{Elokuun Epelit 2012} HEINÄKUU

Tsemppiä mammakolle matkaan!

Täällä valvottu yöllä supistuksien kanssa. Nyt on maha ihan hellänä ja alavatsaa jomottelee. Ekaa kertaa ajattelin yöllä että mahtaisiko nyt alkaa synnytys.
Mieskään ei uskalla nyt lähteä minnekään, kun on viimeinen lomaviikko meneillään ja työpuhelin on rikki.

Vauvan liikkeet On rauhoittunut todella paljon, mutta aina silloin tällöin tuntuu jotakin pientä jalkojen liikettä tai hikkailua että ei tarvitse huolestua.

Saa nähdä pitääkö meidän vauva meitä jännityksessä ja mua piinassa vielä pitkään vai rupeaako tulemaan vähitellen kunnolla. Jälkimmäistä toivoen..

Silwan + tyyppi 38+1
 
Mammako Paljon tsemppiä ja onnea matkaan! Odotamme innolla kuulumisia, sitten kun ehdit niitä kertoa.:)

samuelinäiti Tsemppiä pelkopolivisiitille. Toivottavasti saat kaipaamasi apua ja keskustelua.:)

sekopo Olipa jännää lukea, miten erilaisia synnytystapa-arviot voivat olla. Jotenkin oletin, että sisätutkimus liittyy niihin aina, teki sen sitten lääkäri synnärillä tai neuvolassa. Minun kohdallani ei käyrää kuulunut, mutta ultra toki.

Scarlett Ymmärrän hyvin, että uutinen masentaa, mutta toisaalta pääset ihastelemaan ultraan pikkuistasi. Jos vain voit, ota rauhallisesti etukäteen - tiedän hyvin, että se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä jännitän tavallista neuvolaakin....:hug:

ON Olen hämmästyttävän pirteä, kun otetaan huomioon, etten ole nukkunut viime yönä kovinkaan runsaasti. Eilen aamulla oli polttavaa selkäkipua. Samaa tuli lisää illalla ja heräsin siihen varttia vaille yksi aamuyöllä. Siitä se ravaaminen sängyn, vessan, alakerran ja kylkien vaihdon välillä alkoikin. Aina, kun käännyin oikealle kyljelle, kipu paheni ja oli pakko liikkua. Hoksasin jossakin vaiheessa, että yläkerran makkarin kylmä lattia on ainoa paikka, jossa makaamalla oikea kylki seinää vasten ei pahenna kipua, vaan lievittää sitä. Siinä sitten vietinkin pari tuntia ennen kuin kömmin takaisin petiin 5.40, koska herätyskello oli soimassa klo 6. Olen iloinen, ettei mies herännyt ramppaamiseeni, sillä rakkaani on ollut muutosta ja muusta todella väsynyt, joten hän sai nukuttua kunnon yön. Olisin toki hänet herättänyt, jos olisi tullut sellainen tunne, että on lähdettävä sairaalaan ja vauva on syntymässä.

Jatkoin unia miehen noustua, mutta eipä riemua kauan kestänyt, kun 7.37 alkoi kipu kuukautiskivun kohdalla ja kesti hieman yli vartin. Nousin sitten hieman yli 8, kun totesin, että antaa olla. Nyt sitten selkään on taas sattunut tunnin verran, mutta kipu on lievempää - onneksi. Yön aikana kävi mielessä, että pitäisikö soittaa synnärin päivystykseen, mutta jäi soittamatta. Pikkuinen piti minulle seuraa yöntunteina liikkumalla kiitettävästi. Seuraan mielenkiinnolla, että miten tämä päivä menee. Äitini on nyt sitä mieltä, että vaaveli taitaa haluta maailmaan huomenna, kun Lontoon olympialaisten avajaiset ovat.:D

Luckygirl & Vintiö 37+5
 
Viimeksi muokattu:
POKS!! 38 :heart:

mammakolle paljon tsemppiä, täällä jännitetään :)

samuelinäidille tsemppiä pelkopolille

Neuvolakuulumiset:
Oma neuvolatätsy oli lomalla joten sijaisen kanssa tänään. Onneksi oli ihan mukava täti :)

38+0
RR: 109/80 p.69
paino: +400/vko (nyt tullu 20kg :ashamed: )
Pissa puhdas
Hb: 128 (nousee vaan vaikken syö enää rautaa)
Turvotus: +
Sf: ? (mittaus hetkellä täti mumis että viikkoihin sopiva muttei sit merkannut/sanonut sitä)
Liikkeet: ++
Syke: 142
Tarjonta: Rt alhaalla, mutta pää liikkui vielä.

Seuraavaksi menenkin jo tiistaina. Heti aluksi täti sano et mahasta näkee että on aika ylhäällä vielä, mutta peru puheensa kun kuunteli sykkeet, jotka kuulu aika alhaalla ja tunnusteli kahteen otteeseen ja totes vauvan olevan sittenkin alhaalla, muttei tosissaa kiinnittynyt. Ja kehu vauvan asentoa.

Ninzi & Tyllerö 38+0
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä Mammako!:popcorn:

Samuelinäiti: Eipä tuo Oulun synnytystapa-arvio taida olla mikään oikea arvio kuitenkaan, ihan perus viimeinen lääkärikäynti. Taitavat olla "säästökuurilla" eikä täällä tällä hetkellä ultria tarjota tai niihin päästä ellei ole jotain painavaa syytä.
Lisäksi meidän neuvolatädit eivät ainakaan käsikopelolla rupea antamaan arvioita koosta, eivät kuulemma ole tarpeeksi kokeneita siihen hommaan, ja luotettavaa arviota on kuulemma todela hankala antaa. Eli tuskin tulen saamaan minkäänlaista vastausta kysymykseeni. Perusjutut katsotaan enää vain. Jos raskaus menee yliajalle, silloin luultavasti pääsee ultraan, katsotaan kokoa, mennään lääkärin vastaanotolle keskustelemaan jatkosta..
Tsemppiä pelkopolikäyntiin! :)

Onko muilla tietoa järjestetäänkö Oulussa enää edes tutustumisia synnytysosatolle?

Scarlett Mullakin oli tuon tyyppinen se mun "oksennustauti", samanlainen kohtaus tuli päälle. Tulin vain siihen tulokseen silloin että olisi ollut vatsapöpö, vaan voisikohan olla jotain muuta? :confused:
 
Moi,
Pitääkös tohon sairaalakassiin nyt pakata maidonkerääjä ja rintakumit varmuuden vuoksi mukaan, vai löytyykö sairaalalta tarvittaessa?? Entä kaurapussi jos tahtoo käyttää avautumisvaiheessa?

Me mennään vasta tänään sairaalaan tutustumaan, jäi hiukan viime tippaan! Sielläkin varmaan osaavat kyllä sanoa tarviiko edelliset tuoda itse.

Penni ja pikkunen 37+5
 
Penni79: Ei tarvii pakata mukaan mitään noista! Synnäriltä kyllä löytyy kaurapusseja joita käytetään kivun lievitykseen synnytyksessä. Imetyskumeja löytyy myös jos tarve sattuu tulemaan. Maidon kerääjiä en oo synnärillä vielä tarvinnut kun ei oo maito niin tehokkaasti nousta sen parin päivän aikana, mut ihan hygienian vuoksi en ehkä omaa ottais mukaan kun ei välttämättä oo sterilointi mahdollisuutta jos ottaa niistä sen maidon talteen. Ite pakkasin mukaan useamman harson kun Kaks:lla ei niitä oo talon puolesta, tungen semmosen sitten toisen rinnan päälle jos rupeaa toinen rinta falskaamaan kun toisesta imettää. Mut epäilen että ekoina päivinä ei se maidonnousu niin runsasta oo että niin kävis. Mut eihän sitä ikinä tiiä vaikka siellä viikon joutus makaamaan.
 
mammako tsemiä!!! Vitsit miten jännää, oon vähän kade:DD Oon jo kerran luullu paskahätää supistukseks ja viime yönä luulin unenpöpperössä että lapsivesi lorisi pönttöön, mutta se oliki mielikuvitusta :D

Penni79 mä aion ottaa omat mukaan, en jotenki usko että sairaalalla olis, viimeks ei ainakaan kukaan edes ehdottanu mulle rintakumeja, vaikken millään ilveellä saanut mun super matalaa nänniä vauvan suuhun vaikka maitoa olis tullukki. Syytän kylllä osaks henkilökuntaa siitä että imetys ei onnistunu esikoisen kanssa kun ne ei kertonu mulle mitään muita vaihtoehtoja kun taistella sen pienen nännin ja huutavan vauvan kanssa..

Jenny ja Papu 39+2
 
Täällä tänään rv37+0 täynnä eli täysaikasia oltaisiin, mutta luulen että samassa tilassa ollaan vielä 5vkon päästäkin. Toivottavasti ei. Vauvan liikkeet on kyllä hiljentyneet. Liikkuu siis kyllä tasaisesti pitkin päivää ja liikkeet tuntuu mutta on lähinnä semmosta vaimeeta möyrintää ja jalkojen suoristelua. Taitaa olla tila loppumassa niin ei mahdu enää kovin isosti heilumaan. Muuten ei oo kyllä tuntemuksia missään. Liitokset toki kipuilee, yöllä varsinkin kun sängyssä ylös nousee niin kauhee lonksunta vaan lonkista kuuluu. Ja aamulla meinaa nivuset olla hellinä mutta kyllä ne siitä vertyy kun hetken kävelee. Mutta yhtään kunnon supistusta en oo vielä tuntenut.

Sanle 37+0
 
Penni79 Ainakin Naistenklinkalla sanoivat, että jos on kauratyynyjä, niin kannattaa ottaa omat mukaan. Eli heillä on joitain esim. kuumavesipulloja yms. mutta ilmeisesti ei noita lämpötyynyjä. Rintakumeja ei ole osastolla, vaan pitää sitten käydä kanttiinista ostamassa, jos tulee tarve. Ajattelin varmuuden vuoksi ostaa mukaan omat. :) Ei tarvi sitten miehen juosta ostamassa. ;)
 
Ainakin Kaks:lla oli rintakumeja kun esikoisen aikaan niitä tarjosivat ja kotiinkin sain sieltä mukaani moisen, kun ei esikoinen oppinut oikeaa imuotetta. Mutta voi toki riippua sairaalastakin että mikä on varustelutaso. Kannattaa kysäistä tosiaan valmennuksessa tai neuvolassa jos tietäisivät.

Muoks* ok ilmeisesti siis useammalla synnärillä noita kaikkia tarpeita ei oo. Mulla ainakin toivat montakin kauratyynyä esikon synnytyksessä. Ennen ponnistusvaihetta kätilö tunki pari kauratyynyä jalkojen väliinkin, sanoi että lämmitys auttaa välilihaa venymään paremmin sitten ponnistuksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut kaikille jo synnyttäneille ja tsemppiä ja voimia niille joilla jakautuminen alkaa olla käsillä. :)

Surusilmät Ei oo Oulussa nykyään enää tutustumisia synnärille. Netissä vaan se pikkuinen videonpätkä, josta näkee minkä näkönen paikka suunnillen on. :LOL:

Täällä eilen aamusta tuli tosi outoja vatsaväänteitä. Ihan niinkuin olisi ollut vatsatauti tulollaan, muttei kuitenkaan. Alaselkä oli koko päivän jotenkin jumissa ja kipeä. Mutta tänään ei enää mitään vastavia tuntemuksia. :O
Viimeinen lääkärineuvola olisi ensiviikolla. Tähän mennessä neuvolakäynneillä ollut kaikki ok, viimeviikolla verenpaine hieman noususuunnassa. Useampia kertoja tullut käytyä ylimääräisissä ultrissa kun lapsivettä on ollut koko raskausajan hieman niukasti. Nyt ei käyntejä ole enää, kun vesimäärä ei ole vähentynyt kuitenkaan.

Jande (joka jo malttamattomana odottaa, että viikot etenisi) & tylleröinen 35+6 :)
 
Tää on niiin jännää tulla tänne joka kerta kun alkaa monella olla jo jännät paikat! Tsemppiä hirveesti Mammako!!! :) Ihanaa!

Luckygirl onpas sulla ollu paljon kaikenlaisia kipuja, voihan se olla että vauva kohta syntyy, jännää! :) Onneks sä oot päässy jo noin hyville viikoille kaikesta huolimatta. :)

Meidän poika on tänään jo viikon vanha. :) Nyt ois menossa rv38+6 ja mä oisin niiiin kiukkunen ja malttamaton jos toi olis vielä masussa. :D Onneks se on täällä jo.

Eilen oli neuvolantäti kotikäynnillä ja meijän jätkä oli kasvanu jo 200 grammaa syntymäpainosta. 20grammaa vaille 3kiloa. :)
Se on niiin ihana, ja helppo, ja hurmaava, ja täydellinen. <3

Kaikille hirveesti tsemppiä näihin viimisiin viikkoihin ja päiviin. Käyn joka päivä pari kertaa täällä lukemassa ja jännäilemässä. ;)

Nepo ja poika 7vrk <3
 
  • Tykkää
Reactions: samuelinäiti
Täällä ollaan edelleen. :wave:
Klo 14 mennään käymään synnärillä, tarkistavat tilanteen ja päätetään mitä tehdään. Ei supistele edelleenkään juurikaan, aika ajoittain tulee supistus, ei mitenkään kipeä, mutta siihen jää. Vettä lorahtelee välillä niin, että siteistä tulee läpi.. Kolmet housut tainnu ainakin jo mennä.

Aamulla tosiaan luulin ensin, että sieltä valuu eiliset miehen mältsit, kun illalla tuli puuhattua, mutta kun lorina jatkui, niin tajusin, ettei kai sitä noin paljoa tippuis :LOL: 2 vee katsoi mua ihmeissään ja kysyi, mitä äiti teet ku seisoin kylppärin lattialla ja lattialla lammikko kasvoi :D

Vauveli liikuskelee massussa, että sen puolesta voi olla huoleton, muuten on hassua, että tämä synnytys alkoikin näin. Aiemmistahan ei ole vedet menny vasta kun sairaalassa kun ovat kalvot puhkasseet.. Saas nähä, että mitä sairaalassa sanovat, en kyllä ensi yötä suostu kotona enää olemaan kun vedet menny kuitenkin.. Toivottavasti sais sitten miehen kanssa oleilla sairaalassa mahdollisimman paljon.

Sairaalakassissa mulla on omat kotiutumisvaattteet, vauvan vaatteet, kirja, puhelimen laturi, hyg.tarvikkeet ja meikit sekä pari pillimehua ja namupussi. Niillä meinaan mennä, tosin meiltä sairaalaan n.10min matka niin mies voi tarvittaessa tuoda mitä tartten.

En nyt malta kommentoida teidän muiden asioita, anteeksi. Mutta olette ajatuksissa kuitenkin. =)
 
Luckygirl Itse luulin myös, että sisätutkimus kuuluu ilman muuta asiaan ja olinkin todella yllättynyt kun lääkäri totesi, ettei paikkoja rupea katsomaan kun ne joko ovat pehmenneet/auenneet/ lyhenyneet tai sitten eivät..
Mistäs sitä tiedetään minkä kokoinen lantio on ja mahtuuko pikkuinen sieltä tulemaan kun ei ole katsottu? Toisaalta sen verran pikkuinen pitäisi olla, etten asiasta juurikaan ole huolissani, mutta jos lupailtaisiin vaikka neli kiloista? olisikohan silloinkaan katsottu tarkemmin?
 
Tsemppiä mammako! Jännää :) Täällä odotellaan sitten kovasti kuulumisia kun niitä ehdit kirjoittelemaan :)

Turussa ainakin lääkärikäynnillä on tehty sisätutkimus, kokeiltu häntäluun joustavuutta, mitattu leveyksiä ym. Itse en vielä ole ollut, mutta maanantaina synnyttänyt ystäväni kertoi omasta lääkärikäynnistään.

Turussa ja Salossa on myös kerrottu, ettei välilihaa leikata enää vaan sen annetaan revetä itsekseen jos on revetäkseen. Onko moni tiennyt tästä?

Mulla on parempi aamu tänään kuin eilen ;) Ei ole niin jäätävää käyrää eikä hatutusta päällä ollenkaan.
 
Anteeksi taas valitus jo etukäteen....
Tuskastuttaa niin paljon kun tää ei voi alkaa syntyä. En jaksais raskaana oloa enää yhtään. Mutta ei merkkiäkään että olis syntymässä :headwall: Eilen pieni piti hirveät riehumiset mahassa. Yli kolme tuntia möyrys ihan kunnolla!
Niin lasken jo päiviä että millon viimestään syntyy... ens tiistaina neuvola ja sit lähete äitipolille. Ja sieltä en sit suostu lähtemään kun kahtena kappaleena!

turhautunut Devil+pyöriäinen 39+4
 
Mä odottelen paljon enemmän toisten synnytyksiä kuin omaa.. Tässä on nyt pari päivää ollut vähän inhottavia ajatuksia päässä koskien synnytystä ja sen jälkeistä aikaa. Kauhee epävarmuus ja paskamutsi-fiilis päällä. Kun ei tää oo mikään kauan kaivattu, yritetty ja odotettu aikaansaannos vaan ehkäisyn pettämisestä seurannut vahinko (kamalaa edes kirjoittaa noin mut fakta mikä fakta) niin nyt ahdistaa ajatus siitä, kun aina kaikki sanoo että synnytyskivut ja kaikki unohtuu siinä vaiheessa kun vauvan saa rinnan päälle, on niin helpottavaa ja ihanaa saada se oma rakas, odotettu nyytti siihen niin mitä jos en koekkaan sitä noin :(

Ja kun sit painaa päälle tuo, et oon kuitenkin yksin, ei ole isää eikä edes varaiskää jakamassa sitä vauva-arkea vaikka äiti, sisko, ystävät ym. on kovasti sanoneet et tukena ollaan eikä tarvi yksin jäädä mut ei kukaan niistä kuitenkaan pysty sitä kumppania korvaamaan. En tiedä, kai nämä tämmösetkin epävarmuusajatukset vaan kuuluu tähän, tulee vaan huono fiilis et jos en sit olekaan vauvalle hyvä äiti :( Jos omat murheet ja ahdistukset menee toisen edelle. Jos olenkin liian itsekäs. Blääh.
 
Valitusta täältäkin

Mulla on kuuma ja turvonnu olo..(heh heh..:LOL:) siis nilkoista

että käveleminen sattuu ja sattuu koko ajan tuonne haaraväliin ja missään nimessä nyt ei saa syntyä ainakaan ennen perjantai-ilta kuutta..sen jälkeen saa tapahtua ihan mihinkä aikaan vaan..mutta ei ennen huomista iltaa...:D

mä en meinannu päästä äsken käveleen ylhäältä alakertaan kun sattu niin paljon haaraväliin ja jouduin tuleen äly varovasti rappuset alas ku tuntuu että kohta lähtee jalat alta...|O
Ja vielä tarvis asioille lähteä,huoh..noh jos se joskus helpottais..

Ps. sain eilen kuulla että miehen lapsuudenkaveri tulee puolisonsa kanssa saamaan esikoisen ens vuoden alussa,ihqua :heart:

kesämasu-12v & vauhdikas 38+5 :heart::heart:
 
mammako jännittävää! Kovasti tsemppiä tulevaan koitokseen, toivottavasti saat vauvan pian syliin! :)

Kertomus itse oon kuullut ja lukenut, ettei välilihaa nykyään leikata enää rutiinisti, vain jos näyttää siltä että on pakko leikata esim. jos lähtee repeämään väärään suuntaan tai on vauvan pään syntyminen piukassa. Käsittääkseni pienet repeämät paranevat paremmin kuin epparihaava.
Tsemppiä kovasti, kyllä nuo kaikenlaiset epävarmuuden tunteet kuuluvat odotukseen! Onneksi sulla on noin ihania läheisiä, jotka ei varmasti jätä sua yksin. :) Kyllä sinusta tulee varmasti paras mahdollinen äiti lapsellesi, tuut sen kyllä huomaamaan! Itekkin monesti oon miettinyt että tuleeko musta varmasti hyvä äiti, pärjäänkö lapsen kanssa ja miten miehen ja mun parisuhde muotoutuu kun vauva syntyy. Näillä viikoilla tosin jo epävarmuus on ehkä hiukan väistynyt ja tilalle tullut kutkuttava ja kärsimätön odotus, sais jo syntyä. :D

Devil tsemppiä sinne sullekin! Varmasti turhauttaa, voin hyvin kuvitella. Sun raskaus on tasan viikon edellä mua ja silti mullekin on jo parin viime päivän ajan tullut jotenkin kärsimätön olo. Toisaalta kun ajattelee, niin ei siihen kuitenkaan mene kovin kauaa, kun vauvat syliin saadaan, mutta sitä on toisaalta odottanut jo niin kauan. Mulla ei mitään ihmeempiä vaivojakaan ole, mutta ois silti ihanaa saada nähdä jo, että millainen ihanuus siellä masussa asustaa. :)

Muistin just yhden hankinnan, mikä vielä puuttuu! Makkariin joku sopiva yövalo, että saa vauvan vaipat vaihdettua jos on tarve. Lamppu sais olla semmonen himmeä/säädettävä, ettei häiritsis miehen unia. Onko muilla makkarissa hoitopöytä/taso? Jos on niin miten teette yöllisten vaipanvaihtojen/imetyksen kanssa?

Täällä on tänään ihan mahtava keli, mut jotenkin ei oo hirveesti virtaa tehdä mitään. Jos tästä ottais koiran mukaan ja lähtis vanhempien luo syömään. :) Iltapäivästä lupasin yhtä kaveria nähdä. Kyllähän nää päivät näinkin menee, aika nopeastikin kaiken lisäks mutta silti ois jo kiva päästä punnaamaan vauvaa maailmaan. :D Vähän rasittavaa kieltämättä tää epätietoisuus, kun ei tiedä kauanko vielä odotusta jäljellä. Toisaalta hauskalla tavalla jännää. :) Mutta nyt lopetan tän turhanpäiväisen jauhamisen. Ihanaa päivää mammoille!

Minea ja maha-asukki 38+4
 
Tänään kävin neuvolassa, eripaikassa kuin yleensä, koska meillä neuvola tekee muuttoa tällä viikolla. Oli siis uus terkkarikin, joka oli varmaan miun ikäinen. Oli aika outoa :D Ens viikolla taas uus terkkari, mikä on sitten miun oikean terkkarin kesäloma sijainen.

Hemoglobiinia ei mitattu tälläkään kertaa, niinkun ei viimeekskään, mut enpä jaksanu sitä vaatiakkaan. SF-mitta oli laskenut viime viikosta, mikä voi johtua vauvan laskeutumisesta tai sitten siitä kun se sänky oli erilainen kuin omassa neuvolassa, joten mittaus asento oli erilainen.

Painoa on nyt tullut huikeet 20 kg. :/ Tietääpähän vähän hommia sitte syksymmällä että pääsis tavoitepainoon, joka on enintäänkin 55 kg.

Toivottavasti tää lapsi ei synny ennen tiistaina, koska miun on pakko keretä vielä käydä kampaajalla ja tiistai aamulle on aika varattuna ! :D Ei kyl tunnu siltä et ois syntymässä, ei oo mitään supistuksia tai sellasia ollu. Mitä nyt häpyluu ja nivuset on niin kipeet et ei oikee jaksais kävellä tai mitää.

Ja nyt mie alan kattoo noita vauvan kotiutumisvaatteita viidennen kerran läpi :D

Tii ja masukki 38+4
 
minea meillä on eteisessä,tyttöjen huoneessa,olkkarissa,pojan huoneessa ja omassa makkarissa yövalona suolakivilamppu se on sopivan himmeä,ei häiritse miestä ja mikä parasta meidän typyllä ei oo kohta 3.v ollu niin pahaa atooppista ihottumaa..:whistle:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minea_
Tänään en ajatellut liittyä valituskerhoon :D, vaan kylläpä täälläkin lonkat vihoittelee taas vaihteeksi. Häpyluunseutu on myös kipeä, hyvä kun istumaan eilen pystyi :O
On se kumma, ainakun pääsen sanomaan että olo on vaihteeksi hyvä ne kivut vaan iskee salamana takaisin. Tästä lähtien taidan koko ajan vain valitella kolotuksiani ja kipujani vaikka niitä ei olisikaan.:LOL:

Turvotusta ei luojankiitos ole itsellä vielä esiintynyt yhtään, liekkö nuo viileät ilman auttaa asiaa. Tänne pohojoseen ei kesä tule ei sitten millään. Ihan hyvä vaan, sääsketkin alkaa kaikota jo, pihallakin on jo ihan mukava käydä kävelemässä.
Syksy saa tulla :heart:

Meillä ei tuo pinnis ole makkarissa, vaan ihan lastenhuoneessa alusta asti kaikkkien muiden kalusteiden seurana. Yksinkertaisesti meidän makuuhuoneseen ei mahdu kaikki vauvan tavarat, ja halutaan kuitenkin se "oma rauha" meidän huoneseen.
Joku kiva yövalo olisi kyllä kiva saada, ei tarvitsisi kattovaloa aina päälle tusauttaa, sekun tuppaa olemaan aika kirkas kuitenkin.
Meiltäkin löytyy yksi suolakivilamppu, vaan on sen verran tummaa se kivi ettei kyllä valaise tarpeeksi alkuunkaan. Itse en ole huomannut tällä olevan vaikutusta kyllä omaan atooppiseen ihooni. :)

Täälläkin ajattelin siivouksen jälkeen laitella pikkuisen kotitumisvaatteet kassiin odottamaan. Kaupasta pitäisi hakea joku päivä eväät matkaan. :)
Hygieniavehkeet on puoliksi laitettu, nekin ajattelin pistää kasaan tämän viikon puolella vielä. Loput kamppeet pakataan sitten viime tingassa kun niille on vielä käyttöä. Lappu on kuitenki kassin päällä mitä sieltä puuttuu, jos vaikka aivot jääkin narikkaan siinä vaiheessa kun synnytys käynnistyy. :LOL:
 
Mullakin käväisi mielessä jos ens viikolla vielä kampaajalle kerkeisin. Jos sais pätkästyä hiuksia hieman lyhemmäksi ja laittas vaikka raitoja.

Yölamppu pitäs minunkin hommata. Tosin imetykset varmaan sujuu pimeässäkin mutta vaipan vaihtoon tarttis jonkun himmeän valon. Meilläkin hoitotaso makkarissa niin vaikka mies onkin aika sikiuninen niin liian kirkas valo valpastuttaa vauvan ja minutkin.

Mä rupesin tässä haaveilemaan että jos hommaisin vielä tuolle kakkoselle ja vauvalle Phil&tedsin rattaat. Vaikka tuolla kakkosella ikää jo onkin niin tykkää istua rattaissa eikä jaksa kovin pitkiä matkoja kävellä. Ja noi p&t:t menee sit yhdelläkin kun ei toinen enää niissä istu. Ne menee sopivasti pieneen tilaankin, toisin kuin noi meijän emmaljungat joten mummolaankin vois ottaa ne mukaan niin mahtus tuo leonbergikin vielä takakonttiin. Perinteisiä tuplarattaita en halua. esikoisella ja kakkosella oli emmaljungan tuplat, mutta ne oli niin isot ettei ne meinannu peräkonttiin mahtua ja tosi vähälle käytölle jäi kun oli raskaat työntää. Uutena noi P&t:t vaan maksaa niin pirusti ja käytettyjenkin hinnat näkyy olevan taivaissa. Löysin tuosta naapurikaupungista yhdet suht sopuhintaan mut en oo nyt saanut taas myyjään yhteyttä että joko se kerkes ne myydä.
 
Hei!


synnytystapa-arviosta Täällä keskipohjanmaalla oltiin aika suhteellisen tarkkoja kyllä, kun oli tuo synnytystapa-arvio! ja täällä varmaan kaikilla ensisynnyttäjillä on siihen mahdollisuus...tai se itse tutkimus oli aika perus, mut kyllä se jotain tuolla kokeili ;) ja sitten ultrattiiin vauvaa, ja annettiin painoarvio, joka itsellä oli, et pieni tyttö olis tulos ( rv37 2,6-2,7 kg ) :) Ja kun tuntui, et lantio olis kaponen, niin lähetettiin magneettikuvaukseen, jossa selviski sisäänpäin kasvanu häntäluu.

Olipas muuten hyvä juttu kuulla, ettei noita kauratyynyjä jokapaikassa oo, niin voin ottaa oman rakkaan mukaan, joka on aina menkkojenki aikaa ollu kovas käytös mahan päällä tai selän alla :)

Meillä on kans makkaris hoitopöytä, mut en ollu kyllä miettiny tota valohommaa ollenkaan! ei kai sitä syksyllä pimees vaippoja vaihdella tai isoo kattovaloo laiteta päälle :D yks hyvä vois kyllä olla sellanen suolalamppu, se on aika tosi himmee ja meillä on lattialla ollu sellanne muutenki piilos, oon joskus talvisin nukkunu se päällä ja sehän tekee vielä hyvää hengityksellekin tai on tervellistä :)

Tii mulla oli kans tänään neuvola 39+0 ja se 20kg reilut menny rikki, että tiedän tunteen. Toiset sanoo, että lähteehän se pois, ja kyllähän se varmaan lähteeki, mut oma oolo on vaan niin vetämätön, ku kantaa niin paljon isompaa lastia, mihin on tottunut!

Ai kun luin eteenpäin toisessa välilehdessä, oli kesämasu-12 myös maininnut tuon suolalampun, eli on varmaan siis toimiva. :)

Kävin tänään myös neuvolas, ja kaikki oli ok. seuraava neuvola onkin sit 40+0 viikon päästä, jota toivon, ettei tarvi käyttää.

Petite täällä keskipohjanmaan-keskussairaalassa on välillä nyt ollu niin kovaa ruuhkaa, että mua ihan pelottaa mennä sinne toisaalta. Tai ainakin taitaa olla turha toive saada perhehuonetta, kunhan tosiaan pääsis sellaseen väliin, ettei käytävälle joudu nukkumaan!!! Mutta on kuulemma tosi hyvä paikka olla, ja mukavia hoitajat/lääkärit kiireestä huolimatta!

Hyvää päivänjatkoa kaikille, yritän pikkuhiljaa sisäistää taas miten tänne kirjoteltiinkaan...

Manuli 39+0
 

Yhteistyössä