Meillä alkaa huomenna päivähoito. Mies hoitaa harjoittelujakson (2 vk) ja Nellan täyspäivät alkavat 18.8. Samana päivänä mies aloittaa työt.
Tuntuu kyllä
todella haikealta. Enää ei olla vauvaperhe, vaan pikemminkin lapsiperhe.
Nella on tätä nykyä kuin aurinko, innokas ja utelias. Ymmärtää puhetta muttei tahdo usein olla kuulevinaan. Ja meillä se "EI!!!" on myös yllyke eikä rajoite
. Kaikessa nokkeluudessaan ja jekkuilussaan tuo tyttö on kyllä niin mahtava persoona.
Kahdeksan hammasta suussa, poskihampaita odotellaan. Ei vieläkään sanoja, äiti silloin tällöin tulee suusta (puolivahingossa), mutta ei mitään järkevää puhetta. Höpötys ja selitys mm. kirjoista ja televisio-ohjelmista on kylläkin kova. Selvästi tyttö kyselee, osoittaa sormellaan, kääntyy katsomaan minua tai miestä ja kysyy jotain omalla kielellään. Jää katsomaan ja odottamaan vastausta ja kun sen saa, niin joko murahtaa tai jatkaa juttua.
Ensiaskeleet ilman tukea on otettu, houkuteltiin Nellaa porkkanalla - siis ihan oikealla porkkanalla, ei kuvainnollisesti - kävelemään meidän välissä. Eilen oli ottanut pari askelta myös, lapsenvahti kertoi ylpeänä kun me palattiin miehen kanssa elokuvista illalla. Oli muuten ihan katsottava tuo Yön Ritari. En ole koskaan ollut Batman-elokuvien fanittaja, mutta tuo oli ihan jees. Edesmennyt Heath Ledger oli kerrassaan uskomaton Jokerina.
Taaperokärry on tilauksessa, pitäisi saada parin viikon sisään isältäni. Tarve on kova juuri nyt, joten ei jakseta odottaa vielä yli kuukautta Nellan synttäreihin.
Tekeekö teidänkin taaperot sellaista että lattialla leikkiessään kierähtävät selälleen ja jäävät loikoilemaan hetkeksi? Ikään kuin hengähtävät hetken kunnes taas leikki jatkuu. Nella tekee sitä ja se on mielestäni todella suloista ja huvittavaa. Samoin Nella heittäytyy mahalleen tutkimaan kirjoja ja leluja välillä, jalat ilmassa ja hankaa jalkapohjia yhteen, ihan niinkuin vanhemmatkin lapset. Ihanaa nähdä jo "isojen" lasten juttuja, mutta sitten taas on niin haikea olo. Vastahan "Pikku-Pekka" kiljui paitani sisällä ja mies pyyhki kyyneleitä silmistään ja raijasi vettä juotavakseni. Muistan silittäneeni vauvan päätä, joka oli suojattu pienen pienellä myssyllä ja hymyilleeni miehelle. Ja nyt siitä on jo melkein vuosi... Se itkevä, hauras rääpäle on muuttunut omatoimiseksi, vahvatahtoiseksi nuoreksi neidiksi, joka taatusti tulee pärjäämään tässä maailmassa.
Olen kyllä puolivakavissani (päässäni olen vielä hiukan neutraalissa mietintätilassa asian suhteen) puhunut miehelle pikkukakkosen yrittämisen aloitusajankohdasta. Olisi kyllä jo jonkin sortin hinku saada toinen, nyt kun kaiken raskausvaivojen ja alkukamaluuden on kullannut aika...
. Mutta onhan meillä aikaa.
Josta tulikin mieleen,
ONNEA Talvitie (alias ex-inom)!! :flower: . Iisastakin tulee nyt sitten isosisko.
Kun Nella tuosta päikkäreiltä herää niin lähdetään anoppilaan grillailemaan tuonne sateiseen +15 asteeseen. Taidan vielä painua suihkuun kun ehdin.
Mukavaa ensiviikon alkua Elotaaperoille ja vuosikkaiden vanhemmille toivotellen,
Kirvash ja Nella, 10,5 kk