ELOMASSUJEN Elokuu 2007

Nyt on vihoviimeinen neuvolakin käyty. Kaikki kunnossa, yllättävä hb, 127. Mulla aina ollu alle sata (mikä ei sekään normaalia), ilmeisesti Spartocinen popsiminen on jeesannut. Hienoa!

Flunssa tuli taas takaisin eilen, juuri kun luulin siitä päässeeni. Taas kurkku kamalan kipeä, lämpöä ja yleinen väsymys ja päänsärky. Lähtisi jo pois, ens viikolla pitäisi synnyttää, ei silloin ole kiva olla kipeänä (jo entuudestaan).

Pitää mennä takaisin nukkumaan, ei pysy silmät auki.

Mukavaa perjantain alkua kanssatovereilleni! :heart:

Kirvash ja Pikku-Pekka 41+2
 
AnQ
piitu10, onnea vaavista! Vielä tässä on siis toivoa, että lähtiskin itsekseen käyntiin :)

Miullakin oli viimoinen neuvola, omituista kun ei enää uutta aikaa varattukaan. Kaikki arvot oli ihan kohdillaan, ei mitään häikkää missään. Iski vaan ihan älyttömän huono olo yhdessä vaiheessa, lähestulkoon nieleskelin oksennusta takasinpäin, hyh. Onneksi nyt helpotti, odotan vaan että millon tulee takasin.

Tänään sitten pitää soittaa sinne äitipolille aikaa käynnistykseen, jaiks. Terkka sanoi, että voisin koittaa kinuta aikaa tälle päivälle, mutta taidan antaa luonnolle vielä mahdollisuuden hoitaa hommat kotiin viikonlopun aikana :) Kai tässä pitäis alkaa tajuamaan, että ihan oikeesti ensi tiistaina viimeistään saa vaavin, a p u a ! :D On kyllä odotettukin :whistle:

Vieläkö meitä täällä neljä odottelee? Kirvash näyttää ainakin pitävän miulle täällä seuraa (tuo sivun 48 viimonen viesti oli ihan kun miun näppäimistöltä, taas huomaa ettei olekaan yksin olojensa kanssa :)), mites Marsu81 ja Veera-?

AnQ + myy 41+3
 
Juu, täällä ollaan. Meinas vaan tuo uni maittaa, kun mies lähti kouluun ja menin sen jälkeen vielä levähtämään.. =)

Mua alkaa synnytys pelottaan, kun nyt tietää sitten ihan oikean päivän, milloinka kaiken pitäs alkaa!! Eihän tietenkään maanantaina mitään ihmeitä välttämättä tapahu, mutta kuitenkin sillon alotellaan. Siinä kirjeessä, minkä sairaalasta sain, sanotaan, että voivat laittaa vielä seuravaksi yöksi kotiin, jos ei mitään ihmeitä oo, mutta en mä sieltä kyllä pois lähe kun sinne kerran pääsen! Musta kun tuntuu, että kun ensimmäinen vähänkään kipeä supistus tulee, niin oon jo pyytämässä kipulääkettä.. :/ Tiiä sitten. Kun ei ole mitään tietoa, miltä ne kipeät supistukset tuntuu niin vaikea asennoitua.

Tuli tässä mieleeni, kun eilen ottivat sitä käyrää.. Mulla kun on kuitenkin ollu noita harjotussupistuksia jo viikolta 17, ja nyt loppua kohti ne on lisääntyny. Niin eilen sitten sitten siinä käyrässä tuli taas pari ja ne kestivät sellasen 6-7 min. Oli kätilö vähän ihmeissään ja kyseli, että eikö mitään kipua tunnu.. Ei tunnu, ei! Niin kuulemma eivät sais niin pitkään kestää, eikä oikeetkaan sitten kestä niin kauaa.. Että onko kenelläkään muulla tällasta? Mä oon luullu koko ajan että se on ihan normaalia, mutta eipä vissiin ole. Sanovat vaan, että jos viikonlopun aikana käy niin, että jää supistus päälle, niin sitten äkkiä sairaalaan. Mutta kun en mä aina niitä ite edes tunne muuta kuin koittamalla mahaa, että onko se kova.. Toivotaan nyt, että niin ei käy.

Mutta ens viikolla meillä kaikilla on vauvat sylissä, ihan outoa!!

Veera 41+3
 
Meillekin syntyi poika! Aivan mahtavaa!! Ei voi sanoin kuvailla miten ihana tunne, kun on oma vauva kotosalla. Tosiaan kotiuduttiin tiistaina jo mutten oo ehtinyt kirjottelemaan, kun on pitänyt ihmetellä nyyttiä..

Elmeri syntyi 1.9. (42+1) klo 6:43, painoa oli 3788g ja pituutta 52 cm, pipo oli sen 35 cm. Pojoja sai 9, kun kädet ja jalat olivat niin siniset.. alateitse syntyi ja imukuppeja otettiin jo esille muttei onneks tarttenu käyttää.. kokonaissynnytysajaks kirjattiin 9,5 h, joten musta oli aika nopee ens synnyttäjäks.. 45 min kesti ponnistusvaihe, joka ei sekään pitkältä tuntunut..

Ah mut nyt tarttee mennä imettämään..

Hirmuisesti onnea synnyttämään menijöille ja onnea valtavasti jo vaivan kainaloon saaneille :flower:

 
Onnea matkaan Veera-!!

Missä Marsu81? Sinäkin hakemassa nyyttiäsi? Ei ole todellista, mä jään ihan oikeasti viimeiseksi kun kerran käynnistävät viimeistään torstaina. Etkö AnQ puhunut että sulla käynnistetään tiistaina jos ei vaavia kuulu sitä ennen?

Mua vaan tää kamala flunssa piinaa. Taas olin yöllä hereillä tunteja, tuntu että naama räjähtää. Tää ei vaan mee ohi *valivali*.
Ei suppareita, ei mitään. Kaveri liikkuu minkä voi ja juoksuttaa vessassa, muuten on ihan niinku ei oliskaan raskaana. Plus noi nivuskivut, mutta muuten. En kyllä usko että mulla alkaisi luonnollisesti tää synnytys, jotenkin niin epätoivoinen olo sen suhteen. Noh, ihan kohtahan se on jo maanantai. Pitää yrittää nauttia vielä siitä että saa herätä rauhassa miehen kanssa ja halitella sängyssä ja nukkua päikkäreitä miten tahtoo. Ja yleisesti vaan olla. Vielä hetken.

Kirvash ja Pikku-Pekka 41+3
 
AnQ
Veera-:lle tsemppiä, ja Mariskille onnittelut nyytistä :flower:

Marsu81 on ilmeisesti meidät tänne myös hyljännyt, voi hitsin pimpulat! Tosiaan, 8:30 tiistai-aamuna pitää olla keskussairaalassa, ni alkavat iskeä vähän vauhtia synnytykseen. En sit tiedä kauan saa yrittää, kun viikko sitten torstaina siellä käydessäni paikat oli ihan totaalisen epäkypsät ja kanavaa kunnolla jäljellä. Saattaa olla, Kirvash, että siekin kirität miun ohi tässä :D (toivottavasti paranee tuo siun flunssa nopeesti, voin vaan kuvitella kuin inhottavaa on!)

Miulla on ollut ihan kamalan epäonnistunut olo, kun ei lähde synnytys käyntiin itsestään. Ihanko se miun vika nyt jollain tavalla olisi, mutta aika vahvasti usein tuntuu siltä. Ihan tyhmää, mut minkäs teet :/

Nyt on taas koti puunattu, hiki vaan valuu noroina, hengästyin ihan älyttömästi kun imuria raahasin perässäni. Ilmeisesti kunto on tipahtanut jonnekin miinuksen puolelle :whistle: Turha ees toivoa, että tää mitään supistuksia sais aikaan! AAARGH! Ehkä mie lähen vielä pienelle lenkille.. (=portaat alas ja vällyjen väliin) ;)

AnQ + myy 41+4 (<- mitkä lukemat!)
 
AnQ: Älä huoli tuota, että joutuvat käynnistämään. Ei se sinusta epäonnistunutta tee :hug: Ajattele niin, että siellä masussa on vain niin hyvä olla, jotta ei vauva mieli poiskaan tulla =)

Voimia vielä viimeisiin päiviin! :heart:
 
Moikka! En oo lukenut näitä juttuja aikoihin...ekan sivun päivityskin on jäänyt ja nyt syntynyt niin paljon vauvoja ettei mulla ole aikaa kirjoittaa kaikkia ylös ja päivittää..anteeksi siitä! Paljon onnea kaikille vauvautuneille ja tsemppiä vielä masun kanssa oleville loppu odotukseen! Meidän neitille tulee maanantaina ikää jo 4 vkoa...painoakin on tullut jo kilo syntymäpainoon eli kova syömään =)
 
Täällä vieläkin! :kieh:
Meillä on vaan kone temppuillu torstain ukonilman jälkeen, enkä sen takia oo päässy teitä morjestamaan.. Tää toimii niiiiiiin hitaasti , et ei meinaa millään hermot riittää.. Mut sehän ei oo mitenkään uusi juttu, et mun hermot ei riitä.. :LOL:

Eilen kävin neuvolassa ja täti meinas heti ovella et ei uskonu enää minua siellä näkevän! :headwall: Meinasin sanoa et olis pitäny vissiin jättää tulematta niin olis hänkin päässy viikonlopun viettoon ajoissa, olin nimittäin viimeinen koko neuvolassa tälle viikolle.

Minä oon ihan varma et minusta puuttuu joku juttu joka aiheuttaa supistuksia. Tai yleensäkkin käynnistäis synnytyksen.. Eilenkin heti aamulla käytiin esikoisen kaa tunnin kävelyllä, sit kopistelin neljän huoneen matot, imuroitsin kaks kerrosta, pesin kolme ikkunaa, silitin verhot ja järjestelin paikkoja, niin ei yhden yhtä supistusta tai ees mitään mikä viittais jotenkin niihin :headwall:

Mutta keskiviikon käynnistystä odottaessa Marsu81 41+3
 
Voi mahdoton teitä mahakkaita! :D :hug: Nyt mars synnyttämään! Ihan kun ne sieltä käskemällä tulisivat... :whistle:

Päivittelin syntyneet vaavelit kakkossivun LA-listaan. Osa on varmasti unohtanut koko listan, eikä ole muistanut ilmoitella vaavin syntymästä. Mutta jos siellä on virheitä, niin huudelkaa tai laittakaa yv:tä. Kohta päästää kaikki joukolla vauvautuneiden puolelle (vink vink masuvauvat ;) ) Kopsaan listan sitten sinne, vaikka siinä onkin vain sukupuoli ja syntymäaika.

Supistusrikasta lauantai-iltaa kaikille mahakkaille ja rauhallista vähemmän mahakkaille! :wave:

-Capri ja Pojan paapula 11pv-
 
Äsh. Mä en ainakaan jaksa kantaa mikäänlaista syyllisyyttä siitä että tää synnytys ei käynnisty itsestään. Totean vaan että taitaa mussukalla olla liian hyvät oltavat meikäläisen masussa :LOL: . Puuttuu ne supistusgeenit täältäkin.

Me jo niin toivottiin että olisit laitoksella, Marsu81. Eli AnQ:lla käynnistys ti, sulla ke ja mulla viimeistään to. Eiköhän me kaikki olla vauvapuolella ensi viikon alussa.

Tänäänkin käyty saunassa, yritetty keksiä vaikka mitä tekemistä tässä kuumeessa, mutta ei vaan tapahdu niin mitään. Mitä sitä edes yrittämään enää, pois sen on tultava ensi viikolla. Alistutaan vaan kohtaloon; maataan sängyssä, niistetään ja voihkitaan. Kyllä mä oon usein miettiny että miten mun ukko kestää mua ja vielä vapaaehtoisesti viljelee kaikkia ihania lausahduksia siitä miten rakastaa ja arvostaa mua. Paijaa ja hieroo ja kannustaa ja on vaan niin rakastettava. Se on kyllä ihan helmi. En ikuna päästä irti =)

Mä kömmin takasin peiton alle sättimään Pikku-Pekkaa, kun ei se ymmärrä että mun kyljestä EI pääse läpi... Ei tunnu olevan mikään järjen riemuvoitto tuo meidän tuleva tenava :D :D :D *ylpeä mamma* :heart:

Kirvash ja Pikku-Pekka 41+3
 
onnea Marisk!

Täällä on taas yö nukuttu luvattoman hyvin. Kerran heräsin kun Pekka potki villisti, se keksi eilen alkaa liikuttamaan polviansa mun ylävatsaan, eli ilmeisesti tällä hetkellä (tai ainakin eilen ja yöllä ) on selkä mun selkää päin. Kaksi kappaletta luisia polvia revityttää ylävatsaa, sellaset pyramidit vaan näkyy ja kamala painon tunne. Toi on kanssa kumma juttu, neuvolatäti aina vaan toitottanut että se rauhoittuu sitten ennen ku synnytys alkaa, ja että sen ei pitäisi päästä pyörittämään päätänsä enää. Ihan selvästi kuitenkin tunnen miten päälaki hiertää virtsarakkoa vasten ja kaveri köllii välillä oikealla ja välillä vasemmalla kyljellänsä, tai selälteen, niinkuin eilen. Eli ei se kyllä ole millään tavalla "rauhoittunut". Päinvastoin. Aktiivisempi kuin aiemmin, ollut muutamat viime päivät.

Mietin että ei ne mua huomenna ota sisään, luultavasti lykkäävät mut torstaille, haluavat ehkä että sairastan ensin, jos tää flunssa vaikka helpottaisi. Kun ei vauvalla kuitenkaan ole mitään hätää, niin ei ole sillä tavalla mitään hoppua. Itsekin toivoisin olevani terve kun tuleva synnytys alkaa, enhän mä edes jaksa nousta sohvalta, miten mä jaksaisin ponnistaa? Että pitikin sattua tällainen parin viikon kestävä flunssa tähän :kieh:

Näin tämä aamu.

Kirvash ja Pikku-Pekka 41+4
 
AnQ
kiitokset tsempeistä, kun täällä omiani nyyhkin :snotty:

Täällä nukuttiin viime yö oikein makoisasti, vaihdoin eilen ihan uudet täkit ja tyynyt (aiemmat olikin päälle 10 vuotta vanhat!), ja niiden välissä oli niiiiiiin mukava kelliä. Muistaakseni heräsin pari kertaan supistukseen, mutta nukahdin aina uudelleen. Näin taas jotain ihme synnytys-unta, ruvennut pyörimään öisin mielessä enemmin ja enemmin. No, onhan ylihuominen jo hiton lähellä.. :p

Meilläkin myyssäri vetelee ihan ihme rundia tuolla masussa, joskus tuntuu että miulta hajoaa kylki, kun oikein jalkaa työntää! Täällä oli jokin aika sitten "hijaisemmat päivät", ja johan silloin toivoin, että rauhottuu vaan synnytystä varten. No, eipä se niin mennytkään.. Työntäisi nyt vaan sitä päätä alemmas :)

Ulkona on ihan tosi nätti ilma, ehkä siellä jopa kuivuisi pyykit.. Hm.

AnQ + myy 41+5
 
....Kirvash miehestäsi puhuit :heart: .Minä tunnen ihan samalla lailla omaani kohtaan,vaikka aviovuosiakin on jo takana viisi ja lapsia neljä;)SIihne mahtuisi jo jos jonkinmoista riitaa ja kyllästymistä,mutta ei,rakastan häntä vain päivä päivältä enemmän.

Piristän teitä täällä kertomalla että olen aika kateellinen teille sitä,että saatte nukkua (jos pystytte;) pitkään ja ottaa päikkäreitä ja puuhailla voimien mukaan mitä lystää.Sitä kaipaan välillä.Eihän se lohduta,tiedän,kun haluaisi jo masusta eroon,mutta yrittäkkee ees nauttia nyt siitä "hiljaisuuden ja levon autuudesta" :heart:

Meillä kaikki kivasti ja neiti on nyt ekoilla pitkillä päikkäreillä ulkona :wave: Voi hyvin,syö ja nukkuu ja kakkaa (paljon).Ristiäisiä pitäisi siis alkaa järjestelemään,kunhan ehtisi!Nimihän on jo valmiina eikä salaisuus ollutkaan ja ajattelimme itsekkäästi järkätä ristiäiset niin,että mennään kirkkoon mieheni,vauvan ja kummivanhempien kanssa jonka jälkeen sitten syömään kivaan ravintolaan.Ja se siitä:)Olen jo kolmet ristiäiset sukulaisineen ja kaakkuineen järkännyt ja nyt tekisi mieli jotain erilaista.

Halipusuvoimarutistukset viimeisille "elomassuille":vauvapuolella kohta nähdään! :hug:

Kassu,ei itsekkään "ELOMASSU" :p
 
Minä luulin jo jossain vaiheessa et tämä lapsi olisi laskeutunu jo alemmas, mutta mitä vielä! :headwall: Tänään masuasukki on nimittäin kolunnu koko päivän mun kylkiluiden alla ja on käyny niin järkyttävän kipeästi, et välillä on saanu ihan henkeä haukkoa! :kieh: Eli ei se pää ainakaan kovin alas ole laskeutunu, kun siellä suunnassa en tunne yhtään mitään! Eikä kiinnittymisestä oo siis tietoakaan..

No, mutta te ikiodottaja kanssasiskoni: tsemppiä viimeiseen viikkoon!!! :hug: Enää me ei vietetä sunnnutai-iltaa ilman tuhisevaa kääröä :heart:

Marsu81 41+4 -synnyttää keskiviikkona käynnistyksen jälkeen... :LOL:
 
Täällä kotiuduttu kättäriltä. 3.9.2007 klo 01.25 syntyi poika 53cm ja 3865g.

Vedet meni jossain 16.30 maita, synnytysosastolle pääsin n.23.00.
Kivunlievitykseen tarvitsin vain ilokaasua ja tikkejäkin tuli vain 3kpl, yhteen pieneen ja siistiin repeämään.

Ottaen huomioon että oli ensimmäinen, taisin päästä harvinaisen helpolla. =)
 
Noniin. Tässä sitä nyt ollaan. Kohta lähdetään Kättärille kuulemaan mitä lääkärillä on sanottavana. Yö nukuttu taas aivan liian makoisasti; tää voi vaan enteillä koliikkilasta... Vähän jännittää/pelottaa että jos ne ottaa mut sisälle jo tänään, toivottavasti ei. Kun mä olen kuulluut että suppareiden tullessa olisi hyvä hengittää rauhallisesti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, mutta mun kohdalla juuri nyt on hyvä että edes saan happea. Nenä on aivan tukossa, saa olla niistämässä koko ajan ja jos vetää syvään henkeä suun kautta, alkaa mieletön yskiminen... Eli ei todellakaan mikään ihannesynnytystila. Jos vaan istukka toimii ja naperolla kaikki ok, aion pyytää vasta torstaille käynnistyksen (jos siihen voi vaikuttaa), sillä olisihan se paljon kivempi olla terveenä. Jää nähtäväksi.

Tuosta miehen tuesta; mä olen aina ollut tosi itsenäinen ihminen, itsepäinen ja omalla tavallani varmasti hankala. Raskauden alussa kohtelin miestäni aivan väärin. Vaikka olikin haluttu raskaus, tuli se niin puun takaa. Olin juuri saanut vakinaistettua työpaikkani, opiskelut lähteneet rullaamaan, ja olin koko ajan menossa. Sitten testi näytti plussaa ja kaikki muuttui. Olin todella vihainen aluksi. Ja varmasti masentunut. En suostunut edes puhumaan asiasta miehen kanssa, joka taatusti koki tilanteensa vaikeaksi ja olis halunnut keskustella tulevasta elämän muutoksesta; hänelle raskaus oli alusta lähtien onnellinen asia. Sitten tuli pahoinvoinnit enkä edes pysytynyt ajattelemaan yhtään mitään. Oksensin pahimmillaan kahdenkymmenen minuutin välein muutaman viikon ajan, kaiken kaikkiaan pahoinvointi kesti viikolle 20. Silloin mies ei edes yrittänyt saada mua puhumaan, aina kun alkoi yököttämään ja hän oli kotona, hieroi hän käsiäni ja rauhoitteli. Omatkin ruokansa valmisti vähemmillä mausteilla, kantoi litroittain mehua kotiin ja oli tukena. Jokaiseen neuvolaan hän on järjestänyt aikaa ja ottanut todella osaa kaikkeen mikä liittyy lapseen. Kun olin vielä töissä, oli joka ilta tehty ruoka ja usein hän valmisti leipiä mulle seuraavaksi päiväksi töihin, piti huolen että tuli syötyä =) . Viime kuukausien aikana on edelleen jatkettu hierontaa ja ruoanlaittoa, mies suurimmaksi osaksi siivoaakin kun on nyt ollut kotona. Välillä tullaan halimaan ja paijaamaan ja kehumaan miten hienosti olen jaksanut.

Ei sellaista rakkauden ja kunnioituksen määrää osaa ilmaista, kuin mitä tunnen miestäni kohtaan. Yritänhän mä sille kertoa ja näyttää, mutta se vaan tuntuu niin kalpenevan hänen rinnallansa. Ottaen huomioon että hän on aina ollut sympaattinen ja ihana, minä taas vähemmän. En tosiaankaan ymmärrä että miksi hän on valinnut juuri mut. Tunnen olevani todella harvinainen ja arvostettu. Samoin yritän saada hänet tuntemaan.

Jaahas, kai tässä täytyy alkaa valmistautumaan lähtöön. Enköhän mä vielä palaa raportoimaan mitä mulle on sanottu.

Voimia ystäväiset! :hug:

Kirvash ja Pikku-Pekka 41+5
 
Eli torstaille menee käynnistys. Aamulla pitää soittaa sinne niin ne kertoo monen aikaan saavun osastolle. Ja sitten aloitetaan murusella lääkettä. Joo, paikat ihan epäkypsät, vähän vissiin pehmenneet, mutta täysin kiinni. Uusi painoarvio on hiukan enemmän, ultra antoi tuloksen 4344g, mutta lääkäri sanoi että pikkukaveri on niin pitkä, että ei välttämättä ihan noin painava ole. Mutta yli neljäkiloinen. Toisaalta sitä on osannut odottaakin, ei tullut täysin yllätyksenä. Käyrällä syke loistava, mun ( epä ) supparikäyrä näytti maksimissaan 20, ja sekin oli silloin ku nauroin. Muuten pysyi alle kymmenessä. Eli ei supistuksiakaan. Paineetkin oli laskenut, nyt 106/66, eikö ne kohonneet olleet viittausta alkavaan synnytykseen? Hyvä vaan että käynnistävät, ei tää täältä muuten ole tulossa.

Nyt taas peiton alle köhimään ja keräämään voimia torstaita varten.

AnQ; Onnea matkaan huomiselle!! Nähdään vauvapuolella ensi viikolla (vihdoinkin) :D

Kirvash ja Pikku-Pekka 41+5
 

Yhteistyössä