ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - maaliskuussa

olin ahkera ja leivoin heti aamusta leivän :D tuli vähän mielen kiintoinen tapaus mutta kyllä sitä syö. ihan kamalasti tekee mieli mustikkarahkaa... Näitä mielitekoja muutenkin kamalasti, olisin voinut tappaa eilen jos sillä olisin saannut leipäjuustoa ja lakkahilloa :D
Olen katkera kun nyt muutaman päivän tuntunut aina aamuisin ja iltaisin sikiön potkuja edes muutama, nyt tänään vaikka koitin kuinka aloillani maata ja pesukarhulle musiikkia soittaa niin ei halunnut niin kovaa potkia että olisin tuntenut, nooh, ehkä sitten myöhemmin :)

Foxeri ja Pesukarhu 17+5
 
Ensimaidosta. Piti tässä ihan ruveta kyseleen, et onko muilla tiputellut jo maitoa? Olin tuossa aivan ihmeissäni ku alko topin etumus täplittymään. En ollut yhtään ajatellut että maitoa voisi tihkua jo näin varhaisessa vaiheessa ja kun vielä esikoista odottaa. :D
Neuvola täti tuumasi, et ainaki luulis sit maitoa riittävän kunhan vauva on syntynyt. :p

Kendi ja vaavi 17+2
 
pikkupeikko85 Me asutaan Holstissa. Ja esikkoa odottelen. Mukava kyllä olisi saada uusia kavereita täältä päin.

Tervetulotoivotukset ouskalle täältäkin :)

Järjestelin tänään pikkusen vaatteita ja hoitopyödän laatikoista loppui jo tila :D Mies yrittää toppuutella mua noitten vaatteitten hankkimisen kanssa. Mut kirppareilla on aina kaikkee mitä ei vaan voi vastustaa :ashamed:

Outiko 21+4
 
Olette täällä keskustelleet äippäpakkauksen ottamisesta. Me ainakin otetaan kun odotellaan esikoista saapuvaksi.

Ultraa odottelen jo kovasti. Se on vasta 31. päivä. Jännittää kovasti.

Itse menetän hermoni ihan kohta. Olen koko alkuraskauden kärsinyt iskias/lonkkakivusta. Pari viikkoa pystyin olemaan töissä suhteellisella olotilalla. Nyt taas tänään olen ollut niin tuskainen että joudun huomenna hakee varmaan saikkua TAAS! Olen jo miettinyt et mulla ei varmaan ole iskias se ongelma vaan lonkassa olisi jotain tosi pahasti häikällä. :headwall:
 
kendi mulla alkoi esikosta tissit vuotamaan jo noin rv 16..ja hyvin maitoa riitti kyllä synnytyksen jälkeenkin =)
nyt en tiedä vuotaisko tissit vielä,kun imetän esikkoa edelleen,nyt ollaan kyllä alettu antaa vähän korviketta kanssa ja kesään mennessä aion lopettaa imetyksen kokonaan,ettei ole sitten kahta tissillä.

ajatar&vempula 20+1
 
Äitiyspakkauksesta niin me ollaan ottamassa se, esikoista odotetaan :) Vaikka noita vaatteita on nyt tullut sekä käytettynä että uutena niin silti ajateltiin ottaa, eihän niitä vaatteita ikinä ole liikaa :)

Mulla ei tissit ole vuotaneet mitää.. on kyllä välillä nännit todella arat.

Tänään aamulla heräsin niin sattui mahaan sillai jännästi, taisi olla juuri näitä liitos kipuja. Ainakin kiristi, tais olla kohdun kasvun takia.. :)

Torstaina olisi rakenneultra :)


 
Hei kaikille! :wave: En paljon pääse kirjoittamaan, ku töissä ei pääse rekkaamaan tunnuksilla, mut lueskelen melkein joka päivä (tauolla tietty :D ). Eli työmotivaatio on huipussaan.. not. No onneks enää huhti- ja toukokuu kokonaan ja sit juhannuksen jälkeen kesäloma ja äippäloma heti perään...

Äitiyspakkaus otetaan, kun esikoista odotetaan, eikä lähipiiristäkään juuri saada tarvikkeita. Meillä ei ookaan vielä mitään vauvalle :eek:. No, rakenneultran jälkeen alan ostella, siihen ois vielä kaks pitkää viikkoa.

Liikkeitä en vielä tunne, paitsi muutaman kerran oon ollu aika varma, että vauva aiheutti tuntemukset. Kovasti malttamattomana odotan kunnon tuntemuksia. Muuten olo on hyvä, kyllähän sitä pahoinvointia olikin tarpeeksi viikolle 14 asti.

denise 17+5
 
Me aiotaan ottaa äitiyspakkaus, koska esikoinen on tulossa. Tuntuu, että se jotenkin kuuluu tähän vauvan tuloon valmistautumiseen. :) Saan vauvanvaatteita tosi paljon siskoltani, jolla on kolmannen lapsensa laskettu aika 6.5. (Tulee siis serkukset n. 3kk ikäerolla!) En silti oo malttanu olla ostamatta vauvanvaatteita. esim. 56cm bodyja ostanu jo 8kpl... Kun ei mitään isompaa oo uskaltanu vielä ostaa, niin mukaan tarttuu kaikkea tällaista "pientä". :)

Illusia + Emppu 19+3
 
Huomenet ketjuun.

Me ei oteta tällä kertaa pakkausta. Edellisille neljälle otettiin ja huomasin jo nelosen vauva-ajasta että on kaappi täynnä pikkuvaatetta.

En muuten oo juurikaan hankkinu 5:lla alkavaa kokoa. Vauva kasvaa niin nopsaan että 60-senttistä voi aivan hyvin pitää pienellä heti syntymästä lähtien. Sitte oon hoksannu ettei ehkä kannata aivan vastasyntyneelle hankkia bodyja. Kietaisupaidat on paljo kätevämpiä ku ei tarvi päätä alkaa sullomaan kaula-aukosta. Kietaisupaidan saa vauvan päälle helposti niin että ensin toinen käsi hihaan, sitten vauvaa keikautetaan kyljelleen (sille puolelle jossa käsi on vielä ilman hihaa) ja sitten toiselle kyljelle ja samalla laitetaan paita selän alle. Sitten toinen hiha ja lopuksi solmitaan nauhat. Ei tarvi olla heikon kaulan ja pään kanssa niin varovainen ku bodyn laittamisessa tarvisi.

Sinderella 18+0
 
Äitiyspakkauksesta: otetaan pakkaus, kun esikoista odotellaan. :heart:

Mulla iski ihan järjetön raivausmania/sisustusvimma ja nyt on yläkerta kuin uusi. Paljon lähti ihan jopa huonekaluja ja odottavat nyt meikkosen pakettiautossa uutta kotia. Vie tänään ne pois. Ihana kun saa aikaiseksi jotain mistä on iloa pitkäksi aikaa. Mullakin oli suunnitteilla yläkerran uudelleen järjestely jo pitkään, mutta vasta iski inspiraatio. :D

Hoitotasoista: mulla vähän vielä harkinnassa, kun yläkerran kylpyhuoneeseen mahtuisi hoitoalusta tasolle, jolloin pöytää ei tarvitsisi. Mutta te, joilla on muksuja, niin olisiko järkevää, että hoitotaso olisi siellä missä lapsi nukkuu? Kuinka usein esim. yön aikana tarvii vaihtaa vaippaa? Tietenkin tarpeen mukaan, mutta.... Oon ihan peukalo keskellä kämmentä, joten älkää ihmetelkö näitä mun kysymyksiä... :ashamed: :D :D

Liikkeistä: nyt oon tuntenut reilu viikon verran liikkeet. Ja lauantaina näkyi kun kaveri potki samaan kohtaan. Maha vaan "pomppi" siitä kohtaa. Heh! Aika vilkkaan oloinen tyyppi!!

Neuvolasta Mulla tunnin päästä neuvola ja oon vaan täällä koneella. Pitäis ruveta syömään ja laittautuu, että ehdin. Mies tulee mukaan. On ollut joka kerta ja musta se on ihan kiva. Ei tarvi sit kertoo, mitä neuvolassa oli tai sanottiin.

Tervetuloa Ouska! :flower:

Luminella ja matkustaja 20+2
 
Huomenta kaikille !!

Täällä nyt on kotiuduttu taas.
Sillon lauantai-iltana sitten soitettiin 112:teen ja lähettivät sieltä ambulanssin.
Lähdettiin sitten hatanpäälle siinä uskossa että sieltä haetaan vaan lähete ja lähdetaan TAYS:iin, mutta eihän se sitten ihan niin mennytkään.
Siellä odotettiin monta tuntia ennen kun edes lääkäri katsoi, ja sinne sitten jäin yöksi.
TAYSiin soitettiin päivystävälle neurologille 2 kertaa joka oli sitä mieltä ettei tarvitse sinne lähettää.
Ja koska silloin vajaa vuosi sitten oli samanlainen halvaus niin mitään kokeita ei edes tehty, ne siis ajatteli että kun ei viimeksi löydetty vikaa mistään, niin ei tarvitse tällä kertaa edes tutkia.
Siellä sitten eilen aamulla lääkäri tutki mut uudestaan, siis nämä perus nosta kädet ilmaan, nosta jalat ilmaan, kävele, irvistä yms..., mitkä eivät oikein onnistuneet multa koska tilanne vaan paheni siinä la illan aikana koko ajan, niin lääkäri sitten päätti lähettää mut TAYSiin.
Siellä olin vajaan tunnin minkä jälkeen sanottiin ettei mussa ole mitään vikaa, ja siis mitään kokeita ei sielläkään tehty.
Lääkäri vaan kyseli tyhmiä, esim. asunko vauvan isän kanssa, tai tiedänkö edes kuka on isä, stressaako raskaus yms...
Eil siis "onko päässä vikaa-kysymyksiä".
Lopuksi vaan sanoi että haluatko että haetaan rollaattori ja lähdet kotiin vai pyydänkö psykiatrin paikalle?
Sitten vielä kysyin että mitä jos tulee vielä 3.kerta tälläinen niin mitä sitten, mihin lääkäri vastasi ettei kannata kyllä hakeutua lääkäriin koska ei mussa oo muuta vikaa kun pään sisällä.
Sitten ne heitti mut pihalle sieltä ja sanoivat että tänään ei saa rollaattoria mistään, hae huomenna.
Olin siis eilisen illan kotona ilman rollaattoria.
Nyt sitten vaan täytyy taas opetella kävelemään uudestaan.
Oikea käsi ja jalka ei toimi juuri ollenkaan...
 
kikka89 No ohhoh, olipa varsinaisen tökeröä toimintaa lääkäreiltä. Ihan kun eivät ois ottaneet koko asiaa vakavissaan :( Mutta toivottavasti sulla on vointi jo parempi ja toivotaan, että ei sitten ollut mitään vakavampaa.

Sinderella Kiitos vinkistä, minäkin oon ostanut oikeestaan vain 60cm => vaatteita. Ne 50cm on jotenkin niin kauheen pienen näkösiäkin jo. Ja vauvat tosiaan kasvaa niin nopeeta, että melkein rahan haaskausta ostaa niitä ihan pikkusia. Ellei sitten ole pieni vauva kyseessä, sitte asia erikseen.

Tänään alkais taas uus työviikko ja vieläpä iltavuorolla. Ei huvita sitten yhtään.

Mutta mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :)

Outiko 21+5
 
Huomenta huomenta

Ja aurinkoista viikon alkua...ja ois se viikonloppu saanut jatkua, no 12vko töitä. Ainakin tuo aurinko helpottaa kummasti tätä aherrusta.

Kuinkahan voit Kikka??

Lauantai oli taas supistelupäivä, ei baby tykännyt automatkailusta. Eilen ei pahemmin supistanut, mutta jotenkin masua särki. Jospa se nyt kummiskin ois vaan sitä kasvua, tuntuu kyllä että lenkin jälkeen on arempi. Pakko kuitenkin oli päästä ulos, kun ilma oli mitä mahtavin. Ja äiskä kyllä lauantaina piristi mua, kun oli ostanut Veikolle ihanan tutan kevyt haalarin syksyksi :) :) Ja jäipä mullekkin taas yhet puolipotkarit kaupasta mukaan =) . Eipä meidänkään paljon tarvis ostella, mutta joteskin nuo pikkuostokset helpottaa tätä piiiiitkäää odotusta.

Varattiinkin nyt sitten Ruotsin matkan sijaan kylpyläviikonloppu ja mennään koko perhe. Mennään sit pääsiäisenä Hesaan ikeaan yms. Ootan niin, että pääsen tuunan sen ikean hoitopöydän oman näköiseksi :) .

Ja tervetuloa ouska, mukava saada vielä uusia kirjoittelijoita mukaan!

Permis ja Veikko 19+0
 
Kikka89 Olipa törkeää toimintaa siellä. Mene uudelleen, ja "liioittele" hieman. Varmasti on jo nyt hankalaa, mutta näin ne yleensä tajuavat tk:ssa jotakin.
Ja jos on sairaskuluvakuutus, tai säästössä vähän ylimääräistä, käy yksityisellä. Siellä yleensä tutkivat samantien vähän ylimääräisiäkin testejä (itse tein näin, tk:ssa ei löydetty mitään, omaa vikaa kaikki, mutta yksityisellä löytyi hyvänlaatuisen kasvaimen alku).

Aurinkoista viikkoa kaikille!

Vaavitar + tintta, n.19+3 ja vieläkin liikkeitä odotellessa (ehkä jotakin jo tuntenut..)
 
Kikka munkin mielestä sun kannattaisi mennä uudestaan ja vaatia hoitoa! Toivottavasti olo on kuitenkin parempi. :hug:

Rakenneultraan on mullakin vielä viikko ja painajaiset alkoi jo viime yönä. Pitkä viikko siis tulossa.

Päksäkkä 19+6
 
No kyllä meillä mieskin oli sitä mieltä että uudestaan pitäisi mennä, itse en kuitenkaan usko että se mitään hyödyttäisi.
Lääkäreillä tuntuu olevan oma kantansa tähän tilanteeseen enkä usko että sitä mikään muuttaa.
Ja mun mielestä nää oireet kuitenkin on jo niin pahoja että kyllä olis pitänyt tutkia.
Kuitenkaan eihän se nyt ihan normaalia ole, että 19-vuotias halvaantuu 2 kertaa vuoden sisällä.
Ja eniten tässä ihmetyti se ettei vauvaa tutkittu mitenkää.
Kyllä jo ambulanssilähetteessä luki että olen raskaana, ja sen takia hätäkeskuksessa oltiin erityisen huolissaan.
Kummassakaan sairaalassa ei kuitenkaan kiinnitetty mitään huomiota, muutakuin että kysyttiin kuinka pitkällä raskaus on, ja onko kaikki mennyt hyvin.
Ei multa edes tultu hatanpäällä kysymään että haluanko jotain syötävää..
Mun mielestä se nyt olisi ollut aika tärkeä asia kuitenkin että oltaisi edes kuunneltu vauvan sydänääniä.
Onneksi pikkuinen kuitenkin potki todella paljon, että aiakin tiesin että on elossa.
 
Kikka89 Onpahan taas terveydenhuollon "ammattilaiset" olleet vauhdissa.. Saako tolleen edes tehdä, että ilman tutkimuksia laitetaan kotiin.. Luulis että jotain fysioterapeuttia ois voinut konsultoida kun kerran liikkumisesi ei suju ja käsikin toimii huonosti.

Pääsisitkö yksityiselle lääkärille? Julkisella kun ei nähtävästi asialle mitään vaivauduta tekemään.

kiana78 Onko miehelläsi ollut tapana ennen raskautta huomautella painostasi? Olen kuullut että on näitä tapauksia kun nainen ei saa lihoa eiraskaana eikä edes raskaana ollessa, tai ainakin sairaalasta pitäisi kotiutua samoissa mitoissa kuin ennen raskautta.

Miehet osaa kyllä olla uskomattomia ääliöitä toisinaan (naisethan on vaan täydellisiä :kieh:

Omaa napaa..

Olin juuri neuvolassa, kaikki niinkuin pitikin.. Paastoarvo 4.6 (pitää olla alle 5.5), verenpaine laskenut, vaikka ei se koholla ole ollutkaan, mutta joka mittauskerralla on tullut matalemmat lukemat.
Paino oli pysynyt samassa, eli koko raskauden aikana on tullut lisää 200g =) Aikasta hyvin on pysynyt kurissa, mikä on vaan hyvä kun lähdössä oli tarpeeksi.
Hemppa oli noussut, 144, ja nyt sanottiin että voisin pitää raudasta taukoa ettei nouse liikaa..
Kohtu oli kasvanut normaalisti, miltei navan kohdalla oli ylin kohta. Ensi kerralla sitten mittaillaan sf-mittaa. Se onkin sitten keskivaiheen lääkärikäynti.

Huomenna ultra =) Ihanaa päästä näkemään pikkukaveria.. Ja toivon että selviäis kumpi on tulossa..

Nyt kauppaan ja ulkoilemaan lasten kanssa..

 
Kikka89 Aikas karseeta toimintaa...toivottavasti olosi paranee pian! Toivon mukaan ihan kaikkien lääkärien työmotivaatio ja palveluasenne ei ole tuota luokkaa...

(.) eilen alkoi kauhea kirvely ja polttelu virtsatiessä, paheni vaan koko ajan joten pakko oli mennä päivystykseen antamaan pissanäyte ja huomenna saan tulokset onko virtsatietulehdus..Ei se mitään muutakaan voi olla, oireet siihen ainakin viittaavat. Eilinen ilta ja viime yö olivat yhtä tuskaa kun koko ajan poltteli ja vessassa sai rampata 15min välein :( Sain onneksi terveyskeskuksesta pari antibioottia illaksi ja aamuksi ja reseptikin on jo valmiina kunhan saan tosiaan ne tulokset. Nyt onkin tooosi mukava olla töissä kun koko ajan pistelee. Eilen illalla itkeskelin sitä kovaa kipua ja pelkäsin jo että papulle tapahtuu jotain tms. :ashamed:
Täytyy tästä lähtien skarpata vedenjuonnin suhteen, olisi tältäkin voinut välttyä nyt kun papultakin niitä kuona-aineita tulee enemmän ja enemmän..
Onko kenellekään tullut nyt raskausaikana virtsatulehdusta? En ainakaan heti muista vaikka joku olisi kirjoitellutkin.

Muoks* piti vielä tuosta yksinäisyydestä kirjoitella, että vaikka minulla onkin mielestäni maailman ihanin mies, niin silti sitä toisinaan kaipaa sellaista naispuoleista parasta ystävää, jonka kanssa voisi jakaa kaikki huolensa ja murheensa ja ilot tietysti. Minulla on kyllä aivan mahtava isosisko, tosin hänkin asuu 230km päässä joten aika pitkälti puhelimessa jutellaan. Veljeni vaimo on toinen läheisempi ystävä, jonka kanssa voin jutella aika paljon kaikesta, heillä kun on tosiaan vajaan vuoden ikäinen tyttö, joten hänelläkin on tuo raskausaika vielä tuoreessa muistissa. Mutta tuntuu että nyt raskauaikana muutama sellainen ihminen, joita olen pitänyt läheisinä ystävinä, eivät juurikaan ole yhteyttä pitäneet. Toisaalta minua ei edes harmita koska siinäpähän on nähnyt ketkä oikeasti niitä ystäviä ovat.
Tästä palstasta on ainakin ollut paljon iloa =)

Jeppis & Pikku-papu 20+2
 
Joo-o, toivottavasti ei tosiaan kaikkien lääkärien työmotivaatio oo samaa luokkaa..
Just eilen puhuttiin miehen kanssa että sitten kun mennään synnyttään niin varmaan sillonkin vaan heitetään ovesta pihalle ja sanotaan että ei sulla mitään hätää oo..
Mietittiin että varmaan tuupataan jonnekin talon taakse vaan ett synnyttäkää siellä :D

Ja tosiaan yksityiselle en voi mennä kun on muutenkin rahatilanne aika huono.
Nyt jo kauhulla odottelen laskua kahdesta ambulanssikuljetuksesta, 2 poliklinikkamaksusta ( hatanpää ja TAYS ) ja sitten vielä kun olin yhden yön siellä hatanpäällä.

Mieskin sanoi ettei silläkään enää kohta kestä pää kun tässä on nyt niin paljon kaikkee..
Pelottaa että kohta se saa jonkun sydänkohtauksen.
 
Maanantaita!

Vaatteista Minäkin olen ostellut muutamia 56 senttisiä bodeja. Kietaisumallisia kylläkin, kun kaverit kertoivat juuri tuota samaa, että pikkuiselle on helpompi pukea tämän mallisia alkuun. Eilen taas maksoin muutaman paketin, jotka huusin huuto.netin kautta. Oon ihan koukussta tuohon palveluun! Apua. Sitten kun äitiyspakkaus tulee, alkaa olla jo aika kivasti vaatetta. =)

Potkut Minäkin eilen tuijottelin useaankin otteeseen masuani. Se pomppailee ihan selvästi jätkän potkujen ansiosta. Tuli ihan tippa silmäkulmaan. On se niin herkkää nykyään. :)

Kikka Ilman muuta menet uudestaan lääkäriin, jos vointi ei kohene. Ihmeellistä "palvelua" kyllä sait! Järkyttävää!

Tulkaahan kertomaan ultra- ja neuvolakuulumisia, joilla tänään on sellainen käsillä. :heart:

Mandy ja nappula 21+0 POKS! :)
 
kikka89: Ihan uskomattoman tökeröä "palvelua" sait.. :|

Äitiyspakkauksesta: Kaksosraskaudessahan äitiyspakkauksia saa 3kpl, ja päädyin siihen, että otamme yhden pakkauksen ja kaksi rahana.

Vaunuista: Kaksosvaunuissa on tietysti paljon vähemmän vaihtoehtoja, mutta oon tyytyväinen, että voin kannattaa paikallista ja ostaa Oraselin kaksosvaunut mallia Ora Land ja väri pomeranssi (http://www.orasel.fi/www/popupcard.php?id=36).

Muista hankinnoista: Olen surffaillut paljon netissä vertailemassa eri tuotteita, mutta ostanut vasta itkuhälyttimen (kun sattui Cittarissa juuri ajattelemani Philipsin malli SCD 510 nenän eteen), muita juttuja ajattelin hankkia vasta Lapsimessujen jälkeen. Siellä voi tulla vielä jotain hyviä ideoita.. Ja sitten harmittaa, jos on just ostanut jotain, ja näkeekin messuilla jotain, mikä miellyttäisi enemmän! :eek:

Vauvojen vaatteista: Tilaan Ruskovillasta Pikkiriikki-mallistosta (http://www.ruskovilla.fi/tuotteet.cfm?action=vauvat6) jotain etukäteen, kun oletusarvo on se, että Lilliputit syntyvät keskosina tai ainakin normaalia pienempinä.

Aurinkoista kevätpäivää kaikille!! :wave:

 

Yhteistyössä