^^ELOMASSUT 2008^^ tammikuussa

Iltaa ja hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Pakkasraja itsekin asiaa mietin, mutta olen kyllä joka päivä nukuttanut pojun ulos, kun ei myöskään kunnolla nuku sisällä. Olen peittänyt vaunujen "suuaukon" (onpas tyhmästi sanottu...) kankaalla, jotta vauvan hengittämä ilma ei olisi ihan niin kylmää.
Yleensä meillä kyllä nukutaan 2-3 unet vaunuissa, mutta näillä kovilla pakkasilla on oltu vain yksillä unilla ulkosalla.
Ja ilmeisesti tästä johtuen meillä on yöt ollu aikas rikkonaisia. Poitsu herää vähän väliä itkeskelemään, mitä ei yleensä koskaan tee. Mutta luultavasti on nyt ollut yliväsynyt liian vähäisten päikkäreiden takia ja siksi heräilee öisin. Tissille en ole ottanut normaalia useammin, olen vaan yrittänyt tassutella takaisin uneen.
Huonoihin yöuniin voi tietysti vaikuttaa myös uudet, opitut taidot. Eli nykyään meillä käännytään jatkuvasti vatsalleen lattialla ollessa. Ei ole enää hetkeäkään selällään, vaan kiepsauttaa itsensä samantien vatsalleen ja sitten hetken päästä "antaa käskyn" tulla taas kääntämään selälleen, kun ei sitä vielä itse osaa... Meillä ei vielä ryömitä, mutta yritys on kyllä kova. Vatsallaan ollessaan nostaa kyllä peppua jo kovasti ja saa jalat sinne alle, mutta etupää ei ole vielä ihan mukana!!
Toinen uusi taito on pöriseminen, poitsu pöristelee jatkuvasti suullaan niin että sylki vaan lentää joka paikkaan ja naama on ihan kuolassa :D
Onneksi ei ole vielä ruvennut pörisemään silloin kun on ruokaa suussa!!

Ai niin kiinteistä tulikin mieleen, että onko kenelläkään kokemusta tuleeko ruusunmarja-riisivelli tavallisen tutin läpi vai vaatiiko vellituti? Tällä hetkellä syödään peruna-porkkana velliä iltaisin ja sehän tulee ihan tavallisen tutin läpi helposti, mutta nyt kaapissa on odottamassa tuota toista velliä ja mietin että pitäisikö hommata vellitutteja...
Iltaruokiin on nyt meillä otettu mukaan myös Muksun riisipuuro. Aluksi meinasin kokeilla sitä banaanipuuroa, mutta meillä on muutenkin välillä vatsa hieman kovalla, niin en sitten viitsinyt ottaa sitä banaania. Mutta hyvin on tuo riisipuurokin maistunut.

Me saatiin kanssa tuttavapariskunnalta tuo hyppykiikku mutta ei aiota kyllä ottaa sitä käyttöön, kun ei koeta sitä tarpeelliseksi, ainakaan vielä.

Mutta eipä taas tällä kertaa muuta, kuulemisiin :wave:

Ruusulainen ja poju 5kk
 
Luistelukausi avattu. Käytin isompia lapsia luistelemassa.Vauva köllötteli sen aikaa mummon hoivissa.Oli vaan aika kylmä et mä jäätyin ensimmäisenä sinne kentälle. :snotty:

Mä kysyiin tuosta pakkas rajasta joku vuosi sit neuvolasta ku oli kylmä talvi ja meillä oli elokuussa syntyny vauva. Et voidaanko me ulkoilla ollenkaan ku ei voi vauvaa viedä ulos. Niin sanottiin et pakkas rajana voi pitää -20 ilmasta riippuen. Ja ku hyvin suojaa vaunut niin hyvin voi käydä pihalla kylmälläkin ilmalla. Ja hyvin meni. Ja koko sakki sai raitista ilmaa.Jos oikeen kauhee pakkanen oli niin jätin vauvan sisälle tai eteisee joka on viileämpi. Ja otin itkuhälyttimen matkaan ku olin pihalla isompien kans.

Kiinteitä meillä on nyt maisteltu muutamia päiviä.Ja näyttäähän nuo maistuva. Ei yhtään edes yöki niinku esikoinen. Tuntu et se oli tukehtumaisillaan joka ruokaan.
 
Huomenet

Eilen järjestin tupperit ja hienosti meni. Tuli taas tilattua vähän liikaakin :ashamed:

Ulkona meidän mittarin mukaan olis 18 astetta pakkasta. Nyt onkin mietintämyssyssä että laitanko aleksin ekoille unille sisälle vai ulos. Olen nukuttanut ulkona alle 15 asteella, mutta nyt siellä tuntu tosi kylmältä. Meillä kun ei sisällä nukuta kun puolituntia kerrallaan. Jos laittais ekat unet nukkuun sisälle ja toiset pihalle. Aleksi on nyt oppinut nukahtaan sisälle ja yöunille ihan itsekseen. Tähän asti olen pullolla nukuttanut, mutta nyt tarvii vaan viedä sänkyyn ja laittaa tutti suuhun. Helpottaa kummasti omaa hommaa..

Joo, mutta nyt poikien kanssa touhuileen

salah ja aleksi 4kk ja 20vrk
 
Huomenta!!

Pakkasraja, mites tein vaavelit nukkuis jos nukutatte parvekkeelle ja otatte sit kesken unien pois, ennenku tulee liian kylmä?? mein neiti ainakin nukkuu hyvin jopa 3tuntia et eka ollaan ulkona 1-2h ja sit sisälle tultua avaan vaan kantokassin ja makuupussin ja puvun vetskarin ja hän jatkaa tyytyväisenä unia! Parvekkeelle mie en laita enää nukkumaan, koska mein talon seinää pitkin kiipee oravia (niillä on pesä katon rajassa) ja talon alareunaa pitkin kipittää hiiriä ja sit tossa n. 20m talosta on lintujen syöttö paikka jossa käy myös ROTAT syömässä.. että olimpa sit ylihysteerinen tai en mut meillä ei nukuta partsilla.. ja pitäähän miun tota poitsua ulkoiluttaa myös, ni samallahan vauvakin tulee oltuu ulkona!! sisälle jos laittaa unille, ni ei nuku ku korkeintaan 1h, että kyllä tuo ulkoilma on hyvä. ja miulla on vaunuissa ollu aina harso tossa kuomun eessä, jotenki tuntuu pahalta olla pitämättä..

Ihanaa ku tuo neiti kasvaa.. mie ootan hirveesti että alkaa liikkumaa ja istuu iteksee :D , pikku napero taapero :heart:

ruokalut : aamulla maito,
lounas n. 1/2 prk maissi/bataatti/peruna/porkkana + maito,
välipala maito, päivällinen n. 1/3 prk kasviksia+maito,
iltapala maissivelli n. 2dl,
ja vielä yöpalax maitoo, ennen ku käy nukkumaan ja yöllä ei herätä (yleensä)

mie annoin eilen eka kertaa päärynää ja aattelin et "päivällisex vois sit ruveta antaa noita hedelmiä/marjoja. sit ku niitä ollaan maisteltu osa ni sit varmaan puurot vai lihat??? eikö lihakin saa alkaa maistattaa n. 5kk eteenpäin?? vai vasta 6kk?? miten ootte meinannu??

nyt kutsu käy, mutta johan tossa tulikin tarinaa :D

ä ja tipi 4.5kk
 
meillä ruokailut menee seuraavanlaisesti
aamulla puuro ( vauvoille tarkotettu riisipuuro), olen antanu puolet siitä ohjeesta mikä laatikon kyljessä.
lounas on kasvisose ja sitä menee yksi purkki (+maitoa )
päivällinen on lihasose ja sitäkin yksi purkki +maitoa
iltapalaksi banaaniriisipuuroa ja maitoa

puuroihin olen lisännyt sitten vielä hedelmä- ja marjasoseita

 
Heippa kaikille!
Piti tulla kiittämään sinua, joka kerroit valkosipulista nuhan lievittäjänä. Olen käyttänyt sitä kyllä itselläni, mutten ole ajatellutkaan, kuinka tehokas se olisi vauvalla. Laitoin heti iltasella valkosipulia sukkiin ja yöksi vielä pienet "nyssäkät" sängyn päätyihin..Haju oli järkyttävä (mies lähti alakertaan, kun ei voinut nukkua hajussa), mutta SE TOIMI. Meillä oli 40 kitinä yötä 1-2h heräämisillä takana (menossa siis toinen korvatulehdus..) joten voitte arvata, kuinka luxusta oli nukkua neljän tunnin pätkissä. =) Meillä nenää "niistetään" talouspaperilla, teen siitä sellaisen "puikon", jolla on hyvä kaivaa nenästä räkää. Ja nyt kun on tosi limainen, lämpimällä vedellä on hyvä myös niistää.

Ja ruokailusta. Meillä taistellaan. Esikko avasi suunsa uudelleen ja uudelleen heti, kun perunaa alettiin syömään. Hänelle kelpasi kaikki (kelpaa edelleen). Syöminen ei ollut ongelma. MUTTA tämä pikkuveli onkin sitten eri maata. Yökkii ja räkii ruokaa pois ihan tosissaan. Vika ei ole maussa, olen koittanut mm. samaa peruna-porkkana-kukkakaali-velliä, jota syö pullosta antaa lusikalla. Mutta ei. Ei mene. Meillä siis ollaan pulloruokinnassa noiden kiinteiden suhteen. =) Peruna, porkkana, kukkakaali, luumu ja mango menee ihan sujuvasti - kunhan ne saa pullolla. =) Olen ajatellut, että näillä mennään 6kk asti, ja sitten alan tosissani yrittämään lusikkaruokia. Lääkäri kun oli sitä mieltä, että vauvalla saattaa olla kurkku niin kipeä, ettei pysty nielemään kunnolla.
 
Pakkasrajasta: Eilen oli päikkäreiden aikaan -17,5 C, laitoin pojalle pakkauksen vanuhaalarin+toppahaalarin ja vaunuihin lampaantaljan. Kävin kävelemässä reilu 30 min lenkin, jonka jälkeen vaunut sisälle, avasin haalarit, jotta ei tule liian kuuma. Hyvin nukkui normaalit päikkärit. Vaikka tänään ei ole enää kuin vajaa 12 pakkasta, niin teemme samoin kuin eilen, eli vajaa tunti ulkona ja vaunut sisälle, räkätaudin vuoksi. Jos olisi ihan kunnossa niin sitten saisi nukkua ulkona koko päikkärit.

Kiinteistä meillä näyttäisi vaihtelevan päivästä toisen tuo kasviksien (varsinkin peruna-porkkanan) maistuvuus. Eilen söi paljon ja kiltisti, tänään ei sitten millään. Hedelmäsoseita on koko ajan mennyt hyvin. Olen syöttänyt (tai yrittänyt syöttää) kasvissoseita lounaaksi ja päivälliseksi. Iltapalaksi on otettu hedelmäsosetta ja velliä.

Meillä on kääntyilty noin kuukauden päivät. Tässä välissä oli kausi, ettei niin hirveesti pyörinyt, mutta nyt alkanut taas, sylissäkin pitää punnertaa itsensä mahalleen. Illalla nukkumaan mennessä, nukahtaa tissin jälkeen sänkyynsä, niin puolen tunnin päästä kitinä kuuluu, kun on taas mahallaan.

Mites muilla nukahtaminen, millaiset nukutusrituaalit teillä on? Te joiden vauvat nukahtaa jo itsekseen omaan sänkyyn, niin kuinka saitte sen opetettua? Meillä iltatoimet alkaa noin klo 20:30, iltapesut, yökkärin vaihto, "iltavilli" sängyllä, poika makuupussiin ja tissin kautta omaan sänkyyn. Noin klo 21:00 jää yksin nukkumaan. Nukkuu noin 30 min-1 h, uudelleen tissitys ja sitten nukkuu noin 4 h pätkän.
Nyt olen irrottanut tissiltä ennen kuin nukahtaa siihen ja nostanut sänkyyn kun on nukahtamisen rajamailla, tätä joutuu välillä toistamaan jotta jää. Tarkoituksena olisi päästä tissinukutuksesta kokonaan.
 
Meillä nukahdetaan myös tissille ja usein nukkuu ensin puoli tuntia ja herää känisemään, otan pojan syliin ja joko annan lisää tissiä tai sitten vaan pidän sylissä, jos siltä vaikuttaa ettei nälkä ole. Näin joudun tekemään jokusen kerran ennen kuin nukahtaa kunnolla ja nukkuu sitten 5-7 tuntia putkeen kunnes herää syömään ja jatkaa sitten taas unia ainakin 2-3 tuntia.
Aiemmin meillä huudettiin suoraa huutoa nukutettaessa, mut nykyään se on jäänyt ja nukuttaminen on huomattavasti rauhallisempaa, eikä enää tarvitse kanniskella, kunhan vaan pitää sylissä hetken.

Onko teillä muilla säännölliset ruokailuajat jo, sillä meillä syödään miten sattuu, tosin en itsekään ole koskaan osannut elää mitenkään säännöllisesti, niin miten tuo lapsikaan osaisi. Ja noi päiväunien pituudet vaihtelee niin päivittäin, että joskus menee koko iltapäivä kun jätkä vetelee sikeitä.
 
Me ulkoillaan pakkasesta huolimatta melko normaalisti. Vauva ei kylläkään nuku ulkona muutakuin vaunulenkin ajan. Esikko nukkuu ulkona ja on aina nukkunut päikyt siten. Vauva heräsi taas ,kun pihaa takaisin saavuimme. Nyt tuossa vieressä testailee mikä ääniä suusta pääsee.

Hassua lukea juttuja vauvojen syömisistä. Meillä edelleen mennään pelkällä tisulla ,eikä ole mitään kiirettä kiinteitä aloittaa ,kun maito riittää ja hyvin menee. Kylläpä tuota kerkiää.

Meillä vauva nukahtaa syliin tisulle tai tutille. Itse en koe tarpeelliseksi vauvaa opettaa nukahtamaan itse tai omaan sänkyy. Jotenkin vaan vierastan tuota vauvojen "opettamista". Esikkokin sai nukahtaa sylii vielä yli kaksi vuotiaana. Nyt vasta vähän aikaa sitten aloin nukuttaa viekkuun. Vauva nukkuu kyllä pinniksessä osan yötä ,mutta aamulla meitä on koko perhe samassa sängyssä. Tämä sopii meille :) . Lapset muuttavat omiin sänkyihin ja huoneisiin sitten kun itse haluavat.

Nyt vauva alkaa vaatia enemmän huomiota..heippa..
-Poni ja vauva pian 5kk
 
Meillä menee kyllä päivät aika lailla samoilla rutiineilla, esikoisenkin vuoksi on vähän pakko niitä noudattaa, koska hän on niihin tottunut ja menee ihan sekaisin jos paljon poiketaan.

Vauvalla on kiinteiden suhteen säännölliset ruoka-ajat, tissiä saa aina kun haluaa ja sitä tarjotaan "joka kitinään" ensiavuksi:) Mä olen kyllä huomannut että nuo rutiinit auttaa pikkuisia, antavat turvallisuuden tunnetta.

Nukutusrituaaleista... meillä tehdään aika yksinkertaisesti eli päikkäreille mennään niin, että vähän ennen uniaikaa alan keräillä esikoisen leluja ja sanon että kohta mennään nukkumaan... sitten molemmat lapset syö, (pieni hedelmäsosetta), käydään pisulla ja pesulla ja mennään nukkumaan. Nukutan niin että menen esikoisen viereen ja pikkutyttö on omassa sängyssään siinä vieressä.

Iltaunille mennään sitten vähän pidemmillä rutiineilla... ensiksikin poika saa katsella tuolistaan vähän aikaa telkkaria(tietää että joutuu pian nukkumaan) ja sillä aikaa keittelen iltapuuroa. Sitten syö molemmat lapset iltapuurot ja sen jälkeen mies hoitaa pojan iltapesun ja nukutuksen, minä tytön. Poika nukahtaa omaan sänkyyn niin että isi menee viereen, tyttö nukahtaa sitteriin yleensä, josta minä sitten kannan hänet omaan sänkyyn siksi aikaa että menen itse nukkumaan. Tyttö tosin herää vielä ennen puolta yötä syömään, ja viimeistään silloin otan hänet sitten loppuyöksi viereen. Päiväunet tyttö nukkuu myös omassasängyssään, laitan hänet sinne kun huomaan että on väsynyt, nukahtaa itsekseen. Tyttö voisi muutenkin nukkua paremmin yötkin omassa sängyssään(on alkanut protestoimaan meidän välissä nukkumista), mutta en jaksa yösyöttöjä niin että joudun itse nousemaan sängystä, joten joutuu nukkumaan vieressä niin kauan että syöttövälit vähän harvenee.

Mun mielestä paras on kuunnella lasta ja mennä lapsen ehdoilla näissä nukutusasioissa ja muissakin. Meillä ainakin molemmat lapset ovat nukahtamisen suhteen täysin erilaisia. Esikoinen piti nukuttaa sylissä ja pullolle vuoden ikään asti, silloin sirryttiin nykykäytäntöön eli mennään viereen. Tyttö taas ei nukahda syliin millään, ei edes siedä ketään silmissään vaan nukahtaa parhaiten omassa rauhassaan yksin. Ei olla yritetty opettaa mitenkään tähän. En mä esimerkiksi tuon esikoisenkaan kanssa olisi missään nimessä alkanut pitää mitään unikouluja; miksi lapsi ei saisi syliin nukahtaa? :ashamed:
 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!! Tuokoon se tullessaan mukavia asioita! (ja meille viimein se oma tupa :LOL: ;) )

Historiallinen hetki, kaikki kolme tyttöä päiväunilla!! Aamulla oli aikainen herätys kun esikolla ja Tildalla lääkärit. Tildalla silmäpoliaika ja esikoinen loukkas jalkansa lauantaina ja sitä piti mennä näyttämään. Siteen sai jalkaansa, ainakaan näkyvää murtumaa ei ollut mutta ei vielä astu sillä ollenkaan.

Sattui hauska sattuma tänään. Meillä oli se aika silmäpolille niin lääkärinä oli juuri naapuriin muuttanut perheen isä! En ollut ite vielä kertaakaan sattunut yhtä aikaa pihaan mutta mies tiesi kertoa että on silmälääkärinä jossain. Seuraava kontrolli silmistä puolen vuoden päähän jos ei ihmeempiä tuu. Nyt sitten sydänasiasta käydään..

Meilläkin alettu kääntymään, kieri ei vielä mutta muutamia kertoja on kääntynyt selältä mahalleen ja ihan pian pääsee toisinkin päin. Pian saakin alkaa olemaan tarkkana mitä lattialta löytyy jos laittaa kaikki suuhunsa!

Nyt taidan mennä itekin hetkeksi pitkälleen!

 
Moi!

Ulkoilusta ollu puhe. Me kävästään vaan pihalla, tyttö kun ei nuku päikkäreitä lainkaan, ei sisällä eikä ulkona. Mutta ulkona on välillä käytävä. Esikonkin kanssa. Tänään kun on -17 ollu, niin ei oo menty. Pidän sitä -15 rajana ulkoilulle.

Nukahtamiseen kans kommentoin. I nukahtaa aina tissille. Päivisin tosiaan vaan torkkuu, jolloin lasken sitteriin. Iltasin sit pesut ja yövaatteet, sit sänkyyn syömään. Nukahdettuaan nostan omaansa nukkuun. Esikko tulee aina samaan aikaan nukkuun. Iltapala, pesut, pisut, yövaatteet, sit mun viereen sänkyyn, luen sadun ja siihen sit nukahtaa. Kannan omaan sänkyyn. Molemmat on yleensä unessa ennen ysiä. I heräilee yleensä vaan kerran, joskus 2-4 välillä.

Kiinteistä. Oisinko nyt kolmisen viikkoo antanu, aamupäivisin. Ja kun kiire ei oo, niin vasta kolmee sorttia on maistettu. Syö kerrallaan noin 1/3 piltti purkista. Hedelmiä en oo maistattanu viä lainkaan. Päärynää ostin nyt kaupasta, josko siitä maistiaiset tekis.

Olikos se niin, että perunaa yksinään ei voi pakastaa, mutta muitten seassa menee? Aattelin noita soseita ite vääntää isomman satsin ja pakastaa.

Eipä kai nyt sit muuta, ei ainakaan päässä liiku mitään...

Emeelia ja I 4kk ja 2vko
 
Meilläkin noita kiinteitä maistellaan, mutta olen jo kyllä useamaa makua maistatellut, peruna-porkkanaa kuitenkin enimmäkseen. Kasviksia menee kerralla pari ruokalusikallista ja hedelmäsosetta hieman vähemmän. Sen kyllä huomasin, että vaikka poika kasvoi hyvin pelkällä tissimaidolla ja sitä riittää, niin noiden kiinteiden tullessa kuvioihin on poika ollut huomattavasti tyytyväisempi, eli oikeaan aikaan aloitin.
Maissivelliä olen parina iltana vähän antanut.

Meillä ei täällä ole ollut kuin 13 astetta pakkasta, mutta ei olla silti paljoa ulkona oltu, tänään kyllä käytiin keskustassa vaunuilla, kun piti kaupassa käydä. Päikkärit meillä nukutaan kyllä vaunuissa, mutta ei ulkona vaan ulkoeteisessä, jossa lämpötila on nollan yläpuolella muutaman asteen verran.

shihtzu + Alex 4kk
 
Pitkästä aikaa minäkin kirjoittelen tänne! Kuukauden lapin reissu takana ja nyt viimein taas kotosalla.
Ruusulainen: Ruusunmarja-riisivelli on tullut ihan hyvin tavallisesta tuttiosasta. Olen kokeillut myös jo riisi-, maissi- ja pope-velliä ja vellituttia en ole tarvinnut. Eilen kokeilin sitten neljän viljan velliä ja sepä ei tullutkaan pullosta, vaihdoin vellituttiin ja poika oli tukehtua siihen velliin! Ei osannut syödä siitä, kun isompi reikä ja tietysti tavaraa tuli enemmän suuhun. Nyt sitten varmaan kokeilen laimentaa sitä 4viljan velliä maidolla, jos sillä lailla menisi.

Meillä Teemulle tullut kaks alahammasta, tai niistä näkyy pari milliä. Terävät naskalit kuitenkin! Kova nuhakin pojalla, varmaankin hampaista johtuen. T:n 5kk neuvola jäi väliin, kun oltiin siellä lapissa. Seuraava 8. päivä, joten poika on melkein jo 6kk. 4kk neuvolassa oli 8810g, 67,2cm, pää 45cm. Iso jätkä! Nyt varmaan jo yli 10kg. Turvakaukalo käy meilläkin pieneksi...

Tässä pikaisesti kuulumisia, paremmalla ajalla lisää!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

T: Kiia ja Teemu 5,5kk
 
Meillä on 5 kk neuvola ensi viikolla, jolloin on jo lähempänä 5,5 kk. Ihan huvikseen tänään punnitsin Danielin oli noin 9,6 kg ja siitä täytyy ottaa vaippa ja vaatteet pois.

Täytyy todeta samaa kuin shih tzu, että kiinteiden aloituksen jälkeen poika on ollut jotenkin perustyytyväisempi. Vaikkei hän mikään kitisijä ole ollutkaan, mutta muuttui jotenkin tyytyväisempään suuntaan. Hedelmäsoseita meillä menisi vaikka purkillinen kerrallaan, mutta kasviksia alas on mennyt enimmillään 1/3 purkillista tai sitten 2 jääpalakuutiota.

Tulevana lauantaina olisi vauvauinnin info-tilaisuus, sinne pitäisi mennä ja sieltä sitten suoraan Kajaaniin koiranäyttelyyn, mikäli tämä flunssa/kuume saadaan kuriin siihen mennessä.
 
täältä kans iso kiitos vastauksista flunssakysymykseeni!! erityisesti sipulit ja vick vaporub olivat tärkeä muistutus, niitä kokeillaan! nyt flunssa on jo menossa ohi, joten suht helpolla päästiin tällä kertaan, vaan onhan niitä flunssia vielä tulossa, lehden mukaan jopa 7 vuodessa alle 3-vuotiaalla...
 
Iltarutiinit: Meillä vaihdetaan vaippa (kertisvaippa, kun päivällä on käytössä kestot) ja laitetaan yöpuku. Jos tyttö on pirteä niin saatan leikkiä vielä "leipuri leipoo pullaa"-leikin. Sen jälkeen tyttö laitetaan unipussiin ja hän syö rintaa. Kun maha on täysi, hän yleensä nukahtaa, mutta herää kun siirrän hänet omaan sänkyyn. Omassa sängyssä laitan tutin suuhun ja annan unilelun käteen. Näin hän nukahtaa sinne itsekseen. Ei mekään mitenkään erityisemmin olla opetettu itsekseen nukahtamista, on vain siirretty nukahtamispisteessä omaan sänkyynsä. Jos tulee itku, nostetaan tutti suuhun ja jos ei auta, niin otetaan syliin tai tissille. Huudattamista ei olla harrastettu. Aina ei nukahda itsekseen, mutta yhä harvemmin joudumme sylissä hyssyttämään. Ensimmäiset 3 kuukautta tyttö nukahti siis aina liikkuvaan syliin tai rinnalle.

Neiti keksi eilen, että hän voi kääntyä selältä vatsalleen! Tosin tekniikassa on vielä hiomista, sillä melkein aina käsi jää alle. Meillä myös pöristään niin että sylki lentää ja kiljutaan (nämä ovat jo "vanhoja" taitoja), ja nyt on myös uusia sävyjä jutuissa (hähä-hö-höö-häy...).

Marikki ja neiti 4,5kk
 
Heip - ja hyvää uutta vuotta kaikille!

Meillä opittiin eilen kääntymään mahalta selälleen, toisin päin ei ihan vielä onnistu. Kyljelleen pääsee, mut ei vielä osaa ottaa kättään alta pois. "Lentämistä" treenaillaan myös kovaa vauhtia, asiaan kuuluvin äänitehostein...

Soseita annan 1-2 kasvissoseannosta ja 1 hedelmäsoseen /päivä. Hedelmää menee kaupan valmis purkki, toistaseks ollaan maisteltu mustikkaa (okei, marja...) ja persikkaa, joista persikka uppoaa huomattavasti paremmin. Kasviksista oon antanut vasta perunaa, tosin just keittelin uuden satsin, missä on myös porkkanaa joukossa. Kerralla menee n.60ml kasviksia ja jälkkäriksi ½-1prk hedelmää/marjaa. Muuten maitoa niin paljon kuin vain haluaa, ruoan kanssa vettä pullosta/mukista, mut senkin jälkeen saa vielä maitoa.

Ulkoiltu ollaan nyt pakkasillakin. Tänään esim. oli -16 ja kävelin kauppaan, esikoisen tahtiin meni 45min/suunta. Vauvalla oli villapuku ja toppis, vaunuissa talja ja makuupussi. Käsissä ja jaloissa villasukat/lapaset tumppujen alla. Tosi hienosti meni, nukkui koko matkat ja vähän aikaa vielä pihalla, plus oli lämmin kauttaaltaan, kun otin sisään. Meillä on ollut molemmat lapset ennemminkin kovia hikoilemaan liioista vaaatteista, kuin palelijoita.

Kelläs oli just ollut tupperit? Mulla on torstaina... Bonustehtävä tulee pitää... :D

Eilen oltiin uimahallissa koko perhe. Vauva istui kaukalossaan ja katteli muiden uintia. Annoin maitoa pukkarissa ja sit söi hedelmäsosetta altaan reunalla. Miehen kanssa vuoroteltiin lasten hoitoa ja uintia, molemmat sai uitua kilsan =) . Oli tosi kiva päivä, ja itellä hyvä mieli, miten nopeaan kunto on noussut!
Kohtahan sitä voi jo ottaa vauvanki mukaan polskuttelee.. onko joku käynyt vauvauinnissa? Millanen vaippa vauvoilla on uikkareiden alla? Kestolla tuskin onnistuu...

Hemuli ja Rimpula 4kk ja 2 päivää
 
me ollaan oltu vauva uinnissa ja täällä uimahallin säännöt on että tarvii olla vain tiivis lahkeellinen uimapuku mutta jos tarvis uimavaippaa niin netti kaupat myy kesto uimavaippojakin olen nähnyt kun luulin että täälläkin ois pitäny olla ja kun kattelin uimapukua tytölle niin useimmissa oli että kesto uimavaippa
 
Moikka!

Aliisa oppi viimeinkin eilen illalla kääntymään selältä masulleen. Kauan siihen meniki, kaks kuukautta osas kääntyä kyljelleen ja paino kasvoja lattiaa kohden, yrittäen kääntyä. =)

Sit alko eilen treenailee ryömimistäki. Koittaa käsillä vetää itseään, jalat menee kippuraan ja nostaa pyllyä.

Ruokailut:
Aamulla banaani riisipuuro 1dl
Ennen päikkäreitä maitoa
Lounaaksi kasvissose n.½prk ja maitoa
Ennen toisia päikkäreitä hedelmäsosetta ja maitoa
Päivälliseksi lihasosetta ja maitoa
Illalla banaani riisipuuroa
Velliä 1-2dl ennen yöunille menoa
Yöllä herää maidolle kerran

Ja aika tarkkaan menee joka päivä samoihin aikoihin nuo ruokailut.

Lihaa alettiin maistelemaan toissapäivänä. Keitin paistijauhelihaa ja pakastin jääpalakuutioihin. Hyvin on nyt kahtena päivänä maistunu kasvisten seassa. =)

Pakkasrajana, mä oon pitäny -15 astetta. Meillä on lasitettu parveke ja siihen ei pääse tuulemaan. Laitan kanssa vaunujen suuaukolle viltin, niin hengitysilma ei oo sitten niin kylmää. Eilen aamulla sain nukkumaan sisälle vaunuihin, mutta ei nukkunu ku ½h joten kyllä on vaan puettava paljon päälle ja laitettava partsille nukkumaan.

Illat menny meillä alusta asti samalla tavalla. Siis rutiinit ollu samanlaiset ja nyt reilu pari viikkoa iltavellin jälkee Aliisa on nukahtanu itekseen omaan sänkyyn. :heart:

Nyt pitää mennä suihkuu, lähetään viemään esikkoa sisäleikkipuistoon.

HooÄs ja Aliisa 4kk3vko
 
hyvää loppiaista kaikille :)

Tänään esikon viimeinen lomapäivä ja tavallaan samalla meidän viimeinen lomapäivä :( . Alkaa taas kouluun kuskaamiset. Olen kyllä päättänyt että mahdollisuuksien mukaan aletaan viemään esikkoa kävellen kouluun ja myös hakemaan kävellen. Minimoidaan autolla ajot, koska meillä aleksi ei viihdy autossa hereillä, ei yhtään. Kauhea huuto alkaa heti kun herää ja jaksaa kyllä huutaa. Joten nyt olen päättänyt että turhat autoilut jätetään meillä ja aletaan käveleen.

Outoo kun meillä aleksi ei edelleenkään kääntyile, vaikka siis ennen flunssaa kääntyili tosi ahkerasti. Äskön kylläkin mahallaan lattialla nosti peppua ja puristi rystyset valkosina leikkimattoa ja yritti kovasti eteenpäin. Olen vaan alkanut miettiin tota meidän taantumaa, kun kuitenkin kääntyiltiin paljon :/

Mun vanhemmat lähtee perjantaina takasin saksaan, kyllä tulee kova ikävä taas, kun vasta pääsiäisenä palaavat. Me viedään esikon kanssa ne turkuun ja aleksi menee siksi aikaa mummulaan.

Nyt päästän ton esikon tähän koneelle, kun istuu tossa vieressä ja huokailee. On jotain tosi tärkeetä mitä hänen pitäis tulla katsomaan täältä :)

salah ja aleksi 4kk ja 21vrk
 
Meillä ei käännytä vielä mihinkään ja poika jo 5,5kk. Vähän avustettuna kyllä pyörähtää nätisti selältä vatsalleen, mutta omatoimisesti ei muuta kuin päätään pyörittelee selällään ollessaan. Taitaa pojasta tulla yhtä jäykkä kuin isästään :LOL: Sylissä on alkanu venkoilemaan kovasti. Ei yhtään pysyis paikallaan ja pyörii sinne tänne. Ja olen huomannu, että kaikki mihin voi tarttua tuntuu kiinnostavan kovasti. Jospa poika sen myötä innostuis kääntyilystäkin, kun tavoittelee kiinnostavia esineitä.

Meidän päivärytmi:
Aamulla pullollinen maitoa
Puolen tunnin päikkärit
Kasvis-/liha- yms.-sosetta purkillinen + maitoa vaihteleva määrä
Ulkopäikkärit 2-4 tuntia
Marja-/hedelmäsosetta purkillinen + maitoa vaihteleva määrä
iltasella vielä leikkien lomassa puolen tunnin päikkärit sekä 1-2 kertaa maitoa, riippuu siitä kuinka pitkäksi menny ulkopäikkärit
Ennen yöunia velliä + maitoa. Määrät vaihtelee, 100-250ml yhteensä (velli+maito siis)

Olen yleensä syöttäny vellin sylissä ja siirtäny sen jälkeen omaan sänkyyn ja antanu siinä maidon. Nukahtaa välillä pullolle tai sitten syönnin jälkeen juttelee leluilleen (sängyn yläpuolella mobiili) ja nukahtaa itsekseen. Koko iltarutiinien ajan, vellin syönnistä alkaen, olen hiljaa, silloin ei enää leikitellä.

Nyt on ollu vähän erilaista kitinää kuin ennen, ku taitaa hampaiden tulo häiritä. Eilen nukahti viimein kovan kitinän jälkeen, ku laitoin supon.

Mutta nyt tekemään perheelle evästä ennen kuin poju herää ulkopäikkäreiltä!

Hyvää loppiaista! Mie jo ehin jouluroinat siivota pois.

Kiia ja Teemu 5,5kk
 
Salah Meillä kans kääntyi ahkerasti, kun oppi kääntymään, sitten piti melkein 2 viikon tauon ettei juurikaan kääntyillyt. Nyt on taas alkanut kovasti kääntyilee, kääntyilee sylissä ja joka paikassa ja kroppa pitäisi saada jollain konstin liikkumaan :) Liikkumisyritystä kyllä on.

Erilaista kitinää on meilläkin ilmaantunut ja aivan kaikki pitää suuhun tunkea, taitanee tehdä hampaita. Peukalolla ja etusormella oikein rapsuttaa ikeniä.

Mutta nyt iltatoimille
 
Jipii..meille tuli eka hammas tänään. Ei kyllä yhtään kipuillut ,kun viime yönä nukkui 10h yhteen putkeen :) . Meillä "liikutaan" lattialla ahkeraan. Masullaan punkee pepua ylös ,mutta ei vielä ryömitä. Selällään ponnaa ylös lähes istumaan, kun kohottaa ylävartaloa niin ylös.
Nyt unille...öitä!
-Poni ja vauva pian 5kk
 

Yhteistyössä