{Elokuun Epelit 2012} HEINÄKUU

Fb ryhmästä voisi olla ihan hyvä idea, mutta pitäisikö odottaa esim. elokuun loppuun ku sinne ryhtyy siirtymään kun suurimmalla osalla on sillon vauvat jo syntyneet? Pitäisikö katsoa kuinka monta jäsentä sinne on tulossa ja sen jälkeen katsoa et tarviiko sitä määrää rajata? Koska elokuiset jotka on kirjotellut odotusajan fb ryhmässä varmaan jatkaa sen oman ryhmän kanssa nii voisi perustaa toisen ryhmän sit meille muille :)

Löysin hauskan sivun missä kerrotaan mitä hölmöyksiä mies on päästänyt suustaan synnytyksen yhteydessä :D Älyttömintä mitä mies on sanonut/tehnyt synnytyksessä? - Keskustelut - Vauva.fi

Huomaa et on vähän tekemisen puutetta kun tulee luettua netistä vaikka mitä vauvaan liittyviä sivustoja ja heinäkuisten pinoakin tulee seurattua entistä enemmän :D

Scarlett ja sissi 37+3
 
Ei kannata päättää nyt vielä mitään rajaa, vaan odottaa jonkun aikaa, että kaikki jotka haluaa niin pääsee mukaan ja sitten pikkuhiljaa ryhmässä päättää millon lopetetaan ottamasta uusia jäseniä, että milloin alkaa tuntua siltä, ettei halua enää jakaa kaikkien kanssa sitä infoa minkä sielä jakaa:p
 
Joku innostui ja perusti nyt kuitenkin jo jatkot tuonne Fb:n puolella. :ashamed: Sinne saa liittyy ken kokee haluavansa, ryhmä on salainen.
Mulle tai Jennylle yksityisviestiä jossa linkki fb-profiiliisi, ni lisäillään kaveriksi ja sitä kautta sitten ryhmään. :)
Itse koen ryhmän tärkeeksi kun esikoinen tulossa ja tukea/neuvoja varmasti tulen tarvitsemaan.
 
Yhdessä kasassa edelleen :wave:

Supistellu jo kolmatta päivää ja ollu menkkamaista jomotusta,mutta ei tarpeeks :headwall:
Jotain hyvää näistä supisteluista on ollut,eilen irtos se kuuluisa limatulppa mitä en ole vielä pongannu aikaisimmista raskauksista..:D

Facebook ryhmä facessa pyörin enemmän joten sitten olisi helpompi tulla ja mä olen ainakin innokkaana mukana:p

Vimeinen neuvola oli tänään sit maanantaina osastolle jos sitä ennen ei mitään tapahdu ja ei saa tapahtua,meillä vietetään perjantaina ja lauantaina tytön synttäreitä..:D

Kesämasu-12& ja pidämpäs kiinni,enkä tuu ulos poju 38+2 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Haituliina
Tervehys kaikille! :wave:

Täällä olisi vielä yksi myöhäisheränny odottaja, joka on kyllä ahkerasti seurannu keskusteluja, mutta nyt vasta rohkenen liittyä joukkoonne. Ehkä sitä alkaa jo näillä viikoilla 36+6 uskoa siihen että meillekkin todella tulee vauva! =) Pari vuotta yritystä takana ja sitten kun tuli jo luovutus fiilis niin yhtäkkiä näkyikin 2 viivaa.. karmeet pahoinvoinnit ja hematooma takana ja nyt onkin ollu suhteellisen kivutonta ja helppoa odotusta tämä loppuaika. Eli ensimmäistä odotellaan ja laskettu aika olisi 14.8. ja synnyttämään suunnataan Jorviin jos vaan tilaa riittää. Eilen oltiin sinne tutustumassa ja oli kyllä outoo ja hurjaa että itsekkin on kohta siellä ähisemässä..apuva!

Nyt asustelen laatikkomeren keskellä. Uusi talomme valmistui juuri ja muutimme viikonloppuna ja nyt toivon kovasti että pikkunen neitimme pysyisi yksiössään mahollisimman lähelle laskettua! On nääs aika järkysti hommaa ja ois ihana kotiutua kunnolla ennen neidin tuloa. Eli isoja muutoksia elämässä käynnissä. Yllätävän hyvin olen jaksanut touhuta muuton ympärillä, mutta kyllä sitä välillä pittänee huilia kunnolla!

Onnea kaikille tyypin jo saaneille! Uskomatonta miten se aika juoksee!
 
  • Tykkää
Reactions: Haituliina
emilien toivotaan tosiaan ettei mies laita asuntohakemusta menemään, tosi inhottavaa, toki voi aina kieltäytyä asunnosta mutta mitkä mahdollisuudet siihen sit on ettei kiukkupuuskissaan hyväksy heti ensimmäistä? vaikka teillä ilmeisesti onneks menny hyvin siellä :) mäki oon miettinyt noita "vielä kerran esikoisen kanssa kaksin" juttuja, vaikka eihän se osaa vielä niin mielissään olla noista hemmottelu/oleskeluista.

fb ryhmästä noni ninzi, kerkesit ekaks :D just mietin että tässä lähipäivinä tutkisin asian ja jopa perustaisin mutta hyvä, kuitenki jennyn kommentista sai sen fiiliksen ettei tosiaan mikään taakka tule olemaan. ja hyvä varmaan jos ei sit viel mieti sitä osallistuja määrää, suljettu ryhmä jos on niin kivasti siihen voi vaikuttaa ja mulla ei ainakaan toistaseks kuitenkaan mitään mielipidettä asiasta :)

kesämasu se on menoo sitten kohta! eiköhän tolla menolla yks vauva saada savustettua ulos yksiöstään ;)

elsaliina tervetuloa, meil onki sama laskettu päivä :)

plääh hitto et oon väsynyt, pojal eilen tosiaan koko päivän kuumetta parhaimmillaan 40astetta. no se sitten torkkuki koko päivän eli yöunille meni vasta 11 aikaan. sit ennen nukahtamista alko hengenahdistuskohtaukset ja sit oksenteliki kivasti limaa mun ja sohvan päälle kun apulihaksilla oli jo hetken hengitellyt ja oli niin räkäinen.. no mentiin ite sit nukkuu joskus 12 jälkeen ku oltiin arvottu sitä et lähetäänkö lastenklinikalle vai ei mut koska poika nukku niin hyvin ja ilman suurempia ongelmia niin ei viittitty enään sit lähteä. aamul se sit tuli väistämättä eteen, oksentelua taas ja hengittelyä apulihaksilla et 6 aikaa aamul oltiin jo melkein lastenklinikal ja siel sit 11 asti et saatiin pojan hengitystiet auki ja todettiin siinä samal korvatulehdus. herätyksestä asti ollut hirveä pääkipu josta tuli migreeni ja sit jostain tarttu kurkkukipu ym nielussa tuntuu.. tuli pitkä selostus mut oon ihan rikki, yöllä ku ei nukkunut ku max 4h ku heräilin kokoaika omiin tai samuelin juttuihin. toivottavasti ei tartte lähtee enään tänään takas sairaalaan, meinasivat jo osastolle pojan laittaa. meni sit se vika neuvolalääkäri aikaki siinä, uutta ei saanu sovittua kun on kaikki niin kesälomalla ja kohta taas vaihdos omalle terveysasemalle jossa neuvola sijaitsee, ollut koko heinäkuun kiinni. no enköhän me kohdun suun ym tilanteet saa jossain muuallaki tivattua.

samunäiti&alex 36+6
 
Jiihaa, neuvolassa käyty ja sf-mitta oli tipahtanut 1cm joten laskeutunut on ja kivut aiheuttaneet edes jotain. Haluu lisää kipuuu, haluu lisää kipuu..
Harmi kun mies on töissä huomiseen asti, ei pysty kokeilemaan, että saisko sillä S:llä lisää supistuksia aikaiseksi.
Muutenpa ei neuvolassa ihme kuulumisia, seuraava käynti ens ma, mie kyl sanoin, etten enää tulis.. :whistle:

Nyt perjantaina on mulla 39+1 ja se ois raskauspäivä jolloin edellinen lapsi synty.. Painaen 4240g.. Tästä ei todennäkösesti ole tulossa yhtä isoa, mutta en silti haluais enää kauaa oottaa..

Fb ryhmä. Boikotoin tuota fb ryhmää aiemmin. Nyt täytynee sitten pohtia asiaa uudelleen, jos kaikki muut ootte sinne siirtymässä.. =)
 
NP
Viime yönä mulla tais olla kivuttomia supistuksia pitemmän aikaa. Tämä on sikäli huomionarvoista, että tähän mennessä niitä ei ole pahemmin ollut. Ehkä jotain alkaa tapahtua? :)

Tänään oli äitipolilla ultra. Mulla kävi viikonloppuna verensokeri ja verenpaine vähän koholla, mutta tasottuivat sitten taas. Ei ollut lääkäri huolissaan. Arveli vaan et jos oon mansikoita syönyt liikaa. :D Painoarvio nyt 3300 g. Rt edelleen ja ilmeisesti kiinnittynytkin jo (jee!). Kohdunsuu vähän pehmennyt ja 2 cm. Ei oo 2 kk aikana tilanne hirveästi muuttunut (toukokuussa oli kiinteä ja 3 cm).

Jos ei täällä jatketa vauvaryhmällä niin sitten kyllä muakin kiinnostais FB-ryhmään pääseminen. Olen kyllä tosi tampio kaikissa nettijutuissa, joten kädestäpitäenohje sitten, kiitos. :ashamed:

NP & Vatsakas 37+4
 
Täällä jäi matto saamatta :kieh: Olipa loppunut se väri minkä olisin halunnut niin ei sitten tullut ostettua mitään. Harmi sinänsä, se olisi ollut ihana lisä lastenhuoneeseen. :)

Olotila jatkuu isona ja tukalana, viikkojen kulumista odotellaan kovasti.

Lääkärineuvola tosiaan keskiviikkona, sen jälkeen kuulumisia enemmän. :)

Ss ja toivottavasti Poju 35+2
 
Onpas tullut paljon tekstiä taas viikonlopun aikana! Ollaan oltu niin paljon menossa että en oo ehtinyt tulla kirjoittelemaan. Tänään olikin sitte melkoinen luku-urakka! :D

Ensinnäkin onnea vauvan saaneille! :heart: Ihan uskomatonta, että vauvoja rupeaa tulemaan tiuhaan tahtiin tässä pikkuhiljaa! Aika menee niin nopeasti.

Neuvolassa tuli oltua tänään. Eipä siellä mitään uutta, paitsi positiivisena yllätyksenä se, että Hb noussut 132, kun viime viikolla oli vain 114. Terkka sanoi, että voisin lopetella raudan syönnin mutta ajattelin vielä ainakin ensi viikkoon syödä ja katsoa sitten taas neuvolassa, onko arvot pysyny hyvänä. Mun paino oli laskenut viime viikosta ja terkka oli ihmeissään. Piti oikein käydä toisen terkkarin vaa'alla vielä varmistamassa asia. :D Oon kyllä nyt syöny tosi paljon kaikkea, ihan kunnon ruokaa ja herkkujakin... Taitaa meikäläisellä olla vaan niin hyvä aineenvaihdunta. Vauva on rt mutta ei vielä kiinnittynyt tai laskeutunut, vaikka alhaalla majaileekin. Sf-mitta pysynyt samana, 34cm viime viikosta. Silloin oli tosin sijainen mittaamassa ja sitten vielä terkka sanoi, että ei se mitta välttämättä kasva enää näillä viikoilla.

Kotihommista ja muusta puuhailusta ite oon jaksanut puuhailla ja olla menossa tosi hyvin, vaikka vähän väsymystä välillä onkin. Nykyään tuntuu, etten siedä kotona yhtään sotkua joten imuri ja pyykkikone käy lähes koko ajan. :D Koirakin päästää niin helkutin paljon karvaa että meinaa hermo mennä jopa siihen. :D En oo kotihommien tekemistä yhtään arkaillut, oman voinnin mukaan meen. Koiran lenkittäminen onkin sitten toinen juttu, en oo aikoihin jaksanut kävellä pitkiä matkoja, kun alkaa alavatsaa jomotella ikävästi. Pyörällä ajelenkin sitten joka paikkaan aina kuin mahdollista, tuhatta ja sataa. :D Pitäis ajella kyllä hitaammin, ois kamalaa kun kaatuis/törmäis johonkin ja vauvalle kävis jotain.

Supistuksia ollut täälläkin joka ilta/yö. Ja kivuttomia mahan kovettumisia päivisin. Eilen illalla tuli yksi oikein pitkä suppari, joka kyllä salpas hengen hetkeks. Ei ottanut mitenkään kauheen kipeää, mutta koko maha kiristyi ihan julmetusti. :) Sairaalakassissa on edelleenkin vain hammasharja, imetysliivit ja yksi imetyspaita. Ei siis mitään kiirettä näköjään... :D Elättelen ilmeisesti toivoa, että synnytys alkaa rauhallisesti illalla/yöllä, että ehdin sitten viime tipassa pakata. Hyvä ois, jos muistais edes neuvolakortin ottaa mukaan!

emilien tsemppiä kovasti sinne! Kurjaa, että teillä on asiat miten on. Toivottavasti sulla on hyvät tukiverkostot, että jaksat sitten arkea pyörittää. :)

Facebook ryhmään en tiedä haluanko liittyä, oon siellä muutenkin tosi vähän ja tykkään enemmän kirjoitella tänne. Voiskohan tännekin perustaa pinon elokuisille? :)

Jänniä aikoja elellään kyllä, mua jännittää silleen positiivisella tavalla, että ei yhtään tiedä, milloin lähtö tulee. Hauskaa miettiä, miten kaikki tulee menemään ja missä oon kun synnytys käynnistyy ja miten se tapahtuu yms. :D

Pahantuulisuutta ja ärtyisyyttä on täälläkin välillä. Lauantaina olin heti aamusta asti tosi ärtyisä, mutta en purkanut sitä ihme kyllä edes mieheen. Jotenkin melko epäsosiaalinen olo, ei jaksais oikeen kuunnella muiden juttuja ja nähdä kovin montaa ihmistä kerralla. :D Varmaan se kuuluu osaksi asiaan, pitäähän sitä käsitellä tulevaa synnytystä ja vauvanhoitorupeamaa mielessä jo etukäteen. Kaikki sosiaalinen energia tuntuukin menevän siihen. :D Ihmeen aktiivisesti oon kuitenkin jaksanut ihmisiä nähdä.

Nyt tuli taas höpöteltyä pitkät pätkät, ei muutakuin pyykit kuivumaan ja mansikoita popsimaan. :D Tällä viikolla onneks ehtiikin lukea täältä kuulumisia enemmän, ei tuu sit kerralla liikaa infoa. :)

Minea ja maha-asukki 38+1 (Herranen aika mitkä viikot jo!)
 
Haluan jo synnyttämään!!!

Nyt pari päivää tullut vaan yksittäisiä supistuksia. Vauva ei todellakaan ole laskeutunut. Ja minua kyrsii kun mitään ei ala tapahtua :kieh::(
Ei nyt kykene muuta kommentoimaan. Ärsyttää tää tilanne...

Devil+pyöriäinen 39+1
 
Täällä on ilmestynyt turvotukset ja alaselkäjomotus loppuviikkojen riesaksi. ja olen aika ärtyinen ja itkuinen - taitaa tuo synnytyskin nyt jännittää niin on hiukan herkillä. Onneksi on kaikki valmiina niin nyt vaan ootellaan ja yritän hyvällä omalla tunnolla lepäillä..

Jatkoryhmä: Mä kans täällä mielellään jatkaisin jutustelua tällä puolella elokuun jälkeenkin, mutta jos ainoaksi väyläksi jää facebook niin pitänee sitten miettiä..

Penni ja pikkunen 37+2 (huh huh- pian alkaa tapahtua!!)
 
Terkkuja neuvolasta! :)
Kaikki oli hyvin. Hb mitattiin tällä kertaa, se oli 123, jota terkka piti hyvänä synnytystä ajatellen. Sf mitta oli noussut, se oli nyt jo 35,5cm, joka johtui pikkuisen todella korkeasta asennosta. Ei siis vaaraa, että pikkuinen olisi vielä keksinyt kiinnittyä... Painokin oli noussut, joten siitä ei tällä kertaa ollut puhetta. Pikkuisen syke oli tuttua 140 sarjaansa ja sai terkalta kehut, kuulma todella loistavalta kuullostava syke. Olihan se kiva kuulla, että Vintiö sai kehuja. Terkka kehoittikin meitä rentoutumaan; pikkuisella on hyvät viikot ja hyvän kokoinen. Kysyin, että paljonko pikkuinen painaisi lasketun ajan tienoilla hänen arvionsa mukaan ja se oli noin 3500g, joka olisi oikein kiva koko. Ei kun tähtäämään sinne.;)

Elsaliina Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan! :) Minäkin elän juuri laatikoiden keskellä, kun muutimme viikonloppuna uuteen kotiin. Yritän vain hillitä intoani purkaa kaikki 26 boksia liian nopeasti...:D

Jatkokeskuskusteluista Minäkin keskustelisin jatkossakin mielelläni tutun porukan kanssa ja mielellään täällä. Mutta jos tälle puolelle ei tule omaa ryhmää, niin täytyypi ajatella uudelleen fb-ryhmää, kun minäkin esikoisen odottajana varmasti kaipaan paljon vastauksia kyssäreihin, jotka monet konkarit täällä tietävät heti.

emilien Toivottavasti sielläkin on mahdollista ottaa mukaan kaksi tukihenkilöä synnytykseen. Kun kävimme tutustumassa synnärille, saimme kuulla suoraan, että kaksi tukihenkilöä mahtuu mukaan ilman muuta, joskus jopa 3. Ongelmana on kuulma enemmän ne synnyttäjät, joilla koko suku on tuuppautumassa mukaan tukemaan. Toivottavasti mies on tukenasi sitten juuri sillä tavalla kuin haluat ja tarvitset.:)

ON Olen täynnä positiivista energiaa, kun neuvolan jälkeen kävimme ostoksilla. Pääsin siis ekaa kertaa kesäkuun puolivälin jälkeen shoppailemaan ja se teki hyvää. Ostin imetyspaitoja, hoitolaukun, imetysliivit, maidonkerääjän ja kaikenlaista pientä vauvalle. Kävimme myös syömässä ulkona, ruokaostoksilla ja katsomassa kotiin muutamia tarvikkeita. Mahtava reissu! :D Ja mikä parasta: ei tuntunut käppäily missään! Voipi olla, että tuntuu illalla, yöllä tai huomenna, mutta sain niin paljon virtaa, että oli sen arvoista. Nyt on hyvä mieli, kun puuttuu enää pinnasänky ja rintakumit. Jee! :D

Muutimme tosiaan uuteen kotiin viikonloppuna. Mies ehti koota kaikki huonekalut ennen kuin haki minut evakosta kotiin. Ja hienolta jo näyttää, kun seinät on maalattu, toimimattomat kaapit purettu, uudet valot laitettu. Nyt vain pitää tottua siihen, että tämä koti on edellistä viileämpi, naapurit rauhallisia ja uusi pesukone linkoaa kovaa, kun sille päälle sattuu!:LOL: Kaiken kaikkiaan kodissa on jo hyvä vaihe menossa. Olen helpottunut ja hyvällä mielellä sen suhteen.:)

Luckygirl & Vintiö 37+2
 
Viimeksi muokattu:
musta ihan hyvin voi tänneki perustaa syntyneiden puolelle ryhmän. et jos jotkut kokee ettei halua facebookis niin musta ihan ok jos tänne kans. kuitenki molemmilla sivuilla oon "yhtä paljon" ja kuitenki kiva vaihtaa ajatuksia nettisivusta huolimatta. että pitää kattoa kuinka moni on innokas jatkamaan keskustelua että jos edes 10 halukasta löytyy niin eiköhän pistetä sit ryhmä pystyyn :) !

kurkku kipu vaan yltynyt, nyt tuntuu jo poskipäissä hirveä kipu.. siis mistähän hitosta tän nyt sain? ei kiinnostais nimittäin nyt mitään poskiontelotulehdus kuin mikään muukaan!
 
Miekii mielummin jatkaisin täällä keskustelua, kuin facebookissa.

Tuli nyt jostain vaan yht`äkkiä mieleen että mitähän kisuliinalle ja pojille mahtaa kuulua tänä päivänä ;o

Mie oon siivonnu ihan hulluna, kun haluun että kämppä ois siistissä kunnossa kun lähtö sairaalaan tulee. Oon nyt koittanu pitää paikat järjestyksessä ja imuroinu ja pessy lattioita vissiin joka toinen päivä :D Mies kävi tänään ostamassa meille uuden imurinkii, sellasen johdottoman varsi-imurin. Kun miulla menee aina hermo siihen imurin johtoon ja kun sitä rotiskoa saa perässä raahata. Toivotaan nyt että toi uus imuri ois vähän näppärämpi.

Pitäis tilata kampaaja-aikakin vielä, jos kerkeis käyä ennenkun vauva syntyy. Koska sit ei kerkee välttämättä moneen viikkoon kampaajalle ja alan nyt jo olla aika pulassa tän pehkon kanssa. Pitää koittaa huomenna tilata aika.

Keitin tänään tuttipullot ja tutit.. pitääköhän ne keittää sit vielä uudestaan kun oikeesti tulee käyttöä niille ?

sairaalakassista puuttuu enää omat vaatteet ja jotain pientä evästä. Koitan niitten vaatteitten suhteen luottaa siihen että mies osaa tuoda oikeenlaiset miulle sitten sairaalaan, ellen ehdi niitä itse pakata mukaan kun lähtö tulee. En haluu niitä vielä pakata kun on käyttöä niillä nytten, toisinkun vauvan vaatteilla.

Piti tulla vaan kommentoimaan tota facebook juttua, mut tuli tässä nyt näköjään muuutakin kirjoteltua :D on niin tylsäää :D

tii ja masukki 38+1
 
Heippa kaikille,

Mäkin haluisin vielä liittyä elokuisiin. Olen seurannut teidän kijoittelua jo pidempään silloin tällöin ja nyt heinäkuussa huomaan eksyväni tänne lueskelemaan useamman kerran päivässä teidän aatteitanne ja samankaltaisia olotiloja itseni kanssa. Eli: meille 1. lapsi tulossa, sukupuolta ei haluttu selvittää, synnärinä NKL, mun ikä 34, la 6.8. Joten viikkoja kasassa huimat 38.

Mua myös kovin kiinnostaa tuo tulevien "erikoistilanteiden" ryhmä synnytyksen jälkeen... Kaikki vertaistuki on varmasti silloin tervetullutta.

Pioni ja rontti 38+0
 
Aapuva, että väsyttää... Superpuuhapäivä takana. Oon pakastanu mansikoita, polttanu roskia ja puita takassa. On niin kosteeta koko ajan, että tuntuu kivalta pitää tulia. Oon pessy pyykkiä ja järjestelly paikkoja jne jne aamuaikaisesta lähtien. Mulla on kans sellainen fiilis, että joka paikka pitäis ehtiä käydä läpi. Ostin newborn vaippoja, muovialustan ja ihanan punasinisen tutin. Meinasin käyttää sitä muovialustaa ensin itse, in case vedet menee yöllä. Vein patjanpäällykset tänään pesulaan, joten kunhan ne kotiutuu, pitänee suojata. Onkohan vesien meno tavallisempaa yöllä kuin päivällä? Typerä kysymys varmaan...
Remontti etenee vihdoin, talo on tänään tärissyt, kun kylppärin lattioita on piikattu auki uusia putkituksia varten. Ehkä sittenkään ei tarvitse jäädä evakkoon vauvan kanssa sairaalasta päästyä. Pölyä on vaan niin hitosti, että miten mahtaa käydä, ehtiikö täällä siivota ajoissa?!? Kuitenkin se vaatii monta siivousta, ennenkuin kaikki remonttipöly on laskeutunut...
Sitten olen yrittänyt sivussa opiskellakin. No on vaikee keskittyä, kun meteli on korviahuumaava...
Hei te, jolla on flunssaoireita, onko teillä sarvikuonoa? Itse tutustuin keväällä siitepölyjen aikaan tähän apteekista löytyvään vempeleeseen, jolla saa nenän auki. Nyt flunssan yhteydessä ollut taas korvaamaton apu.
Kivaa, kun tänne tulee uusia keskustelijoita :)
Piti jotain muutakin kirjoitella mutta enpä muista mitä ja kenelle. Öitä!
 
Moikka kaikille!

Täällä olisi yksi elokuinen halukas liittymään mukaan keskustelemaa :)
Ahkerasti useaan kertaan päivässä olen muutaman kuukauden ajan teidän keskusteluja seuraillut, itse en ole uskaltautunut mukaan kun tuppaa tuo kirjotus taito olemaan aika heikko :D mutta yritän tässä nyt sitten pikkuhiljaa alkaa opetella :cool:
Ja meille avomiehen + 3 karvakorvan kanssa esikoinen tulossa, tyttölupaus 22.8. :heart: Ikää itsellä 18vuotta vielä muutaman kuukauden ajan ja synnärinä KOKS.
Täällä raskaus on sujunut oletettua sujuvammin, ei ole tarvinut kärsiä pahoinvoinneista tai kivuista ja säryistä. Rv 16 istukka vuoti rajusti n. 12h, muuten kaikki mennyt tähän mennessä kivasti :)

-Iso M ja pieni M 35+6
 
Tervetuloa uudet vielä mukaan keskusteluun!

Mä myös jatkaisin jutustelua ehkä mieluummin täällä kuin FBssä. Tosin voi olla, että ei tuu kovin usein kirjoiteltua vauva-hulinan keskellä... mutta näkispähän ainakin välillä, että mitä mammoille ja vauveleille kuuluu.

Mä kans mietin just vähän aika sitten että mitähän kisuliinalle ja annukalle (ja muillekin jo "ajat sitten" synnyttäneille) kuuluu. Toivottavasti kaikilla vauvat kasvaa vauhdilla. :)

(.) Tänään oli taas kohdunsuun hieronta. Ja nyt laskeskelen supistuksia. Tuleehan niitä, mutta epäsäännöllisesti tällä hetkellä (5min-15min väliä)... kestävät jotain minuutin. Lääkäri sano, että on jo 4cm auki ja noin 80% pehmenny, joten kuulemma synnytys voi olla nopea... eli ei kannata jäädä kotiin hirveen pitkäks ajaks odotteleen. Onneks meiltä ei oo ku 10-15 min sairaalalle. Tosin mieheltä menee vartti töistä ennen ku se tänne ehtii, joten arvuuttelen täällä että kuinka herkästi tuo mies pitää sit soittaa kotio. Voipi olla, että supistukset tästä taas laantuu... jos vauva ei tällä viikolla synny niin ens maanantaina klo 6 (tätä aikaa) meen sit käynnistykseen. Eli siis näyttäis siltä, että heinäkuinen vauva meille tulee, vaikka tiukalle saattaa mennä. Lääkäri totes masua tunnusteltuaan ja sf-mitan perusteella, että ei oo pieni vauva. Sinänsä hassua, että 2 viikkoa sitten sanoi, että ei vauva mitenkään erityisen iso ole!

Eipä tässä vissiin muuta...
Sulo-Sylvia rv 38+1
 
jos sitä sitten elokuun lopun tietämillä tekis tonne synnyttäneiden puolelle sen ryhmän, aika moni nimittäin tuntuu enemmän olevan kiinnostunut puhumaan täällä kuin fbookissa. senhän toki ymmärtää että ei kaikilla varmasti ole aikaa joka hetki olla rustailemassa mutta hiljaa se hyväki tulee :)

kiva kun uusia jaksaa aina vaan tulla :)

sarvikuonoa ei ole vaikka tiedän kyllä kyseisen vimpaimen. oon jotenki pitäny ajatusta epämiellyttävänä kun vesi virtaa nenässä :D ja silti tiedän että on oikein hyvä laite, aika monella kaverilla se on. ehkä pitäis rohjeta vaan ostaa.

meni koko yö kyllä ihan penkin alle, onneks samu nukku sentään hyvin. nään kokoajan unta siitä että lähtö synnytykseen tulee sittenku herään unesta niin huomaan että supistaa muttei kuitenkaan tarpeeks kivuliaasti. päivisin ei kuitenkaan juurikaan supistele. vois pysyä nyt ainaki pariviikkoa tuol masussa :|

tuli täyteen muuten 37 jees :)
 

Yhteistyössä