ELOMASSUJEN Elokuu 2007

Laitan tään sulle uudestaan kun kirjoitin tuolla aiemmilla sivuilla oman kokemukseni k äynnistyksestä, joka ei ollut kamala ollenkaan, joten rohkeesti vain, jos käynnistykseen menet!


Käynnistyksestä
hei, laitan vain oman kokemukseni käynnistyksestä, kun täällä on joillain hieman pelkoa sitä kohtaan. Itselläni oli myös, mutta se ei ollutkaan yhtään kamalaa. Esikoiseni on myös käynnistetty 18v sitten ja on jutut muuttuneet. Silloin se tehtiin rajusti, kypsentämättä kohdunkaulaa. Nyt käynnnistykseen käytetään aikaa ja tabletteja laitetaan kohdukaulaa kypsyttämään. Kalvot puhkaistaan vasta kun kanava on hävinnyt ja on jo hieman auki. Senjälkeen odotellaan, josko omat supparit alkaa ja monillahan alkaakin vesien mentyä. Näin ainakin toimittiin naistenklinikalla ja tuohon kypsyttämissupistus"kipuihin" tehosi ainakin mulla ihan panadol / petidiini. En siis kokemut käynnistämistä sittenkään huonona. Lisä"huumoria" toi se että meitä käynnistettäviä oli osastolla yhtaikaa neljä ja kilvan vertailimme, että miltäs nyt tuntuu :D
Käynnistyspäätös oli helpotus kun asia meni eteenpäin ja tiesi että kahden päivän sisään on pikkuinen kainalossa. Synnytys tapahtui aivan normaalisti alakauta ja rauhallisesti. Pitkähkö se oli johtuen varmaan siitä, että olin ensisynnyttäjän asemassa kun edellisestä niinkauan aikaa.

Tsemppiä loppumetreille!

Pilkettä ja Nikolas-vauva 1vko 3päivää
 
Minäkin laitan vähän omia kokemuksia edellisistä.Ei ollut kamalaa.Toinen synnytykseni käynnistettiin puhkaisemalla kalvot.Sen jälkeen pari tuntia odoteltiin supistuksia,jotka eivät alkaneet,laitettiin tippa. Ehdin tuntea vain yhden tosi kipeän supistuksen kun sain jo etukäteen toivomani epiduraalin,minulta epiduraali ei vienyt ponnistamisen tarvetta,mutta kivut synnytyselimistä kylläkin.Tunsin vain paineen tunteen ja lapsi tuli kolmannella ponnistamisella ulos.koko synnytyksen kesto 3,5h,josta ponnistusvaihe 5min. Jos synnytystä voi sanoa ihanaksi,tuo oli sitä.
Kolmas synnytys myöskin käynnistetty,siinä kohdunsuuta jouduttiin ensin kypsyttelemään lääkkeillä.Tabletti laitettiin kohdunsuulle joskus iltapäivällä,ja mitään ei alkanut tapahtumaan ennen kuin yöllä kahden maissa.Supistukset alkoivat heti voimakkaina ja tulivat nopeasti.Kalvot puhkaistiin ja lääkitystä en ehtinyt saada,synnytys kesti puoli tuntia ja ponnistusvaiheeseen merkitty viiva,tyttö tuli ensimmäisellä ponnistuksella.Eli oli aika nopea ja raju,mutta toisaalta helppo kun niin nopeasti ohi.

Huomenna edessä neljännen käynnistys,olisin toivonut että lähtee käyntiin luonnillisesti,käynnistys ei pelota,mutta olisi ollut jotenkin tietenkin kiva lähteä silloin kun vauva ilmoittaa hetken olevan kypsä.
Mutta älä suotta huolestu,ei käynnistetty ainakaan minulla ole jättänyt mitään traumoja,jos tilanne on kohdunsuulla kaikin puolin kypsä, käynnistettykin sujuu varmasti ihan mukavasti :hug: Tsemppiä sinulle.

Ja vielä taas miljoonasti onnea kaikille uusille äideille :flower: :heart:

Capri,bebes,77mm ja muutkin la:n kynnyksellä olevat tai sen ohittaneet,tsemiä teillekin loppupäiville. kuka tietää vaikka minutkin passitetaan vielä huomenna takaisin kotia :eek:
Ellei mitään kuulu,kirjoittelen toivottavasti seuraavan kerran jo nyytin kanssa kuulumisia
 
Onnea kaijuli pienestä prinssistä! :heart: Ja kiitos Eleonor! Kyllähän nämä ennemmin tai myöhemmin maailmaan putkahtavat! Näin lopussa vaan alkaa huumoria loppua odottamisen suhteen, vaikkei todellisuudessa viikko tai kaksi mikään pitkä aika ole.
 
Minäkin sen vihdoin sain.. :heart: Kotiuduttiin tänään ja olo on vähän wtf?? Ihanaa olla pitkästä aikaa kotosalla... Siis poika syntyi 18.8.07 klo 07.07 ja rv 40+6. Hätä sectiolla syntyi avosuisesta tarjonnasta, sykkeen heittelyn takia ja uhkaavan happivajeen vuoksi leikattiin. Kokoa komeat 3620g 50cm ja pipolla kokoa 35cm... :) Hyvin jaksetaan molemmat ja kovasti syödään...edelleen molemmat... :LOL:

Kaikille vauvansa jo saaneille hurjasti onnea tasapuolisesti!!!! Ja vatsaansa vielä ylpeänä kantaville voimia ja halauksia loppurutistukseen!!! :flower:

Tea ja PoikaniTarmo 5pvä :heart:
 
Capri: Jos ei sinne Koksiin niitä treffejä ennen huomista saada niin Hippo-kisoihin sitten. Ilmoitettiin meidän 2v 40 metrin juoksuun. Saas nähdä malttaako juosta niin pitkää matkaa ihan yhteen suuntaan, ettei sinkoa sivuraiteille ennen maalia. :LOL:

Minua vaivaa ihan totaalinen väsymys. Olne nukkunut tänään jo kahdet torkut.
 
AnQ
:flower: :flower: :flower:

Täällä ei tunnu miltään missään. Kävin aamulla viemässä pissinäytteen labraan, ettei vahingossakaan ole sit pissatulehdusta, kun oireita vähän on. Vaavi varmaan vaan painaa, mutta saadaan rajattua sekin sit pois :)

Eilisessä neuvolassa kaikki oli kunnossa, turvotusta ei ole ollut missään vaiheessa, neuvolatäti miettikin että varmaan juomisella olen saanut kurissa pidettyä, kun pissa oli kun vettä väriltään :D Toivottavasti olikin sit viimoinen neuvolakäynti ilman vaavia, epäilen kyllä vahvasti :) Pitää alkaa sopia jotain tosi tärkeitä tapaamisia tähän, eikös kaiken järjen mukaan sillon just pitäisi sit synnytyksen alkaa? :D

AnQ & Myy 39+1
 
77mm: Tätä menoa näyttää todennäköisemmältä noi treffit Hippo-kisoissa, kuin KOKSissa. Tulee varmasti hauskaa seurattavaa, minne pienet taapertajat päättävät kulkunsa suunnata! :D Meilläkin 6v. kyseli, että mitäs sitten jos joku kaatuu ja alkaa huutamaan, niin saako palkintoa. Mie sanoin että saa juosta maalin kautta vaikka autolle täyttä huutoa, niin kyllä kaikki silti palkitaan. Vähän neitiä jännittää! :D
 
Joo-o, täällä kans yks joka viimeisten joukossa syyskuun alku päiviin asti mahan kans vaappuu.
Tänään oli käynti äitipolilla. Salaa ja varkain toivoin että painoarvio olis sitä luokkaa että miettisivät käynnistystä tälle viikolle tai viimeistään ens viikon alkuun, mutta ei sinne päinkään!! :(
Lääkäri oli ihan suolesta. Tutkimukset teki niin kipiää, jotta ois teheny mieli potkaasta äijää keskelle kaljua. Juuri mitää se ei koko aikana puhunu. Ja sen mielestä paino, joka arvion mukaan on tällä hetkellä 4,1-4,3 kiloa, on ihan hyvin vielä siinä rajoissa että annetaan kasvaa mahas vaan. Meinas eka jotta tulisin uusinta käynnille sitten ku viikkoja on tasan 42!
Siinähän sitte itku pääsi ku kätilöltä uutta aikaa menin varaamaan. Jotenki iski paniikki päälle ku meikälääsen korvaan tuollaanen painoarvio kuulostaa jo suht suurelta. Piisaas kyllä mulle hyvin vielä ku tarkootus kuitenki ois sitä normaalia tietä saada tämä pikku kakkonen tulemaan. Kätilö sitte sen verran armahti että laitto seuraavan ajan tasan viikon päähän, jolloon on viikkoja 41+3.
Huvittavinta oli se että kohdunkaulaa oli viime kerran käynnistä tullu takaasi 1,5 senttiä eli sitä oli jäljellä vielä se 4 eikä 2,5 niin ku viimeksi. Että ota siitä ny sitte selevää. Noh, täytyy ny toivoa että sen tohtorin kovakouraanen tutkiminen sen verran ois ärsyttäny paikkoja että jotain alkais tapahtumaan.
Tuskin, mutta toivossa on hyvä elää.
Taas täytyy vaan yrittää asennoitua siihen ettei oma nyytti sylis välttämättä tämän kuun puolella ookkaan. Jotta eikö se tästä taas. :|

Ja onnea jälleen kerran niille jotka vaavinsa ovat ulkomaailmaan jo saaneet :flower:

Bubble 40+3
 
joo tänään oli painoarvio, no siitä saatiin semmonen 3,4kg. Ihan "käsi" lääkäri, varmaan joku erikoistuva ja sillä oli vanhempi mukana ultran ajan. Sisätutkimus oli yhtä tyhjän kans, korttiin merkkas et pää matalalla mutta en yltänyt kohdunsuulle.. jaa-a.. ei pysty käsittään.. selitti et jotenki niin takana ja siinä vielä sitte vauvan pääki niin matalalla ja tiellä että sekin pitäs päästä kiertään ennenku pääsis suulle... eli voikohan joku selittää?
pelotteli käynnistyksen komplikaatioista ja vaikeuksista ihan kauhiasti mutta kuitenki paukautti että no jos et millään jaksa enää ja uskallat, luulet selviäväs käynnistyksestä niin se on sun päätös. eli tuoki meni vähän ikäänkun yli mun ymmärryksen...
olipa turhauttava käynti

39+0 :headwall:
 
bubble-81 & nauravamamma :hug: Olette aikas tökeröitä kätilöitä kohdanneet! Mulla muuten on kanssa tapahtunut tuota kohdunkaulan kasvua. Rakenneultrassa sisäkautta ultrattuna 2cm, rv 33 taas ultrattuna olikin 4cm. Sit taas rv 36 oli 2cm. :whistle:
Mut nyt unen metsästykseen! :wave: Lähettelen teille kaikille massukoille oikein paljon synnytyssupistuksia ja puolestaan rauhallisia unia vauvan jo saaneille!
-Capri ja Tiitiäinen rv 39+6 :heart: -
 
Nauravamamma: Kohdunsuu osoittaa normaalistikin taaksepäin ja kun vauvasi on todettu olevan matalalla lantiossa eli laskeutunut/kiinnittynyt niin kohdunsuulle voi olla vaikea yltää, jos se ei ole vielä kypsynyt ja vetäytynyt keskiasentoon. Se, että vauva on matalalla on vain hyvä juttu nyt loppumetreillä...pysy liikkeellä (vaikka se tuskallista välillä olisikin) niin vauva painaa kohdunsuuta ja se (voi) auttaa synnytyksen käynnistymisessä ja edistymisessä.
 
nauravamamma olipa pikkusen tyly lääkäri! :eek: tainnu kyllästyä elämäänsä ja ammattiinsa oikein kunnolla. höh..

tässä ite vaan perjantaita edelleen odotellessa... kyllä käyn kiileänä, jos ne mut sieltä vielä kottiin laittaa... mrrrrh...

40+3 edelleen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja yopa:
nauravamamma olipa pikkusen tyly lääkäri! :eek: tainnu kyllästyä elämäänsä ja ammattiinsa oikein kunnolla. höh..

tässä ite vaan perjantaita edelleen odotellessa... kyllä käyn kiileänä, jos ne mut sieltä vielä kottiin laittaa... mrrrrh...

40+3 edelleen...
joo nuin mieki aattelin mutta oli melko nuori nainen että ei ois vielä pitäny näkyä nuita merkkejä
:LOL:

pitää huomenna nlassa jutella noist käynnistys jutuista ja sit kattella. ainoo mitä jäi varmasti käteen tän pvän käynniltä oli uskomaton jatkuva kipu :kieh:
 
red
näinpä sen tosiaankin näkee, että aina ei ole lääkäreiden juttuihin uskomista, vaikka he kuinka kokeneita ovatkin. pari kk sitten jo sanottu, että pian syntyy, ja tässä sitä yliajalla ollaan.

noh, tietysti voisi käyttää omaakin maalaisjärkeä :whistle:

tänneppäs ei mitään erikoista. esikoiselle kävin ostamassa uudet kuravaatteet ja kaupassa kyllä supisteli, mutta eipä ole pahemmin nyt supistellut.
saunan jälkeen tosin oudon tuntuista jomotusta selässä. yritin muka syödä kiukaalla tehtyä saunamakkaraakin, että jos vaikka, kun esikoisenkin jälkeen alko saunamakkaran jälkeen supisteleen :LOL:

välillä sitä nauraa itelleen, että kuinka tyhmä sitä onkaan kun uskoo tuommoisiin saunamakkara juttuihin. noh, raskaus saa ihmeitä aikaan.

joo mutta eikait se auta kun nukkumaan lähteä, ja siinpä toivossa vielä, että ehkä menisi lapsivedet yöllä..... :)

onnea taas kaikille, joilla haikara jo käynyt :hug: :flower:
 
huomenia!

täälä herätty kipeisiin supistuksiin tuossa 5.30, tunnin siitä vielä sai nukuttua, mutta sen jälkeen tullut niinkin tiheesti ettei enää saa unenpäästä kiinni. tässä nyt jännityksellä kellotan, että voisko kohta jo sairaalaan päin soitella ottavatko mut sinne syyniin, kun suvussa on nopeita synnyttäjiä... ja en olis ikinä uskonu, että äitin sanoma pitää paikkansa että kunnon supistus tuntuu siltä, kun ketunrautaan astuis.. mut nyt uskon.. huh huh huh...
pitäkää nyt kanssasisaret peukkuja että tää tästä lähtee!!

-yopa 40+4-
 
Kyllä se nyt varmasti on sitä. Myöntää täytyy että olen hieman kateellinen. Minulla ei edelleenkään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, joten varailenpa tänään sen ajan yliaikaiskontrolliin ja lähden iltapäivällä pojan kanssa Hippo-kisoihin.

77mm ja Minimi 40+6
 
Kylläpäs me vieläodottajat käydään vähiin.Eilen oli neuvola ja ens viikolla seuraava aika jolloin kirjoitetaan lähete yliaikaiskontrolliin..nyt olis rv39+4.Pari kolme viikkoa on supistellu paljon ja NYT EI mitään!!Täällä mennään 41+3 kontrolliin ja yleensä lähetetään vielä muutamaks päiväks kotiin.Mä aion VAATIA käynnistystä HETI ;o) Pelkään et on 5-kiloinen jätti tulossa...Satakunnassa syntyy suhteessa koko maan suurimmat vauvat...ainakin itse allekirjoitan tuon kun molemmat on ollu reilusti yli 4kg vaikka itse olen "sintti" ;o) Neuvolatäti ihan innostui aiheesta ja kohta jo puhuttiin viikingeistä :eek:D YOPA:taidat päästä kohta toimiin!!
Edelleen en saa noita vahvistuksia,hymiöitä ym lisättyä tekstiin.Johtuisko "supernopeasta"gprs-kännykkäliittymästä..Täällä metsässä ei langattomat toimi ja laajakaistan veto maksais ihan liikaa... Mutta kai täytyy akvaariota ruveta siivoon vielä kun on mahdollista.oon siirtänyt sitä aina eteenpäin vaikka ei suuri homma ole..
 
Täälä kans tänään la ja yö oli melko tuskaista. Vauva liikku aivan tajuttoman paljon ja tuntu et pissat tulee housuun. Supistuksia tuli n. 4 mut eipä voi sanoa et kipeitä. :/ Jospa ees tälläviikolla syntyis. :) Tsemppiä kaikille matkaan ja Onnittelut vauvansa saaneille!!! :hug: :heart:
 
Eli siis pikku prinsessamme syntyi 19.8. klo 9.07. Painoa 3430g ja pituutta 49 cm. Synnytys nopea ja "helppo". Eilen kotiuduttiin. Synnytystarinaa kirjoittelen myöhemmin. =)

ONNITTELUT MUILLEKKIN NYYTTINSÄ LUNASTANEILLE JA JAKSAMISTA VIELÄ MAHAKKAILLE!! :flower: :heart:

Aurora ja tyttö 4 pv
 
vähiinpä tosiaan käy tää mein "pallukkamahojen" lista :whistle:
Kyllä melkein tippa tulee silmäkulmaan, kun lukee vauvauutisia. Itellä kun ei ilmottele mitenkään tulemistaan, ressiä pukkaa, tylsistyttää, listaa vois vaikka jatkaa kuinka...
Meillä kans ukko-kulta vitsailee seläntakana, jos haalaudun tietokoneelle ja kaksplussalle... kuulemma hassua, miten ilmeet muuttuu palstaa lukiessa. Se ei joko ymmärrä tai ei halua ymmärtää yhtään mitään...
No nii, viikkoja ois tänään tasan 41, venkula potkuttelee tyytyväisenä mahanahkojen sisäpuolella... tulis jo pois!
Huomenna ois neuvola, saapahan nähä, joko saisin ajan synn.vastaanottoon... viimeksi ainaki niin terkka meinas.
Hyviä oloja toisille pallukkamahoille :hug: , jotka malttamattomina odottaa :wave:
 
Onnea kaikille nyytin saaneille ja onnea matkaan kaikille viimemetreillä kulkeville!

Vauva-arki sujuu suht kivasti ja vauvaa on ihan ihmetellä pitkin päivää. Nyt vaan näyttää vaivaavan silmän rähmiminen. Ollaan putsattu sitä kyllä useaan otteeseen päivän aikana, mut onbko mitään muuta mitä voi tehdä? Onkos se nyt sitten tulehtunut? Neuvolatäti tulee iltapäivällä, et sitten tietää enemmän, mut tuntuu kurjalta kun on niin rähmänen..
 
zamppa
Onnea uusille mammoille!
Täällä ollaan edelleen kasassa ja alkaa jo hiukka tympimään.
Kohta pitäs lähteä käymään neuvolassa mittauttamassa paineita kun oli taas niin koholla alkuviikon käynnillä. Yliaikaiskontrollikin jo varattu ensi maanantaille. Tosin sanoi puhelimessa, että aikaisin olen varaamassa mutta neuvolasta kun sanottiin että soita ke tai to niin tää mammahan soitti. Lisäsi myös että todennäköisesti synnytys käynnistyy ennen maanantaita ja muistan sitten peruuttaa ajan... joo niin varmaan. Ihan varmana ollaan yliaikaiskontrollissa ma ja sitten käynnistyksessä viikon päästä :kieh: .
Meillä myös mies aina kyselee kun koneella näpyttelen, että "taasko sä kaksplussassa olet?".´Mutta minkä sille voi, riippuvainen kun on :LOL: .
Tuli sitten tiistaina hiukka ikäviä uutisia, kun kuulin että äiti on sairaalassa jonkun bakteerin tms takia. Ensin oli mun mummi pari viikkoa sitten, nyt oma äiti ja seuraavaksi se olen minä itse. Onhan se hyvä käydä kaikki kolme sukupolvea kerralla..
Nyt on sitten kaikki S:t kokeiltu eikä niin mitään vaikutusta :kieh: .
Eipä tässä muuta voi kun odottaa, vaikka ikävältähän tuo tuntuukin kun ei omaa pienokaista vielä syliin saa.
Voimia kaikille vatsan kanssa tallusteleville!!

zamppa 41+1
 

Yhteistyössä