Elokuun 2011 pikkuiset joulukuussa

Meillä ei vielä maistella, mutta noista SaaraSannin ja Soulmaman kirjoituksista tuli mieleen aikaisemmat kerrat... ja muistan sen, miten yökiltä se haalea keitetty peruna haisee. En mäkään siitä tykkäisi ;)

Meidänkin tarvis varmaan alkaa miettiä unikoulua á la Soulmama. Ongelmana tällä hetkellä on kuitenkin nuo hampaiden tulemiset. Eli eka hammas on ulkona, mutta toinen on imeisesti tuloillaan. Vaan ei tule, sitä on nyt yritetty ulos jo monta päivää, mutta kun ei niin ei. Mutta jos siis tämä nukkuminen jatkuu sen hampaan tulon jälkeen samanlaisena kuin nyt, eli että varsinkin illalla syödään parin tunnin välein, niin täytyy sitten unikouluilla. Koska ihan selkeästi ei ole ruoantarpeesta kyse, koska P on nukkunut 6-7 tuntiakin putkeen joskus (ehkä kerran kaks :rolleyes: )

Mammy, meillä ei punnittu 4 kk neuvolassa kun P nukkui ja en viitsinyt herättää, mutta veikkaisin, että tuolla 9 kg:n paremmalla puolella täälläkin jo mennään. Ainakin 3 kk:n iässä oli painoa jo yli 8 kg. Eli isot vauvat meillä :heart:

Siobhan ja P, 4 kk 1 vk
 
Meillä ei rasvata ollenkaan, iho on hyvässä kunnossa niin en ole sitten aloittanut rasvaamista. Kylvyssä käydään n kerran viikossa.

Joululahjoja ollaan ostettu vauvalle ja yhdeltä kummilta tulee tavaraa lahjana ja toisilta rahaa tilille.

Meillä mennään korvikkeella pelkästään ja olen ajatellut ens vuoden puolella vasta aloitella kiinteitä. En ainakaan ennen 4kk neuvolaa joka meillä on vasta tammikuun puolivälissä ja ikää silloin jo 4,5kk. Olettekos te tehneet soseita itse pakkaseen vai ostatteko kaupasta? Itse ajattelin jotain soseita tehdä jääpalamuotteihin esim. porkkanan. Onkos jollain tietoa voiko esim. pakastekukkakaalista tehdä sosetta ja antaa sitä sitten vai pitäiskö olla tuore kukkakaali?

Meillä ollaan nyt löydetty omat ja vanhempien kädet. Ja oma kieli. On ihanan näköistä kun näyttelee kieltään aina välillä. Lelut alkaa kanss pysymään käsissä ja niitä tutkitaan. Lattialla viihtyy hetken aikaan yksikseen mutta mitään yritystä ei kääntymiselle edes ole.
 
Esikoinen sai paljon purkkiruokaa, mutta nyt kun joka tapauksessa kokkailen, niin teen itte kyllä varmasti paljon ruuat. Huomenna ajattelin kokeilla porkkanaa, kaks kertaa annoin tosiaan perunaa ja nyt on ollu kaks päivää välissä ja nyt sitten jos huomenna keittelin porkkanan. En siis pidä minkäänlaista kiirettä noitten kiinteiden kanssa, pikkuhiljaa. Mutta tavote on se, että puolen vuoden iässä sais sitten jo puuroa mukaan kuvioihin. Ehkä onnistuu, ehkä ei.
Ajattelin huomenna mennä käymään kirjastossa ja lainata sellasen kirjan kun "kotiruokaa vauvalle". Ni varmasti sitten tulee semmosia ruokia tehtyä, jotka täyttää kaikki tarpeellinen.
 
Meilläkään ei rasvata kuin peppua joskus. Toisaalta meillä kylvetään joka päivä, ja tapaan lorauttaa öljyä siihen kylpyveteen. Eli oletan, että se pitää ihon hyvässä kunnossa.

Joululahja P:lle... mä en ole jaksanut miettiä. Ehkä sille voisi ostaa jotain vaatteita, niille olisi käyttöä :) Kysymys on vaan, että olisko se joululahja P:lle vai mulle itselleni ;)
 
Miisu78: Laitoin sulle yv:tä fb:n liittymisestä jos vielä olet halukas etkä ole neuvoa saanut!

En oo pitkään aikaan muistanut käydä lueskeleen, paljon on vielä lukematta. Koitan paneutua ja tulla kommentoimaan uudemman kerran :) Mukavaa joulun odotusta kaikille Elokuun pikkuisille ja äideille! :heart:
 
Moron!

Porkkanaa olen nyt antanut joka ilta, mennyt 1 teelusikallinen. =) Perjantaina meinasin vaihtaa bataattiin. Mä teen soseet kyllä itse, ainakin näin alkuun, kun määrät ovat noin pieniä. Katsotaan miten sitten jaksaa, kun noita alkaa menemään enemmän.

Unikoulu etenee kohtuullisesti. Tokana päivänä huudettiin päikkäri-unia 2,5 tuntia, oli aika rankkaa. Mutta sen jälkeen ei oo tarttenu huudattaa enään niin pitkiä pätkiä. Ja on sitten kuitenkin lopuksi aina nukahtanut omaan sänkyynsä. Meillähän on se ongelma, ettei tahdo uni tulla, jos ei oo tissi suussa. Välillä joutunu tunninkin nukuttelemaan tissin kanssa... Mutta uskon, että tämä tuottaa tulosta, kun poitsu tajuaa että oma sänky on turvallinen paikka nukahtaa. En ole jättänyt koskaan yksin huutamaan, vaan aina kun huuto alkaa, niin olen nostanut syliin ja sitten vasta laittanut takaisin, kun on rauhoittunut.

Pojan kummeille vien joulutervehdykseksi glögiä, pipareita, hirvenpaistia ym. pientä. =) Poitsulle ei olla vielä mitään ostettu, ehkä yksi paketti ostetaan. Eihän tuo vielä noista mitään ymmärrä.

Minäkin pääsin tänään vauvauintiin pitkästä aikaa. Vedessä on helppo liikkua leikatun nilkan kanssa. Nyt onkin sitten kuukauden tauko.

Aamulla tulee sit taas sairaanhoitaja ottamaan verikokeet. Tein tänään ison läjän hevosenkengän muotoisia pipareita, joita kastoin suklaaseen ja kookoshiutaleihin/pähkinärouheeseen/nomparelleihin. Pitää antaa hoitsulle pari kahvitunnille. ;)
 
Moikka kaikki!

Täällä kiinteät aloitettu vko sitten. Ja eka perunalla ja ilme oli kyl veikee :D mutta kivasti meni annoin vain pari teelusikallista. Porkkana uppos paremmin ja tänää kokeiltii kasvista ja se oli suurtaherkkua en meinannut pysyä peräs ruuan annos kun suu oli auki kuin lokinpojalla:heart:
Perunan tein ite ja aion tehä myös tuon porkkanan ite.

Nyt ollut yöt aika hankalia itselle, kun poika pitää sellaista pientä "itkua" ja on silti ihan täydessä unessa. Kahden tunnin välein yhä herätys ja välis tuota "itkua" niin omat unet kyl aika nolla.

Kummeille ostetaan jotkut lahjat ja tuolle omalle pikkuiselle varmaa joku sellanen hyppykiikku tai kävelyjuttu vaikka niitä ei viel tarvikkaa.On sit valmiina kun aika koittaa. :)

Ens vkolla päästää sit 4kk neukkarii.

Kirppu69
 
Kurjia kelejä vaan piisaa. Mä oon ihan kypsä, kun lasten kanssa on niin tylsä ulkoilla sadesäässä.

Pinja on tänään 4kk. Toissapäivänä oltiin neuvolalääkärissä. Kaikki oli mallillaan. Hyvin on pelkällä tissillä kasvanut. Pituutta oli 63.7 cm ja painoa 6.5kg. Ei siis kiirettä kiinteille.

Mä oon ihan ihmeissäni, kun Pinja meni eilen yöunille jo klo 23. Tähän saakka ei ennen klo 01 ole saatu neitiä nukkumaan. Vieläkin se tuolla vetelee yöuniaan. Taisi olla eilen rankka päivä, kun käytiin anopin kanssa tekemässä viimeisiä jouluhankintojaja Pinja oli mukana.

Pinja viihtyy jonkun aikaa mahallaan lattialla (kääntyy siis aina, kun laitetaan selälleen). Sitterissä viihtyy mun syönnin ajan, mutta muuten on aikamoinen sylikissa. On täällä semmonen meno välillä, kun noi kaksi isompaa juoksee pitkin kämppää, että en yhtään ihmettele, kun vauva haluaa hakea turvaa sylistä. Pinja on aika herkkä vauva. Vierastaa jo ja säikähtää nopeita liikkeitä tai ääniä. Neuvolassakin vierasti tätiä ja lääkäriä.

Onko teillä muilla sellasta, että vauva ei oikein malta päivällä syödä? Mun on ollut viime päivien aikana vaikeuksia saada Pinja syömään päivisin. En tiedä mistä johtuu. Illalla ja yöllä syö hyvin.

Kummeille ollaan ostettu joku pieni lahja. Nyt annetaan vaan suklaarasiat, kun täytyy säästää rahaa hoitovapaata varten. Meillä noita kummeja alkaa olemaan niin paljon, että ei millään riitä rahat ostaa jokaiselle kunnon lahjaa. Haalin keskimmäiselle lapselle kauheesti kummeja, kun luulin, että jää meidän viimeiseksi vauvaksi. Tälle kolmoselle sitten kokemuksesta viisastuneena otettiin vaan kaksi kummia.

Tänään lähden ystävän luokse viettämään tyttöjen iltaa. Pinja lähtee mukaan, koska ei edelleenkään suostu ottamaan pullosta maitoa. Eipä se haittaa, kun ollaan vaan sisällä ja tehdään jotain hyvää ruokaa. Siinähän tuo menee mukana ja varmaan sylissäpitäjiä riittää.

Pujaja ja P 4kk
 
Meiän Anniinalla oli huulen, ikenen ja kovan suulaen sulkuleikkaus tiistaina. tänään vihdoin kotiin <3 Kaikki meni hyvin vaikka olikin tosi pelottava kokemus.. Keväällä-syksyllä seuraava leikkaus.

Kata90 ja Anniina 4kk 4pv
 
Huomenta äidit ja vauvelit

Kopioin taas osan tekstistä muualta kun ei tää aika tahdo riittää kirjoittamiseen.
En kyllä käsitä mihin aika katoaa... Ellikin täyttää parin päivän päästä 4 kk ja on jo niin iso tyttö! Neuvolassa käytiin keskiviikkona, painoa 7230 g ja pituutta 65 cm, py 42 cm. Hienosti siis täälläkin kasvu edistyy pelkällä tissimaidolla. Parina iltana oon nyt antanut riisivelliä, ajatuksena iltavillien rauhoittaminen, mutta huonolla menestyksellä toistaiseksi... Soseita aattelin aloitella maistelemaan, kunhan jaksan alkaa niitä tekemään, eipä noilla onneksi kiirettä ole kun maito riittää.

Meillä on jo kaksi hammastakin! Toinen puhkesi itsenäisyyspäivän aattona ja keskiviikkona lääkäri sanoi että kaksi hammasta täällä on... Minä olin ihan ihmeissäni, että ei siellä vielä ole kuin yksi, toinen on vasta tulossa mutta sepäs olikin sitten äidin huomaamatta tullut läpi ikenestä=) Selältään pyörähdellään mahalleen aina kun sille päälle neiti sattuu, välillä kyllä saattaa mennä päiväkin että haluaa olla vaan selällään ja sitten seuraavana päivänä äiti saa olla jatkuvasti kääntämässä takaisin selälleen kun eihän siinä mahallaan kauaa jaksa olla...

Neiti on muuten oikein iloinen ja hymyileväinen, kiljuu ja kihertää. Ja ihana uusi taito: sylkeminen ja päristäminen... Ai että se on söpöä kun toinen mutjuttaa suuta ja sitten saa huulet sopivasti ja sylki lentää! Mutta sen ja kuolaamisen seurauksena bodyt on märkänä koko ajan:) Nukkumisen kanssa meillä on vähän ongelmia, välillä maistuu kolmen tunnin päikkärit ja välillä sitten nukutaan vaan vajaan tunnin pätkiä päiväsaikaan. Illat on ihan hulabaloota, kahdeksan pintaan yritetään aina alkaa iltapuuhiin ja nukkumaan, mutta voi olla että neiti ottaa vaan tirsat ja alkaa sitten touhuamaan tai sitten touhuaa ja kiljuu sängyssä niin että lopulta saattaa nukahtaa vasta yhdentoista pintaan:headwall: Lempileikki on se, että vedetään unirätti silmille, sitten puhistaan ja ähistään sen alla, potkitaan ja viuhdotaan niin kauan että rätin saa pois ja sama homma alkaa alusta... Ja siinä tietysti tulee kamala hiki, niin että neiti on ihan läkähdyksissä lopulta:D

Miehen kanssa täällä menee entiseen malliin. Viikko sitten otettiin taas yhteen ihan kunnolla ja sen seurauksena tää viikko on ollut hyvin seesteinen:) Saa nähdä kauanko kestää tällä erää... Mutta osallistuminen kotihommiin on aivan minimissä eikä siihen näköjään mikään auta.

Minä eilen imuroin tyttö rintarepussa ja olipas aika hyvä treeni huonokuntoiselle äidille... Täytyykin alkaa harrastamaan sitä useammin! Tyttö tykkäs olla siinä, pää pyöri kun piti katella joka puolelle. Mulla on se kantoliinakin ja alussa sitä muutaman kerran kokeilin, mutta se on sellasta jotain fleecen tapaista materiaalia ja siinä tulee nopeesti kuuma sekä tytölle että äidille. Ootteko muuten aatelleet hankkia hyppykiikkuja vauvoillenne? Mä just oon sellasta ostamassa, vaikka eihän sitä kovin suositella... Mutta meidän neiti on niin eläväinen, ett jos se nyt jonkun kymmenen minuuttia siinä päivässä saa potkia niin tuskin siitä mitään haittaa on. Ja luulen että tyttö tykkää siitä:)

Käytiin aamulla vauvauinnissa viimeistä kertaa tälle vuodelle. Tää oli nyt neljäs tai viides kerta (ei voi muistaa...) ja nyt Elli innostui heti kun mentiin veteen. Hitaasti syttyvää tyyppiä näköjään joissain asioissa, kesti näköjään tovin ennen kuin hoksasti että siellä voi potkia ja pärskytellä:D Tänään sukellettiinkin ensimmäisen kerran ja hienosti meni!

Kata, kiva kuulla että leikkaus on mennyt hyvin :)

Joululahjat on ostettu lähes kaikki, mies saa vielä muutaman hankkia ensi viikolla ja ruokakaupassa käydään sitt varmaan keskiviikkona. Ollaan ensimmäistä kertaa joulu kotona niin, että minä en ole töissä. Miehen vanhemmat ja täti tulee meille syömään, eli vähän on laittamista edessä mutta oishan se laitettava ruoka itselle kuitenkin. Koristeluita, kuusta jne. meillä ei juurikaan tule olemaan kun en ole mitään joulujuttuja tullut koskaan hankkineeksi. Oon aina joulut töissä tai sitten jos oon ollut vapaalla niin ollaan mun äidin luona! Aattelin että käyn joulun jälkeen alennusmyynneistä ostamassa koristeita yms. ens joulu varten:) Ja onhan tässä sitten taas vuosi aikaa neuloa ja askarrella joulukuusen palloja. Ihania ne neulotut pallot, ootte varmaan nähneet niitä kun niistä on nyt niin paljon puhuttu?!?

Jaahas, neiti heräilee eli käsky käy äidille. Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Tuulia ja Elli viittä vaille 4 kk
 
Kata: Kiva kuulla että leikkaus on sujunu hyvin <3

Meillä on pikkusella nyt ensimmäinen nuha. On kovin räkänen ja itkunen. Siitä huolimatta nukkuu yöt putkeen. Nukkuu mahallaan, kääntyy itse niin nukkumaan, niin räkä valuu lakanaan eikä jää nieluun pyörimään.

Meillä tota itsetehtyä perunaporkkana sosetta menee niin paljon kun annan. Suu on aina auki kun lusikka tulee. Oon nyt huoletta sitten antanu semmoset viis lusikallista päivässä kun ei ole mitään oireitakaan tullut. Tosin eilen ei nyt saanut mitään, ei viitti nuhanenua hämmentää millään ylimääräsellä.

Me ei ostettu nyt mitään joululahjaa pikkuselle. Sillä on jo kaikkea isosiskolta. On vaatteita niin paljon ettei varmaan kaikkea kerkeä edes käyttämään ennen kun jää pieneksi ja lelujakin on tulevaisuudelle ihan riittämiin. Ja mitään ylimäärästä ei tarvita. Isosisko saa sitten senkin puolesta lahjoja, voivat niillä leikkiä sitten aikanaan yhdessä.

Meillä on vähän vielä laittamista tässä asunnossa, niin ajateltiin jos tänään sais loput pari laatikkoa purettua ja kämpän sitten siivottua. Näin olis hyvä aloittaa joulunodotus :)
 
Buahahahaaa! Käytiin tänään kyläilemässä pojan kummien luona. Töräytti sitten siellä ekan kerran "selkäpaskat", eli niin paljon tavaraa, että tuli vaipan yli selkään asti. :LOL: Ja meillä ei tietenkään vaihtovaatteita mukana... :whistle: No, huuhtasin bodyn ja kuivasin hiustenkuivaajalla. Housuja ei laitettu ollenkaan, saatiin seuraavasta hoitopaikasta puhtaat housut. Heh, näin meillä! Opinpahan pitämään varavaatteet mukana kyläreissuilla... :headwall:

Tänään maisteltiin bataattia. Hyvin tuntui maistuvan. Viikko ollaan tosiaan porkkanaa maisteltu, nyt bataatin vuoro. Seuraavaksi vois kokeilla vaikka maissia.

Unikoulussa saatiin työvoitto. Tänään sain pojan nukahtamaan omaan sänkyynsä ilman minkäänlaista huutoa ja ilman, että nukahti tissille. Jeee!!! :heart:

Hyvä Kata että leikkaus meni hyvin! :flower:
 
Hyvä, että Katan Anniinan leikkaus meni hyvin! Pikaista toipumista ja onnea seuraaviinkin leikkauksiin!

Joululahjoista vielä, että onhan mulla ollut P:lle joululahjaidea jo pitkään! =) Eli tarvis saada sellainen Stokken ruokailualusta ostettua, mitä joku (unohdin kuka :ashamed:) täällä mainosti varmaan marraskuussa!

Mä odotan malttamattomasti vauvauinnin alkua. P keksi tänään että kylpyammeessa veden potkiminen aiheuttaa kauhean räiskeen ja että äitikin siitä kastuu... (hän tajusi sen siis vihdoinkin kunnolla, on sitä jo aikaisemmin vähän harrastettu muttei näin paljoa). Viihtyy vedessä kuin kala samaisessa.

Soulmaman unikoulun
onnistuminen antaa uskoa omaankin tulevaisuuteen.
Onnea!

Punnitsin P:n eilen, ja painoa on kotivaa'an mukaan 9.2 kg. Ikää 4 kk 12 päivää.
 
Mä oon ollu muka niin kiireinen etten oo kerenny kirjotteleen. Oivalla paljastui viime kertasten rintaraivareitten syyksi korvatulehdus. Kuin kauan lie kerenny olla, ennenku tajusin viiä lääkäriin. Muuta oiretta ei ollu kun se kiukuttelu tissillä ja sitten alako yskä. Nyt taas taistellaan tissin kans ja illaks tilasinki lääkäriajan..

Meillä 3kk mitat oli 64,5cm ja 6730g. päänympärystä ei syystä tuntemattomasta oo neuvolakorttiin merkattu.

Vaan huuto kuuluu taas joten on mentävä. tuun paremmalla aikaa lukasemmaan mitä ootta kirjotellu.:)
 
Hei kaikille !

Tulinpa kurkkaamaan mitä täällä tapahtuu? Tulee niin odotusajat mieleen, kun tänne tulee, kaiholla niitä muistaen :'(
Sain tytön justiin nukkumaan ja hetki aikaa istahtaa rauhassa
Meidänkin tiedot voi päivittää tuonne listaan, eli Sajeva tyttö 41+4 3750 g 51 cm
Joulukin se on kohta ovella ja nurmikko paistaa vihreenä, pitäiskö se käydä vielä leikkaamassa :D

Sajeva ja Emma 4kk 3vrk
 
Hellou kaikille!!

Meillä oli tänää 4kk neuvola ja mitat oli 63.5cm ja 7555g ja päänymp.45 ja päänymp oli kasvanut reilusti niin huomenne Tays ultraan :(tarkastaa et kaikki hyvin. En ainakaa oo mitää muutosta lapsessa huomannut ja ei tuo pää minusta isolta vaikuta.. eikä neukkarin täti sitä kans isona näöllisesti pitänyt.

Ja viimeyössä jotain taikaa.. Poika nukahti 19 kaks kertaa laitoin yöllä tutin ja uni jatkui aina aamu 07 asti sit syötii ja 09 oli pakko herättää et keretää neuvolaan. Tänääki nukahti nätisti ilman itkuja omaan sänkyy klo kylläkin oli 22 mut nukahti taas 19 sohvalle ja herätin vaipan vaihtoo 21 ja silti noin nopee nukahdus, ans katsoo miten tämä yö menee;). Aamul taas herättävä aikasin.

Vaikka epäilen et kaikki on hyvin on pieni suru sisälläni ja huoli pienestä :(

Mutta peruna maistuu ja porkkana niitä poika vetäis vaiks kuinka paljon jos antas. Potra poika:heart:
 
Heipat täältäkin! Ei enää montaa yötä jouluun, vaikka itsellä ainakin joulufiilis ihan hukassa, kun ilma on ihan hirveä. Jospa se tunnelma siitä nousis, kun saa koristeet ja joulukuusen paikoilleen, kunhan nyt ensin saisin inspiksen alottaa siivouksen. Onneks meidän äiti tulee auttamaan :whistle:.

Vauvauinti aloitetaan nyt sitten 14.1 Saatiin ohjeeksi hankkia sellanen uikkari, missä on tiukat lahkeet. Sitä sitten joulun jälkeen metsästämään.

Meillä on tullut paljon uusia asioita ihan rytinällä, ensimmäinen hammas on puhjennut ja ukko oppi kääntymään selältä vattalleen. Pitkiä aikoja ei viihdy mahallaan, kun alkaa kiukuttaa kun ei pääse eteenpäin vaikka kuinka pyllyä nostaa. Öisinkin on sängyssään kääntynyt poikittain.

Soseita meillä on syöty jo jonkin aikaa ja ihan ite oon niitä keitelly ja sitte pakastanu jääpalamuottiin. Bataati-porkkana-parsakaali on ihan ehdoton suosikki. =).

Me ei ite varsinaisesti osteta pojalle mitään, oon kyllä hälle ostanu pari vaatetta jouluostosten lomassa. Hyppykiikkun ajattelin kyllä jossain vaiheessa hommata, kun ei tarkoitus ole siinä koko päivää istuttaa. Kummeille teetin Ifolorilla kalenterit pojan kuvilla, toiselle keittiökalenterin ja toiselle sellasen taskumallisen. Ja omalle kummitytölle ( 7kk) ostettiin pari vaatetta äitinsä toivomuksesta. Muita lahjoja en sitten juuri hankkinutkaan, ilmoitin kaikille aika jyrkästi että kun mun tulot on mitä on niin ei paljon ostella vaikka haluja olisikin.

Viimoset 2 yötä poika on nukkunut ekan pätkän 21-04 sitte syönyt vähäsen ja jatkanut uniaan 8 saakka. Saapi nähdä kuinka kauan tätä vaihetta jatkuu ;).
 
Kirppu69 tsempit teille ultraan, toivotaan ett kaikk on hyvin :)

4kk neukku takana ja pikkuinen tyttö painoi 6330g ja 62cm, päänymp 40cm ja aivan keskikäyrää menee pituus ja paino :heart:
ei tarvi vielä rintaruokinnan lisäksi muuta ruokaa aloittaa :)

meilläkin on ollu nuhaa ja korvat vauvalta katsottu, terveet oli onneksi.

Pieni Tähtönen ja Pihla 4kk 3pvää :heart:
 
Kirppu, tsemppiä ultraan! Toivotaan, että pojalla on ollut vain kunnon kasvupyrähdys =)

Meilläkin käännyttiin tänään ekaa kertaa selältä mahalle. Tosin yllättäen keskellä yötä, heräsin siihen kun P alkoi huutaa, ja syyksi selvisi siis se, että hän oli ilmeisesti vahingossa kääntynyt mahalleen eikä päässyt siitä enää selälleen... Tänään päivällä on sitten harjoiteltu kyljelle kääntymistä oikein olan takaa, ja se on niiiin kivaa kun pääsee käsiksi leluihinsa ihan eri tavalla kuin selällä maaten. Yritin saada P:tä kääntymään myös mahalleen siitä kylkiasennosta, mutta vähän luulen, ettei hän halunnut... tosin silloin olisi päässyt vielä paremmin käsiksi leluihinsa =)

Siobhan ja P, 4 kk 15 pv
 
Heippa,

Kiitokset tsempeistä. Ultrassa kaikki oli hyvin niinku epäilinkin kun ei mitää oireita ole ollut. Isänsä puolella vaan on isopäistä sakkia :LOL: ja lääkäri sanoi et nuo käyrät tällä hetkellä ovat mitä ovat, esim. päänkäyrä perustuu 60 henkilön mittoihin, uudet tulevat voimaa ens vuonna ja siinä sit reilusti enemmän ihmisiä mitattu. Mut hyvä et tutkitaa.

Meillä ei käännytä vielä selältä vatsalle vaan mennään vaan toooosi mutkalle maha on lattias mut pää ei käänny ei vaan tajuu kääntää sitä, jotan leikitää aika mutkikkaas kylkiasennos

Oikeaa naurua on tullut jo aikasemmin hiukan , mut tänää oli kunnon naurukohtaus joulukortteja katselles. Voi sitä naurun määrää:heart:

Ja kaksi yötä nukuttu kunnolla. Ihan illasta aina tuonne aamu seiskaa, ja väkisin olen joutunut kumpanki aamuna herättää. Huomenna nukkukoot niin pitkään kun haluu. Nyt kun sanon näin niin..;)
 
Enpa ole kirjoitellut tanne sitten tyton syntyman mutta ajattelin nyt Raitiksen patistamana (heh - ihan hyva vaan!) tulla kertomaan kuulumisia ja samalla liittya FB ryhmaan myos.

Eli listaan voi lisata meidat:

Tytto syntyi 24.8. 40+6 4180gr ja pituutta en tieda kun ei taalla mitata

Kaikki on mennyt tosi tosi hyvin. Iloinen rauhallinen tapaus. 100% rintamaidolla mennaan ja nain ajattelin jatkaa tuonne 6kk:n kohdalle, sitten kuvioon tulee pikkuhiljaa soseet ja aidinmaidonkorvike, silla ajatuksena on palata toihin kevaan aikana. Meilla ei ole ollut neuvolaa kuuteen viikkoon (3kk:n kohdalla) mutta sillon painoa oli nippanappa 6kg eli hyvin on kasvanut. Yot parjataan kahdella syotolla. Tytto menee nukkumaan yhdeksan aikaan ja syotot ovat vasta aamuyosta, yleensa siina neljan-viiden aikaan yksi syotto ja toinen juuri ennen seiskaa. Paivisin han tankkaa pari kertaa parin tunnin sisalla ja pitaa sitten pidempaa taukoa, vaikka rinnalla viihtyisi kylla pitkaan ja valilla imettaminen on niiiiin ihanaa, etta hanen silmat oikein pyrivat paassa.. ;-) Tytto ei toistaiseksi ole kaantynyt vatsalleen, kuolaa tulee paljon mutta hampaita ei viela ja viime viikolla alkoivat ensimmaiset naurut, ihanaa.

Eli kaiken kaikkiaan tosi hyvin kaikki meilla ja joulua odotellaan hartaasti.
Bump78 ja ei-enaa-niin-pieni E
 
Kirppu, onneksi kaikki oli ok. :)

Mulla alko menkat. : / En tiedä vaikuttaako verenohennuslääkkeet, mutta mä vuodan kuin pistetty sika! Piti viime yönä vaihtaa sidettäkin, vaikkoli kunnon yöside. Ihan järjetön vuoto....

Tänään sairaalalle nilkan jälkitarkastukseen. Toivottavasti pääsen jalkatuesta eroon. Hyvin tuo on tuntunu parantuvan.

Poitsu on taas alkanu nukkumaan vähän pidempiä pätkiä yöllä. Nyt on menny muutama yö kahdella syötöllä. Ja tänään poitsu nukku puol yhteentoista!!! Kyllä näköjään maistu uni äitin sängyssä... :D

Tänään lähdetään mummolaan joulun viettoon. Oikein mukavaa Joulua kaikille!!!! :xmas:
 

Yhteistyössä