¤^Elokuun Epelit^¤ <KESÄKUUSSA>

Heii !

Muutama viikko tainnut taas vierähtää kun viimeksi kirjottelin. Josko nyt onnistuisi.

Luckygirlille kovasti tsemppiä sinne sairaalaan!

Marde79 Täällä on yksi istukkakontrollissa käynyt. Mulla istukka oli siirtynyt pois kohdunsuun päältä, mutta sain vielä ajan yhteen kontrolliin koska nyt on marginaalisesti etinen istukka eli tulee siihen aivan kohdunsuulle. Kuitenkin siellä oltiin sitä mieltä että normaali alatiesynnytys tulisi olemaan.

Nukkumisesta on ollut puhetta. Minä nukun yöni hyvin, enkä ole hirveästi uniakaan nähnyt ainoa että herään väh. 2 kertaa yössä vessaan.

Puuhamatto meille on hankittu, otetaan käyttöön kun vauva alkaa kiinnostua esineistä.

Isyyslomaa meillä mies pitää ehkä viikon lapsen synnyttyä ja kesälomaa myös viikon, aikoo mahdollises käyttää myöhemmin sitten loput isyyslomasta.



Neuvolassa käyty eilen.

Pissa puhdas
Paino 62,9 +50g/vk
Turvotus +
RR 99/63
SF 31 (ei olla enään yläkäyrän yläpuolella)
Tarjonta rt
Syke + (138-166)
Liikkeet ++
Hb:tä ei otettu tällä kertaa, mutta sain "määräyksen" lisätä rauta annostusta koska ei ole tuo yksi tabletti päivässä auttanut. Eli nyt syödään joka toinen päivä 2 tbl ja joka toinen 1tbl.


Nyt täytyy rientää töihin, joten eipä muuta tällä erää. Huomenna olisikin viimoinen työpäivä ja sitten jään kesälomalle. Mitähän ihmettä sitä sitten tekee. :)

Shadowy ja Pieni 32+4
 
Vauvanvaatteista utelen, kun tein pieniä laskutoimituksia mitä meillä kaapista löytyy.

50cm erilaisia vaatekappaleita on 14
56 cm löytyy vain 3 bodya
60/62cm erilaisia vajaa 20kpl

Loput meille kerääntyneet meneekin sitten päälle 70cm.

Eli ilmeisesti pitää painua kauppaan ostamana noita 56cm jonkin verran lisää? :D
Pieni paniikinpoikanen tuli päälle, jos vaavi onkin päälle 50cm niin eihän nuo kerpele mene päälle nuo pienimmät. Ja kaapissa ei tosiaan ole noita 56cm kuin 3 kappaletta. Ja nekin löytyi sattumalta Ruotsin puolelta. :S Tuntuu ettei missään edes myydä tuon kokoisia vaatteita vaikka olen yrittänytkin katsella.

Milloin tuota liikelaskentaa olisi hyvä alkaa tekemään? Viikot 30+?
Eihän sitä tarvitse ihan vainoharhaisena koko ajan laskea liikkuuko se vaavi sen 10x tunnissa vai ei? Vai täytyykö ne liikkeet kontrolloida niin tarkasti? :confused:
 
Kiitokset kaikille tsemppauksesta. Taalla on tuli sen verran suppareita,etta olen taydellisessa vuodelevossa eli saan kayda vessassa,muuten lepoa. Olen taalla ainakin viikonlopun yli,ma tarkistetaan tilanne.

Tosiaan mitaan merkkeja tai varoituksia en saanut,joten laakarin loyto oli suuri yllatys ja sokki. Nyt osastolla huomaa,etta olossa on tapahtunut muutoksia ja on hyva olla taalla. Viikkoon 32 nyt kovasti tahdataan,se alkaa la,mutta mita pitempaan Vintio viihtyy masussa,sen parempi.Vk 34 synnytysta ei enaa estella.

Paljon tsemppia muille suppareista ja kivuista karsiville, malttia pikkuisillenne.

T:Luckygirl & Vintio 31+5
 
Viimeksi muokattu:
Heipsan mammat:wave:

Luckygirl: hirmuisasti tsemppiä makoiluun. Ite viime raskaudessa kuus viikkoa makoilleena tiedän mitä se elämä siel sairaalas on, mut muista et palkinto mitä mahtavin kun vaan malttaa ottaa nyt tosi rauhas ja tottelee niitä lääkärin ohjeita!

Surusilmät:
Kyllä nuo 50 cm vaatteetkin menee..ainakin pari viikkoa:)..jos ei nyt ihan mikään jättiläinen ole. Mä suosittelen ostamaan sellasia bodyn jatkopaloja joilla niitten käyttöikää voi lisätä. Ei maksa paljoo. Täällä pelkästään 50 ja 56cm vaatteita:)oisko kaks hassua vaatetta 62..vauvelin kanssa sitten shoppailemaan:)

Liikelaskenta: Harrastettu jo niiltä viikoilta kun vauvan liikkeitä tunsin:) Hienosti saa sillä itselleen todella suuria ahdistuksia aikaiseksi, joten en suosittele liikaa seurailemaan, mutta pidän sitä kuitenkin tosi tärkeänä mitä pidemmäs mennään. Esikoinen lopetti liikkeet, enkä tiiä mitä olis käyny jos en illal olis liikkumattomuutta huomannu. Tämän neidin kanssa on nyt myös ollu hieman hiljaisempia päiviä, mutta taitaa johtua siitä, että toinen on kääntänyt selkänsä masuun päin ja potkii tuonne selkään enemmänkin joten kaikkee en sit tunne.

ON: Täällä käytiin maanantaina lääkärissä. Siellä kaikki oli hyvin..vauva paino jo 1900g. Uusi käynti olis sitten neljän viikon päästä 36+3..hui..siellä sit mietitään sitä synnytystapaa.Ainakin tällä hetkellä neiti näyttäis viihtyvän pää alaspäin.

Maanantaina haettiin vihdoin ja viimein tavaroitakin kotiin..kyllä sitä vaan hirmuisasti tämä vauva tuli konkreettisemmaks ja esikoista aikamoinen ikävä myös. No nyt niihin taas saa onneksi tottua ja toivottavasti käyttöikä olisi nyt paljon pidempi:heart:

Annubella, jolla sormet kipeenä niin paljosta virkkaamisesta ja kohta valmiin peiton onnellinen omistaja onni-Ilona 32+6:heart:
 
POKS POKS !

Täällä saapui äippäpakkaus kotiin. Nyt vaan odotellaan miestä koti ni pääsee hypistelee :heart:

Annubella: Mistä tollasia bodyn jatkopaloja löytyisi helposti? Loistava keksintö, enkä ole ennen moista tajunutkaan.... Itse olen ollut 56cm pitkä, niin olisi kiva jos noita 56 koon bodeja vois pitää edes sen hetken :LOL:

Ninzi & Tyllerö 32+0
 
Ninzi: No sä oot ollu kyllä tosi pitkä syntyessäs:) Itse tilasin Hattentatti.fi verkkokaupasta, jossa on muuten kaikkia ihania jutskia, esim. pipoja teksteillä. Esikoiselle tilasin sieltä isin kulta pipon. Nyt tilauksessa meidän muru:heart:
 
NP
Esikoinen lopetti liikkeet, enkä tiiä mitä olis käyny jos en illal olis liikkumattomuutta huomannu.
Hei, voisitko kertoa tästä lisää? Huomasitko siis illalla, ettei ole liikkunut koko päivänä vai eikö vain illalla liikelaskenta tuottanut tulosta (oli siis liikkunut päivällä)? Mitä sitten tapahtui?

Joko te muut olette saaneet neuvolasta ohjeet tuohon seurantaan? Mulla on tänään 32+0 ja neuvola oli viimeeks viikko sitten, jolloin asiasta ei vielä ollut puhetta. Itse aloin miettiä tätä nyt ihan sen vuoksi, kun oli tosiaan hiljaisempaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kovat tsempit meille kaikille. Ei tässä nyt enään mahdottomasti ole viikkoja edessä:)

Liikelaskenta Minä en oikein ikinä ole tuota säännöllisesti tehnyt. Vauva liikkunut aina sen verta hyvin.

Nuita Kelan laskentoja en ikinä ole oikein kunnolla tajunnut. Aika korkealla prosentilla ollaan välistä menty (jopa 30%) Mutta eipä ole mitään tarvinut ikinä mätkyinä maksaa takaisin. Laskin tuossa juuri että saan sitten 4 lapsesta saman verran rahaa, kun olen ekasta aikoinaan työtulojen perusteella saanut. Että eipä tässä kelan tuilla leveillä kotona ollessa lasten kanssa. Mutta hyvä että nyt jotain tulee ja onneksi miehellä palkka on melko suuri.

Puuhamatto Olen kyllä itse aika varhain vauvan sinne laittanut (3-4kk). Nuo kaaret suojaa vauvaa kun lattialla makaa. Siis nuilta meidän muilta lapsilta:) Kun eivät aina niin osaa juostessa varoa muuten jos pelkän huovan päällä olisi. Vähän jännittää että mites tuo edellinen 1v 10kk pysyy erossa vauvasta. Ystävän vauvassa olisi koko ajan kiinni ja ei kyllä meinaa antaa olla yhtään. Koko ajan pitäisi koskea.

(.) Ensi viikolla on neuvola. Saa nähdä miten se oma sf-mitta on noussut. Maha ainakin tuntuu olevan VALTAVA! Onneksi nuo kipeät supistukset on pysyneet poissa. Ajattelin uskaltaa lenkillekin tänään:) Ukkonen meinaa vain tulla päälle että jos odottais nyt vähän aikaa.

petite + pieni 29+4
 
NP: Koko päivän oli semmonen omituinen olo..kuulostelin vauvaa, mut just sinä päivänä oltiin aikapaljon menossa. Meillä oli päiväl käymäs vieraita ja niille mainitsin kun kysyivät, että hieman hiljasempi on ollut tänään ja sit kaverin syntymäpäivil ei oikeen tuntunu myöskään liikettä. Sitten illalla joskus kuuden maissa kun päästiin kotiin ni menin heti pitkälle ja join mehua ja söin suklaata..puoltois tuntia kuulostelin ja heiluttelin masua enkä saanu siis liikkeen liikettä tuntuviin. Soitin synnärille niin käskivät tulemaan. Ekaks otettiin käyrää, joka oli hieman vaisua.Sydän kyllä löi, mut heti kun tuli pienikin supistus ni se laski. Siitä sit ultraan ja muutaman tunnin päästä sektioon. Tää tapahtu siis keskiviikkona 39+2 kun suunniteltu sektio ois ollu seuraavalle aamulle. Yleensä ohjeeks annetaan, että vasta niillä viimesillä viikoilla alotetaan liikelaskenta, koska kuitenkin vauvalla vielä on tilaa liikkua ja möyriä, ettei niitä kaikkia liikkeitä niin tunne. Mut jos vähänkin on ahdistava olo niin ei muuta kun neuvolaan kuuntelee sydänääniä tai synnärille käyrään makoilemaan. Mikään käynti ei oo turha!Mut niin ku meillä ihmisillä täällä massujen ulkopuolella niin myös masuasukeilla on päiviä jolloin väsyttää hiukkas enemmän ja sit taas niitä päivä kun virtaa riittää mamman kylkiluiden potkimiseen hieman liikaakin. Joten hiljasemmatkin päivät on ok..ne ei vaan oo kantajalle niin mukavia:)
 
Huh luckygirl, onneksi oli sitten lääkärin tarkastus. Niitä kun ei ihan kaikille suoda näillä viikoilla... Onneksi sit on kuitenkin sellanen levollinen mieli sairaalassa. Joillakin kun se stressaa paljon, että on vuodelevossa.

Ja arvatkaas mitä tein. Korostan, mulla oli aamulla tylsää :D

Kopioin kaikki omat tekstinä mitä olen tänne kirjoittanut ja sain aikaiseksi siis näin raskauspäiväkirjan, jota en tässä raskaudessa ole pitänyt. Ed. raskauden päiväkirja nimittäin on tosi ihana muisto, joten nyt tästäkin raskaudesta jää jotain konkreettista käteen. Olen tosin videoinut tätä raskautta enemmänkin, mutta kuvat on sitten jääneet vähemmälle. Ihanin video on katsoa sitä, kun kävelen 3+4 viikoilla malttamattoman tehdyn testitikkua kattoon ja siihen saakin todella haalean viivan näkymään. Ihan hepakassa sitä tikkua siinä vatvon varmaan 10 minuuttia.

Oletteko te miettineet otatteko musiikkia mukaan synnytykseen. Ja onko kellään kokemusta, onko sitä kerjennyt kuunnella siinä tohinassa?? Itse kun olen sellasia mieluisia piisejä lataillu mp3, mutta tosiaan kyllä mietityttää kiinnostaako kuunnella koko vehjettä. Toisaalta onpa sitten osastolla kuunneltavana, jos ei muualla.

Liikelaskentaa itse en säännöllisesti harrasta, vain ainoastaan kun huomaan että on hiljaisempaa. Joissakin neuvoloissa voidaan antaa ihan jokailtaiseksi harjoitteeksi liikelaskenta ja muistaakseni tämä on jossain rv34 etiäpäin neuvolakäynneillä ohjeiksi annettu. Ja rohkeasti sitten vain soittoa sinne ä-polille jos epäilyttää. Se ei kenenkään maailmaa kaada jos reissusta tuleekin turha.

ON: Kävin tänään siellä ft:n yksilöohjauksessa. Sain jumppaohjeet joka illalle tehdä, jolla vahvistan ensisijaisesti lantionpohjaa, mutta samalla sitten syviä vatsalihaksia. Lisäksi jalkojen venytysohjeet, koska niillä on suuri vaikutus selkäkipuihin. Jalkojen lihaksilla siis.

rv 29+4
 
Moooi!
Kauheeta kyytiä tää aika juoksee, kun ei meinaa mitään keretä enää.. Kiire kiire kiire ja kiire. :)
No mutta nytpä otin asiakseni ja rustaan tänne jotain.

Luckygirlille tsempit sinne, tosi möö varmasti maata siellä, mutta vauvan parasta ajatellen. =)

Marde: Mie kans kävin istukkakontrollissa parisen vkoa sitten ja mulla oli noussut istukka edestä poijes. Lääkärin lausunto, joka oli mennyt neuvolaan, niin siinä tosin luki hassusti, että istukkaa ei näy.. Kai se siel jossain toivottavasti kuitenkin on :D

Vauvan vaatteista ja muista tavaroista. Täällä on jopa hoitopöytä kasattu meidän makkariin, mutta mitään ei oo vielä sisällä. Kaik vaatteet ja tavarat on mein varastossa, pitäs varmaa alkaa joku päivä kaivamaan niitä sieltä ja pesemään. Sen tiiän, että mitään vaatetta ei tartte ostaa, mulla on yks äippälaatikko ääriään myöten täynnä vauvanvaatteita koko 56-62, jotka hyväkuntoisina jääny kahdelta aiemmalta lapselta. Että eiköhän ne riitä :D Tartteis vaa ottaa ja pestä ne vaatteet ja laittaa lipastoon,että sais siitä pakkauksesta kasattua vauvelille sängyn ensiviikkoja ajatellen. Jostain syystä en oo vielä saanu inspistä moiseen touhuun, täytyy vissiin saada tuota tekemättömät työt listaa ensin vähän lyhyemmäksi..

Mitähän muuta pitimäni...
Joo, ainii, Pumppa olit kysellyt musiikista synnärille. Mie esikoista ootellessani kans tein cd-levyn valmiiks, jota aattelin kuunnella salissa. No mies kun laitto levyn soimaan ja kovemmat supistukset tuli, niin karjuin, että levy ulos, en halua pilata hyviä lauluja näillä saat.....n supistuksilla :LOL: Että se jäi meillä siihen noin 39sec kokeiluun.

( . ) omaan napaan sitten kirjaimellisesti.
Kiristääkö teitä muita navan kohdalta? Mulla viime päivinä kiristänyt nahkaa aivan helkatisti tuosta navan yläpuolelta, tuntuu et ratkeaa ku housunsauma minä hetkenä tahansa. Vanhat napakorun arvet vissii kirraa.. : /

Niin, sehän se mun ilouutinen olikin, kun viimeksi kun kirjottelin, niin meidän maha-asukki oli perätilassa mutta yhtenä iltana oli sellanen ralli päällä siellä, että muljauttikin itsensä pää alaspäin! Ja se muuten tuntu! :O Mieskin katto silmät pyöreenä, kun maha oli kertakaikkiaan kummallisen muotoinen ja heilu ja väänty ja käänty. Aikansa mylläs ja sit muljahti kunnol ja sit hiljeni. Ja alkuviikosta kun kävin neuvolassa niin rt oli, kuten arvelinkin.! Että nyt toivottavasti pysyypi niin päin.

Tänne on rantautunu myös ekat turvotukset, samaa tahtia näköjään näiden lämpenevien ilmojen kanssa. Mutta lämmöstä en valita, paista paista vaan, kyllä mun jalat sen kestää :cool: Ehdottelin miehelle, että jos se keksis jonku patentin mein sängyn yläpuolelle, johon voisin sit nostaa jalat iltaisin roikkumaan..

Neuvolasta muita kuulumisia, rv 32+5 tiistaina oli
- painoa oli +400g/vko, yhteensä nyt tullut se 11kg
- RR ok
- Hb tippunut taas 107 joten eikun rautaa nyt x2/pv ja sen myötä saan varmasti ruveta maistelemaan LEvolacia, jotta sais joskus ees pasannettua :headwall:
- sf mitta 32! IIIISO MAHA siis täällä
-seuraava käynti sit rv 35 ja risat lääkärintarkistus

Meil lähti tänään mies ja vanhin tyttö viikoksi Lontooseen lomailemaan ja mie jäin kotiin nuorimman kanssa. Kyllä tippa tuli linssiin lentoasemalla, en o koskaan ollu tytöstä näin kauaa erossa. Tiedän kyllä, että on hyvässä hoidossa siellä isänsä ja kumminsa kanssa, ja viettävät varmasti mahtavan vkon, mutta silti äitin sydän särky.. Iloinen tyttö siellä kuitenki soitteli jo mulle, kun olivat laskeutuneet joten parempi mieli tuli mullekin. Mielenkiinnolla oottelen, että miten tää nuorempi nyt reagoi kun huomaa, että sisko ei tuukkaa heti huomenna kotiin.. Ovat nimittäin niin paita ja peppu nää sisarukset kotioloissa että. :':)heart::)

Sellasia näin illan päätteeksi. Nyt pitää käydä viel tekees muutama kotiaskare ja sit sohvalle lepuuttamaan jalkoja!

ja pokspoks 33+0
 
heippa vaan kaikki :wave:

ekana vähän masukuvaa :)



musta tuntuu että toi vatta roikkuu! tai siis että olis laskeutunu vähäsen.. ja roikkuvalta se kyllä näyttääkin :LOL: se on kyllä kasvanukki ihan mahdottomasti viikossa! vertailin meinaan viime viikon kuvaa tuohon äsken otettuun..
en ymmärrä miten se niin paljon isommalta nyt näyttää kun tosiaan se viikko sitten otettu kuva.. :confused:

olo on tukala. tooooodella tukala. ja jättimäinen, ja ahdistava.. ja ja ja :D

supistuksia tulee vieläkin paaaaaaaljon päivässä. saa nähdä mitä terkka sanoo maanantaina neuvolakäynnillä kun kerron noista kipeistä suppareista (joita muuten tuli taas jokunen eilen, ja pari tullu tänään) neuvolalääkäri mulla on vasta 4 viikon päästä.. juur eilen kirosin miehelle, että kuinka kiva se olis, kun olis joku lääkäriystävä jolta vois pyydellä sillon tällön tarkastaan ton kohdunsuun tilanteen :LOL: tekis mieli ite koittaa, mut ei parane ettei saa vahinkoo aikaseks, eikä mulla ny muutenkaan oo mitään hajua mimmonen sen edes kuuluu olla :D ni ei siittä paljoo hyötyä olis.
jotenki on semmonen olo kyllä koko ajan, että ei taida mennä kauaa..

turvotusta myös bongasin tänään nilkoista ja vähän ranteista.. taitaa olla näistä kuumista ilmoista.

NIIN! ja mä selvisin siitä hammaslääkärikäynnistä hengissä :D juurihoitoon joudun jossain vaiheessa (hampaseen laitettiin lääkepaikka) mutta toivottavasti toi nyt pysyy tossa hampaassa sinne asti että saan vauvan synnytettyä.. mutta ihanaa oli syödä pitsaa ilman särkyä ja kipua!

Emilien ja pikkunen poks poks 32+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Ompas Emilienillä komia massu :D
Laittakaahan muutkin masukuvia!

Emilien Mullakin on aivan järetön hammaslekuripelko, raskauden alkumetreillä revittiin viisaudenhammas irti (luulin että saan km kun stressasin niin hirvästi). :stick:
Syksyllä olisi edessä heti synnytyksen jälkeen reikien porausta ja yksi viisauden hampaan irtiveto sekä kaksi pitää kuvata ja ilmeisesti leikata pois nukutuksessa.
En odota innolla.

Voi että, täällä häämöttää loma :heart:
Olisi enää 4pv jäljellä. Tämä viikonloppu ja ensi viikonlopulle pari päivää.
Juhannussuunnitelmia joku kyseli, olen siis itse töissä, mutta käydään kyläilemässä molempien vanhempien luona ja grillaillaan siellä. :)

Musiikinotosta tuonne synnärille, en tule ottamaan, viimeksi ainakaan en pystynyt keskittymään mihinkään kipujen vuoksi joten joku hermostuttava renkutus siinä vaiheessa luultavasti saisi mut heittämään radiot seinään :LOL:
Mies tukena saa riittää.

Viimeksi neuvolassa käydessä saatiin noita synnytyslappusia ja ohjeita mukaan, iski kotona sitten takaraivoon että sehän tosiaan lähestyy se synnytys.
Ei ole oikeasti enää kuin päälle pari hassua kuukautta ja meillä on vauva talossa.
Itku tulee välistä silmään kun mietin miten pitkään ja hartaasti tätä on toivottu ja odotettu. :heart:

Huomenna juhlistetaan pikkuveljen synttäreitä, hassua, hänkun täyttää vasta 12. :O
Toinen nuorempi veljeni täytti 18 tuossa toukokuun lopulla, tänään viedään veikka syömään sitten sen kunniaksi. :)

Aurinkoista vkl kaikille, täytyy lähteä obsiidinia hakemaan apteekista.
On ruennut tulemaan päänsäryt kiusaksi, johtuvat mitä luultavammin siit alhaisesta hempasta. :(

Ss ja Poju 29+6
 
:wave:

emilien joo kyl näyttää siltä et olis hieman laskeutunut masuli :D itse huomasin eilen saman itselläni.

luckygirl no onneks ollaan jo päälle 30viikkoa "kärvistelty" että vaikka vauva luultavasti aikasemmin sulla nyt tuleekin niin ei ole varmasti enään epäilyksiä selviytymisestä :) voi miten pieni rääpäle se sitten onkaan! toivottavasti jaksais viel masussa olla ees sinne 34viikolle.

mammako oli pakko nauraa tolle synnytys musa jutulles :LOL: uskoisin itselleni käyvän samanlailla. mä en ees nyt muista oliko esikoisen synnytyksessä ees radioo päällä, sitä kyllä keskitty kummasti ihan muuhun! mutta pumppa ne keltä oon kuullut et omat musat mukana ollut niin ovat ennen ponnistusvaihetta "fiilistelleet" musaa ja ollut kuulemma ihan kivaki juttu. jotkut sit on muistanu et tietty kappale soinut kun laps tullut maahan niin ohan se aika kaunis muisto sitten :) oli muuten ihana toi idea että kopio kaikki kirjoitetut tekstit, tuli ittelle kans vähän himo tehdä samoin, harmi kun en samusta ikin tehny mitään sellasta mutta on mulla kyl sit kuvia raskaudesta ja muut muistot.

juhannus suunnitelmissa olis kaverin mökille lähtöä, sinne tulee sitten myös muutama muukin pariskunta joille toiselle on huhtikuussa syntynyt tyttö, ai että kun pääsen vähän halitteleen sitä pientä :heart: saa vähän esimakua taas kun samu "jo niin iso poika" :) poika kans varmasti ihan ihmeissään kun ei tosiaan oo koskaan kunnolla nähnyt hirveen pientä vauvaa, kiva nähdä reaktio että tohottaako kokoajan ympärillä vai kohauttaako olkia ja lähtee potkimaan palloa tms :D eli saunomista, grillailua ja hyvää seuraa tiedossa. taitaa sit ollaki ainut mökki reissu tältä kesältä meillä, vähän harmittaa kyllä se.

samunäiti&alex 31+3
 
Viimeksi muokattu:
Luckygirl: tsemppiä sairaalapäiviin ja toivottavasti tosiaan pieni pysyy masussa vielä jonkun aikaa.

Neuvolakäynti oli eilen:

Painoa ei ollut tullut yhtään, vaan laskenut 400g. Kuukaudessa ei siis mitään muutosta yllättäen tässä, vaikka taas sf-mitta oli kasvanut kahdessa viikossa 4cm. Nyt siis 30cm.
Hb:tä ei taaskaan otettu (outoa musta) mutta en pyytänytkään, ja verenpaine ok.
Sain lähetteen pelkopolille. Kovasti neuvolassa sitä suositeltiin vaikka omasta mielestäni en nyt synnytystä niin pelkää. Mutta hyvä käydä tietysti läpi esikoisen rankka ja pitkä synnytys kun siinä on mullakin aukkoja.
Niin ja vauva on jo raivotarjonnassa, mutta aika ylhäällä kuitenkin vielä.

Jaksamista suppareiden ja vaivojen kanssa! Ei ole enää pitkä aika, hurjaa!
 
Ai au sattuu äippäpolin ja neuvolan mukaan olisi kohdun kiinnikekipuja mutta siis nää on jo tuskasia..kävely,istuminen tai makaaminen sattuu..
kivut on siis tuossa alamahalla navan alapuolella suunnilleen siinä missä vauvan pää on..

onkos muilla näitä kipuja ja mitä teille on sanottu...??
 
kesämasu-12 Viimeksi neuvolassa pari päivää sitten sanotiin kun kysyin lääkäriltä samaisesta asiasta että onko normaalia että kipuja on juuri siinä kohtaa ja onhan se kuulemma. Kohdunkiinnikekipuilut varsinkin tuntuvat juuri tuossa alavatsalla, lisäksi kuulemma ne häpyliitoskivut ja nivuskivutkin voivat säteillä sinne asti.
Että venytään ja paukutaan vaan, täällä toinen tuskainen mamma :stick:
 
Heippa! :)

Täällä on vauvanvaatteet jo pesty, mutta niitä ei oo vielä tuotu mun vanhempien luota meille koska meillä on vielä vähän muuttokamoja laittamatta paikoilleen :D Josko loputkin tavarat löytäis paikkansa viikonlopun aikana, oon ollu melko laiska tässä viime aikoina vaikka melkein pari viikkoa ollaan jo asuttu uudessa asunnossa... :D Ihan on huono omatunto välillä ja stressaa, kun tuntuu että aika loppuu kesken! Siltikään ei oo inspis järjestää vielä kunnolla iskenyt. Ja vauvalle ei oo vaunuja, ei pinnistä... :D

juhannuksena lähdetään ainakin päiväksi miehen mummon luo, jonne tulee paljon miehen sukulaisia juhannuksen viettoon. Kiva päästä johonkin :) Mutta rauhallisissa merkeissä taitaa juhannus mennä muutenkin, rentoudutaan ja syödään :D

väsymys vaivaa täällä kovasti, toivoisin että saisin jostain hiukan enemmän energiaa että jaksais laittaa kaiken valmiiksi vauvaa varten ja sitten levätä mahdollisesti ennen synnytystä :) Jännää että voi väsyttää näin paljon vaikka nukun pitkiä yöunia, vaikkakin välillä katkonaisia. Kai tuo vauva vie energiaa, hassuahan se olis jos ei missään tuntuis ikinä :D En oo hirveesti jaksanut edes tänne kirjoitella, aikasemmin olin aktiivisempi...

Nyt taidan pikkuisen ruveta pyykkiä pesemään vielä etten nukahda tähän sohvalle :D Hauskaa viikonloppua mammoille! :) Luckygirlille vielä kovasti jaksamisia, toivottavasti kaikki on tilanteeseen nähden niin hyvin kuin vain voi olla ja että vauva pysyy masussa!

Minea ja maha-asukki 32+5
 
Surusilmät siis nää on törkeen kipeitä ja ollaan nyt kohta viikko menty niin että nukun 22-24 ja sitten nukun 02-04 ja eikä nukuta ei...tänään ollaan herätty jo 03.30:kieh:

ja tana kun ei särkylääkkeet auta.Ihan niinkun tossa selässä ei olis jo ihan tarpeeks kun meinaa toi selkä pettää ihan just alta ja sekin jo pelkästään valvottaa..Siis mä olisin jo ihan kypsä laitokselle...|O:ashamed:
 
Marde79 Täällä myös yksi istukan-seurannassa käyvä. Viime viikolla kävin (rv29+3) ultrassa ja istukka oli vielä jonkinverran liian alhaalla, joten vielä yksi kontrolli tehdään heinäkuussa. Mua kans hirvittää jos joudunkin sektioon. Kysyin kyllä sitä lääkäriltä, niin se sanoi, ettei toi istukan paikka välttämättä tarkoita sektioo.

Liikelaskennasta, mä aloitin tänään, koska viime yönä säikähdin ihan totaalisesti ettei vauvalla ole kaikki kunnossa kun vatsa tuntui "veltolta" ja en saanut tökkimiselle vastakaikua vaikka missä asennossa yritin! Join mehua ja jatkoin tökkimistä ja itkin jo, ja sitten alkoi tuntua ensin ihan vaimeat liikkeet jostain aivan alhaalta vatsan uumenista ja pikkuhiljaa vauva heräsi jo sitten myllertämään ja kivi putosi sydämeltä. Oli ihan kamalaa! Tänään tein päivällä ekat liikelaskennat ja nyt on kyllä ollutkin paljon aktiivisempi pikkuinen kuin parina viime päivänä.
Esikoisesta en joutunut koskaan pelkäämään näin, kun oli niin aktiivinen tapaus.

Juhannussuunnitelmia täällä ei erikoisempaa, mies on töissä koko juhannuksen joten kai me kotosalla ollaan vaan...

Hyi, närästää ja oon yrittänyt tänään tulla toimeen ilman renniee, koska oon viime päivät vetänyt sitä kaksin käsin..Nyt on varmaan pakko luovuttaa ja ottaa yks..

Kiuku ja palleroinen 30+5
 
En olekaan aiemmin tänne kirjoitellu, vaikka ahkerasti olenki teidän muiden juttuja lukenu, ei ole ehtiny jäädä raapustaa tänne mitään. Nyt sit määrättii saikulle äippälomaan asti nii on aikaa enemmän ku tarpeeks :) Tosin rennosti pitää ottaa, ku on ollu kivuliaita supistuksia normi supistelujen lisäks ja kohdunkaula oli hieman lyhentyny.

Muuten lämpimät päivät rasittaa jo nyt niin saa nähdä miten heinäkuun helteet jaksaa jos sellaisia tulee.. Ja masu kasvaa vauhdilla, itsestä se tuntuu aika jätiltä vaikka jotkut on sanonu et aika pieni se muka on. Mitkään vaatteet ei vaan meinaa mennä päälle ja on niin vaikea löytää omaa silmää miellyttäviä vaatteita :| mut enää vaan pari kuukautta, huh :) Odottaa jo niin kovasti millainen pikkuinen on :)

Eilen palkkapäivän kunniaksi kävin sit ostaa pinnasängyn ja hoitopöydän ja ne pitäs tulla ens viikon alussa, muuten melkein kaikki tarpeellinen ostettu. Pitäs vaan ens viikol pestä kaikki vaatteet ja tehdä muutenkin kodin suursiivous ennekuin pikkuine syntyy.

Liikelaskennasta: En ole alkanut laskemaan liikkeitä ku vaavi liikkuu niin paljon ettei ole vielä huolta tullut, onneks. Toki välillä on hiljaisempiakin päiviä.. Huomaa kyl heti kun syö jotain herkkuja, ett vauva innostuu potkimaan todella lujaa. Pikku urheilija siel kasvaa :)

Ja neuvolassa tuli käytyä tänään, pikkusella ja itsellä kaikki ihan kunnossa..
Paino: tullut raskauden aikana n.10kg lisää ja mietityttää montakohan vielä on tulossa :confused:
Pissa puhdas
Hb: 117 rautaa olen käyttäny rv 18 asti
Rf mitta: 28
Sydämen syke: 140
Tarjonta: RT

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille! :)

Mimski ja pikkuinen 32+3
 
Täällä on loma lähtenyt mukavasti käyntiin ja ei ainakaan vielä ole ollut tylsää :)

Luckygirl toivotaan että pikkuinen pysyisi kyydissä mahdollisimman pitkään. Just sanottiin synnytysvalmennuksessakin että jos syntyy ennenaikaisena niin usein se ajoittuu juuri 30-33 viikoille. Ja varmasti kaikki menisi hyvin jos syntyisi nytkin kun onhan se jo sen verran kehittynyt masussa :)

Juhannus ollaan luultavasti ihan kotona tai sit käydään ehkä saunomassa miehen äidillä mutta ei mitään erikoisia suunnitelmia. Mua ei edes huvittaisi lähteä mihinkään korpeen mökille kun sieltä ei sit pääsisikiään nii nopsaa sairaalaan jos olisi tarve.

Neuvola oli tänään. Mulla oli kaikki arvot ihan kohillaan niinku ennenkin. Paino oli noussut 240g/viikko eli nyt yhteensä 11kg. Sf-mitta oli 32. Joku mainitsi että toi olis iso mitta mutta ei mun maha ainakaan mikään jättiläinen ole kai se pituus vaikuttaa jotenkin kun oon kuitenkin 173cm pitkä? Ja käyrän mukaankin ihan tasan keskikäyrällä mennään :) Vauva oli edelleen rt ja selkä vasemmalla puolella. Toivotaan et pysyisikin oikeassa asennossa. Hyvä kun mun puhelin alkoi soimaan siellä neuvolassa jatkuvasti ja lopulta sit katoin et kuka soittaa. Siel oli mun mies joka sano et mun äiti oli yrittäny soittaa mulle kun soitin sille ennen nevolaan menoa. Se oli sit paniikissa soittanut mun miehelle kun en heti vastannut. Luuli vissiin et oon lähtenyt synnyttämään tai jotain on käynyt :D Neuvolan täti vaan nauro ja sano et tohon saa sit tottua varsinkin viimesillä viikoilla.

emilien onpa komee maha sulla! En nyt muista kumpi teille oli tulossa mutta ihan poikamasulta ainakin näyttää :)

Scarlett ja sissi 32+0 Poks!

Ps. Huomasin nyt että olin kattonut jotenkin väärin tota sf mittaa et ei se ollutkaan 32 vaan 29 eli unohtakaa toi mun kommentti aikaisemmin :D
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä