¤¤¤ ELOKUISIA 2008 ¤¤¤

Tein plussa testin viime tiistaina ja la olisi 2.8. Innostuin myös ekaa kertaa rekisteröitymään ja kirjoittelemaan johonkin ryhmään. Aiemmin olen vain seuraillut sivusta. Raskausoireita ei oikeastaa vielä ole, väliin mahasta vihlaisee ja viime yönä oli maha kipeänä. Siksi en oikeen uskalla vielä riemuita kunnolla plussasta. Ekan neuvola-ajankin sain vasta 7.1. Toista lasta odotellaan, esikko on syntynyt 07/04.
 
Minä en ole neuvola-aikaa vielä edes tilannut :) Maanantaihin jätän sen... Tuntuu jotenkin hassulta että te jotkut pääsette noin nopeasti neuvolaan, esikoisenkin kanssa sain ekan ajan vasta reilu kymmenennelle viikolle. Esikoisen syntymän jälkeen ollaan kyllä vaihdettu paikkakuntaa, tiedä sitten miten käytäntö täällä menee.

Alkuraskauden ultraan emme varmaankaan mene, odotellaan sinne np-ultraan. Aiotaan kuitenkin 4D-ultrassa käydä, jos sinne asti päästään. Säästetään rahat sinne :)

Pientä menkkakipuilua on minullakin ajoittain, mutta ei erityisen voimakasta. Välillä kyllä nippaa oikein kunnolla, yleensä kun istuvaltaan nousee seisomaan. Alaselkää särkee myös hieman...
Pahaa oloa ei ole ollenkaan vielä, kahvikin maistuu ihan hyvälle :) Jotkut maut tuntuvat tosi voimakkailta, esim. kalaa en pysty syömään nyt ollenkaan :x
Rinnat ovat tosi kipeät myös!
Ja tuo nälkä on aivan hirvittävää minullakin! Mutta saa sitä painoa tullakin, olen lähinnä luuta ja nahkaa tällä hetkellä :)

 
Alkuperäinen kirjoittaja coatrack:
Moi ja onnittelut kaikille!

Plussasin tänä aamuna kun vatsaa on nipistellyt ja vääntänyt viikon verran, rv3+6 menossa ja ekasta yrityskierrosta tärpänneen vauvelin la olis kai 10.8 tienoilla. Synnytyssairaalana olisi Tays mutta jos suinkin mahdollista, haluaisin synnyttää 50km päässä Vammalan sairaalassa kuten vuoden ikäisen esikon kanssa tehtiin (halutaan nimittäin omanlainen synnytys perhehuoneella jonne esikonkin voi ottaa sit yöksi). Eka raskaus meni kesken, joten saman kokeminen jännittää nytkin.

Meinaatteko mennä yksityiselle varhaisraskauden ultraan? Me käytiin viimeksi "toteamassa raskaus" ja tekis mieli mennä nytkin, mutta toisaalta tuo maksamattomien laskujen pino jääkaapin ovessa on niin suuri että täytyy vakavasti harkita pärjäiskö ilmankin..
Onneksi olkoon sullekin! :)
Mä tota "varhaisultraa" mietin mut en käynyt kyllä pojastakaan, joten tuskin tulee nytkään mentyä.
Kai sitä vois tässä alkaa ekaa neuvolaa varaamaan, mua kun vähän mietityttää tuo Rh negatiivisuus.
 
jahas työpäivä takana päin. väsyttää, mut ihana viettää lasten kaa ihan rauhallinen koti ilta, mies on pajalla. siskon poika on leikkimässä meittin lasten kanssa ja tahtoo välillä hieman meno yltyä. :whistle:
kyntteliköt laitoin ikkunaan ja ihana joulun odotus tunnelma tulvahti taloon :xmas:
huomenna joululahja ostoksille, jospa sitä uskaltaisi sinne kuopion mega prismaan mennä :whistle:
 
nohdin vallan tuplaonnitella Rouva Pikkumyy :heart: Elomamma, mullakin on neuvola vasta 7.1. Olisin saanu edellisellekin viikolle, mutta ollaan reisussa joka on jo varattu. Joten tarvii odotella sinne asti :( ei malttas. :LOL: Mä en edes tiedä mitä ultria kaupunki tarjoaa? Ainaskin np ja rakenneultran haluisin. Ja veriseulan...ja 4d, jos olis rahaa :D
Ja tervetuloa uudet mahat ja vanhat tuttavuudet :saint: Pitää mennä laittaan poika nukkuun ja miehen kainaloon :saint: :heart:
 
Tulisinpa mielelläni mukaan!!
Täällä odotetaan esikoispojalle, 07/06, kaveria..LA olisi 1.8. Hiukan varovaisesti ilmottaudun tänne, kun hiukan pelottaa tämä alkutaival..toivotaan, että se kaikilla täällä onnellisesti kuljetaan :heart:
Olen kotona esikon kanssa ja opiskelen samalla eli hulinaa piisaa kyllä! Onneksi ainakin tämä alku ollut oireeton..edellisessä odotuksessa ei ollut ensimmäistäkään vaivaa. En ole ottanut yhteyttä neuvolaankaan vielä..jos ennen joulua rimpauttaisi.
Onnea matkaan meille!!
 
Minäkin pääsen,sitten tänne puolelle,eli aamulla tein plussa testin :heart: laskurin mukaan la ois 10.08-08.Ennestään meillä on tyttö 11/04. Mulla on oireina hirvee palelu koko ajan,tissit kipeet ja todella huono-olo on aina iltasin,melkeen joutuu jo pönttöä mennä halailee :x
 
Kontrolli raskaustestin tehtyäni voin ilmoittautua tänne virallisesti! Predictoriin tuli tänä aamuna plussa, eli pieni Tiuhti-Viuhtimme on olemassa masussani! :heart:

Laskettu aika11.8.-08 ja synnytyspaikkana tulee olemaan Tyks :heart:

Lapsi on meidän ensimmäinen yhteisemme, molemmilla on lapsia entuudestaan, minulla 3, miehellä 2.

Rakkain terveisin rva pikkumyy ja Tiuhti-Viuhti :heart:

Ja paljon tarroja kaikille vauvoille, että kasvavat isoiksi! :heart:
 
huomenta!
kahvia ei voi enää juoda, kupillisessa saattaa mennä puoli tuntiakin juodessa, joten ihan suosiolla siiryin teetä juomaan :whistle:
tänään olisi tarkoitus lähteä sinne joululahjaostoksille kummitädin kanssa ja paikanna oisi se mega prisma siel kuopiossa :snotty: jospa sinne sekaan mahtuisi mukaan :xmas:
viikon olen tiennyt olevani raskaana ja tuntuu jo nyt et ikusuuden olisin ollu :LOL: en sillä et tää on ihanaa, mut taitaa tässä "huumassa" mennä ajantajukin ;)
äidille kerroin et jos vaan kaikki menee hyvin niin meille tulee elovauva, tokasi vaan et tehän rupesitte tekemään vauvoja, tarkoitti meijän sisaruksia. ja eihän tämä ole kuin 10 lapsenlapsi äidille :whistle:
mut teen juontiin ja joululahjaostoksille :wave:
 
Hyvää adventtisunnuntaita! Onnea taas kaikille plussanneille!=)
Meillä ensimmäinen ultra on vasta joskus 20 viikolla eli se rakenneultra. Tekis kyllä mieli käydä siinä varhaisultrassa, ihan vaan tarkistamassa,että onko siellä mitään. Joulun aikaan ois mukava kertoa vanhemmille, mut, jos siihen mennessä en oo kuullu ees sydänääniä nii tiiä sit viittikö vielä nii aikasi kertoa. Millon muut ootte aatellu kertoa? Joo , mut nyt on mentävä pyllypyykille...tuoksut on aika mahtavat :|
 
Täällä menee rv 4+2 (suurinpiirtein) ja ensimmäinen neuvola-aika on tossa 4.1. 2008. Mulla on aika jännää, kun odotan yhtä aikaa pikkusiskoni kanssa :LOL: Tai hän on edellä 2 kuukautta. Saadaan vaihdella kuulumisia ;)

Me ollaan ajateltu kertoa kaikille vasta, kun se 3 kuukautta tulee täyteen JOS kukaan ei itse ennen sitä huomaa. Tietty mun pikkusisko jo tietää ja yksi ystäväni, muille ei vielä kerrota mitään. Ajattelin sitten sukulaisille laittaa odotuksen jollain kivalla viestillä ;) Mulla on kyllä maha aika turvoksissa jo ja onhan kolmesta edellisestä raskaudesta toki jäänyt tota löysää mahanahkaa vielä :x

On tää jännittävää aikaa!! Tässä vain odotellaan/pelätään koska se pahoinvointi kurvaa kylään. Koskaan ei ole tarvinnut oksentaa, mutta muuten ollut todella kamala olo eikä mikään ole maistunut. Toivon, että nyt ei pahoinvointi tulisi :eek:
 
Ovuaatiosta asti voin pahoin, migreeniä, pahoinvointia, jne, eli kahvia ei ole tehnyt mieli siitä asti, juon maitoa, kun on niin neutraalia, kuumaavettä hunajalla myöskin :p :heart:

Paleltaako monia iltaisin,minä olen aivan jäässä,kun muilla kuuma :D

Ja muille kertomisesta, töissä kerroin hyvälle työkaverilleni jo perjantaina varovaisesti asian. Tällä hetkellä tietävät serkkuni perhe 5:n lapsen äiti/kannustajani ja lapset kun heräävät saavat tietää, ovat niin innoissaan jännityksessä mukana;=), Ovat siis isoja jo;=) :heart:

Mies sai ekana tietää aamulla kun tein testin, tietenkin! :heart:
Emme kauheasti tule salaamaan asiaa, kun se on niin ihanaa. :heart:

Varhaisultraan olen ajatellut mennä;=) :heart:

Pipareita olemme leiponeet tänään,eilen teimme taikinan jakarjalanpiiraita teimme eilen! :p :heart:

Ihanaa kun on Joulu tulossa! :heart:

Rakkaudella rva jaTiuhti-Viuhti pienoinen :heart:


 
Onnea uusille plussanneille!

illuusia, minäkin olen Rh-negatiivinen. Minulla ei sillä tapaa ole huolta tuosta asiasta koska mieheni on myös "samaa laatua".
Onko masuasukkisi isä Rh-positiivinen? Sitten kyllä ymmärrän että huoli kasvaa, mutta uskon että kaikki sujuu oikein hyvin! Nykyään vasta-aineita seurataan niin tehokkaasti ja pystytään tekemään paljon jos vasta-aineita alkaa kehittymään.

Rouva Pikkumyy, juu täälläkin palellaan kovasti iltaisin :) Olen aina ollut vilukissa, mutta tämä on jotain hirveää... Kuuma suihku ja kuumaa juotavaa, ja tietty villasukat. Niillä pärjää :)

Jaksamisia kaikille ketkä jo nyt pahoinvoinnista kärsivät! Pelottaa minuakin että josko se parin viikon kuluttua alkaa, esikoisesta ei ollut kun pientä etomista...
Nyt toistaiseksi kuitenkin ruoka maistuu, kahvikin :) Se kala vaan on yök...

Lilli ja Tiitti 4+6
 
Lilli-85, juu, mies on positiivinen. Turhahan tässä nyt on mistään vielä huolestua tai muuta, huomenna kuitenkin ajattelin neuvolaan soitella ja samalla asiasta mainitsen.

Me ei olla kerrottu lähipiirille, ainoastaan pari tuttua tietää.
Mulla on kyllä jo nyt turvonnut olo, että saa nähdä kuinka pitkälle pystyn salaamaan.. :whistle:

 
Oli tammikuun alkuun varattu matka Thaimaahan, häämatka. Ensi viikolla olisi ollut Havrixin otto, mutta nythän sitä en voi ottaa. Mietimme kuitenkin, jos vaihtaisi matkan jonnekin lähemmäs, esim Canarialle. Olen kuitenkin tosi herkkä sairastumaan matkoilla ollessani, joten mitä mieltä olette? kannattaako perua koko matka, ja mennä joskus myöhemmin? Ollaan itse sillä kannalla että perutaan matka, koska terveys on tärkeämpi. Jos sattuisi mahatauti tms tulemaan matkalla, ei olisi tietenkään hyväksi pienelle masussa. Mutta kertokaa, onko kokemuksia..?
 
Eli varovaisesti kurkin tänne...Oon haamuillut tässä jonkun aikaa ja tänään tuli Besureen suht selkee vaaleanpunainen viiva kontrolliviivan lisäksi. Eli siis haalean vaalea plussa... Teen vielä ensiviikolla yhden varmistustestin kun ei millään oikee voi tuohon uskoa..

Ei ole ollut kiertoa edellisen synnytyksen jälkeen joten tuo la on vaan arvaus . Jos siis ovis on ollut sillon kun epäilen (jälkikäteen kun spekuloin) niin nyt olis rv 3+3..Tosin aika jännä että testi antoi kuitenkin viivan ja noin selkeen jo nyt jos siis pitää epäilyni paikkansa..

Mutta ensiviikolla ollaan fiksumpia ja tulen sitten ilmoittaumaan mikäli tarvetta vielä on.. :whistle: :heart:
 
Oda-Sofialle:
Ensimmäistä odottaessani meillä kanssa oli matka Thaimaahan. Lähdimme reissuun (tosin olin rokotukset ottanut jo muutama vuosi sitten). Reissussa olin viikoilla 7-8. Toisella viikolla alkoi oksentelu joka sitten jatkuikin viikolle 18..hih.

Nyt meillä oli varattuna matka Malesiaan jonne lähtö kahden viikon kuluttua. Lähdemme nauttimaan auringosta ja siitä, miten iloinen meidän reilu vuoden ikäinen poikamme on siellä.

Thaimaa on suht puhdas ja aivan ihana paikka joten reissuun vaan sen puolesta. Rokotteen tarpeellisuuteen en ota kantaa. Me otettiin pojallekin tulevaa matkaa varten se.
Ei tää nyt paljoa auttanut. Sanoisin, että lähtekää mutta katsot vaan mitä syöt ja juot.
 
Piua kyseli milloin aiotaan kertoa uutisesta.. Mieli kyllä tekis hehkuttaa kaikille, mutta näin keskenmenonkin kokeneena säästetään vähän myöhemmäksi, kunhan "riskiviikot" alkaa olla ohi. Viimeksi kerrottiin lähettämällä tuleville isovanhemmille isovanhempien kirjat täytettäväksi (vähän kuin vauvakirjat mutta isovanhempien omasta elämästä), mukana kortti jossa laskettu aika. Tällä kertaa ei aiota kertoa todellista laskettua aikaa vaan esim. kaksi viikkoa myöhäisempi aika, koska rassasi niin paljon kun viimeisinä päivinä ihan kaikki häiritsivät "eikö se jo synny?"-viesteillä. (Meillä vauva syntyi rv41+0)

Oda-sofia: Minä kyllä uskaltaisin lähteä, käsidesiä vaan paljon mukaan ja katsoo vähän tarkemmin mitä ja missä syö. Kysy vielä lääkäriltä voisitko saada Havrixin sijaan gammaglobuliinipistoksen, sehän sopii raskaanaoleville ja imettäjille, suoja-aika kestää vaan pari kuukautta. Minä olin viimeksi raskaana ollessani päiväkodissa töissä ja siellä kiersi kaikki mahdolliset oksennustaudit ja flunssaepidemiat, sairastuin niihin itsekin mutta niin kauan kuin vaan saa pysymään itsellä nesteitä sisässä niin masuvauvahan on aika turvassa, ruokamyrkytykset on sit asia erikseen. Jos Thaimaaseen haluatte mennä niin helpointa se on vielä vauva masussa kuin kaiken suuhunsa tunkevan lapsen kanssa! :)



 
...MahtaWaa! hirmu paljon Plussanneita!!

Onnea ja Paljon Tarrasukkia pienille!! :heart: :heart: eihän sitä tiedä vaikka kaikki ootettais kaksosia... :D :heart: :heart:

oma napaa: mulla välillä tuntuu niitä revähdys/liitoskipuja...
huonoa oloa en ole vielä saanut (mutta kerkeehän se vielä tulla, tytön ootusaikana oksensin yötäpäivää vkolta 4 vkolle 16, ja pojasta vkolta 5-33 joka aamu klo 08-12. :snotty: )

että odotettavissa on myös tässä raskaudessa...hih!
Hormoonien hyrräämistä kyllä on...eli pillatelen itkuun ihan pienistäkin asioista..en oikein saa piettyä kontrollissa itteäni...
Ja kun ei aiota kertoo ees isovanhemmille ennen vkoa 12 (joka on vasta 25.tammikuuta ) niin saa nähä miten voidaan pitää salassa jahka alan oksentelemaan... ;)
Väsymystä hieman havaittavissa...päikkärit on saatava (onneksi lapset nukkuu kaikki päiväunet joten voi itsekin torkahtaa <olen siis perhepäivähoitaja> )
palelee välillä..sitäkään ei vielä paljon..onneksi...kerkeehän sitäkin kyllä..välillä tulee vilukohtauksia, jotka menevät ohi pian.
pissillä saa kyllä juosta tiheesti..
makea ei maistu (josta olen kovin ihmeissäni koska olen aina ollut TOSI perso makealle) äitikin ihmetteli tänään että mikä on kun ei suklaa maita... :D
ihan hyvä vaan..eipä tuu niin paljon ylimääräisiä kiloja alussa :LOL:
onkohan vielä jottain ku ei muistu nyt mieleen...

no kerkeehän sitä myöhemminkin...

Talvisin terkuin Arska ja säde 4+2
 
Vielä lisään tuohon matkailuun sen, että poika oli viime kesänä 10kk kun oltiin Kreikassa ja voi aivan loistavasti vaikka konttaili pitkin lattioita ja kädet meni suuhun jatkuvasti. Eli lapset kyllä kestää vaikka mitä! =)
 
Hyvin hyvin varovasti tulin tänne kurkkimaan... en kuulu tänne vielä, kun en uskalla testata :/

Kierrosta ei ole mitään hajua, se vaihtelee 27-90 päivää. Mutta JOS olen raskaana, tiedän tarkan hedelmöitysajan, josta on nyt 3 viikkoa ja yksi päivä, eli tästä laskien nyt olis viikot 5+1. Ei yhtään olis kyllä raskaus käynyt mielessäkään, jos ei olis reilu viikko sitten ilmaantunut näitä oireita, eli palelua iltaisin, alavatsan vihlontaa, rintojen kipeytymistä. Yritystä ei ole nyt ollut päällä ja vähän hankalaan saumaan tää tulisi, mutta toivottu tietenkin on... siis jos siellä jotain pikkuista edes on.

Mutta en siis ilmoittaudu tänne vielä, kun en tosiaan uskalla tehdä testiä. On joskus aikoinaan niin monta negaa tullut tuijoteltua, että usko on mennyt enkä halua nähdä enää yhtäkään tyhjää tikkua. Tässä kuitenkin yritän kerätä rohkeutta, että jos torstaina, kun olis vapaapäiväkin... :eek:
 
Myöhäistä huomenta =)

Me ollaan kerrottu jo vanhemmille ja sisaruksille - vähän pakosta, koska kaikki tiesi meidän olevan hedelmöityshoidoissa ja tietysti kyseli jatkuvasti miten on mennyt.. Ja oon tosi huono valehteleen :saint:

Täällä menkkajuilinnat on alkaneet laantua - onneksi.
Kaikilla tuntuu olevan hirmuisesti vilutusta. Mulla ei oo juurikaan noita kylmätuntemuksia, vaan tulee välillä kunnon kuumia aaltoja alhaalta ylöspäin ja jatkuvasti on tosi kuuma olo. Lisäksi, kun jotain tekee hiukankin kiivaammalla tahdilla, niin sydän hakkaa tuhatta ja sataa... Näin ensikertalaisena sitä on ihan ihmeissään kaikista asioista :D

Hyvää alkavaa viikkoa joka elomasulle :heart:

kaneliomena ja Elmeri 4+5 (jos oikein laskin ;) )
 
Hei Elokuiset!

Mä en oikeasti voi ymmärtää, että saan ilmoittautua tänne joukkoonne:)
Torstaista lähtien olen tehnyt yhteensä 7 testiä, aluksi haamuja ja myöhemmin selkeitä plussia. Eli alan jo pikkuhiljaa uskoa että pienokainen on todellakin tulossa.

Itse olen 27-vuotias, meillä on reilu 5kk ikäinen poikavauva, Verner. Pikkuisen laskettu aika on siis 8.8.08, joten ikäeroksi tulee 1v 1kk ja risat... poika syntyi 20.6.07.

Onnittelut teille kaikille muille onnellisille!

vib ja mönninkäinen sekä isoveli Verner :heart:
 

Yhteistyössä