~~ Elokuun 2013 Ihmeet toukokuussa ~~

hallittu kaaos Apteekista saa mun mielestä ainakin ja sitten monista imetystarvikkeita myyvistä liikkeistä. Muistaakseni kakkosen imetyksestä selvisin vähemmillä vammoilla, vaikka imi paljon voimakkaammin kuin esikoinen, joten kai siitä jonkinlaista hyötyä oli.
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
Hei tulin nyt pikaisesti kertoilemaan

Synnytystarina
Yöllä 15.5 aloin tuntemaan lyhyitä suht.kivuliaita "nippailuja" kävin sitte juomassa vettä ja wc:ssä. Menin takaisin sänkyyn taisin nukkua reilun tunnin kun heräsin uudelleen supistuksiin. Kuullostelin hetken supistuksia tuli vielä epäsäännöllisesti. Kun supistukset kuitenkin alkoivat lisääntyä ja säännöllistyä soitin synnärille. Sitte siskoni tuli 6km päästä lapsien kanssa ja me lähdettiin miehen kanssa synnärille. Siellä mentiin käyrille, olin vähäsen (2cm) jo avautunut. Lääkäri päätti että mennään sectioon, pikkuisen sydänäänet ja hapensaanti olivat vähentyneet
Sectio tehtiin klo. 09.24, pientä poikaa oli vastaanottamassa alan ammattilaisia. Poika laitettiin heti happiviiksiin sun.muihin koneisiin. Oma olo heitteli, välillä vähän "horahdin" kun verenpaine nousi taivaaseen " siitä kuitenkin selvittiin.
5pv iässä todettiin pojalla RSV johon annettiin antibioottia. 9pv iässä kuvioihin astui lisäksi RDS hengitysvaikeus oireyhtymä. Pojalla on vielä apuna keuhkokone.
Pojan paino on nyt -105g ja pituutta on jo tullut 0.4cm lisää!

Näin meillä menee, olen päivät sairaalalla. Itse osastolta pääsin 20.5. Sectiohaava on todella kipwä ja itsekkin elelen kipulääkkein vielä.

Vempuli ja Onni 12pv
 
Tykoistuva kokoarviosta: Itse sain kokoarvion rakenneultrassa 440g ja 25cm josta on jo se 10 viikkoa. Muuta kokoarviota ei ole tullut, ei ole mitään ylimääräsiä ultria tms. eikä tuolla mun neuvolassa ole mitää ultravehkeitä millä katsoa pientä. :)
 
Vempulille onnea ja tsemppiä! :)
Mulla oli eilen sokerirasituskoe ja neuvolalääkäri. Kaikki oli kunnossa maha on kasvanut kyllä hurjasti :) Pienen liikkeet tuntuu nyt selvemmin kun koskaan ja ympäri masua :)
Mullakin on vaivana nuo suonenvedot öisin! aargh! Lisäksi maito on alkanut nousta joka tuntuu tässä vaiheessa tosi kiusalliselta :/
Tänään on ensimmäinen perhevalmennus ja odotellaan sitä miehen kanssa innoissamme :)
huomenna poksahtaa 27+0 mittariin, äkkiä tää aika menee!!
 
Vempulille ja pojalle hurjasti tervehtymistoivotuksia täältä!

Sitten omaa napaa neuvolasta
rv 30+0
sf-mitta 28-29cm (sanoi 29 mutta merkkasi 28) eli keski- ja yläkäyrän välissä
verenpaine 121/78 (kotimittaus)
paino +490g/vko (just tuli kahdessa päivässä kilo turvotusta!!! silti ihan ok)
hemppa 128 (noussut 118--> ei enää rautaa, JESS!)
syke 145
liikkeet ++
prot/gluk -/-
turvotus +
vauvan asento RT

Äitiyspolin kontrollikäynnillä (verenpainetaudin takia varmuuden vuoksi) tutkittiin kohdunsuun tilanne, kun valitin viikonloppuisia suppareita. Ei muutoksia! Ei ole siis ainakaan etuajassa nyt putkahtamassa mihinkään.

Vauvan kasvua tarkasteltiin ultralla. Ensimmäistä kertaa annettiin painoarvio, käsikopelolla ja ultralla n. 1,5kg. Ympärysmittojen perusteella tulossa vauva, joka kehittyy n. -1 käyrällä, aivan identtisesti ilmeisesti esikoisen koon kanssa, johon lääkäri kehitystä myös vertasi. Muutamia päiviä nähtävästi pienempi kuin nuo LA:n lukemat, mutta täysin normaalin rajoissa kehittyy, eikä ole tulossa mitään jättiläistä :) Lääkäri sanoi, että tämä on erittäin hyvä synnytystä ajatellen, vähemmän rasitusta vauvalle ja äidille, kun on vähän pienenpuoleinen.

Seuraavan kerran kuulemma sitten Kättärille synnyttämään vaan, ei tarvitse tulla lisäkäynneille, ellei nyt jotain hälyjä ala tulla neuvolassa tai liikkeet yhtäkkiä hiljene. Oikein mukava nuori mieslääkäri, tehokas, asiallinen, kyseli tarkkaan ja tutki tarkkaan, mutta silti onnistui hoitamaan kaiken n. 15 minuutissa.

Todistetusti täällä on siis normaalisti etenevä raskaus, joten annetaan mennä vaan :)

PH ja pikkuinen tyyppi 30+0
 
Sain tänään sokerirasituksen tulokset. Tarkkoja lukuja en enää muista, mutta selvästi alle raja-arvojen oli kaikki luvut. Hyvillä mielin voin jatkaa jäätelön syöntiä ;)

Työmotivaatio on multa paennut, mutta kuukausi olis vielä töitä jäljellä. Heinäkuun alusta sitten lomille. Voinnin puolesta työt ei ole ongelma, mutta ajatukset alkaa jo olla keskittyneenä tulevaan.

3ssi: Kerro sitten minkälaista valmennuksessa oli. Meillä ensimmäinen kerta ensi viikolla, mutta olen saanut sen käsityksen, että kyse on aika yleisluontoisesta luentopölinästä, joten odotukset ei ole huimat.
 
Vempulille ja pikkuiselle paljon voimia. :heart:

Hah, ilmankos mulla oli menny ihan ohi mikä rasva auttais rintoihin, oon allerginen lanoliinille ja se lansinoh on puhdasta lanoliinia, oon varmaan tietoisesti sulkenut koko asian mielestä... :D Kaappeja kaivoin ja löysin yhen sairaan kalliin rasvapurkin, mitä apteekista suosittelivat sen tilalle silloin esikon aikaan, mut ei oo tullu paljo käytettyä... Rintakumit ilmeisesti suojas sen verran ja saihan siinä sit samalla maitokylpyjä kun imetti...

Tiitiläinen ollu tänään aikas hiljanen. Aina kun rupee enemmän mietityttään niin tökkäsee kerran tai pari pikkusen, ettei nyt aiva tarvi ruveta panikoimaan... Pitänee herätellä kaveria pikkusen kun menee maata, jos sais vaik vähä enemmän liikettä...
 
Vempulille ja pienelle Onni pojalle paljon voimia!

Tässä olisi omaa napaa kopsattuna suoraan kerhon puolelta:

Kävin itse maanantaina naistenklinikalla päivystyksessä kun koko su-ma välisen yön särki alamahaa ja selkää. Supistuksia tuli monta, mutta onneksi loppuivat kun päästiin sairaalalle. Kohdunkaulaa on kivasti jäljellä, mutta kohdunsisäsuu on pehmeä ja joku testikin mulle tehtiin mikä ennustaa ennenaikaista synnytystä niin se oli positiivinen. Melkein sain jo keuhkoja kypsyttävät kortisonit, mutta lääkäri joutui laskemaan minut kotiin koska osasto 42 oli ihan täynnä. Perjantaina on kättärillä aikaisemmin sovittu kontrolli ja jos muutosta on ma. tapahtunut joudun sairaalaan makaamaan. Mitään en voi tehdä kun alkaa supistaa ja limatulppaa on kanssa tullut ja paineentunnetta on alakerrassa. Pojan painoarvio oli 27+0 1047g ja kaikki hänellä tosi hyvin. Kasvaa kuulemma keskikäyrällä.

Huoh. Tuleekohan tästäkin keskonen. Nyt kun sanon näin kärvistelen varmaan vielä syyskuussa yhdessä kasassa.:LOL:

Eipä tänne muuta. Nyt oon kotona niin täydessä vuodelevossa kun kahden lapsen äitinä pystyn. Älkää mammat rehkikö liikaa ja ottakaa ne supistukset tosissaan jos kipeäksi menee ja panadol ei auta.

Perjantain tuomiota odotellessa

härkäneito ja kolmonen rv 27+2
 
härkäneidolle jaksamisia.

Eipä tarvinnu olla yöllä enää yhtää huolissaan liikkeistä... :) Koko yön oli tosi vilkas... En saanut unta ennen puoltayötä ja vähän väliä muksittiin ja potkittiin, esikko kans heräs siinä sit ennen kahta viä kolme kertaa niin nukahtaminen veny vieläki ja joka kerta ku nousin ja menin sit takas sänkyyn alko hirmu jumppa... Oon nukkunu jopa kolmesta seittemään... ja se kyl tuntuu...

Ja tänään poksutaanki =)

tieti ja tiitiläinen 28+0
 
  • Tykkää
Reactions: Pippurihäntä
tieti: Mäkin oon nyt vähitellen hyväksynyt, että aika ajoin vaan tulee hiljaisempia päiviä, joita sitten saattaa seurata hyvinkin aktiivinen jakso. Eihän se meillä maanpäällisillä ihmisilläkään ole samanlaista joka päivä se heiluminen :)

Mä oon niin onnellinen kun löysin VeroModan perusmallistoista pari kivaa kesävaatetta, joille on varmasti käyttöä mahakauden jälkeenkin! Loppupuolen masukuvaketjusta löytyy toppiesimerkki tältä päivältä *vinkvink* ja lisäksi hommasin suljetulla puolella mainostetun 9,90e maksaneen mustan trikoisen maksimekon, josta otin vaan numeroa isomman kuin normitilassa ottaisin. Ja joo, tarttui siitä yksi huivikin matkaan.... Olisi muuten ollut tosi kaunis vihertäväkuvioinen maksimekkokin, jossa empireleikkaus, mutta en keksinyt niin hienolle mekolle enää tälle kesälle käyttöä, joten rekkiin jäi vaikka ihana oli. Meillä kun ei ole tiedossa mitään kesäjuhlia varsinaisesti.

Nyt lepuuttamaan shoppailukierroksesta väsähtäneitä jalkoja :)

PH 30+1
 
härkäneidolle tsempitykset!!

Mulla alkoi tänään paljn odotettu kesäloma! Ihanaa jäädä lasten kanssa kotiin ja yhderssä valmistautua vauvan tuloon. On mulla muutama kesäkurssi ja mitkä pitää tehdä, mutta ne voi suorittaa netissä!

Eilen sain vaunut :) nyt alkaa olla kaikki hankittuna, paitsi vaatteita tarttee ja tutteja ym ym ym.. mutta nyt niitä on aikaa hankkia :)

Meillä olis tässä kesällä paritkin juhlat.. rippijuhlat ja ristiäiset. Mä löysin gina tricotista aivan mielettömän ihanan mekon joka menee raskauden jälkeenkin. :) mamma vaatteita en ole ostanut.. paljon on tunikoita ja legginsejä ja ne on tähän asti riittäneet hyvin.

Syksyksi sitten jotain kivaa vaatetta pitää hankkia!

Täänään poksu viiktkii 28+0 kyllä aika kuitenki johonkin liikkuu!
 
Tämän päivän neuvolakuulumisia:
Rv 30+6 ( neuvolalääkäri 27+0)
Paino +500g (yht. 7,3kg)
Turvotus + (+)
RR 113/71 (133/73)
Pissa puhdas (puhdas)
Sf-mitta 31 (25)
Vauvan <3 +130 (+150), liikkeet ++
Tarjonta PT (RT)
Närästykseen: lääkäri määrää reseptin huomenna.
SOKERIRASITUS nro2 : Kaikki arvot viiterajojen sisällä :) Ei jatko seurantaa siis esim. ultraa, kotimittauksia voi suorittaa edelleen esim. 1pv/1krt/vko
Lääkärikäynti Rv 36

Epa ja Bingo 30+6
 

Yhteistyössä