~~ Elokuun Ihmeet Tammikuussa ~~

Synnytystapa-arviosta oli täällä juttua. Sehän tehdään jokaiselle odottavalle äidille viimeistään viimeisellä neuvolalääkärin käynnillä.
Esikoisesta mulla se tehtiin äippäpolikäynnillä 38+0 kun siellä jouduin RD:n vuoksi käymään. Siinä lääkäri ultraa vauvan painoarvion ja arvioi mahtuuko vauva lantiosta syntymään, ei kovin kummoinen testi mun mielestä. Neuvolassa mulle ei tehty ollenkaan synnytystapa-arviota kun ei ollut tarpeellista.

Äitiyspakkaus
Todennäköisesti otetaan vaikka kaikkia ei käyttäisikään. Se tunne kun saa avata sen paketin ja hiplata niitä pieniä vaatteita. Ja jää lapselle itselle muisto siitä, mun äiti kun on säästänyt mun aikaisen paketin :) Ei sitä korvaa kirpparikäynnit tai muuten kaupasta ostetut vaatteet.
Onhan meillä noita vaatteita jo esikoisen jäljiltä vaikka kuinka, mutta ties vaikka tulisi toista sukupuolta, niin ei sillä 140 eurolla kuitenkaan paljoa osteta. Kerranki Kela hyvä.
Tuplarattaat Ostetaan kun sopivat ja mieluisat tulee vastaan, uutena ei raskita ostaa. Mä en halua vierekkäin olevia istuimia, ja sais mahtuu mahdollisimman pieneen tilaan.

Epa ja Bingo 12+5 (kylläpä tuntuu että aika menee nyt nt-ultran jälkeen nopeesti)
 
Huiskishaiskikselle suuret pahoittelut :'(

Kyllä tänne nyt ihan liikaa satelee huonoja uutisia. Toivottavasti loppuisivat pian!

Tuplarattaista: Meillä on emmaljungan twin ceroxit, vm 2007. Olleet kyllä hyvät ja molemmat selkänojat saa laskettua, tai vaikka toisen jättää laskematta joten sopivat tosi hyvin eri-ikäisille sisaruksille. Ajattelin kuitenkin luopua näistä ja myös meidän brion vm 2009 yksösrattaista ja hankkia britaxin b-dualit. Pistän tähän kuvat noista rattaista, että jos jotain vaikka kiinnostaisi. Hintaa en ole vielä miettinyt kummillekkaan, koska haluan varmistaa tämän raskauden jatkumisen ennenkuin menen myymään noita ja ostamaan uusia.





Diinu & piippis 10+2
 
voi ei... huiskishaiskis :'( voimia teille... ei niitä sanoja löydy... vaikka itsekkin olen 2x kokenut km. Se on jotain niin epäreilua ja lamauttavaa :(

Itseäkin pelottaa km, vaikka sisällä tunnen että kaikki on hyvin. On tullut kyllä kuunneltua himmiäistä joka päivä. Se rauhoittaa mieltä, ja toisaaltahan asialle ei voi mitään... jotain tapahtuu jos on tapahtuakseen.
Koitan mennä päivän kerrallaan ja ajatella sitä tosiasiaa, että kuitenkin suurin osa raskauksista etenee normaaliosti vauvan syntymään saakka.

ÄssÄ + himmiäinen 9+0
 
Hirmuisesti täällä tapahtuu ja olen ihan murtunut ikävien uutisten alle. Voimia kaikille jotka ovat sen ikävimmän tapahtuman kohdanneet. Nämä lohduttavat sanat ei varmasti heti auta mutta älkää heittäkö vielä kirvestä kaivoon! :hug:

Sitten vähän muihin asioihin. Osaisikohan joku kertoa sillain lapsiperheiden kelan tuet for dummies-tyyliin. Tuntuu että se on jotain salakieltä mitä en ymmärrä vaikka kuinka tavaisin niitä tukihommia tuolta Kelan sivuilta. Ja nyt siis yksi lapsisen perheen kannalta, aina voi suunnitelmat muuttua mutta toistaiseksi yksi vauva vaan suunnitteilla. :) Ja jos tuntuu että nämä höpinät ei tänne kuulu niin voi niitä vääntää mulle rautalangasta yksityisviesteinkin. Eli siis tuet lapsen syntymästä vai onko se nyt sen 30 päivää ennen sitä alkavista tuista 3 vuotiaaksi asti. KIITOS!!!
 
Ihan kauheaa lukea muutaman päivän sisällä tapahtuneista keskenmenoista :'( Toivon kovasti voimia ja aikaa sen kohdanneille. En osaa sanoa mitään, enkä kuvitella tuntemuksianne.

Toivon, että jokainen meistä arvostaa tätä lahjaa, joka on meille suotu. Koskaan ei voi tietää, kauanko sitä onnea jatkuu...
 
huiskishaiskis pahoittelut täältäkin :(

helmy täällä kanssa vaivaa flunssa. Nyt olo alkaa jo vähän helpottaa, mutta tukkoinen nenä pahoinvointiin lisättynä on inhottava yhdistelmä...

Täällä on satanut lunta perjantai illasta lähtien, lapset ovat onnessaan ja liikenne ollut tänään aika sekaisin. Viime yönä meillä alkoi esikoinen oksentaa. Tänään oksuillut muutamaan otteeseen, on vähän kuumeisen tuntuinen ja valitti päänsärkyä, mutta nyt taas näyttäisi olevan parempi. Toivottavasti ei ole tarttuvaa.

Äitiyspakkausta ei täällä jaeta, mutta 7llä kuulla saa noin 800-900euron avustuksen syntyvää lasta kohti, mikä kyllä auttaa jo ihan kivasti.

Sokerirasitukseen joudun sitten joskus. Ensimmäisestä oli joku arvo hieman koholla ja sain samantien lähetteen ravitsemusterapeutille. Loppuraskaudessa sitten seurattiin, kun vauvan paino ei noussut tarpeeksi.

Saini ja pikkuhukka 8+3
 
Vielä tuosta synnytystapa arviosta ettei sitä kaikille tehdä, tai täällä ainakaan. Esikoisen odotuksen aikaan olin 22/23 vuotias, perusterve, ei RaDia..ja en siis semmoisesta kuullut edes puhuttavan. Nyt vasta kun sektio on tehty niin tiedän meneväni.
Lääkärikäynti on kyllä neuvolassa rv36...

Sylikummin virkaa toimitettu tänään ja pieni kummityttöni sai nimen :heart:

Huomenna viikko np-ultraan
Miina&Pörri 11+6
 
Johan sitä voi ihmistä itkettää! En tiiä miks, mieli vaan itkunen tänään.. :|

Ylihuomenna ultra! Vähä jänskättää. Ultran jälkeen käyn samalla lastentarvike liikkees kattoo kaukaloo, samalla kun kerran hml:n menee. Eipä mulla muuta, ei oikee ajatuskaa luista =)

Jeennaa & Tirriäinen 12+0
 
Pahoittelut keskenmenon kohdanneille :hug:

Synnytystapa-arviota ei munkaan mielestä tehdä kaikille, ja niille kenelle se tehdään niin yleensä kai äitipolilla. Mulle tehtiin ekassa raskaudessa siksi, koska mun äidillä on ahdas lantio, sain terkalta lähetteen äitipolille ja se maksoi polimaksun verran. Nyt kun mullakin sektio takana niin terkka sano et siihen synnytystapa-arvioon pääsen n. viikko ennen laskettua aikaa jotta ehtii sitte sopia mahdollisen leikkauksen.

sokerirasitukseen mua ei haittaa mennä :) jos siinä ilmenee jotain niin vauvan parastahan sillä selvitetään loppujen lopuks.

vielä 4 piiitkää päivää ultraan ;)
Kista ja Sisko 11+6 :heart:
 
Pahoittelut keskenmenon kokeneille!!! Tiedän miltä se tuntuu ja sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla!!

synnytystapa arvioinnista siihen nyt joudun automaattisesti kun on kaksoset kyseessä. Edellisestä lapsesta se ois ollu ihan paikollaan. Poika nimittäin mahtu just ja just tulemaan!! Mies sano et hän muistaa aina ku ne kaks kätilöä kahto toisiaan et nyt tekee tiukkaa. No nyt nää ei todellakaan kasva niin isoiksi mitä edellinen oli :D

Mua väsyttää aivan järkyttävästi!!! Oon nyt joka päivä nukkunu päikkärit ja päälle kunnon yön. Tänään tuli salin jälkeen alaselkä oikeelta puolelta kipiäksi! En ees tehny selkää tai jalkoja vaan käsiä. Nyt iltapäivällä on juiminu alamahaaki oikeelta puolelta. Mitään vuotoja ei onneksi oo ollu, vielä. Toivottavasti ei tuukkaan. Muuten on vointi ihan hyvä. Tää päivä onki sit menny pötkötellessä.

iltatähteni 9+5
 
Victoria toi sun ultrakäyntis vaan saa vaan niin hyvällä
tuulelle. Ihanat kaksoset :heart:
Lohduttavaa myös että "jo" kymppiviikolla nt-ultra saatu
tehtyä :)


Ryhmään on tullut jo huimasti porukkaa, mutta kyllähän
tämäkin pino henkiin jää :) Ja näyttää tänne
julkipuolellekin tulevan kokoajan lisää porukkaa :)

Pahoittelut ryhmästä poistuneille. Paljon on ja oli elokuisia ja ikävä kyllä monta kohdannut suru ja siirtyminen tulevaisuuden pinoihin. Paljon jaksamisia teille :hug:

nukkuma-asentoon itsekin kaipailisin vinkkejä. Olen siis aina tottunut nukkumaan vatsalleen, joko kokonaan tai puolittain ja onhan se jo vähän hankalaa.
Onnekseni tosin olen myös ilmeisesti oppinut nukkumaan jotenkin jo selälläni, mutta silti kullanarvoisia vinkkejä otetaan vastaan!

Synnytystapa-arvio.. voi elämä mitä kaikkea tässä vielä matkanvarrella tulee. Niin paljon kaikkea mitä ei ole osannut edes miettiä ;)
Sokerirasitukseen itsekin menen ihan mielelläni, ei ne lääkärit pahaa tahdo, mutta tohon mun neuvolalääkäriin meinas mennä hermot, kun se ei tajunnut että mulla ei ole sokeritautia vaikka syön metforminia. Höyrys vaan siitä, että miksi en ole sokereiden takia jatkuvassa seurannassa sairaalassa.. ei menny tädille jakeluun lainkaan se, että metformiini on määrätty mulle painonpudotuksen tueksi kun on pco ja ylipainoa.. :)

miimo, mä tartteisin kanssa rautalankaohjeet noihin tukihakemuksiin ym.. todennäköisesti ryssin vähintäänkin kaikki jotenkin :D
Mulle tuli jo ihan tautinen ongelma tän vuoden verokortista.. lopputuloksena soitin verotoimistoon ja mitä tapahtu mun veroprossalle? Se KASVOI 0,5% vaikka tulothan mulla vuositasolla jää huomattavasti pienemmäksi kuin viime vuonna. Pieneni vaikken äitiyslomalle jäisikään.. Noh, ehkä mua valtio muistaa sitten veronpalautuksilla joskus :LOL:

saini81 siellähän on on ihan mukava avustus :)

Tänne ei kuulu mitään ihmeempiä. Mies väitti kuulleensa vauvan sykkeen viikonloppuna ihan vaan mun vatsaa kuuntelemalla ja ilman doppleria... mä en ole doppleria edes kaivanut kaapista sitten viime keskiviikon jolloin viimeksi yritin ääniä saada kuuluviin :)
Mies myös puhuu vauvasta aikalailla taukoamatta, eli on vihdoinkin alkanut tosissaan lämpiimään tälle.
Viikonloppuna myös kuiskutteli mulle, että koska ei tämä hoitorupeama tämän raskaampi ollut henkisesti eikä kukkarolle, niin jos siltä tuntuu niin kyllä hän ainakin voisi myöhemmin vielä toista pientä haluta.. Ihan kiva, ettei tämä ole tällähetkellä ehdottomasti ainoa..
Kerrottiin myös viikonloppuna mun äidille, sen miesystävälle ja siskolle. Meni niinkin hienosti että olin laittanut kirjekuoreeseen kirjeen, jossa luki vaan "Arvioitu mummoutumispäivä xx.xx.xxxx" ja ultrakuva. Annoin kirjekuoren ja katselin kun avasivat. Lopputuloksena oli se että kun ne tajus mitä siinä luki, niin mä itkin ihan vuolaasti keskellä intialaista ravintolaa :LOL: Ai mitkä hormonit ?

Tällä viikolla nt-ultra. Ihanaa nähdä taas pieni :heart:
Toiveissa toki on, että kaikki on mallillaan :)

Päivittelen taas tuota etusivua kun tässä kerkiän. Saadaan sekin edesjotenkuten ajantasalle. Muutokset ym etusivun tiedot edelleen korostaen :)!
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Synnytystapa-arviosta vielä täällä se kuuluu automaattisesti ensisynnyttäjille, ei muille. Sokerirasitus on mulla viikoilla 24-28. Oli esikoista odottaessakin, täällä se raja bmi:n suhteen on, että jos menee yli 25 ja mulla se kieppuu tossa n. kolmessakympissä.

Kelan tukirahoista sen verran, että se hakemus oli kyllä mun mielestä sen verran yksinkertanen tehä netin kautta, että mäkin siinä onnistuin. Siis sähkösen tunnistautumisen ( nettipankki ) kautta. Äitiyslomalle siis jäädään yleensä se 30 päivää ennen laskettua aikaa, ja kun mä viimeks jäin elokuussa niin töihin ois pitäny palata vauvan ollessa n. 10 kk toukokuun lopulla. Mutta pidin pitämättömät kesälomat, 5 viikkoa siihen perään ja sit jäin vielä kotihoidontuelle vajaa puoleks vuodeks. Ja käsittääkseni näistä etuuksista menee veroa aina se väh. 20 %.

Yöllä on joutunu nyt varmaan vajaan viikon käymään jo vessassa... Kai tuolla jotain elämää siis on. Nukkumisasennosta mä pystyn vielä nukkumaan mahallani hyvin niin, että laitan käden rintojen alle.

Tämmösiähän on olemassa NG Baby, Raskaustyyny, Harmaa

ja sit kun en enää pystyny mahallani nukkumaan ja selkä kipeyty loppuraskaudesta, niin mulla oli semmonen tyyny jalkojen välissä.
https://www.hobbyhall.fi/p/fi/Tempur-Jalkatukityyny/339309

en kyllä tosiaan noin kalliita tyynyjä ostanu, kun niin vähälle aikaa on käyttöä, ihan työpaikalla ( Lidl ) noita on toisinaan halvalla myynnissä ;)

Laura ja pikkupiipero 9+0
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88 ja dahlia_
Pikainen tilitys. Heräsin viimeyönä vatsakipuun, enemmän ylävatsalla, joka sitten alkoi siirtyä vasemmalle alas nivuseen, kuin puukolla olisi vedetty. Sitten sama juttu häpyluulle ja napaan ja lopulta oikealla alavatsalla ja nivusessa. Särkylääkkeellä sain unen mutta aamulla varomattomasti käännyttyäni sain karmean vihlonnan nivuseen ja koko lonkkaan. Ylävatsakipukin on palannut, polttelee, mutta ei tunnu vatsalaukussa. Kävellessä kiristää koko mahaa eikä mikään lepoasentokaan auta. Nälkä ja vessa-asiat toimii ihan normaalisti, paitsiettä suolenliikkeet aiheuttaa kipua alhaalla. Ei vuotoa, ei verenpaineiden nousua, pääsänsärkyä.

Onneks mul on tunnin päästä ultra. Neuvolassa ei vastata puhelimeen, joten kysyn kätilöltä sit jatkoapua. Mikä hitto tää voi olla... Kystahan mulla oli oikeella, oisko se sit revennyt.

Muoks: Ultrassa täysin terve ja viime viikolla tehtyä mittausta vastaava vauveli, normaali niskaturvotus!!! Oli tosi tarkat laitteet tällä kertaa ja kätilö tutki alakautta niin saatiin hienoa kuvaa mukaankin :) Sydämen rakenteita myöten kätilö katsoi kaiken, tarkisti kystankin tilanteen tosi huolellisesti ja selitti koko ajan mitä näkee. MITÄÄN vauvaa uhkaavaa selitystä kivuille ei nähty, kysta oli edelleen 3cm, eikä onteloissa ollut ylimääräistä nestettä/vuotoa. Enempää ei hänkään sitten voinut eikä halunnut arvailla kipujen syytä. Lepäämään käskettiin ja huomenna lääkäriin, jos jatkuu tai aikaisemminkin jos pahenee tai muuttuu radikaalisti.

Pikkasen ehkä tuntuu, että tää vois olla menossa poispäin nyt. Kaikenlainen liike ja tärinä pahentaa kipuja, paikallaan olo on ihan siedettävä jopa. Mysteerijuttu, mutta ainakin mulla on nyt ohjeet miten toimia. Neuvolan takaisinsoittokin toimi parin tunnin viiveellä ja sain sieltä samansuuntaiset ohjeet. Joko omalle terveysasemalle, työterveyteen tai sitten Kättärin (jos yöllä/illalla tarttee päästä) päivystykseen voi ohjautua.

Pippurihäntä 11+5
 
Viimeksi muokattu:
Pahoitteluni huiskishaiskis!

Oho, mä tosiaan luulin, että synnytystapa-arvio on ihan normaali käytäntö kaikissa raskauksissa. Enpäs tiedäkään, mikä täällä sitten mahtaa olla käytäntö. Siis jos synnytystapa-arviota ei ole, niin eikö esim. yhtään tarkisteta, miten päin vauva on tulossa? Sori oon vähän pihalla tällaisista asioista :)

Kelan tuet, ajattelin itse mennä ihan vaan paikan päälle kyselemään ja hoitamaan asiat... Mä kun (ainakin toivon mukaan!) saan tuet sen viimeisten 6kk:n perusteella ja se menee aikamoiseksi paperihässäkäksi, kun teen sekä yhtä osa-aikatyötä että lisäksi eripituisia sijaisuuksia toiseen paikkaan. Sen verran sentään olen ymmärtänyt, että näin opiskelijana ei kannata nostaa opintotukea, jos työnteolla haluaa nostaa tukiaan siitä minimistä. Ja tämäkös harmittaa, sillä nyt en saa käytettyä viimeisiä kolmea opintotukikuukauttani, joita suurella vaivalla olen säästänyt tälle viimeiselle keväälle :D

sinnamon 11+4
 
sinnamon voi olla tosiaan eri käytäntöjä joka puolella. Neuvolassahan (tai ainakin meillä) terkka kokeili loppuvaiheessa joka neuvolakäynnillä et miten päin vauva on. Ja lääkärissä tyyliin tunnustellaan vatsan päältä mahtuuko tulemaan. joissain paikoissa lääkärit ultraa viimeses lääkärissäkin mut toiset ei.

toivottavasti pippurihännällä ei ollu mistään vakavasta kyse.. kurjaa kun ei saa ketään kiinni kun on hätä.

Kista ja Sisko 12+0 :heart: (POKS)
 
Perjantaina nt ultraKyllähän osaa jo jännittää :)

(.) kasvaa hurjasti,huono olo ei ole enää joka päivästä,mut aina sillon tällön ilmmottelee.Painoa on tullu ihan liikaa,ekaan neuvolaan jo 2,5kg.Tarvii toivoo et tasottus :LOL:

:hug: kaikille menetyksen kokeneille

Diinuko niitä kaksostenkärryjä myi? Voisin olla kiinnostunu.Laita kuvia ja hintapyyntöö jos päätät myydä

Pää lyö ihan tyhjää,ei muista kelle miti kommentoida ja mitä :D

Nii,kelle siitä fb stä piti laittaa viestiä?!

T.Tamitähti ja nuppu 11+6
 
Heippa vaan, pitkästä aikaa.

Ensiksi :hug: lämmin osanotto menetyksen kokeneille ja voimia jatkoon <3

Sitten lähinnä omaa napaa, keskiviikkona meillä on ensimmäinen neuvola.
Aion kyllä kysyä, et voisiko sydänääniä koittaa kuunnella.
Olen 3 päivää maannut vessanlattialla ihanaisen Noroviruksen otteissa ja nyt ensimmäinen
parempi päivä, jolloin olen syönyt jopa yhden pikkupussin pakaste mansikoita..
Eli kovasti olen kuivunut ja laihtunut pienellä ajalla ja huoli masuasukin voinnista on kova.
Jospa kaikki olisi kuitenkin hyvin ja murehdin turhaan.

Väsymys on ollut (ennen oksennustautiakin :D ) jotain sanoinkuvaamatonta.
Minä, joka aina keikun telkkaria katsellen hyvinkin klo 23 -> olen nyt nukkumassa jo helposti kasin jälkeen.
Aloitin tammikuun alussa uudessa työpaikassa ja se ei kyllä ainakaan ole auttanut tässä asiassa.
Opittavaa on paljon ja tieto tuntuu väsyttävän mua vaan entistä kauheammin. vois vaan nukkua...koko ajan!
Luulen, että hemoglobiini on päin pyllyä, kuten viime raskaudenkin alussa.
Onneksi sekin selvinnee keskiviikkona, kun neuvolan tätsy tekee pikatestin :)

( . ) on kasvanut kiitettävää tahtia, joka on vähän vienyt huolta pois mielestä. En
pysty enää nukkumaan aivan mahallaan, vaan toinen jalka on pakko olla koukussa jolloin lantio vähän kallistuu.
H&M:lle lähden heti shoppailu kierrokselle, kun selviän ja voimistun tästä taudista.
Farkut alkaa työpäivän päätteeksi tuntua aika ahdistavilta.

Vähän kyllä alkaa ahdistaakin kaikki, mitä tälle tulevalle pöppiäiselle täytyykään hankkia..
Ehkä siitä selviää, kun aloittaa hyvissä ajoin ;)
Ensimmäinen kun on kyseessä, ei oikein ymmärrä mistään merkeistä/mikä on hyvä/huono,
yhtään mitään. Saa ehdotella jo nyt hyvää turvakaukaloa yms :)

LadyMoon & Masukki 10+2 :heart:
 
Pippurihäntä, toivottavasti kaikki siellä kunnossa!

Joku kyseli turvakaukaloista, meillä on Britax esikoisen jäljiltä ja tykkäsin siitä ja on muistaakseni ihan turvalliseksi todettukin. Mutta painaviahan ne on kantaa, siitä ei mihinkään pääse. Loppuvaiheessa kun muksu alkaa olla jo siihen vähän iso niin kyllä tälläinen pätkä vähän epäergonomisesti sitä raahaa kun painaa niin paljon ;)

Synnytystapa-arvio tehtiin mulla muistaakseni vaan siksi että lapsen epäiltiin olevan yli 4kg ja oon pienikokoinen ja sitten lopulta myös siksi että lapsi tunnusteltiin neuvolassa olevan perätilassa ja sain jo ajan käännösyritykseenkin. Eli neuvola kyllä tsekkaa että miten päin lapsi on.

Nelli ja Mini 12+0
 
Viimeksi muokattu:
Pippurihännälle tsempit, voi kun kaikki nyt olisi hyvin siellä!

Lady Moon, sympatiat sinne, Norovirus on ihan pahinta :(

Synnytystapa-arvioista: Mä en kyllä yhtään muista, että esikoisen aikana mitään sellaista olisi tehty. Kävin kyllä kätilön kanssa juttelemassa omista fiiliksistä yms. (kuului ns. synnärin tutustumiseen), mutta ei siellä tehty mitään tutkimusta tms. Neuvolassa kaiketi tarkistettiin kuitenkin, ettei vaavi ollut perätilassa.

Oma napa: Pahoinvointi jyllää jälleen, toivoa ainoastaan siinä, että tässä välissä on ollut muutamia hyviäkin päiviä. Mä meen kanssa nukkumaan puoli kahdeksan - ja puoli yhdeksän välissä (!!!), mutta 10-11h unta ei tunnu riittävään. Kohta joudun varmaan ottamaan sairaslomaa, jos ei oksentaminen lopu. Mieskin on taas viikon työmatkalla ja jotenkin tuntuu arki aika raskaalta kaksin esikoisen kanssa. Huhhuijaa!

No parempia päiviä odotellessa!
Kamomilla ja hippunen, 10+5
 

Yhteistyössä