{Elokuun Epelit 2012} HEINÄKUU

Scarlett: Mulla kans välillä tekee kylkiasennossakin pahaa. Eli tulee tosi huono olo. Luulen että se riippuu vauvan asennosta, että välillä on semmoisessa asennossa että kyljellä ollessaankin painaa suonia tukkoon painollaan. Sillon pitää yrittää nukkua hieman puoli-istuvassa asennossa tai kävellä hieman ja odotella että menee ohi.

Limatulppa: Mä oon jo 2 lasta synnyttänyt ja vielä en ole moista nähnyt. Mulla valkovuotokin on vaihdellut tässä raskauden aikana niin runsaasti että en varmaan edes erottaisi sitä jos tulisi. Mullahan jo alkuraskaudessa valkovuoto oli semmosta että hulahteli ihan kunnolla, välillä pönttöön asti. Esikoisen raskaudessa tuli hieman rusehtavaa limaa paria tuntia ennen ku synnytyssupistukset alkoi, kätilö sillon epäili että ois limatulppaa, mutta tosiaan sitä tuli vaan vähän vessapaperiin joten määrä ei ollut mitenkään huimaava. Ja moni sanoo limatulpan irronneen mutta onko se sit oikeasti sitä kun synnytys ei tapahdu vielä viikkoihin. Yleensä kai se synnytys käynnistyy 1-7vrk sisällä limatulpan irtoamisesta mutta eipä sitä ikinä tiiä.
 
mäkään en tiedä erottaisinko limatulppaa valkovuodosta. tosin nyt valkovuoto ollut niin nestemäistä että oon välillä luullut lapsivedeks.. ollut kyllä jo pidemmän aikaa vetistä joten siks luulen että on vaan valkovuotoa koska muutama viikko takaperin kätilöopistolla sanoivat että vettä on hyvin joten sain käsityksen että sitä ei oo mihinkään lähteny sieltä :D

hitto että voi noi kylkiluut olla kipeät! eilen kauppareissun jälkeen ku otin rintsikat pois mukavuus syistä niin ne oli painanut niin hirveät jäljet rintojen alle ja muutenki tuntuu että ne pienentyy muutenki ja rinnat senku kasvaa niin pakko se on varmaan pistää nyt bikinin yläosa päälle ja kauppoihin metsästämään imetysliivejä. no koska kyljet kipuilee niin alasmenoa ei ole vieläkään tapahtunut, varmaan kuukaus takaperin näytti jo ihanku masu olis vajunnu alaspäin ja taisin täälläkin mainita asiasta mutta ei, silmät tais valehdella.

scarlett ku odotin esikoista joka sitten oli tuleva skorpioni niin kaikki siis hyvä ettei meidän isäki joka ei todellakaan usko mihinkään tollaseen "humpuukiin" sano että tuleepa pirullinen tyyppi. nyt tästä tosiaan pitäis leijona tulla, kaikki leijonat keitä tunnen on kaikki niin erilaisia, oma isäni on leijona ja on niin ärhäkkä tapaus että saas nähdä tuleeko mulle "pikku isi" kasvatettavaks :D oon kyllä ite kopio meidän isästä luonteeltani että ohan tässä jo itsessä kestettävää, eiköhän yks ärhentelijä ja "mä oon aina oikeassa" tyyppi mahdu viel mukaan.

esikoiselta on periytynyt ainakin 4 erilaista haalaria joten uusia ei tuu ostettua vaikka kuinka himottais. tohon sisältyy siis ä-pakkauksen haalari, 68cm kokonen haalari ja kaks välikausi haalaria. välikausi haalarit on tosi pieniä mutta menee ainaki nyt tässä syksyn mittaan sit käyttöön eikä tartte kaverin uiskennella vaatteissaan. muutenki ihanaa ku on kaikki talvi vermeet muutenki valmiina, ovat varmasti hieman sopivamman kokoisia kuin esikoiselle, ihmiset kun aina ostavat/tuovat vaatteita tyyliin oikeasti 62cm kokoiselle -> 86cm kokoa.. vähän ärsyttävää, ainaki sitkun aletaan tivaamaan että miksei pidetä lahjavaatteita. sellasille ihmisille pitäis tuoda kans yli suuria vaatteita niin eivät varmasti kulkisi yli suurissa vermeissä. anoppikin on nyt vähintään 5kertaa kysyny miksen käytä samulla niitä keväällä prahasta tuotuja shortseja(kokoa 92cm kun poika on kokoa 80cm housuista), no ehkäpä siksi koska ne ei ole ton pojan päällä shortsit ja sinne sais kaks ton kokosta poikaa tungettua.. kun ei usko pojan kokoa niin ei usko. ja jokaisiin "juhliin" ym tapahtumiin pitäis aina laittaa just ne prahasta tuodut, tosi ärsyttävää! no nyt kyllä pomppas sivu raiteille ja pahasti :D huomaa että on siivous moodi päällä, kaikki ärsyttää ja tehdään pikateholla. ehkä nyt vähän teetä ja sitten ulos rauhoittumaan :D
 
Onko täällä ketään, jolla vauva olisi kääntynyt vielä rv 38 mahassa? Mulla vauva vielä rv 37 oli neuvolalääkärikäynnillä rt, mutta nyt ma neuvolassa 3 eri terkkaa kävi kokeilemassa ja kukaan ei ollut 100% varma. Tänään sitten tajusin, etten mä kyllä kylkiluihin ja ylös mitään potkuja tunne enää, vaan kaikki navan alapuolelle ja vessassakaan ei ole enää 10 min välein tarvinnu juosta. No nyt menen tarkistuttamaan tilanteen neuvolaan neljännelle :) ja jos ei ole varma, niin saavat kirjottaa mulle lähetteen ultraan.
Mutta mitäköhän nyt sitte tapahtuu, jos on muksu menny munklaamaan ittensä ympäri? Yrittävätkö vielä näillä vkoilla kääntää? Toivottavasti olen kohta viisaampi, oli vaan pakko vähän purkaa hämmenystä tänne.
 
Neuvolasta ja lekurilta kotiuduttu!

Kuulemma eivät näe mitään estettä normaalille synnytykselle, kokoarviota ei osannut pikkuisesta sanoa. Paikat vielä täysin kiinni ja napakat, eli ei vissiin lähitienoilla tämä mamma ainakaan synnyttelemään lähde. :)

rv 35+4 (33+4)
paino 73,1kg (73kg), Tämä oli aivan fantastista! :LOL: Olen syöpötellyt kuin norsu joten piti kolmesti siihen puntarille mennä että uskoin lukeman pitävän paikkaansa.
Hemppa 113 (113), rautaa jatketaan edelleen, toivottavasti lähtisi nousuun vielä.

Vauvan ulkonäkö Hassua kyllä, katseltiin mun ja miehen vauvakuvia ja ollaan oltu tosi samannäköisiä silloin pikkuisina. Mies tosin oli pullero :D
Eli varmaan aikalailla meidän näköinen kaveri siellä masussa asustaa.
Semmoinen suhteellisen hyvänkokoinen, pulleahko ja kalju :LOL:

Täälläkin veri pakkautuu päähän, on todella epämukavaa, humina vain käy päässä välistä. Pitää aina nousta istumaan että saa menemään ohitse moisen.

Rintsikat aiheuttaa täällä myös kylkikipua, vaikka on sellainen lisäpala käytössä. Melkeen armotta oon kotona ilman rintsikoita kun on niin paljon mukavampaa. :)

Onko muilla väsymystä? Mulla on taas ollut niin vetämätön olo viimeiset pari päivää, tuntuu että koko ajan väsyttää. Aamulla kun herää niin melkeen parin tunnin päästä pitää lähteä "päiväunille" :headwall:

Alavatsakivut/muut kivut ON. Eilen tuli niin järkkyjä vihlaisuja alapäähän että itkin vaan menemään. Ei ole kyllä tämän raskauden aikana koskaan sattunut noin paljon. Mitä lie kipuja nyt olivat :/

Syömisestä Voisin syödä vähemmänkin. Tuntuu vain että koko ajan on ihan armoton nälkä :LOL: Pakko kai sitä on apetta syödä kun massu kurnii!

Nyt syömään pitsaa!

Ss ja poju 35+4
 
Väsymystä on täälläkin! Hemppa onneks noussut viimein, mutta taitaa tää mun jatkuva touhuaminen ja ravaaminen väsyttää. :D Pitäis päivisinkin koittaa levätä, mutta kun ei malta... Pitkiä yöunia nukun kyllä onneks, vaikka vessaan joutuukin herätä. Päikkäreitä en oo koskaan tykänny ottaa, jotenkin niiden jälkeen aina niin kökkö olo. Meen mieluummin sitte aikasemmin illalla nukkuun. :) Muistakaahan nyt kaikki mammat levätä ja kuunnella kehoanne, voi olla että sitten kun vauvat syntyy kaivataan näitä mahdollisuuksia, kun sai vaan olla ja levätä. ;)

Ruoka maistuu täällä entiseen tapaan. Mulla on aina ollut hyvä ruokahalu ja nyt, vaikka ei enää loppuraskaudesta oo kauheesti tullut liikuttua, ruoka maittaa edelleen. :D Ihme kyllä mulle ei oo tullu raskauden aikana painoa kuin noin 4kg... Sais tulla enemmän, koska ei lähtöpainoakaan paljoa ole ja ois parempi imetyksen kannalta kun ois vähän ylimääräistä. Mutta minkäs sitä ihminen aineenvaihdunnalleen voi. :D

mammako saa nähdä, pääsetkö lähipäivinä tositoimiin! ;) Tuu heti ilmoittamaan kun ehdit, jos rupee tulemaan suppareita tai muuta. Jännää!

Kävin kaupassa ja unohdin käydä samalla hakemassa sen pinnasängyn patjan sieltä lastentarvikeliikkeestä. Nyt hoksasin että millä mä sen oisin hakenu kun auto on miehellä töissä. :D Mun aivot on kyllä niin valunu vauvaan tai johonkin. Nyt laittamaan ruokaa, että mies saa syömistä kun kotiutuu töistä.

Minea ja maha-asukki 38+3
 
Moit!

Tulin "diabetesultrasta". Kaikki on mitä mainioimmin, la:n painoarvio n.3600-3700g. Kanavaa jäljellä vielä vaikka muille jakaa =)

SS: Kuinka meillä menee noin hassusti nuo viikot, sulla tänään 35+4 ja mulla 35+3, silti mulla on LA päivää aikasemmin ku sulla, heh, hassua =)

Minä syön paljon, namnam, lääkäri sanoi tuolla ultrassa että voisin vaikka vähän liikkuakin, ei haittaa enää näillä viikoilla vaikka vaikuttaiski paikkoihin. Ja painonnousuunkin vois vaikuttaa, hehee.

Mulla ei ole mitään kipuja, paitsi selässä, ku on niin kaarella. Ei tahtois jaksaa millään seisoa pitempiä aikoja, esim. ruokaa laittaessa ja keittiössä yleensä touhutessa...

Nyt minä menen päiväunille, kuolat valumaan siis :D

Ansku ja Elsa 35+3
 
Limatulppa tuli täälläkin ekaa kertaa 5 raskauden jälkeen sunnuntaina..
ja sen jälkeen tuli kans vähän sellasta limaa,mutta siihen se jäi :whistle:

Supparit ja poltot juu päivittäin,mutta ei tarpeeks :kieh:

Väsymys juu tuttu juttu,joka yö nukutaan 2-3h ja herätään ja valvotaan se 2-3 ja taas nukutaan se 2-3h :stick:



Paino Juuh sitä tullu sellanen 14kg kohta johan sen näkee että ruoka on maistunu..:snotty:

mammako toivottavasti pääset tosi toimiin,mäkin pääsen maanantaina viimestään osastolle käynnistykseen..:cool:

rintsikat mä käytän jo imetysliivejä joten ei oo aiheuttanu mulle mitään..

Ulkonäkö jaa-a en oo ees aatellutkaan asiaa mutta jos paikkansa pitää tulee ihan isänsä/sisarustensa näkönen ja äitin nöpönenä:LOL:

Vauvan liikkeet meillä alko viime yönä sellaset bileet masussa että oksat pois,
kyllä siinä oli äitin kylkiluilla kestettävää :D

Kesämasu-12 & vauhdikas 38+4
 
Pioni78: yleensä sanotaan että perätilassa oleva lapsi pystyy kääntymään pää alaspäin vielä hyvin myöhäisilläkin viikoilla. Pää alaspäin olevan lapsen on vaikea kääntyä enää perätilaan koska pää on se painavin varsinkin jos kovin alhaalla jo on. Joten kääntäminen tai itsestään kääntyminen on vielä mahdollista. Työkaverin kanssa oli juuri puhetta niin hänellä oli aikanaan ollut rv38 meno kääntöyritykseen niin edellisyönä oli poika kääntynyt mahassa itsekseen pää alaspäin.

Rintsikat Mä en voi käyttää enää tavallisia rintaliivejä koska ne on yksinkertaisesti liian pienet ja en oo viittinyt tavan mallisia ostaa uusia. Ostaa sitten kun imetys loppuu niin tietää oikean koon. Käytössä on siis jo imetysliivit ja sit semmonen saumaton toppiliivi, joka on tosi miellyttävä yllä, ei paina eikä purista.
 
Viimeksi muokattu:
Anskulibanskuli Ultran mukaan meillä kasvoikin masussa pikkuisen isompi tapaus, hedelmöittyminen olikin tapahtunut aikasemmin mitä luultiin. LA ei kuitenkaan niin pienen heiton jälkeen lähdetty enää muuttamaan. Eli mennään noilla ultran määrittämillä viikoilla eteenpäin .:)
Onko tosiaan vauva jo noin iso näillä (+35) viikoilla? :D
Itse olen hämärästi siinä uskossa että s painoarvio olisi lähemmäs 2,5-3 kiloa.
Oon vissiin ihan hakoteillä vauvan kehityksen suhteen :LOL:
 
Kappas, kannattaisi vissiin vähän tarkemmin tihrustaa mitä täällä oikein lukee. :D
Uudet lasitkaan ei kyllä olisi pahitteeksi! Nyt linssien putsaukseen!

Vaan olisipa se ollutkin jos noin iso asukas näillä viikoilla masussa pyörisi.
Itseä kyllä kiinnostaisi hurjasti tietää minkä kokoinen asukki masussa majailee, vaan eipä tuota taida mistään saada selville. Pitää odotella vielä muutama viikko. :)
 
Moi! :)

Mammako Siellähän on jännät paikat. Kerrohan toki meillekin tilanteen etenemisestä kun ehdit. Tsemppiä! :)

Vauvan ulkonäöstä/luonteesta Olettaisin, että vaavelilla on tummat hiukset syntyessään kuten molemmilla vanhemmillaan oli. Silmien kuvittelen olevan myöhemminkin siniset, en oikeastaan tiedä miksi. Vauvan luonnetta olen koittanut miettiä. Tuskin meillä voi olla niin hyvä tuuri, että vauvastakin tulee yhtä rauhallinen kuin meistä...?:LOL: Ainakin kohdussa Vintiö vetää sellaista rallia, että oksat pois. Jos siitä voisi jotakin päätellä, niin vilkas Vintiö meille on tulossa.

Selkäkipu on ollut tämän päivän sana. Semmoiset 4h aamupäivästä meni kärvistellessä polttavan kivun kanssa. Vastaavaa minulla ei ole ennen ollut.

Rintaliivit ovat toistaiseksi olleet tavalliset liivit, joskin imetysliivejä sovittaessani tuumin, että nämä ovat niin mukavat, että voisi ottaa jo käyttöön. Minäkin olen tehnyt niin, etten aina pidä liivejä kotosalla, etenkään, jos ketään ei ole tulossa käymään.

Unohtelu on niin tuttua. No, saapahan sitä sisäliikuntaa, kun ravaa yläkerrasta alakertaan ja alakerrasta yläkertaan hakemassa ja etsimässä unohtamiaan juttuja...:D

ON Lähdin tänään ensimmäiselle kävelylle uuden kodin ympäristöön. Ilma on mitä mainioin, ihana aurikoinen ja lämmin. Käppäilin rauhalliseen tahtiin minne nokka näytti ja löysin samalla lähikauppamme. Tästä käppäilystä tuli mahtava fiilis, en ollut pitkään aikaan uskaltautunut kävelylle yksikseni. Nyt oli ihanaa tutustua hieman uusiin kulmiin.:)

Hyviä vointeja kaikille! :)

Luckygirl & Vintiö 37+4
 
Huimausta+pahaaoloa pitkällään kyllä. Aamuisin kovaa yskää ja mahanesteiden oksentelua. Ihan hirveän helposti alkaa yökkäyttämään. Onko muille tullut tätä yökkäilyä nyt viimeisinä aikoina?

Vauvalla odotetaan olevan pitkä tumma tukka syntyessään kuten äidillään oli, siitä nimi Takku. Melko varmasti tukka pystyssä. Puhuttiinkin, että varmaan naurattaa, jos on kalju. Kokoarvion mukaan keskikokoinen vauveliini, ehkä sirohko rakenteinen.

Väsymystä, niin kyllä... Sitten ei kuitenkaan nukuta sängyssä, tai asentoa ei löydy. Välillä kuitenkin öitä, että nukun hyvin.

Haituliina ja Takku 36+1
 
Viimeksi muokattu:
Manuli: kiitos tilannekatsauksesta:/ Kiva tietää että K-PKS:kin on ruuhkaa. Ihna kiva olis sitten huoneeseen asti päästä. Ja inhottavaa jos taas "ajetaan" liian aikaisin kotia. Tätäkin tullut koettua.

Mammako: Tsempit sinne!

Vauvan ulkonäkö Mua kiinnostaa se paljon enemmän kuin vauvan sukupuoli:LOL: Meillä on kolme niin erinäköistä lasta, että ei malttais odottaa miltä tämä pienin sitten näyttää! Viime neuvolassa oli taas uusi terkka ja eiköhän sekin todennut: "että kyllä teille tyttö tulee kolmen pojan jälkeen". Mutta kun mua ei kiinnosta!. Siis onhan se hyvä jos lapsella on sukupuoli, mutta että taas tuo sama. "Me toivotaan niin teille tyttöä". Pojat tytöt on toki ihan yhtä ihania. Mutta itsellä niin varma olo että poika se on:) Hiukkasen mua ehkä harmittaa jos tyttö tulee, kun olen niin ihania vaatteita ja muita tarvikkeita saanut haalittua pojalle. Käyhän ne tytöllekin. Mutta eikö sille ekalle tytölle aina halua vähän prinsessamaisuutta?

Mutta kaiken uhalla lähden nyt lenkille kun tuo sadekin lakkasi. Saa nähdä onko sitä taas huomenna kipeänä. Mutta kun liikkumisesta tulee niin hyvä olo! ainakin vähäksi aikaa.

petite 35+3:heart:
 
neuvolasta kotiuduttu, tää oli siis ihan eri paikassa ja ens viikolla taas eri paikassa :LOL:

rv 37+4 (36+4)
Paino 69,6 (70,5) kerrankii näin päin :D
turvotus +-
sf-mitta 34 (34,5) hyvin vähän pää kuulemma enää liikkuu?
ja ylläri, ongelmat löyty taas pissasta!! eilen vein siis ihan labraan taas näytteen ja huomenna tulee sit viljely tulos
mut tän päivän pikatesteillä
U-Prot. ++
U-eryt. ++
U-leuk. ++
että kivasti... no huomenna pitää viljelyn tuloksia soitella :s

tervetuloa uusille =)
ja onnea vauvautuneille jos en oo muistanu onnitella kaikkia..

pää lyö kyllä niin tyhjää että en ees yritä muistella mitä ootte puhunu :D

jepatin ja poju :heart:
 
Suruilmät miten ne ei muka saa otettua kokoarvioita teidän vauvasta? Sehän tehdään ultrassa mittojen avulla, ja kyllä sulla tarpeeksi viikkoja on. Mulle tehtiin eka painoarvio rv 34.
Haituliina närästääkö sua? Mulla ainakin närästys aiheuttaa tota pahaa oloa ja tuo mahanesteet suuhun. Nyt sain zantac-lääkityksen ja ruokakin on alkanut taas maistumaan. Yskäkin viittaisi öiseen närästykseen. Juttele ihmeessä lekurin kanssa. Mä tän raskauden vuoksi olen kohta närästysekspertti :D.

Täälläkin alkaa monesti huippaamaan ja hapenpuutetta esiintyy jopa kylkimakuulla. Aina sanotaan että vasen kylki olisi paras, mutta mulla happi kulkee kyllä parhaiten oikealla kyljellä. Riippuu varmaan paljon vauvan asennosta, että kummalla kyljellä hän viihtyy :).

Olenpas ollut taas kiukkuinen tänään :(. Odotan niitä suppareita kuin kuuta nousevaa. Ainut loppuraskausoire nyt on kova paine tuolla alapään seudulla.

Uusiäippä ja vaaveli 36+4
 
Uusiäippä78 Eipä mulle ole enää mitään ultria tehty sitten rv24, eikä tietääkseni enää tehdäkkään kun ei mitään syytä enää ole. Käsikopelollahan ne jotkut antaa niitä summanmutikkaisia painoarvioita mutta ei tuo lekuri ainakaan osannut sanoa juuta eikä jaata. :) En kyllä usko että käsituntumalla mitenkään luotettavaa arviota saisikaan.:)
Yksityiselle täytyisi mennä kokoa katsomaan jos sen haluaisi tietää..:/
4 perus neuvolakäyntiä on vielä sovittuna ennen LA.
 
NP
tunteeko sitä kun lapsi kiinnittyy? Tietääkö siitä itse mitään, tuleeko olo erilaisemmaksi? :D
Mulla oli neuvola 18.7. ja siellä th sanoi, ettei ole vielä kiinnittynyt. Siitä meni päivä tai kaksi, kun aloin miettiä, et oiskohan vauva jo laskeutunut ja jopa kiinnittynyt. Nämä mietteet tulivat siksi, että katselin vatsaani ja mietin, että onkohan se vähän alempana kuin aiemmin. Lisäksi vauvan potkut/liikkeet tuntuivat kovemmin: oisko hällä nyt enempi tilaa potkia, jos pää on matkannut alaspäin? Myös selkä tuntui olevan eri tavalla mutkalla kuin ennen. :D

23.7. mulla oli ultra ja alaosaston kopelointi, jonka jälkeen lääkäri oli sitä mieltä, että vauva olis jo kiinnittynyt, joten ei tartte matkata vaakatasossa sairaalaan, jos vedet menee. Eli omalla kohdalla sanoisin, etten sitä varsinaista kiinnittymistä tuntenut (jos se siis tosiaan on tapahtunut, kuten lääkäri sanoi), mutta muuten se kyllä näkyy/tuntuu.

Vielä jälkitarkastuksen pitäisi tehdä lääkäri, siis tämän kliinisen osuuden. Nyt ollaan vasta kouluttamassa terveydenhoitajia ja kätilöitä siihen. On ollut joku outo kunnan oma käytäntö ja väärä sellainen, että th on tehnyt jälkitarkastuksen, vailla koulutusta tai on jätetty siis tekemättä kokonaan lääkärin osuus.
Hyvä tietää. :) Käyn tällä kertaa vaikka yksityisellä, jos ei kunnallisella puolella lääkäri tee.

Liikkeet. Niitä tuntuu nyt aika paljon ja voimakkaina, joten en ole tehnyt varsinaisia liikelaskentoja ollenkaan. Kun tuntuu, että happi loppuu myllerryksen vuoksi, niin tuntuu vähän turhalta alkaa ihan erikseen laskeskelemaan. Jos tulee hiljaisempi päivä niin sit lasken.

Sukupuoli. Jos sais valita niin toinen poika meille, kiitos. Tämä ihan siitä syystä, että Ykkösen vaatteet vois käyttää Kakkoselle, ja voitais asua tässä asunnossa pitempään (jotenkin ajattelen, et pojat vois jakaa huoneen pitempään kuin poika ja tyttö). Mutta moni ystävä ja sukulainen olis varmaan iloisia tytöstä ja ostelis hepeneitä innoissaan, joten ei me tyttöäkään palautettais. Pitäis vaan sit alkaa miettiä seuraavaa asuntoa vähän nopeampaan tahtiin (ennen kuin Ykkönen menee kouluun?). Mutta kunhan nyt olis selkeästi jompaa kumpaa sukupuolta niin se riittää.

NP & Vatsakas 37+6
 
Viimeksi muokattu:
petite ja manuli me synnytetäänkin tosiaan samassa sairaalassa, olin jo unohtanut. :) K-PKS:än ruuhka-aika ajoittuu ilmeisesti just kesäaikaan senkin takia, että Pietarsaaren synnäri on osan kesästä kiinni ja sieltä tullaan tänne synnyttään... Elokuussa pitäis ruuhkan kuulemma hiukan helpottaa, mutta tiedä sitten. Toivottavasti ei jouduta käytävälle! ;) Mutta tosi kiva on tuo remontoitu synnäri, viihtyisältä vaikutti ainakin tutustumiskäynnillä. Hyvä juttu, että siinä on se oma "kahviotila" missä voi vieraita ottaa vastaan vierailuaikoina ja ne yleiset tilat oli muutenkin hyvät.

Tänään oonki sitten ihan urakalla kirjotellu tänne, tainnu olla tekemisen puutetta näin sadepäivänä. :D Ja jotenkin ei jaksais oikeen muuta tehdäkään, ajatus pyörii lähinnä synnytyksessä ja vauvassa nyt.

Minea ja maha-asukki 38+3
 
Nukkumaan mä haluisin oikeesti nukkua kun kohta saa valvoa pienen kanssa..
taas ravattu vessassa yhen aikaan ja nyt neljältä ylös ja ei muuta ku kahvin keittooon ni jos sitänäiden erittäin turvonneiden nilkkojensa kanssa heräis tähän päivään..|O
 
Huomenta!

Nyt vaan omaa napaa:

Täällä 7 aikaan aamulla kun vein nuorinta vessaan niin lorahti lapsivettä lattialle. Sen jälkeen sitä on tiputellut ja lorahdellut tasaisesti. Supisteluja ei ole vielä yhtään, synnärille soitettu ja kotona voin olla niin kauan kun olo sallii.. Tai sitten illalla näytille, että mikä tilanne.

Jännittäääääääää!!! Jeeeeeeee!!!! Malttamattomana täällä odotan, että milloin alkaa supistelemaan. Miehelle soitin töihin, että tietääpi missä mennään, mutta että saapi olla vielä töissä. Ja mun vanhemmille soitettu myös, että tänään jossain vaiheessa saavat tulla tänne, soittelen heillekin sitten kun jotain edistystä tapahtuu.

Tulen kirjottamaan tilanteen edistymisestä lisää, jos vain ehdin. Mutta meidän vauva syntynee sittenkin heinäkuussa!!! :heart:

mammako.. ja POKSUU LAPSIVESIEN KANSSA 39+0 :))
 
Mammakolle tsemppiä matkaan! Pian on pikkuinen nyytti jo sylissä! :heart:

Eilen tuli käytyä "synnytystapa-arviossa", jossa ei sitten muuta tehtykään kuin otettiin käyrää n. 20 min ja ultrattiin mittoja mahan päältä. Tyttölupaus piti edelleen. Paino arvio oli nyt 2400g +- 350g ja sanoi että todennäköisesti hieman pienempi on, kun vatsan ympärys kasvoi alakäyrällä. Laskettuna aikana pitäisi olla noin 3 kg. Oikein sopiva, kun itse olen pelännyt koko ajan että siellä joku jättiläinen kasvaa..Alakertaa ei katsottu lainkaan..

Pahaaoloa on nykyään todella usein ja tuntuu että oksentamaan olisi mentävä. Muuten vointi ollut kyllä todella hyvä. Vielä jaksaa käydä koirien kanssa kunnon lenkeillä ja mustikoita poimimassa.:)

Vauvan liikkeitä Tuntuu, että liikkeet on vähentynyt ja hiljentynyt paljon. Kuitenkin eilen käyrillä näkyi ahkerasti liikettä, vaikka en niitä itse edes tuntenut. Onko niihin liikkeisiin sitten jo niin tottunut, ettei niitä enää itse rekisteröi samalla tavalla kuin ennen?

sekopo ja mönkiäinen 36+1
 
  • Tykkää
Reactions: kesämasu-12
jee mammako tsemppiä :) !

täällä kans herätty aikasin, en tosin noin aikasin ku kesämasu! puol seitsemältä heräsin syyhyn en muista ja sen jälkeen ei enään unta saanut. nyt sitten väsyttää jo aika paljon.. poika heräs vasta äsken joten turha haaveilla mistään unista, tänään muutenki taitaa se mahdollisuus jäädä pois kun on 13.30 se pelkopoli aika, jännittää vähäsen. varmaan sekin vähän aiheutti sitä ettei väsyttäny muka enää.

vauva liikkuu tosi hyvin vielä, välillä sattuu tosi paljon kun pieniä kätösiä ja jalkojaan puskee ihon läpi lähes tai siltä se ainakin tuntuu :D jotenki toi maha on tosi hurjan näkönen, täynnä arpia ja iho niin pingottuneena kun olla ja voi ja sit vauva puskee itteään raivolla siellä. mieski välil irvistää rumasti masulle, sanoo kans että näyttää niin kipeältä! mutta vauva on selkeästi pysynyt samassa asennossa jo muutaman viikon ainakin, peppu oikealla puolella ja vasurille huitoo sitten käsillä ja jaloilla, pää alespäin.

surusilmät mä oon saannu koko arvion tost masun päältä käsikopelolla summaillen ja sitten vielä kun oli ä-polilla noita käyntejä niin siellä ultralla katsoivat vauvan voinnin ja samalla kertoivat sitten koon. epäilivät että ei hirveän paljon isompi tule olemaan kuin esikoinen (3170g ja syntyi 40+2) että eiköhän ne viel siel neuvolas sulle sano joku kerta että minkähän kokoinen kaveri masussa pötköttelee :)

jospa keittelis teetä, kertoilen varmaan tänään sitten myöhemmin mitä pelkopolilla kävi.

samunäiti&alex 37+2
 
Neuvolassa käyty ja tällä kertaa oliki sit pissassa jotain häikkää, hemoglobiini tippunut 110:een ja sf-mittakin taas pudonnut vähän.. Pissa näyte pitää viedä labraan tänään tai huomenna. Lisärautaa suositteli ja oon kyl itekin huomannu ton hemoglobiinin tippumisen kun on väsyttänyt enemmän. Mulla siis ihan alussa ollut hempglobiini 141 että siihen verrattuna on iso muutos. Äippäpolille sain lähetteen ultraan sf-mitan laskun takia. Soittavat kuulemma mulle ja tulee aika sit viikon sisään. Toivotaan et johtuu vaan lasketumisesta ja lantioon työntymisestä toi lasku. Hyvähän se on käydä tarkistaa ja ei kyl haittaa et pääsee ylimääräseen ultraan :)

Eilen mulle tuli aamupalan jälkeen ylävatsa kipeeks ja vähän ajan päästä siitä jouduinki juoksee vessassa joku kolme kertaa. Sit tuli vielä oksennuskin päälle. Pari tuntia sitä kesti mut sit meni onneks ohi. Saman laisen kohtauksen sain joskus toukokuun lopulla kerran aamupalasta. Toivotaan ettei noit nyt enää tulis :/

Onnea mammakolle synnytykseen! :)

Taisi tulla nyt aika omanapailu viesti mutta masennuin mun neuvola uutisista ja nyt syön vaan suklaata täällä ja yritän olla panikoitumatta.. :D

Scarlett ja sissi 37+6
 

Yhteistyössä