Elokuun mussukat joulukuussa <3

Avaruuskissa: Mulla on kanssa keskiviikkona :) Toinen ehdotus oli 2.1. mutta saatetaan olla silloin vielä joululomilla ja poissa maisemista, joten otin sitten tuon 19.12. Samapa tuo...

Yleisempi kysymys, tuleeko teillä mies neuvolaan mukaan? Tää varmaan koskee eniten niitä perheitä, joissa odotetaan ekaa (yhteistä). Mä kerroin, että mukaan saa tulla ekalle kerralla, jos haluaa, mutta ei siellä muuten joka kerta tartte rampata kun emäntä pissaa purkkiin ja punnitaan :) Meille tämä on siis eka yhteinen lapsi (mulle toka), miehellä ei ole ennestään kokemusta aiheesta. Ultrakäynnille ilman muuta pyydän mukaan.

Äklötysolo alkaa tosissaan iskeä päälle. "Menkkakivut" loppu selkeesti kun tää 5+ viikko alkoi, mutta nyt sitten ällötellään aaltoina päivän mittaan. Mitenhän sitä kestää tän viikon edustustilaisuudet :whistle: ti ja to on kokopäivätilaisuudet, joissa joudun olemaan esillä ja skarppina töissä koko päivän. Uh... Kai pahoinvointikin voi vaihdella raskauksittain. Viimeksi nimittäin mulla ei juurikaan ollut, ei ainakaan näin voimakkaana, ja se alkoi vasta viikkoa myöhemmin kuin nyt.

Jännä muuten kun täällä on paljon niitä, jotka tykkäävät testata useita kertoja plussan jälkeen vielä, varmistaakseen siis, että on tosi kyseessä. Mä en taas uskaltais enää testata, kun kerran on saanut kaks viivaa tikkuun :) Jos tulos oiskin jotain muuta... Aattelen, että kyllä sen sitten huomaa ajan mittaan jos se ei jatku tai lähde kunnolla käyntiin. Mutta ymmärrän kyllä senkin, että jollekin se voi olla rauhoittavaa testailla. Mulle taas päinvastoin :) Haluan nyt nauttia siitä kahdesta viivasta, jotka kerran sain.

Tosi hauskoja tapoja kertoa sukulaisille/tutuille teillä monilla! Kiva kuulla niistä. Eipä olisi tullut moni mieleenkään... Meikäläisen eka raskaus oli ns. vahinkoyllätys ja eksälle vielä kova pala, joten sillon ei tosiaan paljoa huudeltu. Nyt on ekaa kertaa toivomalla toivottu raskaus ja oma intoilu sen mukasta. Luultavasti kuitenkin meidän perheen realistisuuden huomioon ottaen sanotaan vaan joulupöydässä (mikäli niin pitkälle päästään), että "mä olen raskaana" :D Kun en kerta voi raakoja kaloja, mätejä, homejuustoja tai viinejä maistella...
 
Taru81 joo samapaikka! Ai kun kiva että joku muu tästä "hollilta" ja vielä about samaa ikäluokkaa ja esikkokin vielä!!
Asutaan siis HYSistä noin 1,5km päässä ;)
Saako Taru kysyä mikä neuvola on teidän neuvola? Ihan vaan uteliaisuudesta kun mulle tarjottiin viikolle 9 tuota ekaa neuvolakäyntiä ja sulle jo viikolle 6

Hirveän nopeasti teillä joillain on ekat neuvolakäynnit :O
Mulla tosiaan hoitojen takia ultra 2.1 mutta kun soitin neuvolaan niin mulla on neuvolakäynti vasta 10.1 eli sillon viikkoja 9+1 ja tän jälkeen vasta varaillaan näitä "normaalejaa ultria mitä seurantaan nyt kuuluu.

Vähänkö mä alan tuntea jotain sisaruskateutta teille ketkä pääsette heti ees neuvolaan saakka :LOL:
mulle neuvolatäti puhu oikeastaan vaan siitä että mihin otan yhteyttä jos menee kesken :headwall:
Naistenklinikalla onneks oltiin vähän toisella asenteella liikenteessä :)

Vaan ei se auta kun iloita siitä, että jos ei vuotoja tuu ennen tuota tammikuun toista, niin silloin saa varmuuden onko tuolla mitään ja missä se on :)

poppaliini, mä oon ainakin kavereilta kuullu, että viikot lasketaan edellisistä menkoista ja sen mukaan tulee neuvola/ultra-ajat. Ja jos ei sitten mitään näy niin sitten parin viikon päästä uusiks, riippuen toki tapauskohtaisesti :)


Kertomisesta
Mulle tuli töissä pieni pakkorako kertomisen suhteen.
Meillä on töissä pari kerrosta alempana autotalli jossa remontti.. vetävät lattiat uusiks yms. Lounaan jälkeen kaikki ne tärpättihöyryt tuli suoraan sinne meidän kerrokseen. Mitä tälle neidille tapahtuu, hirveä migreeni ja pelko että tolla tinneri/tärpätti/liimanhaistetelulla pienelle käy jotain.
Ensin pyysin esimieheltä siirtoa toiselle puolelle taloa vedoten migreeniin, mutta kun päänsärky ei helpottanu pyysin josko pääsisin lähtemään kotiin.
Hain sitten takin ja heitin koneen takas omalle paikalle ja nappasin pomoa hihasta ja kerroin tän oikean syyn.
Onnitteli ja toivo että kaikki menee hyvin. Ymmärsi mun huolen ja sanoi ettei mitään riskejä pidä ottaa, ja loppu päivä oli palkallista vapaata. Ja mikäli kiinteistöhuolto ei saa taloa tuuletettua huomiseen mennessä niin huominen on myös palkallista vapaata.
Toisaalta on tosi helpottunut olo. Esimies otti tän tosi hyvin (miksei olis ottanut - mulla on oikeasti aivan mahtava esimies) ja tiedän että jos tässä huonosti käy, niin pomo kyllä ymmärtää.
Ja ei, en olis ihan vielä halunnut kertoa, mutta oon vaan vähän herkillä tuon kanssa, että jos pikkuiselle jotain tapahtuu jonkin asian akia minkä olisin voinut estää.
 
Poppaliini, sun toiminta on kyllä kannattavaa. Itsekkin varmaan tekisin noin, jos lähipiirissä ei olis näin monella lapsettomuutta. Pelkään että jos ostaa etukäteen, niin mitä jos sitä vauvaa ei koskaan tuliskaan. Mutta jos huomisessa ultrassa kaikki on kunnossa, niin ostan kyllä heti vaunut, jos löyty sellaset mitä etin =)

Poppaliini, pahoinvointi alkoi mulla jokusen aika sitten. Aluksi oli vaa ällö olo, eikä tehny mieli syödä. Nyt oikee oksettaa ja aamulla tulikin oksennus. Syöminen kuitenkin helpottaa, kun syö vähän kerrallaan ja just sitä mitä mieli tekee. Oli kyllä mahaki ruikulilla, en tiiä kuuluuko se tähän hommaan vai johtuuko kenties jännityksestä huomisen suhteen :whistle:

Labra vastaukset ei ollu ehtiny tulla ennen ku soittoaika loppui terkkarissa. :( Puhelimessa oleva hoitajaki oli niin tyly, että ihan meinasin alkaa itkemään. Harmittelin meinaan sille, kun ei sitä tulosta ollut tullu, niin tää akka vaan totes että "Noh, ei se varmaan niin tärkee ja kiireellinen oo, että varmaan voit odottaa huomiseenki"...... Meinas itku päästä, kun oon tänään ollu tosi herkillä.. Mistä se voi tietää, mikä kenellekkin on tärkeetä ja mikä ei. :(
 
No voi Jennaa! Tiedän tunteen. Mä kävin kans sen kaks kertaa verikokeessa ja aina sai vähän anteeksi pyydellen kysellä tuloksia. Eipä še heille ole tärkeää mut jollekin voi ollakin.

kertominen meidän ei tarvii kertoo kun läheisimmät tietää tän "tekoprojektin". Lisäksi on niin mones lapsenlapsi jo molemmissa perheissä, ettei hirveesti "heilauta" ;)
Muille kerron sitten joskus kun alkavat kysellä ulkomuodosta.. Sitten kunhan nt ultra on takana, jos sinne asti päästään.

tarvikkeita ei tarvii hommata Ainoatakaan. Esikoiselta on ihan kaikkea tarvittavaa, vaatteet on aika pitkälti unisexiä joten suurin osa käy kummalle tahansa. Rattaita/vaunuja ei olla käytetty esikoisella kuin muutamia kertoja, kantoliinassa tämäkin tulee kulkemaan.

pahoinvointia en edes odota tulevaksi, ei ole ollu oikeastaan yhdestäkään raskaudesta. Lievää etomista kylläkin, tytöistä eniten.
 
Mäki haluun ostoksille :D Pinnasänky tulee vast kesällä, niin on mies suunnitellut :p Pitää joitaki tila ratkaisuja keksiä, meillä kun on vaan kaksio. Vaikka tässä onkin hitusen reilu 60 neliöö, voi tilä käydä ahtaaks...
 
Olo on täällä aika kamala. Mulla näköjään raskausoireisiin kuuluu kova flunssa, sama oli viime kerrallakin, eikä tälläkään kertaa sitten vältytty. Oireet on omaan normiflunssaan verrattuna paljon rajummat, oli ihan pakko ottaa parasetamolia että sain edes jotenkin nukuttua kurkkukivulta. Oikein kiva tällanen alleviivaus sille, mitä kaikkia luottolääkkeitä ei suositella raskausaikana. :D Sit vielä päälle tämä öklötys kellon ympäri. Jännä kyllä huomata tässä raskaudessa kaikenlaisia pieniä eroja ja sellasta "outoakin", kun viime kerralla ei ollu mitään kovin ihmeellistä. Nyt tämänkertaisen pahoinvoinnin keskellä esimerkiksi maistuu vaan kylmä ruoka sillon joskus ku maistuu. Oon syönyt edellisen päivän ruokia kylmänä jääkaapista - ei olis koskaan aiemmin tullu mieleenkään. :D

Hankintoja en ite osaa ajatella vielä ollenkaan. Tiedän kyllä suunnilleen mitä esikoisen jäljiltä vielä on ja mitä puuttuu, mutta tarkemmin niitä miettii varmaan sitten joskus loppuraskaudesta jos sinne asti selvitään. Mies sen sijaan kyllä miettis ja suunnittelis noita jo ihan täysillä. Tällä kertaa näin päin. :D

Miehen osallistumisesta neuvolakäynteihin: esikoisen odotuksessa mies oli joka kerta mukana ja se oli mun mielestä mukavaa. Vaikka miten oliskin mun keho, niin ei siinä yksin odotettu kuitenkaan. Eikä niissä käynneissä niin kauan menny. :) Nyt toisella kertaa jää nähtäväksi miten ne käynnit järjestetään. Se on jo sovittu, että ensimmäiselle käynnille menen yksin ja mies jää lapsen kanssa kotiin, koska siellä varmasti puhutaan esikoisen historiasta asioita, joita en halua pojan vielä kuulevan, kun ei vielä ole itse huomannut kehonsa arpiakaan.
 
Ambrosia85 onpa erikoista! Mullahan on nyt huomenna neuvolaterveydenhoitaja ja neuvolalääkäri on 28.12. jolloin oon viikoilla 8+3. Ja Hakalan neuvola on meillä. Mulla tosin ehti jo vaihtua terveydenhoitaja, ku edellisellä on kiireinen kesä edessä, niin jakavat potilaita keskenään. Mikä neuvola teillä on?

Miehen osallistumisesta neuvolakäynteihin mies ei tuu ekalle käynnille mukaan, kun on töissä, mutta seuraavalle kerralle on ottanu töistä vapaata ja tulee mukaan. Suuri syy miehen mukaantuloon on se, että lääkäri tosiaan tekee ultran tuolloin.

Hankintoja ei olla vielä tehty yhtään. Mammahousuja oon koittanu katella, mutten o vielä ostanu. Vauvan vaatteita tekis miel käydä kattelemassa ja jotain pientä ostaakin jo, mutta yritän malttaa sinne ekaan ultraan asti.

Kertomisesta miehen vanhemmille ja veljelle sekä varmaan kavereille kerrotaan uuden vuoden tienoilla, kun heitä nähdään seuraavan kerran. Omalle äidille en o viel kertonu, ehkä silleki ja mun veljelle kerron kans ultran jälkeen. Iskälle en tiedä miten/milloin kerron. Töissä yks työkaveri tietää, pomolle kerron varmaan vuodenvaihteen jälkeen.

Pahoinvoinnista mulla ei oikeestaan enää oo etovaa oloa ollu viikkoon. Plussan jälkeen heräsin yöllä pari kertaa etovaan oloon, samoin töissä oli iltapäivästä etovaa oloa. Oksentanu en o kertaakaan. Nyt onki sit ihan normiolo, tosin ruokaa syön paljo enemmän ja viime yönä heräsin kaameeseen nälkään ja piti käydä vähä syömässä.
 
Viimeksi muokattu:
Oho.. Monta sivua ootte kirjotellu. Hyvä vaan, että saa lukea muidenkin kuulumisia. :)

Vähän hassu kysymys ehkä, mutta onko muilla maha alkanu pömpöttää jo näkyvästi? Mulla on maha kasvanu monta senttiä vaikkei paino oo noussu. Ja alavatsa on aivan kova. Tähän lisättynä vielä hillittömät kivut öisin. Alkaa jo mietityttää että mikäs siellä oikein kasvaa niin hurjasti. :O Onneksi se ultra on jo maanantaina niin saa selvyyttä asiaan.

Miehen osallistumisesta: Oon kysyny mieheltä haluaako tulla mukaan ultraan ja sanoi sen olevan itsestään selvää että haluaa. Kiva vaan että joku on mukana jakamassa mun itkemiset.

Hankinnoista: En taida vielä uskaltaa ostaa mitään. Tosin dopplerista haaveilin vähän. Olishan se mukava kun kotona voi kuunnella ääniä jos alkaa huolettaa. Meillä on kans hankinnassa omakotitalo. Ei tämä kerrostalokaksio taida sopia enää siinä vaiheessa kun perheessä on pieni lapsi ja koiratkin pyörii jaloissa. Ja kyseessä ei oo mitään pikkukoiria. Ollaan etsitty omakotitaloa/vanhaa maatilaa että saa koirille häkit pihaan ja ois lääniä missä touhuta. :)

Kertomisesta: Tänään oli pakko kertoa koulussa opettajalle, että en voi suorittaa erästä kurssia normaalisti raskauden takia. En siis pysty olemaan hevosen selässä kun mahaa tuntuu räjähtävän atomeiksi heti kun pari raviaskelta ottaa. Muille ei olla vielä ajateltu kertoa... tai mistäs sen tietää jos lipsahtaa. ;)


Zanizipp ja masuasukki 6+2
 
Zanizipp: Just tänään orhilla harjoitusravia könkötellessäni tunnustelin että ei tunnu kovin hyvältä.. Mulla se on enemmmänkin painon tunnetta alavatsalla, ihan ku olis pissahätä vaikka ei oo? Laukka on paljon mukavampi.

Miehen osallistumisesta: Ainakin varhaisultraan ja ekaan neuvolaan mies tulee mukaan, jatkossa riippuu sitten millaisia aikoja neuvolasta saa, mies kun on muualla töissä viikot niin oikeastaan joka toisen viikon maanantai on ainut joka sopii ns. "automaattisesti". Kyllähän sieltä duunista vapaitakin saa kun tarvii. Meillä nyt on vielä ihan auki sekin että mitä siellä neuvolassa sitten kulloinkin tehdään :D joten ei olla sen pidemmälle suunniteltu.

Hankinnoista: Käytettynä on tarkoitus hankkia mahdollisimman paljon, turvakaukalo tulee uusi (ellei nyt sit ihan lähipiiristä satu löytymään) ja sit se pinnasänky.. Aluksi meinasin senkin käytettynä mutta eksyin sitten yhden nettikaupan sivuille ja ihastuin yhteen malliin, se on sarjassamme Pakko Saada. Ja sillon jos musta siltä tuntuu niin mikään muu EI kelpaa :LOL: Vaunuja olen tossa hiljalleen katellut mutta enhän mä niistä mitään tajua.. Onko missää netissä jotain "vaunujen ominaisuudet for dummies"-listaa missä olis selitetty yhdessä paikkaa? Minulla menee ihan yli hilseen.. Matkarattaat, yhdistelmärattaat, heittoaisa, pehmeä koppa, kova koppa?? Mistä mä tiedän mitä mä haluan :LOL:
 
Zanizipp, mulla kans ilmaantunu aikamoista turvotusta :O Nyt illasta varsinki kattelin et huhhuh. :LOL: Mistä lie johtuu. Huomasin tänään kans, et mulla on koko ajan jano! Yleensä juon tosi vähän, mut nyt kurkkua kuivaa jatkuvasti. Ennen join pepsi maxia tai cola zeroa, mut enää ne ei uppoo. Vissyä tekee jatkuvasti mieli. :p Maha tuntuu muutenki ihan voimattomalta, paremmin en osaa sitä kuvailla. Hih, nukahdin tossa iltapäivällä lattialle. Koiran kaa olin olevinani leikkimässä, mutta kuinkas kävikään. Tunnin päiväunet siinä ainakin tuli =)

Ensimmänen tääl kaksplus keskusteluissa oon törmänny paljon ketjuihin, joissa käsitellään hyviä ja huonoja puolia vaunuista. Tosin, kaikilla taitaa olla kyllä niin omat mieltymyksensä ja tarpeensa. Niitä lueskellessa voi päästä alkuun, tai sitten ei :LOL: voi sekoittaa entiseltään. Paras tapa on varmaan marssia vaunuliikkeeseen testaamaan ja kattomaan =) Kokeilemalla huomaat, mitkä tuntuu omilta! Jos löydät jotkut hyvät, voit sen perusteella katsoa myös käytettyjä. itsellänikin vasta ihka ensimmäiset vaunut kyseessä.
 
Mies osallistuu neuvolaan sen mitä työvuoroilta pääsee. Onhan se miehellekin kokemus kun kuunnellaan sydänäänet joka kerralla.

ensimmänen kannattaa käydä vaunuliikkeissä kokeilemassa vaunuja ja kyselemässä myyjiltä. Me saatiin tietoo kaikista ominaisuuksista ja kirjattiin ylös niitä mitkä meitä miellytti ja sen pohjalta löyty itelle sopivat :)

jeennaa kurjaa kohtelua olit saanu puhelimessa :hug:

Oliko täällä enää ketää jolla ei olis ekaa neuvola käyntiä varattuna? Varaan sen vasta ens viikolla kun terkka niin neuvo.

on: Pahaolo iskee näköjään iltasin :x
 
Mies osallistuu tälläkin kertaa jokaiseen neuvolakäyntiin.. Viimeksikin änki neuvolalääkärin vastaanotolle vaikka kuinka kielsin.. Raukka parka haluaa kokea kaiken myös.

Hankinnoista ainoat mitä pitää tehdä on ostaa uudet vaunut (tilattu jo.. saapuu elokuussa!) ja toinen pinnasänky. Muuten on vaipat, vaatteet, pullot, vauvansänky ym. valmiina. Mammavaatteita en aio ostaa yhtiäkään, niin kuin en ekassakaan.. Maha vain kasvoi ja minä en : D joten mekot ja sukkahousut toimi oikein hyvin.

Oireet ei ole pahentunut vaan enemmänkin laimentunut.. Pahaa oloa ei enää ole, päänsärkyä ja väsymystä vain :S

En mäkään pysty kellekään muulle kertomaan kuin yhdelle ystävälle (on itsekin raskaana) ja anopille kun on neljän lapsen äitinä kaiken kokenut. :) Muut saakoon tietää sitten tammikuussa, kun on ollut ensimmäinen ultra.

Vähän outoa kun mulla ei ole ollut 18kk (!!) kuin yhdet menkat! Ihanaa, kun niistä ei tartte kärsiä vieläkään 18kk :D
 
Kista täällä löytyy yksi laiskiainen ketä ei ole vielä varannut neuvolaa. Tarkoitus on soittaa tässä lähiaikoina, viimeistään ensi viikon ultran jälkeen jos on vielä tarvetta eli että kaikki hyvin.

Hankinnoista meillä myös jäänyt esikoiselta kaikki perussälät eli thank god ei tarvi ostella esim. vaunuja :LOL: Mulle se vaunujen ostaminen oli ihan piinaa kun niissä oli sata eri vaihtoehtoa ja oikeasti, ei sitä käyttötarvetta osaa hahmottaa ennen kuin se vauva teillä fyysisesti on. Näin siis meillä, mä yritin netistä lukea ohjeita ja käytiin myymälässä tsekkaamassa mut silti se oli arpapeliä. Matkarattaat on mun mielestä ihan ehdottomat jos käy esim. kaupungilla paljon tai muuten reissailee.

Kertomisesta Me ei aiota kertoa muuta kuin isovanhemmille ja sisaruksille jouluna jos ultrassa kaikki hyvin. Muut saa tietää sitten NT-ultran jälkeen tai koska nyt sitten lörpöttää suu :D
Itse olen muuten joskus ihmetellyt ihmisten motiiveja ketä ei kerro raskaudesta ikinä vaan asettaa tietyllä tavalla vastapuolen ikävään tilanteeseen jos maha on kasvanut mutta itse ei kommentoi raskautta mitenkään. Mun mielestä tuntuu itsestä ainakin aika epäkorrektilta kommentoida "ootko raskaana, onnea vaan" jos sattuu että onkin kyseessä lihominen tms. Mun mies oli kerran onnitellut yhtä tuttua naista koska oli hänen mielestään ollut selkeä raskausmaha... No ei ollut ja herne meni aiheesta nenään naisella :LOL:

Huomaatteko te ei esikoisen odottajat että suhtaudutte uuteen raskauteen jotenkin eri tavalla? Mä oon jotenkin paljon laimeampi tällä kerralla, ei saanut raskaustestistäkään samanlaisia huikein tunne ikinä-kicksejä :D Mutta kai sen esikoisen voi tosiaan kokea vaan kerran ja nyt on niin paljon muutakin ajateltavaa kun päivät menee töissä ja illat lapsen parissa niin ei ole niin paljon aikaa tunnelmoida vauvasta. Ehkä se konkretisoituu sitten kun maha alkaa kasvaa.

Asumisesta meillä on tällä hetkellä kolmio 73 neliötä ja aiomme pysyä tässä myös vauvan synnyttyä vaikka vähän mietityttää tilan tarve. Onko muita nelihenkisiä perheitä kolmioissa? Toimiiko vai onko liian pieni?

Miehen osallistumisesta Meillä mies oli mukana kaikissa ultrissa ja ekoissa neuvoloissa mut nyt varmaan tulee vaan ultriin mukaan.
 
Kista: täällä yksi jolla ei ole vielä neuvola-aikaa, koska en päässyt tänään läpi terkan soittoajalla! :kieh: Kyllä otti päähän, kun yritin varmaan 30 kertaa sen puolen tunnin ajan soittaa, ja aina varattu, paitsi kerran, kun se vastasi, mutta sit puhelin rupes heti tuuttaa taas varattua. Siis ei kai se luurii mulle korvaan laittanu?? Huomenna taas uusi yritys...

Toivoisin kyl pian et pääsisin terkalle puhumaan, koska tarviisin lääkärin kommentoimaan mun tuoreita kilppariarvoja, jotka on päässy nyt huononemaan tän raskauden myötä. Onko kellään muulla tyroksiinilääkitystä?

Eilen koin taas pienen kuoleman, kun mun "pääoire" katosi illaksi, ja kauhea, lamauttava pelko keskenmenosta vyöryi (taas) päälle. Mulle jäi niin syvä trauma viime keskenmenosta, se kun alkoi juuri niin, että oireet katosi ensin, ja sitten alkoi kovat menkkakivut. Tänään ONNEKSI on taas ollut niin ällönen olo, et epäilykset väistyi taas hetkeksi... Mut on tää piinavaa!! :ashamed:|O

Entäs onko kellään mielialalääkitystä? Mulla on paroxetin 20mg paniikkihäiriön hoitoon, nyt oon viikon verran ottanut puolikasta annosta, ja viikon päästä olis tarkoitus lopettaa. Jännitän, miten mieli reagoi.

Unis 6+3
 
Nelli79, mä en jotenkin osaa ottaa yhtä "innoissaan" tätä raskautta tai samalla innolla jos tiiät :) Toki odotettu lapsi on, eikä ekastakaan mennyt pasmat niin sekasin, mutta nyt oli sillein "ai positiivinen, sepä kiva" - ja tekemään ruokaa.. Eniten vaan päässä pyörii että mitenhän mä jaksan olla suurperheen äiti :D

Tässä nyt oon tehnyt listaa mitä pitää ostaa ja millon, mutta muuten yritän olla aika jalat maassa, menee hyvin tai huonosti, siihen ei voi vaikuttaa :/

Asutaan myös kolmiossa jossa on megavuokra, mutta saataisiin keskustasta tosi halvalla kaksio ja ollaan mietitty ihan tosissaan sinne muuttamista.. :D
 
Heippa!

Muutaman päivän jo olen tätä pinoa seuraillut ja miettinyt uskaltaisiko jo mukaan. :) Plussasin pari päivää sitten. Kolmatta vauvaa odotellaan, esikoinen vm -09 ja kuopus vm -11. Molempia yritettiin yli vuosi ja tähän kolmanteen meni vain 2kk, mikä oli kyllä suuri yllätys! Neuvolaan en ole vielä soitellut, aattelin jos huomenna soittais. Jotenkin ihan uskomaton fiilis. :heart:

Tässäpä minun tiedot: Diinu/24v/3.lapsi/KAKS ja LA 17.8
 
  • Tykkää
Reactions: Kuumeilevax5
Hankinnoista: Täällä ollaan esikoisen odottajina aivan ummikkoina mitä pitäisi hankkia. Varsinkin vaunuvalikoima on valtaisa ja siinä varmaan menee hetki ennen kuin ymmärtää yhtään niistä mitään :D Toisaalta musta on tosi jännää ruveta katselemaan eri vaihtoehtoja, nyt kun mulla on vihdoin "lupa" miettiä tällaisia asioita ;)

Täällä oksetus on alkanut voimistumaan. Yritin mennä ilman iltapalaa nukkumaan, puolitoista tuntia pyöriskelin pahan olon kanssa ja viimein annoin periksi. Tässä sitten istutaan ja syödään klementiiniä nro. 2 :D Josko sitä uskaltaisi kohta ottaa revanssin nukkumisesta..
 
Huh, loppuuhan tää maanantai vihdoinkin! Tuntuu että päivät vaan matelee eteenpäin..

Mä en oo miettinyt mitään hankintoja vielä. Pinnis ja hoitopöytä meillä on mutta ne on tällä hetkellä lainassa. Vaunujen suhteen oon tosi kranttu joten saa nähdä mimmoset sitten jää käteen.

Viime raskaudesta on jo 6 vuotta, joten kaikki tuntuu jotenkin ihan uudelta ja jännittävältä taas. :) jotenkin tällä kertaa on ehkä rauhallisempi olo, ja uskon että karttunut ikä kanssa vaikuttaa suhtautumiseen.

Meillä mies tulee ultriin mukaan muttei muuten. Tai ei ainakaan ekaan neuvolaan, tai miksei.. :) Jotenkin ajattelin että helpompi puhua kahden kesken neuvolatädin kanssa, etenkin imetyksestä, vaikka kyllä mieskin on siitä asiasta kartalla, mutta kuitenkin..

Mulla on tissit ihan tulessa! :( eniten sattuu kainaloihin. Nää on eilisestä kasvanu varmaan kuppikoon verran, mieskin tuijotti niitä haavi auki kun käytiin saunassa. :D viime raskaudessa ei ollut kyllä tällaista.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille kanssaodottajille :)
Fan ja matkustaja 4+4
 
Mä varasin neuvolan tänään ja 3.1 vasta eka. Ultran saa kans jo kuulemma varata. Mutta taidan vasta ens viikolla varailla. Se on rv 11 jälkee kuulemma.

Me asutaa 78 neliöisessä kolmiossa nyt nelistää. Syksyllä meinataan mahtua vielä tähän!

Maha täälläkin ihan tosi turvonnu. Ihan kun ois puolessa välissä jo raskautta. Tosi kiva yrittää siis pitääasiaa salassa. Mulla tuli tänään just mielee että en mä oikeesti voi pitää tätät salassa ultraan asti. Tänään oli tunika joka mahasta löysä ja maha pömpötti sieltä :D mä oon syönny kyllä koko ajan tänään niin ehkä on pientä turvotusta :D

Mä oon jo rattaita katellu ja aikoinaan harmittelinn phil and tedsejä ostanu. Nyt ei tarvii enää kajdelle rattaita :/ Neiti täyttää kuitenkin lokakuussa sitten kolme niin saa lpetella seisomalaudalla seisoo vaikka. Kertojaas rattaiden kokemuksia?:)
Meil on olmu dorjanit. En thkänny. Ne natis ja renkaat piti ärsyttävää ääntä. Sit on ollu emmaljungan city crossit ja ne oli ihanat! Emmaljungan twin cangaroositkin oli. Nyt en osta uutena rattaita!

Sydänx3 & salamatkustaja ;) 5+2
 
Viimeksi muokattu:
Noihin uutisen pimittäjiin kuuluvana sanoisin, että eiköhän jokaisella ne motiivinsa ole. :) Esimerkiksi meillä taustalla on muistot esikoisen raskaudesta, jossa rakenneultrassa löydettiin vakava ja harvinainen sairaus. Tuntui aika älyttömän pahalta kun siinä uutista itsekin vielä sulatellessa tiesi ihmisten pian ryhtyvän soittelemaan ultrakuulumisten perään ja oli siis pakko omasta mielestä ihan liian nopealla aikataululla pudottaa se pommi muidenkin niskaan. Oli aika raskasta kohdata saman tien se muidenkin suru ja hätä, kun omasta takaa löyty enemmän ku riittävästi. Tällä kertaa varsinkin tän alun haluaa siis pitää ihan omana. Toki jos rakenneultrasta saadaan hyviä uutisia, vois sen jälkeen tietysti kertominen tuntua ihan hyvältä, mut vähän epäilen että niin pitkään ei välttämättä tila ihan huomaamattomana pysy. :D Uskon joka tapauksessa, että ne jotka on perillä meidän historiasta ymmärtää kyllä. Ja miks toisaalta edes olis sen raskaana olevan tehtävä miettiä, miten muilla olis mahdollisimman mukava olo sen oman odotuksen kanssa?

Ei-ensikertalaisena raskaus tuntuu kyllä erilaiselta, mutta ei mitenkään "vähemmältä". Ajatus karkaa kyllä sinne oman navan lähistölle hyvin samaan tapaan ku viimeksikin ja aika tuntuu tälläkin kertaa hidastuneen aika lailla! Tällä kertaa ei vaan oo (ainakaan vielä) tullu epäiltyä mahtaakohan musta ollakaan jonkun äidiksi. :D Pelot on muutenkin aika erilaisia nyt kun tietää mitä parhautta voi menettää jos ei käykään hyvin.

Vaunuhärdelli oli kyllä tosiaan ensikertalaisena päätä pakottavaa touhua! :D Onneks nyt löytyy jo kaikenlaista menopeliä, ainoastaan travel system laitettiin eteenpäin, mutta nyt jo tiedetään että autolla paljon reissaavina ihmisinä sellanen tarvitaan tai ainakin halutaan tälläkin kertaa. Ja kokemuksen perusteella uskoisin että tiedetään mitä sellasilta halutaan sit joskus jos ja kun on aika niitä metsästää. :)
 
Minäkin suosittelen paljon autoileville travel systemia. Meillä oli Gracon kaukalo ja rattaat, en tykänny. Rattaina meillä oli alkuun Gessleinin Vision Fi:t, eikä nekään olleet kovin kivat. Sitten ostin Brio Singit ja ne oli tosi kätevät, mutta taas talvella ja hiekkatiellä ei.
Nyt ostin sitten esikolle Quinny Speedit ja nää on kyllä kivat, ainoina miinuksina on, että työntösuuntaa ei voi vaihtaa ja ratasosa on aika avoin, eli sateessa ei ole niin kiva mennä noilla. Mutta renkaat on tädelliset mihin tahansa maastoon, taittuu suht pieneen tilaan, mahtuu kyytiin isokin lapsi ja on ketterät työntää ja pyöritellä.

Jos nyt olisi ensimmäinen tulossa, niin ostaisin nuo Quinny Speedit, Dreami kopan ja Maxi Cosin
kaukalon, koska ne kaikki käy samaan runkoon. Tai Brio Singit, jos ei tarvii metikössä juosta,
vai onkohan noihin jo muuttuneet ne renkaat.

Mutta nyt mä taidan tarvita tuplarattaat, niinkö tuolla aiemmin mainitsin...
 
Moikka pitkästä aikaa, en oo hirveesti pystyny kirjotteleen tänne ku nää aamut ja oikeastaan kokopäivä on ollu hirveää oloa :/ ruoka ei maistu ja sitten ku väkisin syö niin paha olo on koko ajan.
Elämä on nyt enemmänki sängyn pohjalla makaamista.
 

Yhteistyössä