*** Elokuun 2011 masumurut KESÄKUUSSA ***

mammy - just joku tollanen viilentävä voide vois olla ihana ! Mä olen muutenkin huono nukkuja, eli jos ikkuna on auki herään jokaisen ääneen, tosin viime yö tais olla poikkeus kun joten kuten pystyin nukkumaan ikkuna auki täällä kans vasta +10 ja vettä sataa, ihanaa välillä. Ja joo täällä kans ennen B-C kupit ja lauantaina ostin uudet liivit kokoa D ! :D
 
Iso kiitos tsempityksistä Huikkis, Siobhan, majj ja Pilvilinna sekä piianappula ja Lemongrass! :heart: Joskus on vaan näitä masennuspäiviä, mutta tosiasiahan on, että se palkinto todellakin on tämän vaivan arvoinen. =)

Violalla on tosiaan suloisen pieni masu - ihan kateeksi käy, kun oma masu tuntuu jo niin valtavalta ja hankalalta! Täällä on myös ollut vaikeuksia nukkumisen suhteen, kun jalat ja kädet on levottomat, eikä meinaa saada hyvää asentoa millään. Ja sit vielä tuo lonkkakipukin haittaa unen saantia, mutta nyt ahkerammalla lepäilyllä se on onneksi vähän helpottanut.

Täälläkin vauva hikottelee joka päivä ja useampaankin kertaan. Joskus se tuntuu myös vähän ilkeältä, kun Öttiäinen on ilmeisesti aika syvällä tuolla lantiossa ja hikottelu tuntuu vasten lantion luita.

majj kyseli mun blogin kirjoittamisesta ja kyllä sitä edelleenkin rustailen, tosin suunnilleen kerran viikkoon, kun eihän täällä kotipedissä niin paljon mielenkiintoisia tapahtumia satu. Tässä vielä se linkki: Öttiäinen matkalla

Ja tänään on se päivä, kun poksutaan: tasan 32 viikkoa! Jee, nyt ei enää tarvitse pelätä Kuopioon lähtöä, mutta toisaalta pitää jättää supistuksia hillinnyt Adalat pois, joten saapa nähdä...
 
Onnea Blanco viikkojen poksumisesta, nyt sulla on se "Kuopio-peikko" voitettu =) Mulla vielä vajaa viikko sen uhkan väistymiseen :) Ja sulla on muutenki hyvät viikot jo ainakin mun näkökulmasta, mähän tosiaan esikoisen synnytin jo tuolloin ja on nyt reipas ja täydellinen 2-vuotias , ei mitään ongelmia :)

Täällä kirvelyt ja vihlonnat haaruksissa jatkuu mut varmaan johtuu vaan tosiaan siitä kun vauva on tosi alhaalla.. Ja supistuksia tulee, eli ei uutta :)
 
Nyt jos tää ajatus juoksis paremmin kun aamuhommia saanut tehtyä alta pois :)

Raitis Elä huoli painonnoususta, ja varsinkaan jos se ei vauvassa näy että pitäs huolestua! Näillä helteillä (tai no nyt vähä viileemmät säät..) mutta kuitenkin, turvotusta varmasti suurin osa ja nestettä. Ne kyllä häviää :hug:

Helteistä Tosiaan, aina oon rakastanu lämmintä kesää ja helteitä, mutta nyt jotenki on tuntunu että ei kiitos.. niin turvottaa ja on ihan voimaton olo ettei voi tehdä mitään kun läkähtyy. Onneks välillä tämmöstä vilposta keliä, saa jotain aikaseks :)

Huikkikselle tsempit supisteluihin ja kirvelyihin. Täällä kans kirvelyitä ja alamaha nippailuita, ei tunnu kivoilta :( :hug:

Blancolle myös voimia lepäilyyn, mutta onneks viikot jo näin pitkillä nii ei tarvii "huolestua" niin paljoo. <3

Violalla tosiaan ihana pieni masu! :)

Majj ja mammy puhuitte tissien koosta, ilmottaudun mukaan! en tykkää yhtään ku b kupista popsahtanu C:hen, ja seki alkaa olla jo pieni :( bikineistä ei puhettakaan päälle, mitkään ei mahu! mutta pitäs varmaan kattella uusia kaupasta :)

:heart: poju vaan pyörii masussa vinhaa vauhtia.. välillä kivistää aika ikävästi kun hänellä pää on niin alhaalla ja välillä tuntuu että puskee jo ulos :DD
 
Kiitos kaikki ihaNaiset massun kommenteista :heart: Tuossa kuvassa musta tuntuu että maha näyttää vielä pienemmälle kuin oikeesti on, mutta ei se tosiaan vielä mikään hirmu iso ole!!! Eikä kyllä hirveesti vielä elämää tee vaikeaksi. Toki eteenkumartelu, tytön pukeminen lattialla ym. alkaa olla vaikeaa, mutta pahemmat ajat ovat varmasti vielä edessä :whistle:

Juuri tulin äippäpolilta masusa kaikki kunnossa. Virkeä, hengitysharjoitusia tekevä pikkuinen. Oli edelleen rt:ssa. Painoarvio 2100g eli vastasi lähes viikoja, osamitoista n.1vkon edellä, mutta kasvu tasaisesti hitusen keskikäyrän yläpuolella. Maksa-arvot kontrolloidaan tällä viikolla uudestaan ja sitten taas arvioidaan lääkityksen aloittamista, vielä ei siis aloitettu. Lääkäri jo puheissaan esitti käynnistystä rv38 tai tarvittaessa aiemmin jos arvot sille näyttää, eli minä tuskin tulen elokuulle pääsemään(LA4.8). Uusi aika viim. 2vkon päästä ja tarvittaessa aiemmin. Kiva lääkäri ja käynti, jäi kyllä hyvä mieli taas :)

Tsemppiä kaikille supistuksista ja kivuista kärsiville :flower: onneksi helteet edes hetkeksi hellitti niin on niiden puolesta edes helpompi olla!!!

Anteeksi omanapainen teksti, järki on jäässä ku ei ole näin "lomalla" tottunut lähtemään niin aikaisin mihinkään kuin tänään :LOL: Tuntu tosissaan aamulla tytön kanssa ettei ikinä päästä ajoissa lähölleen... =) Nyt pikku päikkärit, ennenku lähden hakemaan tytön hoidosta.

Viola ja "wilhelmiina" 32+4
 
Tervetuloa Tuulia!

Ihanaa Raitapaitainen että sulla on paino laskenut =) Mä jo vähän ajattelin että varmaan on vain turvotusta kun noin kauheasti nousi hetkessä :O Aina kivaa kun aavistelee oikein ;)

Olen tänään kotona tyttöjen kanssa kun tarha on mukavasti kiinni kaksi päivää ihan näin muuten vaan, keskellä työviikkoa. Tai siis niillä on kai jotain suunnittelupäiviä, mutta kiva kun omat työt kärsii : / 13 päivää enää jäljellä, ja kyllä mulla hommaa ihan riittäisi niiksi päiviksi, ei tarvitsisi täällä kotona kuunnella tappelua ja kitinää. Onneksi iltapäivällä tulee esikoisen paras kaveri kylään, josko leikkiseura helpottaisi.

Siobhan ja Plutte 32+5
 
Heippa!

Ihan pikaisesti tulin sellaista kyseleen että oletteko jo käyneet tutustumassa synnärille? Meillä on sellainen ongelma kun meillä olisi tutustuminen ke ja silloin hoidossa syksyllä 9v. täyttävä poika. Oletteko ottaneet lapsia mukaan tutustumaan ja onko ihan hullu idea? Kun en yhtään tiedä mitä siellä tapahtuu ja voiko lapsi nähdä/kuulla jotain mikä pelottaa? Tää sama lapsi kyllä katsoo telkkarista näitä synnytysohjelmia mitä tulee ja kyllähän tietty siinäkin kaikenlaista on. Mietin myös sellaista vaihtoehtoa että jos lapsen voisi jättää johonkin odottelemaan viihdykkeiden kera mutta en yhtään tiedä millaset tilat KOKSissa on... Vähän pattitilanne :confused:
 
Neuvolakuulumisia...

Rv: 31+4
Paino: +544g
RR: 110/66
Pissa: puhdas
Sf-mitta: 28,5 cm
Syke: 145-150
Liikkeet: ++

Herra majaili raivotarjonnassa edelleen. :heart: Eli kaikki oli ok. Neuvolatädiltä kyselin hiukka tästä mun nukutusongelmasta (tai siis kun nyt itse olen siitä ongelman tehnyt näin jo etukäteen :stick:) ja meinas et tullaan kyllä pärjäämään ihan hyvin vaikka tämä olo/makuuhuone kompleksi on yhtä ja samaa. Ja eiköhän sekin ole taas siitä omasta asenteesta sitten pitkälti kiinni. Ja jos ongelmia tulee niin täytyy pohtia niitä sitten kun on sen aika.

Hurjaa kun täällä oli jollekkin (nimimerkki hukkui mielestä ihan täysin :confused:) äippäpolikäynnillä juteltu mahdollisesta käynnistyksestä jollain tietyllä viikolla (yllätys, se viikkokin unohtu mielstä...:D) niin tässä rupiaa pikkuhiljaa tajuamaan, että täähän täytyy kohta puskea täältä masusta pihalle :O :LOL:

Rinnoista oli ollut jotain puhetta.. Täällä kuppikoko pompsahtanut A:sta B:hen ja olen niin tyytyväinen kun meikäläisellä on ensimmäistä kertaa elämässä Tissit :LOL: Siitä ne kai sitten palailee jossain vaiheessa takas normittoihin mutta pahakseni en laita vaikka näissä mitoissa pysyiskin ja tuskin ukkokaan pahastuis vaik eipä tuo ole "entisistäkään" valittanut :LOL:

Pöh, minä kun olin niin suunnitellut alkuviikosta peseväni äippäpakkauksen vauvanvaatteet + ne muutamat ostamani ja järjesteleväni omille paikoillensa mutta eipä tarvi kun tuo pyykkikone pois pelistä. :kieh: No ehkä sitä sitten jotain muuta sadepäivän tekemistä keksii..

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille mammoille:wave:

Piianappula + Pikku Pena 31+4 :heart:
 
Vimmu Me käytiin KOKS:issa tutustamassa viimeviikolla. Kierrettiin synnytyssali (tällä kertaa oli yksi sali vapaana, joka kerta ei kuulemma välttämättä niin ole) ja osasto. Kätilö kertoi ensin perusjuttuja, miten synnytys yleensä alkaa jne. ja erilaisista kivunlievityskeinoista. Yksi täti siellä käytävällä käveli kupissa jotain veristä :O , mutta muuten ei nähty tai kuultu mitään hirveän kammottavaa. Ylipäätään kätilö kertoi synnytyksestä aika ruusuisesti ja halusikin varmaan luoda mielikuvaa että kaikki sujuu aina ongelmitta, eikä maalailla turhia piruja seinälle. Osastolla käytiin vain pikaisesti huoneet läpi, sekä yleisiä asioita, kuinka kauan isät/isovanhemmat saa siellä olla, monelta saa ruokaa, mistä saa puhtaita vaatteita/lakanoita jos tarve jne. Kokonaisuudessaan kierros kesti noin 30 min, riippuu tietysti kuinka aktiivinen ryhmä on kyselemään. Siinä aulassa, josta aloitetaan, on odotustila televisioineen, luulisi siihen voivan tuon ikäisen lapsen jättää ihan rauhassa. =)
 
Terve!

Neuvolakuulumisia alkuun:

Rv33+0
RR 106/75 mmHg
Paino +700g kahdessa viikossa, maltillisesti siis, jei! Yhteensä raskauden aikana nyt tullut 7kg
Pissassa proteiinit + (!, th tarkisti myös, ja plussalla olivat)
SF 28.5 cm, tippui hieman keskikäyrältä, mutta tämä mittaaja ensimmäistä kertaa...
Tarjonta Rt, :heart: +142/min

Kontrolli jo viikon päähän ton proteinurian takia, oli kyllä selvä plussa, koskaan ei tähän mennessä ole tullut yhtään väriä tikkuun. Mielestäni mulla ei kauheesti turvotuksia ole, paino ei ole noussut, mutta viime pvät olo ollut vähän hutera ja huono ja yhtenä iltana näin hetken valon välkkeitä. Mutta seurataan nyt, toivottavasi ei kaiken päälle ole merkki alkavasta toksemiasta :stick:
Ulkona ihanan viileää, oikein nautin näistä sadeilmoista ja varsinkin eilen kun ukkosti oli ihana vaan käpertyä esikon viereen päikkäreille kun kerrankin ei ollut kuuma! Tykkään kyllä auringosta ja lämmöstäkin mutta semmonen +25 on musta ihan riittävä, yhtään enempää ei tartte olla! Nyt näiden helteiden jälkeen aivan passelilta tähän väliin tuntuu tää +9 astettakin :D Jospa ens yönä päästäs nukkumaan jo omiin sänkyihin yläkertaan kun nyt monta yötä pitänyt nukkua varavuoteessa alakerrassa kun siellä ees vähän viileempi...

Onneksi Huikkis pääsi säikähdyksellä! :flower: Kovasti nyt vaan päivä kerrallaan jotta saisit täällä Jkl:ssä synnyttää. Ootko muuten huomannut että Heinäkuisista Kukkaiskeiju synnytti toukokuussa KYSissä rv29+, Jkl:stä hänkin, ja pitää blogia nimeltä Elämä kantaa? Onneks sullakaan ei enää paljoa tuohon JKL-rajapyykkiin ole! :)

Koitapa Pujaja huolehtia jaksamisesta. Ei tartte omien voimavarojen yli jaksaa, jos käy ylivoimaiseksi, on sitten jäätävä lepäämään. Ajatellen sun ja vauvan parasta :hug:

Majj:n gallupiin, kyllä tuntuu aurinko ottavan helpommin, tosin aina ottanut, mutta nyt vielä erityisesti! Paljoa en ole auringossa ollut, ainoastaan mitä nyt pihalla muutenkin esikoisen kanssa ja istutuksia kastelemassa, mutta selvästi tarttuu väri herkästi. Tosin mulla oli jo aika hyvät pohjat ja rusketusrajat kevään Kanarian reissusta.

Blancolle tsemppiä :flower: Mä käyn säännöllisesti sun blogia lukemassa, kiva kun jaksat kirjottaa sinne!

Pilvilinna, kyllä täälläkin hikkaillaan usein! siitä yleensä helpoin tunnistaa miten päin vauva on, kun hikka tuntuu tuolla aivan kohdunsuulla eniten, eli lienee pää alaspäin silloin :D

Miimii, mä en ihan ymmärtänyt sun ehdotusta, siis laitettas noi tiedot tohon etusivulle, vai muutettas omaa nickia niitä vastaavaks? :confused:

Painoarviostakin
oli puhetta, ainahan sitä ei tehdä ollenkaan, jos esim ei raskaudessa tarvetta millekään erityisseurannalle eikä odottaja siksi käy esim äitipkl:lla ollenkaan, ja oma neuvola sattuu olemaan semmoinen, jossa sitä ei tehdä. Kaikissa kun ei ole ultraa käytössä eivätkä kaikki tee arviota edes käsikopelolla, kun se kuitenkin melkoisen epäluotettavaa.

Toivottavasti Taiskan (ja muidenkin asiaa miettineiden) vauvelit liikkuu jo hyvin! Rooneyllakin pari hiljaisempaa pvää loppuviikosta, mutta aina oon laskennassa saanut helposti sen 10 liikettä, niin ei oo tarvinnut vielä suuremmin huolestua. Esikolta jouduin käymään rv34+ liikehälytyksen takia synnärillä ja sillä reissulla menikin 2 vrk, onneksi lopulta mitään hätää ei ollutkaan.

Noissa paastokokeissahan virallinen ohje on olla ravinnotta 12h, eli paaston alku riippuu siitä monelta on kokeeseen menossa. Tosin varmaan jos meneekin klo 8, klo 22 jälkeen syömättömyys useimmiten riittänee? Sehän koskee myös juomista, korkeintaan hieman vettä voi aamusta ottaa. Ja tosiaan sappihapot ainakin on paastokokeita.

Violan masu on söpö!

Toivottavasti Hypyn sokerit pysyy jatkossakin hyvinä!

Uudet bikinit piti munkin ostaa jo keväällä Kanarianreissua varten, ja ovat nyt sitten olemassa kesän tarpeitakin ajatellen, kun ei mitkään vanhat millään enää mahtuneet.

Tervetuloa Tuulia, tiedot päivitetty! Pyytäisin kuitenkin laittamaan päivityspyynnöt punaisella, ei jää sitten niin helposti huomaamatta kun monesti tekstiä tullut hirveesti edellisestä käynnistä :)

Vimmu, varmaan riippuu synnäristä, mutta meillä aikanaan esikon synnäriintutustumisessa erikseen oli sanottu, että lapsia ei saa tuoda tutustumiseen, koska kierretään saleja ja osastoa, ja mahd vähän porukkaa sinne otetaan jotta osaston ja synnyttäjien rutiini ja hoito häiriintyy mahd vähän. Sai mennä vain tuleva äiti ja isi tai yksi joku muu tukihenkilö. Mutta voi olla että riippuu sairaalasta ja tosiaan, soittamalla varmaan selviää kuten joku ehdottikin!

Piianappula, meilläkin oli viime viikolla useamman pvän pesukone rikki ja oli kyllä kurjaa. Piti käydä vanhemmilla pesemässä välillä pari koneellista, kun kyllä sitä pyykkiä ehtii jo parissa pvässä aikalailla kertyä. Nyt kun saatiin se korjattua oon pessyt ahkerasti vauvanvaatteita ja pari koneellista vielä odottaa.

Nyt lepäilemään, kirja syliin ja viereen tuore rasia uusia mansikoita :heart:

Kirppiina ja Rooneymuru
 
Ihanaa oli käydä kampaajalla <3 vähä piristää uusi tukka tässä turvonneessa olemuksessa :D

me ei nyt tutustumaan sairaalaan sen kummemmin mennäkkää muuta ko ehkä käydään lastenteholla virkistämässä muistia :)

masukuvaa rv 30+5..tunenn itseni syöttöporsaaksi....

 
kirppiina, oon ollu "kukkaiskeiju"n kanssa samassa koulussa, en häntä sinänsä tunne, mutta tiedän ja oonki blogia lueskelle.. :) Kyllä siellä on paljon tuttuja asioita ja tunteita.. tulee niin vahvasti mieleen oman pojan sairaala-aika.. Ja toivotaan, ettei sulla myrkytys iske päälle, eihän se plussa onneks sitä automaattisesti tarkota :)
 
Eea
Ihanaa kun tänään on ollut viileämpi päivä. :) Jos illalla kävis vaikka pikkasen kävelemässä.

Nyt oon huomannu, et jos istun liian pitkään alkaa ylösnoustessa sattumaan nivusiin. Eilen meinasi huuto päästä kun pomppasin ylös ja kipu iski joka askeleella. :) Esikoisesta ei mitään tällaista ollut. Varmaan ovat jotain liitoskipuja tai vastaavia.

Tervetuloa Tuulia!! :wave: Ihanaa, että vieläkin uusia odottajia liittyy mukaan.

Taas kerran voimia kaikille supistusten ja muiden vaivojen kanssa kärsiville.

Eea & Urkki 29+4
 
Tervetuloa Tuulia, kyllä tänne mahtuu! :wave:

Auringosta ja lämmöstä, mä oon aina ollu sellanen, et palan Suomen kesässä jo 20minuutissa ja oon aina inhonnu kuumaa (= yli 23-25 astetta). Ei varmaan tarvi yhtään arvata, et oon niin onnellinen tän päivän säästä.. :heart: Kesä on kiva, mut vietän sen yleensä hyvin pitkälle varjossa tai sisätiloissa. Syksy sen sijaan on mun mielestä ihana! mä :heart: ruska.

Tisseistä, joo täälläkin huomattu tursuamista.. Ennen kuppikoko E/F, ostin noin puolessavälissä uudet sopivat H-kupilla! :whistle: Multahan loppuu koot ihan just kesken..! :LOL: Tosin noi uudet on Changesta, joilla kuulemma on vähän pienempi mitotus ku suurimmassa osassa muita liikkeitä, et kai toi on sit oikeesti "vain" G.

Mulle tuli ekat selkeät supistukset! Iik! Vähän huolestuin kun ne tuli ihan selvästi seksistä, ei siinä muuten mitään, mut tällä kertaa oli sellanen sessio, missä mä en saanu orgasmia. Supistuksia tuli ihan muutaman minuutin välein monta tuntia ja yölläkin ja viel tänä aamuna muutama. Reagoipa mun kohtu kovasti! Eivät olleet kipeitä, mutta määrä oli niin hurja! Piti ihan neuvolaan soittaa, ku en tienny, pitäiskö tosta jo huolestua.. :ashamed:

Tutustumiskierroksista, höh, mulle sanottiin, et tutustumiskierrokseen täällä Naistenklinikalla tarttis varata jopa kaks tuntia. :O :confused:


u & Liipukka 30+5
 
Tervetuloa Tuulia!
Viola, sulla on kyllä todella pikkuinen masu :)

Nyt on häät juhlittu - ei siis omat mutta ne mihin keväämmällä haeskelin mekkoa. Ostin lopulta Citymarketista lilan joustavan mekon, oli muuten täydellisen hyvä mahan kanssa. Juhlat menikin muuten mukavasti, mutta mulla oli pienoinen kenkäongelma... Siis kun ensimmäistä kertaa tässä elämässä mun jalat turposivat helteellä niin ettei mitkään kengät mahtuneet jalkaan :| Mut ei se mitään, kirkossa ja syömässä olin siisteissä sandaaleissa, illemmalla piti vaihtaa nahkaset "läpsykkäät" jalkaan kun puristi nuo sandaalit ihan pirusti jo. Lennettiin siis Ouluun juhlimaan, ja oli yllättäen ihan ok reissata lentäen vaikka vähän sitä jännitinkin etukäteen. Oli muuten ihan luksusta päästä pois kotoa kolmeks päiväks täyshoitoon :)

Mulla on ihan järjetön matkakuume! Alkaa käydä aika vähiin, ei kohta saa edes lentää ulkomaille. Miehen kanssa kaksin kun pääsis johonkin, mutta taitaapi meidän reissut siirtyä ensi kesään eikä varmaan ikinä päästä kahdestaan mihinkään... Ehkä sit junalla Pietariin tai perinteisesti laivalla Tallinnaan.

Imetysliivejä netistä, mutta mistä? Joku laittoi linkin johonkin nettikauppaan joskus taannoin (ehkä helmi-maaliskuussa) ja siellä oli tosi edullisia ja seksyjä imetysliivejä (siis muutakin kuin mustaa ja valkoista). Mikä oli osoite??

Nukkumisesta. En saa unen päästä kiinni iltaisin (levottomat jalat vaivaa kokoajan, usein haen jääkaapista sellasen urheilijan "kylmägeelipussukan" viilentämään), herään keskellä yötä ja valvon 2-4 tuntia, nukahdan taas hetkeksi ja herään tunti ennen kellon soimista. Siis niin rättiväsynyt olo töissä. Viikonlopun helle hankaloitti tilannetta entisestään, ei siinä pyöriskellessä paljon unia ehtinyt katsella. Viime yönä näin unta että me saatiin ihana kämppä, just sieltä mihin halutaan ja kohtuu vuokralla. Olisipa tuo enneuni, nää asuntoasiat kun stressaa yötä päivää. Käy aika vähiin jos meinataan päästä ennen sintin syntymää saman katon alle...

Lopetin rautatablettien popsimisen. Ihan oma-aloitteisesti, hyi mua. Tein empiiristä tutkimusta ja totesin että aina kun otan rautatabun, niin yöllä kramppaa jalka. Eipä kramppaa enää. Tästä tulee varmaan sanomista neuvolassa, mutta ei voi mitään.

Joku täällä oli käynyt Muumimaailmassa. Täytyy sanoa etten ihan täysin ymmärrä ko. mestan pointtia. Pienet lapset pelkää niitä hahmoja, ja siinä vaiheessa kun ei enää pelottaisi ei myöskään Muumit kiinnosta pätkän vertaa.

Sintti viihtyy masussa poikittain, kuten esikoinenkin aikoinaan. Liikkeitä tuntuu mahan sivuilla (mulla siis istukka edessä) ja monesti tuntuu että joku pyrkii kylkiluun alle piiloon... Mistä tietää kun vauva vaihtaa asentoa masussa? Hikkaa en ole bongannut, mutta liikkeet tulee usein pitkänä sarjana (tum-tum-tum-tum-...) ja sitten on taas pitkään tosi hiljasta.

Mistähän johtuu kun vauva liikkuu enemmän viikonloppuisin kuin arkena? Siitä asti ollut näin kun tunsin liikeet ekan kerran.

Voi miten jotkut on olleet ahkeria. Meillä alkaa vauvan vaatteita olla sopivasti (ehkä), mutta kaikki isot hankinnat on edelleen tekemättä. Ahistaa jo.

Hmm... pitäiskö synnärillä käydä tutustumassa etukäteen vai käykö vaan ensisynnyttäjät? Eipä ole käynyt mielessäkään moinen.

Sammeli & Sintti (viikot...?)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille jotka vastas,kun olin huolissani.. Tänään taas poju pitäny kyllä ihan normi rallinsa.. Liekkö sitten eilen jotain vaikutusta,ko itteeni hieman masensi ja ahdisti ja väsytti,niin eikös sekin vaikuta osaltaan sikiöön?

synnärille tutustuminen tapajtuu ilmeisesti vasta heinäkuussa,jolloin käyn sitten synnytystapa-arvioinnissa,jossa myös tehdään kokoarviointi vauvalle. Että sitä jännityshetkeä odotellessa.. Kun itse synnytystä en siis vieläkään osaa jännittää,vaan sitä sairaalassaoloaikaa ja niitä vieraita ihmisiä.. Ja sitä kuinka avuttomaks ittensä siellä tuntee :/

kirppiina mikä on liikehälytys? Siis onko se justiin se,ettei saa niitä tarvittavia 10liikettä/h? Kun mulle ei neuvolassa vielä oo näistä edes puhuttu,varmaan seuraavalla kerralla,mutta tokihan itekin osaan ottaa selville,mitä tässä vaiheessa pitäis tapahtua ja muuta :)

mun mielestä mammy:n kuva on ihana!! Rakastan jostain syystä odottavilla äideillä noita lappuhaalareita.. Mutta itelleni en niitä ole ostanu,kun netistä olis pitäny tilata ja sit jos ne ei sopiskaan,niin harmittais.. Housut on aina netistä tilattaessa hiinä ja hiinä :/

No mutta nyt ne rattaat sitten tuli!! Aivan superihanat!! Toivottavasti myös käytössä sitten yhtä ihanat.. Yks asia niissä kuitenkin heti pisti ihmetyttämään.. Siis kun ne laittaa läjään,niin ne kaikki 4rengasta on samalla puolella ( siis esim. vaikka vasemmalla) niin sit se kippaa sinne oikeelle.. Eihän niissä sillon oo ketään tarkotus työntääkään,mutta siis tottunu vain siihen,että melkein joka mallissa renkaat on "eri puolilla".. Toivottavasti joku tajusi :D Siis rattaat on noin firkon f7 metallilime/musta... Väristä tykkään ihan hirveesti! Taidan olla kamalan aikasin "liikenteessä" kun multa ei puutu enään ko turvakaukalo,pinnasänky pitää hakee anopilta ja sit kaikkee pientä..

Tää viikko enää töitä ja pääsen kesäloman kautta äippälomalle!! Kyl en enää malta oottaa.. Vaikkakin tulee haikee mieli toisaalta,että sitten mun perhepäivähoitajan ura on tod.näk. tässä.. Päätin joskus,että en hoida toisten lapsia,kun saan omia.. Mut onhan mulla mun kampaajan ammattikin viel :p Joten kassoo nyt mihin tää elämä kuljettaa!

Taiska ja napero 30+3
 
Etusivulle vois joo laittaa synnytyspäivät,viikot ja kumpi tuli. Mä pidinkin sitä itsestään selvyytenä kun mun mielestä joka pinossa tehdään niin :D Ainakin tehtiin viime vuonna meidän maaliskuisten. Tai tehtiin siis eriksee lista jossa luki SYNNYTTÄNEET ja sitten siihen alle nimimerkki,viikot ja tyttö vai poika.

Sairaalan tutustumiskierrokselle
en kyllä itse ottaisi lasta ehkä mukaan. Siinä kun voi kysellä kätilöltä kaikkea,niin en tiedä viitsiikö kukaan esim. alapään repeämisestä rueta kyselemään lapsen kuullen :D Mutta oman harkinnan mukaan tietysti. Ei siellä ainakaan mitään kovin kamalaa näkynyt kun oon kaks kertaa käynyt tutustumassa.

Tuulialle tervetuloa :)

(.) Mä paisun ku pullataikina. Syön,syön,syön ja syön. Koko ajan on vaan nälkä ja syön ihan kamalia määriä:whistle: Lähtöpaino oli 49,8kg ja pituutta löytyy 170cm,eli en nyt ehkä ole kamala valas vaikka painoa näyttääkin tulevan tässä raskaudessa lähemmäs 20kg:ashamed: Eli enemmän kuin kahdessa edellisessä. En kyllä ota stressiä! Viikon päästä alan laittelemaan vauvan tavaroita kun esikoinen lähtee isälleen :)

MM ja Kirppu 31+2
 
sammeli ipanaisella on tosi ihania imetysliivejä :heart: eli ipanainen.fi tais olla osoite :)

taiska kiitos kovasti!!!itestä tuntuu et oon kaikkee muuta ko ihana,,,mahasta toki tykkään tai oikestaa sen sisällöstä :D mut jotenki tuntuu niiiiin sotanorsulta olo...no onneks ei enää kauheen kauaa :)
 
Taiska, joo se liikehälytys tarkoittaa juuri sitä, että jos ei liikelaskennassa saa 10 liikettä. Se tehdään siis niin, että sellaisina päivinä, kun tuntuu, ettei vauva ole liikkunut normaalisti, seurataan liikkeitä semmoiseen vuorokauden aikaan, kun vauva on yleensä aktiivinen. Kaikki liikkeet lasketaan, ja kun 10 saanut kasaan, voi lopettaa, kaikki ok. Jos ei tunnin aikana saa sitä 10 liikettä kasaan, tulee juoda jotain makeaa ja sokeripitoista esim mehua, ja varovasti töniä mahaa jotta vauva herää jos on nukkumassa tms. Sitten seurataan toinen tunti. Jos ei edelleenkään saa 10 liikettä, on ohje soittaa synnärille ja kysyä neuvoa, yleensä haluavat näytille.

Miimii, käsittääkseni tapana onkin lisäillä etusivulle syntyneiden tietoja sitä mukaan kun niitä alkaa tulemaan, juurikin tuohon tapaan kuin ajattelit :) Eli millä viikoilla syntyi, paino, pituus, pipo, ja sukupuoli. Mustakin se on kiva kun voi sieltä tarkistaa kunkin kohdalta asian.

Muumimaailmasta, oltiin siellä viime kesänä hieman vajaa 2 v kanssa ja oli kyllä hittipaikka, vaikkei tuo neiti vielä sillon niitä tarinoita ymmärtänytkään. Mutta katseltavaa ja ihmeteltävää riitti, ja kovasti juoksi niiden hahmojen perässä ja halaili niitä. Ja sen niiden teatteriesityksenkin jaksoi seurata alusta loppuun, tuolloin puhui muutaman sanan lauseita niin selitti vielä monta päivää sen jälkeen että Haasuli vei kakun (sadussa Haisuli varasti kakun). Tänäkin kesänä ois menty, jos mun kunto ois sallinut, mutta ei enää uskalla lähteä sinne käveleen, kun portillekin pitää jo kävellä sen pitkän sillan läpi plus mitä sitten siellä itse maailmassa. Ehkä tommonen 4-5 v kuitenkin ois ihanteellinen ikä sinne, ensi vuonna uudestaan siis mahdollisesti!:)

Imetysliiveistä, mä oon tilannut Ozbabyn sivuilta muutamat Carriwellin, ja vaikka aika tuurilla piti valita koko, osu just hyvin kohdalleen niiden kokotaulukon avulla! Suosittelen. Tilasin muutamat luukkuliivit ja yhdet pehmo-yöimetysliivit (pysyy liivinsuojukset paikallaan eikä liivit purista!).

( . ) Taiska valmistelut hyvässä mallissa täälläkin, tänään laitettu vauvan pinnis paikalleen, petivaatteet, reunasuojus ja verhokatos myös. Vaatteita pari koneellista vielä pestävänä, muut jo paikallaan. Kaikki hankittava hankittu. PAITSI kylpylämpömittari, jota en oo onnistunut löytämään, esikon aikainen meni aikanaan rikki. Alkaa olla kaikki vauvaa varten valmiina, tosin vielä ei ihan tarttis kuukauteen tulla, mutta sitten....:D

Sammeli, synnärillä täällä käy ainakin vaan ensisynnyttäjät. Tai itseasiassa ei taida enää nekään käydä, katsovat sairaalan auditoriossa vaan jonkun videon :confused: säästävät siinäkin.....Neuvolasta kuitenkin noista infotaan. Vauvanliikkeistä, voisko olla että viikonloppuna "ehdit" vaan paremmin huomaamaan liikkeitä kuin arkena jollon kiireisempää?

Kirppiina ja Rooneymuru 33+0
 
Sammeli, mun vauva liikkuu kanssa enemmän iltaisin ja öisin, ja sitten kun olen vapaalla. Luulen, että se johtuu ihan siitä, että silloin sitä on aikaa kuulostella enemmän, töissä kun on ajatukset kuitenkin vähän muualla...

Olen menossa synnärille jonkun sortin infotilaisuuteen keskiviikkona, vaikka kolmas lapsi onkin kyseessä. Mutta kun kyseessä on mulle uusi sairaala niin ajattelin, että voisi olla kiva kuulla minkä sortin rutiinit täällä on ja saada edes sen tiedon, että mistä ovesta mennään sisälle... Meidän kakkonen syntyi samassa sairaalassa kuin esikoinenkin, eli silloin en käynyt "tutustumassa" uudestaan.

Tuosta synnyttäneiden listasta, mitä olen itse muita ketjuja katsellut niin mun mielestä on tosi tuskaista joutua kelaan ihan listan loppuun ennenkuin löytyy synnyttäneet ja ajat sun muut (eli siis niitä ketjuja, joissa on tehty erillinen lista). Eli jos Miimii tarkoitti sitä, että ne tiedot lisättäisiin ihan tuohon jo olemassa olevaan listaan niin kannatan!

Tänään oli tarkoitus "vapaapäivän" kunniaksi viedä meidän tuplavaunut korjattavaksi, niistä kun on jarru rikki ja ovat siis aika vaaralliset... No, sinne lastentavaraliikkeeseen pitää varata aika siihen korjaamiseen :O Täytyy huomenna soitella, korjausmies kuulemma odottelee itse vauvaa heinäkuun alussa, ja sitä ennen täytyisi saada meidän vaunut kuntoon. Toiseen liikkeeseen, joissa niitä korjataan, kun on niin tuskaista päästä julkisilla... ei sen puolen, niin oli tuonnekin isot painavat risat vaunut ja varavaunut mukana.
 
Tuli sit käytyä illalla synnärilllä! Just kun pääsin eilen kirjoittamasta että ei ole hetkeen supistellut niin eilen niitä alkoi sit tulemaan. Tuli melkein 6h ja sit soitin synnärille ja pyysivät näytille, sanoin kyllä että eivät nämä mitään niin kipeitä ole, mutta tuntuu kyllä. Aluksi ottivat käyrää lähes 40min jonka aikana supistuksia kyllä piirtyi mutta ei tietenkään enään niin kovaa mitä kotona. Kohdunkaula oli lyhentynyt huimat 0,3mm viime mittauksesta ja nyt en tietenkää muista mikä se kokonaispituus oli.. Paino arvio vauvalle oli nyt 1540g vastas viikkoja 30+5 eli kakspäivää pienempää mutta siis joo, veikkas myös että syntyessä olis n. 3,5kg mitä esikoinenkin oli. Kysyi samalla tiedetäänkö sukupuoli ja sanoin että sitä ja sitä on veikattu ja saatiin nyt kolmas, sama lupaus vauvasta ja antoi vielä kuvankin tämän vauvan sukupuolesta! ;) Olis niin kiva paljastaa kumpiko on tulossa mutta kun ollaan pidetty asia salassa niin en viitsi tänne paljastaa kun tiedän että jotkut voi käydä lukemassa.. :D

Tosta etusivun päivityksestä, mä oon kans pitänyt itsestään selvyytenä että sinne sit päivitettään että koska ja minkä kokoinen vauva kenellekkin syntyy! :)

Imetysliivit - Pitäis kans hommata jostain, mutta eilen kun kävin lindexissä ym kattomassa niin ei ainakaan ollut oikeen mitään kivoja, joten netti kauppojen sivuja otetaa kans vastaan! :) Onko muuten teillä joilla enemmän kun yksi tai kaksi lasta, niin aina ollut sama koko imettäessä vai onko joka kerralla esim ismmat rinnat? jos joku ymmärsi! :D

majj & 31+1
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä