ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - toukokuussa

Joku valitteli kuumuutta. Itse olen saanut kokea viime päivinä ihan samaa. Se on outoa, koska oon aina ollut vilukissa. Nyt on koko ajan kunnon renkulat kainaloissa. Yöks.

Me varmaan ostetaan tuo Maxi cosi cabriofix, koska sen saa myös meidän vaunuihin adaptereilla. Onko kellään tuota turvakaukaloa?

Sain eilen rakennekynnet varpaisiin! Nyt kelepaa kesä köpötellä. :D

outiko Paranemisia!

Jeppis Hui, kylläpäs pikkuinen säikäytti teidät pahemman kerran. Onneksi kaikki on kuitenkin hyvin. =)

Enää 3 työpäivää! Jee!

Mandy ja nappula 30+1
 
Jeppis84 Onneksi vauvalla kaikki oli hyvin. Varmasti oli tosi iso säikähdys.

Mä meen huomenna antamaan uuden pissanäytteen, kun tänään en vaan yksinkertaisesti jaksanut liikkua minnekkään. Miten tää flunssa voikin viedä näin voimat :( Sitten, kun ulkonakin ollut tosi hiostava ilma niin ei paljoa asiaa auta.
Toivotaan, ettei oo virtsaputkentulehdusta, mutta haluan nyt kuitenkin asiaan varmuuden.

outiko 30+6
 
Ajattelin nyt teille oikein ruveta taas kirjoittamaan tänne kun on ollut pirunmoisen pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoitin.. oon ihan pihalla teidän jutuista mut yritän parhaani mukaa lueskella noita vanhoja juttuja tässä kun kerkeen... :ashamed:

meillä on täällä sattunut ja tapahtunut ja en edes koko tarinaa jaksa ruvet arustaamaan... mutta näin lyhyesti varmaan viimeks kirjoittelin siitä kun meillä oli ukon kans yhteen muutto meneillään ja ongelmia hiukka "paratiisissa"... loppu tuloshan hommaan oli se et me kerettii _4päivää_ ton mun esikon kans asua hänen luonaan kun hän mulle tokasi sitten ettei halua meidäns iellä asuvan et häntä ahdistaa suunnattoamsti ja haluaa meidät sieltä pois... :( ja lopuks lisäsi sit vielä et ei hän ole enää oikeestaan edes varma et haluaako minunkaa kans olla, et tunteet on ni ko hiipuneet tms..

no eipä siinä selvittelyjen jälkee asia tosiaa näin oli ja eihän tässä auttanu kun asuntoa ruveta etsimää ja hoitaa asioita taas.. sain asunnon, ukko luaps et voins iihen asti siellä olla, mistä ei mitään tullu, jatkuvaa riitaa ja hampaan kiristystä vaan, joten lähettii poitsun kans mun mumun luo evakkoo pariks viikkoa et päästii muuttaa...

18.5 päästii jo onneks uuteen asuntoo ja oli muute elämäni pisimmät 2viikkoa odottaa asunnon vapautumista.. hirvee paperi työ ja sota käyty nyt taas läpi kaikkien noide kelan paprujen ja sos.toimen kans jne.. :whistle: tässä nyt sitten aktsottu tilannetta vähän et mitä tuo tullessaa ja hyvin selväks on tullut nyt et ukko ei mun kanssa halua oikeetsi olla, haluaa vaan kontrolloida tietyllä tasolla mun elämää jne.. eilen sit lopullinen päätös mun toimesta et nyt loppu tämä, et olen sit tosissani yksinäni.. hankalalle tuntuu joo ja pahalle kun itsellä tunteita tosita kohtaa on, mut en mä ni idiootiksi rupea et jään roikkumaan tuollaisee idioottii..

ja mittää noista ei voinut kertoa ennen ku hänen luo muutettiii.. huoh!! :kieh: ei mukamas teinnys itä vielä sillon.. huhhheijaa...

mulla si ollu ressiä tässä muille jakaa ja nyt vasta rupee vähän tyyntyy.. viime viikonloppuna alkois it supistelut joihin ihan kipuakin liittyy ja jatkuvat vaan.. torstaille sain lääkäriä, et tarkistetaa tilanne.. samoin mulla masu ei juuri ole kasvanu ja painoa ei ole tullu, minkä takia myöskin tarkistukseen.. mulla olis illo ku kinat pahimmillaa oli ni sitä et enpystyny syömää ja oksentelin ruokia jne.. nyt onneks tasottunu jo..

äitipolilal on juostu seurannoissa jatkuvasti nyt taas ja 25+0 oli viimesin.. sillon kaikki oli loistavasti,virtaukset parempia ku hyviä ja kasvu kunnossa ja pienen pieni prinsessa siellä näytti jo ööh 4kertaa olevan.. :heart: painoa oli sillo 25+0 820g et ihan hyvän kokoinen on..

mä yritän nyt skarppaa tässä taas kirjoittamista... nyt ku o uus koti kunnossa ja vähän tialnne tasoittunut ni kerkee keskittyä näihinkin asioihin taas... torstaina sit ultraan ja lääkäriin siis ja ollaan taas viisaampia.. kovasti pelottaa tuo kasvu ja se et onko tuolla alhaalla jotai tapahtunut.. :|

peikko ja pikku neiti 26+4 :heart: (koon mukkaa kuulema se 27+4 edellee)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mandy81:
Me varmaan ostetaan tuo Maxi cosi cabriofix, koska sen saa myös meidän vaunuihin adaptereilla. Onko kellään tuota turvakaukaloa?
Meillä on tuo kaukalo, saatiin lahjaksi miehen veljeltä. Vaikuttaa tosi hyvältä, ja ostetaan siihen myös se Isofix- alusta. Vaunuiksi meille tulee Teutonia Spiritit, joihin tuon kaukalon saa myös adaptereilla kiinni. Ja onhan tuo ihan hyvin pärjännyt myös kaikissa testeissä.

Pikkupeikko85: Kurjaa tuo teidän suhteen kohtalo, voimia ja jaksamista sinne paljon! :hug:

Kata ja Kuutti, 26+4
 
Pikkupeikko voimia sulle ihan hirmuisesti. :hug: On varmasti raskasta ollu, mut koita nähä asian hyvät puolet. On kuitenki "hyvä" että tilanne tuli nyt ennen tytön syntymää tietoon.

aniit ja taneli 27+4
 
Moikka :wave:

Ehdin nyt vasta eilisiä neuvolakuulumisia kertomaan. On niin lämpimiä ilmoja ollut, ettei paljon tule istuttua sisällä tietokoneen ääressä. Terassilla tarkenee jo hyvin bikinit päällä aurinkoa ottamaan ja lapsetkin viihtyy ulkona paljon paremmin kuin sisällä :)
Kaikki siis oli ihan kunnossa sekä itselläni, että masussa. Pissa oli puhdas, verenpaine 117/73, vähän turvotusta, painoa oli tullut 300g/vko, vauvan syke 145, raivotarjonnassa jo, sf-mitta 26 cm, kohdunsuu oli kiinni ja kanavaa vielä se 3cm jäljellä.

vaavitar Sinä kyselit siitä, kun kohdun ulkosuu on auki. Mulla oli sama tilanne tokassa raskaudessa rv 24 alkaen. Mulla oli silloin paljon ennakoivia supistuksia, ja jouduin parissa ylimääräisessä kontrollissa käymään sen takia. Lääkärin mukaan se kuitenkin oli aika tavallista varsinkin uudelleen synnyttäjillä. Meidän poika sitten lopuksi syntyi käynnistettynä rv 40+3, eli minun kohdallani ainakaan siitä aikaisesta avautumisesta ei ollut haittaa. Tietysti kannattaa ottaa rauhassa, jos kovin supistelee.

pikkupeikko85 Ikävää, miten teidän suhteen kävi. Jaksamisia sinulle :hug:

Turvakaukaloista oli puhetta. Meillä on sellainen Gracon telakallinen kaukalo. Ollaan se ostettu v. 2005 uutena meidän esikoiselle. Ajateltiin sama kaukalo ottaa käyttöön vielä tälle kolmannellekin, se on niin hyvässä kunnossakin vielä.

Viikonloppuna olisi mun serkun valmistujaisjuhlat. Kävin jo lahjan ostamassa tänään, mutta mulla on ongelma, että millaset juhlavaatteet mä laitan! Olisko jollain hyviä vinkkejä mistä löytää hienoja juhlavaatteita, jotka sopivat raskaanaolevalle?

RangaTanga 28+2 :heart:
 
Pikkupeikko, halauksia ja voimia. :hug:

Jeppis, onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin. Voin uskoa, että tunne oli kamala. :hug:

RangaTanga, Lindexillä oli jotain mekkoja ja tunikoita ainakin kuukasi sitten, jotka käy hyvin myös odottavalle äidille. Ei ollut mammavaatteita, vaan ihan normimallistoa, mutta leikkaukset monissa oli mainioita raskaana olevalle. En sit tiedä, että onko tarpeeksi juhlavaa, mutta niille vois olla käyttöä sulla juhlien jälkeenkin. :) ja koruilla sekä kengillä saisit juhlavuutta lisää. Muista liikkeistä en osaa sanoa, mutta varmaan vois löytyä myös Vero Modasta tai Henkastakin jotain. Mutta tosi juhlavista en kyllä osaa sanoa.

Luminella ja matkustaja 29+3
 
Heippa!

onnitteluja hyvistä neukkukuulumisista.

Vilmalle nimpparionnittelut, jos se siis on sun "oikea" nimi :heart:

Mandy Eikös teillä ollut kans joku kömmähdys niiden Gessleinien kanssa? Meillä kauppa tilasi kahdet samanlaiset. Toiset pehmeällä kopalla ja toiset ne meidän puolikovalla kopalla. No se puolikova kopallinen onkin nyt ihan eri värinen. On ruskea juu, mutta siinä on vihreitä kukkia ja lehtiä. Mies oli heti et ei ikinä kukkia. Joten tyydytään nyt siihen pehmeään koppaan ja saadaan sit viel kylkiäiseksi jotakin. Pitäs kyl mun mielestä saada vielä rahaakin takas se noiden koppien erotus. Meinaan myös kysyä et voiko sitä puolikovaa koppaa pelkälleen sit tilata. Että näin, vähän kyllä harmittaa.

Mansikkatee ja Hippuli 30+1
 
Jeppis, hui hui :| Onneksi kaikki oli masussa hyvin :hug: Varmasti säikäytti!

Outiko, paranemista :hug:

Pikkupeikko, mukava kun kävit, huhuilinkin tässä kerran sua :) Harmillista että teille on sattunut nyt kaikenlaista kurjaa. Pidähän itsestäsi huolta :hug:

Rangatanga, mukavat neuvolakuulumiset :)

Mansikkatee, ei ole mun oikea nimi, mutta yksi sen niminen nelijalkainen vipeltäjä löytyy tästä torpasta, vien hänelle terveiset ;)

Elokuussa, :eek: :hug: Tulehan kertomaan!

Vilma (joka aloittaa tänään loman!!!!!) ja Elma 28+5
 
pikkupeikko85 Kurjaa tosiaan, että suhteenne ei sitten kestänytkään, mutta minun mielestä teit järkevästi, kun lähdit huonosta suhteesta pois. Oli varmasti ikävä päätös, mutta varmasti lapsen (lasten) kannalta hyvä ratkaisu. Paljon jaksamisia =)

Rangatanga:
Olisko jollain hyviä vinkkejä mistä löytää hienoja juhlavaatteita, jotka sopivat raskaanaolevalle?
Minä tilasin oman juhlamekkoni miehen siskon juhliin ulkomailta ( www.asos.com) Siellä oli sellanen maternity mallisto odottaville äideille. Mutta toimitusaika tosiaan sen noin viikon verran, joten vähän myöhässä tulee tämä vinkki.
Varmasti löytyy Suomestakin kaikkia kivoja mekkoja, ite oon vähän kranttu vaan.. :/

vilmav2 Onnea loman alkamisesta :)

Tää lomailu on kyllä kivaa, paitsi että tällä hetkellä ei, kun mulla on kaamee flunssa :( Tuntuu, että on pää täynnä räkää ja muutenkin niin voimaton fiilis. Kuumetta ei (onneksi) ole. Toivottavasti viikonlopuksi hellittäisi tauti, kun mennään anoppilaan ja on ne miehen siskon juhlat jne.

Onko kenelläkään vinkkejä flunssan taltuttamiseksi näin raskaana? Kun tuntuu että kaikki paitsi panadol on kiellettyjen listalla..

Outiko 31+0 Poks!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mandy81:
Sain eilen rakennekynnet varpaisiin! Nyt kelepaa kesä köpötellä. :D
miltä näyttää rakennekynnet varpaissa? laita kuva...tää on ihan uutta mulle :)

tänää ois neuvolakin. pää on vaan niin täys räkää, ettei mitään järkee. sunnuntaista asti kipeenä olen ollut. ma sisulla töissä ja ei oikein tauti tykänny siitä. eilisen olin jo kotona sairaana, mut illal eksyin veljelle grillaamaan ja voitte arvata kuinka kävi taas. miksi ei ihminen osaa sairastaa rauhassa...

mahassa tuntus kaikki olevan reilassa, niin paljo sambat tuntuu ja viikonlopusta asti NÄKYNYTKIN ulospäin :D huiman näköstä kun maha pomppii :LOL:

toivottavasti ei oo tullu liikaa painoa lisää...en jaksais nytmitään saarnoja kuunnella...

sissi ja papana 27+5
 
Heipähei kaikille!

Olen uusi naama täällä joukossa =) Minut voi lisätä kans tuohon listaan, LA 16.8, olen 24v., esikoistani odotan ja TAYSissa olis tarkotus synnyttää. Jotain voisin kertoa tietty raskausajastani :) Huomista lääkärin tarkastusta jännityksellä odotan, kun on ollut hieman ongelmia tässä odotusaikana, olen ollut jo reilun kk töistä poissa ja "lepokäskytettynä", maata täytyy sit jaksaa niin kauan kun pienoinen masussa jaksaa viihtyä. Päivät on toooodella pitkiä! Tosiaan reilu kk sitten menin äpkl käymään rv 22+, jolloin todettiin kohdunkaulan lyhentyneen 2,5cm ja hieman pehmenneen, käskettiin levätä ja seuraava käynti olikin siitä n. kolmen vkon päästä. Rv 26+ uusi käynti ja todettiin edelleen lyhentyneen 1,4cm, jolloin jäin osastolle kolmeksi päiväksi pakkolepoon, kortisoonit ja supistuksen ehkäisylääkkeet antoivat. Kaiken mahdollisen kielsivät ja pelkkää lepoa! Kaks vkoa siitä, eli huomenna on jälleen käynti äpkl ja kyllä pelottaa ja jännittää mikä on tilanne nyt :( Taidan pakata jo repun valmiiks, että jos joutuu taas jäämään.. Mutta, pikkukaveri on kyllä reipas ja liikkuvainen tapaus =) Hänellä ittellään on kaikki hyvin ja kehitys vastaa vkoja.. Siinä mielessä ei hätää ole, kunhan vaan mamman paikat kestäis :|
Omaa napaa tuli nyt aikalailla, mutta kaikille näin yhteisesti (kun en ketään sen paremmin vielä tiedä/tunne) mukavaa päivää, jaksamista ikävämpien asioiden kanssa, yritetään kuitenkin nauttia raskaudesta parhaamme mukaan ja ottaa tarvittaessa rauhallisesti niin masuasukit viihtyy! :)

Ellu ja pieni 28+3
 
Juhlameikoista... Elloksella on paljon noissa ihan normimeikoissa sellaisia malleja jotka menee mahan kanssa. Me ollaan menossa häihin parin viikon päästä ja laitan sinne tälläisen http://tinylink.com/?CnSYm2xako Ostin koon 40, kun normaalisti olen 36 ja oli sopiva näille muodoille. Tilasin myös muutaman arkisemman mekon kesäkäyttöön, nuo tavanmekot on paljon paremman mallisia kuin nuo äitiyspuolen vaatteet!

Rakennekynnet varpaisiin?! Nuo on pakko nähdä :) Laita kuva!

Pikkupeikko :hug: Kyllä se siitä. Hyvin te tulette pärjäämään.

Me ollaan menossa perjantaina Haikon kartanoon yhdeksi yöksi kun saatiin sellainen setti häälahjaksi. Kivaa.. :) Käyn parissa hoidossa, en malta odottaa, ansaitsen sen!! :D

OnSiisKevät ja beibe 29+3
 
Pikkupeikko voimia. :hug:

vilma onnea loman alkamisesta! :heart:

Jeppis onneksi vauvalla on kaikki hyvin. :heart: Kauheata miten säikytellään!

Outiko onnittelut poksuista! =)

Ranga Tanga mäkin huomasin eilen että Lindexillä oli hyviä malleja raskaanaolevalle. Kannattaa käydä katsomassa!

ElluN tervetuloa mukaan! :) Toivottavasti sun ei tarvitse osastolle jäädä!

Mä sain tänään nukuttua puoli kymmeneen. Ihanaa! Ihan eri olo. =)

Päksäkkä 29+1 :heart:
 
Pikkupeikko iso :hug: sulle ja paljon voimia ja jaksamista :heart:

Mulla ei oo kuuma vieläkään. Normisti oon aika lämminverinen ihminen, mut koko raskauden ajan oon palellu ja vieläkin oon aika viluinen.

Vaunuista on ollu aikasemmin puhetta. Mun piti tilata vaunulasta ne Firkonin F7 mut sain ystävältä vaunut ihan ilmatteeks =)



Pesin vaan kaikki kankaat ja hyvä tuli =) Säästin monta sataa euroa, joskus onni potkii muakin :D

Hudjuke ja kajsa 29+6
 
Täällä kans yks, joka haluaa nähdä
! :wave: Itselläni muuten alkaa olla ongelmia toden teolla varpaiden kynsien hoitamisessa, kun ei oikein enää taivu..

Muita ongelmia mitä tässä matkan varrella on vastaan tullut on hillittömät supistelut välillä, viime tiistaina tuli 6 minuutin välein oikein napakoita suppareita. Ja tietysti jouduin näytillä käymään äippäpolilla. Lepoahan se suositteli ja parin viikon päästä taas uudelleen näytille. Melkein yhdelle sormelle oli paikat auenneet ja vähän pehmenneet, mutta se on tyypillistä minulle koska kolmessa edellisessäkin raskaudessa näin on ajoissa käynyt.

Raskausdiabeteksen kanssa opetellaan toista kertaa taas elelemään ja mittauksia on kahden vkon välein 3 pvän ajan. Kaipa tuohon taas tottuu, kun tottuisi taas vähän katsastamaan mitä suuhunsa laittaa. Hillittömät jäätelövuoret täytynee tältä kesältä unohtaa.

Jalat kutisee illalla, samoin alavatsa. Maksakokeet oli ookoo, että eikai mistään vakavemmasta liene kyse kuitenkaan. Kolmisen viikkoa on tätä kutinaa ollut ja joka ilta aina kun rauhoittuu aloilleen, rasvailut ei auta. Ehkä tuo hillitön turvotus aiheuttaa kutinaa tai mistä näistä aina tietää.

Työmotivaatio alkaa olla nolla, koska vaivoja on ja loma lähenee. Pitäisi vielä vähän aikaa kärvistellä. Ei yhtään helpota työntekoa tuo kaunis hellepäivä pihalla.. :whistle:

Mietinpä tässä sitäkin, että ei mene kauaa kun ehkä joku meistä jo ekan vauvan saapi.. Aina yleensä pinoissa joku on vähän etuajassa synnyttänyt vauvansa syystä tai toisesta, ehkä jo kuukauden päästä eka vauva on maailmassa? (En tietenkään toivo keskosia tai ennenaikaisia synnytyksiä kenellekään, arvelinpa vaan.)

Juhlamekoista
kans oli täällä puhetta, itse löysin Kappahlista ihanan, oman tyyliseni mustan juhlamekon jota meinaan käyttää esim. esikoisen kevätjuhlissa. Olen vannoutunut mustan ystävä.. Mutta siis kyllä Seppälässä, HM:llä jne on näkynyt kans ihan kivoja raskaana sopiviakin juhlamekkoja/kesämekkoja.. Riippuu tietty ihan että miten juhlavaa hakee.

Vauvan koosta piti vielä kertoman, että seurattu on edellisissäkin raskauksissa ja käynnistetty jokainen synnytys etuajassa. Tälläkin kertaa vauvan kokoa seuraillaan, koska vastaapi kolmatta viikkoa isomman kokoista mitä viikot oikeasti on. (Ja ne todellakin on oikein ne viikot, ovulaatiotestit yms. ja alkuraskauden ultra jne. tehty silloin odotuksen alussa). Saas nyt nähdä millaisen jättipotin mie sieltä tällä kertaa ponkasen synnyttää..

Sit vielä listaa vaivoista (tännehän saa "valittaa") joita on ollut; Iltaisin hillitön vasemman kyljen kylkikipu, yöllä vessassa ravaaminen, yölliset suonen vedot/krampit pohkeissa, häpyliitoskipu, selkäkipu yläselässä jne. Ihanaa..

Heili ja viikot taas ihan hukassa oisko rv 29 menossa
 
Outiko Pikaista paranemista, ei alkanut sun lomasi ihan toivotulla tavalla :|

Pikkupeikko Paljon jaksamista, kuulostaa todella ikävältä mutta varmasti aivan oikean ratkaisun teit, eihän kukaan jaksa sellaisen riitelyn keskellä elää, silloin on parempi olla yksin vaikka se kamalalta aluksi tuntuukin! :hug:

Täällä ollaan taas töissä, ajatukset on yhä eilisessä säikähdyksessä mutta eiköhän tämä tästä...Yritän nyt ottaa ihan rauhallisesti vaikka töitä piisaakin ihan kiitettävästi. Työkaveri tuossa aamulla kehottikin että ota nyt rauhallisesti ettei tule turhaa stressiä...
Enää 4 aamua, jihaa!

Ja iso tervetulotoivotus ElluN! Meitäkin kutsuu TAYS, laskettuaika 8.8. =)

Jeppis & Pikku-papu 29+4
 
Tossa on googlen kautta kuvia geelatuista varpaankysistä.

http://images.google.fi/images?q=varpaankynsien%20geelaus&oe=utf-8&rls=org.mozilla:fi:eek:fficial&client=firefox-a&um=1&ie=UTF-8&sa=N&hl=fi&tab=wi

Eli ei niihin tule jatkokynttä, vaan omat kynnet geelataan ja koristellaan, jos haluaa koristeita. Kestää tosi pitkään. :)

Varasin just yksityiseltä ultran, ihan tavallisen siis ja kohta lähdetään. Halusin vaan käydä kattoo tyyppiä ja jos vaikka sais vahvistusta siitä sukupuolesta. Mielessä selkeesti kesän alennusmyynnit, joita vois sit hyödyntää paremmin, kun tietäis kumpaa odottaa. :D

Luminella ja matkustaja 29+4

Miks toi ihmehymiö on tuolla linkin keskellä?? Toimii kyllä linkki. :D
 
Kiitos kaikille juhlamekkovinkeistä :flower:
Täytyy yrittää ehtiä kiertelemään ainakin nuo peruskaupat H&M, Lindex ja KappAhl. Hyvä ainakin kuulla että muut on löytänyt sopivia niistäkin. Netistä tosiaan en ehdi enää tilaamaan, kun tuli niin myöhäinen kutsu juhliin. Mun täti soitti lauantaina ja juhlat on jo tällä viikolla...
Ehkä mäkin löydän noilta tavallisilta osastoilta vielä paremmin vaatetta, just joku tunika tai mekko voisi olla hyvä vaihtoehto. Mun vatsa on aika pieni kokoinen, että mammaosastojen vaatteet näyttää aika teltoilta mun päällä. Äsken kaapista sovitin yhtä H&M:n tunikaa kokoa 38, ja se oli ennen ihan liian löysä, mutta nyt vatsan kanssa se näyttää aika hyvältä. Mulla on vielä tavalliset housut ja hameet muutenkin käytössä, osa vaan kokoa suuremmat kuin tavallisesti. Tavallisen malliset paidat meinaa jäädä jo "lyhyeksi", kun vatsa vie tilaa.

ElluN Tervetuloa joukkoomme! Meillä onkin muuten sama laskettu aika =)

outiko Pikaisia paranemisia sinulle :hug: Täällä meilläkin ollaan vähän flunssaisia. Itselläni on vain vähän nenä tukossa, mutta miehellä ja lapsilla on kurkkukipua ja yskääkin. Sitten on sellainen tunne, että olisi kuumetta, mutta ei kuitenkaan ole. Ärsyttävää näin kesän tullessa alkaa sairastelemaan!

vilmav2lle hauskaa lomaa!!! B)

elokuussa09 Ikävä kuulla, että oli huono neuvolakäynti :hug: Mulle toi on tuttu tunne esikoisen ajoilta, silloin oli niin nipo täti, joka jaksoi aina valittaa jostain. Monta kertaa sieltä tulin itku silmässä kotiin. Onneksi tokan ja kolmannen aikana mulla on ollut mukavat neuvolatädit.

RangaTanga 28+3 :heart:
 
Eilisiä neuvolakuulumisia rv 27+0:
RR 126/70
Pissa puhdas
Hb 128, eipä ollu paljoa noussu
Painoa on nyt tullu 10kg :D
Sf-mitta 29 eli ihan omilla käyrillä huidellaan korkealla yläkäyrän yläpuolella :LOL:

Eipä tuolla muuta ihmeellistä sitten taas ollukkaan. Nipun monisteita sain raskausdiabetesta koskien ja ensi viikolla on sitten tapaaminen hoitajan kanssa joka opettaa mittaamaan sokerit ja antaa mittarin. Jos paastoarvoissa on jotain häikkää niin sitten puhutaan raskausdiabeteksesta. Parin viikon päästä olisi sitten neuvolalääkäri. Ja kuun lopussa seuraava neuvola.

Pikkupeikko :hug: ja tervetuloa uusille.

Nyt pikkupirpanat kutsuvat :wave:

Ritsanampuja rv27+1
 
Pikkupeikolle voimahaleja :hug: , mielestäni olet hienosti selvinnyt tilanteessa, ole ylpeä itsestäsi :)

Outikolle paranemisia! Ei oo kivaa tällä ilmalla, Tampereella ainkain tosi hieostavaa.

Tervetuloa ElluN. Muuten voisi veikkailla, että oltas yhtä aikaa synnärillä (mun laskettu 17.8), mutta mä oon kanssa ollu jo yli kk saikulla suppareiden ja kohdun suun pehmentymisen vuoksi, joten voipi olla että ei elokuulle päästä. Tehtäskö treffit heinäkuun loppuun, musta se ois aika hyvä aika ;) Mulla ei vielä oo noin pahaksi mennyt kuin sulla, jaksuja on ollut varmasti pelottavia aikoja. Itellä vähän helpottaa nyt, kun päästiin tälle 29 viikolla, mutta suotavaa osi tietty vielä useampi viikko masussa pikkusten kölliä. Aattelin jo, että mulla on suppsrit vähän helpannut, mut sit viime yönä heräsin monta kertaan kipeisiin suppareihin ja masu oli koko yön kivikova :( Lisäksi tuli vasemmalle puolelle alaselkään viiltävä kipu ja hetken jo aattelin, että nytkö tää käynnistyy, mut meni ohi ja ei liittynyt suppareihin...jotain muuta häikkää kaiketi sit.

Bebesillä on ihania juhlamekkoja, saa parissa päivässä postiin...just vois ehtiä :)

Nyt kaffeen keittoon

Permis ja Veikko 28+2
 
Hei taas kaikille minunkin puolestani taas pitkästä aikaa!

Kiva käydä lueskelemassa juttuja aina kun muistaa.. harvoin on kuitenkaan aikaa kirjotella. Täällä menee kaikki ainakin toistaiseksi vauvan osalta aivan kuten pitää. Vaunut ja turvakaukalokin on hankittu ja äitiyspakkaustakin jo päästy penkomaan. Sokerirasituksen tulokset oli loistavat ja hemoglobiinikin taas noussut. Vauveli potkii välillä sitä tahtia että tulee vatsasta läpi. Välillä tuntuu että miten tuo napa tuosta enää voi venyä =)! Synnytysvalmennukset on takana päin ja nyt siis vaan ootellaan ja kattellaan.

Sitten kommenttia muiden jutusteluun:

Kikka89 voi vitsit miten oikeesti LOHDUTTAVAA lukea sinun "mies ongelmistasi".. minusta kun tuntuu että olen ainut kenen mies on sellanen, joka ei todellakaan ole hartioita hieromassa tai kauppakasseja kantamassa sen vuoksi että olen raskaana. Ja minulla menee niin hermot siihen pleikkarin peluuseen!!! Kun se töistä tulee, niin seuraavaks istutaankin sit pleikkarin eteen.. ja se ois ihan ok, jos se istuis siinä tunnin, mutta kun 5h:kaan ei aina riitä! Siis ainakin viikonloppusin se on ärsyttävää, että toinen vaan pelaa.. siinä tosiaankin tulee sellanen olo, että ois ihan sama vaikka ois yksin.

Toinen suuri ärsytyksen aihe on se, että se laittaa kuulokkeet päähän ja alkaa kuunnella musiikkia.. lukea kirjaa.. surffailla netissä tms. Eli toisin sanoen, ei sille voi puhua, kun ei se kuule mitään.. eli taas on ihan sama onko yksin vai kaksin... eikä se näe asiassa mitään ongelmaa! Mutta siis ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu.

Argh.. niitä valittamisen aiheita ois vaikka kuinka :) Tuntuu että nyt raskaana ollessa kaikki pienetkin jutut kärjistyy.. ja itku tulee riidasta kun riidasta.

Pikkupeikko, kaikki sympatia sinulle. Vaatii todellakin voimia lähteä suhteesta kuin suhteesta, vaikka mies olisikin ihan ääliö, varsinkin kun on lapsia. Tsemppiä!

ElluN tervetuloa joukkoon.

Mekkoasiaan sen verran, että itse ostin Lindeksiltä kivan mekon, joka istuu hyvin päälle vaikka maha kasvaakin. Ja sekin oli ihan normaali mallistosta.

Hui kamala, mikä keli ulkona yhtäkkiä... sataa kaatamalla ja ukostaa. Niin pimeääkin että melkeen on kuin yö.

Ja tsemppiä vielä kaikille muillekin kaikenlaisten kolotusten ja ongelmien kanssa =) Välillä tuntuu että itse on päässyt jotenkin ihan ylihelpolla tähän saakka tuon vauvelin kanssa.

MARIZZZA 28+5
 

Yhteistyössä