Tervetuloa uudet!
Omaa napaa, mistäs aloittaisi... Mulla on niin voimaton olo. Kävin tänään juttelemassa mun tilanteesta (parisuhdekuviot + tän masennuksen takia nousee pintaan kaikki vanhatkin ongelmat) jonkun hoitsun kanssa kun VIHDOIN sain ajan. Kiroon tän systeemin kun apua ei saa sillon ku tarvii vaan joskus hamassa tulevaisuudessa puolen vuoden kuluttua (koskee kaikkea, mm. jutteluapu, lääkäriaika, hammaslääkäri). Pomo utelee menenkö töihin reilun viikon kuluttua vai en. Ehkä, ehkä en, ei voi tietää mikä on olo silloin. Jos meen niin saan sitten unohtaa kaikki jutustelutuokiot kun ei meidän töistä pysty olemaan pois. Eli se siitä avun saamisesta sitten, muutenkin oon saanut taistella että pääsen yleensäkään mihinkään juttelemaan ja kun nyt pääsen niin se on kerran viikossa vaan ja tietty keskellä päivää. En haluaisi lopettaa, pakkohan mut on kuntoon saada ja vauvakin kärsii kun oon niin masentunut kokoajan. Mua stressaa sekin mitä kaikkea tää mun stressi saa aikaseks masuasukille kun kovasti varoitellaan että vauva kärsii myöhemmin elämässään... Mun kesäloma-aika on kuulemma päätetty, lomailen ennen mammaloman alkua vaikka toivoin ihan muuta. Perehdyin vähän Kelan sairauspäivärahakuvioihinkin, ja mulle jäis sairasloma-ajalta vuokran jälkeen 300 euroa kouraan /kk - jos ne nyt yleensä edes myöntää sitä kun sekin on kai mahdollista ettei ne myönnä jos on "väärä diagnoosi". No, joka tapauksessa en siis pysty jatkamaan sairaslomaa vaikka tarvetta olisi, ei mulla oo varaa. Sossusta en tuu saamaan mitään lyhytaikaistakaan tukea kun on tilillä rahaa. Ei muuta kuin säästötilit käyttöön, oonkin säästänyt just sitä varten että saan ostettua ruokaa pöytään ja maksettua laskut... Perkele. Mua stressaa jo valmiiks millä me eletään syksyllä sitten kun palkallinen mammaloma loppuu, pitää kai ostaa kaapit täyteen makaronia. Kaiken kukkuraks meidän parisuhde taitaa nyt olla katkolla. Uusi kämppä pitäis silti etsiä, mutta mistä, ja millä kokoonpanolla me sinne lopulta muutetaan (vaikuttaa paljon siihen kannattaako hakea 70 vai 90 neliöistä asuntoa että saa asumistuet maksimina). Ja sit vielä muutama muu pikkujuttu...
Mä hajoon tähän stressiin. Fiksut väittävät että asioilla on tapana järjestyä. Siihen kun jaksaisi uskoa, edes pienen hetken joka päivä...
Onneks pikkunen sentään potkiskelee vähän enemmän kuin aiemmin. Pitänee taas vähän rauhoittua ja mennä mahan viereen pötköttelemään ja potkuja odottelemaan. Eilen oli maha niin pinkeenä, oliskohan suppareita tai mitä lie.
Sammeli & Sintti 23+5 (ja pussillinen karkkia lohturuokana, ei tee hyvää meille kummallekaan)