*** Elokuun 2011 masumurut HEINÄKUUSSA ***

Sori nyt tulee omaa napaa. Tänään herätessäni mulle iski ihan järkyttävä huimaus! Päästä heittää ihan sikana. Ei oo auttanu lepo eikä syöminen ja juominen. Verenpaineet katoin, ne on ihan normitasoa (=himpun verran koholla). Kaikki liikeet, missä mun pää liikkuu/kääntyy, aiheuttaa kovan vippauksen (esim. kumartuminen), seisomaan nouseminen ei sinänsä aiheuta oireita. Mitä tää vois olla?? :confused: Soitin jo neuvolaan ja sain huomiselle ylimääräsen ajan. Huolestuttaa kovasti.


u & Liipukka 34+1
 
Hemari: Mulla ollut edellisissä odotuksissa, nyt arvot vielä rajojen sisäpuolella. sappihappo vastauksen saan huomenna neuvolassa. Kutinaa on nyt tullut taas lisääntyvästi joten pelkään pahoin, ettei jää tälläkään kertaa saamatta tuota tautia. Esikoinen käynnistettiin rv 37+6 ja toinen syntyi itsellään rv 38+2. Käynnistystä siirrettiin toisen kohdalla koska arvot laski hyvin lääkkeillä. PAskamainen se kutina kyllä on ja hermoja raastavaa. Ei lähde raapimalla vaan se melkein vain pahenee sillä. Toivotaan, että lääkitys sulla laskee arvoja!

Leo rv 32+2
 
Aah, vihdoinkin kaupungissa! Mulla on kaks muistilappua täynnä listaa asioista mitä pitää tehdä, ostaa jne... Yhteensä varmaan aanelosen verran:O Ai miten niin hommat ihan rästissä...? Onneksi kaikki suurimmat hankinnat on tehtynä ja huomenna toivon mukaan saan tuon isännän raahattua huonekaluostoksille hakemaan sitä lipastoa vauvalle. Sitt pääsen pesemään ja kattomaan vauvan vaatteet läpi, ehkäpä sitt helpottaa tää stressi siitä ett mitään ei oo valmiina vauvalle... Tapasin eilen erään tuttavan, joka on synnyttänyt viime kuussa ja sain hirveesti neuvoja ja vinkkejä ett mitä kannattaa vielä hommata ja mitä taas ei oikeesti tarvi! Kyllä tää vertaistuki on aika korvaamaton juttu näin ekakertalaiselle:)

Noista lonkka/pakarakivuista vielä sen verran, että mulla ei tuo tyyny jalkojen välissä auta yhtään. Nukun nimittäin aina niin ja kyljellään vielä, siks tää varmaan stressaakin niin paljon kun en osaa yhtään muussa asennossa nukkua. No, onneks välillä on vähän parempia öitä niin ei ihan pää hajoa unettomuuteen!

Viola-85 Kannattaa kysäistä matkahuollosta ett paljonko niiden vaunujen rahti maksaa sitä kautta. Mä oon lähetellyt muualle Suomessa asuville kummilapsille jne. lahjat yms. isommat jutut nykyään vaan matkahuollon kautta, koska se on usein halvempi ja toimittaa myös esim. lähimpään Siwaan paketit! Ja nopeuskin samaa luokkaa postin kanssa, yleensä paketit perillä jo seuraavana päivänä tai viimeistään kahden päivän päästä. Muistaakseni mh:n sivuilla on jotain osviittaa siitä, paljonko rahdit maksaa minkäkin kokoiselle lähetykselle!

Mutta nyt taidan myllätä vähän pihalla, kun täällä ei ole öttiäisiä ja ilmakin vähän viileni! Huomenna sitten tosi toimiin rästihommien kanssa:D

Tuulia ja papu 34!!!
 
Tottis tarkoitit varmaan 3C:tä?:) me oltiin tosiaan kans tänään polilla ja kyllähän tuolla lämmin oli!!alunperinhän tosiaan remontti oli että elokuun alkuun,mutta nyt sit vissiin myöhästyny..:( ja E3 (lasten teho)ovella oli edelleen salmonellan jäljiltä lappu että vain isä ja äiti saa vierailla:( toivottavasti edes se rajoitus häviää!on tosi kurja jos pojat ei pääse ollenkaan näkemään pikkusiskoa:(
 
Moi pitkästä aikaa ja nyt siis ensimmäinen tämän porukan vauva syntynyt?? Onnea!
Kohta niitä alkaa putkahtelemaan päivittäin:) Ei varmaan tarvi todeta, että onpa aika mennyt nopeaan!

Itsellä ei sen kummemmin infoa, kun kaikki niin normaalia.. Lääkärikäynti (toinen) pian edessä ja saas nähdä milloin sitten päättää syntyä.

Vauva liikkuu selvästi vähemmän/eri tavalla nyt kun tilaa vähemmän. Yksi pvä jopa melkein huolestuin,kun satuin lukemaan nettikirjoituksia liikelaskennasta tms... No, illalla kun itse kävin nukkumaan,niin jo vauva alkoi kovasti ilmoittamaan olemassaolostaan:)

Kättärillä kuulemma paljon synnytyksiä kesäaikaan, joten onkohan siellä (tai yleensä HUSin alueella) paljon ns.sulkupäiviä?

Synnytystä en sen kummemmin ole edes miettinyt...syntyy kun syntyy ja sairaalassa ollaan pari päivä:) Mitäs sitä stressaamaan sen enempiä.

Aurinkoista kesän jatkoa ja kiitos palstan päivittäjille...kiva tarkistaa sitten etusivulta milloin vauvoja syntynyt:)
 
Kaikki liikeet, missä mun pää liikkuu/kääntyy, aiheuttaa kovan vippauksen (esim. kumartuminen), seisomaan nouseminen ei sinänsä aiheuta oireita. Mitä tää vois olla?? :confused:
Ulleli mä veikkaisin hyvänlaatuista asentohuimausta. Mulla oli sitä jostain syystä tokan raskauden aikana, ei koskaan ennen eikä jälkeen. Heräsin aamulla tunteeseen, että putoan sängystä kun huimasi niin paljon. Sama jatkui pitkin päivää aina päätä kääntäessä. Lääkäri sen selvitti niin, että jossain tasapainoelimissä on jotain sakkaa, joka liikkuessaan aiheuttaa huimauksen. Täysin vaaratonta, mutta tietenkin uhkana esim. kaatuminen huimauskohtauksen seurauksena. Ohjeeksi sain ärsyttää tuota tahallaan, eli heilutella päätä juuri niin, että sakka siellä asettuu tai poistuu eikä enää ärsytä ja aiheuta huimausta. Toivottavasti syy huimaukseesi löytyy ja on yhtä harmitonta. :)

Sairaalakassi on edelleen pakkaamatta ja muutkin valmistelut alkuvaiheessa. Ollaan reissussa vielä ensi viikkoon, mutta heti kotiuduttuani alan puuhastelemaan vauvan tuloa varten.

Mua on supistellut melkein joka ilta. Aivan ihmeellistä, sillä aikaisemmissa odotuksissa ekat supistelut tulivat vasta kun synnytys oikeasti käynnistyi. Sain pitkään nauttia raivotarjonnassa olevasta vauvasta, mutta eilen tuo kääntyi taas ilmeisesti poikittain. Mahan muoto on muuttunut ja kyljellään makaaminenkaan ei tunnu hyvältä, eli kiva yö on tulossa..

Totisen torvensoittajan miehen toiminta saisi minut raivoihini! Mutta siihen ei nykyään paljon tarvita, aikaisemmissa raskauksissa en ollut tällainen hermokumppu kuin nyt... :whistle:

Majj muuten, mä ainakin ajattelin pyytää lähetettä painoarvioon, eri asia sitten on kirjoittaako lääkäri sellaisen. Mulla on siis kaksi isoa vauvaa jo, ja jos kolmas on samassa suhteessa suurempi niin 5kg ei ole kaukana.

Mitähän vielä ajattelin kommentoida..? Ensi kerralla sitten. Rv:t on taas suloisesti sekaisin, jotain 32+ taitaa olla.
 
Tänään on käyty sydänkayrällä ja ultrassa. Tayssissa oli alakerran vessat tukossa niin pissanäytettä ei sit voinu ottaa. Kaikki näytti muuten oikein hyvältä, mutta vähä suurelta vauva vaikuttaa. Kasvaa joka suhteessa symmetrisesti lähellä yläkäyrää, painoarvio rv 33+0 on 2600g. Sokerirasitus uusitaan ens ma ja kolmen viikon päästä kasvukontrolli. Eka sokerirasitus tehtiin rv 26 ja kaikki arvot oli hyviä. Paino tuntuu jotekin ihan hirmu suurelta! Ja vielä kun edellinen arvio vkolta 19+5 300g :) Saa nähdä kuinka suuri pieni sieltä sit tulee :heart: Samalla selvis myös vehkeistön tila ;)

Vaunut käytiin noukkimassa kyytiin samalla reisulla. Koeajo suoritettu ympäri kämppää, toimii! :D

Sairaalakassia on ajateltu. Kassi valmiina, sisältö ei ihan niin valmiina... Nää viikot menee niin vilinällä, että pakko sekin on kohta pakata!

Salama 33+0
 
Onpas täällä ollut vilkasta! Hyvä niin!:)

Eea, tosi tylsää tuo lomajuttu kyllä. Ei varmaan miehelläsi ole sitten mitään mustaavalkoisella siitä, mitä aiemmin oli sovittu? Vai auttaisko se edes....?

Tottis, kyllä kurjasti mieheltä käyttäydytty....Miten ne joskus sanoo ja tekee mitä mieleen pälkähtää, yhtään miettimättä...:headwall:

KKK, ihanasti sun mies sua huomioinut! :heart:

Piianappula, mulla on muutama lyhythihainen body ihan pieniä, 56-62 cm kokoja. Jos tulee vauvan synnyttyä vielä semmosia n. 30 asteen helteitä, ajattelin käyttää, kyllähän se vauva sillon "tarkenee" aika kevyellä vaatetuksella. Sukulaispoika syntyi vuosi sitten heinäkuun alussa ja heinäkuun lopun helteillä olivat tiuhaan käytössä.

Vimmu vieläkin kasassa, huh! Olin ihan varma että olisit jo synnyttänyt. :) Ei varmaan kauaa kyllä mene...Tsemppiä! :flower:

Huikkikselle ja Blancollekin tsemppiä, ihme kyllä että olette molemmat vieläkin kasassa kaikesta huolimatta. Hyvä niin! :)

Majj, varmaan voit pyytää aina lähetettä, mutta en tiedä mitä hyötyä siitä olisi? siis kun toi pään asentohan voi vielä muuttua useaan otteeseenkin, ja selviää käsittääkseni vasta sitten mikä se on kun on syntymässä? Ja lähettäiskökään vaikka pyytäis? Mutta ainahan voi toki kysyä!:)

Eea:n gallupiin, varpajaisia ei mies pitänyt esikosta, ja luulen ettei nytkään. Mutta jos haluaa, toki voi pitää. En kyllä usko, ei oo jotenkin sen tyyppinen :D

Hemari, mulla mietittiin esikosta kanssa tota hepatogestoosia, seurattiin arvoja, mutta ei silloin onneksi ollut.. Kutina johtui jostain muusta, mutta oli kyllä helvetillistä....

Ulleli, jos pään kääntely provosoi huimauksen, arvelisin että on tosiaan varmaankin hyvänlaatuista asentohuimausta tai sitten voi johtua niska-hartiajumista....Onko sulla hartiat olleet kireet? Niska-hartiaseudun lihakset osallistuu osittain myös tasapainoaistin muodostumiseen, ja siksi sen ongelmat saattaa aiheuttaa myös huimausta.

( . ) Päivä vietetty rannalla esikoisen kanssa, aika menee kyllä nopeaan kun on ulkona koko ajan! Uskaltauduin myös itse uimaan, vaikka vesi oli vielä jonkv viileää......Mutta ihanan virkistävää!:) Päiväunet maistui sitten hyvin sekä mulle että tytölle, 2 tuntia nukuttiin vierekkäin.
Supistuksia nyt ollut vaihtelevasti, ei mitään superkipeetä, enemmän tommosia napakoita kovettumisia ja kuukautiskipuja tiukkoina, mutta ne nyt oon ennenkin kestänyt kuukausittain ennen raskautta :D Nyt illasta uutena painontunnetta tuolla alhaalla, taitaa porata päätään tonne luita vastaan. Huomaa myös että ilta tullut, jokailtaiset liitoskivut ja vihlonnat alkaneet :stick:....Miten ne aina aamusta onkin lähes poissa?

Kirppiina ja Rooney 36+3
 
Hei

pikaisesti käyn kertomassa että meille syntyi poika 5.7.2011 keisarinleikkauksella. Toksemia kehittyi maanantaipäivän aikana yhtäkkiä niin pahaksi, että ma-illalla päivystävä lääkäri teki päätöksen leikata seuraavana aamuna. Nyt poika ottaa vauhtia keskolassa, missä kehittymässä. Keuhkot ok, sokerit matalat..
Ihana poika vahvistuu päivä päivältä, kuten äitikin :)

Mutta kirjoittelen paremmin kotikoneelta. :)
 
Onnea pojasta Tiiperi! :flower: <3 :heart:

Meillä on melkeen kaikki tavarat valmiina.
Sitteri pitäs vielä ostaa. Vaipat, tutit, liivinsuojukset ja muut sälät puuttuu.
Pinnasänky odottaa vauvaa (ostettiin kuopukselle "ison pojan sänky" viime vkolla), tuplat on varastossa.. Sideharsot ja lakanat pesin eilen. Vaatteet pitää mennä läpi ja pestä ens viikolla :)

Omaa napaa: väsyttää, särkee, häpyluu kipee, liitoskivut. vali vali vali ;)
ja kauhee läski olo :D
Mut verenpaineet ja pissa ok, vauva on vaa niin alhaalla niin tuntuu ikävältä
1,5vkon päästä on äitiyspoli.

Olis se hienoo jos tää syntyis jo rv 37.. tai siis ettei ehtis käynnistellä.
Edelliset käynnistetty (mun 1.tyypin diabeteksen takia) rv 38+3 ja rv38+6. En vaa halua sitä cyctotecia.. kauheeta myrkkyä. Olis kiva kokea synnytys joka lähtee ihan luomuna käyntiin..
Toivossa on hyvä elää :p

DarkRed 33+5
 
Onnea Tiiperi pikku-ukosta! :heart: Pikaista toipumista sinne molemmille. :flower:

Täällä kans hankintoja vielä jotain tekemättä. Hoitotaso makkariin, sit pientä sälää (tuttipulloja, harsoja, vastasyntyneiden vaatteita, vaippoja, vanna...) Oon viikonloppuna menossa pääkaupunkiseudulle, joskos sitä maanantaina kiertelis liikkeitä.

Helteet kyllä tahtoo väsyttää. Ei tee mieli maata auringossa... Masuasukki välillä hauskasti jumittaa jalan vatsanahkaa vasten, ei liikuta vaikka mahan päältä kutitat. Sit pikkuhiljaa laskee jalan koukkuun. Alkaa vissiin tila pikkuhiljaa loppumaan, kun liikkeet on erilaiset. Mut liikkuu kyllä ahkerasti.

Jahans, kukakohan se seuraavaksi poksahtaa? :D
 
Paljon onnea Tiiiperille! Ja tsemppiä sinne keskolaan :heart:

Majj, täällä on toinen, jolla on pääasiassa kaikki tavarat vielä laittamatta :ashamed: No, pinnistä ei viitsi koota ennenkuin sitä tarvitaan, se vie vaan turhaan tilaa. Vaatteet täytyisi lajitella ja niille pitäisi tehdä tilaa kuopuksen vaatekaappiin, kaikki sitterit ja lelut sun muut on vielä kellarissa, ja sisarusvaunujen jarru on edelleen korjaamatta :( Enkä ole edes viitsinyt sairaalakassia ruveta miettimään, ei sinne paljoa mukaan tarvita eli pahimmassa tapauksessa sen voi laittaa kuntoon synnytyksen alettuakin. Tai no, jos necessäärinsä saisi tarkastettua että siellä on kaikkea tarvittavaa niin sitten ei tulisi ainakaan paniikkia.

Tuttipulloa ja tutteja sun muita en aio ostaa ennenkuin nähdään minkälainen vilperi tuolta tulee, tuttipulloa ei kuopukselle tarvittu ollenkaan ja esikollekin vain refluxin takia. Kuopus ei koskaan huolinut tuttia kun taas esikoisen kanssa mä en olisi selvinnyt hengissä, hänellä oli kauhea imemisen tarve koko ajan.

Mä olen edelleen onnellinen eilisestä tiedosta siitä, että käännösyritystä ei ole edessä. Silti toivoisin myöskin ultraa jonnekin lasketun ajan tienoille tarkastamaan asentoa... siis lähinnä sitä, mikä ruumiinosa siellä on ensimmäisenä tulossa. Ihan vaan siltä varalta, että jos se onkin pehva niin tiedän varustautua henkisesti (haluan synnyttää perätilavauvankin alateitse).

Siobhan ja Plutte 36+1
 
Teelikki Mä ostin ne carenan double swingit oz-babysta. Mun ymmärtääkseni niiden nettisivuilla on kanssa sama tarjous ja pitäis olla vielä voimassa, ei siinä ainakaan ollu mitään päivämäärää millon tarjous loppuu. Sen 100e lahjakortin saa myös tarjousvaunuista ku noi carenat on ollu pitkään tarjouksessa siellä.

Tiiperi Paljon onnea pikkumiehestä!

Hemari Hyvä kun selvis kutinan syy. Helpottaa varmasti kun tietää mistä johtuu ja suunnilleen sen, millon vauva tulee. Toivottavasti lääkkeet auttaa ja olo helpottuu.

(.) Vauva on niin alhaalla, et jokainen askel on työn takana ku tyypin pää painaa. Ei ole kokemusta kyllä tämmösestä :)
Mekin mökkeillään nyt aktiivisesti. Kiva juttu ku pääsee mereen sit ku kuumuus käy liian tukalaksi. Poikakin tykkää.
Nyt alkaa olla vauvaa varten kämppä kunnossa. Tai sellain et jos hän nyt päättäs syntyä niin ei tulis mitään paniikkia enää. Oikeestaan kellarista pitää enää hakea yks laatikko vauvanvaatteita + kaukalo ni sit alkaa olee valmista. Sairaalakassia en ole pakannut enkä vauvan kassiskaan. jotenkin ajattelen et ehtii sen vielä, vaika alkaahan tässä jo näitä viikkoja olla ihan kiitettävästi kasassa.

lyyli ja piiperö 35+6
 
Paljon onnea Tiiperille! :)

Täällä valvotaan :( Ei vaan vessareisun jälkeen unettanu enää. Toivottavasti ei tuu tavaksi :) Heinätöihin pitäis jaksaa tänään mennä. Tittelinä virallinen vissyn kaataja:LOL:

Varpajaisia mies ei varmaankaan pidä. Mulla ei oo mitään sitä vastaan, mut ymmärsin että näin on päättäny.

Josko sitä menis kaivaan jotain aamupalaa...

Salama 33+1
 
Sylin täydeltä onnea tiiperille <3

meille tulee tänään kaukalo+jalusta..löysin kun löysinkin vajaan vuoden vanhan kaverin kaverilta:) sit alkais olla kaikki hankinnat tehty..vauvan vaatteita alan pestä ja silittää ensi viikolla,kun mies palaa töihin. Olen pessy vasta harsot ja yökkärit. Mulla on mahanahka revenny navan yläpuolelta=/ lähtee "ihania" säteitä navan ympärille..

Varpajaisia mies ei pidä..ei muutenkaan tykkää törpötellä tai käydä baarissa. Joskus ottaa muutaman oluen jne..mulla ei toki olis mitään sitä vastaankaan,että se sellaiset pitäis :)
 
Tiiperi onnittelut pojasta! :flower:

Korallille synttärionnittelut! :flower:

Shoppailla pitäisi täälläkin, energiaa vaan ei ole. Jostain syystä toi rannalle meno houkuttaisi enemmän. ;) Patja, sitteri, kaukalo ja ehkä harsoja pitäisi ainakin hommata, mutta väsyttää vaan 24/7. :/
 

Yhteistyössä