kanssaan lattialla tai istun vaikka sohvalla ja katselen leikkejä. Mutta heti kun alan tekemään jotain, alkaa huuto ja jalassa roikkuminen. :headwall: Sylittely ei nuissa tilanteissa auta kuin hetkeksi kun Oskar haluaa takaisin lattialle. Kohtalotovereita? :LOL:

Kirjoitelkaahan kuulumisia!! :wave:
 
Capri: Meillä tytön kanssa ihan sama juttu. Jos olen hänen kanssaan hänen huoneessaan ja leikin tai katselen neidin leikkejä niin ollaan tyytyväisiä. Auta armias jos lähden huoneesta, Minea tulee perässä ja alkaa huutaminen ja jalassa roikkuminen. Yritä siinä sitten siivota tai tehdä ruokaa tms... :headwall:

Vähän jännittää jo huominen. Lähdemme Kreetalle viikoksi. Toivottavasti Minea viihtyy reissussa niin on kaikilla mukavampaa.

Eipä nyt muuta, oli pakko vain pikaisesti kommentoida Caprille tuota asiaa.

Hyvää yötä!!
 
Heips ja :flower: Usvametsän neidolle!

Älä huoli Noppis minäkin olen vielä ilman masuasukkia. Me ollaan mietitty jos vuodenvaihteen jälkeen alkais yrittämään pikkusiskoa :) Kristianille.

1v synttärit olivat tiistaina ja niitä vietettiin oikein kunnolla koko viikonloppu. Isovanhemmat jäiväy yöksi ja päästiin miehen kanssa juhlimaan 1v vanhempina!! Oli tosi virkistävää ja kivaa olla yhdessä kavereiden tupareissa!

Julissa Kristian nautti saamaastaa huomiosta ja oli niiiiiin super kiltti, touhukas, iloinen ja onnellinen. Olin oikein ylpeä mahtavasta lapsestamme! Kaikki lahjat kiinnostivat ja niiden kanssa leikittiin tosi paljon. Serkut ja puoliserkut olivat aivan pop nyt kun Kristian pysyi mukana heidän leikeissä.

Kristian on kävellyt kaksi kuukautta ja nyt jo juoksee ;) Hampaita on 7 joista yksi kasvaa aika vinoon. Toivottavasti rautahampaat tulevat sitten joskus suorempana. 1v Neuvolassa mitat olivat 78cm ja 9280kg eli ollaan taas päästy takaisin käyrille!! Kaikki tutukimukset olivat vain turhaa nipottamista!

Elämä hymyilee ja kotona olen ainakin vuoden ajan B)

t.Soippa ja Kristian 12kk 2pv
 
Noppis
Meidän neiti ei oo yhtään mun perään, ei oo koskaan ollut. Ei tuu juuri ikinä oma-aloitteisesti mun syliin. Musta tuntuu että mä olen sille vain joku joka rajoittaa hänen touhujansa ja kieltää koskemasta asioihin. :D Tänään oli jo yksin tunnin päiväkodissa, eikä vieläkään välittänyt tuon taivaallista mun poissaolosta. Hyvähän se on, et lapsi on reipas, mut olis se nyt kiva tietää olevansa jollain tavalla tärkeä...

No itse oon tehnyt ihan samat mun äidille 1,5-vuotiaana kun jäin sairaalaan leikkaukseen. Äiti kyynelsilmin mua sinne jätti ja meikä vaan tepasteli pois muiden lasten suuntaan enkä edes katsonut taakseni... :D
 
Tänään kävimme Iisan kanssa neuvolassa, ja neiti täräytti vaakaan lukeman 9790g ja mittanauhaan tasan 80cm. Sekä pituus että paino ovat käyrillään nousussa. Oon tosi tyytyväinen että painokin oli nyt niin hyvin lisääntynyt, nyt hipoi jo -10 käyrää kun aiemmin on menty siinä -15 käyrän tuntumassa :). Hyvin kuulemma muutenkin vastaa ikäistensä kehitystä.

Niin ja ekat askeleet ilman tukea siis täälläkin otettu :heart:. Nyt saldona seitsemän tuetonta askelta :heart:. Ihana katsoa tuota pienen touhuamista, kun tosiaan alkaa olla jo oikea taapero, ei mikään vauva enää...

Talvitie ja Iisa 1v
 
heippa kaikille ja sateista iltaa taasen.Meillä 1v neuvola oli viikko sit pituutta 75cm ja 9150g muistaakseni.Tasaiseen kasvaa vaikkei mitään syö ja kova vauhti uusien asioiden opettelussa menossa.Ketään ei vierasta onneksi,taitaa olla helpoin ikä jättää hoitoon,et nauttikaa rauhassa te jotka töihin lähdössä ja hienosti hoidossa lähtenyt käyntiin, itse kun ehkä vuoden vielä kotosalla tai niin ettei lapset kokopäiväisesti hoidossa.
Eilen käytiin Soija altistuksessa ja huh huh oli rankat reaktiot,mutta onneksi hengissä selvittiin,ei jäänyt epäselväksi sopiiko vai ei,nyt paluu arkeen ja yritetään sopivia ruokia löytää,mitä hidastaa edelleen neidin syömättömyys :( Mut huomen kaveri tulee neidin kans ja tämä mamma pääsee parturiin.jippii
 
Paljon onnea kaikille vauvamahautuneille!!! :flower: :hug:

Meillä elokuinen elo poikasen kanssa sujuu tasaiseen tahtiin helteistä nauttiessa. Mennä viiletetään peppu maata viistäen, jalalla vauhtia potkien ja tutkitaan paikkoja. Seisomaan noususta ei ole tietoakaan vielä, ukkeli on niin ylielastinen...keskivartaloa ei hallita juurikaan eikä makuuasennosta päästä istumaan :(

Erikiva peli on puinen laatikko jossa on reikiä palloille ja ne pallot juuri ja juuri saa survottua niistä rei'istä laatikkoon sisään. Sitten ne pallot vierivät takaisin lattialle laatikon kyljessä olevasta aukosta. Kaikki mahdollinen ja mahdoton on maisteltava. Pienellä puisella vasaralla kilkutellaan joka paikkaan ja kuunnellaan ääniä. Äidin varpaista se vasta hauska ääni lähteekin |O ! Taloon tunkeutuneita pikkumuurahaisia koitetaan napsia pinsettiotteella...ovat vaan niin pirun nopeita.

Ruoka maistuu poikaselle vaihtelevasti. Joskus syödään lautanen tyhjäksi, toisinaan ei mene kuin 2 lusikallista ja suu suppuun. Maito maistuu kuitenkin aina hyvälle nokkamukista tai pullosta. Viimeisen viikon aikana on alettu nukkumaan kokonaisia yöunia :wave: Sitähän sitä on jo odotettukin.

Itse olen lasten kanssa kotona, eikä tähän ole muutosta tulossa ainakaan aivan lähiaikoina. Esikoinen aloittaa esikoulun 15.9. Aika hurjaa laittaa 2,5 vuotias kouluun :| Lisää vauveleita ei taida meille tulla. Tosin tässäkin asiassa on soudettu ja huovattu ihan urakalla. Viimeksi tänä aamuna isi (joka on jo ilmaissut väsymyksensä uuden vauvan toiveeseen) sanoikin, että "tälleen kun kaikki näyttää niin kauniilta niin voisi ajatella hankkivansa vielä 2 lisää" ;)

laluz ja poikanen 1v ja 18 pv :heart:
 

Yhteistyössä