ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - toukokuussa

Huomenta!

Outiko, mä olen käsittänyt että se hepatoosi kutina on sellaista kutinaa, mikä tuntuu oikein nahan allakin. Mutta mikään kotilääkärihän mä en ole :D

Meille ostettiin kaukalo uutena. Oran ihan peruskaukalo, ei jalustaa. Mä en osaa sanoa noista turvasuosituksista oikein mitään. Perehdyin vaan tuohon mikä ostettiin. Kannattaa varmaan Mandy tarkistaa ainakin se kunto huolella :)

Ihanaa, enää kaksi päivää ja mäkin pääsen lomalle!!

Vilma ja Elma 28+3
 
Anna333 ja vilmav2 Juu, se tosiaan voi kyllä olla ihan normaaliakin kutinaa. Ja eilen rasvasin itteni sellasella oikeen paksulla perusvoiteella niin eipä kutissu enää. Joten voipi olla, että on sitten ihan normaalia eikä mitään hepatoosia.
Tuntuu, että sitä vaan pelkää saavansa kaikki mahdolliset raskaudenajan vaivat itselleen :D

Mä en selvästikään ole tajunnut olevani lomalla, kun tänäänkin olin jo seittemän aikaan ihan virkeenä. En tiedä tekeekö tuo aurinko sen vai mikä. Toisaalta mun mielestä nää kevät/kesä aamut on niin ihania, ulkona jotenkin raikasta ja kaikkia kesän tuoksujakin olen jo bongaillut :D
Mies sanoi äsken töihin lähtiessään, että pitäs kuulema ottaa ihan rauhallisesti..minä kun oon uhonnut tekeväni yhtä sun toista. Ehkä tyydyn tänään vaan siivoamaan parvekkeen ja huomenna sitten joku muu homma :D
Mua kyllä jo vähän pelottaa miten saan aikani kulutettua :LOL:

Mutta nyt aamukaffelle!

Outiko 30+5
 
Huomenta taas täältä !!

Aamu alkoi kyllä taas todella hyvin..
Ensinnäkin alkoi heti aamusta ärsyttää se kun ensimmäisenä mies tietysti laittoi tietokoneen päälle ja siinä sitten istui niin kauan kunnes oikeasti oli IHAN pakko lähteä käymään työpaikalla.
Sitten ärsyyntyminen numero 2..
Miehen pojan sosiaalityöntekijä oli laittanut sähköpostia että pojan hoitoneuvottelu olisi sitten samana päivänä kun perhevalmennus missä olisi aiheena synnytys.
Joojoo tiedän kyllä että ei mies voi siihen palaverin aikaan vaikuttaa, ja tietysti menee sinne, mutta kyllä taas niin paljon alkoi harmittaa se kun joudun nyt sitten menemään yksin sinnekin.
Mietin tuossa jo että jos en menisi ollenkaan, mutta kuitenkin juuri tuo kerta olisi aika tärkeä.
Ja muutenkin tuntuu siltä ettei miestä kiinnosta ollenkaan koko tämä raskaus.

Täytyy tässä nyt oikeasti joku päivä puhua vähän miehen kanssa asioista.
Riitelyksihän se menee, varsinkin kun otan puheeksi tämän tietokoneen..
Mies ei yksinkertaisesti ymmärrä sitä että vaikka onkin nyt ollut kotona, niin kun se kaikki aika menee tietokoneella, niin olen ihan yhtä yksin kuin jos olisin oikeasti yksin..

Tuossa juuri kuulin että jotkut vertaavat tietokoneella paljon aikaa viettävää ihmistä alkoholistiin.
Siis tälläiselle ihmiselle tärkeintä on se tietokone, eikä kuule eikä näe mitään muuta koneella ollessaan.
Sama asiahan on alkoholistille se pullo, se tulee tärkeysjärjestyksessä aina ensimmäisenä, eikä alkoholisti myöskään näe eikä kuule mitään muuta..
Kerroin tämän vertauksen miehelle tässä kerran, mutta ei se ymmärtänyt.

Nyt pelottaa se että jos tilanne ei tästä muutu sillin kun vauva syntyy, niin vauva tottuu näkemään isästään vain selän, eikä myöskään opi tuntemaan isäänsä kun viettää kaiken aikansa koneella.
Enkä suoraan sanottuna usko että tilanne muuttuu, koska mies ei ymmärrä että tässä tilanteessa on mitään pielessä.
Täytyy varmaan alkaa henkisesti valmistautumaan huutoon ja ovien paiskomiseen.
Täytyy vaan itse yrittää pysyä rauhallisena sitten ettei ihan lähde tilanne hanskasta.

Anteeksi nyt tämä vuodatus, mutta tuntuu ettei oma mielenterveys kestä enää pitkään tätä tilannetta, ja jo monena päivänä olen aikonut puhua miehen kanssa, mutta sitten joko en ole jaksanut alkaa riitelemään, tai sitten mies on vaan ollut koneella eikä siis olisi kuullut mitään mitä puhun..
 
Anna kikka tulla vaan, me ollaan täällä sitä varten :hug: Voimahaleja sinulle. mielestäni puhut ihan totta, riippuvuus on aina riippuvuus ja varsinkin tässä tilanteessa sinä tarvitsisit häntä enemmän. Toisaalta olen myös kuullut, että raskausaika on monille miehille hankalaa, mutta kun vauva syntyy he antavat taas huomioita perheelleen. Toivon, että tilanne teillä selkiintyy.

Outiko en muista kirjoitinko tästä, mutta mulla oli noin kuukausi sitten sellanen vaihe, että en saanut nukuttua, kun kutisi niin. Olin flunssasta lääkärissä ja samalla mainitsin asiasta, vaikka tiesin, että toi hema alkaa yl. vasta loppuraskaudesta. Täti tutki kuitenkin, mutta meinas, että koska jalkapohjat ei kutisi ei oo hätää ja että kutina on todella rajua eikä siitä jää ihottumaa, jos on siis hema. No mulla selvis syy, kun olin alottanut sellaset kalakapselit, mitä suositeltiin raskaana olevilla, mutta mä oon kalalle allerginen ja siinä oli sitä kalaöljyä, mikä sen aiheutti. Pidin sitä outona, että noin pienestä tulee, muttta siihen kuulemma voi raskaus vaikuttaa. No joo mikä nyt oli summasummarum...mä seuraisin tota jalkapohjien kutinaa ja just jos on raju kutina, mutta ei ihottumaaa.

Mäkin meen vähän kukkia istutteleen, pikkasen uskallan jo touhuilla, mutta en vielä mihkään lähteä. Parin viikon päästä sit, kun on noita viikkoja se 30 :) Ja jos ei muutoskia ole tullut huonompaan.

Permis ja Veikko 28+0 Poks, voi kun tuntuu mukavalta :heart:
 
permis Ok, hyvä tietää. Jospa tää ei oo sitä. Ei mua kyllä oo jalkapohjia kutittanut yhtään, mut täytyy ens viikon neuvolassa mainita asiasta kuitenki.

kikka89 Paljon jaksamista ja toki voit purkaa tuntojasi täällä =)

Nyt takasin ulkohommiin.. Mies just ilmoitti että lähteekin töistä tänään jo klo 12 ( ois ollut oikeesti klo 16 asti) Sitä ilmeisesti pelottaa että touhuan liikaa ja aiheutan vahinkoa ittelleni/vauvalle..

outiko 30+5
 
Heippa vaan kaikille :)

En ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään. Olen käynyt kyllä lukemassa teidän juttuja. Ihan kaikkea en ole lukenut kun on tullut niin paljon tekstiä. Tänne ei kuulu oikeastaan mitään ihmeellistä. Raskaus on edelleen edennyt tasaiseen tahtiin eikä mitään sen suurempia oireita ole ollut. Hiukan on ruvennut turvottamaan, mutta eipä muuta. Mulla olis töitä tämä ja seuraava viikko, sitten jään kesälomalle ja äitiyslomalle :)

jenzka 26+5
 
En ole ehtinyt valitettavasti kirjoitella, enkä paljoa lukeakaan tekstejä viimeisen kuukauden aikana. Rakennetaan ahkerasti, jotta päästäis kesällä muuttamaan. Äitiyslomalle jään vasta heinäkuun puolessa välissä. Olo on on ollut hyvä ja oon voinut vielä urheillakin. Eli ei mitään valittamista!=) Masu on kasvanut kovasti ja elopainoo on tullut 8kg lisää. 2.ultrassa oli kaikki hyvin ja saatiin tyttölupaus...eli sen voi tuonne minulle lisätä.

Oikein ihanaa odotusaikaa ja kesän alkua kaikille!! Yritän päästä ahkerammin taas lueskelemaan.

Innaliina + Papu 28+5
 
Heips kaikille!

Terveisiä Tallinnasta. Eipä siellä häävisti ollut hienoja vauvanvaatteita (edullisemmin kuin täälläkään). 1-1,5-vuotiaille olisi sitten löytynytkin jo enemmän. :)

Terveisiä myös kasvukontrollista, jossa kävin aamusella. Vauvan pää vastasi viikkoja, vartalo ja jalat noin 3päivää jäljessä. Mutta ei pahasti kuitenkaan, keskikäyrällä ja hieman alle mennään. Painoarvio 1,1kg. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni, pituus 3cm, mutta ulkosyrjä(?) auki. Osaako joku viisaampi kertoa tuosta ulkosyrjä asiasta jotakin? Lääkäri painoi lujaa kohdun ylhäältä, ja katsoi ultralla, että aukeaako paikat. Ei auennut. Kohtukäytävä tms. oli ultraäänellä mitattuna 4,5cm, ja kuulemma normaali. Lapsivettä hyvin, pää alaspäin. Ja normaalisti saa käydä töis, ei kieltänyt seksiä tms. Kuitenkin 6 viikon päästä seuraava tarkastus.

Kikka Tsemppiä miehesi kanssa. Miehet on sellaisia "ääliöitä" välillä, että hermot menee! :) Moni on sanonut, että vasta kun laitokselle lähdetään, miehet tajuavat, että nyt meille on tulossa vauva. Meillä ei ainakaan ole vielä äijä tajunnut, että lapsi on tulossa. Eilen vauva jotenki toi pyllyn hyvin tuohon ylävatsalle, ja käskin miehen tulla kokeilemaan sitä muotoa yms. Oli sen jälkeen hiljaa sohvalla ja sanoi, että huhhuh.

Meillä myös ensimmäisen kerran mies sanoi, että pestään ikkunat vasta viikonloppuna, niin hän on sitten apuna. :) Yllättävää, normaalisti hän mielummin antaisi ikkunoiden olla likaiset vaikka loppuelämän. :) Mutta mulla on myös ollut aikalailla harjoitus-supistuksia, joten pitää ottaa rauhallisesti..

Tulipa taas omaa napaa..

Vaavitar + tintta 28+2
 
Hei :wave:

Kikalle jälleen toivottelen täältä paljon voimaa :hug: Pura meille niin paljon kuin haluat jos tunnet että se helpottaa. Täällä ollaan takuulla sun puolella ;)

Vaavittarella hienoja uutisia kasvukontrollista!! :heart: Mullakin olisi äippäpoli 9. kesäkuuta. Katsotaan munuaiset ja sitten vielä varmuudeksi vauvakin, ettei ole mun kivuista ja lääkkeistä pahastunut :)
 
okei nyt on sitten neuvola lääkärissä käyty, mitään en saanut apua tuohon mun selkään, tuumas lääkäri että niksauttaa ei kannata kun ei mitään apua :eek: no mulla aina auttanut. neuvolan täti sitten taas kehotti jollain varovaisella konstilla yrittää naksauttaa paikoilleen jos tuska jatkuu. lääkäri teki normaalin sisätutkimuksen kiinni oli muuta en saanutkaan tietää. sokerirasituksen tulokset oli normaalit. panadolia käski nikamaan ottaa 3xpäivässä kuurina, yritin selittää että ei ole auttanut no käski vain syödä |O
kohdunkorkeus oli 30cm :eek: yläkäyrillä mennään, verenpaineet ihme kyllä naureskeltiin kun ollut koko ajan 120-126/65 ja taas kun lääkäri niin 136/70 sama ollu aiemmalla lääkäri käynnillä. neuvolan täti naureskeli että taian pelätä lääkäriä. :LOL:

tein eilen taas löytöjä kirpparilta, löysin emman lähes käyttämättömän lämpöpussin turvakaukaloon 16e sekä philipsin itkuhälyttimet 15e.

äitiyspakkauskin tuli tänään, poitsu innolla kävi inventaarion pakkaukselle.
no ihan ok! käytännöllisiä vaatteita, haalari kivan pehmeä mutta väri oli pettymys!
ketuttaa kun ei ollut vaippoja, niitä kun ollut juuri se tarvittava määrä pakkauksessa. nyt vain kestoja :( joita en tule käyttämään! ei tuo makuupussikaan ollut niin nätti kuin kuvassa.

pekunalle ja tuire-maire 28+1
 
Onnea synttäreiden johdosta Kimalle ja Illusia! Mullakin oli eilen synttärit ja sain lahjaksi uuden puhelimen. Vanha onkin kunnolla reistaillut, mutta en ole raaskinut jotenkin siitä luopua. Olin myös työpaikan tyhy-reissulla ja oli todella hauska, vaikkakin väsyttävä reissu.

Outikolle ihanaa alkanutta lomaa! Mulla vielä neljä viikkoa...ja tosiaan se ikkunanpesu odottaisi. Lähetään kyllä melko heti, kun loma alkaa niin tytön kanssa reissuun kahelleen, mummolaan ja kavereille kyläileen. Miehelle ei vielä lomaa. Pitäskin keksiä joku kiva kiitoslahja perhepäivähoitajalle? Ehdotuksia? =)

Aurinkoista viikkoa!
 
Moikka mammat :)

En ole kerennyt yksinkertasesti käymään täällä moneen päivään. Oon ollu ihan puhki ku ollaan ulkoiltu ja kotihommia tehty. Ja muutenki illasta aina jähmettyy tonne sohvan pohjalle kun päivän hommannut.
Mä soitin tänään niistä sokerirasituksen tuloksista ja kaikki ok. Kivaa! (en muista ulkoo niitä arvoja mitä ne oli mut keskiviikkona käyn neuvolassa kuunnelluttamassa vauvan sydänäänet niin sitten varmaan samalla saan ne tuloksetkin) :)
Maha on jo aika jätti ja koko ajan eessä. Ihan sama mitä tekeekin. Ja äiti tuossa yks päivä sanoi et mulla on ihan samallainen maha ku mitä sillon ku ootin esikoista ja että takaapäin ei ees tietäs että olisin raskaana. Selkeesti tossa eessä töröttää :LOL: Mutta eipä siinä, mä oon vähä alkanu jo epäileenki et tää voiski olla poika vaikka tosi selvästi ultrassa silloin näky ettei poikien vehkeitä ollu.
Ja tää hikoilu on ihan hirveetä. Ei tarvii ku paikallaan istua niin jo hiki virtaa. Saati sitte jos jotain tekee. HUH HUH! Ja yöt on ihan hirveitä. On lämmin kun menee nukkumaan mut ku tunnin päästä herää siihen et on ihan likomärkä hiestä vaikkei peittoa oo lähelläkään ja ainoostaan pikkarit ja joku pikkutoppi päällä. Sit saa olla jatkuvasti juomassa kylmää vettä ja sitäki useemmin rampata vessassa. :kieh:
Harjotus suppareita on tullu ja liitoskivut vaivaa edelleen muttei niin pahoina kun aikasemmin. Jospa ees muutaman viikon olis näinki kivutonta ku nyt.

Nyt on pakko lähtee iltapalalle ja nukkumaan. Silmät jo luppasee.

Äiskä ja pikkuinen 29+0 POKS :heart:
 
Täällä yökukkuja :attn:

Nyt on alkanut ilkeä painontunne jalkojen välissä, mulla oli ihan samaa kakkosen kanssa eikä silloin ainakaan ollut mitään vaikutusta mihinkään / ei syytä huoleen. Istuminen auttaa tuohon, tunne häviää saman tien.. mutta silloin kun se tunne tulee niin seisominen on tuskallista, liikkuminen auttaa vähän, mutta ei poista tunnetta.

Pekunalle, oletko ajatellut myydä kestovaipat tai antaa eteenpäin? :whistle:

Täytyy yrittää saada unen päästä kiinni..

L3nen 30+2
 
Mulle on tullut flunssa. Kurkku on tosi kipee ja nenä tukossa. Kuumetta ei onneksi ole. Viime yö oli muutenkin tosi kurja, kun ei löytynyt hyvää asentoa ja tuntui että piti rampata veskissä kokoajan.
Olen melko varma, että se pissatulehdus on tullut mulle taas. Se ensimmäinen mikä oli silloin n. kuukausi sitten, oli täysin oireeton. Nyt mulla sillei vähäsen kirveltää pissatessa ja on muutenkin ihmeellinen tunne alapäässä. Ei oo siis mitään selkeitä virtsiksen oireita, mutta vähän jotain sellasta.

Ajattelin että soitan tänään neuvolaan ja kysäsen asiasta. Nyt on kyllä niin voimaton olo tuon flunssan takia, ettei millään jaksais mennä antaan sitä pissanäytettä, mut kaipa se on pakko.
Ahdistaa vaan, kun viimeksi neuvolassa sanottiin että pissatulehdus saattaa käynnistää ennenaikasen synnytyksen :eek: Siitäkin syystä vähän panikoin, vaikka voikin olla että pissa on ihan puhdas.

Nyt oli vaan tämmöstä valivali tekstiä..pitäs koittaa kohta vaikka vähäsen nukkua, jos olo helpottuisi.

Outiko 30+6
 
Heipsan taasen kaikille!
Täällä sitä porskutellaan kuukauden tauon jälkeen. Tunnustan et pihalla mitä viime kertoman jälkeen tapahtunut. Toivottavasti kaikilla odottajilla asiat edelleen ok eikä ole huonoja uutisia kellään.
Tänään siis nlassa aamulla. Kohdunsuu kiinni ja pituus suht normi vieläkin.
rr 127/66 , painoa tullut kaiken kaikkiaan nyt 5.7kg, kohdun pohjan kork. 29cm., turvotukset kamalat ja prot ja leuk virtsassa, joten kohta siis kusinäytteelle labraan;(. Eka kertaa minkään raskauden aikana. Syke oli reilut 130 ja poikaa siis odotellaan, sen saa siis lisätä tonne tietoihin kun silloin kakkos ultrassa selvisi.
töitä vajaat 3vkoa (mikäli liitoskivut antaa myöden olla töissä).


Maha on valtava;))
lomalla lienee aikaa enempi lueskella muittenkin juttuja...
Onnellista odotusta ja masun kasvatusta kanssasisarille...

omppuli74 ja öttiäinen rv.26+6
 
Heippa kaikille!

vaavitar hienoa että saitte hyviä uutisia kasvukontrollista! :heart:

Paljonkos teillä on masun ympärysmitta tällä hetkellä. Mulla on 94cm tuntuu aika pieneltä. Musta itseasiassa tuntuu että vauva kasvaa mutta maha ei. Olo on aika tukala. Mahanahka on kipeä siitä kohdasta mistä vauva sitä eniten venyttää. Liikkeet tuntuu välillä todella ikäviltä. No pääasia on tietenkin että vauva jaksaa iloisesti liikkua. =)

outiko pikaisia paranemisia! :)

Päksäkkä 29+0 POKS
 
Hei! :wave:
Remonttihommat ja työ pitää kiireisenä joten olen ollut tietokoneelta pois vähän aikaa. Mutta täällä kaikki hyvin! Vauva voi hyvin ja on vilkas tapaus. Painoa on tullut nyt kolme kiloa.
Muutaman viikon jos jaksaisi vielä niin jään kesälomalle.

Ezmeralda ja ötökkä 29+0
 
Outiko tsemppiä sairasteluun, täällä kans kurkku kipeänä ja korvat tukossa ja pää painaa tonnin. Aamulla tuntui, että vetää suonta jaloista, mutta ei viitsisi mitään lämpösukkia laittaa jalkaan kun muutenkin on kuuma öisin. :) Iiiiihania raskausvaivoja!

L3nen mulla kans painaa jotenkin tonne alas, vauva on jo pää alaspäin. Ja reunoille siirtyneet vatsalihakset on usein kipeänä.

Merksmerks muidenkin juttuihin! :)

Vaavitar + tintta
 
Kävin tänä aamuna neuvolalääkärissä, muuten kaikki ihan ok mutta kun kuunteli vauvelin sykkeitä niin olivat alta sadan - sadan luokkaa :| Papu oli kuitenkin aamulla potkiskellut jonkin verran joten siinä mielessä ei ollut syytä huolestua, kun kysyin mistä moinen voi johtua niin ei uskaltanut sen tarkemmin veikkailla mitään etten suotta huolestu, sanoi vaan että hapenpuute ainakin voi aiheuttaa. Lääkäri laittoi sitten lähetteen TAYSin äitipolille...NO, siitä soitin sitten miehelle töihin itkien, hän tietysti ihan paniikissa että mikä nyt. Menimme äitipolille yhdessä ja minut laitettiin makuulle ja vatsan päälle seurantalaitteet sydänkäyrää varten, noin puolisen tuntia kyljelläni makoilin ja pavun sykkeet olivatkin sitten ihan normaalit, noin 140 luokkaa mitä aiemminkin ja sydänkäyräkin näytti ihan hyvältä.
Siitä pääsin vielä lääkärille joka ultrasi ja varmisti että masussa kaikki ok!

En voi sanoin kuvitella miten kamalalta tuntui, koko raskaus on edennyt niin hyvin eikä ole ollut mitään huolestumisen aihetta aiemmin ja nyt tuo menettämisen pelko tuli niin odottamatta, en osannut yhtään varautua tuollaiseen lääkärikäyntiin..Mutta onneksi kaikki kääntyikin hyvin ainakin toistaiseksi! Kyllä kätilökin sanoi että neuvolalääkäri olisi voinut odottaa hetken ja sitten kuunnella uudestaan ja että jos vauvan syke on tosiaan 90 luokkaa niin sieltä ei todellakaan silloin paljon potkuja tunnu! Täytyy ensi neuvolakäynnillä kun kuunnellaan niin ehdottaa josko kuunneltaisiin mielummin kylki- tai istuma-asennossa, jos selällään olo aiheuttaa jotenkin sen että vauva menee "puristuksiin" ja syke laskee sen vuoksi.

Jeppis & Pikku-papu (peloittelija) 29+3
 

Yhteistyössä