Elokuun mussukat joulukuussa <3

Jennaaa, tsemppiä tuohon sun pahoinvointiin, kuulostaa kyllä tosi rankalta! :( Saa kyllä olla niin onnellinen itse että ei ole oksentelua koska monilla kuitenkin tuntuu sitä inhottavaa vaivaa olevan. Millä viikoilla sut muuten ultrattiin kun alkio oli 2,5mm? Noissa ilmeisesti voi olla aika paljonkin vaihtelua mitä googletin. Meillä oli raskausviikolla 7+2 alkio 10,4mm ja lääkäri ei siitä mitään erikseen maininnut niin siksi piti tsekkailla googlesta apuja ;) No ehkä lekuri olisi maininnut jos jotain vikaa olisi koossa ollut.

Tupakoimisesta, itse en polta enää, olen satunnaispolttelija ollut joskus. Voin kuvitella että on tosi vaikeaa lopettaa mutta mä en silti voi käsittää ihmisiä ketä polttaa raskausaikana. Jotenkin ajattelee että sen vauvan pitäisi olla se maailman tärkein asia että sitä pystyisi lopettamaan vaikka millä keinoilla siinä tapauksessa. No, helppohan se on sanoa kun ei itse ole lopettamispäätöstä tekemässä, käytännössähän se on vaikeampaa aina.
Meillä mies käyttää nuuskaa ja polttaa ja mä kehitän niistä jatkuvaa riitaa :( On ollut lopettamassa koko 5 vuoden suhteen ajan ja aina oli että kun tuun raskaaksi niin sit lopettaa, no ei lopettanut. Sitten oli joku että kun lapsi alkaa ymmärtämään, no ei lopettanut. Kun tuun toisen kerran raskaaksi niin lopettaa jne. Tiedän että se mun jatkuva nalkutus ei auta koska hänen itse pitää se asia päättää mutta ajattelen että jos lopetan nalkutuksen niin hänellä ei ole mitään paineita lopettaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: Punnabis
Nelli79 ultrattiin hhmmm.. olisko ollut 11.12 ja silloin laskurin mukaan olis pitäny olla viikkoja jos oikein muistan niin 6+2, mutta lääkäri sano että alkio voi olla vielä 5-6 viikon vaihteilla kokonsa puolesta, on kuulemma noin aikasin tosi vaikea saada oikeanlaista mittaa, yksikin milli voi olla iso heitto jos mittaa väärästä kohdasta, mutta sydän sielä löi ja lääkäri onnitteli raskaudesta, ei sen koomin mitään muuta sanonut. Ehkä kaikki sitten oli niinkuin pitääkin ? =) Seuraavaa ultraa jännityksellä odotellen siis! Ja itse meinasin googlaamalla vaan menettää järkeni, kun ne koot vaihteli tosi paljon. Mut ajattelin et olis se lääkiri muutakin sanonut kuin onnitellu, jos joku olis hassusti.
 
jeennaa: Hyvin samanoloisesti meidänkin lääkäri ultrassa (max) 6+5 päivänä totesi. Kuulemma niillä laitteilla ja noilla viikoilla +-4pv voi olla heitto, joten 6+ viikot (ei tarkempaa)ja sykkeen pystyi varmistamaan. Mutta kyllä mullekin semmonen fiilis jäi, että asiat on hyvin. Ja oksuolot kyllä vahvistaa sen :)

Värjäättekö muuten hiuksianne raskaana? Mä oon muutenkin siirtynyt luonnonkosmetiikkaan vuosien varrella, vaikka jonkun sortin sekakäyttäjäksi lukeudunkin. Hiusväreistä henna on mielestäni liian työläs, eli kaupan/kampaamon väreillä värjäilen parin kuukauden välein. Ostin nyt vähän ekomman hiusvärin (Naturigin) ja katsotaan, miten se toimii. Jos voi valita ekovaihtoehdon, niin yleensä yritän niin tehdä, mutta toisaalta olen aika tarkka lopputuloksestakin. Mitään kovin selkeää kieltoa noista hiusväreistä ei ole raskaanaoleville annettu ja taisin esikoisestakin laitella sävyjä päähän kerran tai kaksi raskauden aikana. Katsotaan miten tämä ekoväri pelaa :)
 
jeennaa teilläkin ollut pienikokoinen ihmisenalku ultrassa. Ihana kuulla, kun meilläkin oli tosiaan 6+6 3.8mm. Lääkäristä ei ottanut tolkkua mitä höpisi, kun välillä positiivissävytteisesti ja välillä negatiivisesti. "eihän tämä niin paljon pienempi ja sydänkin lyö. Onhan tämä aika paljon pienempi..." Itse olen jotenkin ihan rauhallisin mielin ollut, enkä ole kauheasti asiaa stressannut ja siitä olenkin välillä itseäni soimannut, kun olen liian luottavainen :ashamed: Oletko menossa vielä uusintaultraan vai vasta np-ultraan? Mä nyt sitten lääkärin kehoituksesta varasin uusintaultran parin viikon päähän. Kamalan kallista, mutta siskoni sanoikin, mitäkö sitä ei maksaisi oman mielenrauhan helpottamiseksi (oli tulos mikä vaan).

Oikein ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille elomammoille, nauttikaamme mahoistamme!!!! :heart:
 
pippurihäntä hiusten värjääminen kuuluu sarjassamme niihin toiset tekee, toiset ei. Jos haluaa välttää verenkiertoon saamasta värijen myrkkyjä, niin ei saisi värejä laittaa esim. päänahkaan ollenkaan. Väriaine imeytyy vielä 24h ihon läpi, kuljettaen myrkkyjä elimistöön. Turvallisinta on vain raidoittaa hiuksia vaalennusjauheella ja hapetteella. Vaalennusjauheessa ei ole muuta allergisoivaa kuin yleensä ammoniakki, jolle juuri kukaan ei ole allerginen. Samoin kuin nykyäänhän on alle 16-vuotiaiden hiustenvärjäys kielletty, vaaleita raitoja voi toki tehdä. Veikkaan että tuo Naturigin väri sisältää myös PPD:tä joka on kaikkein allergisoivin ainesosa varsinkin tummissa väreissä, vaaleimmissa käytetään PPD:n johdannaisia ->samoja myrkkyjä. Ja ammoniakki ei tosiaan ole allergisoiva, muuten kuin hajuna ja sen tilalla käytettävä on pahemmin allergisoivaa. Ja tosiaan tämä palopuhe näistä värimyrkyistä, olen kampaaja, joka puljaa näiden värien kanssa päivittäin, valitettavasti vaikka olenkin raskaana. :(
 
  • Tykkää
Reactions: Punnabis
Niin ja oman pääni värjäys, joo värjään, mutta ainakaan näin alussa en laita tosiaan päänahkaan, vaan raidoitan. Voi olla että tällä mennään koko raskaus- ja imetysaika. Edellisten kanssa värjäsin normaalisti muutaman kerran, kai nuo ihan normaaleja lapsia on :LOL:
 
Pikkusukka, lääkäri ei sanonut etä tarvis uutta ultraa ottaa ennen NP:tä, voi olla että neuvolalääkäri kattoo ultralla 15.1 vaikka ultra onkin antiikinaikanen, mutta näkee sillä kuulemma jotain ees. :D NP ultra on sitten joskus tän lääkärikäynnin jälkeen.. Sillein kyllä rassaa mieltä ja vähä ahistaa kun on alkanu töissä ja kaverit keselee siihen malliin että oonko raskaana, en haluis valehdellakkaan ja kyl mun naamata sen vastauksen huomaa. Mut sit jos kaikki ei ookkaan kunnossa seuraavassa ultrassa ja joutuu sit ihmisille selittämään.. Mutta, en ajatellu varata kuitenkaan ultraa ennen neuvola lääkäriä, koska lääkäri ei siitä maininnut =) Oletetaan siis, että kaikki on hyvin :heart:

Hiusten värjäämisestä äiti on kampaaja, joten se hoitaa mun tukkapuolen, milloin mitenkin :D Onneks just värjättiin mun tukka ennen plussatestiä, niin voi sinnitellä vähän aikaa värjäämättä, varsinki ku nyt on aika ykspuoleinen väri. Mutta aion värjää tätä päätä kuitenkin :p
 
jeennaa meillä ei valitettavasti ole neuvolassa ultraa käytössä :( Ja eka neuvola-aika on 9+3, jossa varmaan yrittää kuunnella sydänääniä, mutta voi olla ettei vielä kuulu silloin. Itse ajattelin kertovani töissäkin vasta np-ultran jälkeen, sanon jos kyselevät, että tuli syötyä pari torttua liikaa jouluna :kieh:
 
  • Tykkää
Reactions: jeennaa
Varovaisesti minäkin liityn joukkoon :)

Kolme testiä tehny ja jokainen näytti plussaa :heart:
Lapsettomuutta takana yli 1,5v ja ensimmäisestä inseminaatiosta se plussa sitten tuli :) Omien laskujen mukaan laskettu aika olisi 31.8.2013. saattaa olla, että muuttuu vielä syyskuun puolelle, mutta liityn nyt kuitenkin tänne.

Tupakoinnista oli täällä puhetta.. Itse olen polttanut yli 10v (välissä yksi vuoden tauko) ja olen aina sanonut että tupakointi jää siihen kun plussa testiin tulee.. No eihän se sitten ihan niin mennyt. Lopettaa aion kyllä mahdollisimman pian, mutta nyt olen vielä sallinut sen itselleni. Tänään olen siis polttanut vain 2 tupakkaa, kun normaalisti niitä olisi tähän mennessä mennyt jo reilusti yli 5.. Ajattelin asian niin, että mielummin sallin itselleni sen muutaman tupakan päivässä, kuin että kieltäisin itseltäni koko asian. Ei tee yhtäänniin paljon mielikään kun tietää että saa polttaa jos oikeesti haluaa.. Näillä mietteillä mennään siis vielä, mutta lopetus tulee kyllä pian eteen!!

Ja tuosta kertomisesta .. Jos tää olis ollut ihan ylläriraskaus niin en varmaankaan olisi kertonut kellekään, mutta kun suurin osa suvusta ja kavereista tiesi lapsettomuudesta ja tulevasta hoidosta niin osasivat myös alkaa kyselemään tuloksista. Enhän mä voinut olla kertomatta :) Eli koko äidin puolen suku tietää jo ja muutama kaveri, joka on älynnyt kysyä miten meni :D Eipä se mua oikeestaan haittaa vaikka muut tietääkin...

Mut voi siis laittaa listalle.
Dana- 29v / ensimmäinen/ SatKs / LA 31.8.2013
 
Kiukkuista ja Itkuista Joulua kaikille elokuun ihmeitä kasvattaville :heart:

Meillä ainakin tällähetkellä on meininki juurikin tuota.
Mulla ei kestä pinna atm lainkaan, ja kokoajan meinaa itkettää. Siitä itkusta kun itsensä kerää, niin sitten taas nauraa vedet silmissä :whistle:

Ai mitkä hormoonit? :LOL:

Väsy edelleen on aika kova ja nyt sitten iho oireilee ihan huolella. Järkyttäviä finnejä tullut, ja sitten saattaa olla melkein jo atooppista ihottumaan heti vieressä :/
Oireileeko muilla iho?

Pönttöä ei vieläkään ole tarttenu halailla, mutta noin ryntäänt on kyllä aikasta turpeat ja arat. Esim vatsallaan ei pysty lainkaan olemaan jossei yläkroppaa kannattele jotenkin :)

Hiustenvärjäämisestä: en oo ajatellu asiaa lainkaan. Muutenkin oon nyt vimeaikoina harventanut värjäysväliä ja nykyään korkeintaan oon värjäilly siks että haluan vaihtelua sävyyn. voi hyvinkin olla että siirryn vaan raidoittamaan tai sitten annan tän oman värin olla :)
 
Täällä on älyttömästi lapsettomuutta ja inseminaatiota ja vaikka mitä hoitoa, mutta tupakanpolttoa ei vieläkään ole voitu lopettaa? Miten se on mahdollista? Mä en vain käsitä että jos on valmis noin suurin hoitoihin ym, mutta ei ole valmis olemaan vähän epäitsekkäämpi ja ajattelemaan sitä pientä vatsassa?
 
JA MÄ,en käsitä minkä takia jonkun tarttee kirjoittaa tohon tyyliin tänne,kun aivan varmasti joku mielensä pahoittaa kaikki kun täällä hormoonihöyryissämme näpytellään. Itse en polta,mutta ymmärrän vaikeuden lopettamiseen onhan kyseessä riippuvuus, siksi haluankin tsempata kaikkia tupakoinnin lopetukseen raskausajaksi ja jos hyvin käy niin pysyvästi!

Hyvät joulut kaikille kanssaodottajille :heart:
 
Dana, tsemppiä lopettamiseen. Toivottavasti kohta ei tee enää mielikään ja jää pois se vähäinenkin savuttelu. Hyvä, että olet ainakn pystynyt vähentämään. :) Mulla se oli helppoa, koska poltin niin vähän. Enemmmänkin oli tapa eikä riippuvuus.

Hyvää joulua kaikille. :)
 
Jotkut tuntuu olevan sitä mieltä että mistään järkyttävästä ei sais kirjottaa.. seksi.. ou nou, sitäkö on harrastettu ja siitäkö puhutaan? APUA!

Tupakanpolton puolesta tuskin kukaan lähtee liputtamaan, mutta en myöskään ymmärrä tuon tyylistä keskustelua. jokainen on yksilö. Kaikille ei ole helppoa tupakan lopettaminen. Itse olen "hyvä". En polta enää. Lopetin yrityksen aikana. En siis vasta kun olin tehnyt positiivisen testin.

Mutta jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä, mutta HUOM! Tämä on keskustelupalsta internetissä ja aivan varmasti puhutaan asioista jotka ei kaikkia miellytä. Tällöin voi skipata kokonaan tietyt aiheet ja antaa mennä toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään.
Tai sitten alkaa taivastelemaan ja jeesustelmaan näitä tekstejä :LOL:

Itse koen ja toivon että täällä saa vertaistukea, on aihe sitten tupakka, seksi, baareissa käyminen raskaana ollessa, harrastaminen, pahoinvoinnit, neuvolat, ultra ym.

Itse en koe olevani tarpeeksi hyvä ihminen arvioimaan muiden tekemisiä, mutta olen kyllin hyvä antaakseni tukeni!
 
Haha mä en tässä ole riitelemässä.

Joo mä poistun tästä ryhmästä. Luulin että täällä voi keskustella asioista eikä tartte värjätä kaikkea vaaleanpunaiseksi tai aina valittaa olosta, mutta eihän se ole mahdollista kun ei raskaana olevalle naiselle saa puhua kuin normaalille ihmiselle!

Yksi ihminen kyseenalaistaa jonkun asian niin heti aletaan kivittämään? Niinkö? Onko se reilua? Mä ole missään vaiheessa sanonut että olen parempi, en vain käsitä tupakanpolton lopettamisen vaikeutta, jos on lasta yritetty pitkään. Siinä se.

Se on nyt hyvä käydä läpi mitä mä oon kirjoittanut ja nauraa niille. Mä kerroin myös mun masennustaustasta, ole hyvä ja naura sille myös.
 
Viimeksi muokattu:
Mä veikkaan et siitä seksistä on täälläkin jokainen hedelmä alkunsa saanu? HYI MEITÄ!
Anyhow,mä vaan sanoin ja ilmaisin mielipiteeni. Ja veikkaan etten suinkaan ollut ainoa jota tuo kyseenalaistus otti aivoon, vaikken tosiaan edes polta. Tarkoitus ei ollut lähteä kivittämään,kuhan huomautin keskustelun laadusta ja koitin huonolla menestyksellä sitä parempaan suuntaan hivuttaa;)
Äidiltä vaan niin kovin herkästi saa tuolla em. kyseenalaistamisella karvat pystyyn. Mut kuten sanoin niin Facebookissa ryhmä äitylit..
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Joo mä olen todella pahoillani siitä että mulla nousi karvat pystyyn tosta tupakan lopettamisesta, se tuntu tosi pahalta ja joo se oli kärkkäästi sanottu, mutta ei se tee musta paskaa ihmistä.

Mä en ole liittymässä mihinkään muuhun ryhmään, että kiitos vaan.

Mikä tää seksi juttu on? Ehkä vitsi?

Kaikkia muita ymmärretään ja tuetaan ja lisää ymmärretään, mutta jos yksi ilmaisee ei-ymmäryksensä niin kaikki tulee huitomaan kepeillä.
 
Täällä on älyttömästi lapsettomuutta ja inseminaatiota ja vaikka mitä hoitoa, mutta tupakanpolttoa ei vieläkään ole voitu lopettaa? Miten se on mahdollista? Mä en vain käsitä että jos on valmis noin suurin hoitoihin ym, mutta ei ole valmis olemaan vähän epäitsekkäämpi ja ajattelemaan sitä pientä vatsassa?
en kuulu tähän ketjuun, mutta tulinpa kommentoimaan kuitenkin, että Nenja olen kanssasi samaa mieltä!! Luulisi, että jos on pitkä yritys + hoidot siihen päälle, niin lopettaisi ajoissa tupakan polttamisen, kun se kuitenkin vaikuttaa hedelmällisyyteen!

Olen vuosia lukenut tätä palstaa ja olen huomannut, että täällä ei saa / kannata olla eri mieltä muiden kanssa, vaan kannattaa "katsoa kaikkea pinkkien lasien läpi" ja olla halihalipusipusi asenteella.

Hyvää odotusta kaikille elokuisille ja antakaa ihmisten olla erilaisia! :wave:
 
Nenja, uskon, että täällä on täysin mahdollista keskustella asiasta kuin asiasta asiallisesti ja muita kunnioittavaan sävyyn. Asiallinen keskustelu ja provosointi ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Alkuperäinen kysymyksen asettelusi oli kirjoitettu tavalla, joka varmasti loukkaa monia eikä ole omiaan herättämään keskustelua itse aiheesta. Olen sitä mieltä, että jos haluaa aloittaa keskustelun (varsinkin vaikeasta aiheesta), niin silloin voi nähdä sen verran vaivaa, että kysyy kysymyksen neutraalisti. Hyökkäävä asenne ja syyllistäminen aiheuttavat vain riitaa.

Kyllä minäkin olen yli kymmenen vuotta tupakoineena ja sittemmin lopettaneena sitä mieltä, että tupakan poltto tulisi lopettaa viimeistään raskaaksi tultua. Olemme siis pohjimmiltamme ihan samaa mieltä. Yritän kuitenkin ymmärtää heitä, joilla on vaikeuksia lopettaa, se ei nimittäin ole helppoa. Aikuisia täällä kaikki ollaan ja muitten tekemät valinnat eivät ole minun asioitani eivätkä minun tuomittavissani. Ehkä tupakoitsijoiden lopettamisen tukeminen olisi rakentavampi suhtautumistapa?
 
Tervetuloa ja onnea uusille!

Ei oo tarkotus nipottaa mutta tohon ambrosian ehdottamaan päivitysideaan heitän vasta idean että josko niinuliini_ antais päivitysvastuun jollekin joka ehtii useammin niin saadaan lista pidettyä ajan tasalla, niin että se olis vaan tuolla etusivulla??
 

Yhteistyössä