Tämä porukan kuopuskin voisi jotain kirjoitella sitten maaliskuun. Olen kyllä ihan kohtuu ahkerasti tekstejä seuraillut, mutta... Ei vaan ole ollut oloa kirjoittaa itse mitään.
Kaikki odotuksen suhteen on sujunut suht mallikkaasti, vaikka sokerirasituksessa tuli narahdettua. 1. arvo pikkusen koholla, pitäisi ihan ruokavaliolla korjaantua. Jos ei, niin onpahan sitten itsellä geenejä syyttäminen. (Molemmat vanhemmat diabeetikkoja.)
Kova on huoli tällä hetkellä itsellä vauvan tarvikkeiden hankkimisesta, tuntuu, että aika loppuu kesken. (Samoin ikävä kyllä rahat.) Kaikki välttämätön onneksi on jo, mutta ahdistaa, kun joku koko ajan jostain turhanpäiväisestäkin muistuttaa, ja enköhän minä ota asiasta kamalat paineet.
Tuleva synnytys alkaa olla ajatuksissa päivittäin, ja ärsyttää, kun ei tuo puoliso pahemmin siitä haluaisi keskustella, saatika minun toiveita asiasta kuunnella. Kauheat kauhukuvat päässä jo siitä, kun minä vaan raivoan sairaalassa, ja mies suutuspäissään sitten lähtee veke sieltä. (Ei tuntuisi kovinkaan mahdottomalta, ottaen huomioon hänen temperamenttinsa.) Perhevalmennuksessa en ole käynyt, en halunnut yksin mennä. Miestä ei voinut vähempää kiinnostaa, joten pikkuhiljaa sain päässäni ajatuksen koko valmennuksesta tuntumaan vastenmieliseltä. (Herranjumala, mitkä haukut olen ihmisiltä saanut, kun olen kertonut, että en ole käynyt...) Lisäksi näistä anopeista. Tossa mies on mennyt sopimaan äitinsä kanssa, joka asuu pohjoisessa (itse asumme pkseudulla.), että tulee tänne elokuun lopulla. (La 20.8...........) Ja en todellakaan haluaisi kyseistä ihmistä tänne vahtaamaan, kun lapsi on vastasyntynyt! Hyväähän varmasti tarkoittavat, mutta, mutta... Haluaisin kyllä ihan keskenään lapsen ja lapsen isän kanssa olla. En edes omaa äitiäni tahtoisi huolia kovin usein paikalle hyörimään. Ongelmahan tässä nyt kuitenkin on se, että miten sanon asiasta a) miehelle b) anopille, että eivät pultteja asiasta vedä. :ashamed:
Ja tuo Martina... Mua raivostutti jo pelkkä tieto sillon joskus siitä, että hän on raskaana. Olipa ennalta-arvattavissa taas tuommonenkin veto.
Sukupuoliasioista: Mun puolelta suku on aivan varma, että tyttö tulee, miehen suku taas povaa poikaa, samoin mies itse. Itse en ole minkäänlaista kuvaa saanut muodostettua .
Anteeksi tämä vuodatus, mutta nyt alko jo päässä kiehumaan sen verran ruhtinaallisesti, että oli pakko jonnekin avautua. Neuvolassa ei oikein luonnolliselta tunnu, eikä oikein omassa kaveripiirissä ole ihmisiä, jotka jaksaisivat kuunnella, kun ei vauva - ja lapsipuheet oikein ajankohtaisilta heistä tunnu...
Satsku & Möhkylä 31+4
Kaikki odotuksen suhteen on sujunut suht mallikkaasti, vaikka sokerirasituksessa tuli narahdettua. 1. arvo pikkusen koholla, pitäisi ihan ruokavaliolla korjaantua. Jos ei, niin onpahan sitten itsellä geenejä syyttäminen. (Molemmat vanhemmat diabeetikkoja.)
Kova on huoli tällä hetkellä itsellä vauvan tarvikkeiden hankkimisesta, tuntuu, että aika loppuu kesken. (Samoin ikävä kyllä rahat.) Kaikki välttämätön onneksi on jo, mutta ahdistaa, kun joku koko ajan jostain turhanpäiväisestäkin muistuttaa, ja enköhän minä ota asiasta kamalat paineet.
Tuleva synnytys alkaa olla ajatuksissa päivittäin, ja ärsyttää, kun ei tuo puoliso pahemmin siitä haluaisi keskustella, saatika minun toiveita asiasta kuunnella. Kauheat kauhukuvat päässä jo siitä, kun minä vaan raivoan sairaalassa, ja mies suutuspäissään sitten lähtee veke sieltä. (Ei tuntuisi kovinkaan mahdottomalta, ottaen huomioon hänen temperamenttinsa.) Perhevalmennuksessa en ole käynyt, en halunnut yksin mennä. Miestä ei voinut vähempää kiinnostaa, joten pikkuhiljaa sain päässäni ajatuksen koko valmennuksesta tuntumaan vastenmieliseltä. (Herranjumala, mitkä haukut olen ihmisiltä saanut, kun olen kertonut, että en ole käynyt...) Lisäksi näistä anopeista. Tossa mies on mennyt sopimaan äitinsä kanssa, joka asuu pohjoisessa (itse asumme pkseudulla.), että tulee tänne elokuun lopulla. (La 20.8...........) Ja en todellakaan haluaisi kyseistä ihmistä tänne vahtaamaan, kun lapsi on vastasyntynyt! Hyväähän varmasti tarkoittavat, mutta, mutta... Haluaisin kyllä ihan keskenään lapsen ja lapsen isän kanssa olla. En edes omaa äitiäni tahtoisi huolia kovin usein paikalle hyörimään. Ongelmahan tässä nyt kuitenkin on se, että miten sanon asiasta a) miehelle b) anopille, että eivät pultteja asiasta vedä. :ashamed:
Ja tuo Martina... Mua raivostutti jo pelkkä tieto sillon joskus siitä, että hän on raskaana. Olipa ennalta-arvattavissa taas tuommonenkin veto.
Sukupuoliasioista: Mun puolelta suku on aivan varma, että tyttö tulee, miehen suku taas povaa poikaa, samoin mies itse. Itse en ole minkäänlaista kuvaa saanut muodostettua .
Anteeksi tämä vuodatus, mutta nyt alko jo päässä kiehumaan sen verran ruhtinaallisesti, että oli pakko jonnekin avautua. Neuvolassa ei oikein luonnolliselta tunnu, eikä oikein omassa kaveripiirissä ole ihmisiä, jotka jaksaisivat kuunnella, kun ei vauva - ja lapsipuheet oikein ajankohtaisilta heistä tunnu...
Satsku & Möhkylä 31+4