ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - maaliskuussa

Hei kaikille!
Ihan käsittämättömästi tullu tekstiä, oon yrittäny vähä käydä lueskelemassa välillä, mutta ei ehdi kuin lukea!

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista, ja hääonnittelut myös naimisiin meneville!

Vilmav2 ja galluppiin, eli seinäjoelta ollaan. SeKs oli se synnäri. Ja monia muitakin näytti olevan E-P:n alueelta. Jos joskus haluatte, voidaan treffata!

Asenteista: meillä lykästi heti, kun ehkäisy jätettiin pois. Oli mukava mennä neuvolaan, kun täti kysyi, että koskas ootte jättänyt ehkäisyn pois. Ei mitään kyselyjä, että onko vahinko tms. Ikää siis 24v, ja olen nuorennäköinen. En pidä itseäni todellakaan nuorena äitinä, hyvin on saanut juhlia viikonloput tähän mennessä, ja jotenkin on pari vuotta sekin tympinyt, mutta kaikki kaverit ovat kuitenkin menneet niin itse menin mukana.
Seuraava vaihe alkaa nyt elämässä, ei minusta äidiksi nuorempana olisi ollutkaan. Vanhemmat ovat olleet "huolestuneita", koska emme ole naimisissa, mutta olemme 6v olleet yhdessä ja asuneet tästä n.4 vuotta yhdessä. Menemme sitten ehkä joskus naimisiin, näkee nyt kuinka elämä vauvan kanssa sujuu. Ja onko mies meidän elämässä, vai elääkö vain omaa elämäänsä.

Älkää välittäkö niistä, jotka valittavat nuorista äideistä tms. Mummoille, jotka valittavat kasvatuksesta, voi sanoa, että mikäs sinun kasvatustyylistäsi tekee sen parhaan? Käyvätkö omat lapset ja lapsenlapset tarpeeksi usein kylässä? Koska todella harvat käyvät katsomassa iso/isoiso-vanhempiaan yms.. Ei ole reilua "haukkua" vanhempaa, mutta mummotkin kokemuksellaan voisivat kysyä, että voinko auttaa. Eikä valittaa vain nuorten äitien kasvatusmetodeista.

Seksi on maistunut hyvin, liiankin usein tekee mieli, ja mies ei töiden jälkeen usein jaksa. Joten vkoloput senkin edestä. :) On ollut ihana huomata, että jos joku asento on tehnyt kipeää/mennyt liian syvälle, mies on ollut siinä erittäin varovainen, ja olen joutunut sille sanoa, että en minä tai sikiö silti lasia ole.. :LOL: Mukava huomata, että toinen oikeasti välittää vähän liikaakin ettei tule kipeää.

Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

Vaavitar+tintta rv20
 
Alkuperäinen kirjoittaja unikuu108:
niin,tätä mä ihmettelin et mitenkä teillä jo ekassa ultrassa(viikot 12?) voidaan sanoa missä istukka on kun istukka ymmärtääkseni niillä viikoilla on vielä kauttaaltaan sen lapsen ympärillä.ja vasta myöhemmin lähtee siirtymään jonnekin päin..tai siis lapsi lähtee siirtymään. mäkun nimenomaan kysyin tuota ekassa ultrassa ja näin sanoi kättärillä ultraaja.
Mulle ei ainakaan ekassa ultrassa puhuttu mitään istukan sijainnista. Neuvolalääkäri sanoi sen olevan edessä, kun dopplerilla yritti sydänääniä kuunnella rv 13. Siitä aiheutui jotain ylimääräistä kohinaa, ja äänet saatiin vain kohdun reunalta kuuluviin, ei päältä.
Nyt maanantaina neuvolatäti sanoi, että rakenneultrassa tarkistetaan se istukan sijainti.
Mäkin oon kyllä lukenut niin, että se istukka voi siirtyä raskauden edetessä.
 
Kukas se puhui turvotuksesta? Tässä miun jalat (lue: juu ei paljoa ylettänyt kynsiä lakkaamaan eikä mitään muutakaan... :LOL: ) muutamaa päivää ennen esikoisen syntymää, härrekuu!



Ja siis normaalisti olen kyllä ihan siro, synnytyksen jälkeenkin meni ainakin viikko että sain jotkut kengät edes jalkaan! Eli naiset, JALAT YLÖS! :)
Tuosta syystä myös kannattaa välttää suolaista sekä hiilihapollisia juomia varsinkin loppua kohden, itselleni maistui vähänkin turhan hyvin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja RangaTanga:
Onko muuten muita vaivannut väsymys? Mua on muutaman päivän nukuttanut jatkuvasti, en tiiä onko tää jotain raskaudesta johtuvaa, vai mikä näin nukuttaa |O Inhottavaa, kun haukotuttaa koko ajan ja on pinna niin kireellä. Mies ja lapset joutuu välillä siitä kärsimään :(
Täytyis vissiin yrittää muistaa useammin ottaa noita raskausvitamiinejä, jos ne auttais vähän.
Onko muilla vaikeuksia muistaa ottaa vitamiinit päivittäin? Mä muistan ehkä parin kolmen päivän välein :ashamed:
RangaTanga, kyllä on väsymystä! Mutta luulen itselläni sen johtuvan pääosin hemoglobiinin laskusta.. (ja sitten kun muistaiskin JOKA IKINEN päivä ottaa vitamiinit ja rautatabun :attn: mutta muistan joskus joka pv ja useimmiten joka toinen pv) Ja toisaalta toisinaan liian lyhyet yöunet (siis kun nyt raskaana tunnen, että tarviin ainakin tunnin enemmän unta kuin normaalisti)..

L3nen (21+3)

 
unikuu en osaa sanoa miten mulle on voitu sanoa että on kohdunsuulla mutta näin mulle sanottiin ja se lukee neuvolakortissakin. Ja samalla sanottiin että tsekataan rakenneultrassa ja jos ei ole siirtynyt tulee vielä kontrolliultra! Pääasia mulle on että se olisi siirtynyt pois kohdunsuulta.

Päksäkkä 20+1
 
vielä vähän lisää..
tuosta iästä.. ite olen tällä hetkellä 20v toukokuussa täytän 21..:) ja joskus neljä-viisi vuotta sitten kun asuin viellä kotona oli minulla kaksossirukset joiden kanssa välillä kävin kaupassa ja muualla käppäilemässä niin silloin kaikki mummelit tuli ihan innoissaan luokseni että voi voi onko nää sun omia.. sit olin vaa et juu ei oo että ihan iso-sisko oon että ikää oli se 15-16 kun olivat vauvoja.. ja monesti kun olin äitin mukana jossain niin moni aatteli että toinen oli minun ja toinen äitini että onpas meillä hauskasti kun saman ikäiset..heh että toivottavasti nyt kun tulee se oma vauva niin reagoinnit olisi yhtä positiiviset..
paikkakunta tällä hetkellä nastola jossa olen nyt asunut 2 tai 3 vuotta ei meinaa tuo muisti oikein pelata..heh alkujaa olen siis lahdesta johon olisi kova kaipaus muuttaa takaisin ehkä jossain vaiheessa vielä..:)
ihania masuja teillä voisin illalla laittaa omastakin kummusta joka onkin jo pelottavan suuri.. kuvan jos rohkenen.. :D
hirvee vaunu kuume on täällä.. voikun saisin ne nyt hommattua niin olisi taas yksi asia pois häiritsemästä mieltä..

ja jälleen siis piritta ja moggulaa 19+4
 
Iästä & asenteista En ole ainakaan vielä saanut mitään kommentteja iästä, täytän kohtapuoliin 25 mutta olen kyllä tosi nuorennäköinen ja alta parikymppiseksi voisi helpostikin minut luulla. Jos joku joskus haluaa kritisoida niin siittä vaan..Ja onhan siinä nuorelta näyttämisessä puolensakin =) Oma äitini on saanut ensimmäisensä 19-vuotiaana kuten varmaan suurin osa naisista siihen aikaan joten niitten "mummujen" on aivan turha ruveta nykypäivän nuoria mammoja kritisoimaan! :D

Päksäkkä Kiitti vinkistä, täytyy yrittää muistaa katsoa!

Jeppis & Pikku-papu 20+4

 
Täällä ollaan Oulusta. Tais olla joku toinenkin tässä ketjussa ellen väärin muista. Tulee kirjoituksia niin paljon, että omalla luku-/kirjoitustahdilla saa muutaman hetken käyttää lukemiseen.
Itse olen jo 27 vuoden ikäinen ja esikoista odotellaan. Mitään tavaroita tai vaatteita en ole vielä hankkinut, mutta ajattelin alkaa neulomaan jonkinlaista neuletakkia pikkuiselle. Sukupuolta ei meillä ole tiedossa eikä haluta tietääkään etukäteen. Rakenneultra on ens viikolla ja sitten näkee taas piiitkästä aikaa kaverin ultrassa, toivottavasti kaikki on hyvin.

mams 19+1
 
Väsymyksestä Itsellä en ole huomannut mitään erikoista väsymystä. Sen olen huomannut, että illalla ei jaksa valvoa niin pitkään kuin ennen. Vapaapäivinäkin tulee mentyä nukkumaan klo.22-23 aikaan kun ei jaksa valvoa. Kun taas aamuisin herää aikaisemmin kuin ennen vaikka sais nukkua pitkään. Ennen olen nukkunut vapaapäivinä n.klo.10 asti ja nyt herään jo klo.07.30. Ajattelin asian näin, että elimistö valmistautuu siihen kun vauvan kanssa ei kuitenkaan voi pitkään nukkua.

Itsekään en muista jokapäivä ottaa vitamiineja. Aika hyvin kuitenkin olen muistanut ottaa.

kielletty onpas sulla ollut hurjasti turvotusta. Toivon, että itse vältyn siltä. Ei varmasti ole kovin mukavaa. Olen muutenkin välttynyt sen suuremmilta oireilta. Alkuraskaudessa oli pahoinvointia, mutta en kuitenkaan oksentanut kertaakaan. Hiukan oli myös närästystä, mutta muuten on ollut ihan normaali olo koko raskauden ajan. Tietysti tuo jatkuva pissalla ramppaaminen on ollut, mutta ei se niin kovasti häiritse. Siihen on jo tottunut.

jenzka 18+0
 
kielletty onpas sulla ollut hurjasti turvotusta. Toivon, että itse vältyn siltä. Ei varmasti ole kovin mukavaa. Olen muutenkin välttynyt sen suuremmilta oireilta. Alkuraskaudessa oli pahoinvointia, mutta en kuitenkaan oksentanut kertaakaan. Hiukan oli myös närästystä, mutta muuten on ollut ihan normaali olo koko raskauden ajan. Tietysti tuo jatkuva pissalla ramppaaminen on ollut, mutta ei se niin kovasti häiritse. Siihen on jo tottunut.
Nooh, miulla on nyt sitten tämä raskaus onneksi mennyt hyvinkin samankaltaisesti kuin siulla, eli ei oikeastaan mitään valittamista :) Ja tosiaan tuo kuvahan on otettu ihan hetkeä ennen h-hetkeä, joten ei sentään koko raskaus ollut tuollaista, muuta vaivaa kyllä senkin edestä... :snotty:
 
Piritta88
no sitten kun hän alkoi ultraamaan niin valitti napakorusta että jos se rikkooo sen laitteen
Meillä lukee tuolla äippäpolilla seinillä kissankokosin kirjaimin, että napakorun kanssa ei saa mennä ultraan. Itse otin molemmat napakorut pois jo kuukausia sitten, nyt on vaan neljä rumaa reikää :(

Seksistä Voisin harrastaa seksiä vaikka kokoajan, halut on kovat! Mies taas on alkanut pihtaamaan, prkl! Se pelkää satuttavansa vauvaa. Mitä isommaksi mun maha kasvaa sitä enempi se tuntuu pelkäävän. Sanoinkin jo sille, että kohta mun pitää hankkia itselleni joku seksiorja tyydyttämään mun tarpeet :D

Mulla väsymys alkaa jo helpottaa, en tiedä johtuuko keväästä vai mistä. Vielä muutama viikko sitten oisin voinut nukkua jatkuvalla syötöllä.

Kielletty Voi noita sinun jalkoja.. :( Toivotaan että turvotus helpottaisi. Mulla ei (vielä) oo turvotusta, mutta kaikkea muuta kivaa on havaittavissa. Esim. ummetusta ja suonikohjuja, great! Kohta varmaan tulee närästys, raskausarvet ja turvotus.

Päksäkkä:
Ai niin. Huomasin että Yleltä tulee perjantaina 3.4 ja sunnuntaina 5.4 uusintana raskausajan jumppaa.
Kiitos vinkistä :)

Mä eilen mittasin kartasta että meiltä uimahallille on 3,5kilometriä, joten ehkä mä jaksankin pyöräillä sinne mammajumppaan torstaina. Bussilla ei kehtais mennä :/ Ainoo vaan, et voi olla sen jumpan jälkeen aika väsy.

Mutta nyt täytyy välillä tehdä töitä, tää sivusto kyllä koukuttaa kivasti :D

outiko 22+0
 
unikuu108
Alkuperäinen kirjoittaja RangaTanga:
Alkuperäinen kirjoittaja unikuu108:
niin,tätä mä ihmettelin et mitenkä teillä jo ekassa ultrassa(viikot 12?) voidaan sanoa missä istukka on kun istukka ymmärtääkseni niillä viikoilla on vielä kauttaaltaan sen lapsen ympärillä.ja vasta myöhemmin lähtee siirtymään jonnekin päin..tai siis lapsi lähtee siirtymään. mäkun nimenomaan kysyin tuota ekassa ultrassa ja näin sanoi kättärillä ultraaja.
Mulle ei ainakaan ekassa ultrassa puhuttu mitään istukan sijainnista. Neuvolalääkäri sanoi sen olevan edessä, kun dopplerilla yritti sydänääniä kuunnella rv 13. Siitä aiheutui jotain ylimääräistä kohinaa, ja äänet saatiin vain kohdun reunalta kuuluviin, ei päältä.
Nyt maanantaina neuvolatäti sanoi, että rakenneultrassa tarkistetaan se istukan sijainti.
Mäkin oon kyllä lukenut niin, että se istukka voi siirtyä raskauden edetessä.
näin mä olen ymmärtänyt että istukka siirtyy kun kohtu kasvaa..alkuraskaudessa kohdun kasvu verrattuna istukan kasvuun on pientä ja se taas sitten jossain vaiheessa muuttuu toisinpäin. ja sen takia ekan kolmanneksen aikana istukan sijainti ei ole oleellinen.
se voi haitata esim äänien kuulumista mahan päältä,mut ei muuta.. tarkoitin vaan sitä kun viikoilla 12 istukka on vielä niin pieni/litteä ettei sitä voida oikein määritellä tavanultrassa missä se on. näin tämän ymmärsin ja siltä se ruudullakin näytti, kun ultraaja siitä sitä osoitti.

ehkäpä se oli sellasessa kohdassa että ota siitä sitten selvää.. tiedä häntä..

siis tää mietintä lähti tuosta päksäkän kirjoituksesta..




Päksäkkä


rimaha mulla oli ekassa ultrassa istukka kohdun suulla joten nyt maanantaina sitten näkee miten on käynyt. Mullekin sanottiin että suurin osa nousee kohdun kasvaessa.

Päksäkkä 20+1
 
unikuu108
Alkuperäinen kirjoittaja Päksäkkä:
unikuu en osaa sanoa miten mulle on voitu sanoa että on kohdunsuulla mutta näin mulle sanottiin ja se lukee neuvolakortissakin. Ja samalla sanottiin että tsekataan rakenneultrassa ja jos ei ole siirtynyt tulee vielä kontrolliultra! Pääasia mulle on että se olisi siirtynyt pois kohdunsuulta.

Päksäkkä 20+1
höh.. mulle ei ole merkitty mitään tollasia neuvolakorttiin.. tasan niskapoimun mitta ja pituus ja viikot.siinä se..
edellisessä taisi olla jotain muutakin merkintää..
 
Juu, minää täällä kainuussa asustelen :p
Itse olen saannut niin hyviä kuin huonoja katseita, neuvolassa tuntuu aina että jos siellä joku toinen nainen on niin katsoo minua jotenkin tosi pahasti kun siellä nahkatakki päällä istun, ensimmäisen ultran tehnyt lääkärikin tuntui jotenkin ylipahasti tylyttävän sen jälkeen kun sai iän tietää ja kun poikaystävä oli yövahtina rippileirillä eikä ollut neuvolassa mukana niin neuvolatäti otti sellaisen sympaattisen varovaisen koiranpentuäänen päälle ja kysyi varovasti " onko hän nyt seuraavilla kerroilla tulossa?"
Tuntuu että se on ihmisille jotenkin käsittämätön juttu että 17 vuotta ja 22 vuotta täyttävä pari, voisi olla henkisesti ja taloudellisesti valmis huolehtimaan vauvasta saati omasta parisuhteesta. Vaikka en sitä ehkä enää niin paljoa ihmettele kun alussa, sillä kun yksi entinen luokkatoverini oli kuullut että olen raskaana niin laittoi viestiä " Kuulin et oot niiQ raskaana, aiot sä niiQ synnyttääkki sen vai mitä sä duunaat?" Sukulaiset onneksi ihan hyvin suhtautuneet, toiset paremmin ja toiset huonommin, esimerkiksi serkku suhtautui tosi hyvin kun kuuli, on itse noin 30 vuotias ja nytten on heinäkuussa hänellä toisen lapsen laskettu aika.
Tätä " oliko vahinko" kyselyä on tullut lähes kaikilta, ja jos totean että ei ollut niin tulee hyvin kysyvä ja epäluuloinen katse.
Yritän kuitenkin jättää nuo kaikki omaan arvoonsa, sillä luotan siihen että oikeasti pysytyn huolehtimaan lapsesta, enkä koe olevani samassa elämäntilassa missä muut ikäiseni ovat, omistan kaksi kiinteistöä, asun avoliitossa miehen kanssa ja odotan haluttua lasta, eikä mieleni tee lähteä juhlimaan ulos ja istua päärynäsiideri kädessä TUMTUM - auton kyydissä.

Seksistä sen verran, että tuntuu että halut on täälläkin hiipuneet, välillä tulee kovatkin halut mutta ne sitten saattavat yhtäkkiä vain kadota, vaikka seksi tuntuu hyvältä niin kun normaalistikkin paikat on niin tuntoherkkinä ja minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia orgasmeja saada, niin tuntuu että nyt paikat on jotenkin LIIAN herkkinä, sitten taas välillä aktin aikana tuntuu että kokonaan lähtee sisältä tuntoherkkyys. Nyt on vielä tullut uusi juttu kun seksin aikana pesukarhu alkaa potkimaan ja möyrimään niin paljon että en vain yksin kertaisesti pysyt seksiin kun vaikka tiedän ettei pikkuista voi satuttaa seksillä, niin se kamala määrä möyrintää viestittää jotain ihan muuta. Graah, onneksi kuitenkin poikkis on tämän hyvin ymmärtänyt ja tukenut.

Ja vielä kun muistan! Onnea kaikille naimisiin meneville ja tervetuloa kaikille uusille!
Foxeri & Pesukarhu 18+1 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja unikuu108:
Alkuperäinen kirjoittaja Päksäkkä:
unikuu en osaa sanoa miten mulle on voitu sanoa että on kohdunsuulla mutta näin mulle sanottiin ja se lukee neuvolakortissakin. Ja samalla sanottiin että tsekataan rakenneultrassa ja jos ei ole siirtynyt tulee vielä kontrolliultra! Pääasia mulle on että se olisi siirtynyt pois kohdunsuulta.

Päksäkkä 20+1
höh.. mulle ei ole merkitty mitään tollasia neuvolakorttiin.. tasan niskapoimun mitta ja pituus ja viikot.siinä se..
edellisessä taisi olla jotain muutakin merkintää..
Mulle on edellisistä raskauksista merkitty neuvolakorttiin istukan paikka rakenneultrassa. Voi olla että Päksäkän kortiin on merkattu se nyt jo sen takia, että sitä täytyy seurata. Silloinhan jos se ei ole siirtynyt pois kohdunsuulta, niin täytyy tehdä sektio.
Mulla merkattiin np-ultrasta vain pää-perämitta ja raskausviikot neuvolakorttiin.
 
Seksistä on munkin nyt pakko kirjoittaa tänne.
Itse en ole kyllä koskaan ollut mikään "pihtaaja", mutta nykyään tuntuu että kokoajan tekis mieli.
Meidän suhteen alussa kyllä heten pihtasin kun on aika huonoja kokemuksia, ja ajattelin sitten että katsotaan kestääkö meidän suhde jos en ihan heti anna.
Eipä siinä kutenkaan mennyt kun pari viikkoa kun kiusaus kävi liian suureksi ja pakko oli suostua kun kuitenkin itsenikin teki mieli.
Ajttelin sitten että jos mies heivaa kun on saanut haluamansa, niin siihe on kuitenkin totuttu..
Aluksi meillä olikin aika vilkas seksielämä, mutta sitten se jotenkin hyytyi.
Ja vielä vähemmän on ollut seksiä raskauden aikana.
Kuitenkin nyt ollaan jo puolivälissä ja seksiä on harrastettu ehkä 5 kertaa.

Kyllä mua alkoi naurattamaan siellä ultrassa kun vauveli piti niin tiukasti jalkansa yhdessä ettei meinattu sukupuolta saada selville, mutta sitten kun oikeen alettiin asiaa tutkimaan ja vähän joka suunnasta koitettiin katsoa niin kyllä sitten ultrantäti sanoi että tyttö se on.
Ajattelin siinä hiljaa mielessäni että ei ole tyttö ainakaan äitiinsä tullut kun noin tiukasti pitää jalat yhdessä.
Sitä oon miehelle sanonutkin että kun vaan pitäis saman linjan sitten teini-ikäisenä, eikä ihan kaikille niitä jalkojansa levittelisi :D
 
Meillä taas, kun mies ei oo käynyt neuvolassa, niin täti sanoikin, että mitäs tuo nyt täällä perustarkastuksissa tekee, kun sanoin, että sit loppuvaiheessa näihin pelkojuttuihin tulee mukaan. Jotenkin tykkäänkin nyt käydä yksin, esikoisen kanssa mies oli aina melkein mukana. Tulishan tuo, mutta on turha lähtee kattoon, kun meikän verenpaineita mitataan, kun siis kaikki jo tuttua. Ainut noo sydänäänien kuuntelut :heart: . Ekasta tosiaan istuttiin hartaasti ja täti oli hyvin huolissaan, kun molemmat vasta opiskeltiin ja kauheesti tenttas meidän elämästä. Tuntuu niin hassulta, että tämmöset ulkoset jutut kuin työ, siviilisääty ja asunto vaikuttaa. Oikeestihan se on niin paljon muuta, tämä lasten kasvatus. Ei niitä rahalla kasvateta, vaan rakkaudella :) :) Ainut, mikä on nyt helpompaa, kun vihdoista 8vuoden jälkeen mentiin vuosi sitten naimisiin, niin ei tartte isyyttä tunnustaa, mikä ei ollut mikään mukava tilaisuus...hormooniherkkänä siellä selität tätille, että koska ollaan oltu sukupuoliyhteydessä ja onko varma, että ollaan oltu siihen aikaan molemmat kaupungissa yms....oli todella inhottava paikka. Nyt kun naimisissa, niin uskotaan että kyllä tuo isi on, eikä tarvi tunnustella...outoo.
 
Huh, kun tänne tulee paljon tekstiä!

Tervetuloa uusille! Ja onnittelut naimisiin meneville :flower:

Iästä Mä oon vähän kateellinen nuorille äideille :ashamed: Ite aina ajattelin, että haluan lapset nuorena, mutta tilanteet ei aina mee yksiin toiveitten kanssa. Olen nyt siis 33v.

[/b]ikäeroista on kanssa ollu puhetta. Meillä tulee esikoiseen ikäeroksi 3v8kk.

paikkakuntana täällä Kerava!

Oon ollu flunssassa tämän viikon ja täytyy sanoa, että vaikka yskiminen yleensäkin on rankkaa, niin raskaana ollessa se on vielä rankempaa!!! Pari vuorokautta menny silleen, että saan max 20 minuuttia nukuttua kerralla ja sitten herään yskimään. Joka kerta pitää oikeen varautua yskäsyyn ettei tunnu siltä kuin maha repeis.. Mutta toivottavasti tää menis jo pian ohi..
Pahempi ongelma mulla itseasiassa se, että esikoisen tarhassa on
parvorokkoa joka on sikiölle vaarallinen! Sain lääkärille puhelinajan huomiseksi, jos laittaisi lähetteen, että pääsen verikokeeseen, jossa selviää onko mulla vasta-aineita. Pelottaa pikkuisen puolesta :'(

Seksistä nyt on halut hiipunu (johtuu ehkä osaksi sairastelustakin), mutta muutama viikko sitten olin koko ajan miehen kimpussa :LOL:

Enpä nyt muista muuta mitä täällä on kirjoteltu.. Kiva kun ootte aktiivisia kirjottamaan. Joka päivä lueskelen, vaikka harvemmin tulee ite kirjoteltua.

misu75 rv21+2
 
Joo, tänne on paljon tosissaan ehtinyt tulla taas tekstiä :D Lueskelin noita ja oli enää sivu jäljellä, kun yhtäkkiä oli tullut jo uusi sivu tekstiä :D

Anna333 ja OnSiisKevät Onnea teille tulevista hääpäivistä! :flower: Ihanaa! Itselläkin on alkanut tulla hääkuumeilua, ja alustavasti miehen kanssa puhuttu että 2011 mahdollisesti häitä voitaisiin vietellä.. Katsotaan tarkemmin. Meiltä on kyseltykin, että "no koskas menette naimisiin". Jopa ehdotettu että menisimme samassa tilaisuudessa, kun lapsi kastetaan, niin kuin miehen vanhemmat tekivät.

Kikka89 ja ajatar, ihania masukuvia teillä! =) Täytyy kai sitä itsekin joskus lisäillä. Eilen tuo ukkeli otti kuvia mahastani, ja järkytyin taas miten valtava se on :D

Täytyy sanoa, että en tosissaan tunne oloani mitenkään seksikkääksi näin raskaana, sotanorsuna talsin maailmalla tällä hetkellä :D

Kielletty ihanan turvonneet jalat, tuota odotellessa ;) Tota, jos olette ehkä mahdollisesti joskus muuttamassa Pähkinärinteeseen tai muuta. Niin olisin itse mielissäni saadessani juttuseuraa! Ja muutenkin olisi kiva jutella. (Saatan kyllästyttää noita omia kavereita vauvapuheilla, vaikka enhän aina koko aikaa puhu niistä :D. Kun tosissaan ketään ei ole aikeissa vielä "hankkia" lapsia. Innoissaan he kuitenkin toisaiseksi tästä ovat). Ja muutenkin jos jossain päin Vantaata asustelet niin olisi kiva jutella yms.

Zinnie 21+5
 

Yhteistyössä