Miulla katosi myös tekstit eilen taivaan tuuliin, mutta onneksi olin johonkin kohtaan tallentanut ainakin osan viestistä ennen kuin palsta kaatui! No jokatapauksessa, tässä nyt
eilisen tekstiä:
Halojata halloo ja perjantaita kaikille :wave:
Tänään oli aamulla esikoisen 1-vee neuvola, toinen reputti palikkatestit lähes kokonaan kun kaikki mikä nyt vähääkään ruukaa pyörimään, viskoo pitkin lattioita ja poika perässä
No mutta sellainen se on, meidän pieni, kertoo jotain jo sekin että sanoista äidin ja isin jälkeen tuli "mennään!"
Eli liikuntaa tulee tavallaan tässä ohella harrastettua kun poitsu pitää pari kertaa päivässä viedä pihalle purkamaan energiaa. Bongasin tuosta meidän kadun toiselta puolelta kivan aidatun leikkipuiston jossa voi antaa suht vapaasti juosta pallon perässä, joka puolestaan helpottaa miuta jo ihan huimasti! Kun nuo hiekkalaatikkojutut ei oikein meinaa kiinnostaa, niin juoksee tässä kerrostalon pihalla heti parkkipaikoille autoja katsastamaan - ei oikein toimi....
Kimallekos se puhui että kotoa löytyy kymmenkuinen, nauratti kun lueskelin noita siun juttuja teidän pienokaisen puuhailuista, kun on jotenkin niin tuttua
Meillä pistettiin sisustus muuton yhteydessä ihan uusiksi, olisin muuten varmaan tullut hulluksi! Nyt kun asunto on (uusia kujeita odotellessa) suht koht taaperoturvallinen niin saattaa ehkä imetyksestäkin tulla jotain, mutta aikahan sen tietysti näyttää. Upposihan noihin turvalukkoihin ynnä muihin aika lailla euroja mutta meikäläisen mielenrauhaa ajatellen joka pennin arvoiset! Elektroniikka sai väistyä katonrajaan ja pyrittiin tekemään lastenhuoneesta sillä tavalla viihtyisä että tykkää nykyään vaikka itsekseen täällä puuhastella
No niin mutta mitä raskauteen tulee,
öistä ei tahdo tulla enää mitään! Alkaa oikeasti väsymys painamaan siihen malliin että täysin tapojeni vastaisesti olen jopa joutunut nukkumaan päikkäreitä! Ei siinä, eihän ne pahaa tee, mutta ihan hirveää kun joutuu nousemaan jatkuvasti vessaan, k*settaa kuin palokunnan hevosta ja on kuuma! |O
Selkä, jalat ja peräsin on myös olleet tänään tosi kipeänä, kävely on jotain Martti Ahtisaari-luokkaa... toivottavasti ei nyt tämän pahemmin leikkaa kiinni tai sitten ollaan pulassa.
Noh, mutta vaikka kuulostaa pahalta niin esikoiseen verrattain olo on kuitenkin ihan jees. Ensi viikolla lähdetään viikoksi
Suomi Tourille miehen ja Leevin kanssa!
Tarkoittaa siis että hypätään autoon ja mennään suurinpiirtein sinne minne nokka osoittaa. Tosin mahdollisesti suunnitelmissa on ostaa samaisella matkalla isompi auto, joka tarkoittaa sitä että mentäisiin ensin junalla Lappeenrantaan sitä hakemaan. Sitä ennen pitääkin sitten katsastaa varmuudeksi nyt asunto sellaisiin asemiin että jos jotain sattuu matkalla niin onpahan ainakin kaikki valmiina.
Vauvan tavaroiden hankinnoista ym järjestelyistä jopa MINÄKIN olen vihdoin aloittanut
Pienet pyykit on nyt pestynä ja kaappiin tehty tilaa niitä varten, sänky tilattu
vaavisänky.fi:stä ja sehän tulee siis kotiovelle toivottuna päivämääränä
Laitoin sen tulemaan vähän reilu viikko ennen laskettua aikaa.
Käytiin myös tuossa vaunukaupoilla ja nyt on rattaat pistetty tilaukseen, elikkä tämmöttiset ruoskat tulee sitten meidän perheen käyttöön:
Oltiin tänään tuolla Myyrmannissa poikain kanssa ja mies sitten tuuppasi miut Change-alusvaateliikkeeseen kyselemään
imetysliiveistä, ja sattuikin niin hyvin että alennusmyynnit on heilläkin, ja "mittatilausrintsikat" (myyjä auttaa) saadaan jotakuinkin 20e kappale!
Tosi hyvää, asiallista palvelua, järkytti vähän tosin kun tajusin G-kuppeja sovittaessa että liian pieneksihän ne jää ja viime puheilla oliko se lopullinen koko, mitä vartavasten miulle tilasivat oli joku
65I Ajatelkaa, itsehän olen kaikki puolitoista metriä pitkä ja muutenkin pienikokoinen, miten sellaisten kanssa tulee edes toimeen?!?
Ai niin ja taisipa minulla olla neuvolakin aiemmin tällä viikolla mutta en nyt noita tahdo ulkoa muistaa... terkka taas vaihteeksi unohtanut kirjoitella nuo merkinnät tuohon vihkoseen asti :kieh: No käyrää on sentään viitsinyt vähän piirrellä,
näyttäisi sf olevan n 29 cm luokkaa, eli aika pieniähän tässä ollaan vieläkin, mutta kuten joku jo sanoikin niin kyllä täällä tosiaan hikoillaan ja kipuillaan ihan yhtä lailla pienenkin vatsan kanssa, valitettavasti
Muoks muoks! Sain ne tyttösen vaatteet kaappiin asti! Aplodeja kiitos!
(Tässä kohtaa alan muuten ihan tosiaan toivoa että uusi tulokas on tosiaan tyttö - tai edes näyttäisi siltä
)
kielletty 34+5