VAROITUS: JÄRISYTTÄVÄN PITKÄ SYNNYSKERTOMUS TAI PARI EDESSÄ!
Pakko kirjoittaa vielä noista synnytyskokemuksista. Kaksi synnytystä takana ja hyvin on mennyt. Varsinkin esikoisesta mietin etukäteen ehkä eniten sitä kuinka tällaisesti pikkunaisesta kuin minäkin (152 cm) saa tuollaisen vauvan ponnistettua ulos. Pääsinkin synnytystapaarviointiin ja siellä katsottiin ettei mitään hätää pitäisi olla. Molemmat pojat ovat olleet mukavan kokoisia 3300 g. Esikoisen synnytys kesti mukavat n. 16 tuntia. Eipä tuossa mitään makoilin siinä epiduraaleissa (taidettiin lisäillä 3 kertaa
) ja jutskailin miehen kanssa. Äitinikin soitti synnytyssaliin ja siinä hetken juteltuamme hän kysyi, että no kumpi sieltä nyt sitten tuli
. Hetken kakisteltuani tokaisin, että mistä minä sen tiedän kun tuolla se mahassa vielä on. Eipä ollut äiti tajunnut että hänen puhelunsa oli totta tosiaan yhdistetty kesken synnytyksen
. Vähän alkoi jännittää kun kätilö pohti pitäisikö alkaa piirteleen leikkausviivoja mahaani kun ei se vauva sieltä mukamas alkanut lainkaan laskeutumaan (mikäs kiire toisella tänne kylmään maailmaan). Eipä tarvittu leikkausta ihan alateitse tuli aikas helpostikin. Kyllä se oli hieno tunne kun tajusi kuinka sitä oikeasti piti ponnistaa ja tunsi kuinka se vauva sieltä tuli eteenpäin. Taisi se esikon matka olla kuitenkin aika rankka kun pää oli aivan puikulana
ja joutui sitten tarkkiksella ensimmäiseksi yöksi kun happiarvot olivat hieman alhaiset. Mitään sen pahempaa ei kuitenkaan onneksi ollut vaan seuraavana päivänä pääsi äitinsa ja isänsä kanssa nukkumaan perhehuoneeseen.
Pikkukakkosen synnytys sujui jo sitten huomattavasti nopeammin, enää aikaa meni vain n. 12 tuntia
. Eipä tuossa juuri muu ärsyttänyt kuin se että ei se synnytys sitten tahtonut lähteä käyntiin sitten millään. Olin ollut TAYS:ssä sisällä jo vaikka kuinka ja kauan ja aina olin auki 1 cm :kieh: . Loppujen lopuksi seisoin suihkussa noin kaksi tuntia ja nautin siitä että kuumaa vettä riitti tosi pitkään suihkuun toisin kuin kotona jossa pitää olla pikainen jos ei nauti kylmästä kylvystä
. Sieltä sitten raahauduin ulos ja ilmoitin, että nyt voisi kyllä olla jo jonkin kivunlievityksen paikka. Pääsin synnytyssaliin ja siinä vaiheessa meni kyllä aika huonosti. Mies on kauniisti (kuten hänellä saattaa aina silloin tällöin olla tapana) ilmaissut, että aivan kuin oli sikaa teuraalle viety
. No epiduuralin laitostahan aina sanotaan että se on tosi epämiellyttävää ja sattuukin, eikä mitä. Kun siinä karjuin sairaalavuoteessa en edes huomannut että lääkäri laittoi sen piikin selkään. Ihmettelin vain että miksi hän ei sitä piikkiä nyt pikaisesti pistä ja kyselee tuntuuko tämä supistus vähemmän kuin edellinen
, hän olikin sen jo laittanut. Tämän jälkeen hiljenin huomattavasti ja lohdutin jo kätilöäkin joka pelokkaasti lähestyi minua peläten raivoisaa olemustani, että ei nyt enää tarvitse pelätä olen taas aikas normaali
. Loppusynnytys meni ihan mukavasti ja huomattavasti nopeammin kuin esikosta, mitä nyt pikkukakkonen tuli nenä edellä maailmaan mikä sai aikaan pientä turvotusta äitinsä alapäässä synnytyksen jälkeen. No nytpä tiedän miltä noista miehistä tuntuu noiden kivestensä kanssa, tuntui nimittäin että pari sellaista tuolla alapäässä roikkui, no ei roiku enää siitäkin selvittiin.
Loppuksii sanoisin, että jos vain mahdollista niin ei kannata sitä synnystä etukäteen niin hirvittävästi pohtia ja pelätä. Ottaa vastaan sen mitä tulee. Lisäksi minulle ainakin sopii se että en etukäteen pohdi että haluan juuri tällaista ja tällaista kivunlievitystä juuri tässä ja tässä vaiheessa ja ponnistan sitten näin yms. Liian tarkat suunnitelmat eivät kuitenkaan tule toteutumaan ja sitten voi tulla jonkinasteinen pettymys synnytykseen. Tietysti asioista kannattaa ottaa selvää että tietää vaihtoehdot se on selvä se.
