Elokuun mussukat joulukuussa <3

Viime yönä oli tosi vaikea nukkua. Ei tiennyt oikein miten päin olisi ollut, oli huono olo ja suussa aivan järkyttävä maku, en tiedä mistä se oikeen tuli. Tänä aamuna oli heti herätessä kaamea pahoinvointi eikä ole helpottanut yhtään. Yritin puoli kuppia juoda kahvia, niin maistui sekin nyt aivan kamalalle. No, ehkä kaikki tämä on sitten sen arvoista :)


Nantza + pikkuinen 6+1
 
Mun tekis kans ihan kauheesti mieli jo ostella äitiysvaatteita. Itseasias mulla on kyllä muutamat vaatteet jo valmiina, kun olen saanut kaverilta kasan housuja ja itse ostanut yhden neuleen, jota siis oon jo käyttänyt pitkän aikaa, kun ei ees näytä äitiyspaidalta :) Mä oikeen odotan et maha tulee kunnolla esiin, et pääsen "esittelee" sitä muille. Jotkut kun haluu sitä piilotella pitkään, ni mä odotan et se tulee jo näkyviin :)
Kauhee turvotus on varsinkin iltasin, mut ei sitä varmaan muut osaa vielä yhdistää raskauteen.

Tää palelu on kyllä rasittavaa. Eilen sit aattelin mitata lämmöt ku kokoajan palelin niin mittari näytti 37. Normaali lämpö mulla on 36.4, et kyllä se aika korkeella oli. Normaalisti kun on toi 37 ni sen on mulle jo kuumetta. En muista ees et koska viimeks olis mittari näyttänyt noin isoa lukemaa. Mä kun en ole ees kerran vuodessa kuumeessa.. Ehkä 3 vuoden välein saattaa mittari nosuat tohon 37:ään.
Johtuuko tää nyt sit vaan raskaudesta vai oonko oikeesti kipee??

Tänään poksahti rv 5 :) Se tuntuu jotenki paljon suuremmalta kun toi 4, vaikka pieni luku vieläkin on..
Huono olokin alkaa taas hiipiä paikalle, vaikka just söin. Josko banaani auttais siihen..

Dana & mini 5+0 :heart:
 
Munkin tekis mieli lähteä osteleen äitiysvaatteita, mutta jos malttaisi vielä vähän. :) Tekis myös kauheesti mieli ostella vauvanvaatteita ja hiplailla niitä, mutta ehkä vielä on vähän liian aikaista. :D

Mullakin palelu on joinakin päivinä aivan järkyttävää. Tuntuu että vaikka kuinka paljon laittaisi päälle, niin silti palelee. Lämpöäkin on ollut lähes päivittäin ja silloin ei paljon muuta jaksa kuin makoilla sohvalla.
 
Vaatteista:Mulla kyllä ahistaa jos mahaa yhtään painaa jokin housun kaulus.kulkenut töissä entisissä mammacollareissa...tosin päällepäin näyttäävätte ihan tavan housuilta.

Hammaskivusta:täällä kans jolla alkanut viisaudenhampaat vaivaamaan ihan äkisti..ihmeellistä..

Palelu: on edelleen joka päiväistä..hurrr..

Iltapahoinvointi:täälläkin voimakkaammin tulee illasta esille..eilen sai pää pöntöstä käsin töitä tehdä..kaikki vesi ym tuli ulos paineellaa..aamusta onneks yks lasi maitoa ja yks leipä pysy sisällä..

Koiruudesta,iso laumanvartijarotu,vain 3v9kk ikäinen,uros,syvä rintainen,vielä jalostukäyttöä olisi ollut niin itelle kuin muillekkin. :(
Ilmeisesti mahalaukunkiertymä.
Tota kuljetusta mäki pelkään eniten,kumpa olisi euroja niin lähtisin vapaapäivinä ite ajamaan ja viemään dogin helsinkiin ja takas..Lauman haukusta tunnistaa että suurin on poissa :/
Tänä vuonna kevät talvesta katosi meidän norjalainenkissa,huhtikuussa jouduttiin lopettamaan nuori serra pahan purentavian vuoksi ja nyt tämä.Ystävänhän siinä menetti,ne ymmärtää jotka ovat koiraihmisiä..ja minä todellakin olen..enää jäi 7koiraa..niistä olisi joutanut lähtä vanhemmasta päästä..tai kuten kasvattaja sanoi,heiltä olis joutanut lähtä jalostukelvottomiakin..

Kuumeileva
 
Dana- Se lämmön nousu on kaiketi ihan normaalia, tietysti jos ei selkeitä muita flunssan
ym. sairauden oireita siihen liity. En nyt saa linkkiä tähän mutta muistaakseni hel.fi sivuilla oli mainintaa
asiasta.

Oma olo tässä ehkä toistaiseksi hieman tasaantunut vaikka ei siis vielä ole tarvinnut puklailla.
Tosin suuta kuivaa varsinkin yöllä ja aamulla, pissallakin piti ravata yöllä. Sellaista taustapäänsärkyä
on ollut koko ajan. Se ei alvariinsa häiritse mutta kun sen huomaa niin tajuu että ei se poissakaan ole ollut.
Aamupalaleipä pyöri kyllä suussa aika pitkään ennenkuin sai nieltyä...

Viime yönä taisin nähdä jotain vuotounta, toivottavasti ei ollut mikään enneuni.

Ja miten tää odottavan aika on niin pitkä, jotenkin toivois että olis jo eka ultra takana hyvine
uutisineen. Pääsis jotenkin kunnolla odottamaan (vaikka siis mitä vaan voi tapahtua senkin jälkeen).
 
Dana-, mä oon myös ymmärtänyt, että lämmönnousu on ihan normaalia. Itselläkin normaalisti 35.9 ja nyt on ollut iltaisin 36.7. Palelua tähän ei ihme kyllä kuitenkaan liity. Viltin alla vietän kyllä päivät, mutta niin teen oikeastaan aina muutenkin :D

Täällä tissikivut on hieman laantuneet eikä vatsakipujakaan ole juuri ollut, joten toki päädyin lueskelemaan keskenmenokeskusteluja. Virhe. No onneksi olo on edelleen vetämätön, vaikkei oksentaa ole tarvinnutkaan, joten ehkä tuolla mahassa jotain vielä tapahtuu.

Mä oon myös miimo nähnyt pariin otteeseen vuotounia. Unet tuntuu olevan niin todellisia tällä hetkellä, että helpotus on ollut kyllä suuri, kun on herännyt.

Hankinnoista vielä, mä en ole antanut itselleni vielä lupaa ostaa edes vauvalehtiä :D Ehkä sitten np-ultran jälkeen...

sinnamon 8+2
 
Kuumeileva, suuret pahoittelut koiraystävän poismenosta. :( Minäkin menetin syövälle meidän norjanharmaan ja kyllä siinä íso itku tuli ja ikävä jäi. Tuosta on jo monta vuotta aikaa.

Tuosta kutinasta vielä, monet kirjoitti että heillä on ihottumaa joka kutisee, mut mulla ei kyllä näytä olevan mitään ihottumaa eikä kummempia näppyjä ihossa, vaikka kutiseekin. Kutiseeko jollain muulla ihan terveen näköinen ihokin?

Äitiysvaatteita on jonkin verran jemmassa ykkösen ja kakkosen raskausajoilta, joten voi olla ettei paljoa tarvitse niitä ostella.

Diinu & Piippis 7+1
 
  • Tykkää
Reactions: miimo
Itsekin voisin ilmoittautua tänne, kun alkaa pikkuhiljaa sisäistämään uutista. Toissapäivänä ilmestyi vahva plussa testiin, mukava etukäteis syntymäpäivä lahja :)
Jossei oireita olisi niin en uskoisi tämän olevan totta. Etova olo melkein kaiken aikaa, turvotusta ja kylhä nuo rinnat ja maha ilmoittaa juilimisella että jotain on tapahtumassa.

Laskettu aika olisi todennäköisesti 31.08, ikää löytyy 20v ja 1. lapsi :)
 
Aika ikäviä uutisia tuli, sain kuulla hyvän kaverin ilmeisesti tänään kuolleen. Aikamoiseen
lamaannukseen tässä meni ja kaikki tuntuu nyt suoranaisesti PASKALTA! En edes kerinnyt hänelle kertoa
että olen raskaana. Millä nyt ei sinänsä ole merkitystä kuin itselleni.
Oon tosi herkkä näissä asioissa, varmasti johtuen osaksi menneisyydestäni sillä pikkusiskoni
kuoli pitkän vakavan sairauden runteleman. Eipä nuo kuoleman asiat varmasti kenellekkään helppoja
ole.

Ja nyt tässä omahyväisenä paskana mietin meneekö tämä raskaus kesken tällaisen stressin takia.
 
Kuumeilevax5 ja miimo, osanotot. :hug: Kurjia tilanteita molemmat... Läheisen menettäminen on aina rankkaa, oli se sitten ihminen tai eläin. :( Ymmärrän jos pelottaa keskenmeno stressin takia. Haluan kuitenkin uskoa, että jokaisen masussa pysyy asukki loppuun asti.

helmy tervetuloa mukaan ja onnea plussasta! :)

Huomasin myös, että ei olla enää viimeinen pino. Aika menee nopeasti, vaikka se ei näitä päiviä laskiessa siltä tunnukkaan! Loppuajasta ei varmaan jaksa päiviä laskea yhtä ahkerasti.

Kesä ja helteet: Mä oon mielessäni kauhistellu sitä jos tuleekin kauheat helteet nyt kun viime kesä oli niin kylmä! Tykkään tosi paljon olla rannalla ja ottaa aurinkoa, mutta tuskinpa meen ainakaan yleiselle uimarannalle. Pian soittavat greenpeacen pelastamaan rantautunutta valasta. :'(
Mutta on se erimukava sitten, synnytyksen jälkeen kun ei oo pallomahaa enää tiellä. Ellen mä sitten kerää rasvavarastoa tässä samalla, kun en osaa yhtään kontrolloida symistä. Syön silloin kun on nälkä. Eli 24/7. Pitää yrittää ajatella positiivisesti, rantakuntoon 2014. ;)

Mahan kasvusta: Mä oon niin järkyttyny. Mun toppahousut ei mee enää kiinni! :( Paino on nyt noussu noin 1-1,5kg ja maha jotenkin vielä enemmän pömpähtäny. Haluun oikeen vauvamahan enkä tämmöstä epämäärästä löllöä!

Zanizipp ja masuasukki 9+0 *poks*
 
  • Tykkää
Reactions: Punnabis
Voi Miimo, voimia sinne sinulle! Tuliko uutinen ihan yllättäin vai oliko ystäväsi myös pitkäaikaisesti sairais? Älä nyt keskenmenoa pelkää tuon takia! Ei nainen pysty keskenmenoa mitenkään itselleen aihauttamaan ellei joain veistä värkkiinsä tunge. Mun ystävän vaari kuolu kans kun se oli ihan alussa raskaana ja otti sen todella raskaasti, mutta pikkunen on kasvanut ihan normaalisti. Että nyt annat vaan surulle aikaa ja itsellesi oikeuden surra! <3 Jaksamisia!

Sukkamonsteri, älä nyt vaan kuuntele muita kuin ihan omaa kroppaasi..Ikävää että miehesi ei meinaa uskoa asiaa, mutta toisaalta ei se vauva hänen masussaan ole, niin todellisempaa se sinulle kuin hänelle on. Ja niin kuin sanoit, olet raskaana niin kauan kuin toisin todistetaan! ;)

Meillä on eka neuvola sitten 11.1.2013, ei millään meinannut antaa noin aikaista aikaa (viikot tuolloin 7+4)..olis kuulema pitänyt olla viikot 8+, mut ei kuitenkaa käyny et tuun vasta 9+..aikas tarkkaa näyttää olevan.. :O Noh, ihan mukavia varmaan ovat ku päästää jutun juureen! :)

Äitiysvaatteista, ostin kans alemyynneiltä parit äippähousut Hennesiltä, toivotaan että menee tuo koko 34 raskauden loppuun asti. ;)

Asumisesta: Me asutaan vuokralla reilu 70 neljösessä kolmiossa kolmistaan ja aijotaan sinne mahtua nelistäänkin. Vauvalle ei kuitenkaan tuu sänkyä, kun nukkuu meidän vieressä niin kun esikoinenkin. Sille meil oli sänky, mut nukku siel kahdet päikkärit, niin ei kyl nyt osteta enää. :)

Osaatteko sanoo mistä vois löytää halvalla Emmaljungan valkoset nahkaset rattaat, ei haittaa vaikka ei ois uudet tai tän vuoden mallia?? Mä haluun ne mut en millää viittis mitää 900eur maksaa!! :/

Esikon kaa vedeltiin mun pikkuveljen vanhoilla kamoilla, ja nyt ne on kyl jo niin käytetyt et en enää kyl niihin pikku murustamme laita! :D

Siis niin ihana kuulla et muutkin raivoilee..Meillä mies ei kestä mua enää ollenkaan..sano et mun pitäs täältä niitten porukoilta lähtee yksin kotiin! :( No sit juteltiin ja ei tarvikkaa kuulema lähtee, mut pelkään et jos viel kerrankin ärähdän niin ei hyvällä heilu! :)

Ottako teitä päähän miehenne juominen? Vai juoko ne teidän miehet ees mitää? Mua on nyt ruvennu ihan sikana vituttaa jos se ottaa saunakaljankin, kun mä en voi ottaa ja se ei tee mitää uhrauksii tän raskauden eteen ja mä teen kaikki..mut välillä taas ei haittaa ollenkaan!!

Äh nytkin se äijä ärsyttää..ääähhh..lähden lenkille!!!
 
..lisäystä..Kesä ja helteet..kyl mä ainakin meinaan rantakunossa olla, eihän se maha oo kun söpö ja ihana..olin viime raskaudessa etelässäkin ja kaivoin sille masulle sellasen hiekkakuopan, missa vaavi sai olla viileessä välillä!! :D Itse aijon liikkua kahden edestä ja syödä yhden, haluan olla synnytyksessä hyvässä kunnossa ja tiedän myös että masennun synnytyksen jälkeen herkemmin jos ylimääräisiä kiloja on raskauden aikana tullut. Mutta siis kaikki tietenkin tekee taas miten haluaa..minä odotan kesää ja helteitä ja aijon olla hyvässä kunnossa läpi raskauden! ;)
 
Heippa!
Jokohan uskaltautuisin joukkoon, hui!! =)
Sen verran, taustaa itsestäni, että poistatin Mirena hormonikierukan 7.11, jonka aikana minulla ei menkkoja ollut. Eikä menkat sitten kerenneet alkamaan poiston jälkeenkään, sillä plussasin 11.12 :) Neuvola on varattu 4.1, jännittää kovasti. Ainoa mikä todella häiritsee on, etten tiedä raskausviikkojani lainkaan kun ei niitä kuukautisia ole ollut mistä se lasketaan. Oireita kyllä on jonkinlaisia, esim. jo toista viikkoa jatkunut etova olo aamusta iltaan, rintojen arkuus ja mielialavaihtelut. Lisäksi kärsin aika runsaasta valkovuodosta, onko muilla samantapaista oiretta? en muistaakseni tällaisesta kärsinyt aikaisemmissa raskauksissa.
Pelottaa kovasti, että meneekö kaikki hyvin ja onko siellä masussa varmasti asukas, mutta eihän se auta kun odottaa ja toivoa parasta :heart:
Minut voipi siis lisätä listaan mukaan: -JennaMaria-, 24v, Keski-Suomen Keskussairaala, kolmas lapsi
 
vaatteet ovat alkaneet kiristää nyt ihan lähipäivinä, mutta vielä mennään ihan farkkulinjalla. Aika matalavyötäröiset, niin ei ole vielä pahemmin painaneet, mutta keskiviikon ultran jälkeen jos on hyviä uutisia, niin voisi mennä vaikka vähän kauppaan kurkkimaan tarjontaa :rolleyes:

hankintoja haluaisin tehdä nyt lähiviikkoina noita vaatteita ja doppleri kiinnostaisi. Ja vauvalehti ja ehkä joku kiva vauvanvaate ja ja ja... Ehkä nuo vauvanvaatteet jätän vielä np-ultran jälkeen : /

LA:n ajankohta toinen lapsi on ollut talvivauva ja toinen syyskuun lapsi, enkä kyllä kokenut kesäaikaa odotukselle mitenkään pahana, vaikka pitikin 1,5v naperon perässä juosta ympäri puistoja :) Ja mikäs sen ihanampaa kuin ennen äitiyslomaa voi pitää vuosilomat pois. Laskeskelin tässä, että työt loppuisi siis näillä näkymin toukokuun lopussa, aikasta kiva!!

Iltapahoinvointi, juuri tässä eilen illalla ajettlin, että mikä raskaus tämä tämmöinen on, että muuten olo ihan normaali, mutta klo 19-20 eteenpäin olen niin raskaana että!! Mahaa juilii, tissit jomottaa, väsyttää, ällöttää, nälättää, janottaa, kutittaa.... On siis näköjään ainakin tässä porukassa normaalia =)

Dana- sähän olet jo kuudennella viikolla =) Eikös tunnukin paljon isommalta kuin 5+0?

Voimia miimo ikävien uutisten takia :hug: Oma äitini kuoli äkisti viimevuonna ja olen minä tuonne jonnekin kuiskinut myös nämä vauvauutiset :heart:

Pikkusukka 8+0 *poks* siis yhdeksäs viikko alkoi :heart: :heart:
 
Kiitos osanotoista, ei tähän suruun auta kuin aika ja surun sureminen pois!
Guess.vol.2 Hän kuoli onnettomuudessa thaimaassa. Ainoa lohtu tässä on se että
sai onneksi elää hetken toivomaansa unelmaelämää.

En myöskään usko että tän asian tiimoilta menisi tämä raskaus kesken. Sitä vaan kerkee välillä säikähtää
omia ajatuksiaan. Kovasti haluaisin tämän lapsen jos vain mahdollista, vaikka hetken olikin yllätysraskaus...
 
Heippa!
Ehkä mäkin uskaltaudun mukaan joukkoonne kun digi näytti tänään "raskaana 3+". Toinen lapsonen olisi tulossa, jos kaikki menee hyvin. Kovin on epäileväinen olo kun mitään oireita ei ole ja syyskuun km on tuoreessa muistissa. Epä auta kun odotella ja toivoa parasta. Eka neuvola ja varhaisultra vielä varaamatta. Kiva kun on näin aktiivinen ketju! Tässä tiedot:
Hiny 28v, toinen, LA 30.8, HYS

Hiny 5+1
 
Onpas mukavasti uutta porukkaa tullut :)

Suuret pahoittelut ja osaanotot Kuumeilevax5 sekä miimo :hug:

Äitiysvaatteita mun piti käydä vilkasemassa tänään, mutta oltiin ehkä huonoimpaan aikaan liikenteessä ever.. klo 15.30 ja kaupat tupaten täynnä ja itsellä orastava nälkä, väsy, jano ja paha olo..

Kävin sit henkkamaukassa pyörähtämässä mutta jotenkin en vaan pystyny menemään kattoo niitä äitiysvaatteita siinä tungoksessa ??
Noh huomenna uus yritys heti kun kaupat aukeaa ;)

Just syötiin tortilloita ja kohta pitäs miehen tukka leikata ja käydä saunassa. Mies vähän elättelee toivoa että lähdettäs tänään ulkoilee ja mullakin menojalkaa vipattaa. Oon viimeks ulkona käyny seuran pikkujouluissa yli 2kk:tta sitten.. Tärppikierrossakaan kun en lasillistakaan suostunut juomaan, kun oli tosiaan pistoshoidot mukana siinä. Ei halunnut riskeerata :)

Jos sitä lähtis tänään kuskiks miehelle ja sen ystävälle ja hakis ystävättären mukaan ja raahais koko konkkaronkan jonnekin karaokekippolaan :LOL:


Ambro 7+3
 
  • Tykkää
Reactions: cockerspaniel
Hei, ilmoittaudun myös ketjuun. Plussa ilmestyi tikkuun 21.12. Itse laskeskelin, et LA ois noin 25.8. Varhaisultraan pääsen vasta 25.1 ja eka neuvola 30.1. Jännittää hirmusesti, et onko tuolla masussa mitään. Oireita ei juurikaan ole ollut, mitä nyt menkkamaista kipua vatsassa ja rintojen turvotusta. Lemondrop, 32 v., ensimmäinen, LA 25.8, OYS, VU 25.1, eka neuvola 30.1
 
Viimeksi muokattu:
Hei, kirjoittelin ennen joulu tänne, mutta taisi hukkua tämän viestitulvan keskelle. Nyt on tosiaan jo taas viikko mennyt eteenpäin ja oireita on tullut. Eikä niin toivottuja.

Eilen tuli yrjö kylään ja kyllä se sitten teki tehtävänsäkin. Jouluna ei mikään ruoka mennyt alas, olo oli niin huono. Painokin tippunut mukavasti (yleensä jouluna tulee lisää vähän). Tänään ollut hieman parempi päivä, ruoka mennyt jopa alas asti, mutta hyvin nirsosti sen suhteen mitä ennen söin. Ehkä tää tästä, töistä oli perjantaina pakko lähteä, ei pystynyt laattaan esimiehen edessä :D

Tälle voi päivittää LA 14.8, toinen lapsonen ellei toisin todisteta ja eka neuvolakin on jo 9.1. :) Tai kovastihan sitä jo odottelee. Sit kuulemma np-ultraa saan alkaa varailla jo heti sitä seuraavalle viikolle jos saan aikaa. Menejopariviikkoa.

Tulipa nyt omanapaista. Ehkä jaksan keskittyä enemmän ensi kerralla, nyt pitää touhuta natiaisen perässä.

Carriina ja sintti 7+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Wiuf! Niin paljon juttua, siis hyvä hyvä, mutta hetken menee että pääsee taas messiin :)

Tarulle , jos enää edes vilkuilet tänne, ihan suunnaton lohdutusrutistus. :( Kaikki me täällä pelkäämme juuri tuota.
Kuumeilevax5 ja miimo myös, suuret suruhalit teille. Näinä herkkinä aikoina ei haluis mitään pahaa häiritsemään sitä omaa rauhaa, mutta maailma kummasti jatkaa ihmeellistä kulkuaan vaikka oma elämä hetkeksi olisikin pysähtynyt. Jaksamista teillekin!

Zaniizipp :LOL: repesin ääneen rantautuneelle rantavalas -mielikuvalle. Mutta odottavat äidithän vain säteilevät, eikös niin? ;)

Ja nyt kun te täällä juttelette noista oireista, niin alan yhdistää lähes kaikenlaista, joita olen pitänyt vain satunnaisina tapahtumina, niin oireiksi liittyen raskauteen.
Esim.
Diinu, :wave: täällä yksi, jolla ei ole minkäänlaisia iho-oireita muuten, mutta viime aikoina käsivarret ja taipeet ympäri kehoa kutisseet vietävästi. Ei tosin mitään verille asti (miehellä atooppinen, tiedän mitä sekin voi olla :( ) mutta kuitenkin ei mulle normaalilla tavalla. Ja siihenkin liittyen, toivottavasti TIETYT geenit jäisi siipalta periytymättä... :$

Muuten oireet tuntuneet laimenneen, mikä heti herättää epäilyt mahdollisesta keskenmenosta. VU olisi ylihuomenna (!!) mutta meinaa hajota pää täällä. Olin jo menossa testaamaan rtestillä näkyykö mitään... en sit mennyt. Olimme tänään muuttamassa ystävää, ja kannoin sänkyä 7. kerrokseen. En suosittele! Aivan kamala olo jälkikäteen. Okei, olo olisi voinut olla muutenkin kamala, mutta jotenkin oli sellanen kiva raskauslisäolo.

Kertomisesta vielä, mulle ainakin se että sitä kertomista pidättelee, liittyy nimenomaan siihen epävarmuuteen raskauden jatkumisesta, itsensä säästämisestä ja oikeastaan kaikkien muidenkin. Monesti tuntuu, että ihmiset kertomalla asioita haluavat "langettaa" sen oman onnensa osittain toistenkin harteille, jolloin muut ovat vastuussa tämänä onnen "ylläpitämisestä". Ja itse (ehkä jopa sairaalloisestikin) yritän vältellä sitä. Minun onneni ja rakkauteni tätä pientä limakatkarapua kohtaan ei ole kiinni kuinka moni siitä tietää ja minua onnittelee. Jotenkin siitä tekee (minulle) jopa erikoisempaa, kun se on ihan pienen piirin juttu, ja erityisesti meidän kahden (mieheni ja minun) oma pikku projekti. Ei ole muiden tehtävä innostua tästä ja tiedän, jos joku ei esim. olisikaan innoissaan, voisi se aiheuttaa minulle hämmennystä. Mutta se toisen innottomuus on minusta myös täysin luonnollista. Kaikki eivät pidä lapsista! Fiksuimmat jopa ymmärtävät, että uuden pikkuisen tulo voi muuttaa asioita. Toki täällä on ollut aivan ihme-esimerkkejä, jotka nyt ovat vaan 'tikku perseeessä' olevia ihmisiä, mutta meitä on moneksi. Niitä ihmisiä varmaan oppii sitten välttelemäänkin. Ja tosiaan, kuten kommentoitu, kaikille lapsien saanti ei ole itsenstäänselvyys, kuten jo odottavien palstoilla on monesti todettu. On (mielestäni) toisen huomioimista, antaa tilaa reagoida asiaan, useimmat kuitenkin lopulta ovat onnellisia puolestanne.

Pakko vielä kerto, paheista, kun aiemmin annoin ehkä niin pyhän kuvan :LOL:. Hitto vie, salmiakki!! Sain joululahjaksi, ihan mahtavaa. Mutta joudun hillitsemään itseäni jatkuvasti. Onneksi verenpaineet ovat luontaisesti hyvin alhaiset, mutta silti, ei taida kukaan suositella. Lisäksi olen paljon vähentänyt, mutta kokista himoitsen!

Punnabis & mörkö 7+4
 
Pahoivointia mulla ei ole ollut vielä ollenkaan. Koputtelen täällä puuta ja toivon ettei tulekaan. :D

Hankinnoista Meiltä tosiaan löytyy kaapillinen vauvanvaatteita, mutta kaikki isot on vielä hommaamatta. Uutena aiotaan ostaa unisex vaunut, turvakaukalo, sänky yms. että voi sitten säästää mahdolliselle seuraavalle. Vaunuihin ja turvakaukaloon aiotaan panostaa. Emmaljungan vaunut on saatava. =)

Diinu
Mulla on ihottumaa, mutta kutisee myös ihan oudot kohdat missä ei ole ihottumaa. Kutina ajottuu pääosin iltaan/yöhön.

Onnea uusille plussanneille!

Me lähdetään huomenna miehen kanssa Tampereelle moikkaamaan sukulaisia ja ostoksille. Josko sieltä jotain kivaa mammavaatetta ja/tai vauvajuttuja löytyisi. :)
 
Pikkusukka Niinpä, tosiaan nythän on jo kuudes viikko. Sekin on paljon isompi lukuku toi 5 :D

Joku muuten kyseli vielä noista allergioista .. Mulla on kyllä aika paljon ruoka-aine allergioita, mut tota allergialääkettä tarvin nokkosihottuman vuoksi. Se siis vaan on tullut mulle joskus muutama vuosi sitten eikä ole lähtenyt pois. Siihen ei kuulemma mitään syytä oikeen tiedetä mistä se voi tulla, eikä koska se lähtee pois. Talvet mulla pahimpia. Kesällä oireet lievempiä kun aurinko auttaa siihen vähän..
 

Yhteistyössä