~Elokuun Epelit 2012~ *TAMMIKUU*

eipäs siellä näkynyt kun ruskuaispussi. laitto lähetteen tarkempaan ultraan kun meijän terv.keskuksessa aika aatamin aikaset vehkeet ja teki vatsan päältä ultran vielä. sydänääniä ei näkyny,mutta epäili ettei vielä tässä vaiheessa pitäisikään. pelotteli se myös tuulimunalla,mutta odotellaan se tarkempi ultra ennen kun panikoidaan. saikkua loppuviikko että saan pään kasaan ja huilattua kunnolla. että näin!
 
kaktuspiikki voi ei.. Toivotaan parasta kuitenkin! Täällä on ollut pari muutakin ihme pelastusta!

Ihanaa, tänään maksoin ja tilasin Dopplerin, kunhan tulisi nopesta, saattaisi jo minullakin äänet kuulua vaikka mahaa onkin neljän aikuisen edestä. Ja sitten Huuto.netistä ostin kauniin Bola korun.
Jos joku ei raaski maksaa niistä näteistä 40 euroa niin Huuto.netissä oli vielä ainakin muutama koristeellinen parilla kympillä. Vink Vink..

Jenny ja Papu 11+0
 
jenny tiedän ;) sitä minäkin ihmettelin, että "ai teillä on aikoja myös viikonloppuna!" näin on kuulema tuolla oulun terveystalossa.

lisään vielä, että kätilö soitteli neuvolasta ja hemppa oli sitten 111, eli ei muuta kuin rautakuurille! juuri hain apteekista obsidan rautapillerit. muuten pissa ym ok, ja käski soittaa ultrasta kuulumiset että voi sitten nuo veriseulantulokset laittaa faksilla ouluun ja ne siellä sitten laskee sen riskiluvun trisomioista. ihanaa kun nyt on kaikki taas reilassa ja ei muuta kuin kovaa työntekoa ultraan (joka on siis lauantaina 21.1.) saakka sekä sen jälkeen vajaan viikon päästä 4päivän vapaa helsinkissä! :)

-pansku- ja bubu 10+1
 
Viimeksi muokattu:
Hei, ajattelin minäkin liittyä tähän elokuisten joukkoon ! On ollut kiva lukea kyllä teidän kirjotuksia, vointeja sun muuta kuulumisia :)

Elikkä olen 26v, toista nyt odotan, ja viikkoja kasassa 8+5, ja ylihuomenna olisi ensimmäinen neuvola. K-HKS olisi taas synnytyspaikkana. laskettuaika siis 15.8.

Pahoinvointi on jotain aivan kamalaa, millaista ei esikoisen odotusaikana ollut ollenkaan. Tänään ensimmäinen päivä kun en ole oksentanut. Että jospa sekin tästä..
 
Taas on oltu ahkeria kirjottajia, hyvä juttu. :)

Onnelinen-75 Onnea!

Tervetuola uudet!

Pampulainen Kiitos vaippa linkistä. Alkoi kiinnostamaan myös nuo tee se itse vaipat.

Unista raskauteen liittyviä unia en ole ainakaan vielä nähnyt,enkä ole kyllä nähnyt mitään unia hetkeen.

Miehen elämäntavoista, eipä tuo ole niitä paljoa muuttanut. Polttaa tupakkaa on kyllä vähentänyt kun osti sähkötupakan joten osan ajasta on sitä tuprutellut mikä on ihan kiva.
Mies lupasi olla juomatta koko raskaus ajan jos minä lopetan tupakoinnin, minä tietysti käsitin asian niin että ei juo tippaakaan mutta mies olikin tarkoittanut että ei juo kännejä. Eli muutama sauna kalja sallittakoon.

Meillä jos on menty ulos niin olen yleensä hommannut tytölle hoitopaikan vaikka mies olisi kotona. Kun ei ole lapsen isä (tytön oikea isä on kuollut) joten katson että meillä lapsenhoito ei miehelle kuulu.
Välillä on kyllä katsonut tyttöä jos on jotain yllätys menoja tullut enkä ole kerennyt lapsenvahtia hommata.

Täällä oireet on aika lieviä, tissien turvotus on jonkun verran laskenut, vielä ovat osittain arat kyllä. Muuta ei oikein olekaan.
Mielialat vaihtelee laidasta laitaan ja valitettacvasti saa sitten mies kärsiä :|
Mietin jo että pitäisikö antaa miehelle muutaman päivän "loma" ja mennä jonnekkin kyläilemään.
Ettei toinen ihan hermoja mun kanssa menetä kun kiukuttelen turhista.
Todella ärsyttävät nämä mieliteot eli edelleen on kahvi ja salmiakki. :kieh:

Shadowy 10+2
 
Mariaana täällä työpäivän keskellä käväisi lukemassa kuulumisia. On kyllä melkosta tuskaa töissä olo... väsyttää, oksettaa, alaselkää kivistää ja sitten pitää esittää, että kaikki on niinku ennen joulua. Lähin työkaveri tietää, voi käydä välillä sille purkamassa fiiliksiä :)

Elämän tavoista Mulle sinänsä ei ole ollut vaikeaa, kun en ole kännejä ottanut sitten vuoden 2006. Ruokajuomana erityistilanteissa tykkään juoda viiniä... eli se on ollut helppoa jättää pois ;) Mieskään ei alkoholia käytä kuin ehkä muutaman kerran vuodessa ja yleensä lähtee silloin pois kotinurkista. Saunaolutta toki joskus ottaa, muttei sen enempää. Tupakoinnin lopetin n. 12 v. sitten. Mutta maksamakkaraa tekee mieli, eikä sitä saa syödä :kieh:

Mariaana 7.?
 
Moikka! joo, paljon tekstiä tullut.. Oon aina lueskellut mut en oo aina jaksanut naputella. Eli nt-ultra on 17.1

Mullakin oireet on alkaneet vähenemään päin tai siis rinnat ei niin kipeät ja jaksaakin tehdä taas kouluhommia ja siivoilla, eikä oo läheskään niin huono olo enää.. On kyl superkiva näin, kun täälläkin tuo tilanne on ollut se et mies on tehnyt aika paljonkotihommia viime aikoina.

Kyllä täälläkin lievää stressausta ja jännitystä tosta ultrasta ja ens maanantain tokasta neuvolasta jossa kuunnelaan sydänääniä ja varsinkin kun noi rinnat ei oo niin kipeet koko ajan.

Me ollaan kerrottu molempien vanhemmille, jotka ovat iloisia. Eilen kävin miehen äitiä moikkaamassa ja oli kiva jutella sen kans vauvajuttuja ja miettiä mahdollisia ens kesän häitä.

Mukavaa iltaa kaikille, mä palaan kouluhommien pariin!
 
Noniin tulin omanapailemaan. Eli:
Lopulta sain iskän kiinni, oli unohtanu kännykän kotiin kun oli kaupassa :D Soitin joku kolme kertaa ja sit mua jännitti NIIN paljon että oksensin ensiks keittiön lavuaariin ja sit siirryin vessaan ja oksensin siellä lavuaarin kun en pöntölle ehtinyt :S Näin ei oo käyny kyllä ikinä et jännittäis niin paljon :D No sitte höpöttelin sitte niitä näitä ja sitte kakistin ulos että "isä oon kuule raskaana" sitte se oli ihan että "MITÄ? eiii... MITÄ?" :D "Voi teidän kanssa..." Ja sillä oli jotenki vähän luovuttaneen kuulonen ääni :D No mut se oli jokatapauksessa positiivinen ja iloinen, ja lupas kertoo äitille. Eipä oo äitistä kuulunu mitään...

Nyt sitte lähden tästä balettiin pitkästä aikaa. Vielä pystyy onneks tehdä kaikkea eikä kärkitossutkaan ahdista onneks :)

Niin ja vielä tuon miehen elintavoista... Käyttää nuuskaa purkkitolkulla mutta ei juo paljoa. Asutaan täällä uudella paikkakunnalla niin ei käydä ikinä ulkona mutta sit ku mennään kotiin niin siellä kyl käydään yleensä. Eli siis ihan hyvin malttaa mieskin pysyä kotona :) Ja tuntuu että se on vasta nyt alkanu tajuta että kai mä oikeesti raskaana oon ja puhuuki siitä. Mutta ei se nyt mitenkään into piukeena oo :D Luulen et ultra on silleki hieno kokemus sitte! Sitä ku malttais jotenki päin oottaa... :) Onneks on sentään koulua päivisin ja tehtäviä. Tänään harjoteltiin vainajan laittamista ja kuolevan ihmisen hoitamista,siinäpä se aika kuluu :D


Helpottunut Minea ja maha-asukki 10+1 :heart:
 
Heippa vaan kaikille!

Täällä alkoi tänään sitten oksentelu. Aamupala tuli samantein ylös ja koko päivän on etova olo jatkunut. Eipä paljon töissä naurata käydä oksentamassa, mutta minkäs teet :)

Sitten tyhmä kysymys, tartteeko noi np-ultrat ite varata? Olen ollut siinä uskossa, että se aika tulee kotiin?

elämäntavoista: Meillä mies on sanonut, ettei vähennä juomista mun raskauden takia, silti on vähentänyt :) Ei ole näkynyt enää kädessä satunnaista kaljatölkkiä. Itellä on hirveä hinku syödä terveellisiä ruokia, ei tee epäterveellisiä herkkuja onneksi edes mieli, tosin niitä terveellisiä menee senkin edestä ;)

Eipä tässä kaiketi muuta, tulis jo se ultra-aika niin tietäisi edes koska sinne pääsee. Hieman malttamaton siis...


Saraella +masuasukki 7+5
 
Iltoja kaikille!

Ensimmäinen neuvola oli eilen, saatiin epäilyistä huolimatta kuuluviin sydänäänet, kovasti hakkasi 180 :heart: Itkuhan siinä pääsi pitkä, kiitos hormonien! Nyt sitten tietää, ettei kaikki ole ihan omaa kuvitelmaa kun kotona makaa ja syö jatkuvasti :) Ainanen nälkä siis vaivaa, oon vissiin ennen syöny liian vähän muutenkin kun energiaa on pakko saaha nyt enemmän.

Huomenna varailen ultra-ajat kunhan saan työvuorot tietoon. Kävi muuten hassusti tuolla neuvolassa kun ei saanut verinäytettä otettua! On multa ennenkin ollut hankala ottaa, mut nyt tökkäilystä huolimatta suonet karkaili alta. Kävin sitten tänään ihan laboratorion puolella ajanvarauksella, onnistui kerralla.

Alkomahoolia ei täällä raskauden ulkopuolellakaan kulu juurikaan, oma isä kun oli alkoholisti ja otin siitä opikseni. Testissä mies sai viitteitä liiallisesta kulutuksesta, mut tais olla liian kriittinen itteensä kohtaan.. Ja kyllä minä olen mielestäni tarpeeksi naputtanut överiksi menneen illan jälkeen niin että miestä hävettää :p

Onkos kellään muulla käynyt niin, ettei salaatit painu alas millään? Eilen yritin taas tuota terveellisempää linjaa ja naama irveessä yritin salaattia ja kurkkua alas puputtaa.. Hyi yöks! Sit kuitenkin hernekeitto oli kuin parastakin gourmet-ruokaa.. Kamalasti kun on noita allergioita niin yritän syödä terveellisten puolelta klementiinejä ja banaania, jolle tosin olen myös allerginen, mutta melkein raakana menee vielä ilman oireita. Pitsa ois edelleen lempiherkku, voisin syödä sitä vaikka seuraavat 7kk putkeen!

Miumau 9+5
 
Viimeksi muokattu:
Täältä hiipii varoen palstalle yksi odottaja lisää, jolla LA 12.8. ja KOS:iin menossa. Tokaa kertaa pappia kyydissä..jos kaikki menee mallikkaasti, niin uudelle tulokkaalle ja isoveljelle ikäeroa tulee noin 4vuotta.

Tähän asti mennyt ihan kivasti, kuten ekallakin kerralla niin ei mitään kummenpaa pientä hetkittäistä kuvotusta lukuunottamatta. Ärtynyt ja väsynyt, siis normaalia enemmän ;)

Miumaulle ja muillekin ruokaa pohtiville, ekan kanssa tuntui olevan kovasti roskaruokaa tarve syödä - niinpä maistuikin pizzat, kebabit jne.. Saa nähdä käykö nyt samoin.

Saraellalle vastausta, että ultaan saat ajan ihan kirjeenä kotiin asti - neuvola hoitaa paperit sairaalaasi ja sieltä varaavat sinulle ajan. Jos jo osaat neuvolassa kertoa päivätoivetta niin tee se, jotta voivat välitää tiedon eteenpäin sairaalaasi. Koittavat ensimmäistä ultraa tähdätä 10-12 viikoille (sanotaan materiaaleissa). Mutta tosiasiassa ideaaliaika johon sairaalat koittavat tähdätä on RV 11+5 tai 11+6. Kymenenviikkoinen on vielä liian pieni tarkasteltavaksi, sanovat.

Tässävaiheessa ollaan vielä hissukseen, kun kaikki on kuitenkinkin kovin alussa ja ultran ja sen tulosten jälkeen uskaltaa vasta huokaista helpotuksesta..kovasti jo odottelen että saisinkin ulta-ajan ja varmaan sitten sen jäkeen rakenneultran tulosta tuossa helmikuun alkupuolla (tod.näk.). Ekassa neuvolassa tuli käytyä jo pariviikkoa sitten ja seuraava onkin varattu vasta maaliskuun alkuun (tahti on löyhempi kuin ensi-odottajilla).
 
  • Tykkää
Reactions: Saraella
Taustailija (tosin mullakin LA elokuussa :), mutten ehdi paljoa palstailla...) täältä tulee kommentoimaan tuota NP-Ultran ajanvarausta, että riippuu paikkakunnasta tuleeko se aika kirjeellä kotiin vaiko pitääkö itse soittaa. Esim. Oulun lähikunnassa asuvana soitin itse ajan NP-ultraan. Sitä ennen piti käydä neuvolassa kerta ja sieltä sain ne päivämäärät, mihin väliin sen ajan sain varata ja samalla neuvolassa otettiin veriseulaan kuuluvat verikokeet. Eli kannattaa Saraella soittaa neuvolaan ja kysyä sieltä, pitääkö sinun itse varata se aika, jos et tiedä. Ettei vaan mene liian tiukille aikojen kanssa, jos pitääkin itse varata :)

taustailija cannes ja pikkukakkonen 10+0 :)
 
Mukava lukea kuulumisianne :)

Täällä menee taas päivä niin reisille. Aamu alkoi loistavalla ololla, mutta nyt olo ihan kökkö, enkä saa mitään aikaiseksi mitä piti. Painun varmaan kohta petiin ja nukun aamuun asti.

Mistä tuo np-ultran lyhenne tulee? :snotty: tai mitä se nyt siis tarkoittaa tarkalleen? Ihan vain ultraa?

Kilu87 ja Toukka 7+4
 
Viimeksi muokattu:
Veikkaisin että täälä tuo NP lyhentää niskapoimua..siis luulen. Ekassa ultrassa kun katsotaan toki sikiötä muutenkin mutta tuota niskapoimua tuijotellaan ja siitä saa sitten lausuntoa kotiin että onko havaittu lisäntynyttä riskiä kromosomiprobleemaan (ts.suurentunut riksi saada esim. downlapsi). Tämän vastauksen saatuaan voi sitten hakeutua lisätutkimuksiin jos katsotaan että on kohonnyt riski. Joissakin paikkakunnilla tehdään ns. tuplatsekkausta, jossa ultrakäynnissä otetaan myös verinäyte joka analysoidaan yhdessä ultrankerta asian tiimoilta.

en tajunnut aiemmassa viestissäni, että nuo uudet tiedot piti laittaa punaisella joten tässä vielä kiteytettynä Eka2:n tilanne LA 12.8. KOS
 
Miehestä.. Täällä mies on vieläkin kun puulla päähän lyöty. Ei osaa oikein mitään sanoa kai tää siltikin oli sille vähän shokki vaikka vauva toiveena olikin.. Kai se siitä vielä innostuu kunhan alkaa konkreettisesti näkemään että juu raskaana ollaan.. Tosin mulla maha jo niin turvonnu että näkyy jos osaa kattoa että vauvamaha tää on, vaikkakin pelkkää turvotusta vielä :D Mulla BMI 20 ni osasin tätä odottaakin.

Hankinnoista sen verran että miehelle lupasin etten ala hössöttää ja ostamaan mitään ennen maagista 12 viikkoa :) Eli vielä kuukausi pitäis kestää.. Doppleria kattelin huuto.netistä ja sen kyllä uhkasin laittaa huutoon tällä viikolla.


ON Hirveä väsymys! |O Iltasin ei uni tuu kun aivot raksuttaa ja kelailee kaiken maailman juttuja ja sit aamulla kun kello soi, meinaa itku tulla kun haluais vielä nukkua. Tänään sit kaiken lisäks tuolla harjottelupaikassa narahdin työkavereille. Kun 4 naisen kanssa töitä tekee ni arvaahan sen, että ne osaa päätellä :) Yks niistä sitte tänää ruokapöydässä pamautti että "Taitaa se tuo likka olla raskaana kun tollalailla mahahapotkin nousee ylös" (Röyhtäytti ihan älyttömästi) Olin siinä sitten ihan silmät renkaina ja tokasin vaan että no niin oonkin :D Huomenna ajattelin että äitille kerron. Maanantaina on se eka neuvola niin pelottaa että joku tuttu mut kuitenkin siellä näkee.. Asun siis samoilla kulmilla kun koko lapsuuteni ja äitiin on välimatkaa 300m :D Ni ehkä ennemmin kerron vauvasta itse, ettei joltain muulta kuule.

Muuten tänne ei ihmeempiä kuulukaan, mulla pyörii nyt vaan tyynyn kuvat mielessä :) Luin kyllä mitä olitte kirjotellu mut ei vaan pää toimi et muistais.. :)

Muoks..
Unohtui ihan allekirjoitus :)

inieh ja nimetön tyyppi 7+4
 
Viimeksi muokattu:
Niin ja mulla kävi tuossa syksyllä niin, että olin kirpparilta ostanut parit vauvajutut ja sitten mun luokkakaveri pöllähtikin just siinä kassalle mun perään :D Ei se mitään oo sanonut, mutta mietin jo selityksiä kuinka ostin ne kaverin vauvalle tms. :D

Nyt on sitten kerrottu muutamalle luokkakaverillekin :) Tai ohan noita nyt 6 ketkä tietää, 2 tiennyt jo heti plussauksesta saakka :) Katsotaan kuinka juttu leviää ja kiva mennä ylihuomenna kouluun, huominen taas "vapaa", mutta meneekin sitten ylihuomisen ruotsin pieneen tenttiin lukiessa.

Ja nyt muuten opettaja otti mut sitten jo tän vuoden syksyn syventävien varauslistalta pois.. Jotenkin jäin vaan miettimään kun alkaa niitä jo maaliskuun alussa varailemaan, että jos käykin jotain tässä välissä.. mutta onhan tässä aikaa sitten ilmotella että tarvis sittenkin paikkaa. JA eihän semmosia pitäis murehtia, mutta kun murehin ja mietin kaikkea aina etukäteen ihan liikaa!! :ashamed:
 
Täällä taas pitkästä aikaa, kahden viikon täydellisen nettipimennon ja rentoutusloman jälkeen! Kylläpä teki loma ja aurinko hyvää ja nyt vasta tajuaa, miten väsynyt sitä marras-joulukuussa oikein olikaan.

Harmi, että on vieläkin tullut huonoja uutisia, pahoittelut kaikille :hug: Ja onnea ja tervetuloa uusille!

Raskausviikotkin jotenkin hurahti loman aikana ohi, nyt ollaan jo kympin paremmalla puolella :) Ensi viikolla olisi neuvola ja np-ultra (voi päivittää, 20.1.) Sen jälkeen uskaltaakin sitten (toivottavasti, jos kaikki hyvin) kertoa jo kaikille "virallisesti", eli töissä jne. Ja eiköhän tämä ala jo muutaman viikon sisällä ulkopuolisillekin näkymään, ainakin malttamattomana masun kasvua odotellaan. Ihanaa! Mulla on nyt viimeisen viikon aikana ollut lievää menkkamaista kipua useana päivänä. Olen tulkinnut kohdun kasvukivuiksi ja kyllähän tuo selkeästi onkin kasvanut. Muuten oireet onkin tosi vähäisiä, ainoastaan väsymys oikeastaan.

Ruuista Täälläkin himottaa pasta tosi paljon! En oo suuria määriä pastaa pitkiin aikoihin syönyt, mutta nyt on tullut syötyä pastaa ihan pääruokana moneen kertaan. Lihaa ei täälläkään tee mieli, varsinkaan punaista. Hedelmät ja raikkaat maistuu.

Täytyy tulla myöhemmin kommentoimaan lisää. Hirmuisesti tullut tekstiä! Eilen oltiin koko päivä lontoon kentällä ja siellä tuli lueskeltua kännykällä viestejä aika paljon ja tänään luin loput pintapuolisesti. Nyt jos koittaisi kerätä työhönpaluuta varten voimia :)

Vanella ja pikkuinen 10+6 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Saraella niinkuin cannes sanoi niin riippuu paikkakunnasta. Eikö sinulle neuvolasta kerrottu? Mä asun Hyvinkäällä ja täällä pitää itse soittaa ajat, mutta neuvolassa kyllä täti kertoi sen.

Nt ja Np ultra, niskapoimu tai niskaturvotus, kumpaa tykkää käyttää:)

Sanon nyt tännekkin. Ostin kaverilta dopplerin ja unohdin, että mulla on huuto päällä toisesta dopplerista, jonka tänään voitin, joten jos joku on kiinnostunut ostamaan vuonna 2011 ostetun Angel Soundsin hintaan 27e Espoosta noudettuna tai hintaan 35,5e postitettuna niin voin antaa myyjän yhteystiedot! Siihen kuulu nää geelipurkit sun muut ja käytetty yhden vauvan sydän äänien kuunteluun.

Jenny+Papu 11+0
 
jenny90 no kun mun mielestä sanottiin, että se aika tulee kotiin. Mutta sitten niin moni on puhunut varanneensa sen ajan, joten rupesin sitten miettimään josko muistankin väärin. Mutta mulla on toi kos synnärinä, eli sieltä ilmeisesti sitten tulee kutsu kotiin :)
 
Kestovaipoista. Mulla on tuon esikoisen kanssa nyt kokemusta kertynyt 1v 4kk osa- ja täyskestoilusta. Voin vastailla oman tietämyksen mukaan, jos kestoilu kiinnostaa ;)

Inieh, se onkin tosi kiva juttu, jos on ihan selkeä vauvamasun alku. Mulla oli myös BMI 20 ja odotin esikosta sellaista söpöä pyöreää vauvamasua... Nooh, kohtu työnsi sisäelimiä pois tieltään joten kun jotain erikoista alkoi masussa näkymään, se oli kumpu ylävatsassa. Näytti ihan hassulta. Ja sitten alkoi leviämään ihan vaan joka suuntaan. Vasta vähän yli puolenvälin jälkeen aloin näyttää enempi raskaana olevalta (ei mua silloinkaan vielä vähemmän tutut uskaltaneet onnitella...) ku vaan lihonneelta. Nyt kun oon kattonu noita vanhoja masukuvia, niin rv 30+6 on eka sellainen aivan selkeä raskausmasu... Nyt tässä toisessa raskaudessa oonkin ollut ihan (positiivisesti!) yllättynyt, kun kumpua on alusta saakka tullut tuonne aivan alas, bikinirajan alapuolelle. Nyt alkaa nousta kumpu vähän ton rajan yläpuolellekin. Jännityksellä odotan, miten tää tästä kehittyy :)

ON: Verenpaineet pääs taas toissapäivänä ja eilen laskee vissiin tosi alas. Olo oli aivan kauhea. Näinkin kaiken jotenkin sumun läpi ja ihan koko ajan oli sellainen hassu olo päässä ja rintakehän kohdalla. Jostain syystä en pysty makaamaan muuta kuin vasemmalla kyljellä tai tuntuu happi loppuvan. Mut vetelin eilen sellaisen määrän pitsaa, lakua ja sipsejä, että tuntuu taas auttavan. Tänään en oo meinannu ku kerran pökrätä ja sekin liitty siihen ku nousin sängystä. Tänään kyllä alkoi sitten toden teolla hajuyliherkkyys ja oksetus... Mut nää tuntuu jotenki luonnollisemmilta, ei niin pelottavilta oireilta :)

Ja tänään on mulla alkuraskauden ultra yksityisellä, jee :D Näillä oloilla sieltä toivois elämää löytyvän :)

Shuri ja Lempi, ja tänään selviää millä rv:llä mennään!
 

Yhteistyössä