||Elokuun Epelit 2012||HUHTIKUUSSA<3

Ohhoijakkaa.
Täälläpä oli taas niin surkea yö että.
Massua kolotti ja särki sekä kyljistä että navanseutuvilta. Sellaista koivertavaa kipua. Onkohan normaalia kasvukipuilua vain?

Eilen oli lääkärissä kuitenkin kaikki ok, paikat oli kiinni ja vaavilla sykkeet hyvät.
Kovasti liikuskeli myös, ei tainnut tykätä lääkäristä. :)

Emätintulehdus oli kuitenkin vissiin jonkinmoinen, antibioottikuurin sain alapääpuikkoina. Tämäkin todettiin vain eritteitä haistelemalla. Jotenkin jäi nyt sellainen kuva että onkohan siellä nyt mitään ja onko noita puikkoja turvallista laittaa jos ei olekkaan mitään. Oon jotenkin ylivarovainen noiden lääkkeiden kanssa, varsikin antibioottien.
Noh, tänään aloitellaan kuuria kuitenkin, parempihan se on hoitaa kun jättää hoitamatta.

Vaunuja käytiin eilen katselemassa, olipa ihan järkyttävän vaikeaa valita. Tuntuu että pulassa ollaan kun vaihtoahtoja onkin niin paljon.
Hirvittävän hintaisia kyllä suurinosa, ensin mietittiin että käytettynä hankitaan, mutta luultavasti ostetaan kuitenkin ekalla lapselle uutena.
Muutamat Brion rattaat kiinnosti, samoin parit Orat. Mies tosin halusi vielä käydä tsekkamaassa toisessa liikkeessä Emmaljungat. Hyvin on mieskin perehtynyt asiaan. On jopa itse käynyt sivustoilla lueskelemassa mitkä on parhaat rattaat. :LOL: :heart: Ihana mieheni. Viikonloppuna olisi vissiin uusintakierros edessä.

Eilen sain myös ommeltua keittiöön uudet verhot, vielä pitäisi olohuoneeseen löytää niin alkaa tuo verhopuoli tässä asunnossa olla kunnossa. :)

SS ja Poika 22+5
 
Huomenia :wave:

kyllä olisin taas voinnu sänkyyn jäädä löllii mutta ei auta ei, pakko lähtee keskustaan päin olevaan kelaan viel setvii muutama asia. onneks saan siskolta kyydin ees sinnepäin niin ei tunnu niin hirveältä :D oon liian mukavuuden halunen nykyään.. tuli mieleen taas surusilmät tosta sun verhojutusta ja musta joku muuki kai(?) puhunu sisustamisesta niin hirvee kuume asiaan, eilen jo netissä pläräilin kaikenmaailman sivut halki, miestäki huvitti ku suu vaahdossa puhun sisustushömpötyksistä :LOL: kuuluuks sekopäisyys ja hurahtaneisuus raskauteen hahaha!

niin ja surusilmät, ihana sun miehes ! meiän ukko on pihalla ku lumiukko vaunumerkeistä, jos sanoisin sille brio emmaljunga ja britax niin se luulis varmaan niit joksku vaatemerkiks :D se on yleensäki ollut näis lapsijutuis vaan lompakkona, kyl tietty keskustellaan mut se ei sillai jaksa päätänsä vaivata asioilla et kysyn yleensä mielipidettä että tämä vai tämä ja se sit sormella osottaa kumpi parempi (molemmat vaihtoehdot yleensä omia suosikkeja kuitenki jo) niin ei tuu sit jäppiselle sellanen olo että minä päätän natsityrannina kaiken yksin kuitenkaan ;) tässä huomaa että miehiä on eri juniin.

minea_ on se kyllä oikeasti hyvä ku ei viel toistaseks niit neuvolakäyntejä ollut hirveästi, kohta tosiaan saa juosta alvariinsa, ihanku ei muutakaan puuhaa olis. sen takia kyselin käynti määristä muilla kun joku joskus sano ettei sen ekan raskauden jälkeen neuvoloissa olla niin usein vierailulla niin halusin kattoo onko väittämä tähän mennessä pitäny paikkansa, tällä hetkel tuntuu ainaki että tais olla aika pötypuhetta :D no onneks meil on kiva neuvolatäti niin ei haittaa käydä vähän höpöttelemässä sille hehe! ja teille tulee kova kiire muuttaa, kämppä kyllä luulis löytyvän helpommin ku on nyt tikittävä deadline kuitenki ton nykysen asunnon kanssa :O

nyt kyllä pitää lähtee pukee loputki vekottimet päälle, sisko tuli jo :D

samunäiti&alex 24+2
 
Tervetuloa minunkin puolesta NP mukaan :wave:

Sf-mitta Itsellä tais olla ihan yläkäyrillä tuo viimeksi:) Tosiaan pitää kuulemma kasvaa aina. Mutta onpa mulle niinkin käynyt että seuraavalla kerralla on ollut pienempi. Ja tuokin ihan johtui eri mittaajasta. Että ei paniikkia js ei ole kasvanut heti seuraavalla kerralla.

(.) Täällä odotellaan kuin kuuta nousevaa sitä ensi viikon kontrolliultraa. Itsellä aika hyvä olo ja kaikkea tässä olenkin yrittänyt puuhastella että menis aika nopeammin. Onneksi keskimmäisellä pojalla on ensiviikolla synttärit. Niin menee aikaa niiden suunnitteluun ja väkertelyyn. Tykkään tehdä marsipaanista täytekakkuja. Nyt pohdinnassa teenkö traktori- vai angry birds- kakun :)

Ihana kun tuntee jo vatsan läpi missä asennossa vauva on. Tai tarkemmin sanottuna että missä päin mahaa. Ei sitä varmaksi voi sanoa onko tuo pallo pää vai pylly? :LOL:

petite 22+4:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90
Huomenta!

Nyt tuntuu että ois voinu itekkii nukkuu hiukan pidempään, ehkä joutuu pienet päiväunet nukkumaan jossain välissä. Mies heräsi kuudelta valmistautumaan töihin ja samalla minäki sit pomppasin sängystä ylös. Tuli sit vähä innostuttuu siivoomaan ja nyt on puhdas koti. <3

Tuosta sisustusvimmasta, täälläki tekis mieli laittaa melkein kaikkee uusiks, tai hommata kivoja yksityiskohtia piristämään kotia, laittaa kesäisemmäks ja vaaleemmaks kaikki. :) Mut jos alottas pikkuhiljaa lapsenhuoneesta ja sen jälkeen muuta asuntoo laittelis!? :)

Tänään poksuu!! rv 25!! :)
 
Heippa kaikille! Oon taustalla lueskellut oikeastaan alusta asti, mut nyt ajattelin ilmoittautua mukaan, ennen ku vauva syntyy ;)
Ikää siis mulla 34, toinen lapsukainen tulossa ja laskettu aika 10.8. Sukupuoli ajateltiin pitää yllärinä, eikä kysytty sitä :)

Raskaus on sujunut hyvin toistaiseksi, mitä nyt pahoinvointi oli alkuvuodesta aika inhottavaa...

Tessu ja Nappula 24+6
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei!
MesikämmenAi kauhia! Mä en edes voi kuvitella miten raskasta voi olla jatkuvan pahoinvoinnin kanssa. Tosi paljon voimia!

Surusilmät Älä huolehdi niistä puikoista. Niitä voi käyttää. Mä käytin viikon ajan bakteerivaginoosiin.

painonnoususta Eikös se suotava painonnousu riipu aika paljolti lähtöpainosta? Jos on liikakiloja ennestään, niin painon ei olisi hyvä nousta niin paljon kuin jos ihan ruikkuna on raskautunut. Mun paino ei noussut pätkääkään noin viikolle 21 asti. Nyt on sitten tullut reilu 600gr per viikko, joka oli neuvolantädin mielestä hyvä asia.

SF-mitasta Se oli nyt 23+5 viikoilla 18, eli alakäyrillä. Käyrää oleellisempaa siinä vissiin on heilahtelut.

Lääkräreistä Mä olen käynyt kaksi kertaa lääkärissä omalla rahalla. Eka kerta oli varhaisultra ja toka kerta sellainen, että halusin että testaavat emätintulehdukset.
Eka neuvolalääkäri on vasta viikolla 29, kaikkiaan niitä on kaksi. Tää on eka raskaus, eli vähissä ovat mutta ei kai se mitään haittaa kun kaikki on mennyt ihan hyvin.

selinmakuusta Onko teille sanottu että selinmakuulla ei olisi hyvä kohta enää köllötellä? Mikä teidän joilla jo on yksi raskaus takana kokemus tästä asiasta on? Tänää neuvolassa sanottiin että myöhemmillä viikoilla ei saisi olla selällään, jostain olen lukenut että sääntöä kantsisi alkaa noudattaa jo parinkymmenen viikon tienoilla.

Uusiäippä78 + vauva 23+5
 
NP & Tessu77 Lämpimästi tervetuloa mukaan! :)

Murmis Onnea poikalupauksesta! :)

Sokerirasitus on onnellisesti ohitse ja koettu. Elettelin toiveita, että saisin colan makuista juomaa, mutta se oli vain sokerista. Alas meni, vaikka toinen lasillinen olikin jo hieman vaikeampi. Olihan se kiintoisaa, että 3 verikoetta - kolme ottajaa. Saipahan hyvän käsityksen siitä, että eri ottajan käsissä verikoe voi sattua hieman vähemmän. Äsken soittelin tulokset ja arvot olivat hyvät, joten ei syytä huoleen.:)

Petite kakkujen leipominen oli minunkin uusi harrastukseni ennen raskautta. En olekaan pahoinvointien alkamisen jälkeen voinut ajatellakaan kakkujen tekoa, vaikka hyviä kakkujen teko tilaisuuksia on kyllä ollut. Aivan mahtavaa, että osaat tehdä marsipaanista täytekakkuja. Minä olen tehnyt siitä vain pienempiä koristeita ja turvautunut kuorrutuksissa sokerimassaan tai itse tekemääni vaahtokarkkimassaan.:)

Surusilmät aivan ihanaa, että miehesi on noin perillä vaunuista! Mieheni on kyllä ollut mukana katselemassa vaunuja, mutta eipä ole sen kummemmin selvitellyt, että mikä toimisi meillä parhaiten. Sen homman olen hoitanut minä... Ja olen hieman ulalla kaikkien merkkien ja vaihtoehtojen kanssa. Olemme sopineet, että toukokuun alussa teemme uuden vaunukierroksen ja silloin sitten myös hankimme vaunut.

Päiväunia on ahkerasti mietitty täälläkin. Viime viikolla jopa ehdin kahdesti sellaiset ottaa ja kyllä virkisti! Tälle viikolle on tasaisesti koulua ja menoja, joten taitaa koisiminen jäädä viikonlopulle.

Vappu Meillä on simaa tulossa 8 litraa, mutta suunnitelmia ei sen kummemmin ole. Miten muilla? Serpentiinejä on tosin olemassa viime vuodesta, joten varmaankin koristelen kotia.

Luckygirl & Vintiö 24+5
 
noni nyt sitten kaikki kelahommat hoidettu vihdoin! kylläpä oonki niin aikaansaava.. :D ja onneks olkoon murmikselle poikalupauksesta =)

vappuna grillaillaan siskon perheen kanssa, mies lähtee ehkä johonki kavereidensa kanssa mutta eipä tuo mua haittaa, pääseepähän sit aikasin ite nukkuu ja olemaan seuraavana päivänä virkeenä yms :) suunniteltiin just eilen hirveesti grillattavia ja muita herkkuja siskon kanssa, sitten se vappupalloki pitäs poitsulle käydä poimii jossain vaiheessa varmaan jo nyt viikonloppuna ja jonkilainen vappuhyrrä, sellasia se on ainaki kovasti ihastellu kaupassa ollessa :) riippuen kumman luona ollaan niin serpentiinit menee sitten siihen huusholliin. ihanaa ku on tää plussapallo olemus jo omasta takaa niin tartte sit enempää panostaa asuun ;) heh

nansku: meillä on jo lastenhuone sisustettuna niin joudun purkaa tän sisustus energian loppu asuntoon :) tänään mies lupaili vähän et veis mua illemmalla kaupoille niin pääse ostaa niitä sisustushömpötyksiä vähän niin saan minä ja loppu perheki mielenrauhan, on varmaan rankkaa miehenä kattella näitä mun hullutuksia :D

loppuun viel uusin masukuva :)

[/URL][/IMG]

mites meillä muuten onkaan noin siistinä eteisen pöytä :D
 
samuelinäiti juu tulee kiire kyllä muuttaa, varsinkin ku välimatka tosiaan on se 370km :D Mutta onneks ei olla tässä kämpässä asuttu kuin 8kk niin ei oo tuota turhaa tavaraa ehtinyt tänne kertyä :) Huonekaluja sun muuta toki on ja astioita paljon mutta äkkiäkös ne pakkaa... :D Kun vaan nyt löytyis se kämppä! Vuokralle kun mennään niin nyt alkaa vasta vapautua asuntoja kesälle. Niin ja ihana masu sulla! :)

äitiyspakkaus on saapunut! Ihan täpinöissäni täällä odottelen miestä kotiin töistä että pääsen pakkauksen hakemaan :D Nopeasti tuli, kun viime keskiviikkona laitoin vasta hakemukset.

vappu vietetään kotikaupungissa. Lähdetään sinne jo lauantaina ja ollaan keskiviikkoon asti. Samalla ehtii hoitaa noita asuntoasioitakin. Siellä varmasti kavereiden kanssa käydään ulkona syömässä ja semmoista mukavaa! :)

luckygirl hienoa, että sokerirasituksesta tuli hyvät tulokset! Se on mullakin edessä 10.5. Terkkari ei meinannut edes huomata laittaa sinne minulle lähetettä, mutta sitten hoksas että oon tosiaan sanonut ekalla käynnillä, että mulla on suvussa 2-tyypin diabetesta. Sokerirasitukseen mars :D

päiväunia on täälläkin yritetty välillä ottaa, mutta jotenkin en pidä nukkumisesta päivällä. Aika väsynyt saa olla, että meikäläinen malttaa nukkua :D Nyt oon kyllä ollu jotenkin tosi väsynyt ja pari kertaa saanut päivällä torkuttua. Yritän mieluummin mennä aikaisin nukkumaan, mutta hyvähän se ois opetella päiväunia ottamaan jos vauvan kanssa väsyttää sitte. :)

Minea ja maha-asukki 25+4
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Huii. Käytiin juuri ostamassa vaunut.:O
Tai vasta ne tilattiin, en tiedä kauan toimituksessa menee, meille kotiutuu loppujen lopuksi Emmaljungan Edge Duot.
Vaikutti kyllä hyviltä meidän tarpeeseen ja oli ihan mahtava tarjouskin kyseisistä rattaista. Tuntuu nyt vain hurjalta että liian aikaisin ollaan liikenteessä, vaan kylläpä täällä ilmeisesti joku muukin oli vappuna menossa vaunuja ostamaan :wave:
Vierisipä nuo viikot äkkiä eteenpäin..

Täälläpä ei huolehdita enää tulehduksista, puikkoa sisään taas.
Pitää vissiin syödä maitohappobakteereita, vaan taitaa se hiivan perhana hiippailla mulle silti. Se tulee aina antibioottikuurin jälkeen. :kieh:

Vappu vietellään täälläkin kotokaupungissa, aamusta on heti neuvola, Kelan lappusia täytellään ja sieltä sitten käydään vapputorilla.
Miehellä on ollut tapana ostaa mulle ilmapallo niin se käydään ainakin hakemassa. Jännittävää mikä sieltä tänä vuonna purjehtii sisään. :LOL:
Minähän en ole koskaan liian vanha ilmapalloihin. :heart:

Samuelinäitillä ihastuttava masu. :)
Juuri katselin omaani että se näyttää hirmu isolta, vaan tuossahan hurahti masu komeasti ohi. :) Vaan vankasti kasvetaan täälläkin, tuntuu että repeän liitoksistani kohta. Arpia ei ole vielä tullut, olettekos millä näitä ehkäisseet?

Tervetuloa myös uusille minunkin puolestani, vaikka itsekkin kovin tuore tulokas täällä olenkin. :)
 
Heipsan!

Neuvolassa käyty tänään ja terkka lykkäs sitten nipun noita Kelan papereita mukaan.. Mä muuten täyttäisin ne jo tänään, mut joissakin kohdissa takkuaa ja pahasti. Esim tulojen ilmottaminen kun en oo varma meneekö se äippäraha automaattisesti 2010 tulojen mukaan ilman että täytän erikseen sinne jotain tulotietoja.. Kääk :kieh: Ja siltikin erikseen kysytään työttömyyskorvausten määrää jos on viimesen 4kk aikana saanu sellasta. Olisin huomenna halunnu jo käydä tiputtamassa noi sinne postilaatikkoon mut eihän tästä mitään tuu. Ja esitietolomakekin täytetään PHKSaan paperilla. Hmm.. Muuten olikin kaikki ok, pissa puhdas, verenpaine ok ja hemoglobiini olikin humpsahtanu 114 :O Ei siltikään lisärautaa vieläkään. Ja sf-mitta oli 16cm, katoin et olis alakäyrillä. Perhevalmennusryhmä oli jo täynnä mut seuraavassa pitäis ollakin elokuun loppupuolen laskettuja aikoja joten kunhan aikataulut selviää ni meijät laitetaan siihen ryhmään.

Käytiin prismassa kaupassa ja siel oli poistoja vauvanvaateosastolla. Olisin halunnu ostaa iiiihanan pehmosen haalarin missä oli korvat mut isukki totes että eiköhän meillä oo korvallisia vaatteita kotona jo ihan tarpeeks :D Sen sijaan mukaan lähti yökkäri ja yhdet housut. Ekat uutena ostetut vaatteet pojalle :)

Sori omanapailu, jotenkin nyt en osaa kommentoida teidän juttuja..
Tää nyt heittäytyy sohvalle loppuillaks karkkipussin kanssa :) Tilasin Canal+ paketin että saan jääkiekon MM-matsit Mertarannan selostuksilla :D

inieh ja pikku monotin 22+3
 
NP
Mulle pamahti kohtuullisen kiusaava nuha alkuviikosta. Kiitos sen (ja villisti potkivan vauvan) ei viime yönä tullut kunnolla nukuttua. Tänään olikin pääsykokeessa kohtuullisen ryytynyt olo. Eikä päiväunien nukkumisesta voinut tietysti haaveillakaan. No, huomenna sitten taas normirytmiin ja päiväunet Ykkösen (2,5v) kanssa kuten aina.

Olisi ihanaa ostaa uudet vaunut, mutta Ykköselle ostettiin aikanaan uudet ja ne on vielä ihan hyvät, joten tyydyn haaveilemaan uusista matkarattaista. Meillä on nyt Carenat, mutta koska ne ovat ketterät kuin jäänmurtaja, etsitään uusia.

Sisustusvimmaa pukkaa täälläkin. Lastenhuoneeseen tulee uusi tapetti jahka saan sen päätettyä ja miehellä ostatettua. Se vaan vaatis sen, että mä pääsisin ihan kaikessa rauhassa pläräämään tapettikirjoja. Ehkä kesällä sitten.

Vaakaan en taida uskaltaa tällä viikolla mennä ollenkaan. Veikkaan, et painonnousu on vähän lähtenyt käsistä. Eilen tuli vedettyä kääretorttua, suklaata, jäätelöä... ja tänään myös. *hupsis*

Sokerirasituksessa mulla aina se keskimmäinen arvo (1h) käy korkealla, mut muut on normaalit ja kotiseurannassa ei oo mennyt yli ohjearvon kuin kerran (naistenpäivänä mätetyllä suklaarasialla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa). Mutta sokerirasitusarvosta johtuen jäänee vauvavakuutus saamatta tälläkin kertaa.

Vappuaattona mennään kaveriperheeseen kylään ja lapset saa riekkua ilmapallojen ja serpentiinin kanssa mielin määrin. Mä oon onnellinen, jos saan simaa ja pari munkkia. Mä rrrakastan simaa.

Kelan paperit on vielä täyttämättä ja viemättä (tai laittamatta eteenpäin sähköisesti), koska on pitänyt hoidella kaikkia muita paperihommia ensin alta pois. Mut jos nyt tulevana viikonloppuna sais aikaiseksi. Ei sillä kyllä kiire ole: minne ihmeeseen se äp-laatikko saadaan mahtumaan? (Joo, otetaan pakkaus vaikka Ykkönen on Kakkosen syntyessä 3v eli melko lyhyt aika edellisen pakkauksen saapumisesta talouteemme.)

Nyt jos ottais vielä äkkiä kupin kuumaa kaikessa rauhassa ennen kuin apinat - mies ja poika - säntää sisälle pihahommista. *mukihymiö*
 
NP: Ei se vakuutus välttämättä jää vauvalle saamatta tuon yhden arvon vuoksi. Kannattaa hakea useammasta vakuutusyhtiöstä, toiset voi olla tiukkoja tietyissä asioissa jne... Itse olin varma, ettei tuplillemme myönnetä vakuutuksia (sinällään jo riskiraskaus) ja mulla verenohennuslääkkeet käytössä (pistoshoito). Lisäksi sokerirasituksessa tunnin ja 2 tunnin arvot rajalla... Silti oisin saanu useammasta yhtiöstä. Tosin yksi yhtiö hylkäsi pelkästään ton pistoshoidon takia... Ja tästä yhtiöstä, josta vakuutukset otettiin, kerkesin hakemuksen tehdä juuri pari päivää ennen sokerirasitukseen menoa eli heti rv 16, niin siinä ei sitten sekään tulos kerenny vaikuttamaan päätökseen... Mutta ois saatu silti parista muusta yhtiöstäkin vaikka sokerirasituksen tulos oli merkattu neuvolakorttiin...

Inieh: Joo Kelan lappujen täyttö on aina välillä tähtitiedettä, jos ei siis ole normitapaus... Itsellä muuten ois ollu helppo täyttää, mutta sitten kun kysytään onko ollut töissä, opiskelija tai siihen rinnastettava, niin piti miettiä mitähän vastais. Kun tavallaan on ollut opiskelemassa, mutta on vakkarityöstä opintovapaalla, joka kerkeää päättyä ennen äippäloman alkua... Ja toisaalta pitkä sairasloma katkaisi sen opintovapaankin sitä ennen... Tuntu, että minne hemmettiin ne ruksit sit laittais...

Surusilmät: No ei kait se nyt liiankaan aikaista oo hankkia vaunuja. Ollaanhan me ylitetty jo maaginen rakenneultran raja...

Minea: Ootpa tosiaan saanu nopeesti pakkauksen!!! Mulla meni paljon pidempään tuosta hakemuksen lähettämisestä, vaikka netissä hainkin... tosin pääsiäinen tais sotkea siinä välissä...

Täällä ei mitään uutta, äippäpakkaukset koluttu jo moneen kertaan läpi ja hypistelty... Ja neuvolakin (4. kerta) on heti vapun jälkeen. Ultraa saa odotella sitten vielä 3 viikkoa...

Nippe + tuplat 25+2
 
inieh kaikista helpoimmalla pääsee, jos menee Kelalle ja se täti kertoo mitä täytät sinne :D Ne saa muuten sun verotustiedot automaattisesti, niistä ei tarvi välittää. :)

äitiyspakkauksesta tiesin kyllä, mitä tavaraa sieltä löytyy mutta kylläpä sitä löytyikin paljon :D Ja se haalari oli tosiaan kivan värinen! Joku sitä täällä kehui. :) Mun kummipojalla edellisvuoden pakkauksessa oli muistaakseni semmonen sinisenharmaa,ei sekään yhtään hassumpi! Pakkaus kertaalleen koluttu läpi, tuossa se on olohuoneen lattialla :D Nyt on ainaki meidän murulla vaatteita joka lähtöön kun saatiin niin paljon siskolta ja on tullu jotain itsekin ostettua...

Hauskaa viikonlopun alkua kaikille! :)

Minea ja maha-asukki 25+5
 
Ihanaa, kun olette laittaneet lisää masukuvia.:) Täällä vielä etsitään kameran johtoa, jotta saan myös masukuvan tänne.

Äitiyspakkauksesta Olettepa sen todella nopsasti saaneet! Meille kerrottiin, että ei kannata vielä aikoihin odottaa: päätökseen menee 4-5 viikkoa ja äitiyspakkaus tulee noin 2 viikkoa sen jälkeen. Olen kyllä käynyt jo useita kertoja netissä kurkkimassa sisältöä...:D

Vappusuunnitelma on seljennyt: päätimmekin pitää pienet Vappukemut. Eilen laitettiin kutsut kamuille ja nyt odotetaan, että ketkä kaikki ovat tulossa. Leivontainto on löytynyt, joten taidan kokeilla ensimmäistä kertaa donitsien tekoa, joskin uuniversiona, kun löysin kivoja reseptejä. Simaakin tarjotaan, kun sitä on kohta 8 litraa valmiina ja bravuuriani, suolaisia piirakoita. On ollut kiva lukea teidän vappusuunnitelmia!:)

Inieh Minuakin Kelan täti ystävällisesti opasti kaikissa niissä kohdissa, joita mietin, joten rohkeasti sinne paperien kera! :) Olikohan se niin, että verotuksen kohdalla sai valita, että haluaako mennä v.2010 tiedoilla... jotenkin niin se oli. Mutta sen he kyllä kertovat ja auttavat.

Surusilmät Mekin aiomme piakkoin hankkia vaunut. Minusta päin vastoin tuntuu, että on "myöhässä" niitä hankkimassa, kun "vasta" nyt. :D Toki elokuuhun on vielä aikaa, mutta entäs jos päätyykin tilaamaan jonkin kuosin ja joutuukin odottamaan viikkokausia...? Jos mies saisi päättää, niin vaunut hankittaisiin siinä heinäkuun lopulla, samoin kaikki muutkin vauvan tavarat. Ja siinä vaiheessa minä olisin tulisilla hiilillä ja hyppisin seinille, kun haluan varautua kaikkeen hyvissä ajoin.:D Onneksi kamu lupasi lähteä mukaan hankkimaan kaikkea muuta tarpeellista. :)

ON: Menemme viikonloppuna sukuloimaan serkkuni luokse. Pääsen ihastelemaan serkkuni suloista taaperoa.:) Kiva saada samalla livenä vinkkejä vaaveliasioihin. Ja serkku pääsee tsekkaamaan massuni koon, emme ole nähneet sinä aikana, kun kumpu on näkynyt. Tänään uusi koti on askeleen verran lähempänä, kun menemme allekirjoittamaan alkukauppapaperit.

Ihanaa viikonloppua kaikille! :)

Luckygirl & Vintiö 24+6
 
Viimeksi muokattu:
inieh mä mietin kans tota samaa, netissä silloin täyttelin niitä niin täytin tarkotuksella vähän väärin eli laitoin et olin työssä käyjä mutta todellisuudessa olin sitä 2010 viimeks, eli jäin sillo ekasta äippälomalle. sittenku vein kelaan liitteitä niin se sit kyseli työpapereiden perään niin selitin että en oo nyt kerenny viel palata töihin mut en mä niinku oo mikään työtönkään, et mulle ja ilmeisesti sullekkin sit kuuluu se sama äippäraha mitä sai viimesimmästä lapsosesta. ja siis niinhän se asia oli. et kannattaa mennä toimistoon sitten niiden lippulappujen kanssa niin siel osataan sit tehä ne oikein, jotain se nainen ainaki mul sormet sauhuten kirjotti koneelle sitä mun juttua :D ja veropaprut jotka eilen vein niin oli nää viimesimmät mitkä on valmistunut ja lähetetty postissa kotiin.

muuten tuli mieleen ku eilen ostin uusimman kaksplussan (moni teistä varmaan tilaa sen kotiin?) niin siellä oli siitä möly jutusta puhetta mitä siis laps kuulee mahaan ja suosituksista.. en lukenu viel koko lehteä niin osaa tarkemmin sanoa mutta plärätkää itteksenne sieltä tiedot :wave:

noista arvista nyt kun on ollut puhe niin tossa samaisessa lehdessä on nyt monta kuukautta putkeen mainostettu sellaista ku bio-oil ja on kuulemma parasta "hoitoa" juuri raskausarville ja suuri hitti jo 11 maassa. pitäis googlettaa enempi tietoa ku mainoksen lauseet aika suppeet ja kattoo ylipäänsä minkähintasta. mietin vaan onko muut huomanneet mainosta ja mitä miettineet asiasta? ei oo vieläkään muualle ilmestyny arpia ku jenkkiksiin, mutta oon jo kyllä miettiny että pirhana kohta kaks lasta saaneena niin eipä haittaa jos muutama arpi jää :D eihän ne mitään kauneuspilkkuja ole.

onkos kaikki ottanu äitiyspakkauksen, onko kukaan ottanut sitä avustusrahaa? mietin vain kauanko siinä sitten menee että tilille "kilahtaa", unohdin sitä kysellä kelan neidiltä..

nytku katoin aamul viel tota mun kuvaa niin ohan toi jo kauheen kokonen :D mutta sitäkin rakkaampi :) kesää ja turvotuksia odotellessa.. :LOL:

hyviä viikonloppuja, katotaan kerkeekö tulla viel pöpisee jotain ku on taas kaiken näköstä kissanristiäistä! onneks tää huhtikuu pian ohi niin alkaa vähän rauhallisempi meno viikonloppujen kannalta.

samunäiti&alex 24+3
 
Heippa mammat:wave:

Nyt vihdoin varmistui, että kyllä meille se jo 15 viikolta povattu tyttö taitaa tulossa olla. Maanantaina oltiin pelkopolilla, jossa veikkas tyttöä ja tiistaina sit 4d, jossa näkyi sitten selvemmin. Tämä mamma pääsee nyt hypistelemään taas vaaleanpunaisia ihanuuksia ja kaikkia muita hempeitä sävyjä:heart: Ja todella mukava yllätys paljastui pelkopolilla..oltiin siis menossa juttelemaan sektiosta..niin meidän kaveri olikin päättänyt kääntyä oikeinpäin. Meillehän rakenneultras sanottiin kun pikkuinen oli perätilassa, että mun kohdun yksisarvisuuden takia vauvalla ei olis enää tilaa kääntyillä ja olisi todella epätodennäköistä, että toinen enää kääntyisi. No..yllätys oli todella suuri kun vauva olikin oikein päin. Siihen jäi sektiosta puhuminen ja kai sitä täytyy alkaa valmistautumaan myös normaaliin tapaan:) Tietysti jännittää hirveesti miten vanha arpi kestää, mutta ainakin lääkärit ovat sitä mieltä, että vaikka on vain vuosi synnytysten välillä niin hyvin kestää. Hassua kun on ollut koko aika päivä jo vähän niinku selvillä millon sitä lähdetään pientä synnyttämään..nyt "joutuu" jännäämään paljon enemmän...mitenköhän tän mamman pää kestää:)

Mites Annukka jakselee sairaalassa vai oletko päässyt jo kotiin? Itse ihmettelin yks päivä kun ei ole mitään kevät kenkiä tai takkia, että mitä sitä oikeen viime keväänä käytti, niin tajusin, että tosiaan..viime kevät tuli vietettyä sairaalan terassilla sängyssä makoillen..ei paljoa kenkiä tarvinnu. No nyt toivottavasti sairaalan osasto ottaa vastaan vasta kun synnyttmänään lähdetään.

Täällä miehen kanssa päätettiin, että vauvan tavarat haetaan vasta kesäkuun alussa tänne kotiin. Tulee oleen sen verta raskas prosessi vaikka niihinkin ihania muistoja liittyy, mutta ihan hirveen innolla ei sitä hetkeä odoteta, vaikka onhan se ihanaa, että näin pian saadaan tavarat hakea pois säilöstä.

Äitiysrahan otin minä pakkauksen sijasta ja se tuli tilille eilen..puoltoistviikkoo siinä meni, että ihmeen nopeesti. Sillä rahalla ajattelin ostaa Manducan ja jonkun kantoliinan ja hieman arvokkaammat kotioutumisvaatteet, jotka jää sit muistoks pikkuselle.

Sisustusvimma on täällä myös päällä. Olohuoneessa on nyt uusi maalipinta, uudet verhot, tyynyt ja ihme kyllä, vaalenapunavalkoinen värimaailma. Onneks mieskin tykkää:)Seuraavaksi vuoron saa terassi, johon tehdään pieni laajennus ja pihalle uusia kasveja..

Neuvolakäynneistä: En ole edes laskenut..jos viikon 12 jälkeen on käynyt noin kaks kertaa viikko niin siitä taitaa tulla aika monta:)Lääkärissa oon käynyt 5 kertaa..neuvolalääkärilla 2 ja äitipolilla 3.

Ihania vappusuunnitelmia teillä varsinkin luckygirl..voi kun jaksais leipoa tai edes osais:) Täällä avataan tänään terassi ja nautitaan sen antimista sitten vappuna naapureiden kesken.

Kohta miljoonanteen neuvolaan lähtevä Annubella ja reipas ja liikkuva onni-Ilona 26+0 POKS POKS:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Te jotka olette olleet/olette menossa pelkopoliklinikalle, niin onko kumppani mukana? Sain sinne nyt kutsun kun neuvolasta laitettiin lähete, ja unohdin kysyä onko puoliso tervetullut mukaan. Luulisi ettei siitä haittaakaan ole?!

Mua ei siis niin pelota, vaan huolestuttaa enemmänkin miten pärjään kun taju lähtee nin helposti. Neuvolassa eivät osanneet tuohon sanoa mitään joten katsoivat parhaaksi kirjoittaa lähetteen sinne. Hyvä niin, saan siellä jutella asiasta rauhassa.

Sisustusinto on täälläkin. Ensin suunnittelin lastenhuonetta mutta nyt on karannut mopo käsistä ja pitäisi saada uusi iso ruokapöytä jne jne. Jotenkin nyt kun tietää että seuraavan vuoden puolitoista viettää hyvin pitkälti kotosalla, niin siellä pitää olla viihtyisää ja systeemien "toimivia" että mahtuu kaikki vauvankin kamat.

Nyt on kummit valittu ja heitä kysytty. Jokainen totesi tämän olevan kunnia-asia ja olivat kovin iloisia. Hyvät valinnat tehtiin. Ja vauvan kastaa pappi-ystäväni joka lisää "kaavaan" myös omia juttujaan: mm. kummit saavat ristiäisissä jakaa muiden kanssa ajatuksiaan mitä he ajattelevat kummiudesta, mitä he haluavat tälle lapselle antaa, ja mitä piirteitä tms. lapsi voi kummiltaan "periä".

Penni ja pikkunen 24+6
 
Samuelinäiti me otettiin kaksi äitiysavustusta rahana. Paperisen hakemuksen jätin kelaan 16.4 ja eilen olivat rahat tililläni. Pystyt seuraamaan Kelan nettisivuilta muitakin päätöksiä, kun kirjaudut sinne omilla pankkitunnuksillasi. ;)
 
Luckygirl: Niinhän tuo kyllä on, meillekin sanottiin että tehdas on osanaikaa kesälläkin kiinni, joten toimitukset kannattaa tilata ihan hyvissä ajoin. :) Saas nähdä milloin vaunukkeet saapuvat. Innolla niitä kuitenkin odotan. :)

Maaginen rakenneultranrajahan se tosiaan on ylitetty, näillä viikoilla kuitenkin yleensä harvoin enää mitään tapahtuu, jos on kyseessä normaali raskaus.
Meilläkään ei mitään häikkää ole enää vuotojen eikä minkään kanssa, joten yritän nyt suhtautua positiivisesti tähän raskauteen. :)

Hitto täällä polttelee nivusia ja tuota häpykummunseutua, helpotti kun nousin seisomaan ja istuksimaan. Ei passannut makoilla yhtään. Missään asennossa ei ollut hyvä. Hiivatti kerkesin jo kaikenmaailman skenaariot päähäni iskeä, miehellekin meinasin jo paniikissa soittaa. :ashamed: :LOL: Pitäisi vissiin liimata posteri ottaan jossa lukee MUISTA KASVUKIVUT.

Sisustusinto on mulla aina päällä. Tuntuu ettei koti ole koskaan valmis.
Keittiö on ruokapöytää ja tiskikonetta vaille valmis.
Pieni oleskelutila/työtila on laittamatta puoliksi.
Olohuoneeseen tarvitse vielä verhot ja pieniä koristetyynyjä sohvalle sisustusta värittämään, muutama lipasto on tuunaamatta.
Eteisestä puuttuu kenkäteline.

Lastenhuoneeseen sain verhot ommeltua ja mies laittoi hyllyt seinälle.
Sieltä puuttuu lamppu, sänky ja hoitopöytä ynnä muut pikku sisustuskrääsät.
Tätä projektia aloittelen varmaan sitten kesällä kun on loma ja tekemisenpuute. :)

Vapusta vielä, me kokkaillaan miehen kanssa kotosalla ja iltasella syödään munkkeja ja simaa. Mies tekee "pääruuan", ja mun vastuulle jää alkuruoka ja jälkkäri.
Hieman spesiaalimpi päivällinen siis kahdenkesken tiedossa, onko kellään maittavia alkuruokaideoita?:D
 
Liikkeistä: Onko teillä kaikilla muilla vilkkaat vauvat. Olen jotenkin huolissaan kun tunnen jotenkin vähemmän liikkeitä kun aiemmin. Mahaa kun tökkii niin välillä en edes saa vastausta masusta. Dopplerilla kuuluu kyllä sydän äänet, mutta silti heikkohermoista huolestuttaa.

Kummit Meillä siskostani tulee ainakin kummi. Hän joutuu vaan ristiäisten ajaksi liittyä kirkkoon, koska haluan että asia on virallista ;) Tärkeintä minulle on että siskoni on sylikummi. Itse en kuulu myöskään kirkkoon mutta ristiäiset meillä tulee. Mies kuuluu kirkkoon. Toista kummia kovasti mietitään. Hankalaksi heittää koska niin moni on nykyään kirkosta eronnut..

Äityspakkaus otetaan. Paljon on jo vaatteita pienelle, mutta tulee siellä pakkauksessa kaikkea muutakin tarpeellista. Kelan paperit menee työnantajan kautta Kelaan, toivotan että on jo postitettu. Täytyy käydä Kelan sivuilta kurkkimassa.

Vappu menee töissä, mutta onneksi on viikonloppu vapaa.

Ninzi & Tyllerö 25+1
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä