-¤-Elokuun Epelit 2012-¤- *HELMIKUUSSA*

Jännittävää viikon päästä np ultra :)
Siinä sitten kaikki hyvät uutiset melkein onkin, ihan kamala stressi.
Sairaala reissusta vieläkin ihan poikki ja eilen oli ensimmäinen työpäivä.
Tuntu taas tosi pahalta kun olo oli niin karsee.
Tänään oli pomon kanssa palaveri ja se irtisano mut.
Eli nyt jään sitten vielä työttömäksikin tässä. Sitten pitäs olla stressaamatta.
Pitää vielä puida tota asiaa joka päivä töissä kun asiakkaille pitää sanoa ja ottaa varatut ajat pois ja sitten toivoa että niille kelpaa joku toinen tekiä ja kuunnella kamalaa valitusta.
Anteeksi kamala avautuminen ottaa vaan niin päähän.

Vanilja & pikkupupu 10+5
 
Miulla ois torstaina seuraava neuvola.. Mitäköhän siellä tapahtuu sitten kun ekalla kerralla vaan käytiin niitä papereita läpi. Ja sitte torstaina siellä on lääkärikin paikalla, kun ne tahtoo vissii ottaa jonkuun verikokeen mikä otettiin jo nt-ultrassa, mutta neuvola tahtoo omansa.

Töissä en uskalla puhua kenellekkään mitään raskaudesta, koska oon vuokratyöläinen niin työt voi loppua vaikka samantien. Pelottaa vaan millon joku tulee jotain kyselemään asiasta kun tuntuu että maha näkyy jo. Tosin tää taitaa olla vaan ihan läskimahaa mikä on juuri tullut kun on painoakin tullut nyt 6 kiloa lisää. Pitää varmaan neuvolassa kysyä että mistä tiedän mikä on vauvamahaa ja mikä ei :D

Tii* 13+1 ehkä ?
 
Vanilja87 Voimia inhottavaan tilanteeseen :hug: ei oo kyllä yhtään kiva jäädä työttömäksi raskaana ollessa! Tiedäthän, että VARSINKAAN raskaana olevaa ei ihan tuosta noin vaan laillisesti voi irtisanoa, vaan pitää olla kunnon perusteet. Kannattaa siis ehdottomasti ottaa yhteys johonkin liittoon tms. ja kysyä asiantuntijalta, että onko irtisanominen laillinen. Hieman kuullostaa hämärältä, jos organisaatiomuutos koskee pelkästään sua?! Mun käsittääkseni sulla ei myöskään ole minkäänlaista velvollisuutta enää tehdä töitä jos sut on irtisanottu. Ainakin meidän firmassa yt-neuvottelujen tuloksena irtisanotut lopettivat työt ihan saman tien uutisen kuultuaan. Mun mielestä sen pitäis mennä jotenkin niin että saat lopettaa työt samantien, mutta silti saat jonkunnäköisen korvaksen, tyyliin seuraavan kuukauden palkan tms? Tämmöinen hämärä muistikuva siis jostain työoikeuden tenttikirjasta viis vuotta sitten...

Ultakuulumista onnittelut!

Harrastukset liikuntaa lähinnä, nykyisin lenkkeilyä ja joogaa. Hiihtokauden ehdin avata ja nyt on ollu niin kovat pakkaset sitten ettei ole viitsinyt taas mennä. Elämä ollut niin hektistä, työskentelyä ja opiskelua, ettei ole vuosiin ehtinyt ajatella että jotain harrastusta tähän kylkeen ottais. Lisäks meillä on tosi paljon noita sosiaalisia menoja. Nyt kyllä taas tuntuu pitkästä aikaa elämä sellaiselta normiarjelta, jonka ohessa voisi jaksaa jotain harrastaakin.

Kummeja ei olla vielä vakavissaan mietitty, mies jotain ehdotuksia heitellyt ilmaan. Hällä olikin aika mielenkiintoisia ehdotuksia. Itse olin ajatellu, että lähimpiä ystäviä/omia sisaruksia, miehen ehdotukset oli hieman yllättäviä kun mielessä oli sellasia kavereita/serkkuja joiden kanssa ei niin paljon olla tekemisissä. Mut tosi hyviä ehdotuksia kylläkin :)

Sanle toivotaan, että tällä kertaa saatte ultasta kivoja uutisia. Ja etteköhän saa, kun kerta sydänäänetkin kuuluu :)

Rokotteet mulle ei oo nyt influenssarokotetta missään edes tarjottu, mutta en ottaisikaan. En oo mitään tommosia ottanu, en sikainfluessarokotetta enkä muita. Muhun ei mitkään tommoset pahemmat taudit oo vuosikausiin iskeny ja muutenkin oon vähän vastaan sitä, että tommosia ylimääräisiä aineita laitetaan kehoon. Mut varmaan oisin toista mieltä jos ois kaikki mahdolliset pöpöt taipumus saada :)

Neuvolat on mulla alkuun kuukauden välein, viikosta 30 lähtien useammin. Ihan mukavasti tähän alkuunkin tulee käyntejä, kun on sitten ultriakin yht 4 kpl (joista eka oli omakustanteinen varhaisultra yksityisellä ja sit on ylimääräinen rakenneultra sairauteni vuoksi). Mulla olleet neuvolat nyt rv 8, rv13 ja seuraava on parin viikon päästä, jolloin 15+5.

Vanella ja pikkuinen 14+0 POKS (hurjat viikot jo :))
 
Hyvää helmikuista pakkasaamua kaikille!
Enpä ole paljon jaksanut kirjoitella, lukenut kyllä sitäkin ahkerampaan teidän ihania ultrakuulumisianne. Omaan ultraan on aikaa vielä parisen viikkoa. Oireita kyllä edelleen on kivuliaista rinnoista pahoinvointiin, joten en ole kovin huolissani. :)

Influenssarokotteen kävin ottamassa viikko sitten. Oma isäni on influenssan jälkiseurauksena nyt istunut pyörätuolissa yli kymmenen vuotta, joten en ihan välttämättä halua riskeerata mitään. Eikä tuosta sikapiikistäkään mitään haittaa ollut pojalle eikä minulle.

Riitelystä oli myöskin ollut puhetta. Me isännän kanssa olemme edellisissä suhteissamme riidelleet itsemme tyhjiin. Joten nykyisessä suhteessa ei ole tarvinnut riidellä juurikaan. Hieman temperamenttisempana tapauksena joskus päässä kiehuu, mutta siinä kohtaa yritän vain hillitä itseni ja puhua asioista sitten, kun pahin tunnemyrsky on ohi - jos mitään puhuttavaa enää onkaan. Usein huomaa hermostuneensa aivan syyttä suotta. Ja silloin on kiitollinen siitä, ettei ole tullut räjähdettyä toisen naamalle.

Voi näitä pakkasia. Esikoinen menee pitkin seiniä, kun ollaan jatkuvasti sisällä. Mutta kun tuo ei vielä ulkoa älyä haluta sisälle kun tulee kylmä. Ja 20 astetta pakkasta on jo äidillekin sellainen kipukynnys, ettei sinne paljon huvita mennä. Hyvä kun lähikauppaan pystyy lähtemään.

Aracia ja Ankanpoika 11+2
 
Pienen hiljaiselon jälkeen...

Jennylle taas isokiitos uudesta pinosta =) Sä oot kyllä niin reipas!

Onnittelut mukavista ultrakuulumisista! =)

Miumau ja Marsulainen: Tsemppiä! :hug: On varmasti rankkaa ja toivottavasti tukijoukkoja löytyy, Marsulainen, toivon pelkkiä hyviä uutisia sinulle! :heart:

Täällä on todellakin ummetusta! En ole tota vi-sibliniä kokeillu, mutta ehkä kysäsen reseptin siihen lekurilta... Ja nenä on tukossa :snotty: Oon sairaslomalla ja tänään pääseen punkteeraukseen :ashamed: inhottavaa, mutta jospa se helopottaa sitte...

Huomenna on neuvolalääkäri, painosta sen verran että on varmasti noussu ja hurjasti... Kokoajan himottaa happamat karkit, että hampaatkin mätänee suuhun... :D Toivon että siellä huomenna kuunneltaisi sydänäänet :heart: Mä oon viimeksi kuullu ne puolessa välissä joulukuuta, eikä mulla ole sitä kuuluisaa Doppleria :|

Eilen muuten ostin elämäni ensimmäiset bodyt ja tuntu tosi oudolta :LOL: ehkä se äititys vielä ponnahtaa esiin... sitten ahdistaa kyllä noi vaunujen miettimiset! Osaisin paremmin ostaa auton ku vaunut! Olen kyllä lukenu teidän hyviä vinkkejä, Kiitos niistä! :) Pinnasänky on valmiiksi käytettynä työkaverilta hommattu ja turvakaukalo myös... Kamalaa, kuin paljon tarvii kaikkea!!!

pieni normaali vastaus multa, ku edelleenkää ei tunnu oireita oikein... paitsi se ummetus... :$

Huomenna poksuuuuu 14+0 :heart:

Mimmu&Mökö
 
Mä hain eilen postista sellasen starttipaketin minkä tilasin Ellokselta, sopii sekä tytölle, että pojalle. Oli ihanaa hypistellä niitä pikkusia vaatteita<3

Me jäädäänki sit asunnottomiks niinku vähän pelkäsinki :D Vuokrasopimus päättyy viimonen päivä helmikuuta ja uutta kämppää ei vielä saatu, mutta sitte päästäänki jonon kärkeen huhtikuuta varten :D Eli majottaudutaan mun vanhemmille ainaki kuukaudeks, mikä on ihan hirvee ajatus. Ollaan äidin kanssa läheisiä, mut meillä on aika paljon näkemuseroja, ja meidän suhde on toiminu niin paljon paremmin ku ollaan asuttu eri osotteissa.

Mä oon ihan rakastunu Pirkan siihen valmiiseen Cesar salaatti pussiin. Pistän ne kamat sekasin ja puolitan sinne rasian kirsikkatomaatteja<3 Onneks mul on himo tällä hetkellä johonki terveelliseen. Vaikka laitoinki keskellä viime yötä miehen hakemaan ABC:ltä 3L erilaisia jäätelöitä :D :D

Jenny ja Papu 14+1
 
Eilen jäi vähän kirjoitukset kesken kun mies tuli siihen pyörimään ja vinkumaan koneelle :D

Unohdin kysyä kätiöltä ultrassa yhden jutun mikä on pyörinyt mielessä: Eli onko lapsen syntymäkoko perinnöllistä? Mua vähän jännittää kun mun mies on painanut 5,5kg kun se synty.. Ei huvittais ainakaan esikoista heti saada niin isoa.. vai laittaisikohan edes synnyttämään noin isoa jos on esikoinen? Minulla on kyllä ihan hyvän kokoinen lantio, vai miten lääkärit sen arvioi että minkä kokinen mahtuu?

Painosta mulla on noussut jo 4kg.. tosin en ole varma alku painosta kun en vaalla rampaa. Menin viikon plussan saatuani vaalle ja näytti jo 2kg enemmän kuin normaalisti. Ajattelin että se on turvotusta, koska mulla on kyllä ollut kesto turvotus koko raskauden ajan.

Kummeista olen päättänyt jo ajat sitten että kaksi parasta kaveriani tulee kummeiksi. Olin kuitenkin ajatellut pyytää sylikummiksi näistä kahdesta toista jonka olen tuntenut jo tarhasta asti. Sitten kuulin että tämä toinen (jota siis en ollut pyytämässä sylikummiksi) oli sanonut että hän kyllä loukkaantuu, jos häntä ei pyydetä sylikummiksi kun hän tykkää lapsista niin paljon ja asuukin lähempänä.. tuli vähän ikävä fiilis kun en haluaisi mitään stressiä asiasta. Sitten äitini sanoi että mun sisko varmaan haluaisi kummiksi. Mä taas olin ajatellut että olisi kivempi ottaa vaan kavereita kun siskoista ja veljistä tulee kuitenki jo lapsen tätiä ja setiä. Että olisi sitten enemmän ihmisiä lapsen elämässä. Miehen puolelta ollaan mietitty yhtä hänen kaveria. Ehkä sitten loppujen lopuksi pyydän siksoani myös kummiksi ja laitan vaikka hänet sylikummiksi niin ei tule paha mieli kenellekkään :D
Mutta joo ei olla siis lukkoon lyöty vielä mitään tai kysytty keltään.

Mun serkku on nyt myymässä hoito pöytää, turvaistuinta ja vaatteita niin pitäisi sille soitella ja kysyä jos jotain löytyisi meille. Itse olen vähän sitä mieltä ettei vielä kannattais ostaa isompia juttuja mutta nyt ois niin hyvä tilaisuus kun sais käytettynä ja vielä tutulta nii ehkä sit kuitenkin ostan :)

Mun äiti osti meille webbikameran että voidaan jutella sen kaa skypessä ja eilen näyttelin ultra kuvia sille sen kautta ja se näytteli ostamiaan bodeja.

Scarlett ja Sissi 12+3
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90
Moikka kaikille! :)

Anatomian tentti on nyt ohi, toivottavasti ei mennyt ihan perseelleen. Hyppään kyllä jostain parvekkeelta alas muuten koska luin siihen ihan sika kauan ja pari viikkoa! :LOL:

Eilen oli ihan jäätävät nivuskivut samalla ku kävelin balettitunnille, hidasti matkaa mukavasti... Täällä on niin kylmä,aivan järkyttävää! Hulluna lupauduin vielä lähtemään kaverin ja meidän koirien kans metsälenkille kohta :D Pitää pistää kauheesti päälle, kotonakin on kylmä vaikka ois paljon vaatetta päällä!

Tarkistin eilen taas ennen nukkumaanmenoa mun hampaat ja bongasin 2 reikää alahampaista :( eli hammaslääkärireissu koittaa! Tarkistan mun hampaat tosi usein ja noi on tullu ihan yhtäkkiä! Eli kaikille vaan vinkiks, hoitakaa hampaita paremmin ku koskaan ja tarkistakaa :D Ite oon kaikki reiät hampaissa huomannu ite ja sitte varaillu hammaslääkäriä...

Kummeista oon kovasti miettiny asiaa, mutta miehen mielestä liian aikaista kun oon kyselly siltä ketä se tahtois :D Itse haluisin mun siskon ja sen miehen ja sit ehkä jonku mun kaverin... Tai sit jätän omat kaverit pois ettei tuu kellekään kaunoja :D Ja sit miehen puolesta oon vähän ajatellu ehdottaa että se pyytäis siskoaan ja yhtä veljistään, vaikka nuorinta niin ei tulis siitä sanomista. :) Voitais sanoo syyks että nuorin veli on syksyllä päässy ripille niin pitäähän sen saada oikeudet käyttöön :D

Vauvanvaatteita oon ostellut pikkuhiljaa jo aikas paljon... Oon yrittäny pitää niistä listaakin mutta se on vähän jäänyt :D Muutaman koon 50 vaatteen oon ostanut, ne on NIIN söpöjä! Sitte jotain vähän isompia. Sisko antoi vinkin että unihaalareita oli heillä ainakin tosi vähän, niitä kuulemma tarvii kans olla jos menee sotkuun yms... Ja sisko on nyt meiän vanhempien luona ja oli sinne vienyt mulle jotain vauvakamaa, imetystyynyn ja jotain lehtiäki :)

Eipä oo enää oksettanu aamuisin,halleluja!

Minea ja maha-asukki 13+ 3 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90
Ainiin, löysin muuten netistä semmosen ns. raskaustyynyn jota oon etsinyt pitkään! Aion semmosen tilata kun nukun aina tyyny jalkojen välissä kyljelläni, mutta ei se tahdo pysyä ja se raskaustyyny on ihan perfect! Semmonen melkeen ihmisen pituinen joten tukee myös käsiä ja päätä! Oon aivan innoissaan :D tiedä sitten mitä mies sanoo ku semmonen massiivinen tyyny tulee sänkyyn... :D
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90 ja Kilu87
Kävin tänään lääkärineuvolassa ja kaikki oli ihan hyvin!
Hb oli onneksi noussu ja sitä nyt kontrolloidaan seuraavan kerran loppu kuusta. Kuuneltiin sydänäänetkin ja ihanasti se pikkuinen syrän siellä pompotteli! 150 oli lukema :heart: Veriryhmä oli mystisesti vaihtunut O:sta B:hen...:confused:

-pansku- ja bubu 13+2
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90 ja inieh
Moikkarallaa!

Nyt on istukkanäytteessä käyty ja tästä päivästä jäi paljon parempi fiilis kuin eilisestä. Eilen siis kävin vielä neuvolalääkärillä ja tämä vaikutti täysin välinpitämättömältä sekä np turvotusta että selkäsärkyjäni kohtaan (ja oli myöhässä 25 min, eli yhteensä turhaa odottelua päivälle 1h 10 min). Selkää valittaessa ei edes kysynyt missä kipu sijaitsee, hampaat irvessä kirjoitti sit pe asti loman ja käski mennä työterveyteen, vaikka omasta mielestäni tämä liittyy jotenkin raskauteen. Viikonloppuna alaselässä tuolla miltei lantiossa tuntui kuin puukolla ois iskeny tietyissä asennoissa, vaikka olin helpoimmassa mahdollisessa työssä niin päivän lopulla köykkäsin kuin mummo ja kotona parkaisin kivusta kun vaihdoin asentoa sohvalla. Vapaalla ei tuota kipua tule kun ei tarvitse seistä ja/tai istua paikallaan jatkuvasti. Yritän päästä pe työterveyteen, jotta yrittäisivät edes selvittää, mistä tämä johtuu ja voiko jotenkin helpottaa/hoitaa.

Istukkanäytteen otto oli ihan ookoo, sattuihan se toki, mutta elävänä selvittiin. Hoitaja sanoi ettei ilmekään värähtänyt, korkea kipukynnys hänen mielestään. Nyt sitten huilataan pari päivää, voi supistella ja tihkuttaa. Ilmoitin jo miehelle töihin että tuo pitsat, tänään en laita ruokaa :) Ens viikon keskiviikkona perinnöllisyyshoitaja soittaa tulokset, koitan olla positiivisin mielin siihen asti. Pikkuinen köllötteli tänään niin suloisen näkösenä siellä ja viuhto menemään :)

Anteeksi omanapaisuus, täytyi saada tämä ulos ja varmaan voi muitakin kiinnostaa tuo näyte jos niitä vastaan tulee, toivotaan että ei!

miumau 13+0 POKS!
 
Ihan pikana tulin nyt vaan kommentoimaan...

Vanilja: Irtisanoko pomo ennen vai sen jälkeen kuin kerroit raskaudesta? Koska raskaana olevaa ei saa kyllä irtisanoa ihan noin vaan ilman seurauksia... ja työnantajalla on näyttövelvollisuus että syy on jokin muu... Ja jos järejestely koskee vain sinua, niin aika vaikee toteennäyttää... Toivottavasti kuulut liittoon ja ota sinne heti yhteyttä. Ja yleensä irtisanotuilla ei oo työvelvoitetta ja saa palkan irtisanomisajalta...
 
Moikka :wave:

Toivottavasti miumau ja marsulainen saatte molemmat helpottavia uutisia ja kaikki on vauvojen osalta kunnossa. Taalla pidetaan teille peukkuja. Lahetan voimia myos vaniljalle- todella kurjaa.

Taalla alkaa olo laakkeiden vaikutuksesta pikku hiljaa helpottamaan, vaikka en nyt taysin tervehtynyt viela olekaan. Toiv parin paivan paasta, alkaa kypsyttamaan tama sisalla olo.

Harrastuksista on ollut puhetta- olen intohimoinen joogaaja ja aion jatkaa loppuun saakka, tein niin esikonkin kanssa. Lenkkeilen myos suhteellisen saannollisesti (muuttuu reippaaksi kavelyksi loppua kohden) ja treenailen circuit-training tyyppisesti salilla lahinna omaa vartaloa vastuksena kayttaen. Mun salikaveri on ammattiurheilija, kaydaan salilla ja lenkilla yhdessa. Odottelen jo malttamattomana koska voi aloittaa treenit. Esikoista odotellessa liikuin aika maltilla ja vahan varoen. Nyt aion liikkua niinkuin ennenkin niin kauan kuin hyvalta tuntuu. Musta olisi kiva aloittaa uinti, sitahan suositellaan odottaville. Ma olen hirvean huono uimaan ja tekniikka ei ole hallussa ollenkaan. Se voisi korvata tuon lenkkeilyn, koska se nyt vaistamatta jaa.

Eipa tanne muuta ihmeellista. Vietan viela huomisen saikulla ja koitan siivota kotona. Taalla on kunnon kaaos.

Maria 12+4
 
Np-ultra takana ja kaikki hyvin. Turvotus normaali ja virkeä sikiö siellä heilutteli. Edelleen on sen viikon pienempi joten virallinen laskettuaika muutettiin nyt 16.8 ja rakenneultra ois 29.3

Scarlett89: Ei se isän syntymäpaino oo suoraan verrannollinen lapsen syntymäpainoon! Yleensä sanotaan että enemmän lapsen koko tulee vastaamaan äitin omaa syntymäpainoa mutta itsellä tämä ei ainakaan pitänyt paikkaansa. Yleensä ensimmäinen lapsi on vielä pienin. Itse olen ollut syntyessäni 4,2kg ja esikoiseni syntyi 40+1 ja painoi 3320g, toinen lapsi syntyi 41+2 ja painoi 3753g
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90
täällä kanssa np-ultra takana, ja kaikki oli tosi hyvin. Turvotus oli 1.3 ja sikö 3 päivää vanhempi mitä luulin, mutta eihän se laskettuun aikaan vaikuta kun tosiaan ei ole yli viittä päivää enempää. Muuten vaan kamala reissu, autosta hajosi akku sairaalan pihaan, ja siitä sitten 5h kulttua päästä vihdoin päästiin kotiin parin eri korjaamon kautta. Kivan lisän antoi tämä pakkanen, ja se että otettiin meidän 2v mukaan. rattoisaa kaiken kaikkiaan.

lyhyt juttu tällä kertaa, kätilö teki ultran vatsan päältä ainoastaan, ja mulla on istukka etuseinässä joten aikas lujaa sai sitten painella, joten nyt sattuu kyllä vatsaan.



rakenne ultra sitten 10.4
 
  • Tykkää
Reactions: Jenny90
Pakko laittaa tuosta syntymäkoon periytymisestä Itse olen pienikokoinen 150cm/50 ja mies taas ihan normi 180cm/88. Olen syntynyt itse 3100g ja mies taas 4700g:D Ja arvatkaa! Meijän lapset on kaikki syntyneet 4000g tai yli:) Ja aina on tarkkaan syynätty sokereita ja rasituksissa oon ravannut monta kertaa. Mitään ei ole kuitenkaan löytynyt. Syyksi lasten kokoon sanovat miehen perimän. Että ihan kiva. Ensimmäinen oli vaikein ja pisin synnytys. Koska vauva joutui tekemään tilaa itselleen. Viimeinen taas piti kiirettä, kesto kokonaisuudessaan 5h ja ponnistus 3min. Ekan synnytys kesti sen 16h ja ponnistus 60min..

Kannattaa puhua peloistaa neuvolassa tai äitipolilla. Voivat silloin käynnistää aikaisemmin jos pelätään isoa vauvaa.
 
Influenssarokotus on täällä nyt otettu tänään. Tosiaan olin alkuun sitä mieltä, etten sitä tarvitse, mutta tulin toisiin aatoksiin kun tuolla kouluharjoittelussa tosiaan on sen 500(+100) oppilasta. Ei ole siellä ainakaan vielä tullut influenssatapauksi ilmi, että ehkä se vielä ehtiikin suojaamaan (vaikka täyden tehonhan rokote antaa n. 2vk kuluttua vasta). Sattupas kivasti että mun koulukaveri oli siellä nyt kolmatta päivää ja annoin luvan pistää piikin, tuntu vaan itikanpistolta, mutta nyt tuntuu olkavars vähän hellältä :D

En nyt ehtinyt lukea kaikkia juttuja. Selaten lueskelin... sori. Kauhea nälkä ja pakko mennä tekemään jotain syötävää. Palailen varmaan huomenna lukemaan näitä.. :)
 
Iiih! Mies kertoi kaveriporukalleen tänään! Ja samalla siis veljelleen. Hyvin olivat asian ottaneet, onnitelleen, mutta olleet vähän yllättyneitä. Minä myös kerroin tänään pomolleni, joka oli oikein innoissaan asiasta ja käski olla huolimatta töistä, vaikka siis alallani ei ole mahdollista täällä saada vakipaikkaa vielä ainakaan kuuteen vuoteen, mutta puheli, että eiköhän niitä töitä aina minullekin löydy kaikesta huolimatta :) Porukathan ei tiedä vieläkään..

Vähän joka päivä tiputtelee ruskeaa vuotoa :/ Inhottavaa! Onneks on aika vähän, mutta sen verran, että pöksyt sottaantuu :/

Kilu87 ja Toukka 11+1
 
  • Tykkää
Reactions: inieh ja rooroo
Onnea kaikille ihanista ultrakuulumisista! :)

Marsulainen & Miumau tsemppiä tulosten odotukseen, toivotaan että molemmilla on kaikki hyvin! :hug:

Sain pitkästä aikaa aikaiseksi kirjoittaa kun mieskin tuijottaa jääkiekkoa. ( Tai meillähän sitä tuijotetaan joka päivä :headwall: )

Vanilja87 muakin jäi vähän mietityttämään että tiesikö sun pomosi raskaudesta? Tosi ikävää tuollainen, tsemppiä!

Harrastuksista Voin pitkään niin niin huonosti että ulkoilu vähän jäi mutta nyt oon ottanut tavaksi kävellä silloin tällöin töistä kotiin kun on ollut ihanan pirtsakoita pakkaspäiviä! :) Normaalisti harrastan joogaa ja nyt huvittaisi mammajoogaankin osallistua.
Onko kenelläkään kokemusta elixian selkäjumpasta? Sopii kuulemma odottaville äideille.

Kummeista Ei ole sitten minkäänlaista tietoa, ei pienintä hajuakaan ja päätettiinkin miettiä asiaa vasta sitten myöhemmin! Itselläni ei ole kummi-ikäisiä sisaruksia, miehelläni kyllä löytyy veljiä.

Painosta Mulla oli viimeksi neuvolan mukaan ( reilu viikko sitten ) tullut vasta 1 kg :D eiköhän se siittä ala nousemaan ( ellei ole alkanut jo ) kun olen kuitenkin niin pienikokoinen.

Jenny Asuimme edellisen mieheni kanssa jonkun aikaa äitini luona muutama vuosi sitten ja meillä on muuten kivat välit äidin kanssa mutta saman katon alle en enää ikinä suostu muuttamaan, niin erilaiset näkemykset on! Joten ymmärrän sun tilantees paremmin kuin hyvin, koittakaa nyt pärjätä siellä ja toivottavasti löydätte pian oman kodin! :)
Meillä on asunnonhaku kanssa vireillä, onneksi on vielä vähän aikaa ennen kuin iskee paniikki, tosin tampereelta ei noin vaan saada isompaa asuntoa, ja tähän yksiönhään me ei kolmistaan mahduta kun kaksistaankin kaatuu välillä seinät päälle! :D

Joku puhui noista liitoskivuista ( ? ) muistaakseni, mulla särkee oikeata lonkkaa nukkumaan mennessä ja tätä on nyt jatkunut muutaman viikon jo, en sitten tiedä johtuuko raskaudesta ja pitäisikö mainita neuvolassa vai johtuuko esim. vanhasta jousisängystä?

Mulla on ihan hirveä väsymys päällä kokoajan, ja jos erehdyn nukkumaan päikkärit kun pääsen töistä kotiin niin herään totaalisena känkkäränkkänä joten ei auta kuin sinnitellä ja mennä ajoissa nukkumaan.
En muista oliko tästä puhetta jo mutta mä olen nyt viimeiset kaksi viikkoa heräillyt öisin monta kertaa ja saatan tunninkin olla hereillä ennenkuin uni tulee uudestaan ja aamulla väännän itkua kun kello soittaa 05.00..
Tosin nyt parina aamuna olen torkutellut ja mennyt töihin vasta 06.30-07.00 :D
Onneksi nuo työajat joustaa kunhan hommat tulee hoidettua.
Joten jos löytyy kohtalotovereita tuohon heräilyyn tai vinkkejä miten siitä pääsee eroon, niin olisin tosi kiitollinen!

Tulipas jaariteltua taas :D

rooroo ja peukaloinen 10+1
 

Yhteistyössä