**^Elokuun Epelit 2012^ MEIDÄN KUU!!**

Täällä yltyi kutinat lopulta niin pahoiksi että piti lähteä tekemään reissu synnyttäjienvastaanotolle.

Hepatoosin varalta ottivat verikokeet ja tuloksia odotellaan vielä tälle illalle, toivottavasti ei tule soittoa. :D

Lääkäri tutki minut ja vauvan samalla, saatiin painoarvio! :wave:
Pikkuinen on tällä hetkellä 3,3kg.

Oli isohko ja lapsivettä oli normaalia enemmän joten laittoivat lähetteen äippäpolille rv38, jolloin kokoa katsotaan uudeman kerran. Jos kasvaa vielä samaan tahtiin, puhui että käynnisteltäisiin ennen LA. Näyttäisi että tulee keskimääräistä isompi vaavi.

Tuon samaisen syyn vuoksi joudun ensi viikolla sokerirasitukseen vielä kaikenkukkuraksi. Olihan reissu!

Ss ja Poju
 
Vauvantuoksuiset onnittelut uusille äideille!!!

Mä en ole pariin päivään lukenut täältä mitään, selasin pikaisesti läpi vauvauutiset ja muut jutut.

Meille tulee ristiäiset, jos vaan keksitään kummit jostain. Soittelin jo seurakuntaankin ja kuuulin, että hätätilassa yksikin riittää. Meillä on vähän hankala tilanne, koska mies ja hänen sukunsa kuuluvat katoliseen kirkkoon (eivät sovi virallisiksi kummeiksi) ja lähimmät jäljllä olevat kaverit eivät kuulu kirkkoon. Kahden ekan lapsen kohdalla on jo käytetty parhaat vaihtoehdot, vaikkei heilläkään ole kuin kaks kummia kummallakin. No, yksi ehdokas ollaan jo keksitty, kysytään sitten häneltä, kunhan vauva on syntynyt. Nimeä ei ole ennenkään kerrottu ennen ristiäiiä, joten taidetaan tehdä samoin nytkin. Muutenkin vielä mietitään, joten pohditaan sitten rauhassa:) Ristiäiset on kotona, meille ei tule paljoa porukkaa, mun vahemmat, sisko perheineen ja kummit, miehen puolelta ehkä vanhemmat, jos pääsevät matkustamaan.

(.)Niin tosiaan, täällä ollaan edelleen pallomahan kanssa! MÄ kun luulin, että mulla olisi nyt viikonloppuna jo vauva kainalossa. Menin tiistaina Tyksiin ja lääkäri ultrasi vauvan kokoa taas. Hänen mielestään se ei ole jätti-iso, vaan kokoarvio tällä hetkellä olisi n. 3900g tai vähän yli. Onhan se jo iso, mutta mä en taida saada mitään minivauvoja ikinä. Lääkäri totesi, että mitään lääketieteellistä syytä käynnistykseen ei ole ja että joka tapauksessa Tyks oli alkuviikosta ihan täynnä, joten ainakaan heti ei olisi käynnistetty. Synnytyspelon takia olisivat voineet harkita käynnistystä perjantaille. Mua kyllä pelottaa (ei ole kovin hyviä kokemuksia takana), mutta musta kuitenkin on aina parempoi, jos synnytys lähtee käyntiin itsestään. Samoin mietin, että ei kai se vauva enää tässä vaiheessa kasva niin paljoa, joten ei sitten käynnistetty. Ensi tiistaina on taas kontrolli, mutta lähinnä vauvan voinnin vuoksi. Eli liityn teidän tuskailijoitten joukkoon, laskettu aika oli eilen... (etusivulla on väärä aika). Mä olen yrittänyt liikkua ja touhuta, mutta mulla ei tunnu yhtään kipeää supistusta. Taidan kuulua siihen porukkaan, jolla synnytys lähtee, kun lähtee. Näin meni edellisissäkin: kun kipeät supistukset alkoi, se oli sitten menoa se. Jotenkin vaan vielä turhauttavampaa odottaa nyt, kun oikeasti luulin, että vauva olisi jo tullut:stick:

Muuten meillä on juhlittu tällä viikolla, ensin miehen synttärit 1. pv, sitten meidän hääpäivä ja tänään täytti tuleva ekaluokkalainen vuosia. Meillä tulee olemaan sitten kolme leijonaa perheessä - aikamoinen eläintarha! Ei tullut vauvaa näille päiville, joten saa ihan oman syntymäpäivän:)

Toivotaan, että viikonlopun jälkeen olisi jo monta vauvaa tuhisemassa äitien kainalossa. Mä yritän myös kovasti uskoa siihen, että viikonlopun aikana jotain jo tapahtuisi. Meidän kolmevuotias kohta isoveli on käynyt ahkerasti huutelemassa navan kautta vinkkejä pikkusisarukselle, että tulis jo ulos sieltä. Ei ole vielä ymmärtänyt sanomaa, mutta potkinut on moista huutelijaa=)

Fleur ja pikkukukka 40+1 (ei halua enää paljon isompaa lukua perään...)
 
surusilmät ikävää että tosiaan kutiaa noin pahasti mutta ehkä "onni onnettomuudessa" saitte paino arvion ja nyt sitten kontrollia sun muuta hoitoa tiedossa niin hyvä :) varmasti olet nyt hieman edes paremmin mielin odottelemassa, toivottavasti ei kuitenkaan olis hepatoosia..

mulla lyö täysin tyhjää toi maistraatti asia, mutta kyllä se tais niin mennä että pappi ilmoitti nimet yms etiäpäin :) koska en muista että itse olisin mitään lappuja lähetellyt!

haituliina tosiaan aika hyvin toimittu miehen kanssa. voin kyllä sanoa että meillä mies olis niin hiton puupää ettei ymmärtäis, olis vaan et aijaa no tuu sit mukaan :LOL:

täällä taas perinteinen viikonloppu alkanu.... mies korkannut iloisesti kaljan ja kavereita kylässä, tänään ottaa kuulemma "rauhallisemmin" mitä lie sitten tarkoittaakaan? no seurataan tilannetta :D miehet ja niiden kaljat. oikein toivon salaa että synnytys lähtis käyntiin ja mies jäis nuolee näppejään. ja voivoi sitä morkkista sitten !
 
  • Tykkää
Reactions: Haituliina ja Wiwi
Neuvolassa käyty ja olipa kiva kun oma neuvolatäti oli palannut lomilta. Kaikki hyvin. Hassua että nyt poikaa odottaessa on joka kerta ollut pissa puhdas kun tytöiltä oli vähän väliä hiivatulehusta. Ekaa kertaa oli nyt hieman turvotusta -/+. Painoa tullut 0kg viime kerrasta. Ja mie olin ihan varma että hullusti noussut kun ahminu mansikoita niin kauheesti.. :p

Ultrasivat myös että näin itekin että se tosiaan on nyt oikein päin vielä siellä. Olihan se. Kivespussejaan esitteli poitsu taas innokkaasti :D Ei ole epäselvyyttä sukupuolesta ;) Enää ei kuulemma pitäisi jaksaa kääntää itseään kun on jo sen verran iso ja pää painaa niin paljon.

Ens viikolle varattiin kuiten vielä uusi aika. Mie niin toivon ettei sinne tarvis enää mennä!

Nyt vain jännäillään minkä syntymäpäivän se pieni haluaa itselleen valita :heart:

Numbatti ja poikanen 39+5
 
Onnea vaan taasen epelinsä saaneille, pieni kateuspistos aina iskee kun lukee uutisia, mutta eipä tässä enää omaankaan nyyttiin suuria aikoja ole :heart:

Tuoreita neuvolakuulumisia täältäkin:

Rv 37+5: Painoa tullut +420g/vko, yhteensä tähän asti 8kg.
RR 100/78, pissat puhtaat, Hb noussut onneks 131, mutta sanoi että kannattaa rautaa syödä loppuun asti varastoon. (viimeksi synnytyksessä menetin paljon verta ja hb laski tosi alhaalle) Sf-mitta 35cm, vauvan sykkeet 150 ja liikkeet ++, sit ultralla tarkasti vielä vauvan tarjonnan ja Rt edelleen, ja pää jo alhaalla mutta ei kiinnittynyt vielä! Kovin vielä tilaa on liikkua kuulemma, mutta ei pelkoa, että enää perätilaan kääntyis.
Painoarvionkin olisin saanut mutta epeli jemmaili reisiluuta niin piilossa, että siitä ei saatu mittaa ;)
Mutta vatsanympärys ja pää vastasi kooltaan täsmälleen viikkoja. Joten ehkäpä ei ihan jätti ole tulossa. Edelleen mennään täsmälleen samoissa mitoissa esikoisen kanssa, siis sf ja paino!

Tänään on ollut jo suht kivuliaita sukkapuikkopistoksia ja istuessa tuntuu painetta peräaukossa, välillä niin, että oikeesti saa haukkoa henkeä! Ehkäpä ne jotain aikaan sais, toivoa sopii ainakin.

Miehellä vielä tämä viikonloppu töitä, sitten alkaa ensin se kesäloma ja perään isyysvapaa, saa siis olla lokakuun alkuun kotona meidän kanssa, on kyllä huippua!!:heart:
Jos tämä ajallaan syntyis, niin ehkä keretään ne ristiäisetkin pitämään loman aikana.
Meillä nimi jo valmiina, mutta täytyyhän se tytsy nähdä ensin, että sopiiko se ylipäätään ulkonäköön. Esikoisen kanssa meinaan meni kyllä nimi vaihtoon :D
Me pidetään ihan pienimuotoiset ristiäiset kotona ja itse teen kakun ja varmaan sisko ja äiti väsää taas voileipäkakun. Loput tarjottavat saakin kaupasta :)
Seurakunnan kautta tosiaan menee ne tiedot kyllä maistraatille, kunhan vain ne ristiäiset pitää sen 2 kk sisällä syntymästä, muutoin joutuu itse ilmoittamaan maistraatille.
Seurakunnalta saa muuten lainattua kastemekkojakin josei itseltä löydy, meillä on ainakin jossain hukkateillä molempien kastemekot, joten poika kastettiin lainamekossa ja niin tapahtuu toisenkin kanssa.

Pää lyö tyhjää mistä muusta täällä on puhuttu :D
No, olihan tässäkin taas jo jotain, ei muutakun mukavaa viikonloppua!! :)

Kiuku ja Palleroinen
 
paulina piti sanomani että kiva kun Porvoossa on muitakin synnyttäjiä nyt!! Ne sulut ei koske sitä synnytysosastoa ja kun kävin kääntymässä niin sielä oli tosi rauhallista. Vauvoja on syntyny sielä nyt sellaset 2 per päivä tahtiin. Perhehuoneita oli 3!! Ja amme johon saa myös synnyttää jos osaava kätilö on vuorossa. Että ite oon ainaki menossa tosi hyvillä mielin Porvooseen synnyttää:)

Onnea taas uusista nyyteistä, täällä yks kateellinen!

Jenny ja Papu 40+3
 
Surusilmät Toivottavasti ei ole hepatoosia. Mutta aivan ihanaa, että sait nyt painoarvion ja teistä pidetään huolta. Vaikkei sokerinrasituskoe mitään herkkua ole, niin ainakin tulee siitäkin varmuus, että miten asiat ovat.

Kiinnittymisestä Hyvä tietää, ettei esikoinen välttämättä edes kiinnity. Olen koko ajan ajatellut, ettei synnytys ihan lähellä voi olla, kun vauva ei ole kiinnittynyt. Ei tosin laskeutunutkaan, että ei sen puoleen.

Kyselyistä ja kommenteista Olemme tosiaan majailleet uudessa kodissa kaksi viikkoa ja eilen törmäsin naapurinherraan, jonka olen kerran aiemmin tavannut. Eipä mennyt kauan, kun herra jo totesi, ettei minulla enää mene kauaa kun vauva syntyy. Totesinkin, että ensi lauantaina on LA ja odotamme innolla, että koska pikkuinen saapuu. Illalla äidilläni oli selvästi jo suuri hoppu isoäidiksi, sillä hän sanoi varmaan kolmesti, että voisihan se vauva jo syntyä! Ja minä sanoin joka kerta perään,että mikäs hätä se tässä, kun LA on vasta tulossa...

ON Ennen eilistä äidin ja anopin vierailua minä siivoilin, kävin kaupassa, leivoin, laitoin ruokaa ja hääräilin kotona sellaista tahtia, että hieman hirvitti, miten yö sujuu. Mutta ei hätää, illalla tuntui vain vähän selässä ja siinäpäs se. Tuli vain niin hyvä mieli, kun sai puuhailla kaikkea normaaliin tapaan piiiiitkästä aikaa! Okei, se kauppareissu sujui kävellen paljon hitaammin kuin ennen kesäkuun puoliväliä, mutta kuitenkin. Sain mielettömästi virtaa.:D

Luckygirl & Vintiö 39+0 POKS! :)
 
Pikku Prinssimme syntyi maanantaina 30.7.2012 klo. 17.32, painoa 2890g, pituutta 47cm ja pipo 33,5 <3

Tosiaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä meni vedet, mutta odoteltiin kotona se 12h koska supistuksia ei ollut ollenkaan. Sunnuntaina käytiin aamusta kätilöopistolla tarkastettavana, mutta tilanne oli vielä niin epäkypsä että tulin vielä päiväksi kotiin ja illalla vasta sisään sairaalaan. Sunnuntai iltana oli muutamia kipeitä supistuksia, mutta nekin loppuivat nopeasti. Maanantai aamuna klo. 9.45 sitten käynnistettiin synnytys kun ei vieläkään supistanut ollenkaan...

...Ja sitten niitä supistuksia tulikin oikein koko tämän supistuksettoman aikakauden puolesta :D Pari tuntia oli todella tuskallista, koitin aloittaa kivunlievityksen suihkulla ja kylmägeelipussilla, ei auttanut mitään. Sitten sain särkylääkettä pillereinä, ei auttanut joten seuraava satsi suoraan piikillä lihakseen; ei mitään vaikutusta. Parin tunnin päästä supistuksia tuli ihan taukoamatta niin rajuja ja kipeitä että suunnattiin vihdoin synnytyssaliin...

...Kätilökin oli ihmeissään että kuinka käynnistys aiheuttikin niin rajut supistukset, ja samointein sain ilokaasua. Samalla kysyttiin että mitenkäs kivunlievitys loppusynnytyksessä niin sanoin että mikä vaan käy, kunhan ei tartte enää samalla lailla kärsiä :D Ja epiduraali laitettiinkin sitten melkein heti. Epiduraalin laitto onnistui ekalla, pieni nipistys vaan tuntui, ja voi sitä tunnetta kun puudutus alkoi toimimaan. Seuraavat pari tuntia olikin helppoa kun vaan pötköttelin, ja supistukset tuntui ainoastaan pienenä paineena.

Pari tuntia sitten odoteltiin että kohdunsuu aukeaa tarpeeksi, ja tosiaan kun alkoi tuntua siltä että tarttee päästä vessaan, niin sehän olikin se tunne että pitää alkaa ponnistamaan :D Tasan 20min kesti ponnistusvaihe, eli kokonaisuudessaan synnyteltiin semmoinen 7h.

Kotiin päästiin torstaina, eli kolme yötä oltiin sairaalassa. Pikkuisella oli sokeriarvot hiukan alhaiset, joten niitä seurattiin aktiivisesti. Muutoin oltaisiin varmasti päästy jo kahden yön jälkeen kotiin, molemmat voitiin tosi hyvin ja pikkuinen imi heti oikein ahkerasti :)

Että sellainen synnytyskokemus :) Kauheesti tänne on tullut tekstiä ja en millään kerkeä kaikkea lukemaan, mutta suuren suuret onnittelut jo nyyttinsä saaneille ja tsemppiä kaikille muille vielä tulevaan koitokseen <3
 
Onnea kaikille nyyttinsä lunastaneille! :heart:

Täällä viime yönä supisteli pari tuntia kipeästi, luulin jo että lähtö tulee kun rupesi suolistokin tyhjenemään. Mut niin ne vaan aamuyöstä sitten laimeni ja loppui. Nyt taidan aloittaa siivouksen niin jospa se ärsyttäs käytiin. Maha ja selkä edelleen hellänä ja vauvan liikkeetkin meinaa kipeää tehdä. Eilen kävin neuvolassa ja siellä nyt ei ihmeitä ollut. Vauva edelleen tosi ylhäällä ja mahtuu vielä kylkeäänkin kääntämään.

Sanle 38+2
 
  • Tykkää
Reactions: minea_
Sateista lauantaiaamua täältä! Täällä tosiaan sataa kaatamalla ja kova ukkonen, siihen heräsinki joku puol tuntia sit. Tänään ois hyvä päivä lähteä synnyttään, eikös...? :D

Onnea Tanya pojasta! :heart:

Jännittää aina tulla tänne lukemaan, kun tietää että vauvauutisia on odotettavissa melko varmasti. :)

Scarlett juu eipä ne vauvat meidän aikatauluista välitä! :D Toivotaan kuitenkin, ettei ne meitä ihan pulaan jätä. :D

Luckygirl kiva kun sait rauhassa puuhailla ilman pelkoa ja kipuja! Se kyllä piristää kummasti! :)

(.) Huomenna LA eikä mitään tuntemuksia... :headwall: Pitäis kai vaan nauttia nyt näistä viimeisistä ajoista ennen vauvan tuloa, mutta hitto vie kun odottaa jo niin paljon oman pienen näkemistä! :D Ja mies odottaa myös + sitte tietty kaikki sukulaiset... No saa nähdä miten käy, edelleen kaino toive ois ettei hirveen paljon yli menis.

Kiuku oot kyllä onnekas ku miehes saa olla teidän kanssa jakamassa arkea niin pitkään! :) Meillä mies pitää sen 18 vrk isyyslomaa heti, mutta joutuu kuitenkin hoitaa valmennushommansa iltaisin/viikonloppuisin. Onneks mulla on kuitenkin paljon apukäsiä lähellä! :)

Eipä muuta tällä kertaa, myöhemmin lisää!

Minea ja maha-asukki 39+6 (huomenna poksuu toivottavasti viimeisen kerran!)
 
  • Tykkää
Reactions: Numbatti
Onnea taas vauvautuneille :heart:

viime yö vietetty hereillä lähes kokonaan kauheitten supistusten kanssa.. tunnin supistelee älykovien kipujen kanssa.. sitten tunnin tai pari vaa napakoita lähes kivuttomia ja sitten taas kivun kanssa.. meinas järki lähteä viime yönä! ja näyttää jatkuvan edelleen supparit.. jos vaikka kohta pääsis synnyttää!

Jepatin ja poju 39+0 POKS
 
Onnea jälleen vauvansa saaneille:)

(.)Tässä alkaa taas itseäkin jännittämään!:/ Ei mee kauaa kun kaikki vauvat on maailmassa ja etenkin se omani pieni.. Välistä sitä niin jännittää, eikä meinaa housuissaan pysyä. Tässä meinaa tämä oma ulkonäkökin jo ärsyttämään! Neuvolassa sanotaan että eihän sulle painoa ole tullut paljoa mitään ja nuin hoikkakin olet. No p*****!Kyllähän takapuoli on levennyt, samoin reidet! Kasvot, kädet ja jalat on turvoksissa... En todellakaan koe olevani ihmisen näköinen. Voikun olisikin vain se maha. Tuntuu että kaikki vain valehtelee mulle ;( Tämä on sitten taas sitä itku-potku- raivareita... Mutta miten voikin tämä oma olo ärsyttää!? Oikeasti ei kiinnosta ulos nokkaansa pistää.

Surusilmä ja kutina Toivotaan että tuo kutina hellittää. Itsellä nivusia ja alamahaa kutisee. Alapää on muutoinkin ihan hellä ja turvoksissa. Limakalvot ihan tautisen kuivat ja kutisevat. Lääkärin mukaan näyttävät kuitenkin hyvältä. Että ei viittais tulehdukseen. Mutta välistä ei tarvitse kuin paperilla pyyhkäistä kovempaa ja limakalvot menee rikki:/ ...

Wiwi Soittele ihmeessä neuvolaan.

Joo..taidan tässä alkaa itse siivoamaan taloa. Saa ärri-murri olon pois päältä, ja jaksaa taas odotella.

petite 36+6
 
Tanya Oikein paljon onnea pikku prinssistä! :) Oli mukavaa lukea myös synnytyskertomus, ihanaa, että kirjoitit sen samalla.

Jepatin No niin, ehkä siellä pikkuinen jo kovasti valmistelee tuloaan, tsemppiä!

petite :hug:

Tarvikkeista Lähdimme heti aamusta kiertämään lastentarvikeliikkeitä. Mukaan tarttui pinnasänky, hoitopöytä, rintapumppu, rintakumit, hoitoalusta, pussilakanasetti, tuttinauha ja pitkään haaveilemamme Manduca. Eiköhän kaikki ole nyt sitten tässä, Vintiö vain puuttuu.:D Ja nyt kun kaikki on sitten valmiina odottamassa, niin sitten Vintiö varmaan saapuu sitten käynnistyksellä, eikös se näin mene? :LOL:

ON Mahtavinta koko reissussa on se, ettei tuntunut pahalta, vaikka kävimme Ikeassa ja Prismassakin. Takapuoli oli jo valmiiksi hellä Vintiön jumppauksista, eikä mitään oireita lisää ole ilmestynyt. Olen iloisesti yllättynyt. Jee! :D

Nyt lepäämään ennen illan visiittiä miehen veljen luokse. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla katsoa olympialaisia tai lukea uusinta Vauva -lehteä...:)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ollaan taas ilman mitään oireita..
Lukuun ottamatta yöllisiä nipistelyitä!! Eiköhän tässä mennä taas viikko rytisten eteenpäin .. Maanantaina olis klo 9 neuvola ja toivottavasti olisi viimeinen :stick:

:kieh: Vielä jaksaa jaksaa sisaret :kieh:

Kauhiasti on jo maailmaan tupsahtaneitakin! :kiss:

Onnea Kesämasu-12 :flower:

Wiwi + tyttönen mahassa 38 + 2
 
Onnea Vauvautuneille! *täällä myös yksi kateellinen* |O:heart:

Kutina on täällä ihan siettävässä olotilassa, rasvailen ainakin tuon 3x päivässä, jos tuntuu niin enemmän. Sain lääkäriltä varuiksi reseptin sellaisiin tabletteihin jotka hillitsevät kutinaa jos se oikein pahaksi ärtyy. Hepatoosia se ei luultavasti ole, sillä soittoa ei vielä ainakaan ole tullut. Positiivinen juttu!
Kärvitellään nyt vain ja yritetään olla raapimatta!

Painoarvio ja muut Oli kyllä tosi ihana juttu kun katsoivat ihan kunnolla minun sekä vauvan voinnin. Itsehän olin menossa vain verikokeeseen..:)
Nyt tiedetään että pidetään huolta eikä tarvitse tosiaan stressata tuosta vauvan koosta enää ollenkaan kun seurantaan nyt pääsin. Onni onnettumuudessa että tekivät tarkat tutkimukset, sillä jossei tuota painoa olisi katsottu niin olisiko pikkuinen sitten minun tuurin mukaan päässyt yliaikaiseksi ja kasvanut jättipötkyläksi? :LOL:

Isyysvapaa Kelan sivuilla luki että tuosta pitäisi ilmoittaa 2kk etukäteen ennenkuin sen aikoo pitää.. Jos vapaa kestää alle 12vrk niin riitti että kertoo kuukauden etuajassa. Meillä mies sitten vissiin pitää tuon lyhyemmän kaavan mukaan niin saa olla heti vauvan syntymän jälkeen kotona. Eipä tuotakaan hoksannut sitten aiemmin tarkastaa. :headwall: Tosin mies ei ole 5 pv viikossa töissä joten tulee hän kotona olemaan sitten enemmänkin. :)

Täällä poksahdeltiin 37+0!
 
Onnea nyyttinsä saaneille :heart:

Juu kyllä niillä vauvoilla tuntuu olevan hyvin vahva oma tahto siitä milloin luopuvat rakkaasta yksiöstään. Asiaa ei hirveesti auta joka päivä soitteleva mummo JOKO? kysymyksineen.. :headwall: Vitsi ku ois ollu kaukaa viisas ja ilmoittanu lasketuksi ajaksi kaks viikkoa myöhemmin päivän :stick:

Luckygirl: Komppaan myös sitä että ei kiinnittynyt esikoinen eikä kyllä toinenkaan. Ne vauvat ovatkin sitten vauhilla maailmassa kun tekevät kaiken mahollisen yhellä kertaa ;)

Pitäskään alkaa uskomaan vanhankansan viisauteen että tuo huonoa onnea jos pettaa vauvan sängyn valmiiksi ennen kuin se on syntynyt. Toisillekin laitettu valmiiksi ja ylihän ne on reippaasti menneet... Taidan lähteä vetämään lakanat pois jos se masutyyppikin alkais sit syntymään ;)

Tänään koko päivä oltu liikenteessä siis jalkojen päällä jotain 6h ympäri kaupunkia. Lukuun ottamatta ruokataukoa. Ei siis yhtään mitään vaikutusta :headwall:

Numbatti ja poikanen 39+6 HUOMENNA POKSUU! :)
 
kyllä alle 4kg oleva vauva on siro mun mielestä :D viimeks kättärillä vikaa yötä vietin huonetoverin kanssa joka oli saanut 4,5kg pojan ja 54cm pitkä. ei siinä muuten mut siis näytti sellaset pari kuukautta vanhemmalta kun meidän samuel! samuel näytti suhteellisen säälittävältä sen kaverin rinnalta, varsinainen rimpakinttu :D

onnea vauvautuneille, ihanaa kun kohta itelläki koittaa se pumpulinen vauva arki. yritän muistella kuinka ihanalta ne pienet vauvat tuoksuu :heart: sisko joka asustelee naapurissa on ihan malttamaton, mentiin eilen samun kanssa heille yöks miehen juomista karkuun niin oli kokoajan tohkeissaan että josko se vauva alkais nyt syntymään niin hän pääsee mukaan :D !

tosiaan eilen alko korvista höyrytä niin pahasti että lähettiin marttyyrimäisesti naapuriin sanaakaan sanomatta, kyl mies sit tunnin jälkeen soitteli perään et mihin me lähettiin. tuntuu kyllä että toi pitää mua ihan pässinä, siis miksi pitää sanoa jotain ja tehdä toista? tänään kun kotiuduttiin ja mies heräili niin sanoin sitten että mä oon suorastaan alkanut vihata alkoholia että musta tuntuu että en halua sitä tänne taloon ollenkaan ja että miten vaikeaa muka voi olla juomatta edes muutamaa viikonloppua? että onko sulla joku alkoholiongelma, pitääks tää lähtee selvittää johonki alkkiskerhoon tai pariterapiaan vai mikä tää juttu on? sit tietty siinä itkua tihrustin samalla kun olin niin hemmetin vihainen niin tais mennä perille(?ehkä). ellei aika ole kullannut muistoja niin kyllä se osas olla juomatta silloin kun ekaa odotettiin sen 1-2vk ennen laskettua. varmaan kyllä siks kun oli ollut jo pitkään supisteluja ja lääkärit ja kaikki uumoilivat että ei laskettuun aikaan päästäis. no nyt toi mies lähti käymään kaverinsa läksiäisissä, omalla autollaan tosin mutta en usko ennenku näen että ei oo juonu.

petite mulla aivan täysin samat fiilikset omasta olomuodosta. lievää turvottelua nilkoissa, käsissä, kaulassa&naamassa ja sitten kaikki kehtaa vielä väittää että eihän sulla ole kuin toi maha! juupajuu.. 10kg onneks vaan tullut koko aikana kun viimeks kerty se 20kg niin oon siitä tyytyväinen mutta kyllä niin odotan innoissani sitä että saan oman vartaloni takaisin tässä kun nyt ei voi mitään laihiksia vedellä. välistä käy angstina mielessä että ei ihme ettei mies jaksa kattella täällä kotona tällästä ryhävalasta!

ai että kun tuli kaiken kaikkiaan positiivista tekstiä! melkein alkaa naurattamaan. jospa keksis ton pienen herrasmiehen kanssa jotain mukavaa puuhaa ettei vahingossakaan tarttis murehtia yhtään enempää :headwall:

samunäiti&alex 38+4
 
Olin jo aiemmin tänään tänne kirjoittavinani mut tää puhelin ilmeisesti jökkii. tyttö syntyi 3.8 klo 04.17. Painoa 3478g ja pituus 50cm. suht nopee toimitus vissiin ainaki ensisynnyttäjäks kun puolilta öin tultiin sairaalaan. Täällä ollaan nyt siis. Oon ihan avuton tuon vauvan kanssa kun ei oo mitää kokemusta vauvoista. Tyttö siis syntyi rv 39+5.

Tii ja rinsessa
 
NP
Tii* :flower: Siitä se lähtee! :) Ei ollut kokemusta minullakaan Ykkösen kanssa. Siellä sairaalan huoneessa silloin vaan mietin, että toi on nyt mun ja kyllä mä osaan - ja niin osaat sinäkin. :heart: (Ja henkilökunta neuvoo loput.)
 
  • Tykkää
Reactions: Wiwi

Yhteistyössä