Eilen oli neuvola ja kaikki oli ok, sf-mitta hurjat 34,5 cm, painoa tullut myös kiitettävästi 880 g/vko. Turvotusta on myös ihan kamalasti, välillä tuntuu ettei haarukka pysy kädessä, kun sormet on niin paksut. Neuvolasta antoivatkin kotiin liuskoja, joilla voi itse mitata onko valkuaista tai sokeria pissassa. Koko ajan pissa on ollut puhdas, mutta voimakas lisääntynyt turvotus saattaa kuulemma johtua valkuaisesta. Eipä ollut valkuaista tänä aamunakaan.
Ensi maanantaina olisi sitten synnärillä synnytystapa- ja painoarviot ym.
Parisuhteesta on keskusteltu ja olenkin sanonut, että meillä mies on myös raskaana =) On siivoamassa joka paikkaa ja laittamassa paikkoja järjestykseen. Eilen mm. maalasi roskakorikaapin, kun on niin kulunut ja törkeän näköinen ettei sitä enää saa puhtaaksi, maalasi samalla pari muutakin kaappia sisältä. Jääkaappia se on myös putsaamassa koko ajan, ettei vain mitään pilaantunutta sinne jää tai mikään ole vuotanut hyllyille. Pari viikkoa sitten se pesi kaikki matot, jopa varastossa olevat, jos vauva sattuu sotkemaan mattoja niin on sitten puhtaita mihin vaihtaa. Koirien turkit on olleet sellaiset, jotka minä olen aina yksin hoitanut. Eilen sitten sanoi, että hän voisi yhden koiran pestä. Menin kuitenkin itse ja pesin, niin eiköhän mies tullut "moittimaan", että hänenhän se piti tehdä, jotta oppii. Jos jostain syystä joutuisin esim. pidemmäksi ajaksi sairaalaan tms. niin haluaa pitää koirien turkit kunnossa sen ajan. Kaunis ajatus, mutta jotenkin vain tuntuu että (kokematon) mies ja shih tzujen turkit eivät sovi yhteen.
Synnytyksessä aion ottaa kaikki mahdolliset kivunlievitykset, tosin ihmetyttää, että eletään 2000-lukua eikä ole olemassa kivunlievitystä, joka ei aiheuta kipua. Vaikka en erityiksen piikkikammoinen olekaan, niin silti ajatus, selkään piikittämisestä inhottaa.
Nyt, kun maagiset 36 viikkoa on ylitetty ja vauva saisi pikkuhiljaa vaikka jo syntyä, niin aika alkoi matelemaan. Pitkään olen ajatellut ettei tämä mene LA:aan saakka, mutta nyt alkaa tuntua, että kuitenkin mennään sinne elokuun puoleen väliin saakka. Nooh... se jää nähtäväksi.
Lauren-78, 36+3