Huh, joulusta selvitty! Mä kyllä rakastan joulua, mutta on sekin silti mukavaa kun se on takana päin.
Varsinkin kun tänä vuonna otti harvinaisen koville kaikkien valmistelujen tekeminen väsyneenä ja pahoinvoivana. Onneks lopulta onnistu ruuasta ja oleilusta nauttiminen kuitenkin ihan hyvin.
Oon kyllä todennut olleen niin oikea valinta meille jättää
kertomatta raskaudesta ihmisille (tarkemmin meidän syitä tuohon valottelin jo aiemmin, niin en nyt lähde toistamaan). Fiilis tämän suhteen on ollut nyt niin rento ja rauhallinen kun kukaan ei hössää. Ja nyt kun oma olo on kuitenkin enemmän tai vähemmän outo, on niin ihanaa että ihmiset suhtautuu muhun ihan niin kuin aina ennenkin ja juttelee niistä ihan normaaleista jutuista, eikä se raskaus ole koko ajan siellä puheenaihelistan kärkipäässä. Paljon helpompi itekin olla ajattelematta ja hermoilematta 24/7.
Ainakaan nuo jouluna tavatut sukulaiset ei siis tainneet aavistella mitään. Joku kaukaisempi sukulainen oli kuulemma kysynyt mieheltä joko on toinen lapsi tilauksessa, mihin mies oli vastannut ehdottoman ein.
Onneks tosiaan kyse sellaisesta sukulaisesta, jota ei todellakaan nähdä edes vuosittain, niin tuskin tulee asiaa miettineeksi jälkeenpäin.
Kohtu on tosiaan
kipuillut täälläkin. Tähän mennessä kovimmat kivut osu just sen kauhean yskän kanssa samaan aikaan, mikä oli tietysti epämukavaa ja pisti kyllä vähän mielikuvituksenkin laukkaamaan. Olin välillä ihan varma että tyyppi tulee vielä yskityksi pihalle.
Mutta ilmeisesti joku kyytiläinen siellä edelleen on.
Pahoinvointi pitää siis edelleen tiukasti otteessaan ja nyt kuvioihin on tullut myös järkyttävä väsymys, minkä toivotan kyllä tässä kohtaa ihan tervetulleeksi. Kroonisesta unettomuudesta kärsineenä on ihan loistavaa, kun uni maistuu. Ja vaikka päivälläkin silti väsyttää, niin ainakin se on paljon terveemmän tuntusta väsymystä.
Täytyy sanoa, että nuo
hiustenvärjäys- ja tupakointihuolet saa kyllä olemaan tässä kohtaa tyytyväinen, etten oo koskaan edes "maistanut" tupakkaa tai värjännyt hiuksia. Kun alkoholinkäyttökin on esikoisen myötä jääny aika olemattomiin, ei erityisemmin tunnu siltä että joutuis kauheesti luopumaan mistään.
Paitsi tietysti kohta lempivaatteista, kun ei ne sitä kuitenkaan taas enää raskauden jälkeen ole.